HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

"Siis mua pelotti sikana, ku mun käsi sillon murtu ja...."
"Joo siis ku mun käsi meni poikki 5 vuotta sit ni se oli tosi paha, siis olispa mulki vaan murtunu!"

Tiettekö ne tyypit, jotka kilpailee tuskassa, surussa ja murheessa ja siinä sivussa tulee vielä kerrattua omat saavutukset ja onnistumiset? Voi jeesus, ku alkaa kertoon jotain tapahtumaa, niin näillä tyypeillä on aina parempi juttu taskussa. Olit sitte eronnu, ollu sairaalassa tai saanu viis ällää, näiltä hepuilta löytyy joka fakin' kerta joku huikeempi stoori! "Joo ei toi jalan amputointi mitää, mut kerran mä..."

On se joo kiva saada vertaistukee ja jeee, kiva juttu ku joku jakaa kokemuksiaan, mut hei haloo, mullon vielä juttu kesken! Pääsee alottaan lauseen tyyliin "Kun meille tuli se kamala riita poikaystävän kanssa..." niin toinen jo iha höögeissä kertoo omasta traumaattisesta tappelustaan oman rakkaansa kanssa. "Joo siis sama tääl, mut me melkein erottii...". Kiitti kaveri, kiitti ku jaksat kuunnella!

Tai sitte ku kertoo onnellisena nostaneensa keskiarvoonsa tai saaneensa stipendin, ni eikös nää pellet oo heti "Mäki!" tai sitte "Siis mäki olisin mut..." ja helvetin hyvä selitys perään. Niinku aivan sairaan vaikee iloita toisen puolesta tai edes hyväksyä oma tilanne! Huh huh hei!

Sairaimmat on silti nää surulla kilpailijat. Että ei sun isoäidin kuolema tuntunu niin pahalta ku MUN isoäidin! Sä et ollu niin paskana! Et ees käyny terapias, niinku mä! Mulla oli tosi vaikeeta, sä näytät kyl selvinneen! KIIITOOS! Olisko muuta? Siis tollaset tyypit sais vähän pohtia sitä omaa aivotoimintaa ja kokeilla muiden huomioonottamista! ......ttu.

Kuuluuko sun tuttavapiiriin tällasta saatanan seikkailijaa, joka on kokenu kaiken ja vähä enemmä? Jaa tarinasi, odotan innolla!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

kateuskortti

Tiettekö miten hienoo on ku saan vihdoinki datata ja postata kunnolla! Mahtavaa! Syy tähän on poikaystävän huollettu tietokone, joten bye bye vartin välein sammuva seniorläppäri.

Mutta siis, päivän aiheeseen. Melkein jokaisella pikkupimulla on korttipakassaan kateuskortti. Sillä on hyvä lohduttaa kaveria, mutta ennen kaikkea se on oiva apu itsetunnon pönkitykseen. "Ne on vaan kateellisia!".

Sanot nettimaailmassa jollekin, joka tiedustelee muiden mielipiteitä uudesta mekostaan, että en kyllä ite pukis päälleni, nii sieltä tulee "oot vaan kade". Tai joku kuulee/luulee sun haukkuneen bestistään: ei hätää beib, se on vaan kateellinen sun hiustenpidennykselle/poikkikselle/uusille korkkareille/ku oot niin so beautiful. Joo hei, oon ihan sikakade siitä, että jaat persettä pitkin kyliä, kiusaat pienempiäs ja pukeudut ku prostutioitu! Jatka uskottelua, pelle!

Ainakaan mä en näe syytä olla kateellinen näille epäsosiaalisille teinikriminaalipissiksille, jotka haistattelee Siwan kulmalla; ne on yleensä just näitä "se on vaan kade ku on ite tollanen!11"-tyyppejä. Luullaan, että ollaan jotain vitun erikoista ne sidukat kädessä ja stringit puolessa selässä. Ennemmin sitä tuntee ihailua itsevarmoja, fiksuja ja mukavia häiskiä kohtaan. Mielummin ihailen hyvää vuorovaikutustaitoa, ku sitä sun kännissä tehtyä kielilävistystäs. Että sori vaan.

Porukka ei tajua, että jos joku Leena ei tykkää sun tukasta tai poikkiksesta, niin voipi olla että kyse ei oo kateellisuudesta. Se ei vaan miellytä sen Leenan silmää, tai se Leena ei vaan pidä siitä. Yksinkertaista. Enkä mä ala mussuttaan, että kestään ei saa puhua pahaa, että olipas Leena ilkee ku arvosteli sun kivasti blondattua harakanpesääs. Koska jokaikinen tänkin tekstin lukija on päästäny suustaan jotain ei-niin-positiivista toisesta ihmisestä. Ja ainiin, kateellisuuskortti vedetään esiin usein, vaikka kukaan ei olis edes haukkunu, vaan kohteliaasti ilmassu mielipiteensä!

Vaikka se kortti on oiva itsetuntolaastari, se on itsepetosta parhaimmillaan! Ja pettymyksensietokyky ei kyllä koskaan pääse oikeuksiinsa, jos useinki kadekorttia heiluttelee. Hieno olla joku kolmekybänen ja vieläki uskottelee "Toi veljen vaimo ei haluu hengaa mun kaa ku se on niin kade mun urasta, lapsista ja ulkonäöstä!", että hereillä ny!

terveisin nimimerkki "kokemusta on"

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

juhannus, suomalainen sielunmaisema

Oon jo juhannusfiiliksissä, joten kivasti se onkin päivän aihe. Juhannus, oi juhannus. Aina ku mä ajattelen juhannusta, nään silmissäni auringonlaskun ja kokon ympärillä toisiaan halailevan ystäväporukkani. Pystyn kuvittelemaan kukkien tuoksun, iloiset hymyt ja öiset naku-uinnit, tulikuuman ja höyryävän saunan, kihisevän grillin. Vanha rätisevä mankka soittaa suomirokkia menneiltä vuosilta ja kaikki on ku jostain turisteille suunnatusta Suomi-oppaasta. Eli aivan täysin vastoin totuutta.

