HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

lauantai 29. tammikuuta 2011

aikuisten naisten puolesta, terveisin pikkutyttö!

Moikku vaan kaikki tassukat taas! Oon taas lähiaikoina paneutunu erääseen asiaan (kiitos lähipiirin aikuisten naisten), josta ajattelin taas tulla suu vaahdossa mesoamaan: ikärasismi. Kuka tunnustaa, käsi ylös, että on joskus edes pikkuisen naurahtanut keski-iän ohittaneelle naiselle pillifarkuissa tai tissipaidassa? Tai ajatellut, että mitä tonki enää täytyy mitään yrittää, kun seittemänkymppinen leidi sutii huulipunaa? Joo, varmaan me kaikki, enkä kyllä siitä ala saarnaamaan, koska tällasiks me ollaan tehty. Meille isketään sellasta maailmankuvaa, että onni on olla nuori ja siloposkinen, hekuva teini (öhöm, kuinka moni nuori on siloposkinen ja jotenki raikas?). Että elämä on elämisen arvosta ihan junnuna ja freesinä. Täytyy myöntää, että tollasen paskanpakkosyötön tuloksena ootin kauhulla ja pelko perseessä vanhenemista ja ryppyyntymistä, kunnes mun maailma avartu aivan täysin!


Oon siis ollu just sellanen "kun mä alan rapistumaan, niin botox kutsuu!"-vauhkooja ja melkein suunnitellu itsemurhan kolmekymppisille. Mutta sitten hokasin, että miksen vois olla ihan samanlainen tyyppi kuuskybäsenä ku nytkin, kuka mua kieltää painelemasta leggareissa, vaikka naama alkaaki rapistua?
Syy tähän mun valtavaan valaistumiskokemukseen on tottakai äiti. Mun äiskä on sellanen nelikymppinen muikkeli ("vähä mutsis on milf!"-kommentteja olen kuullut hivenen liikaa, jos tämä valottaa hivenen) joka pari vuotta sitten meni ja otti napakorun. No kyllä sillä sikspäkillä kehtaaki ottaa, ei siinä mitään. Mutta oli se silti vähä ihmetyksen paikka, että onko sulla äiti joku kriisi... Ja siihen samoihin aikoihin se otti tatuoinnitki (SALAA MULTA, ETTEN OLISI KADE!) ja ajattelin, että nyt se on aivan sekasi koko nainen.


Mutsi sitten valas asiaa, että teki vaan mieli ottaa, eipä siinä sen kummempaa. Hän halus napakorun, sillä selvä. Että miksikäs ei. Sit mulle valkeni, että niinpä, miksikäs ei. Ei tarvi olla keski-iän kriisiä poteva "vanha" kurppa, joka repäsee vaihdevuosituskissaan ostamalla moottoripyörän ja vaihtamalla miestä (jestas mikä stereotypia), jos ottaa vaikkapa lävistyksen. Jos saatana huvittaa, niin ei kai sillä oo väliä, että ootko ikää kertyny 15, 25, 55 vai 75 vuotta?


Kun on ylittäny sen pari-kolmekymppiä, sillonhan se elämä vasta alkaa. Sillon tietää mitä haluaa ja kuka on, ne lävistykset, tatskat, uudet hiustyylit, rakennekynnet, kymmenen sentin korot ei oo kömpelöö itsensä ettimistä, vaan tavallaan sellanen "tähän nyt on tultu, ja tällänen mää oon"-taukopaikka. Ja miks muka pitäis sitten "aikuisena" alkaa tylsäks ja värittömäks, jos mieli on ku teinitytöllä? Vaikka kroppa vetelis kuudenkympin nurkilla,  ei tarkota, että nyt on aika alkaa kutoa sukkia ja paistella pullaa, unohtamatta Nanson nilkkapituisia yöpaitoja. Ei muutaku nahkahousut jalkaa ja baanalle, sehä vasta helmee oliski! Siihen mää pyrin.


Just naureskeltiin Jullin kanssa kosmetiikkaosastolla meikkivoidetta, joka mainosti "pyyhkivänsä rypyt pois". Siis wat, siis miten ja MIKSI? Miks täytyis yrittää olla nuorempi ku mitä on? Miks kukaan muka haluis olla finninaamanen teini? Meinaan ei se nuoruuskaan nyt mitään kauheen tavoteltavaa oo... Tai siis oikee nuoruus, toi median luoma "nuoruus" on täyttä paskaa, photoshopattuja High School Musical -tähtiä ja kaikkee muuta suuremman luokan kusetusta!
Ja sitten ku ikää on se 14, ni tekee mitä vaan näyttääkseen vanhemmalta. On siis totaalisen noloo, jos on "ikäistään nuoremman" näköinen (siis mitä edes on näyttää ikäiseltään?). Joopajoo.


Mua ärsyttää suunnattomasti, jos joku mummeli (about 60 vee mittarissa) menee ja repäsee ostamalla vaikka farkkulegginssit (tunnen muuten tällaisen naisen, ihan näin btw!) ja sitten lähipiirin mammat kauhistelee, että tollasia nuorten retkuja puet päälles, vanha ihminen. Että laitappa vaan se Nanson omenapuuyökkäri ja raitapitkikset jalkaan ja mee laittaan kaffe tippuun. Voi jestas, jos ihminen ei senkään ikäsenä saa olla sellanen ku huvittaa ni voi morje mitä paskaa! Mää ainaki kuljen kunnon teinihuoravaatteissa vaikka hautaan asti.


Mää oon ollu äitin kans bailaamassa Elastisen keikalla, äiti on ollu vieressä, ku mua tatuoitiin, me vaihdellaan Gina Tricotin rättejä (vaikka äiti on mua joku sata kiloo pienempi ja puolimetriä pitempi:D) ja vertaillaan rakennekynsiä. Ja musta se on ihan luonnollista! Vaikka me ollaan eri-ikäsiä, se ei tarkota, että meillä ei vois olla samoja mielenkiinnonkohteita. Äiti ei oo -Luojan kiitos- opettanu mulle sellasta kunnon suomalainenkotiäiti mantraa tyyliin "en oo koskaan ittestäni välittäny, emmää sellasista naisten kotkotuksista välitä, minä jo vanha ihminen". Esimerkiksi mun molemmat mummot kuuluu tähän "onkohan tämä nyt vanhalla ihmisellä nyt oikein sovelias sössönsössönsöö"-kastiin. HEI HALOO! Meillon vaan yks elämä, joten mun mielestä kaikki haaveet pitää toteuttaa, vaikka sitten vanhainkodissa! Jos se haave on ostaa viidentoista sentin korot, ni antaa palaa. Jos se jonkun persettä kutittaa, ni antaa kutittaa.

torstai 27. tammikuuta 2011

kehu mua

Kun toi mun edellinen postaus kohotti ihmisten verenpaineita niin valtavasti, niin ajattelin kattoo asiaa toisesta näkökulmasta!

Eli porukka ny sekos sukissaan, koska luuli mun pitävän kehumista ja positiivisia kommentteja ulkonäöstä jotenki väärinä. Ja kyse ny ei ollu siitä, vaan puhtaasti siitä, kuinka raskasta on ku joku ilmoittaa katse värähtämättä "sulla on uudet kengät.". Mun nähdäkseni se ei oo kehu, koska siihen ei voi vastata, että kiitti vaan. Mun mielikuvan mukaan kehuun vaaditaan kiitos-vastausmahdollisuus! Eihä tollasesta edes tiä, että onko se positiivista vai ihan jotain muuta!

Ja eräs kommentoijakin sano, että se on vaan meidän mörriköiden tapa kehua, ja sitä en ollu edes ajatellu! Ollaanko me oikeesti niin alkuihmisiä, että ei osata edes kehua kunnolla?! Siis hyvinki voi olla mahollista. Ite arvostan yhtä paljon "mää niin tykkään sun kengistä"-kehua, ku "siis toi tukka ei mun mielestä sovi sulle yhtään"-kommenttia. Siitä ainaki tietää, että mitä se toinen yrittää sanoo. Joku epämääränen huomautus uusista farkuista on vaan sellanen lause, joka jää ilmaan, eikä siihen ees tiä miten vastata. Hieno sanoo, että "juu, kiitti, on mulla uudet farkut", ku toinen ajattelee päänsä sisällä "se ei ollu kylläkään kehu....".

Ja ku joku myös sano, että sehän on normaalia jutustelua, niin annanpa nyt oikeen esimerkin mun näkökulmastani!

Keskustelu 1.
-Hei, ihanat kengät, mistä noi on?
-Ai kiitti, ne on Sokokselta!
-Ne sopii tosi hyvin sun laukkuun!

Keskustelu 2.
-Hei, sullon uudet kengät.
-Öö, joo...
-....
(ja kuvittele tähän aavikko, jossa menee sellanen piikkipallero, tuuli vinkuu ja heinäsirkka sirittää taustalla)¨
¨
MUN nähdäkseni noissa on jonkin näkönen ero kuitenki, ykkönen on sellasta mukavaa ja reipasta jutustelua, kakkosvaihtoehto on lähinnä sellasta epämäärästä, josta tulee vaan epävarmaks, että mitä se ny tollaki tarkotti.

Tai sitte näin:

Keskustelu 1.
-Mä oon kans ajatellu ostaa tollaset kengät, mistä ne on? Tosi kivat. Paljo ne makso? Ku tarvisin jotkut tontyyppiset.
-Nää on Andiamosta, joku päälle viiskymppiä. Nää on kyl tosi hyvät näillä keleillä!

Keskustelu 2.
-Mistä toi sun huivi on? Entä housut? Oliko muina väreinä? Paljo makso?
-Öö, en muista, osa taitaa olla tilattu Nelly.comista.... housut tais olla joku 70 euroo...
-Ai millon sää sieltä oot tilannu? Just, aika kalliit. Miks maksoit noin paljo, tos henkkamaukas olis neljälkympil samanlaisii!

On siinä vaan pieni sävyero!

Jos joku ny mielensä pahotti tai loukkaantu, niin oon pahoillani, mun ei oo tarkotus kenenkään päivää pilata! :D Muistetaan lapset huumori, ja pilke silmäkulmassa! Eikä laiteta nenään herneitä, eikä mitään muutakaan, ne voi vaikka jäädä sinne!

