HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

toivepostaus: pojat tykkää pojista

Multa kyseltiin kannanottoo liittyen homoseksuaaleihin ja oon nyt tässä pari päivää pohtinut kantaani ja mietteitä.
Meinaa mullei oo ollu mitään erikoista ajatusta homoista tai lesboista. Tai heteroista. Sit tuli mieleen, että pitäiskö olla?

Mun mielestä on ehkä hiukan omituista pohtia, että ketä kukaki haluaa seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Toki jos joku tulee ihan yhtäkkiä kaapista, ihan aavistamatta, voi hetken ihmetellä, mutta ei senkään takia kauheen kauaa tuu haukottua henkee. No mieti ny, jos Jari Sillanpää sanoiski, että hei mä tykkäänki tytöistä. Tai jos ylihetero Esko Eerikäinen ilmoittais haluavansa miestä. Kyl ny hetken löis tyhjää, mutta eipä mua ainakaan kenenkään seksuaalisuus niin paljoo kiinnosta, että yöunet menettäisin.

Mulla kiehahti, ku Aamulehden tekstaripalstalla joku valopää kyseli (en tiedä oliko kyseessä provo vai mitä), että onko homoseksuaalit syntyneet homoseksuaaleina vai valinneet sen myöhemmin. Hän halusi tietää, että "tietäisi miten suhtautua homoihin" tms. Mun teki mieli kysyä, että synnyitkö ite kenties heteroks vai valitsitko sen myöhemmin, vai....?

Ihan kuku joku vois tietoisesti valita seksuaalisuutensa. En mäkään valinnu, että hei mä haluun olla hetero. Sellanen mä oon. Eikös samalla logiikalla pitäis sen lesbouden, homouden tai biseksuaalisuuden olla ihan ihan valmiina ihmisessä? Enkä mäkään joudu selitteleen heterouttani kenellekään, saatikka ilmoittamaan sitä erikseen. Miksi homojen tarvitsee? "Että jos joku ei vielä huomannut gay-tutkansa avulla, että mä olen hintti, moikka, hauska tavata." Toki homot on vähemmistö ja siks jotkut ei osaa suhtautua ko. asiaan, mutta koko seksuaalisuuden kirjo on ollu niin kauan ku ihmisiäkin on ollu ja täällä tallustella! Antiikin Kreikassa ei ollu yhtään tavatonta, että perheenisillä oli poikaystävä hauskanpitoon.

Mutta siis mun pointti on se, että on OUTOA olla sairaalloisen kiinnostunu siitä, kenen kanssa kukakin haluaa elää ja olla yhdessä, harrastaa seksiä ja perustaa perheen. Aivan täysin turhaa jaotella ihmisiä eri lokeroihin sen perusteella. Itseasiassa en tiä turhempaa. Miksei vaan voida olla, kun kenenkään elämää ei pitäis kenenkään homous tai heterous haitata?

maanantai 28. maaliskuuta 2011

"Pussaan Jakkepetteriä, niin Marqus tulee mustasukkaseks!" ja muita surkuhupaisia iskutaktiikoita

Siis ite tyttönä tiedän, että meidän tyttöjen on aivan turha pilkata poikia "sulla on kauniit silmät"- ja "käytsä tääl uein?"-iskurepliikkiensä takia.

Yläasteella ei ollu mitenkään harvinaista yrittää tehä joku mustasukkaseks toista poikaa käyttämällä. Mikäs oliskaan mahtavampi idea, ku kotipileissä siiderihiprakassa pussailla jonkun suhun epätoivoisesti ihastuneen pojan kanssa, kun sun unelmiesi mies seisoo katse-etäisyydellä? Hmm, no kuulostaa ihan hyvältä, mutta ensinnäki tää sun unelmajätkäs tuskin tajuaa sun suunnitelmaas ja toiseks tää toinen poika on pelkkä pelinappula; ei kiva, ei ollenkaa kiva.

Toinen "hyvä" on kikattaa hervottomasti unelmapojun vieressä! Hakeudu jäbän läheisyyteen, nuoleskele tikkaria, kikata, hoe "voi vittuu" ja heruttele. Tehosta tätä surkuhupaisaa show'ta pummimalla röökiä. Tää aiheuttaa sen, että jätkä todennäkösesti järkyttyy ja/tai pitää sua aivottomana idioottina, josta on iloo max. bileissä touhuseuraks.

Ei unohdeta erästä loistavaa tapaa: tekstiviesti. Joo, se on oikeesti hyvä, mutta senki voi kusta ihan täysin. Esimerkiks ruinaaminen ja jankuttaminen tuskin kantsii. "Tuuks röökille?" "No käyks huomenna?" "No ens viikolla?" "Okei, ei siis ens viikolla. No mitä kuuluu :)" "Hyvää yötä poika;)<3"-litania ei auta, jos jätkä vastaa joka viestiin "E." tai "Ok." Nimettömänä lähetetyt Mc Manen biisien sanatkaan (Rakastan sua salaa, mixet voi mua halaa, oon sun Juulia, sää mun Roomeo, jou!) ei varmaan jätkää kauheen kiimaseks saa, jos sä et oo ees koskaan puhunu sen kanssa. Enkä tiä kannattaako niitä tulisia tunetita iskee heti tiskiin, jos jätkä on pelkistään tuttu koulunkäytäviltä, ei siis ees juttukaveri.

Ei oo erityisen harvinaista sekään, että muikkeli alkaa liikkua siellä, missä poikakin; nuorisotiloilla chillailua, pojan lätkäreeneissä ja muka koiraa ulkoiluttamassa poitsun pihan edessä eestaas koko helvetin illan. Toisaalta se on epätoivoista, toisaalta hurjan söpöä. Mutta myös ihan saatanan pelottavaa stalkkaamista. No kelaa ny, jos joku tuntematon (tai tuttu) häiskä pyöris koko ajan sun lähellä; koulussa, vapaa-ajalla, reeneissä...

Nyt joku salee vetää nenäänsä paprikahernemaissi-pussin, ku oon maininnu jonkun liianki tutun iskutyylin. Nou panik, niin me kaikki ollaan tehty joskus jotain huvittavaa, ainaki melkein. Kyllähän sitä on yläasteella tullu jos jonkinnäköstä iskuviritelmää väsättyä... Positiivista on se, että joskus ne jopa onnistuu, ja joskus kun ei onnistu, niin ei ne pojat niitä muistele kauaa. Emmä ainakaan muista kaikkia epätoivosia iskuyrityksiä, joita pojat on mulle ladellu. Enkä niitä kaikkia, jotka on ollu mun mielestä aivan loistosuperiskuideoita. Thank God.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

rakkausrintaman kirjoittamattomat säännöt

Jokainen tyttö varmaan myöntää joskus päästäneensä suustaan jonkun helvetin naurettavan säännön Demi.fi-keskustelupalstan tyyliin, esim. "Kaverin eksään ei kosketa". Tytöt viljelee jos jonkinnäkösiä moraalisääntöjä rakkausrintamalle, mutta unohtaa sitten ite käyttäytyä omien sääntöjensä mukaisesti. Muilta vaaditaan sellasta moraalia, että ei oo edes luostarissa nähty, mutta omat teot on ku jostain Salatuista Elämistä.

Tytöt ihastuksisaan alentuvat aika karmeihinkin tekoihin; rakkauden eteenhän voi tehdä mitä vaan. Mustamaalataan muita, huoritellaan ihatuksen exiä ja toimitaan ainoastaan negatiivisen energian voimin. Mutta auta armias, ku se ihastus sattuuki vaikkapa kiinnostuun sun superbestfriendistä.... Kaverin ihastukseen ei kosketa (vaikka ihastus olis molemminpuolinen!), vaan ehdottomasti haudataan oma kiinnostus ja yritetään väkisin sitten seurustella vaikka jonkun muun kanssa. "Ethän sä oo ihastunu mun ihastukseen!?" "En tietty, en todellakaan koske siihen, don't worry!" Silti salaa lentelee viestit puolin ja toisin ja kusessa ollaan. 