Totuus on se, että kalja maistuu heti aamusta asti suurelle osalle joukkoa. Joku voi yrittää sivistyneempää linjaa, eli rakennella jonkinlaista boolia (kossua ja kokista saunaämäriin). Humalanhakuisuus ei oo tarpeeks kuvaava sana, ku puhutaan suomalaisesta juhannuskansasta. Siis kännitoikkarointihan on lähes pakollinen! Näistä jutuista ei "Welcome to Lapland/Tampere/Finland/Kuopio!" -vihkosissa taideta puhua...

Mitä enemmän iltaa kohti mennään, sitä vaarallisempaa meno on. Grillin edessä oksentavia kloppeja, saunasta kieltäytyviä kännisiä ämmiä ("meikit lähtee ja järvivesi on kylmää") ja liian lähelle "kokkoa" (vanha kurkkupurkki, joka on täytetty makkarapaketin kuorilla ja sytytetty) sammuneita pässejä. Vesisateessa ja kuralätäköissä toikkaroineet pojat heittävät kännitikkaa saunan seinään (ilman tikkataulua) ja uhkailevat toisiaan vesurilla. Ämmät itkee keittiössä bilemekkosissansa paskaa juhannusta ja haastavat riitaa poikaystävilleen. Siis mikäli sammuneelle ja oksennuksessa pyörineelle, täydessä unessa olevalle miehenalulle voi edes haastaa riitaa. Mut siis kuitenki.

Ei merkkiäkään siitä ihanasta kesäfiiliksestä! Siitä, ku lasketaan montako kokkoo vastakkaiselta rannalta näkee. Tai siitä, ku paistetaan lättyjä ja isketään päälle ihan liikaa mansikkahilloa. Tai kun istutaan laiturilla saunapuhtaana ja huljutellaan varpaita. Se tunne, kun tietää, että on koko yö aikaa saunoo, uida, grillata, ottaa rennosti. Ei helvetissäkään, noihan on jotain lapsuuskuvitelmia ja sokeroituja mielikuvia muiden ihmisten juhannustarinoista. Juhannus on kännissä ja paskasena rämpimistä kaatosateessa, oksennukset "Suomi on uusi maailmanmestari 1995"-paidan rinnuksilla. Voin jo kuvitella, kun juhannus menee kännissä laulaen Mökkitietä. Kaatosateessa. Ilman saunaa. Ja grilliä. Vittu jes.

Mites teidän jussisuunnitelmat? Tai hauskimmat juhannusmuistot? Ehdoton juhannusbiisi?

(PS.

Tässä viä pari vinkkiä juhannuslevylle:

Arttu wiskari - Mökkitie
Klamydia - Ota vaatteet pois
Klamydia - Juhannuksena
Aknestik - Suomirokkia
Ilona - Kesäpano)


PPS. Mä en pysty kommentoimaan ku joskus harvoin, joten mä kyllä luen kaikki kommentit, mutta en vedä ylimielisiä ja jätä piruuttani vastaamatta :D Blogger vaan vihaa mua.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

ku Samu Sirkka aukasee suunsa väärässä paikassa

Monilla naisilla (ainaki mulla) on aivan uskomaton omatunto! Siis ihan erilainen ku lapsilla tai miehillä tai kirjojen ja leffojen päähenkilöillä. Naisten sisäinen ääni ilmottaa vääristä jutuista vääriin aikoihin.

No kelatkaa ny kummasta tulee huonompi omatunto: kahden päivän herkkujen mässäilystä vai päänaukomisesta syyttömälle? Kumpi on pahempi, punttisalin vaihto kahviin ja munkkiin, vaiko bestiksen feidaus? Liian kallis kenkäpari vai vanhempien synttäreiden unohtaminen? Justni. Mä ainakin tunnen suurempaa häpeää liikaisosta henkkamaukkalaskusta tai karkkipussista, ku kaverin feidaamisesta. Hyi minä.

Ettekä voi väittää, että olisin ainoo! Tytöt tytöt, ette pääse pakoon, tiän kyllä että meitä enemmänki ku mää! Meni sitten keskustelupalstalle, luki naistenlehteä tai jutteli kaveriporukassa; selväks käy että suurin omantunnon kolkutus tulee esim. läskeilystä tai jostain muusta vastaavasta, eikä siitä, että jättää vastaamatta isovanhempien soittopyyntöön.

Itseään "vastaan" tehdyt jutut vituttaa paljon enemmän ku muiden ihmisten mielenpahottaminen (Siis tällasessa pienessä mittakaavassa, nyt ei puhuta mistään suuremman luokan petoksesta!). Voin harmitella päiviä sitä, että menin hissillä portaiden sijaan. Tai jos napsuttelin liikaa "lisää ostoskoriin"-nappulaa netin ihmeellisessä maailmassa. Tai viikottainen vierailu Alkossa... Se valtava häpeä ja omantunnon kolina ja vikinä! Mutta ku sanon hoitavani jonku pikkujutun kaverin puolesta, lupaan soitella tai laitan itteni jonkun muun edelle... Se kirpasee niin paljon vähemmän! Mikä meitä naisia vaivaa?

Älkää pelästykö, että luulen kaikkien naisten olevan tällasia kylmä-kalleja ja tunteettomia hirviöitä! Ei ei ei. Mä vaan sanon, että meitä on monia, oikeesti. Ja älkää pelästykö, että mun koko elämä kuluu omien minimokien harmitteluun sen sijaan, että tuntisin myötuntoo muita kohtaan tai häpeisin ratkaisujani ihmissuhdeviidakossa. Todellakin mulla on aivot ja empatiakyky! Joskus se empatiakyky ja tunneäly vaan laskee pirun alhaiseks, kun se kuuluisa henkkamaukan lasku pamahtaa postiluukusta...