"Sä oot värjänny tukkas" ja muita saatanan ärsyttäviä lauseita

Tiiättekö sen tunteen, kun tekis mieli melkeinpä kuristaa joku? Joo, mulle tulee sellanen aina, ku joku tulee laukoon mulle jotain loistavia totuuksia, kuten toi "sä oot värjänny tukkas!". (KIITTI KU KERROIT!) Hei kai mää ny sen ite tiän! Miks helvetissä se täytyy kertoo mulle? Tai että "sullon uus paita". Voi että, kiva ku tuli puheeks, ku en kerran ite yhtää muistanu että olikos tää nyt uus, vanha vai joku siltä väliltä!

Huvittavinta on se, jos paita ei todellakaa ole uus tai tukkaa ei oo kuukausiin värjätty! ("sullon hei uusii raitoi hiuksis" "itse asias ei oo" "ööööööö..................".) Se mielihyvä on valtava, kun saa pokalla sanoo "ei, paitani ei ole uusi/tukkani väri on sama kuin viime tapaamisella/tai jotain muuta paskaa"...

Siis jos on pakko ottaa puheeks toisen paita, kengät, hiukset, meikkaustyyli tai ihan mikä vaan, MIKSI OI MIKSI se täytyy huudahtaa sillai, ku kertois sille kaverille jotain oikeesti yllättävää? Sori, mutta mää en ylläty siitä, jos joku huomauttaa mun ostaneen uudet kengät. Vaikka mää en aina muista kauheen hyvin päivämääriä ja puhelinnumeroita, ni kyllä mää silti saatana muistan tekemiseni! Riemuidiootit...

Muutenki musta on kauheen ahdistavaa, jos joku alkaa isossa porukassa huudahdella, että etpä ookkaan ennen meikannu noin! Kymmenen silmäparia kääntyy mun naamaa kohti ja alkaa ihmettely ja taivastelu. Siinä sitä sitte ollaan, ihan ku jonain eläintarhan uutena papukaijana tai sirkuksen vetonaulana.

Tai jos joku sanoo, että sopiipas toi väri sulle. Toisaalta se on kiva kuulla, mutta toisaalta tulee mieleen ajatus "MIKSI OLISIN OSTANUT VÄRIÄ, JOKA EI PUE MINUA?"...

Ja entäpä nää ihanat tivaamiset: "mistä toi on , paljo makso, millon ostit"!. No kuule niskalapussa lukee H&M, en muista, joskus toissa vuonna. Noni, kelpasko? Mitä sää noillaki tiedoilla teit? Helvetti. Niin jätteahdistavaa selitellä tällasille tivaajille, vaikka että no tääny makso jotain kakskybää, Hulluilta päiviltä ostin. Ku se harvoin jää siihen, vaan lisäkysymykset tulee perästä: "miks maksoit siinä noin paljon/vähän, onko se viskoosia, saako niitä muina väreinä, mitä kokoo toi on, voiks tota pitää farkkujen kaa?". Huh hei ja pää hajoo.

Tunnetteko te lukijat tällasia saatanan vaatekaappipoliiseja ja kampaamoseriffejä, jotka melkein kyttää lattialle pudonneet kuititki?

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

toivepostaus: näin käyttäydytään Facebookissa -huonosti!

Mun piti postailla tänään iiiihan erijuttuja, mutta sitten multa kysyttiin, että voisinko vähän avartaa teitä mun näkemyksillä FB:stä, niin sain valtavan inspiksen!

Ihan ekaks voin kertoo, että oon ite jäätävä feisbuukterroristi. Päivitän statusta aivan täydellä paskanlotinalla tyyliin "ruoka on hyvää" ja julkaisen härskejä kuvia, joita sitten sukulaiset kauhistelee. Mutta oon jotenkin onnistunu pitään itteni aisoissa, enkä oo vielä löytäny itteeni Failbookista! Mulla siis ei ihan kamalasti oo varaa tulla kertoon miten siä ollaan ja miten ei, mutta on mulla siitäkin jotain sanottavaa.

Apua, oon nyt kauhee, mutta aina tunnen suurta hauskuutta, kun huomaan 13-vuotiaiden pikkusten tai vaikka erään nysväpojan (sanoinpa rumasti! mutta siis tiedätte mitä tarkotan, sellanen ressu, kaveriton yksilö) statukset, ryhmät ja tykkäilyt: "Selvästi hyvä päivä, hyvästi selvä päivä!", "Yksin ei saa unta, kaksin ei malta nukkua;)))" jnejne... Hei apua, mitä ne yrittää todistella, reppanat... Varsinki tollaset hihhih-niin-hauskat-seksi-ryhmät on vähän siinä ja siinä haluanko nähä niitä kenenkään seinillä. Vai onko kiva nähdä vaikka oman tätinsä liittyneen ryhmään "aamuseksi tekee iloiseksi!!"? Tulee mieleen vaan yks lause: "kiitos mielikuvasta, täti."

Ja ei niissä statuksissa IHAN KAIKKEA tartte kertoo. Jaan kyllä mielelläni työvuoroni yms. koska sitteppä ei tarvi kavereiden soitella, että missäs sää Jenni meet, vaan heti tsekkaa FB:stä että ok, Jenni ei oo huudeilla. Mutta sitten on nää hauskat "suihkuun-->", "tulin suihkusta, enkä löydä mun sukkia xD", "nyt löyty sukat!!". Joo tota, mulle olis riittäny sekin tieto, että meet suihkuun ja seki on ehkä pikkusen liikaa...
TAI ENTÄPÄ TÄMÄ: "ounou, meijän Musti oli sitten ripuloinut matolle, voi että, sillä taitaa olla vatsa löysällä." ja totta kai tähän päälle tarkka kuvaus tästä ripulista. KII-TOOS, vähempiki riittää!

Sitten oman skaalansa muodostaa nää loistavat fb-kusettajat! "Urpo Mänttinen oli kaks tuntii salil!" ...joo aika jännä sinänsä ku näin sut jossain IHAN MUUALLA. Tai "Mäntti Urponen lähtee keitolle!". No ihan kiva ajatus sillai, mutta miks sää sitten kävelit mua vastaan lenkkipolulla, yksin?

JA eihän mikään nettipalvelu oo mitään ilman huomiohuoria! "Haluun kuolla"-, "Elämä on turhaa!"- ja "Haluan lentää lintujen lailla tuonpuoleiseen!" -tilapäivitykset on jotain uskomattoman.... no, sanotaanko että facepalm. Sen pahan mielen voi ilmasta jollain muullakin tavalla, luulisin?

Mää oon myös ymmärtäny, että Facebookin tarkotus on, että voi pitää yhteyttä tuttuihin, löytää vanhoja kavereita ja toki laitella niitä omia kuviaanki sinne. Vaikka jotain matkakuvia tai jotain. Siis että se ei oo kuitenkaan mikään alastonsuomi.com tai joku muu nakugalleria. Kyllähän sinne voi naamansa laittaa niin monta kertaa ku huvittaa, mutta itselaukasimella otetut kuvat, jossa sää makoilet topissa ja stringeissä sohvalla tikkaria nuoleskellen ei ehkä IHAN oo sitä mitä naamakirjaan tarvii laittaa. Niitäki on meinaan nähty.

Entäpä kenen kanssa kantsii kaveriks ryhtyä? Ite pidän nyrkkisääntönä, että en lisäile kaverin kaverin kavereita, jotka oon nähy max. kerran jossain pileissä etäältä. Mitä helvettiä sellasia lisäilisin? Että joku kattelis, että vautsivau ku mullon sikana fbfrendei? Muuten iha jepa, mutten mää sellasille halua jakaa mun elämääni! Kyllä ny joku klikki täytyy olla. Ja ventovieraat sitte? Joo, mun ei tarvi varmaan ees vastata.

Mutta ennenku alan taas vaahtoomaan ihan hulluna, niin sanon ihan suosiolla MORSI ja kattellaa!

Image and video hosting by TinyPic
Päivitän tilaani.

PS. tsek tis aut!


Jos purnaaminen alkaa kyllästyttää ja kiinnostaa nähä miten tällanen urpo pukeutuu ja elää, niin TÄNNE.

tiistai 25. tammikuuta 2011

toivepostaus: massablogit

Morsi taas kamupetterit!

Oon tässä jokusen päivän pohdiskellu tätä massablogiaihetta, että miten käsittelisin sitä asiallisesti... Mä en aio nyt perehtyä hirveesti suosittuihin jättiblogeihin, koska täytyyhän niissä jotain luettavaa/nähtävää olla, ku tuhannet jaksaa seurata niin pitäjän asuja ku yksityiselämääki! Ainoo harmi on, että loppujen lopuks kaupallisuus puskee läpi ja postaukset käsittelee lähinnä kissanristiäisiä, joihin bloginpitäjä saa kutsuja, ja krääsää, jota täytyy esitellä sitten blogissaan suosikkeinaan. No mutta ei niistä sitte enempää!

Eli massablogit. Ne, joissa on samat henkkamaukan rätit ku tuhansissa muissa blogeissa, parit arnoldsin pulla- ja kanasalaattikuvat, eikä juuri mitään sanottavaa. Nyt siellä moni kiehuu kotonaan koneen ääressä ja haluaa kuristaa mut.:D Mutta oon tavannu elämässäni aivan liian monta blogia, joista näkee aivan järkyttävän kauas, että sitä tehdään "siks ku muutki". Ei sellasta omaa halua ja iloo siihen hommaan, luullaan että kolmen asupostauksen jälkeen (joissa kuvat on postimerkin kokoluokkaa ja mielellään valottuneita) lukijat rynnii sinne blogiin ja iik nyt ollaan sitten julkkiksia. Voivoi...

Ja en tarkota, että jos sulla ny on kanasalaattikuvia tai henkkamaukan toppeja, että nonni, nyt sulla on sitte saatana massablogi! Ei, vaan se on se tietty tapa, miten asiat siinä esittää: muilta kopioituja juttuja ("No ku Annika-O:kin teki näin!!!!!"), oman persoonan piilottelua, samanlaisia vaatteita ku muilla vasten omaa tahtoo. Noi kanasalaattijutut ny oli vaan heittoja, vaikkaki aika monen massablogin tunnusmerkkejä. Don't worry. On mullaki ollu joskus blogissa kanasalaatin teko-ohje kuvineen.

Kyllähän mää itekki oon kirjottanu kolmee eri blogia mun rumista vaatteista, vaikken osaa ees pukeutua. Miksi? No koska mää rakastan sitä! Vaatteet on mun intohimo, eikä mun mielestä tarvi olla mikään erikoinen tyyliguru blogia pitääkseen. Mutta täytyy muistaa, että ei kuuluisaks blogikeisariks pääse, ellei oo. Siis tyyliguru. Tai ainakin pitää olla sitte saakelin hyvä ilmaseen itteensä.