Missä kohtaa meni väärin? No siinä kohtaa, ku kusetettiin kaveria: "ei mua sun ihastus kiinnosta". Sori ny vaan, mutta tää on tällanen juttu, että paras mies voittakoon. Tai siis nainen. Sullon kaks vaihtoehtoo; pidätkö ystäväs ja unohdatte molemmat sen jäbän, vai alatteko taisteleen siitä. (Sillä uhalla, että yskitte nyrkkiin "huoraa", kun tapaatte toisenne koulun käytävällä, eikä ystävyytenne palaa enää normaaliksi) Tai toi kaverin eksään ei saa koskee-läpäläpä. Joo, ei nyt kannata bestiksen pitkäaikaista poikaystävää ottaa kaks viikkoo niiden eron jälkeen, mutta jotain järkee ny! Eihän kohta kannata edes hankkia kavereita, sittehä täällä saa kukaan koskee kehenkään, jos kaveripiiri on laaja! Enkä mää lähe mihinkään Meksikoon ettiin miestä, jos mun toveri on käyny läpi puoli Pirkanmaata tai jotai! Lainaan tässä välissä erätä viisasta miestä:
"jos on kiva mimmi (tai jätkä) näköpiirissä, niin pitkällä aikavälillä onnistumisen tuottama tyytyväisyys on molemmille niin suurta, että mulle on v***n sama mitä muut siitä ajattelevat."

Jokainen (ainakin melkein) tyttö on tehny deitilleen/poikkikselleen/säädölleen/ihankellevaan jotain tyhmää Cosmopolitanista opitun käytsmallin mukaista paskaa, esim. "Koska Arto-Petteri ei soittanut aikarajaan, eli kello 15 mennessä, en soita hänelle huomenna, ja FB:ssäkin juttelen vain todella kylmästi! Siinäpähän miettiin miks oon vihanen!" tai "Mikko-Mutteri puhui Maijaleenan kanssa ruokalassa, eikä huomioinut mua, mä sille Maijaleena-lehmälle näytän, vaikkapa haukun sitä salanimen turvin Irc-Galleriassa huoraks!". No onko NOI moraalisesti sen parempia, ku joku "kaverin serkun eksän nyksän veljeen ei saa koskee paitsi vähän"-sääntö??

Että ennenku aletaan lateleen sääntöjä rakkauden suhteen, tsekataan se oma moraali eka. Ennenku isketään se puukko jonkun selkään, kantsii kattoo ja pohtia, että mitä oot valmis riskeeraan typerien kirjottamattomien sääntöjen ja veteen piirrettyjen viivojen takia.

PS. Olin Seiskan bileristeilyllä ja ku tuun takasi, mulla on 122 lukijaa! Hei tosi kiva ylläri toi 5 lukijan nousu! Tervetuloa uudet ja kiitos teille mukanaolosta vanhat ;><3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

ärsyttävimmät sanonnat

Maailma on täynnä ihan saatanan ärsyttäviä sanontoja/yhteisöjä/lausahduksia, joten jos jonku ne kuuluu koota yhteen, ni mun! Eli tässä tulee:

"Kerran me vaan eletään!", "Elä täysillä!"-läpäläpä.
Toki me vaan kerran ollaan täällä, mutta ei se tarkota, että voidaan vetää ihan lekkeriks kaikki, vai? Että poltinpa tosta ton navetan, ku kerrankos tässä eletään! Ja mitä on täysiä eläminen? Jotai riehumista ja kauheeta painamista edes takas? Hä?

Tai nää tekohauskat irc-galleriayhteisösanonnat! "Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa!", no uuu, ootko joku nuorisokriminaali? Hei voi luoja, onko nolompaa? Tai joku "Don't drink and drive, just smoke and fly;)"-tyyliset "heh heh poltan kukkaa!"-vihjailut. Mä en kehtais ees päästää suustani tollasta.!

"Yksin ei saa unta, kaksin ei malta nukkua;);););)!", "Aamuseksi Tekee Iloiseksi ;);)!", "Kaksimielisillä on hauskempaa;)))"
Ällöttävät seksivihjaukset jotka on höystetty sadalla ;)-hymiöllä saa mut yökkimään! Seksi on jännää ja erotiikka hauskaa, mutta hei pliis... Varsinki ku noi roikkuu jonku Koff-lippispäisen amiksen kuvateksteissä ii2:ssa.... ei ei ei ei.

"Puhu vaan paskaa, teet musta kuuluisan!" + muut nolot feiminoloudet
No sehän onkin loistava tapa tulla tunnetuks! Ai että, feimeys haukkumisen takia, siinä on kyllä sitä jotain! ...not.

"Mää oon kännissä, missä sää oot!"
Muuten aivan loistavan hauska, mutta ku 13-vuotiaat pimatsut sidukka kädssä viljelee tota, niin...

"Elämän ei kuulu olla pelkkää ruusuilla tanssimista!"
Tuskaakos sitte? Eikös siihe tähdätä että olis mukavaa suurimmaks osaks? Typerä ajatus, että elämän pitää olla vitunmoista kärsimystä! Huh huh, mun elämä on ainaki aika tanssia koko aja!

Sitte tuulesta temmatut muuten vaan ihan turhat, tyyliin "Blondeilla on aina hauskempaa!", MILLÄ PERUSTEELLA? On mullaki ollu vaalee tukka, eikä sen hauskempaa ollu, saatana.

Mitkä teitä vituttaa/raivostuttaa/ottaa päähän eniten? Kertokaa, nää on jotenkin hauskoja mielipideasioita! Perustelut toki mukaan ;)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

mää vastaan

Voi veljet ku sain mukavia kysymyksiä joihin ny sitte vastailen! Vaikka aikaa oli sikavähän ni sain yllättävän monta kysymystä, ihan hämmästyin! Veikkasin jotain kolmee kysymystä tyyliin :D! (mua harmittaa, ku oon poistanu erään postauksen, johon joku kuukausi sitten oli esitetty mulle kysymyksiä, mutten koskaan ehtiny vastaan niihin enkä tietty muista niistä mitään!)

Missä maissa oot käyny?
Oon käyny Ruotsissa pari-kolme kertaa, Virossa jokusen kerran ja Havaijilla toissa vuonna poikaystävän kanssa. Ja Havaijille lentäesä ny tuli vietettyä jokunen tunti Losissa ja Englannissa, mutta niitä ny ei lasketa:D Eli en oo todellakaan matkustellu! Mutta ens kuussa kutsuu Lontoo, ja jos vaikka kesällä ottais jonku halpalennon johki kivaan paikkaan, katsoo ny!

Käytätkö paljon ihonhoitotuotteita?
Suoraan sanottuna en juuri ollenka. Pesen naamani, joskus rasvaan, that's it. Mun mielestä kaikki mössöt ja litkut on vaan rahastusta, oma iho on pysyny tosi hyvänä ilman ihmekuureja ja jatkuvaa hankaamista ja hinkkaamista! Meikkiä ny tuleeki lätkittyä sitte rasvoja enemmän....

Mitä esinettä ilman et tulis toimeen?
Apua. Ööö, puhelin on aika must ja kulmakynä. Niillä pärjää pitkälle! Ja kyllähän läppäri ja meikkipussi ja lompakko ja voileipägrilli helpottaa elämää aika paljon.... Sodastreamista ja kylmävahaliuskoista puhumattakaan... :D

Mikä on sun aito hiusväri?
Tummansuklaanrukee, ei mun tukka kovin paljoo tummempi oo nyt, ku luonnostaan, varinki ku oon tätä mustaa muuttamassa ruskeempaan suuntaan. Hitto ku multa ei löydy valokuvaa näyttää mun aidosta tukasta, se oli meinaan aika jees joskus 10-vuotiaana!