Pointti ja punanen lanka tässä ylitsevuotavan epäselvässä tekstissä on se, että monesti me leidit isketään ittemme etusijalle täysin. Toki miehetkin tekee niin (!!!), mutta ihan eri tavalla. Vai tunnetko montaki poikaa, jotka tuntee enemmän huonoa omaatuntoa jäätelön syömisestä, ku kaverin mollaamisesta? Niinpä.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

taantumassa

Muistattekste, ku joku aika sitten panikoin mun keski-ikääntymisestä ja ennenaikasesta vanhenemisesta? Joo, turha pelätä enää sitä, kelkka on kääntyny toisinpäin... Kyllä, mä olen taantumassa.

Ensinnäki, mä haaveilen joka päivä yläasteajoista ja teinielämästä. Ja tänään katoin riparivideon ja etin yläasteella poltettuja cd-levyjä. Ai että oli upeeta täristä Edorfin tahdissa! Huh huh. Kaiken huippu on kuitenki mun mielestä se, ku anelin 9-vuotiaan veljen Jare&VillGalle- ja Mikael Granlund- julisteita. Joo, Mikke on ny keittiön kaapin sisäpuolella ja Jare ja VilleGalle tsekkailee mua kylppärin seinästä (perverssi-minä!). Olisin laittanu ne ihan tänne asunnon puolelle, mutta Petjalla oli oma mielipide siitä... Siis mitä vikaa!?

Mun tekis myös valtavasti liimailla valokuvia, leffalippuja ja kuitteja pitkin kaapinovia yms. Siis sillai, miten junnuna. En sillai aikuismaisesti "tässä on kortti Kreikasta sekä valokuva minun yo-juhlistani :)" vaan sillai "jeejee mä ja mun bestat ikuisesti yhes-pic, mun ja unelmakundin leffaliput ja kuitti silt päivält ku sain ekan kerran siiderii lähikaupast!"-tyylillä. Miksi oi miksi?
Kohta varmaan alan ettiin lantsarifarkkuja ja Spice Girlsin cd-levyjä kirppareilta (omat on onneks menneet jo roskakorin puolelle) ja otan tekstariliittymän, jos vaikka haluisin tekstata 50 viestiä päivässä kaverille mm. mun vaatekriisistä...

Haluisin elää sellasessa ihanassa teiniharhassa ("kellään muulla ei oo näin rankkaa" & "must tulee viel jotain ihanaa kaunista ja mahtavaa, niinku tyyliin Britni!11") ja maata sängyllä läppäri sylissä (arvatkaa vaa paljonko vituttaa nytkin datata aikuismaisesti tietokonepöydän ääressä!) ja mesettää. Itse asiasssa yks päivä menin meseen läpällä ja siellä oli hurjat kolme ihmistä kirjautuneena. KOLME!!! Oikeesti, sillon 5 vuotta sitten siellä oli KYMMENIÄ ellei SATOJA ihmisiä! Sillon tajusin, että ei helvetti Jenni. Kasva aikuseks!

No, mä oon tehny nyt itseni kanssa kompromissejä tähän asiaan liittyen. Kuten noi julistepiilot. Ja en ota konetta sänkyyn ja mesetä sadalle pojalle (no, kumpikin on mahdottomia toteuttaa). Annan myös itseni joskus himassa salaa purkautua teiniangsteissani ja pissirageissani, mutten ihmisten ilmoilla. Sekä joskus myös sanon Petjalle "hei, ihan oikeesti, älä oo ku joku yläastelainen...", se lohduttaa mua suunnattomasti. Näiden turvin oon pärjänny tänne asti. Ehkä mua seuraavaks odottaa joku... eskari-ikä-ikävä? Vai meenkö suoraan päiväkotiin? No, kai sitä täytyy mennä valmiiks ettiin nallereppu kellarista.

Ihanaa alkavaa viikkoa lukijat ja lukijantyyliset!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

kun järjenkäyttö muuttui köyhän piheilyksi

Ensinnäkin aion hivenen vuodattaa henkisestä tuskastani ja suhteestani tietokoneeseeni. Ai saatana (anteeksi kaikille rumasta sanasta) mua ottaa päähän tää hiton kuussataa vuotta vanha paska joka hurisee ihan viimesiä hurinoitaan! Huuurr huuurrr huurrrr, tää pitää pahempaa ääntä ku... en ees keksi mikä pitäis kauheempaa ääntä. Joku nukkuva karhu. Ja sen lisäks sammuu noin kolmen minan välein ja postauksen tekemiseen kuluu kolmesta tunnista kolmeen päivään, JEE! Ja kun tän käynnistää...... tää esihistoriallinen raakki aukeaa noin vartin! Kyllä, melkein viisitoista minuuttia. Pitäiskö ostaa uus? Kyllä, mut ku oon niin pihi.

Piheys, omien menojensa kartottaminen ja taloudellisen tasapainon pitäminen nähdään aina huonona asiana. Jos joku ei halua maksaa perusteepaidasta kolmeekymppiä, ostaa kalliimman jauhelihan sijasta halvempaa tai seuraa plussatarjouksia ja kilohintoja, niin se on automaattisesti pihi, yleensä myös köyhä. "Vittu onko välii maksaaks noi farkut 75 vai 90 euroo!" KYLLÄ, sillä on sen verran väliä, että tolla viidentoista euron erotuksella ostaa jo aika paljon ruokaa!

Mä olen uskomattoman pihi. Tai en pihi, mä vaan mielummin ostan saman asian halvemmalla, mikäli se on mahdollista. Mun mielestä kyse on silkasta järjestä, mutta kaverit yleensä pyörittelee silmiään, ku ruokakaupassa vertailen kilohintoja ja pakkauskokoja. Tai jos odotan unelmamekon tulemista alennusmyyntiin... Sitä ei moni kestä. "Siis mikset voi ostaa sitä jo nyt?!" No siks helvetin pässi, että kahden viikon päästä se on -50%!