Itse asiassa löysin just erään keskustelun netistä, jossa keskustelun aloittajja sanoi jotenkin näin "Vois alottaa bloggaamisen. Mutten tiä mistä kirjottaisin. Mitä haluisitte lukee?". HEI HALOO, jos ensimmäinen miete blogia perustaessa on "mitä te haluisitte lukee?", sen sijaan, että pohtis "mitäs kaikkee postailisin, mihin suuntaan kehittäisin blogiani, mistä MÄ tykkään?", niin kantsii unohtaa aivan koko juttu.
Mää ainaki postaan vaikka postimerkkien keräilystä jos mua huvittaa. Saatana.

Massaa ei oo pitää blogia omista lempijutuistaan; vaatteista, tyylistä, tai vaikka ihan elämästään. Vaikka sun tyyli tuntuu olevan samanlainen ku "kaikilla muillaki", nii mitä sitte? Kai sitä silti saa iloita ja valokuvailla vaikkapa niitä henkkamaukan rättejä jos mieli tekee. Niin mää ainaki teen. Niin kauan, ku jokainen postaus tuntuu ihan omalta, kannattaa jatkaa, vaikka joku sun blogia massaks haukkuiski. Ku säähän oot ainoo, joka tietää kuinka lähellä se sun persoonaa on, ei kukaan muu.

Eli mikä siis on massaa? No, muilta kopioidut, tähden kuvat silmissä väsäillyt persoonattomat ja mitäänsanomattomat postailut, joita varten on väkisin ostettu kynsilakkaa Seppälästä. Sellaset vaatteet ja aatteet, jotka on kauempana omasta tyylistä ku Rovaniemi Helsingistä, niin kantsii jättää väliin. Vaikka et olis hurjan erikoinen, sää oot silti ihan oma persoonas, ja just se SUN persoonas voi kolahtaa johonkin!

puspusmoi!

maanantai 24. tammikuuta 2011

juomiskäyttäytymisen abc

Multa tovottiin vähän postausta aiheesta baarikäyttäytyminen, mutta ajattelin laajentaa juomiskäyttäytymiseen, koska ei ne oo ne baarit ainoita nesteytyspaikkoja!


Image and video hosting by TinyPic


Nyt älkää luulko, että jotenkin kannustan nuorempia lukijoita innolla vaan väärennetyillä papereilla baariin tiskille notkuun tai dokaan. Ite kyllä siitä tykkään ja ryyppääminen on kivaa, mutta eihän sitä kellekkään suosittele (sanoo nimimerkki "rahaton, keskivartalolihava pubiruusu") väkisi. Ja en muuten tunkenu baareihin alaikäsenä! Kelasin aina, että voin sitte ihan rauhassa painaa ku napsahtaa 18 mittarii, enkä oo katunu! Mulla oli joskus 16-vuotiaana muutaki tekemistä ku jännittää pelko perseessä jossain Cabaretin ovella.



Image and video hosting by TinyPic

Ja ei, mää en ala kertoon jotain kirjottamattomia baarikäyttäytymisen sääntöjä tyyliin "on sitten sairaan noloo mennä ginan topissa ja sukkahousuissa baariin", koska olen tehnyt niin onnellisena ja todennäköisesti teen tulevaisuudessaki. Tai että josset osaa tanssia, niin tyydy katteleen kauempaa. Ja paskat, sinne vaan kaikki sheikkaan, siä kuitenka kukaan muukaan kauheessa jurrissa mitään tanssia osaa. Esim mää oon joku maailman surkein ilmestys tanssilattialla, mutta ei se ketää, ei oo kukaan tullu pilkkaankaan!



Image and video hosting by TinyPic

Yks asia on, jota kuitenki välttelen joka bileissä, baarissa ja ihan missä vaan: oksentaminen. Se on vähä sellanen juttu, että jossei sitä käden ja suun yhteistyötä osaa hillitä sen vertaa, että pärjäis purjoomatta nii kantsii jäädä kotiin. Vaikka kieltämättä se hetken pönttöön räkiminen saattaa parantaa oloo, niin vielä parempi olis hakee lasi vettä kun alkaa päässä vippaan. Ihan vinkkinä  vaan. Meinaan se vessassa laattaaminen on vähä tunnelmanlaskija ja kieltämättä se voi huvittaa kanssavessailijoita. Vaikka ei kai sille mitää mahda, joskus vaan tulee ylös! Mää en kylläkää oo koskaan vieraillu baarien vessassa ku kusella ja juoruamassa, mutta on silti joskus pikkusena tullu pippaloissa... no, niin. Tiivistettynä: jos juot, tarkkaile tilannetta
ja ota välillä vettä.



Image and video hosting by TinyPic

Palaan tohon pukeutumiseen vielä! Eli totuushan on, että jos perse paljaana baariin menee, voi tulla ilkeetä vilkasua muilta puolialastomilta misukoilta, mutta jos sen kestää nii antaa palaa mun puolesta. Mää oon muutenki tällanen paljastelija, että ei muutaku tissit tiskiin ja baanalle. Joskus hyvän maun rajoissa, joskus taas ei. (Mutta kyllä mää silti suosittelen talviaikaan legginsejä baariin, koska jonottaminen voi olla tuskallista muuten ja kännissä on kivempi istuskella baarijakkaroilla, ku ei tarvi pohtia että mitäs kaikkee mää näyttelenkään.) Toisaalta mulla on makutuomaripoikaystävä kotona, joka kyllä ilmottaa jos joku asukokonaisuus on enemmän jostain Ratto-lehdestä ku yökerhon tanssilattialta.
En kiellä, ettenkö olis koskaan ajatellu jostain tytöstä että ei jestas mikä huoranalku, mutta eipä ajatuksilleen mitään mahda. Kai se ajattelee musta samanlailla. No, jos on ittestään ylpee ja on omasta mielestään kuumaa kamaa ni siitä vaan!


Ja joo, joskus on kiva rokata tanssilattiaa uskomattomilla muuveilla ja hillua siellä ku mielipuoli, mutta rajansa kaikella; alkuillasta pöydillätanssivat pikkutytöt lähinnä säälittää, sen sijaan että tulis joku "wau, jotkut ne osaa pitää hauskaa!"-fiilis. Kyllä baareissa jokanen tyttö varmaan saa jonkinnäköstä huomioo illanaikana, tuskin sitä tarvii hakee kieppumalla katonrajassa baarijakkaralla kymmenen sentin koroilla.


Entäpä se yleinen käyttäytyminen? No sen oon huomannu, että vittuilu, töniminen ja riidanhaasto esim. juurikin yökerhossa voi johtaa mm. mustaan silmään, eikä kehittävään kinasteluun sivummalla. Ja muutenki se on vähän turhaa viinanvoimalla mennä sinne aukoon päätään, hauskaahan sinne mennään pitään? Kyllä, mut on heitetty baarista tappelun takia ulos, joten tiedän mistä mää puhun. Eipä ollu häävi loppuilta. Paremmin on päättyny ne reissut, ku on vessassa kehunu ihan randomin tukkaa tai auttanu jotain revenneen pilemekon korjailussa.   


Yks juttu mua ihmetyttää: itkevät ihmiset baarissa. Miten joku voi saada ystäviensä kanssa tappelun baarissa aikaseks? Saatana siellä on varmaan tuhat desibeliä ku musiikki soi ja ihmiset sönköttää, miten joku voi edes jutella niin henkeviä, että itku tulee!? Älkää itkekö/itkettäkö ketään juhliessa, se on niin kurjaa kaikille!

Juhliminen on mukavaa puuhaa, mutta aikaavievää (ilta + se seuraavan päivän darra, ai jumalauta ku ei voi tehä muutaku maata äksänä ja toivoo, että ne kuparisepät lopettaa sen kallon takomisen) ja ei siinä rahatkaan säästy ("kyä mää tarjoon!", "mää maksan taksin!", "kai me ny viä yhet fisut otetaa?", "pöytä täytee!" ja sitten aamulla "MITÄ SAATANAA, MITEN MULLA MENI MUKA SATAKAKSKYMPPIÄ!?"). Ja ai että mullekki on nyt kasvanu tällanen suloinen viinamaha, joka on niin sitkee, että se ei lähde vaikka mitä tekis! Enkä usko, että maksa nauttii läträämisestä. Kokeile joskus piruuttas lähtee autolla, ja voit huomata, että sää et oo se, joka oksentaa taksiin, angstaa meikit poskella paskaa elämää ja sammuu eteiseen. Sää oot se, joka muistaa kaiken, on aamulla skarppi ja rahatilanne on melkein sama mennssä ku tullessa. Silti takana voi olla tuntien hauskanpito ja tanssiminen. Kantsii kokeilla, se voi yllättää iloisesti!  Joten rakkaat ihmiset! Joskus tekee mieli juhlia, varsinki jos on joku syy. Se on mahtavaa, ku saa laittautua ja lähtee yöhön. Mutta joskus on kiva mennä leffaan tai jotain muuta. Meinaa jos elämä on yhtä juhlaa, ja biletyksestä tulee arkee, hohto katoo. Mullon vähän käyny niin, Senssiin ku menee on vähän sama ku menis johonki viikottaisii futisreeneihi. Ainoo vaa, että futisreeneistä vois olla jotain hyötyäki.


Mutta siis tiivistettynä:


  • jos lähdet puolialasti, kestä katseet ja mahdolliset vittuilut vessajonossa.
  • juo sen verran vaan, että ei tarvi kutsua ensihoitajia tanssilattialle. Tuskin on kovinkaan helmi oksentaa jonku kengille The Black Eyed Peasin The Timen soidessa taustalla...
  • älä auo päätäs. Siitä ei saa ku kipeen nenän ja juomat syliin.  
  • pidä hauskaa, tanssi, juhli sydämes kyllyydestä, MUTTA MUISTA, että päivä se on huomennaki ja voipi olla, että tulee morkkis sen mukana. Vai onko sitte kiva muistella aamulla, että juu, tanssin sitten siinä lavalla ympäripäissäni, ilman housuja parhaan kaverin ex-poikaystävän kanssa....
  • jos joku taistelee jossain, nii ÄLÄ RAKAS IHMINEN mene väliin "selvittelemään" niiden asioita! Loppupeleissä sää oot se, joka siellä putkassa istuu.