Rusketutko helposti?
Ennen rusketuin helmpommin, ja multa kyeltiinki, että onko mun jompikumpi vanhemmista esim. Arabimaista.... Viime kesänä (vaikka oliki törkee helle hela tiden!) en ruskettunu juuri ollenkaa! Ärsyttävää.


Voisitko asua jossain pikkukunnassa josta on yli 100km lähimpään kaupunkiin?
En. En vaan vois. Mulle riitti lapsuus maalla 20 km kaupungista, ja jos se viä kerrottais viidellä... huh huh, kiitos ei. Lomailla voin sellasessa paikassa mielelläni, mutta mä oon niin kaupunkilaistunu JA oon niin tohelo, että tarvin läheisyyteeni kaupan, jossa voin käydä 5 min varotusajalla (unohdan aina ostaa jotain tärkeetä...............). Toki ymmärrän varsin hyvin, jos joku sellasessa paikassa haluu asua! =)

Mikä sun keskiarvo oli päättötatarissa?
Yläasteella 8,5 (?) ja lukiossa 6,4 (?), suurinpiirtein... Koulumenestys laski ku aasin häntä!

Mistä lähti idea blogiin?
No olin kirjotellu edellistä blogia aiemmin, ja se oli ellanen pinnallinen massablogi, ei yhtään mun tyylinen. Sit lopetin sen ja aattelin tehä jotain erilaista ja jotain joka on 100% mun tyylistä. Tässä sitä ny ollaan!:D

Et kai enää piirrä kulmiasi silleen miten jossain kuvassa oli mikä oli vanha?
Juu ja en :D Omia kulmia mulla ei kovinkaan monen karvan verran oo, että pakko piirtää... Toisaalta oon aina tykänny vähän epäluonnollisista kulmista, toki oon jättäny teineimmät kulmataiteilut yläasteelle:D Kyllä tätä blogia selaamalla löytää mun tänhetkisiä kulmia ;D

Olitko koulussa hyvä äidinkielessä?
Olin yläasteella, esseistä sain aina jtn reilua ysiä, mutta lukiossa homma kusi (piti kirjottaa aikuismaisesti, epämielikuvitusrikkaasti ja tylsästi, kiitos ei!) ku kirjotin vähän liian...eläväisesti... No nyt ainaki aan kirjottaa miten haluan. Ja uskokaa pois, olin myös hyvä kielioppiasioissa vielä joskus!

Onko sulla joku tietty maine siel mis asut?
Sanotaanko, että ennen joo. Se on tosi pitkä ja tylsä tarina, mutta siis perus huorittelua ja teini-huutelua oli koko yläaste. Onneks nykyään oon ihan noubadi eikä kukaan enää muista mua tai mun toilailuja! :D

Kiitti paljon kysymyksistä!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

pojat on poikii

Voiko mikään olla epäreilumpaa, epätasa-arvosempaa ja muutenki rasittavampaa, ku sanonta "no, pojat on poikia!"!? Pojat saa riehua luokassa, olla huonoja koulussa, laiskotella himassa ja olla täysiä käsiä "naisten töissä" (siis toi on toinen, joka saa mut raivon valtaan!!). Tyttöjen pitää osata leipoa, olla koulussa parempia ku pojat, käyttäytyä siivosti ja ties mitä, koska pojat on poikia! Hei haloo.

Oon aina ollu katkera, ku jossai yläasteella pojat sai kauheet kehut jos koenumero oli yli kuus! Tyttöjen alle ysejä ei ees huomioitu, tietenkä. "Noku noi pojat on tollasia...." Tai mistä johtuu, että pojilta ei vaadita kummosta äidinkielentaitoo? Siis ei oo mies eikä mikään, jos pilkuttaminen onnistuu luonnostaan! Yhdys sana virheet kuuluu poikien ainekirjotuksiin, "Pilkut on vähän väärin, mutta pojat on poikia, kyllä mää ymmärrän! Hieno aine kuitenkin!". Tytöillä taas punakynä viuhu jokasen saatanan kirjotusvirheen (tyyliin epäselvä iso alkukirjain tai ;-merkin väärä käyttö, hohhoijjaa!) alapuolella, koska kyllähän ny tyttöjen täytyy saatana osata kirjottaa vaikka tietosanakirja yhdeltä istumalta, poikien ei ny tarvi ku kirjottaa kolmelauseinen tarina otsikolla "Ensimmäinen koulupäivä" tai joku muu helvetin vaativa sepustus.

Emmäny väitä, että pojat pääsee yläasteen läpi pelkän pippelin omistamisella, mutta ei kukaan voi väittää, etteikö pojat pääsis hitusen helpommalla!

Mun tuttavapiirin miehet ei osannu ennen omiin kämppiin muuttamista varmaan edes pestä pyykkiä, eihän ny poikien tarvi himassa kotitöitä opetella, kyllähän pojat ehtii sitten aikuisenaki läpäläpälää. Perusjätkä ei osaa tehä ees makaronilaatikkoo, mutta ku joku muikkeli myöntää, ettei osaa, saa se niskaansa lellipentu- ja laiskottelija-syytökset. Noku hei POJAT ON POIKIA!

Toisaalta tää aiheuttaa sen, että poikia aliarvioidaan ihan sikana, eikä niiden tarvi ees osata mitään. Ei se ny miesten vika oo, että niiltä ei vaadita mitää, toisaalta se on aika perseestä. Ja pahinta on se, että mä meen itekki tohon mukaan ihmettelyilläni tyyliin "Oho, onpa hyvää leipää, JAA MIKKO-PETTERI TEKI TÄN, ohhoh!!", "Ai ku teillä on siistiä Leena-Unelma, AI MITÄ ETTÄ? JARMO-ALERVO SIIVOSI??".

Mutta ei toi ainoastaa liity koulumaailmaan tai kotikäyttäytymiseen, vaan kaikkeen; esim. parisuhteisiin, jne. "Mika-Jantteri ryyppää ny toista viikkoo putkeen poikien kanssa Pattayalla, mut no noi miehet on tollasia! Kyllä minä täällä mielelläni pesen sen pyykkiä ja hoidan meidän kaikki seitsemän lasta. Ihanaa tää parisuhde.", "Alpo-Johannes sitte firman pikkujouluissa kähmi sihteeriään, mutta ei se haittaa, ku noi miehet on tollasia viriilejä, että kyllähän sen otin huomioon jo ennen naimisiinmenoo!". Voi kurjuus.

Ihan vaan poikaparkojen takia, mää pyydän: ei enää koskaan päästetä ketään jannua pälkähästä vaan siks, ku se on poika.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

sää kysyt, mää vastaan

Nyt olis kysymys&vastaus-postauksen aika! Eli mietityttääkö jokin asia liittyen blogiin, muhun, mielipiteisiini tai sitte ihan johonkin muuhun? No kuule asia ratkee kysymällä! Heitä kysymys joko tähän postaukseen tai josset halua kysymystäs kaikkien pällisteltäväks, laita sähköpostia osoitteeseen tseni@luukku.com! Aikaa on tiistaihin klo 15 asti, joten pistäppä töpinäks!

torstai 17. maaliskuuta 2011

mitä lukiolainen sano amikselle? -otatko kuitin? (toivepostaus)

Ai että kuinka raskasta on ikuinen ammattikoulu vastaan lukio-sössönsössönpaska! Miten jotkut edes jaksaa kilpailla koulutuksensa laadusta ja mielekkyydestä? Eikö kellekkään tuu mieleen sellanen juttu, että ehkäpä jokanen menee mihin kouluun huvittaa? Jos joku haluaa kaupan kassalle yo-kokeiden jälkeen tai painaa kädet paskassa, niin antaa palaa!