Koska olen tarkka, vertailen ja punnitsen asioita, palautan kotoo tyhjät pullot ja käytän aivoja, mulla on sitten yleensä varaa tehdä jotain kivaa, eikä tarvi elää loppukuuta spagettimössön voimin. Ja jumantsuikka minkä ilon se tuottaa, kun säästää rahaa! Yks päivä ostin eräitä keittiönpuhdistusaineita alennuksesta, 2 kpl/3e. Viereisessä kaupassa kyseiset aineet olivat yli 5 euroo puteli. Suurista summista ei oo kyse, mutta voi veljet kuinka onnellinen mä olin! Tai siis oon näköjään edelleen, ku jaksan kyseisen asian raportoida. Mutta siis, kaikki tajus pointin. Se tuottaa valtavaa mielihyvää, ku säästää! Sama fiilis ku voittaa arvasta kympin.

Mutta se on toki uskomattoman tyhmää, jos ostaa halpaa vaan koska se on halpaa. "Paska laatu mutta hintaa ei juuri yhtään, pakko ostaa!!11" tai "Tää on ihan sairaan pahaa leipää, mutta ostetaan ku se on alennuksessa! Ei sitä kyllä kykaan syö, mutta kuitenki!". Vai onko kui paljon järkee ostaa kuudet 15 euron paskat lakanat, vai kerralla yhdet hyvät, vaikkaki hintavammat? Niinpä! Entisenä Sulo Vilen-"ku halvalla sai"-tyyppinä todellakin tiän mistä puhun.

En oo ollu aina pihi, en todellakaan. Ennen olin sellanen Miss Kulutusjuhla, että oksat pois. "Tää on kiva, tää on söpö, onpa hauskanvärinen, mikäs tää on, pakko saada, otetaan vielä toiki!" Ja huh huh sitä turhan romun määrää! Joka paikasta tunki ulos käyttämättömiä vaatteita, kenkäpareja, kasseja pusseja ihan mitä vaan. Mutta sitten ku menin töihin, ni kyllä muuttu tällä tytöllä ääni kellossa! Jokanen penni oli ite tienattu, joten niitä varjelikin ihan erilailla ku iskältä saatua viiskymppistä. Ja sama homma jatkuu. Oon suuri Lidlin ystävä, odottelen alennusmyyntejä ja mietin, että mitä voi tehdä ite ja mikä kannattaa ostaa. Ja se tarkoittaa sitä, että on aina rahaa tilillä. Että ei oo sitte siitä kii, jos tulee jotain kivaa vastaan.
"Mennääks leffaan?"
"Ei pyge, ku mullei oo yhtään rahaa, ku ostin kahen viikon ruuat elintarvikekioskilta ja ajelin taksilla ympyrää."

Ei se oo mikään rikkausmittari, jos vähä tsekkailee hintoja. (Se just tekee susta vielä rikkaan!) Että "ei oo fygest kii, ostan läpällä kalleinta, heh hee!" voi luoja. Sitä kutsutaan järjeksi ja aivotoiminnaksi. Vaikka olis miljonääri, ni tuskin yksikään älykäs yksilö on sillai et hei, vois ihan läpällä ostaa koiralle tietokoneen. Tai meidän vauva tarvii moottoripyörän. Meillä ku tätä rahaa on, vaikka sitä vähä jakelis köyhille ja plussakortteja vingutteleville pihipettereille.

Joten nyt kehotan teitä kaikkia tsekkailemaan niitä hintalappuja ja odottelemaan alennysmyyntejä. Monesti ei enää edes halua sitä mekkoa, farkkuja, laukkua tms. ku se on alennuksessa. "Äääh, emmä enää tosta tykkää" ja siinä taas säästettiin kuuskybää! Ja jos pariki viikkoo "piheilet", oot säästäny baari-illan tai shoppailureissun verran. Kui helmee!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

minä vs. minä

"Ei kukaan huomaa jos sul ei oo meikkiä!"
"No ei ne niin tarkkaan sua kato, että huomais sun juurikasvun."
"Kuka sua nyt kattois....."

Aina naisia lohdutetaan juhliin mennessä, että ei ne muutkaan tytöt oo varmaan panostanu, tai että tuskin ne miehet niin tarkkaan sun naamaa kattoo. Että ota vaan rennosti, ei kukaan huomaa jos oot vähemmän laittautunu ku yleensä. Hei haloo maailma, tulisko mieleen sellanen juttu, että en mä muita varten laittaudu? En kilpaillakseni muiden tsikujen kanssa (tai niitä vastaan), enkä iskeekseni miehiä saatana! Ihan itteni takia!

Kaikki lähtee siitä, ku näyttää kerran sairaan hyvältä. Sitte pitää näyttää aina siltä ja mielellään paremmalta. Se on sitä peilikuvan kanssa taistelua. MÄ haluan, että MÄ näytän hyvältä ja MUN on hyvä olla, ei sillai että iskenpä naamaani ihanat irtoripset jos joku poika tsiigais mua. Räps räps, huomaattekste. Tai että laitanpa huikeemmat korot ku muilla typyköillä. Että moi teille sinne alailmoihin, säälittävien seitsemän sentin korkojenne kanssa. Vitut! Ei naisena olo oo mikään kauhee eloonjäämistaistelu ja kauneuskilpailu koko maailmaa vastaan. Tai ei mulla ainaka.

Onhan niitäki, jotka laittautuu vaan muita varten. Poikaystävää, ihastusta, kusipäistä rinnakkaisluokan ämmää, parhaita ystäviä... Onhan se toki mahtavaa tuntee olonsa muita paremman näköseks (älkää kysykö mistä MÄ voisin sen tietää :D) tai saada poikien päät pyörälle täydellisessä mekossa ja huolitellussa meikissä, mutta ei sekään fiilis kauheen kauas kanna. Emmä ainakaan jaksais elää koko elämääni muita varten, emmä muista tiä. Pahimpia tapauksia on nää "värjäsin tukan mustasta blondiks, ku kuulin ihastuksen tykkäävän vaaleista kaunottarista"-alistujat. Hei järki käteen naiset ja naisenoloiset!