Image and video hosting by TinyPic

Näillä pitäis alkuun päästä, että ei muutaku tiskillä tavataan!

lauantai 22. tammikuuta 2011

hohohoo

PS. mää täs ajattelin, että jos joku ei oo vielä elämässään kokenu myötähäpeää, niin tässä teille pissikset Tukholman huudeilla! Eivaa tää on mun suokkarivideo, jonka halusin jakaa teidän kanssa löydettyäni sen vihdoinkin, pitkästä aikaa! :DD Mää en kestä. Ja ennenku kukaan sanoo "ei vittu mitä idiootteja" niin mää varotan, esiinnyn videolla.

perjantai 21. tammikuuta 2011

"Mitä kokoo sä oot?" NO IHA ..TUN ISOO!

Hei taas, purnaaja iskee jälleen! Nyt mullon niinki mahtiaihe, ku KOOT.
Pituus, paino, tissienympärys, housujen tuumat, kengännumerot ja kaikki mahdolliset mitat pyörii joka halvatun hetki ihmisten huulilla. Ihan ku ihminen ei oo oikeestaan edes kunnollinen ja inhimillinen olento, ellei sitä oo mitattu ja isketty numeroiks. Tytöt, me eletään kokolappujen viidakossa.

Image and video hosting by TinyPic
Meitä on montaa kokoa... Eivaa, tais vähän tuuli tarttua J-A:n paitaan:D

Siis mikä muu vois olla niin ahdistavaa, ku tyttöporukalla joku kokojen vetailu? "Siis ennen mun farkut oli kokoo kakskuus, nyt oon jo kakskasi, oh my ku on tullu vähä syötyy!" Hiano siinä sitten sanoo, että todennäkösesti edes mun toinen jalka ei mahtuis sellasiin pöksyihin.

Ja jotkut kuppikoot! Jestas sentään, ku jotkut ei tajua esim. rinnakkaiskoko-hommista mitään. "Siis apua, mullon 80B ja sullon 75C, siis vähäks sullon isot tissit!!! Oisinpa mäki noin rintava!" ...SELEVÄ.
Tai että jos 145-senttinen ja 40-kilonen muikkeli omistaa c-kupin tissit, on se rintavarustus vähä sillä erinäkönen, ku 170-senttinen ja 65-kilonen muikkeli c-kupilla.

Eniten mua härskittää näissä ihmiset kokovertailuissa on se, että harvapa paita samalla kaavalla tehdään, M-kokosissa paidoissa voi olla julmetusti eroja. Ite pidän itteeni aikalailla M-kokosena, mutta vaatteita löytyy ässästä ällään ja kolmekutosesta neljäänkymppiin. Kattokaas lapset, me kun ei kaikki olla samanmuotosia!

Ja otetaas esimerkki. Hyvä kamuni neiti Pee ja mää oltiin koko yläaste aika samankokosia ja -pitusia; 100 gramman ja puolen sentin tarkkuudella. Siltikin toverini housut oli mulle koon liian isoja, ja mun paitani yläkropastaan todella sirolle neiti Peelle myös -tattadadaa- koon verran isoja. Syy tähän on se, että ei olla samalla muotilla meitä tehty! (Nykyäänhän mää oonkin jo menny toverini ohi viiden kilon voimin, että turha enää onkaan vertailla! Ainakaan samoja baarimekkoja ei voida käyttää, koska mää oon isotissisempi ja läskiselkäisempi, ku tää lintumaisen siro mamma. Housuja ei olla vuosiin vaihdeltu, nää läskit siirty leggareihin.)

Image and video hosting by TinyPic
P&J

Toinen esimerkki kanssa liittyy mun toveriin, joka on hirmusen pieni ja laiha, ja kengänkoko taitanee olla 35-36. Tää, mua viistoistasenttiä lyhyempi ja varmaan yli viistoista kiloo laihempi toverini kerran ihmetteli, että miten mulla voi olla niin iso jalka ku 38. Herrajesta, miltä määki näyttäisin kolmevitosen kengissä? Mittasuhteet, oisko mitään...

Miksi oi miksi meidän täytyy pohtia niitä kokoja? Tokihan vaatteissa täytyy jotkut kokolappuset olla, että tietää vähän mitä on ostamassa, MUTTA... Miks ne on niin saatanan tärkeitä? Miks ne ilmotetaan jokasen missin ja lööppijulkkiksen haastattelussa? "Leena-Ursula, 20 v, 172 cm, 55 kg, 92-70-93." Kiva juttu, mutta eikö sussa oo tosiaan muutaku pelkkiä lukija?

Ja ne tyypit hyllyjen välissä huutelemassa "HITTO KU TÄÄL EI OO TÄTÄ PILEMEKKOO ÄKSÄSSÄNÄ, TÄÄ ÄSSÄ ON IHAN SAI-RAAN ISO MULLE!". Ja sitte ne vielä vilkasee muita sillee, että kuulittekste, kuulittekste, mä oon hoikka! Oho, kappas, sitähän ei näe terveellä silmällä!
No mut onneks kerroit.

Kuulostan jotenki katkeralta ja ylipainoiselta pullamössöltä, mutta emmää sellanen tietääkseni oo, ihan tällanen tavallinen tyllerö. Mua ei vaan vois vähempää kiinnostaa minkä kokonen mikäki rätti on, kunhan se istuu päälle ja pysyy ilman pitämistä.

En oo mikään Tuksu-fani, enkä arvosta sellasia ihmisiä juurikaan, mutta yks juttu on sellanen, josta täytyy nostaa hattua sillekkin mammalle. Se on meinaan se, että Tuksu pystyy tosiaan iskeen ittensä iloisesti hymyillen Seiskaan, pelkkä saunavihta peittonaan, ylpeenä. Ja tää neiti (anteeksi, pian rouva!) kun ei oo sitä ihannekokoa kolmeneljä. Ja sitten netti täytyy Tuksulle osotetuista kehotuksista "laihdu!" ja "hyi vittu joku XL-punkero, mee jo juoksumatolle". Anteeks ny vaan, mutta itteppä me täällä jokanen ruhomme kannetaan, niin 40-kiloset ku 80-kilosetki, eikä sen pitäis kenenkään persettä kutittaa!

Tää aihe mulle tuli mieleen tänään, ku ostin kollarit (ihme...), jotka kantoivat koko-lappua L. Poikaystäväni järkyttyneenä tokaisi "MITÄ, ONKS NOI ÄLLÄÄ? ET SÄ OO ÄLLÄ!". Hetken pohdin, että en niin, olen kokoa M.
Sitten mieleeni tuli sellainen fakta, että ei, en ole M, olen Jenni.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Huomiohuoraus, prostutaation yleisin muoto!

-Ää, oon ihan sikaruma.
-No etkä oo, oot tosi nätti!
-Eikä ku kato ny tätä mun mahaa ja silmäpussei....
-Hei sä oot kokoo 34 eikä sul tod oo miti silmäpussei!
-No mut kato miten ruma tää mun paita on....


Ylläoleva keskustelu on kuvitteellinen, mutta yllättävän todenmukanen. Kuinka moni myöntää olleensa osallisena tollasessa keskustelussa, joko ite huorana tai vakuuttelijana? Mää oon, varmaan kummassakin roolissa.

Mikä helkkari tekee ihmisestä niin epätoivoisen ja epävarman, että kehuja oikein kerjätään? Muistan sellasen sivuston, ku Hot Or Not, jonne yläasteikäset teinit latas kuviaan ja niille annettiin pisteitä. Sivustolla ei ollu yhtäkään aknenaamaista, ylipainoista, meikkaamatonta tavista. Vaan hiustenpidennyksien alta kuikuilevia ylimeikattuja, viimeisenpäälle laitettuja tyttöjä. Aika hurjaa ja raakaa, miks joku haluaa laittaa ittensä tollaselle lihatiskille?

Ja just tällasilla laitetuilla muikkeleilla on kaikissa netin kuvagallerioissa kuvateksteinä, et "ääh, oon rumaaaaa!!1". Kuva jossa mahaa vedetään sisään, on tietenkin teksti "PORSAS!!" ja muka ruman naaman päälle vedetään rasti. Aika jännä sinänsä, sillä ei niillä meikkaamattomilla, normaalin näkösillä tytöillä (mitä me kaikki pakkelimme alla ollaan) oo sellasia kehujenkerjuu-tekstejä. Mää kysyn vaan, että miksi näin päin?

Johtuuko se siitä, että jos tietää olevansa ihan vimpanpäälle niin on kiva kerjätä kehuja; sittenhä niitä varmasti tuleekin! Mutta miksi sitten täytyy huomiohuorata, jos kerran jo tietää olevansa niin hemmetin kaunis? Vai ollaanko me tällasia tulevia Henna Kalinaisia, joille iloo tuo se naaman tunkeminen ympäri nettiä, välittämättä onko kommentit positiivisia vai täyttä vittuilua?

Ite ignooraan kaikki kehukerjuuyritykset (niin netissä, ku livenäki), mutta kehun mielelläni vaikka kaverin uutta mekkoo, kun se sitä ylpeenä esittelee. Tai mielellään yllätän kehuilla jonkun, sen sijaan, että ottaisin osaa huomionhakuyrityksiin. Onneks kavereiden kanssa meidän ei tarvi kerjätä mitään säälikehuja, vaan voidaan rehdisti vastata lihomispohdiskeluun, että "on sulle jotain tohon tullu! Ku kerran puheeks otit!".

Eikö nää "iik, oon sikakamala"-pissikset ihan snaijaa, että ne saa kehunsa vaan säälin takia, eikä sen oman naamataulun? Ja sellaset kuvatekstit herättää aikamoisen myötähäpeen muutenki. Joten menkääs nyt pyyhkimään ne kuvatekstit Facebookin albumeista, kyllä sen naamavärkin huomaa muutenki!

(ps. http://naurunappula.com/674033/huomiohuora.jpg)

tiistai 18. tammikuuta 2011

jii ee än än ii

Kelasin tossa, että ei piru, en oo oikeestaan kertonu ittestäni juuri mitään ja ite en ainakaan osais lukee blogia, jonka kirjottaja on ihan hämärän peitossa. Tai no, kyllä mää kerroin ekassa postauksessa pari faktaa ittestäni, mutta se oli aika pintaraapasu. Joten valotan hieman teitä, että millanen tyyppi ruudun tällä puolen oikein vaahtoaa! Ja tuttuun tyyliin kerron ihan suoraan ja jätän hienostelut muille tahoille. Joten tsadaa, tässä teille vähä faktoja!

Image and video hosting by TinyPic

Mää oon siis Jenni 19 vee, kohta lävähtää täys kakskytä mittariin. Mulla on kihlattu, jonka kanssa elelen tällasessa loppuunkulutetussa yksiössä Pirkanmaan huudeilla. Tapetit roikkuu (revin niitä aina huomaamattani!), lattia on naarmuilla (korkkarit ei oo ne parhaat sisäjalkineet...) ja mikään ei sovi mihinkään! Prätkähiiripeitto, liikennemerkkityyny, vauvanpaskanväriset kaapit, Hello Kitty-krääsä ja ihan liian iso telkkari on tän kämpän tunnusmerkkejä.