Siis ite lukion ala-arvoisesti ja helpoimman kautta käyneenä ja minimimäärän kursseja suorittaneena, tunnen arvostusta amiksia kohtaan; mää en oo saanu mitään aikaan, toisilla on ammatit, työpaikat ja kaikki. Mulla on satojen eurojen arvosta kirjoja, joilla ei tee mitään, turhaa tietoa päässä ja hukkaan kulunutta aikaa. Kahviautomaatti oli varmaan ainoo kaveri siinä talossa ja hauskimmat hetket oli abivuoden ryyppäjäiet. Toisaalta ne jotka on sen lukionsa suorittanu kunnialla ja tie on auki lääkikseen, niin mikäs siinä, pakkohan niillekki on hattua nostaa siinä missä amiksillekki.

Nyt lukiolaiset lytänneenä perehdynki amiksiin; niistäkin mulla on jonkin verran tietoo. Poikaystäväni kun on paskaset haalarit päällä kyseiessä laitoksessa istuskellu, chillaillu ja poltellu röökiä saamatta juuri mitään aikaan. Koulupäivät alko siinä 10 pintaan ja päätty kivasti ruokailun jälkeen 12 jälkeen. Tunnit koostu omien mopojen virittelystä ja puoliunessa seinään nojailusta. Ja sitte vielä ehti vittuilla lukiolaisillekki, jotka ressas kirjotuksia ja abirekan julistetta jo kaks vuotta etukäteen. Silti vaan kummasti niistäkin ihan ihmisiä kasvo, suurin osa on pääsy duuniin siinä missä lukiolaietki ja toteuttanu haaveitaan. Ei se kai oo siitä kii mistä sen todistukensa saa?

Eli kyllä molemmilla opinahjoilla on puolensa, siihen ny ei kellään pitäis olla mitään angstattavaa. Ja on se niin, että ihan ite ne hakupaperit täytetään, turha toiselle on siinä vaiheessa irvailla niin paskaduuneista ku lukion turhuudestaka.

Yritetäänkö siinä jotenkin muita tallaamalla kohottaa itteensä johonki korokkeelle ja korostaa sitä omaa huippukoulutustaan? Vai onko kyse oman epävarmuutensa peittämisestä? "Vittu onkohan tää lukio ihan paskaa, miks tulin tänne miksmiksmiks!?"-ajatus piilee amisläppien heiton takana, samoin ku amikset yrittää piilottaa oman koulutuksensa "ala-arvoisuuden" vittuilemalla lukion turhuudesta. Tyyliin "Mun täytyy keksiä jotain sanottavaa noille hienostopelleille!!"
Nyt tulee huikee yllätys: kumpikaan ei oo sen paskempi paikka opiskella, varsinkin jos sen kokee mielekkääksi. Mikään koulutus ei mee rakkaat ihmiset hukkaan, vaikka se tuntuu äkkiseltään siltä.

Joten pysytään ihan siellä oman pulpetin takana ja keksitytään siihen opiskeluun ja pidetän turpa kiinni.

Image and video hosting by TinyPic

tiistai 15. maaliskuuta 2011

ku ei menny seittemän oikein naisellisuuslotossa

Naiselliset naiset on elegantteja, käyttää huikeita korkoja, syö kanasalaattia, kylpee kynttilänvalossa lukien itsetuntemusoppaita ja pukeutuu hillitysti. Tai ainaki pitäis. Mitä jos ei haluu?

Joo, kyllä mäkin osaan olla huippunaisellinen ja on iha jepa vertailla huulipunia ja haistella parfyymejä, mutta se on kyllä aika miniosa Jennistä! Pääasiassa tykkään olla asiaton, mennä pulkkamäkeen vanhoissa toppahousuissa ja syödä käsin nakkeja suoraan grillistä. Ja yleensä tykkään myös laittaa tukan pikaponnarille sen sijaan, että vääntäisin kaks tuntia korkkiruuvikiharoita ruokakauppareissua varten. No sori, joskus mun tyttömäisyys jää vähän taka-alalle! Vaikka tekoripset, meikkipurkit ja kimaltavat pippalomekot onkin henki ja elämä mulle, joskus täytyy heittää pois ylimääränen eleganssi.

Miks aina pitäis olla jotenki tyylikäs ja neiti? Tytöt pyytelee anteeks, jos käyttäytyy ei-naisellisesti, esim. syö miehekästä ruokaa (iik, tyttö syö makkaraa SINAPILLA!), jättää meikkaamatta tai kuorsaa. Siis kunnon naisethan ei käy edes kusella tai syö muutaku pupunruokaa. Jokanen tyttö on myös hyvä koulussa, osaa laulaa ja osaa kävellä viidentoista sentin koroilla. No joo mää oon sit varmaan salaa poika.

Ja tytöt ei pyytele anteeks epänaisellisuuttaan siks, että pojat unohtais näiden tyttömäisyyttä. Vaan, että muut tytöt ymmärtäis että "en mä oon aina tällanen pikaponarillinen, collarijalkanen ja meikitön etäisesti tyttöä muistuttava ressukka" vaan että "on mullaki kotona beige trenssi, 34 erilaista huulipunaa ja omistan Sinkkuelämää kaikki DVD-boksit!". Oman tyttömäisyyden korostaminen muille tissiripustimille on tärkeetä, ettei jää heikoille naisellisuuskilpailussa. Oikee kunnon naisten eloonjäämistaistelu, huhhuijjaa. Tai no niin monet tytöt luulee, että jotenki tippuu  kyydistä, jossei oo saatanan kiinnostunu timanttihionnasta ja hiustenpidennyksistä. Ihan ku sillä olis väliä kuinka helvetin monta kynilakkaa omistat tai että onko Huippumalli haussa sun feivörite teeveeshou! Arghhjdfjkml.

Siis nyt tulee huikee ylläri: poikiahan ei yleensä kiinnosta paskaakaan kuinka naisellinen tapaus omasta kainalosta löytyy. En ainakaan oo vielä tavannu jätkää, joka olis kieltäny omaa vaimokettaan käyttämästä collegehousuja tai juomasta maitoo suoraan purkista. Ainakaan mun poikaytävä ei edes huomaa meikatun ja meikkaamattoman tytön eroo. Ei se myöskään oo kiinnostunu onko mun varpaankynnet lakattu tai että käytänko korvakoruja. Puhumattakaan mun miespuolisista kavereista. Ne ei tajua juuri koskaan millon mulla on uus mekko tai onko mulla uutta hajuvettä. Eli ne on kuten moni muukin kikkelillinen; täysin epäkiinnostuneita naisellisuuden ilmenemismuodoista.

Mun äiti on aina sanonu, että "Jenni on muuten oikein naisellinen, mutta kiroilee ku merimies ja sen huone on ku poikamiesboksi". Täydellisen totta. Mun mielestä on ihan ok, että kodin sisustukseen kuuluu pizzalaatikot ja että hoen voiperkelettä. Ei ne multa mun naisellisuutta vie, eikä mulle pippeliäkään kasva vaikka vaihtaiin kaikki vaatteeni miestenvaatteisiin ja rupeisin korjaan autoja. Ikävä kyllä tuskin osaisin vaikka kuinka perehtyisin automekaniikkaan, mutta silti. Jokasella naisella on naisettomuutensa ja epätyttömäiset hetkensä! Eihän kaikki miehetkään oo hela tiden äijiä ja puhu kirveistä ja formuloista ja rokista. Nekin käyttää hiuslakkaa, laittaa tuoksua itteenä ja potee vaatekriisejä. Perkele.

Että no panic naiset, ollaan välillä vähän sikoja, ei se mitää haittaa.

Ja hei muuten, noi kuvat on erikokosia ja ihan erisarjaa keskenään, eli sori siitä! Mutta ne sopi postauksen teemaan, joten...
Image and video hosting by TinyPic
Lapsena en liikaa piilotellu epänaisellisuuttani.

Image and video hosting by TinyPic
Enkä kyllä vanhempanaka.

Image and video hosting by TinyPic
Toki multa sujuu myös tyttöily! Pienenä...