Itsensä tsemppaus ja tähtääminen omiin ihanteisiin ei oo niin vahingoittavaa (siis jos pysytään terveyden rajoissa, onhan näitäki jokka vetää ittensä ihan äärirajoille taistellessaan olematonta läskiä vastaan tai jotain muuta vastaavaa), ku muita vastaan taistelu. Sehän on just syy miks mäki jaksan nousta sängystä. Sillai et tänään mä haluun olla parempi tyyppi ku eilen! Se olis saatanan surullista nousta aamulla ajatuksella "tänään aion olla saatanasti paremman näkönen ku mun kaverit Leena-Albetti ja Lissu-Johkiina!!!11".

En nää mitään hienoo siinä, että joku kiinnostuis musta vaan täydellisen meikin takia (siks mulla ei sellasta koskaan olekaan, muahahhaha). Ja en mä halua, että mut tunnettais ihmisenä, joka kilpailee kaikkia vastaan joilla on pimppi. "Toi on se lehmä jonka on AINA oltava paras kaunein hauskin ihanin." Mulle riittää olla vaan ihan ok, keskitason tsirbula, muiden silmissä. Omissa silmissä... mä haluun olla superstara.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

no --ttu kyynel !11

Itkeminen on valtavan rentouttavaa, vaikkakin se aiheuttaa veemäisen migreenin, turvonneet silmät ja no, ei se naama kauheen hehkeeltä muutenkaan näytä parin tunnin porusession jälkeen (turvonnut, puna-valkoläikikäs, meikin ja kuolan sekainen naama ei ainakaan mun mielestä ole kovin kaunis). Mutta silti itku on loistava keksintö; sillä voi mm. näyttää itkun aiheuttajalle, että nyt oikeesti ottaa päähän, se purkaa pahan mielen ja no, on se muutenki niin siistiä!.

Mutta entäs jos ei osaa itkee? Tai itkee "väärissä" tilanteissa? Mitä jos surullinen asia ei itketä, vaan lamaannuttaa? Onko itku ainoa oikea merkki surusta?

Mä olen huvittava itkijä. Surullinen leffa, jonkun kuolema tai riitely ei aiheuta mussa juurikaan kyyneleitä. Voin järkyttyä, tulla surulliseks tai mitä vaan, mutta kyyneltäkään ei valu. Mutta voi helvetti jos telkkarista tulee joku aivan turha jenkkihömppä (remontointi- ja talonmyyntiohjelmat varsinkin!) niin kyllä sitte Jennille kertyy kyyneleet silmäkulmiin: "Ihanaa, noi sai myytyä ton talon!", "Mä en kestä miten ihana keittiö tohon tuli ja miten onnellisia noi nyt on, ihanaa!". Tai jos ajattelen jotain surullista!

Myös mua voi itkettää joku aivan saatanan turha asia. Mehu kaatu maahan. Rikoin ruman kukkaruukun. Lempipaita on pesussa. Ja itku on varma! Turhautuminen on se, joka itkettää mua ihan täysiä! Ja toinen on vihaisuus. Jos mä suutun, mun kädet puristuu nyrkkiin ja vitutuksenkyyneleet tulee silmiin. Varsinaisesti en ala vollottamaan, mutta ne vitutuksenkyyneleet...

Itku on yleensä myös surumittari, jolla mitataan että toipas suree kunnolla ku poraa pari viikkoo putkeen ja toi toinen ei edes välittää ku ei itke. Mutta mitä helvettiä, eihän se ny siihen liity! Mun kaveri just kerto mulle, kuinka hänen itkemättömyyttään päiviteltiin mummon kuoleman jälkeen. Että etkös sä nyt sure mummelia! Miten voit olla noin välinpitämätön! Mutta ku ei itkettäny. "Kyllähän mä surin! Mutta ei mua vaan itkettäny! Hautajaisissaki itkin vaan ku muut itki."

Ja onhan niitäki, jotka itkee koko ajan ja joka paikassa. Nekö on sitten truuu-surijoita, ku jokanen surkujuttu nostaa itkun silmään? No ei, vaan ne sattuu oleen tunneihmisiä, jotka itkee helpommin! Jotkut nauraa herkästi, jotkut suuttuu herkästi, jotkut ressaa herkästi ja jotkut kaikessa yksinkertaisuudessa itkee herkästi. Mun veli on loistoesimerkki: se ei itke kamalista tapahtumista, pelottavista tilanteista tms. vaan jos sattuu puhuun sille väärällä äänensävyllä. Sille ku tiuskasee, että oo ny hiljaa hetki, niin tää siirtyy takavasemmalle pyyhkiin kyyneleitä.

Aivan mahtavaa on nousuhumalaitku tyttöporukassa vanhojen aikojen kunniaksi. "Sillon oli niin ihanaa kuulkaas ku hei sillon ala-asteella hei muistatteko..." ja kaikki pyyhkii silmiä ja halaa toisiaan. Se on oikeesti aivan jäätävän hauskaa. Yhteisporu on varmaan suurin yhdistävä tekijä. Ainahan voi repeillä porukassa hyvälle läpälle, mutta kuinka helposti löydetään yhteinen itkunaihe? Niinpä, ei helposti!

Nyt haluisinki, että täyttäisitte mun kommenttikenttää/boksia/laatikkoa/nimeeite kertomalla itkutarinoita! Esim. millon viimeks itkit? Mikä sua itkettää? Onko koskaan itku iskeny väärässä paikassa?

torstai 9. kesäkuuta 2011

rajataistelu

Nyt on kesä, kuuuuuuuma kesä. Kaikki tietää mitä se tarkottaa; ruskettumista. Rusketuskeskusteluja, rusketustapoja, rusketusvinkkejä ja ennen kaikkea: rusketuskilpailua.

Kaikki alkaa ekan auringonsäteen paistaessa lumikasaan pääsiäisen aikaan. "MULLA ON JO RAJAT! Istuin bikineissä kolme tuntia potkukelkassa siinä kohtaa missä badenbaden on kesäsin ja nyt mä oon jo vähän päivettyny!! Mitä ny tuli joku virtsatientulehdus ja sillai, mut mullon RAJAT!"-mussutus täyttää FB:n, ruokapöytäkeskustelut ja hyvänpäiväntuttuijen kanssa rupattelun kassajonossa. Vittu.