Image and video hosting by TinyPic

Kirjotin tossa keväällä niukin naukin ylioppilaaks ja nytten oon viettäny välivuotta töitä tehden, aika paljonki. Musta tulee isona varmaan joku taivaanrannanmaalarin ja tyhjäntoimittajan välistä. No ei vaa, liikunta- ja hoitoala kiinnostaa mua eniten.

Harrastuksiin kuuluu kaikenmaailman yleinen häiriköinti ja asiaton oleskelu, kiukuttelu, mielen muuttaminen sadasosasekunnissa ja askartelu. Ja tietenki vähän jäähyllä oleva rakkaus, eli valokuvaaminen (voiskuvata.blogspot.com).

Oon sillai aika rento tyyppi, töiden takia musta on tullu huolettomampi ja välillä näytänki siltä, että asuisin jossai hiekotuslaatikossa. Oon vähän tällanen läpänheittäjä, niinku yks kaveripoika sano, että oon porukan viihdyttäjä! En sitte tiä onko se kauheen positiivinen juttu. Kaveriporukkani koostuu aikalailla (komeista!) miehistä, mullon noin puoltoista naispuolista kaveria. En oo ihan tyttöjen suokkari? Pojat sanooki mulle, että "Jenni, ei me olla ajateltu sua naisena enää pitkään aikaan!". On ne ihania veijareita, oikeita velikultia!

Image and video hosting by TinyPic

Jos mää saisin päättää, saisin vielä kerran olla viistoista vee ja olla vailla huolen häivää, makoilla vaan kone sylissä omassa teinihuoneessa. No eivaa, on tää nykynenki elämä ihan lepposaa, töitä ja töitä ja kotona puuhailua ja viikonloppusin sitten vähä... irrottelua...

Rakastan rauhallista aamukahvia, nörttilaseja, sitä tietoo, että saa nukkua aamulla pitkään, pullan syömistä, musiikin kuuntelua ihan liian lujalla, Hanauma Bay Beachia Havaijilla, yöllä dataamista, keltasia mekkoja ja pikkuveljee. Ja tietenki monia muitaki juttuja, oon kova tyttö rakastaan!

No siinä oli ehkä Jenni -informaatiota ehkä liianki kanssa, mutta tällanen mää vaan oon kamut!

Image and video hosting by TinyPic
Sekasotku johtuu poikaystävän muutosta mun luo, ei meillä yleensä oo noin sotkusta...EIPÄ!

maanantai 17. tammikuuta 2011

"Mä oon tosi itsevarma tyyppi!" ...vai olikkoha?

Nykyään ei tarvi ku kuunnella jotain kipaletta, lukee lehdesta haastattelua tai katsoa telkkua, niin aina törmään siihen yhteen sanaan: Itsevarmuus. Punaisella matolla kaikki uhkuu itsevarmuutta, jokaisen katse on itsevarma, kaikki on niin pirun itsevarmoja. Ihmiset puhuu ittestään "mullon ollu sikarankkaa, mut oon kasvanu henkisest ja must on tullu mielettömän itsevarma!11". Ja sitte nää samat tyypit kyselee keskustelupalstoilla, että ostaisinko tän laukun ja tykkäättekö mun hiuksista. Vähä sillai, että pliis, hyväksykää mut.

Itsevarmuus on varmaan tulevaisuuden hitti ansioluettelossa ja CV:ssä. Ennen oltiin iloisia ja asiakaspalveluhaluisia, ny sitte ylepitä ja itsevarmoja. Ihan ku kaikkien pitäis kovettaa ittemme kylmiks ja persoonattomiks ja kutsua sitä sitten itsevarmuudeksi! Huh huh mitä paskanlotinaa.

Mun nähdäkseni itsevarmuus on sitä, että on varma ja ylpee siitä mitä tekee, millanen on, miten pukeutuu ja miten käyttäytyy. Mutta sillai, ettei sitä tarvi liikaa kylillä huudella. Kato jos kerran on niin itsevarma, ni miks sitä täytyis sitte toitottaa? Sikskö, että kaikki varmaan tajuaa, kuinka kovanaama sää oot? Ja silti mitään päätöksiä ei pystytä suorittaan ilman jonkun toisen avustusta.

Joo, emmä väitä, etteikö kaikki joskus haluis kuulla muiden mielipiteitä päivän asusta tai päivällisen alkupaloista. Mutta sittekku sää vaatimalla vaadit jonkun puvustaan sut koulupäivään sukista lähtien, ni se ei oo enää pelkkää halua kuulla mielipide! Se on toisten mielipiteisiin mukautumista, oikeeta massakäyttäytymistä ja siitä kyllä on itsevarmuus kaukana.

Muistan aina teinivuosina (joita elelen toistaseks edelleen) Irc-Gallerian yhteisöt yläasteikäisillä pikkutytöillä tyyliin "vaikee olla nöyrä, ku on näin pirun hyvä" ja kuvatekstit "Sanot itsekehu, mä sanon itsevarmuus!!!!11" ja naureskelen itekseni. Kuinka moni 13-vuotias on ihan oikeesti kauheen itsevarma? Oli niillä itsevarmuus aika kaukana, ku laahattiin koulun käytäviä katse lattiassa ja pelko perseessä, että "mitä jos joku tulee jutteleen?!". Ja ei, mää en tätä millään pahalla tarkota ketään kohtaan! Tiiän vaan ite varsin hyvin, oonhan määki ollu yläasteella (...ja leikkiny hurjaa kovanaamaa ja elämän tuulissa kärsinyttä, mutta henkisesti kasvanutta itsevarmuuden ruumiillistumaa...)!

Itsevarmuus on siitä aikamoinen juttu, että sen aitouden kyllä huomaa. Sen näkee pitkälle. Mää en osaa sanoo, että mistä sen huomaa, ihmisen kävelytyylistä, hymystä, ilmeistä, eleistä vai mistä, mutta jostain sen huomaa. Ja itsevarmuus ei oo mitään kylmää ja kovaa, niinku annetaan ymmärtää. Se on sellasta lämmintä, vähän niinku hyvä kädenpuristus. Itsevarmuus ei tuu ittestään, eikä sitä tajua yhtäkkiä että ei perkele, nyt mää oon itsevarma, vihdoinki! Itsevarmuutta ei tehä, eikä sitä saavuteta jollain voodoo-keinoilla tai lukemalla jotain Rakasta itseäsi -oppaita. Se on vähän niinku rypyt, tulee siinä elämän varrella. :D

"Itsevarmat" ihmiset toitottaa sitä, kuinka kovia jätkiä ne on ja mitään ei muka kaduta, vaikka oikeesti niiden helvetinmoiset morkkikset ei oo laskettavissa edes kahden käden sormilla. "Itsevarmat" peittää sen oikeen luonteensa sellaseen ylenkatsomiseen ja tyhjästä rakennettuun ylepyteen. Itsevarma ihminen ei koskaan nosta itteensä korokkeelle, vaan nähdäkeen muut alhaalla, vaan se on sen "itsevarman" kaverin hommia.


no, kumpi sää oikeen oot?

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

väliaikatietoja!

Morjes! Ajattelin tällasena väliaikatietona postailla vähän tota äänestystulosta, joka tässä viikon verran oli käynnissä. Elikkäs äänestykseen (aihe "Tämä blogi on...") tuli 122 vastausta, jotka jakautuivat näin:

oikeen mainio: 57
täynnä totuuksia: 46
hauska: 38
ei ny mitenkää erityisen hyödyllinen, mutta lepposaa luettavaa: 22
ei herätä minkäänlaisia tunteita: 17
sairaan ärsyttävä: 9

Eli huikeen positiivista kommenttia iskitte tiskiin, mää oikein äimistyin! Mutten kuitenkaa ny ihan leijuun ala, ja laitan kiviä taskuun esittelemällä pari negatiivisempaakin palautetta blogistani:

"--- hyvä kirjoittaja osaa pohtia asiaa monesta näkökulmasta, sinun tekstiti on lähinnä mustavalkoista vaahtoamista, johon kykenee kuka vain. Itse kaipaisin ehkä hieman neutraalimpaa ja kattavampaa aiheiden käsittelyä, jossa oikeasti mietitään asioita, ei vaan hakata sanoja näytölle. Kaivellaan niistä kulutetuista jutuista muutakin esille kuin se ilmiselvin juttu."

"--- En tiedä miksi blogiasi kirjoitat mutta on kyllä tähän mennessä ilmiselvää ettet ainakaan itsesi takia= haluat lukijoita ja kommentteja että kyllä siinä muiden mielipide jossain määrin kiinnostaa. --- . Ei muuta. onnea blogillesi ehkä sitä joku lukee. "

(Välttääkseni väärinymmärryksiä, kerron teille kaikille, että ihan omaks ilokseni kirjotan tätä, mutta kyllähän se mainiolta tuntuu, kun joku lukee ja joskus heittää kommenttiakin kehiin. Ja sellanen pikkujuttu vielä tähän väliin, että määpäs kirjotan mitä mieli halajaa, miten haluan! Että ähäkutti!)

Huomenna palailen sitten IHAN KUNNON postauksen kera, se o morommoro!

perjantai 14. tammikuuta 2011

noni lukijat, näyttämö on teidän!

Oon ihan ylihäkeltyny tästä lukijamäärästä, mitä nää kaks viikkoo on mulle suonu! Joten siis hyvät lukijat ja lukijanoloiset, kysynkin teiltä:

ONKO TEILLÄ POSTAUSEHDOTUKSIA?


Ei sillä että multa ideat loppuis, mutta näin reippaan viidenkymmenen lukijan (+bloglovin+blogilista) kunniaks voisin kysellä teiltä ehdotuksia!

Eli kommaile tähän postaukseen tai laita sähköpostia osotteseen tseni@luukku.com, siä mää venaan.

ps. tervetuloo kaikki uunituoreet lukijat, oon jätteilonen teidän takia!

torstai 13. tammikuuta 2011

saako toisen ulkonäköä kommentoida? noeini!

Väitetään, että suomalaiset on hiljasta porukkaa ja pitää suut supussa, mutta silti joka päivä törmää toisten ihmisten arvosteluun. Ei, mää en ala paasaan mistään helvetin seläntakana puhumisen vääryydestä, koska sitä me tehdään kaikki hautaan asti, haluttiin tai ei. Nyt mää tarkotan sitä suoraan puhumista, ihan face-to-face.