Image and video hosting by TinyPic
...ja sit vähä vanhempana.

Hyvää yötä!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

inspis hukassa

Mun piti postata jo eilen - en keksiny mitään. Tänään mielessä oli postausaiheita ja yhen postauksen alotinki (aiheena oli puutteet naisellisuudessa!), mutten saanu muuta tehtyä ku tekohauskaa paskaa parin rivin verran. Ajattelin, etten saastuta tätä blogia persoonattomalla lotinalla, joka on väkisin väkerretty verenmaku suussa. Että don't worry, postailutahti ei hiljene. Mua vaan ei tänään inspaa mikään (paitsi mun uun kynsistudio, siitä voi lukee täältä!).

Image and video hosting by TinyPic
EI INSPAA.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

tyylimokia

Siis taas mua ärsyttää yks juttu. MEinaan se ku aina puhutaan tyylimokista ja netti on täynnä keskusteluja tyyliin "rumimmat vaateyhdistelmät". Hei kuka meistä on yhtään mikään arvosteleen kenenkään vaatevalintoja!?
Joo, jotkut vaateyhdistelmät katukuvassa joskus raiskaa mun silmiä, mutta nii varmaan munkin jonkun muun silmiä. Jos ite tykkää, ni eikös se riitä?

"Ruskeaa ei saa yhdistää mustaan" öö miksei, kukas sen kieltää? Jos mua huvittaa yhdistää musta ja ruskee, ni no can do. "Älä laita tennissukkia nahkanilkkureihin" no varmasti laitan ihan vaan piruuttani jos joku kieltää! "Gina Tricotin painijatoppi ei ole mekko" jos en halua laittaa housuja sen alle, ei se sitä mekoks muutakaan, sitten se on vaan toppi ilman housuja. Jos haluan kulkee pelkässä topissa niin voi veljet, uskotte varmaan että kuljen. "Hopeaa ja kultaa ei saa sotkea keskenään" no mä laitan vaikka vuorotellen sormiini kulta- ja hopeasormuksia, ja jos se jonkun päivän pilaa, niin aika heikosti menee!

Ärsyttävää, että joku tekee jotain pukeutumisen kultaisia kirjoittmattomia sääntöjä, sellasethan vaan vie ihmiseltä valinnanvapauden ja tsäänssin olla sellanen ku huvittaa! Ihan oikeesti, keltä se on pois, että joku pukeutuu huonosti? Ja mikä sit on loppupeleissä "huonosti", mitä jos ne säännöt olis jotain muuta? Kelatkaa, tilanne vois olla niinki, että tennissukat sandaaleissa olis suuri pukeutumishitti ja pallo-, raita ja ruutukuosin yhdistäminen keskenään supertyylikästä. KUKA NIITÄ SÄÄNTÖJÄ KEKSII?

Pukeutuminen ja ulkoasu muutenkin antaa ihmisestä usein sen ensivaikutelman. Jos kaikki pukeutuis samanlailla näitä loistoneuvoja noudattaen, ei kestään sais muutaku huijatun vaikutelman. Kaikki olis siistei ja tyylikkäitä, suoraan muotista. Pään sisällä ihminen haluis laittaa niskaansa nilkkapitusen hameen ja Niken hupparin, mutta kun niin ei saa tehdä, joutuu laittaan farkut ja paitapuseron. Tosi tylsää.

Musta olis loistavaa, jos kaikki painelis tuolla vailla huolenhäivää ilman mitään helvetin sääntöjä! Noi tyyliluokitukset ja pukeutumissäännöt aiheuttaa ihmiille vaan paineita ja tuskaa. Vaatekriisejäkään ei vältsisti olis, ainaki mun ilta on monesti menny pilalle, ku asuun ainoat sopivat kengät on hukassa. Sopivat? Kukas senki määrää!? ARGH.

No, tyylivinkit ja pukeutumissäännöt on ja tulee oleen aina, ja niitä on ollu niin kauan ku ihmisiäki. Mutta oon havainnu, että ne, jotka niitä rikkoo, on aina onnellisimpia ja elämänilosempia, ku taas nää orjallisesti tyylikirjaa lukevat ja panikoivat vaatekriiseilijät.

Mikä on sun mielestä pahin tyylimoka ja miks? Nyt saa avautua!

Tyylitöntä päivää toivottaa silmiäraiskaavastipukeutuva tennissukkaidiootti!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kel onni on, se onnen kätkeköön

Kuinka usein kaveriporukassa vaikka shoppailemassa kikatatte, nauratte ja hivenen nostatte volyymia? Niin, aika usein. Kuinka monta kertaa ootte sitte saanu tylyjä vilkasuja muilta kanssaihmisiltä? Uskon että aika monta.

Liian kova ääni, levee hymy, kova nauru, ilmeily ja iloisuus, niistä saa aika usein kuulla moitteita. Suomessa ku ei saa saatana edes keskellä katua nauraa, sekin on jotenkin sairaaaaan noloo ja huonoo käytöstä. Pitäis olla naama norsunvitulla ja angstata paikallislehden tekstaripalstalla, ettei vaan kerää katseita! Jokuhan vois huomata, että sulla on hauskaa! Huh, se oliski aika perseestä.

Kel onni on, se onnen kätkeköön, sanotaan. Eli nykysuomeks sanottuna "Jos sulla on kivaa ni peitä se ja helvetin äkkiä". Täällä jotenki porukka kelaa, että se on sit MULTA pois jos noilla muilla on hauskaa. Peitetään se oma kateellisuus "yleisellä paikalla tarvi tollai remuta!"-angstaamiseen.

Onnellisuus ja iloisuus on joku rikos tai jotain! Hauskanpito on kielletty, nauraa saa maksimissaan oman pään sisällä ja totaalinen repeäminen on täysin vastoin "Näin käyttäydyt paikassa, jossa et ole yksin"-ohjetta. Siis keneltä se on pois, jos jollain on hauskaa?

Kyllä mää ny sen tajuan, ettei jossain kirjastossa kannata huutaa ku viimestä päivää. Siis kaikkien normaalin aivotoiminnan omaavien ihmisten pitäis osata käyttäytyä suht asiallisesti, mutta kyllä nauraa pitää saada! Jos joku tuntee pahaa mieltä ilosesti juttelevasta porukasta, kannattaa pysyä himassa ja lukee masentavia koiranpaskakeskusteluja mielipidesivuilta.

Mä ainaki hypin ja nauran jos oon innostunu tai jotain. Emmäny sillai riehu, että veri lentää ja henki loppuu, mutta voin hihkasta ja nauraa ihan niinku normaalit ihmiset. Ihmiset näyttää ihan liian harvoin intonsa, siks sitä pidetäänki lapsellisena, nolona, huonona käytöksenä tai riehumisena. Jos jotkut hissukkatyypit mussuttaa jotain "hei Jenni älä viitti, noi kattoo et miks sä naurat" ni voi perse, onnee vaan teillekki. Sehän onkin todella tavatonta että joku nauraa. Huoh, pistää vihaks.

Onko täällä muita luonnonlapsia, jotka ei pelkää nauraa tai näyttää iloo? Vai vituttaako, jos joku nauraa ilosena yleisellä paikalla?

Image and video hosting by TinyPic
Julli oli ilonen ja mä näytin suomalaista esimerkkiä ;)

Meen viettään iltaa ja naureskeleen keskenäni takavasemmalle, että morsi!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Voi kunpa olisin....

Tiättekö sen tunteen, kun joku toinen ihminen saa sulle pintaan tunteen "olisinpa niinku toi"? Ja nyt ei puhuta välttämättä kateudesta, mun mielestä kateus on joku maailman turhin tunne. Ny puhutaan ihailusta!