Ku kesä lähenee, taistelu kovenee. Otetaan rankemmat aseet esiin: salaiset itserusketustuokiot kylppärissä, porkkanan ylisyöminen, kapselit, vauvaöljyn jättämät läikät huonekaluissa ja aurinkorasvan hylkääminen. Vanhan kaverin tapaaminen kadulla on mukavaa ainoastaan käsivarsien vertailun takia ("hähhähhää, oon tota ruskeempi!") ja netistä googletetaan rusketusta korostavia värejä ("tänään keltainen mekko, huomenna valko-turkoosi!"). Jos paras kaveri iskee huikeemmat rajat tiskiin, alkaa itsepetos: "no mä olin ruskeempi alotusvaiheessa, että emmä noin vahvaa kontrastia saiskaan....".

Ja jos joku on valkonen... Ai että sitä mielihyvää. Että eikö toikaan urpo tosta maidonväristä pääse eroon? On se kumma kun ei eksoottinen Afrikkalaisiho iske! Vai että paloit, mutta et ruskettunu? Voi harmi, tosi tosi harmi...

Ihosyöpä ei kiinnosta paskan vertaa, nyt on pakko olla ruskee ruskee ruskee. Päivetys ei riitä, kevyt auringonotto on kusetusta: se lähentelee oikeesti itsensä grillaamista ja tahallista polttamista. Palanu läntti rintakehällä nostaa innon ja ilon aivan uusiin ulottuvuuksiin ja ei edes vituta rasvata itseään kylmällä aftersun-emulsiolla joka ilta syyskuuhun asti.

Mä tiedän kyllä mistä mä puhun, oon just tollanen järkyttävä rusketuskyttääjä, ainoo vaan, että itseruskettavat ja kaikenmaailman "päivetyspillerit" on jääny hyllyyn. Mutta ruokaöljyä on tullu lätkittyä nahkaan ja Havaijinmatka meni siinä, kun tuijottelin itteeni peilistä ja itkin "kummää en rusketu". Jos poikaystävä näytti ruskeemmalta, pidin mykkäkoulua. Miten se, mutta mää en?? Saatana!

Tänä vuonna mulla on alkanu vihdoinkin järki loistaan tässä asiassa. Aurinkorasvaa en siltikään käytä, mutta nyt mun ei o pakko viettää ulkona joka vapaahetkee jollon arska paistaa. Ei mun o pakko olla ruskein. Mä voin olla ihan kiva tyttö ja mukava kaveri vaikka olisinki vähän vaaleempi mamma.
MUTTA ÄLKÄÄ TULKO ESITTELEEN NIITÄ RAJOJANNE!

Värierokuva junnuvuosilta:

Image and video hosting by TinyPic

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Tää on teille, yläasteikäiset (no toki myös muille!)

Olispa joku takonu mulle järkee päähän ja painottanu elämän reaaliteettejä, ku olin jotain yläasteen korvilla. No, en halua että te nuoremmat (miksei myös vanhemmatki) lukijat jäisitte ilman elämänohjeita, JOTEN... Voitte kai arvata, että mä hoidan tän asian kuntoo. Ei mitää, mää tarjoon. (Tää ei oo sitten millään tavalla edes hauska, vaan kurjaa saarnaamista, mutta koen oikeudekseni joskus läpäläpän sijaan hiukan saarnatakin. Muahahahhaaa.)

Ensinnäkin, kaikkein tärkein: älkää koskaan ikinä milloinkaan muuttuko toisen takia. Älkää alkako laihduttaan, että rinnakkaisluokan mopojaakoppi kiinnostuis susta, älkää polttako röökiä päästäksenne piireihin, älkää lopettako koulunkäyntiä ollaksenne so fuckin' cool. Jos poika ihastuu sun hoikkiin lanteisiin, ystävät arvostaa sua vaan ku heität sille röökin ja ainoo rispekti mitä saatte, tulee nelosrivistä todistuksessa... Ootte vitun väärässä seurassa.

Nauttikaa elämästä ja arvostakaa sitä. Joo, on vaikee arvostaa mitää jos on päällä kauhee teinikriisi, mutsi on perseestä, kaverit feidaa ja tekis mieli viillellä. Peilikuva on ihan vituillaan, kaikki on muka paljon kauniimpia, itsevarmempia ja muutenki parempia tyyppejä. Mutta yrittäkää edes saatana, ei se päivä murjottamalla parane! Hirttosilmukkaohjeiden etsimisen sijaan kannattaa ajaa polkupyörällä hetken aikaa ympyrää ja rauhottua. Teiniangsti menee ohi, oikeesti. Tai ainaki mä oon päässy yli pahimmasta vitutuksesta.

Älkää ettimällä ettikö ittestänne vikoja suurennuslasin kanssa, että voi paska, oon tänään ihan liian hyvännäkönen, jostain ny JOKU vika on löytää. Jee, ny löyty; mullon väärät sääret ja vino pää. Ei helvetissä. Niin kauan kaikki on loistavasti ku pystyy tanssiin aamuun asti, juokseen futiskentällä pallon perässä ja käveleen jätskikioskille. Ku pystyy tarttuun ihastusta kädestä, halaan kaveria ja ottaan pikkusiskon kainaloon. Sillon ei pitäis olla mitään hätää sen kropan kanssa. Sitä pitää arvostaa ja siitä pitää pitää huolta. Vikojen ettiminen vie niin pirusti aikaa, että jää tanssit tanssimatta ja juoksut juoksematta.

Antakaa muiden elää ja tulla onnellisiks. Sä et voita siinä mitään, jos kiusaat teidän luokan hissukkaa ja pilaat sen koko nuoruuden. Sä et saa ittelles mitään hyvää siitä, että kuiskailet toisen kiloista, tavasta puhua tai pukeutumistyylistä. Vai onko helmi kelata aikuisena, että joo, yhen tytön ajoin masennuslääkehelvettiin, ku jaksoin tuhlata energiaani vittuilemalla sille joka ikinen päivä koko yläasteen? Että olipa tosi jees syrjiä sitä ja pilata sen jokanen ilo -oli se sitten uus kaveri tai hyvä koulumenestys- kuiskailemalla ja aukomalla päätä.