Joo, on se ihan jepa, että joku huomauttaa jos mun ripset valuu pitkin naamaa tai jos mulla on huulipunaa hampaissa. Mutta sittekku se menee "ohhoh, onpas sulle tullu hyllyvää tonne mahanseudulle"-tyyliseks morkkaamiseks niin mun täytyy sanoa, että stoppia hei! Ihan ku lihavuus, laihuus, nenänmalli, tapa meikata tai vaikka tyyli pitää hiuksia olis oikeutettu aihe vittuilla. Varsinki tää tällane piiloarvostelu: "Jaaha, että tällanen silmämeikki tänään... Ei, en mää pahalla! Se on vaan...erikoinen." tai "Oot sitte värjänny tukkas...". NO NIINOONKI, MITÄSITTE?

Kyllä mää tiedän miten mun paita istuu mun jenkkiksille tai miten mää oon aamulla poskeni meikannu, ei sitä tarvi tulla kertoon! Jestas, emmääkä ihmisille ala kettuilee että hei, kuulin että toi sun äijäs jätti sut, voihan harmi! Ja sitte sellanen veemäinen mairee hymy päälle.

Miten ihmiset luulee, että se mikä näkyy päällepäin, on jotenki arvostelua varten. Mutta sanooko kukaan sellasia asioita mitä kannattais, esim. "Sää oot kyllä ihan helvetin vaikee ihminen välillä!" tai että "Voisikko välillä kattoo muutaki ku sitä oman napas seutua?". Ollaan sillai et hei, eihän luonteeseen saa puuttua, ku sille ei voi mitää. IHAN KU OMALLE NENÄLLEEN VOIS! Tai omille kauneusihanteilleen!

Kyllä mää välillä päässäni ajattelen että herraisä mitä tolla ja tolla on ny päällä ja voi että, ku toi ei tajua luopua sinisestä luomiväristä, mutta mä AJATTELEN hiljaa pienen pääni sisällä. Mää en koe tarvetta loukata ketään laukomalla mun omia mielipiteitä ulkonäöstä tai kauneudesta. Ne samat tyypit ajattelee varmaan musta, että ei jestas mikä kotka, huorasaapikkaat ja kaikki. Ja antaa ajatella. Kunhan ei tuu mulle kertoon!

Joten josko pidettäis ihan omana tietona mitä mieltä jonkun takista tai pituus-paino-suhteesta ollaan, meinaan tuskin kukaan meistä on mikään tyyli-igoni tai itse täydellisyys. Vietetään vaan laatuaikaa ittemme kanssa oman pään sisällä ja naureskellaan niille tennissukille sandaaleissa, ilman että loukataan ketään. Kattokaas se ei oo kauheen tyylikästä. Jos täytyy nostaa ittensä korokkeelle alentamalla muita, ni sitten on joku pielessä!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Cosmopolitankritiikkiä

Ai jukra mua syö eräs ihan sairaan raivostuttava lehti (onkin vaikeeta arvata, että mikä, kun ton otsikon lukee...)! Nojoo, siis kaikkien rakastama Cosmo. Joo, onhan se ihan hupia lukee horoskooppeja ja uskomattomia seksiasentoja yliliikkuvat nivelet omaaville, mutta...

Mää kun oon tällanen nuorison suojelija, niin siks mää puutun tähän. En siks, että se lehti ärsyttää mua, koska ihan hyvin voin olla lukematta. Mutta hei haloo, onko se lehti vitsi vai häh? Se antaa ymmärtää, että kaikki naiset täällä ovat hyvätuloisia, nuoria toimistotyöntekijöitä, joilla on suhde komeaan työtoveriin sermin toisella puolella ja joiden ihanat poikkikset valmistavat päivällistä alasti kotona kultaansa odotellessa. Hei huhhuh!

Siis oikeesti, miks sen lehden pääpuheenaiheet pyörii "näin piristät toimistoasi/työpöytääsi/käyntikorttiasi"- ja "näin yllätät kultasi"-aiheiden ympärillä? Ihan ku me naiset oltais jotain älyllisesti vajaavaisia saappaita? Emmääny meinaa, että täytyis alkaa lukee jotain politiikkapainotteista yhteiskuntalehtee huvikseen, mutta... Ja että maailmassa ei oo muita töitä, ku toimistossa viehkeenä kynähameessa koneen näpyttely ja esimiesten kanssa flirttimeilien lähettely! Missä on kaupan kassat, siivoojat, hoitsut jnejnejne? Lista unohdetuista duuneista on niin valtava, että mää häkellyn.

"Vakavammat" aiheet, eli "Näin tunnistat mitä kehosi haluaa"- ja "Löydä oma itsesi"-artikkelit on täyttä läpäläpää, jota jokaikinen mielikuvitusrikas lukion lehtikerholainenki osais kirjottaa.
"Kirjoita pahimmat pelkosi paperille ja heitä se takkaan"- ja "Hoe peilin edessä olevasi kaunis"-ohjeet tuskin kenestäkään tekee sen ehyempää ja itsevarmempaa ihmistä.

Pojat tossa joku aika sitte luki Cosmon seksivinkkejä järkyttyneenä. Kai ne pelkäs, että ne joutuu vielä romantiikannälkästen misukoiden jääpalaleikkien uhriks. Suuri osa seksierotiikkamakuukammari-jutuista on muka tehty siltä kantilta, että tässä nyt ajetaan naisten etuja, mutta joka helvetin neuvon perässä on lisäys tyyliin "ja kultasi rakastaa tässä asennossa katsella rintojasi!". Joo helvetin hieno juttu, jos se haluaa mun tissit nähä ni voin ottaa sille kuvan!

Apua, mää kuulostan joltain kiihkofeministiltä, mutta hei! Meitä aliarvioidaan järkyttävästi ja me ollaan ku kynnysmattoja kohta, ellei tää peli lopu. 13-vuotiaat sinisilmäset ja naiivit tytöt kelaa että hei, on se elämä niin hienoo ja helppoo sitten parinkympin toisella puolella, kun ne hetken selailee Cosmoo silmät lautasenkokosina. Täällä puhuu meinaan kokemuksen syvä rintaääni.

Meillä on aivot ja me osataan käyttää niitä, joten saiskos rakas Cosmopolitanin toimitus kerrankin jotain vähän kantaaottavampaa ja älykkäämpää tekstiä, kuin "hihihi näin sanot pomollesi, ettet ole kiinnostunut hänestä silleen"-paskanlotinaa?

tiistai 11. tammikuuta 2011

ulkonäköpaineangst

Mua on alkanu (taas) rankasti ottaa päähän kaikki järkyttävä sössönsössövalehtelu mitä syötetään meille ja varsinkin varhaisteini-ikäisille pikkutirpoille. "Ulkonäöllä ei ole väliä, sisin on tärkein" (Epävarmojen ihmisten puhetta!), "Ei poikia kiinnosta tissit, vaan sydän siellä takana" (Hmm... mietitääs kiinnostaako suurinta osaa miehistä ja varsinkin alle parikymppisistä pojista sielujen sympatia, kun ne nojailee baaritiskiin katse sun pippalomekon kaula-aukossa...), "Käytä mieluummin vähän värikkäämpiä/siistimpiä/ihanmitävan vaatteita!" (Jos mää haluan pukeutua vaikka minishorteishin keskellä talvee, niin määhän pukeudun! Keltä se on pois?) ... Huh huh.

Ei sillä, että olis maailman tärkeintä miltä näyttää, tai että ite oisin joku kedon kaunein kukka. Mutta kuka voi ihan täydellä pokerifeissillä sanoo, että oma ulkonäkö ei olis tärkee? Tai että olis jotenkin mukavaa näyttää epämiellyttävältä omasta mielestään? Huom. omasta mielestä, koska se on satavarma, että muita ei kannata kuunnella ulkonäköasioissa. Mitä helvetin järkee olis tuhlata elämänsä olemalla niinku muut haluaa? Onhan se kiva, jos joku heittää pukeutumisvinkin tai suosittelee erilaista hiusmallia, mutta loppupeleissä mää sen päätöksen teen. Se oon mää, joka päättää puenko aamulla liian pienen baarirätin kauppaanmennessä, eikä kukaan muu.

Ja kyllähän se oma ulkonäkö on työkalu uusien ihmissuhteiden rakentamisessa, sano muut mitä sano. Vai ootko pannu merkille montako luokan hissukointa t-paita&farkku-sankaria liikkuu överisti pukeutuvan bilehileen kanssa? Jos pukeutuu omalla tavalla, silleensä ku oma mieli halajaa, löytää usein ihmisiä samalta aaltopituudelta. Ainakin mää oon löytäny.

Ja yksikään pojankloppi ei voi sanoo, että olis iskeny silmänsä muikkeliin, joka ei silmää miellytä. Mutta se mikä sen pojan silmää miellyttää, onkin mysteeri. Mutta luulisin, että kyseessä ainakin itsevarma ja omasta mielestään kaunis ihminen. Meinaan, että kuinka monet niistä syrjityistä koulun nurkissa laahaavista "rumiluksista" on ihan oikeesti kasvonpiirteiltään rumia tai epämiellyttäviä? Pieni ripaus itsevarmuutta ja rohkeutta painella vaikka sinne teiniginatrikottiin, niin vóla! Se on se epävarmuus joka rumentaa. Ei lihominen, laihtuminen, meikkimokat tai vääränmalliset vaatteet, vaan helvetinmoinen pelko siitä, että mitähän ne muut ny oikein sanoo.

Kyllä määki joskus mietin, että millon mää aikuistun ja alan pukeutuun sillai, miten aikuiset yleensäkki pukeutuu. Joskus mää jopa oon kuljettamassa kassalle jotaki hillitynväristä neuletta ja hiekansävyistä huivia. Mutta sitten siinä käy niin, että kotona keimailen peilin edessä räikeenpinkissä Hello Kitty -oloasussa. Ja oon tyytyväinen. Sitähän se kauneus ja tyylikkyys on, tyytyväisyyttä omaan itseensä ja omiin valintoihinsa.

Joo, taas meinas toi pointti karata käsistä, mutta yritän ny vähän avartaa:
mun mielestä ulkonäkö on helvetin tärkee juttu. Se on keino tuoda itsensä esille omana itsenään, vähän niinku käyntikortti. Ja muuten ei voi tuoda itseensä esille, ku olemalla itsensä ja pukeutumalla niinku ite ikinä haluaakaan! Ja kukapa muka hengais omaan silmään epämiellyttävän näköisen tyypin kanssa? Aika harva. Joten te arvoisat kukkahattutädit "ulkonäkö ei merkitse mitään"-lausahduksienne kanssa: voitte vetää sen eräänkin tavaran päähänne ja jatkaa matkaa.