Joku laulaa taitavasti, pukeutuu ihanasti, näyttää superhyvältä, jaksaa urheilla tai on makeessa työpaikassa. Se joku on sellanen, kenen saappaissa kävelis mielellään päivän jos toisenki. Oma elämä tuntuu sairaan värittömältä verrattuna siihen ihailtavan arvoiseen tyyppiin, oli se sitten julkkis tai rinnakkaisluokan tyttö. Itellä on päällä tylsät henkkamaukkarievut, meikki on pilalla ennenku on astunu ulko-ovesta, taiteellisia lahjoja ei nimekskä ja tyylisilmä on umpisokee. Kuulostaako tutulta? Musta ainaki.

No, emmäkään omista jotain idolia, tai ihaile jotain täydestä sydämestäni, mutta yksittäisten ihmisten tyylitaju tai taito laittaa tukkaa saa mut välillä huokaseen ihastuksesta. Sellaset tyypit inspiroi valtavasti! Seuras sitä sitten naapurin tyttöö, Mungo-Annaa tai Ruotsin prinsessoja, voi jokanen niistä sytyttää ihmissä valtavan halun oppia jotain uutta.
Tai sitten voi alkaa masentaa.

Mutta mun mielestä ketään on turha ihailla niin, että tuntuu ahdistavalta tallustella omissa saappaissaan; jokasessa meissä on jotain, jota joku voi ihailla. Vaikka olisit luokan hiljaisin, ja huomioimatta jäänein tyttö, voi joku olla salaa rakastunut sun luonnonkiharaan hiuspehkoon tai suoraan hammasriviin. Ei tartte olla mikään hiton herttuatar, että joku katsois sua ihaillen.

Täytyy kans muistaa, että ihminen ei oo pelkästään se kaunis hymy, todistus täynnä kymppejä tai upeet vaatteet. Vaikka blogit, lehtien haastattelut ja FB:n tilapäivitykset kertoo elämän ihanuudesta, ja haluat vaan enemmän ja enemmän sen tyypin tilalle, on suurella todennäköisyydellä sillä jotain murheitakin. Kukaan täällä ei elä täydellistä elämää! Joten älä anna vilpittömän ihailun muuttua sokeeks kateudeks, koska se kusee silmään pahasti. Vaikka jollain olis maailman kuumin poikaystävä tai upein Guccin laukku, ei senkään elämä kokonaisuudessaan välttämättä niin ihanaa ole.

Eli siis ihaillaan vaan muita, mutta ei ryhdytä kadehtimaan tai ainakaan ahdistumaan omasta mitättömyydestään! En ite tykkää kliseistä, kuten "jokaisessa on jotain kaunista" (vaikka se totta onkin, mun mielestä ainaki), joten vaihtaisin sen seuraavanlaiseen: "jokaisessa on jotain ihailtavaa".

Onko sulla joku, jota ihailet roppakaupalla? Tai jopa kadehdit? Vai onko täällä sellaisia, jotka on täysin tyytyväisiä niihin omiin piireihinsä?

Morjes toverit!

99

Yhdeksänkymmentäyhdeksän (99!) lukijaa, voi veljet kui jännää!! Tervetuloo kaikille uusille ja kiitos kaikille vanhoille! On ollu ihana postailla noinkin loistavalle porukalle, ja toki tähän kuuluu myös Bloglovin'- ja Blogilista-porukka! =)

Ps. postaustoiveita saa edelleen ehdotella! (;

Pps. Älkää luulko, että musta on tullu ylimielinen, ku en vastaile kommentteihin, mutta jostain syystä en pääse kommentoimaan, ku anonyyminä! Toivottavasti homma korjaantuu pian, tai alkaa itku!

Ppps. Jos jatkuva tekstitulva vituttaa, kantsii kattoo oikeesta palkista mun valokuvapainotteisempia blogeja! :>

Pppps. Hyvää synttäriä minä huomenna!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

kun kaikki tuijottaa

Intouduin kirjottaan tunteesta, jonka jokanen tietää; se, ku kaikki tuijottaa. Tai ainaki tuntuu siltä.

Yläasteella mulla oli lievä silmätulehdus, jonka vuoksi silmä oli hiukan turvoksissa ja en sitte saanu laittaa ripsaria, eyelineristä puhumattakaan. Itkin koko illan himassa "äiti en voi mennä kouluun tän näkösenä, mää en pysty!!!", pelkäsin sikana, että kaikki ny sitte tuijottais mun meikitöntä, turvonnutta punertavaa silmää. Äiti piti pintansa ja menin kouluun. Kukaan ei tuijottanu.

Nykyään oon asian suhteen paljon rennompi, mua ei suuremmin haittaa, jos joku tuijottaa poskessa olevaa haavaa tai hiusväriä, joka ei hankaamisesta huolimatta oo lähtenu otsasta. Kaikkee sitä sattuu, jokaselle. Silti, ku viikonlopun touihissa sain mustan silmän, tikit kulmakarvan yläpuolelle ja poskeenki tuli vähän violettiä, mua jännitti mennä kauppaan. "Mitähän ne luulee mulle tapahtuneen? Että mun mies ois hakannu mut? Tai että olisin ollu jossain katutappelussa?" kelasin paniikissa ja ja ettin aurinkolaseja. Ja joo, kyllä sain kummaksuvia vilkasuja ja joku tuijotti suoraan ihan kysymysmerkkinä, mutta jotenki pysyin tyynenä. Totta kai ne ny tuijottaa, ämmän naama on ihan murjottu! Sitä paitsi, enhän mää voi ketään kieltääkään kattomasta! Itekki tuijottaisin.

Moni nuori pelkää, että joku tuijottaa esim. kasvoissa olevaa luomea, huonoo ihoo tai vaikka sitä mustaa silmää, eikä suotta, onhan se ahdistavaa. Ja vaikka kuinka olis huomionhakunen ja nauttis katseista, tuskin kukaan tykkää, jos joku tuijottaa pelkästään siks, että näytät oudolta. Vaikka kukaan ei oikeesti edes vilkasis, se tuntuu siltä ja se on yhtä paha, ku että porukka tuijottais ihan olan takaa. Kunnon vainoharhasuus iskee päälle ja tuskanhiki valuu.

Sillon täytyy muistaa, että vaikka joku tuijottaiski vaikkapa kasvoissa olevaa arpea tai hammasrautoja, ei ne sitä kotona enää mieti. Hetkellinen "mitäs tolle on sattunu"/"mikä tolla on"/"miks toi näyttää tolta"-ajatus unohtuu kadun vilinässä heti, kun vastaan tulee jotain muuta pällisteltävää. Kyllähän sitä itekki on luonu joskus kysyviä katseita jonkun pienen koon tai amputoidun käden takia. Silmiään ja ilmeitään ku ei voi hallita 100%! Pitää muistaa, että nyt mä poikkeen valtavirrasta tän takia, eikä mulla oo mitään syytä piilotella sitä. Tilanne on tää ja tän kanssa ny täytyy elää. Kun sen sisäistää, astuminen ihmisten ilmoille on heti paljon helpompaa. Huumoria peliin, vaikka tuntuu että ei yhtään naurattais ja roppakaupalla maalaisjärkee! Niillä pääsee eroon pakokauhusta. Ja jos ny ei ihan eroon, ni ainaki ne lieventää ahdistusta.

Yritetään ottaa ilo irti siitä tilanteesta, sillai että onpa ny noillaki jotain katottavaa! Me kaikki tullaan jossain vaiheessa elämää oleen jonkinnäkösenä friikkisirkuksen jäsenenä ja kulmienkohottamisen kohteena, eli me kaikki kyllä tiedetään miltä se tuntuu.

Hyvää yätä, toivottaa arpinaama.

turha itkee, ku maito on jo kaatunu

Viikonlopputervehdys varoittavalta esimerkiltä: varokaa liukkaita teitä!


Illemmalla palaan kunnon postauksen kera, mutta ei siitä sen enempää! Aurinkoista sunnuntai(krapula)päivää!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

toivepostaus: vain yksi yö

"Jätkä on kauhee sonni, heräsit KAHDEN MUIJAN VÄLISTÄ!"
"Joo älä, oli vähän pukki-fiilis aamulla!"