Älä huomiohuoraa. Oikeesti. Tissikuvat kuvakkeessa tai joka toisen amisjantterin panemisen Corollan takapenkillä ei vie sua hirveesti kohti sun unelmaa tai parempaa elämää. Vai haluutsä, että sut muistetaan 14-vuotiaana säälittävänä lissuna, jonka galleria-avautumiset ja huvittavat duckface-poset saa vuosienki päästä koko kaupungin repeileen? "Puhu vaan paskaa, teet must kuuluisan!"

Sit on yks sellanen asia, jota ei koskaan saa takas, ku se kerran lähtee ja viheltää mennessään: neitsyys. Oon ehkä jotenkin tylsä, mut mun mielestä sitä ei kannata heittää hukkaan jonkun päähän tulleen, puoliks ajattelun idean takia. Että määpäs nyt meen ja annan tolle amisjantterille, ku oonhan mää jo viistoista ja ensikännissä. Sitte kaduttaa ja tekee mieli viillellä ja voi voi. Völjyssä on myös kuppa ja kuus muuta ja menkat myöhässä ja voi hitsi, ku en uskalla kertoo äidille.

Älä petä kaveria ja vaikka tulis riita älä levittele sen yksityisasioita pitkin kyliä kostonmerkeissä. Tosiystäviä ei saa niin vaan että hupsistakeikkaa, eli kannattaa kynsin ja hampain pitää kiinni vanhoistaki. Ja vaikka se ylemmällä luokalla oleva nuorisokodista karkaileva, kaupasta näpistelevä ja liimaahaisteleva Leena-Anelma tuntuis tosi huikeen jännältä uudelta bestikseltä, niin kantsii vähän pohtia.

Nauti yläasteiästä, se ei koskaan enää tuu takas ja vaikka kuinka yrittäis, sellasta ihanaa teinifiilistä ei vaan voi kokee enää. JOTEN älä istu koko teini-ikää koneella lukemassa niitä hirttosilmukan ohjeita, vaan perse ylös ja vähä toimintaa. En käytä tätä vanhaa kunnon "elä täysillä"-paskaa, koska en tiä mitä se tarkottaa, mutta kuitenkin kannattaa ylipäätään elää. Kyllä sä vielä tuut ikävöimään niitä tylsiä hetkiä kavereiden kanssa puistonpenkillä tai jotain muuta vastaavaa.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

toivepostaus: hirviökumppanit

En mä itekään mikään huippuvaimokokelas oo (en sinne päinkään raivareitteni kanssa), mutta kyllä maailmaan mahtuu jos jonkinnäköstä sankaria parisuhteiden viidakossa...

Karmeimmasta päästä löytyy nää mustasukkaset kyttääjät jotka lukee salaa tekstareita ja kehittelee mahtavia salaliittoteorioita päässään. Jokainen ylimääräinen minuutti maitokauppareissulla tai työmatkalla viittaa pettämiseen, ja salaperäinen ilme naamalla kertoo salasuhteesta. Kyllä! Toki huonot muistot entisissä suhteissa voi saada kenet tahansa vähän varpailleen, mutta jotain rajaa hei! Pieni söpö mustasukkasuus kulkee vähän eri puolella tietä ku sairaalloinen pelko ja paniikki. Sinä päivänä ku poikaystävä alkaa tonkia mun kassia salakirjeiden ja miesten puhelinnumeroiden varalta, mää sanon että morjes!

Sitten on nää diktaattorit. "Sinä et mene viettämään tyttöjen kanssa iltaa/poikien kanssa yhdelle, koska sä olet nyt kotona tämän illan. Tulee sitte sellasta huutoo jos lähet, ja tiät kyllä että mää pakkaan kassini samalla sekunnilla, ku astut ovesta ulos. Juujuu, et ole ollut puoleen vuoteen missään, mutta mä HALUAN viettää juuri tämän illan sun kanssa, PISTE! Muute hei, haeppas mulle jotain ruokaa. Noni mene mene, sullon vartti aikaa." Ja sitten tää reppana istuu koko illan sohvannurkassa pelko perseessä, ku toinen hymyilee tyytyväisenä, että hah haa, olen edelleen lyömätön hallitsija tässä luukussa. Että meidän kämpässäpä vallitsee oikein mukava pelon ilmapiiri! Parasta on, jos tää diktaattorikumppani pystyy vielä kääntään tän asian niin, että hän on uhri. Reppana pyytelee anteeks, vaikka ei mitään pahaa oliskaa tehny. Voiei.

Sitten päästäänkin vähän rauhallisempiin tyyppeihin, meinaan lässyttäjätakertujiin. Ne ei halua mitään pahaa, mutta ongelma on siinä, että ne ei pärjää keskenään hetkeekään. "Kulta, minne meet, odota mua, hei rakas, älä ole kauaa vessassa, mulla on jo ikävä, pus pus, hei kulta hei oot ollu siellä jo aika kauan, on kauhee ikävä beibi!" Uskon, että se kumppani hakkaa siellä vessassa ollessaan päätä seinään ja viiltelee. Mä ainaki tekisin niin. Kauhee mökötys, jos kumppani lähtee yli viideks tunniks jonnekin (miettikääs minkälaisen mykkäkoulun nostaa risteily tai viikon loma kavereiden kanssa....), ja ei pysty tajuaan miks joku haluis joskus viettää omaa aikaa ilman "kultaa". Nää usein myös rajottaa kumppaniensa hengaamista myös perheenjäsenten kanssa ("Minä olen nyt sinun perheesi!!! Et tarvitse muita!"). Mut tää on vähän sellanen juttu, että söpöyden ja sekopäisyyden raja on aika häilyvä, eikä sitä oikein suhteen ulkopuoliset osaa arvioida. Se mikä susta voi olla järkyttävää takertumista, voi olla suhteen molemmille osapuolille ihan ok.