"Imperfection is beauty, madness is genius and it's better to be absolutely ridiculous than absolutely boring."
Marilyn Monroe

lauantai 8. tammikuuta 2011

suokkarit

Määhän tossa eilisessä purnauspostauksessa sanoin, että mää otan vähän positiivisempaakin kantaa liittyen noihi kauneusjutskuihin. Joten hereillä ny, täältä pesee!

Mää en pärjäis ilman...

...clip on -pidennyksiä. Ai jukra, kui siistii on, että saan heittää tyynesti kymmenen senttiä lisää pituutta tukkaan alle viidessä minassa?

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

...suoristusrautaa. Mun letti on niin järkyttävän, miten mää sen sanoisin, no pörröinen, että oisin hukassa ilman tota louskutinta. Mää en meinaan mun luonnonlaineista oikein sillai välitä.

...hiustenleikkuusaksia. Voi veljet, kuinka helppoo on vaan hetken mielijohteesta hankkia suora (nojoo, riippuu ihan mistä kulmasta kattoo) otsis tai vähän tasottaa latvoja.

...meikkiboksin sisältöö. En ala ny tässä erotteleen niitä meikkejä, mutta erityismaininnan annan kulmakynälle, koska omia kulmakarvoja ei juurikaan enää (kiitos saatanan hienon älynväläyksen 12-vuotiaana!) oo ja voin joka päivä tehdä iha erilaiset ja yliluonnottomat kulmat. JEIJ!

...meinasin sanoo vielä, että en pärjäis ilman rakennekynsiä, mut oonhan jo ihan hyvin painellu puoli vuotta ilmanki! Tiukkaa tekee kylläki. Ehkä ens tilistä sitte! Ja niiden on oltava mahdollisimman överit.


Ja sitten sellasia kivoja ekstroja on...

...irtoripset. En sanois niitä käteviks tai muuta vastaavaa (tosi kätevää ja miellyttävää liimata silmänsä melkein kiinni, asettaa ne täysin epäsymmetrisesti ja tän kaiken lisäks vielä pelätä koko helvetin loppuilta, että löytää ne ripset loppuillasta paidankaulukselta...), mutta on ne mukava lisä pippaloimaan mennessä.

...feikkikynnet. Siis ei rakennekynnet, vaan liimattavat yhenillan-kynnet suoraan Seppälästä. Joskus törmäsin niin loistaviin yksilöihin, että ne pysy yli viikon putkeen! Se irrotusprosessi oli aika rankka kylläki, mun kynnet itki.

Ohan näitäki, mitä en oo ees kokeillu...

...purkkirusketus. Siis myönnän, etten oo koskaan lätränny itseruskkettavan kanssa. Johtuu siitä, että oon aina ollu suht ruskee kaveri, kesän jälkeen ei oo tarvinnu (varsinki ku viime talvena olin Havaijilla) ja keväällä oon alottanu rusketuksen hyvissä ajoin. Mutta nytte sitte olis tarvetta, ommeinaa toi väri vähissä! (tästä aiheesta onkin tulossa postaus jossain välissä, joka kantaa nimeä "Urpo ensikertalainen ja faketan")
Image and video hosting by TinyPic

...kunnon pidennykset. Mutta mää koen, etten tarvi sellasia, clip onit on vallanmainiot tällaselle laiskalle kaverille.

...hampaidenvalkaisu. Ei oo tarvetta nyt, eikä toivottavasti ikinä. Oon niin ylpee, kun hammaslääkärit on aina kehunu, että voi vitsi kuinka kauniit ja valkoset leegot! Ihme kyllä ne on viä suussaki, oon meinaan joskus aikamoinen huutelija.

Image and video hosting by TinyPic
Legot on tallella!


No, entä te lukijat, ollaanko samoilla linjoilla vai painitaanko ihan eri sarjassa?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Tarkoitus ei ole purnata, mutta ...

Ajattelin tässä aamun kunniaks listata idiooteimpia ja turhimpia kauneudenhoitovälineitä/tuotteita/menetelmiä, mitä mää tiedän(joo mää tiän, mullon aika tylsät aamut). Tää ajatus lähti siitä, kun köpöttelin tonne kylppäriin päin, ja silmät osuivat deodoranttiini. Ei, mää en nyt oo julistamassa mitään hiellehaisevaa feministivallankumousta, vaan muistin mainoksen eräästä deodorantista, joka ilmoitti tekevänsä kainalokarvoista huomaamattomampia. Siis mitä?? Mulle jäi hivenen epäselväks, että miks ihmeessä ja tietenkin, että kuinka! Ja kuinka pitkiä kyseisten karvojen täytyis olla, että tää tökötti vaikuttaa? Herttilei mitä skebeliä...

Tai sitten ne ripsivärit, joissa on kaksi päätä; toinen pidennykseen ja toinen värjäämiseen. Eli ensin sitä valkoista mössöä suditaan, sitten mustaa värjäämään päälle. Herää kysymys: MIKSI SE VALKOINEN PIDENTÄVÄ AINE EI VOI OLLA JO VALMIIKSI MUSTAA?

Oman kategoriansa sitten muodostaa nää Cosmopolitanien ym. huuhaahoidot, jotka koostuu tyyliin jostain ruohosta, ananasmehusta ja pippurimausteesta. Niistä tehdään sitten sellainen kiva hiusnaamio, ja ai että huomenna on kaikki taas paremmin! Voi veljet, testaako niitä edes kukaan? (En väitä, etteikö lehdissä koskaan olisi mitään hyödyllisiä tee-se-itse-naamioita yms., mutta aika moni menee ihan mettään!)

Ja erilaisten shampoiden uskomattomat lupaukset... vaalentaa, kirkastaa, suoristaa, vahvistaa, korjaa... Peseekö niistä enää mikään?

Entäpäs hiuslakkojen överipitkät kestoajat "kampaus pysyy samanlaisena jopa 48 tuntia!" ja takana lukee, että tutkittu labrassa. Hei jos sulle laitetaan kampaus, johon heitetään lakkaa päälle, ja sitten istut labrassa 48 h ni kai se ny pysyyki! Onkoha labraolosuhteet hivenen eri, ku rankat synttäripartyt?

Onkos kukaan huomannut alle viidentoista egen pinsettien aivan paskan laadun? Eikö niitä kukaan testaa? Nehän on ihan vänkyrässä! Jos sellasilla saa edes napattua sormesta kiinni, ni mää nostan hattua. Elämäni kymmenistä pinseteistä yhdet on hyvät ja nekin on "lainattu" äidiltä hivenen pidemmäks aikaa. Nyt taitaa olla neljäs vuosi menossa...

Ny kaikki ajattelee, että eikö toi ämmä osaa muutaku purnata, mutta nou hätä, tulossa on kyllä postausta tähän asiaan liittyen, mutta ihan toiselta kantilta! ;)

Mutta hei, tuleeko teille mieleen jotain? Nää oli vaan tällasia aamukahvilla pohdittuja vitutuksenaiheita, että heittäkääpäs jos keksitte jonkun oikein mehevän purnaamisaiheen!

Mutta ny tää pimatsu lähtee töihin, että sais ruokaa pöytään (olis meinaan kurjaa, jos tästä mun elopainosta pääsis jokunen kilogramma tipahtamaan!) ja sisältöö elämään. Että se ommoro ja silleens!

torstai 6. tammikuuta 2011

Siskot, meitä kustaan silmään!

Puhutaas taas ihan suoraan, eiksje? Ku mulla pyörii päässä taas eräs kinkkinen juttu, josta vähän mainitsinki tossa ekassa postauksessa. Nimittäin tää meidän tyttöjen (ja poikienkin!) kusettaminen. Muotiblogit, naistenlehdet ja telkkari iskee oikein kunnon värikynällä väritettyä totuutta tosta laittautumisesta ja kauneudenhoidosta yleensäkin.

Pari sivua Me Naisia, ja oot jo melkein vakuuttunut, että bikinialueen vahaaminen on miellyttävä ja hassunhauska operaatio. Tai että jos et oo koskaan meikannut, niin kyllähän kunnon bilemeikki luonnostuu alle viidessä minuutissa! Ja me idiootit vielä mennään halpaan, ja ihmetellään kun veri lentää ja itkettää ("eihän tästä mainittu lehdessä mitään, saatana!").

Image and video hosting by TinyPic

Tai leffat! Miten ne naiset onnistuu näyttämään viehättäviltä laittaessaan sukkahousuja tai levittäessään huulipunaa?! Siis mun mielestä mikään ei ole niin karu operaatio, kuin tällanen pullero tunkemassa itseään ja vatsamakkaroitaan ihonvärisiin sukkahousuihin. Ja se huulipunan laittaminen... no se on kans taas sellanen mahdoton tehtävä, josta on ihan turha yrittää selvitä ekalla kerralla punaamatta hampaitaan. Siksi mää ehkä oon noiden nudehuulipunien kannalla.

Muotiblogit taas luo tollasta samanlaista kuvaa, kuin naistenlehdetkin; kaikki on kivaa, hauskaa ja lässynlässynlää. Kaunistellaan ja silotellaan tosiasioita ja saadaan sitten lukijat ihan ymmälleen: "wat, siis käykö kaikki noin helposti?". Jokaisessa blogissa pitäis lukea "LUE OMALLA VASTUULLA, saattaa aiheuttaa sinisilmäisyyttä"-varoitus.

Image and video hosting by TinyPic

Oon pannu merkille, että kyllä meitä naisia kusetetaan yhtälailla kun miehiäkin, mun poikaystävä on ainakin aika järkyttynyt kaikesta mitä naisten perustoimiin liittyykään. Ripsientaivuttimia se suorastaan pelkää. Kauhu on luettavissa sen kasvoilta, kun mää ilmoitan iloisesti vahanneeni koko naaman ihokarvat. Tai kun höylä viiltää sääreen viidentoista sentin haavan, jota sitten teippaillaan koko loppuilta. Ressukka varmaan luuli, että naisten kauneustoimenpiteet liittyy vaan puuterin tuputteluun ja hiusten harjaamiseen...

Image and video hosting by TinyPic

Huvittavinta tässä on, että melkein me kaikki ollaan syvällä sisimmässämme tietoisia tästä kivusta ja tuskasta ja kaikesta muusta epämiellyttävästä ja silti... Kaikki vaan pitää turpansa kiinni ja hokee päässään "kauneuden takia on kärsittävä, kauneuden takia on kärsittävä". No niin onkin, mutta miksei meille kerrottu, että täytyy kärsiä näin perkeleesti?