"Tieks, Leenalla oli viime kuus juttuu Markon kaa, ja nyt se pani Timoo, MIETI!"
"Eihä? Ei ihme, et sitä haukutaa lutkaks!"

Joo, aika peruspuheenaiheita nuorilla, mutta mikäpäs meni vikaan? No kuulkaa se meni ihan saatanasti vikaan, että miesten yhdenillan, kahdenillan tai puolikkaanillan juttuja katotaan pikkusen, eikun siis helvetisti paremmalla silmällä, ku tyttöjen. Pari seksiseikkailua tekee tytöstä automaattisesti huoran, jätkä taas joka jakaa prinssinakkiaan pitkin kyliä kutsutaan sonniksi, pukiksi, kovaksi jätkäksi ja MIEHEKSI! Miksi oi miksi?

Nyt täytyy sanoo, että ei harmainta aavistusta. Kai siinä on joku alkukantanen ajatusmalli, niinku "naiset kuuluu keittiöön" tai että "kaikki miehet osaa ajaa autoa". Sairaan ärsyttävää! Siis mikään ei oo niin halventavaa, ku huora-nimitys. Ja miehille pahinta mitä voi sanoo, on varmaan joku... tuhkamuna? Runkkari? No huhhuh. Missä seksitasa-arvo? (Tai edes haukkumasana-tasa-arvo!)

Ite sinkkuaikoinani sain kuulla huora-haukkuja pelkän kahvillakäynnin tai leffaillan takia. En kyllä vieläkään tajua, että miten itsensämyyminen liittyy mitenkään kakslahkeisen kanssa elokuvan katsomiseen, mutta enhän mä muutenkaan kovin älykäs oo. Ehkä siinon joku juttu, joku kirjottamaton sääntö. Jätkähän voi ommella ittelleensä vaikka millasta seksisuhteiden likaista verkkoo, joka täyttyy valheista, pettämisestä ja sydänten särkemisestä, mutta TYTTÖ EI SAA EDES PUSUA ANTAA. M i t ä v i t t u a .

Siis vaikka seksi on parhaillaan jonkun tärkeen kanssa, en näe mitään syytä, miksei siitä vois nauttia muuten vaan, vaikka baari-illan päätteeks jonkun komistuksen kanssa? Onhan syöminenki kivaa parhaan kaverin kanssa, mutta yhtä kivaa se voi olla jonkun muunki seurassa. (ihme, että otin syömisen esimerkiks....) Jos kaks ihmistä panee/rakastelee/harrastaa seksiä/on yhdynnässä/mitä vaan täydessä yhteisymmärryksessä, ilman että siitä seuraa mitään mielipahaa, niin let's go ja kohteeseen! Herranjestas, se on jokasen ihan oma asia, jos joku nauttii seksistä ilman turhia suhdesotkuja, niin antaa nauttia. Ei se voi olla keneltäkään pois. Miten jotain voi edes kiinnostaa toisten makuukammarielämä?

Eräät (miespuoliset siis) ystäväni aikoinaan tässä haukku yhtä puolituttua naikkosta jotenkin näin: "Mieti, eka se anto mulle, ja sit heti perään Jarmolle(?)!! Ihme huora!". Mä meinasin räjähtää! Arvon kusipäät, ettekös TE olleet siinä ihan yhtälailla mukana!? Mun tietääkseni seksi on suhteellisen vaikeeta, jos toinen ei halua antaa. Tuskinpa poikia niihin puuhiin pakotettiinkaan... Urpot.

Jos joku haluaa pitää sakset auki hautaan asti ni ei se mua liikuta! Jos joku taas ei niitä osaa sulkee, ni sekään ei mulle kuulu, eikä pitäis kellekkään muullekkaan. (Kunhan ne yhden illan jutut pohjautuu muullekin, ku huomionhaulle ja hyväksynnän etsimiselle! Eikä sellanen sadoille jässiköille jakaminenkaan ihan normia oo. Mutta siis nyt puhutaan normaaleista, terveistä yhdenillan jutuista!) Ihan ku sinkkutytöt ei sais harrastaa minkäänlaista seksuaalista toimintaa, mutta miehet taas... ei ole mies eikä mikään, joka ei pane ku tilaisuus koittaa. "Heh heh, täytyy veisata ku virsikirjan kannet on leväällään, heh heh."

Toiset miespuoliset toverini (nyt tuntuu, että mulla on vaan idiootteja sovinistejä kavereina...) kerran pistivät pystyyn lapsellisimman kilapilun ikinä: Kumpi saakaan enemmän pillua kuukaudessa! Voi jeesus, mun teki mieli itkee, ku ne esitteli tätä kisaansa polleena. Muiden poikien mielestä idea oli hieno ja melkein jopa elegantti, siinähän ei ollut todellakaan mitään vikaa! Mun teki mieli vääntää sankareiden niskat nuri... Montakohan sydäntä nekin ehti kuukauden aikana särkee? Ainii, nehän on tosimiehiä. No, onneks nekin urpot aikuistu ja kasvo siitä vaiheesta yli, nykyään taitaa poikia hävettää edes muistella pikkukilpailuaan. Parempi oliski hävettää, saatana.

Vaikka varattuna on tullu paineltua jo pidemmän aikaa, mä silti niiiin taistelen yhden yön-juttujen puolesta! Se ei kenestäkään huoraa tee, että sinkkutyttö päätyy sänkyyn jonkun mukavan miehen kanssa, ihan vaan yhdeksi yöksi. Ei sen puoleen, ei se siitä mitään sankariakaan tee. Miks sen täytyis tehdä kenestäkään yhtään mitään? Sehän nyt vaan sattuu olemaan ihan tällanen biologinen juttu, niinku luonnollisin juttu mitä voi olla (juu, laitetaan vaan halut luonnon piikkiin :D). Eihän sitä koskaan tiedä, jos se yksi yö vaihtuu moneksi kymmeneksi yöksi... Ja jos ei vaihdu ni so what! Jokanen saa omilla sukupuolielimillään tehdä mitä huvittaa, sillä onhan se niin, ettei se halu halaamalla lähde!

Monen yön, mutta vain yhden miehen nainen Jenni toivottaa hauskaa viikonloppua!

ps. muistakaa ehkäisy! :D
pps. ikävä kyllä tähän aiheeseen liittyen multa ei -onneksi- löydy kuvia tähän postaukseen :DDD

//edit
Tarkennan, että EN suosittele kenellekään yhden yön-juttuja sillai, että noniin kaikki teinit, menkäähän panemaan kaikkia ristiin rastiin! Vaan, että jos sellaisia mieli tekee harrastaa, niin turha siit on ottaa morkkiksii!

torstai 3. maaliskuuta 2011

kalorikyttääjät, ruokapoliisit ja muut raskaat ruokaseurueet

Haha, ystäväni eilen kerto (kun oltiin syömässä, ylläri) työkaveristaan, joka ruokatunnilla muiden syödessä tyynenä nopeita ruokia, tyyliin Saarioisten pitsoja, juustoleipiä ja muita eväitä, alkoi pitää ruokasaarnaa. Kenenkään ateria ei säästyny vittuilulta, kaikkien kalorit laskettiin ja muistuteltiin niin hiilareista ku rasvaprosenteistaki. Epäilen, että aika monella meni ruokahalu.

Itekki on joskus tullu istuttua syömässä samassa pöydässä tällasten kyttääjien kanssa. "Paljo sä oikein syöt!?" ei oo mikään uus kysymys mulle ja voinki hyvällä mielellä vastata, että paljon. Miksen sais syödä, itehän mää mahani kannan?! Alkaa pikkuhiljaa suoraan sanottuna vituttaa nää "Hahah Jenni veti tota leipää/pihviä/perunoita enemmän ku mää ja toi ja toi ja toi ja se ja se!"-mussuttajat!