Sitten on lutkuttajat ja kuivapanijat. Nää on kyllä niin luodut toisilleen ku vaan voi olla, eikä aiheuta toisilleen harmia (muutaku kavereiden katoamista). Mutta sivustaseuraajille kylläki; vai haluatko sä nähdä koulunpenkillä jotain, joka etäisesti viittaa yhdyntään vaatteet päällä? Baarit, bussit, kirjastot, koulun aulat ja elokuvatteatterit (näin ny pari mainitakseni) on oivia paikkoja toteuttaa itseään ja näyttää muille, että näin aktiivisia me ollaan seksuaalisesti! Nuoleskellaan, laitetaan kättä housuihin, puristellaan ja puhutaan puoliääneen (niin että varmasti kaikki kuulevat) "viimeyöstä" ja "kyydeistä". Istutaan sylissä ja hinkataan niin rajusti, että vois uskoo lapsen siittämisenki onnistuvan sillai. Jes miten ihanaa. Ottakaa hei ny vielä ne vaatteet pois!

Näiden lisäksi on sitten vielä mm. pettäjiä, hakkaajia, kusettajia ja seksin perässä olevia toopeja. Että siitä vaan valitteen ittelleen sopivaa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

toivepostaus: perinteet vs. oma tahto

Kiitos loistavasta postausehdotuksesta, tää on todella todella hyvä aihe!

Viime talvena poikaystävän sisko meni naimisiin miehensä kera maistraatissa. Tästä järkyttyneenä anoppikokelas sanoi mulle ja poikaystävälle "TE sentään menette naimisiin kirkossa! Pakko yhdet kirkkohäät on saada!". Siis mitä? Miks vitussa?

Mä en edes tajua mitä hienoa on kirkkohäissä, saatikka, että mä ja poikaystävä romutettais omat ideamme muiden takia! Juu, eihän se olis muutaku elämämme tärkein päivä, mutta me nyt mennään naimisiin kirkossa sukulaisten lempipapin johdolla, juu kyllä... EIKU!

Ja näitä tällasia riittää joka saatanan suvussa ja perhepiirissä. "Sun täytyy mennä naimisiin mummos hääpuvussa, se on sukumme traditio!", "Totta kai teidän lapsi kastetaan ja liitetään kirkkoon, ei mitään pelkkiä nimeämisjuhlia!", "Toki sää nyt ylioppilaaks kirjotat, se on niin tärkeetä isovanhemmilles!", "Kyllähän sustakin tulee kirjanpitäjä, isäs olis niin ylpee susta!".

Hei mitä ihmisillä liikkuu päässä? Että joku ihan oikeesti elää muiden halujen ja toiveiden mukaan? Jättää omat unelmansa muiden toteutettaviks ja elää jonkun "isoäidin" tai "perinteen" mukaan? Ihan ku jollekin olis suurta vahinkoo vaikkapa siitä siviilivihkimisestä tai jostain muusta vastaavasta OMASTA RATKAISUSTA. Eikö hei niitä hävetä se, että tässä nyt Irma-Annelin häitä vietetään Kainuun luterilaisessa kirkossa pelkästään vaan MINUN toiveeni mukaan. Että Irma-Annelia ja hänen miestään Keimo-Olavia vituttaa suuresti tää, mutta tossa ne nyt nöyrinä pilaa hääpäivänsä minun tahtoni takia. HEI HALOO. Onko ne tyypit niitä, joiden omat unelmat on pilattu, että nyt on niiden vuoro kusta toisten kengille?

Luoja kiitos mun porukoille on sama vaikka viettäisin jouluni Thaimaassa tyttöporukan kanssa tai "rikkoisin" jotenki muuten perinteitä. Ja tuskin mummotkaan kauheen kauaa sydäntänsä pitelis, vaikka astelisin avioliiton satamaan pikkumustassa. Mutta tiän kyllä, että näitä helvetin perinteiden vaalijoita riittää kyllä! Ku ite on joutunu nöyrtyyn perinteen takia ja on ahdistettu nurkkaan jollain "SE OLIS NIIN KAUHEEN TÄRKEETÄ ESKO-TÄDILLE"-läpinällä, niin nyt on niiden vuoro lytätä toisia. Huh huh. Eikö niitä tosiaan nolota? Vai nauttiiko ne sydämensä kyllyydestä vaikka sitten niistä kirkkohäistä? Saa puhua pitkin kyliä, että juu kunniallisesti meidän Perttuki meni kirkossa naimisiin ja lapsesta tuli Jaana Juhana niinku kaikista muistaki meidän suvussa!

Mun mielestä tyhmimmät tällaset "pakot" on seuraavanlaisia:
1. lukio/tietty ammattipakko, "se kun on meidän suvun perinne olla ylioppilas/maalari/talonrakentaja/arkkitehti".
2. ylioppilasjuhlapakko, "mummot haluaa niiiiiin nähdä sut valkolakissa".
3. hää- ja naimisiinmenopaikkapakko, että nyt huntu päähän ja kirkon puolelle.
4. "Meidän vauvalle on pakko antaa toiseks nimeks Yrjänä, ku se kulkee suvussa".
5. "Totta kai me vietetään joulu Elma-Unelma-tädillä, niin kuin aina, vaikka oletkin jo 34-vuotias ja asut toisella puolella Suomea perheesi kanssa".
6. "Ethän sä voi äänestää Kokoomusta, meidän perheessä äänestetään Perussuomalaisia!"
7. "Kyllä sunkin täytyy oppia soittamaan viulua, soittaahan kaikki muutkin meidän perheessä."
8. "Ei pojat tanssi! Susta tulee jalkapalloilija ja jääkiekkoilija!!!"
9. "Joka jouluhan me lauletaan joululauluja! Mitenniin et halua, totta kai sä haluat!
10. "Et mene autokouluun? Höpöhöpö, totta kai sä menet!"

Tehdään omat perinteet ja unohdetaan jotkut pakkopullalta tuntuvat 34623849 vanhat traditiot. Jos ei nappaa, ni ei nappaa!