Eli siis, rakkaat muotibloggarit, naistenlehdet ja muu media: voitteko ystävällisesti kertoa totuuden näistä asioista, tai edes vähentää sitä paskanjauhamista?

ps. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

leggarit

Siis mun on ny pakko ottaa puheenaiheeks sellanen juttu, joka jakaa mielipiteet aika rankasti: legginsit. Siis en oo koskaan kuullu mistään vaatekappaleesta niin paljoo haukkuja, ku leggareista. Toisaalta, en oo koskaan tavannu aiemmin niin suurta rakkautta vaatetta kohtaan, ku leggarifanaatikkojen ihastus näihin sukattomiin sukkahousuihin.

Image and video hosting by TinyPic

Vihan ilmenemismuotohan on tää tuttu "PLS cover your ass!!11"-iskulause. Teepaitojen oikeesta pituussuhteesta legginssien kanssa puhutaan enemmän ku Karpolla on asiaa. Ja Karpollahan tunnetusti on paljon asiaa! Onhan se kieltämättä aika rajunnäköstä, ku porukka painelee 20 denierin leggareissa ja teepaidassa pakkasella, mut hei kamoon, antaa painella. Jos sen kestää perse, ni sen kestää sivustaseuraajien silmätki! Leggarithan on mitä mainioimmat housut (HUOM, HOUSUT. Totta kai ne on housut, niissähän on yks aukko mistä mennään sisään ja jaloille omat pötköt. Eli housut.), ne mahdollistaa ninjamaisen liikkumisen, niiden monikäyttöisyys on päätähuimaava ja kuinka mahtavaa on tunkee ittensä niihin kalsareihin, jotka kivasti "piilottaa" jenkkakahvat ja kaiken muun ylimääräsen! Tässähän niiden feikkeys tuliki esiin; piilotetaan läskit ja leikitään ettei kukaan huomaa. Aivan kertakaikkisen loistavaa!!

Ja farkuissa ollessa (tietenki riippuu pitäjän koosta) menee maha ruttuun istuessa, jenkkakahvat voi vilahtaa ikävästi, perseestä puhumattakaan. Onko se sitte nättiä vai!

Legginssit on maailman rehellisin vaate, huolimatta jenkkakahvojen piilottamisesta; mikään muu vaate ei niin suoraan iske tiskiin faktoja tyyliin, kyllä, mulla on vähän vinot sääret ja sisäreisissä litra ylimäärästä. Ja kuinka moni esitteleekään tuolla mummoalkkareidensa rajoja legginssien avustuksella? No tietenki moni. Leggarit on jotain niin ihanan mautonta.

Legginssit ei oo vaan vaatekappale, vaan asenne! Ne on vähän niinku "tältä mää näytän ja sepäs sua harmittaa, mutta muapa ei. Että hv!"

Image and video hosting by TinyPic

Läpätiläpätilää

Pohdin tässä sairauslomapäivää viettäessä tätä nykyajan kauneuskäsitystä (nojoojoo, kauneuskäsityksiä), ja havaitsin järkyttäviä ristiriitoja, joiden selvittämiseen mää luulin tarvitsevani kuorma-autollisen kaikenmaailman maistereita. Kattokaas, kun nythän luonnollisuus on enemmän näkyvillä, kuin koskaan aiemmin. On Dovee Aidoille Naisille, paksut mattamousset on vaihtunu kevyempiin versioihin ja muutenkin toi luonto on astunu takasi kauneudenhoidon piiriin (tsekkaa vaikka Yves Rocherin kuvasto!). Telkkarissa pyörii luonnollistamisohjelma Lemmi, kosi, vältä ja kaikenmaailman Taviksesta huippumalli ja Kuka on nätein nakuna. Ja ohan näitä muitaki.

Mutta silti ripsivärejä mainostetaan iskulauseilla "ei enää irtoripsiä!" (siis mitäää, pitääkö ripsarin saada ihmisestä draq queenin näköne?!)ja kauppojen hyllyt notkuu tee-se-itse-kauneusleikkaustuotteita ja "ei enää botoxia"-huulikiiltoja... Ollaanko me tultu ny johonki tienhaaraan, että valitte ny ootko naturel vai nukke? Miehetki on innostunu leikkeleen naamojansa enemmän ku koskaan ennen ja naisillaki se alkaa oleen enemmän sääntö ku poikkeus.

Näitä mää siis pohdin, mutta sitten koin sellasen ahaa-elämyksen, ja löysin näiden kahden ääripään väliltä yhdistävän tekijän; feikkeys. Noni, nytten moni varmaan kelaa että mitä helvettiä toi nainen oikein selittää, luonnollisuus muka feikkiä, wat! Mutta mullon kyä täysin loistoperustelu tähänki hommaan:

On ilmiselvää, että tekoripset, pidennykset, feikkirusketukset, rakennekynnet ym. on tekemällä tehtyä kauneutta ja apuvälineitä kohti sitä omaa kauneusihannetta. Mutta entäpä nää luonnonkauneusosioon menevät jutut? Samaa kastia, sanon minä! Meikkivoiteen tarkotushan on tehä sulle ihan uus iho, koska vanha ei kelpaa. Oli se kuinka ohutta tai päivävoiteeseen sekotettua, idea on peittää se oma iho. Luonnollistahan olis painella tuolla naama punalaikukkaana ja kiiltävänä!

Monet luonnollisen kauneuden puolesta taistelevat myös aivan satavarmasti sheivaavat säärensä, ja onkos se ihan naturel? Vai synnyttiinkö me Gilette kädessä? Hiukset värjätään ruskeasta maantienharmaiksi, koska halutaan "se mun luonnollinen sävy takasi". Itsepetosta kaikki!

Pointti tässä hommassa on siis se, että samassa veneessä ollaan me kaikki, niin ne jotka taiteilee clip on-pidennyksiä niskavilloihinsa, kuin nekin jotka julistaa käyttävänsä "vain vähän puuteria ja huulikiiltoa" (ja huomaamattaan käy muotoilemassa kulmansa ja vääntelee hiuksiaan muotovaahdolla mitä erikoisempiin asentoihin). Oman porukkansa tietenkin muodostaa sitten ne, jotka vetää homman ihan överiks muotoiluttamalla kulmakarvojensa sijaan naamansa siihen kuntoon, ettei oma äitikä tunnista.

Eli nyt voin julistaa ilosanomaa, että suurin osa meistä on edes vähän koukussa feikkeyteen ja tuhahtaa mielessään kuullessaan lauseen "kannattaa korostaa hyviä puoliaan, eikä keskittyä piilottamaan huonoja!". Tai joku "kauneus on katsojan silmässä". Huh huh.

Mutta mikäs sitten on sitä Luonnollista Kauneutta? Siihen mää en kyllä osaa vastata.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Bad habits

No eihä suoraan puhuminen olis mitään ilman paheiden paljastamista! Katokku heti isketää faktat tiskiin, ni ei tarvi jälkikäteen nurista.
Tai no, osa näistä on paheita, osa sellasta settiä mitä vaan muut pitää paheena ja sitten sekaan on päässy sellasia mitä ite pidän aika härskinä, mutta muut ei juurikaa.

1. Shoppailu. Jokane mekko vaatehuoneessa on kertakäyttökamaa ja ostettu Sulo Vilen-periaatteella: "no ku halvalla sai".'
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

2. Överöily + feikkeily. Mikäs sen hienompaa ku näyttää maalikaupan kävelevältä mainokselta? Mutta tekotukka pelasti mun elämän ja kyä noi kynnetki aikoinaan toi helpotusta, omat ku on oikeet töppökynnet!
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

3. Rellestäminen.
Image and video hosting by TinyPic

4. Ja onhan näitä muitaki: kahvi ja tupakka, yömyöhään datailu, rahankulutus, pukeutuminen epäsopiviin vaatteisiin, riidanhaastaminen ja provosoiminen. En myöskään ota mitään liikavakavasti, vahingossa vedän lekkeriks tilanteet joissa pitäis käyttäytyä! Mutta ihminen on kehittyvä olento, ehkä joku nätti päivä määki alan kunnostautuun ja jätän taakseni liian lyhyet leopardimekot ja baarikuitit. Kuten Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä -kappaleessa sanotaan: "Lupaan lukea raamatun ja raitistuu, jos saan aikaa se varmasti onnistuu. Muttei tänä yönä."

Mutta ei muutaku morje!

Let's start!

Joo kattokaas näin ihan ekana voisin kertoo, että mistä mää oon oikein tehty ja mistä ny oikeen on kyse!
Lähtökohta oli se, ku itekki pidin täyttä läpäläpäblogia (päivänasuja ja ihkutusta), ja aloin kelaa että tätä samaa paskaahan kaikki kirjottaa. Kuitenki tää blogihomma on musta sen verran jepa homma, että en niin vaan luovuttanu, vaan yritin keksiä mikä olis se MUN juttu. No, eipä tarvinnu kauaa pohtia; alan kirjottaan sillai ku mää puhunki, kaunistelematta ja turhia kiertelemättä. Suoraan. Tässä sitä ollaan!

En muutenka tajua miten helvetissä kauneudenhoidosta ja laittautumisesta saadaan tehtyä jotenki miellyttävä kuva, onko karvojen vahaaminen ja läskien piilottelu sukkahousuihin jotenki silmää hivelevä näky vai mitä hä? Miksi me ylipäätään kusetetaan, että onpas helvetin hauskaa taas nyppiä kulmakarvoja itku silmässä? Ja kaiken tän jälkeen vielä yritetään näyttää luonnollisilta. Joo kato on se aika luonnollista kun tukka kasvaa yössä kolkytä senttiä ja ihonväri vaihtuu kalkkilaivan kapusta euroneekeriks!

Nojoo, ny tuli selväks mun periaatteet, että mennään sitte näihi vähemmän tärkeisiin faktoihi:

Nimi: Jenni
Ikä: Pian kakskytä vee!
Perhe: No tietty äiti, isi ja pikkuveikka 9 vee, mutta samassa kopissa asustaa kanssani poikaystävä.
Paikkakunta: No täällä Mansen lähimaastossa!
Suosikkiasiat: Feikkitukka, karkki, kengät, valokuvaaminen ja toki kaikki överi ja kimaltava.
Tyyli-ikonit: dragqueenit ja joulukuuset... No ei toki, mutta Katie Price on aika jepa!

Image and video hosting by TinyPic

Mutta ei muutaku morjes!