Tai nää inisijät ruokapöydässä "Ou nou, siis en TOD pysty syömään tollasta annosta!"... Yleensä vastaan, että jaa, mää pystyn. Lusikkaa suuhun ja sitte pureskellaan ja niellään, ei sen kummempaa. Aivan sama paljo sää vedät sitä sun salaattias, mua ei kiinnosta onko sulla nälkä, kato ku mulla on ja haluisin syödä rauhassa ilman käveleviä kaloritaulukoita.

Miks joku haluaa pilata toisten ruokahetken joko
  • päivittelemällä toisen ruoka-annoksia "Ohhoh, sulla taitaa olla nälkä!".
  • iloisesti ilmottaen tietoiskuja "Tuossa sun pitsassa on muuten kaloreita kaksi kertaa enemmän, kuin ihminen vuorokaudessa tarvitsisi." ja sitten hymy päälle.
  • valittamalla omasta annoksesta "Voi ei miten iso, ei tällasta pysty kukaan syömään." (NO VOI JUMALAUTA, MIKS SELLASIA ANNOKSIA TEHTÄIS JOS KUKAAN EI PYSTYIS!?)
  • vetämällä oman päivittäisen liikunta-annoksensa mukaan "Olin vaan spinningis, zumbas ja lenkil, ni en kyl voi ottaa ku tän leivän. Ilman voita toki."
  • siunailemalla omaa "lihomistaan", varsinki jos kyseessä on hoikka tyyppi, joka on ollu samoissa mitoissa viimeset viis vuotta "Ääää kato mun mahaa, otan vaan ton minisalaatin, syökää te vaan!"
Että olipa kiva olla sun kans syömäs. Mennään toistekki.

Mitä iloo se tuo toiselle? Tekeekö ne ruokakyttääjät sen vahingossa, tajuaako ne ite? Jos ne itse haluaa olla vaikka ituhippejä tai elää jollain jäniksen ruualla tai jättää syömättä niin ok, mutta miks muiden ilo pitää viedä? Siks, että niille toisille tulis oikeen huono omatunto, ni ei sitte syö kukaan saatana ikinä?
Mää rakastan ruokaa sen verran, että en mee sellasten nassuttajien kanssa samaan ruokapöytään! Jos jotain haittaa toisten annoskoot niin pirusti, niin suosittelen jotain muuta treffauspaikkaa, ku kebabmesta.

Tunnetteko ite lukijat ruokapoliiseja? Vai löytyykö lukijoistani jopa jonkin tason annosstalkkeri? ;)

PS
Image and video hosting by TinyPic
syöminen on ihanaa. minä oikealla skoolaamassa (todnäk ruualle)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

kahden kympin kriisi

Jaan ehkäpä ensikertaa kanssanne todella todella henkilökohtaisen aiheen, joka ahdistaa mua valtavasti; kahdenkympin kriisi. Ei jumalauta miten karmeeta tää on! Päässä jyskyttää tieto, että tiistaina 8.3. mun mittariin iskee kakskytä, _KAKSI_KYMMENTÄ_VUOTTA_. Luoja, sehän on ihan tuhottomasti.( Edessä on maksimissaan kolme samanpitusta ajanjaksoo!) Monilla mun ikäsillä on jonkinlainen koulutus, OMA koti, lapsia, kultanennoutaja, vakkarityö, aikuismaisemmat käytöstavat, ja onhan niitäki jolla on firmaa ja omakotitaloo parikymppisenä, avioliitosta puhumattaka. Mitäs mulla o? 60 tuntia töitä kuussa, poikaystävä, "vuokra"kämppä, paskat lukiopaperit, välivuosi puolessa välissä ja ei pienintäkään halua perustaa perhe tai kasvaa aikuseks! Voi perse.

Ku olin jotain viistoisa, kelasin aina, että vielä saan olla ihan kakara, sit ku oon "jotain kaksymmentä" käyttäydyn fiksummin ja mullon asiat reilassa. Joo ihan kiva kuvitelma, mutta oon ihan samanlainen naiivi pikkutyttö edelleen ku sillonki. Sillon myös olin aivan satavarma, että hankin lapsen max. 24-vuotiaana, ja EHDOTTOMASTI oon naimisissa jo sillon. No, naimisiin voin päästäkki kyllä, mutta ajatus lapsesta... Hei oon itekki ihan lapsi vielä! Jos mun lempiasia on vaatehuoneessa mökötys ja Hello Kitty -lakanat, (eikä unohdeta äidin järkkäämiä 20-vee-synttäreitä, joiden teemana on Barbie <3) niin ehkäpä mä en olis kovinkaan pätevä kasvattaja...

Vaikka tiedän, että on aivan turha ajatella, että tietynikäsenä pitäis olla tietynlainen, ahdistaa silti. Vaikka mun elämä ei oo ohi, parhaat vuodet (hope so) vielä edessäpäin, mutta silti... Mun teinivuodet, ne taitaa olla mennyttä. Haikeena tilailen Ifolorista kuvia vuosilta 2006-2010 ja kuuntelen Britney Spearsia, yritän tanssia spontaanisti peilin edessä ja kikatella puhelimessa kavereiden kanssa, mutta... Ei se tunnu enää samalta.

Huvittavinta on mun mummoilu. Kauhistelen ihmisiä, joilla ei ole pyöräilykypärää (en omista edes itse...) tai heijastinta, päivittelen pikkulapsia, jotka lorvii kaupan aulassa vielä puoli yhdeksältä illalla ja olen syvästi järkyttynyt, jos joku tuttavapiiristäni ei halua työpaikkaa/opiskella. Paasaan poikaystävälle sydän- ja verisuonitaudeista samalla kun reppana yrittää syödä ja pelottelen tupakanpoltin vaaroilla. Viis vuotta sitten mä lupasin, etten ikinä käyttäytyis sillai ku oma mummuni. Toisin kävi ja nopeemmin ku uskoinka!

En uskonu mihinkään ikäkriiseihin, kunnes omani räjähti reisille tossa pari kuukautta sitten. Yhtäkkiä havahduin siihen, että tuttavapiirin pojat ei enää pyöräile/mopoile juissi-purkit repuissaan urheilukenttien tuntumassa ja tytötkin jossain välissä lopetti Seppälän tipu/kilpikonna/nallekarhu/pupu-hupparien käytön. Nyt ne ajelee autoilla, puhuu työsoppareistaan, isompaan kämppään muuttamisesta ja synnytysvalmennuksista. Kukaan ei enää istu mun kanssa salaröökillä bussikatoksen takana ja eti puhelimestaan täysikäistä sidukanhakijaa. Miks muut muuttu ja mä jämähdin?

No, nyt mun ikäkriisi alkaa helpottaa, itse asiassa iloitsen synttäreistäni ja lapsellisesti odotan sitä, kun saan hakee Alkosta mitä vaan. Voin myös heittää teini-ikäisyyden pois, eikä tarvi enää kuunnella teini-juttuja tai kauhisteluja nuoresta iästä. Näin on ehkä ihan hyvä, turha murehtia menneitä tai omaa (teini)luonnettaan. Mitäs mää tässä valmiissa maailmassa väännän porua turhasta!!

Onko teillä lukijat ollu koskaan ikäkriisiä, ja kuinka selätitte sen?

ps. vielä loppuun keskustelu poikaystävän kanssa eilispäivältä:

Petja: Mikset sä hae aikuiskoulutukseen?
Jenni: Mää oon hei lapsi ja siä on jotain aikuisia!
Petja: Sä oot kylläki itekki aikuinen.
Jenni: No oon kakskymppinen.
Petja: Ja silti muistan aina, että oot jotain viistoista...

Aurinkoista päivää kaikille!

PS
Image and video hosting by TinyPic
Jenni ennen ikäkriisiä, yläasteen loppupuolella vuonna 2007!!111 aww äksee ja pienempi kuin kolme...