HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

landepelle

Mua syö ihan huolella, ku jotkut neropatit aina sillon tällön päättää avautua ajatuksistaan maalla/syrjemmässä asuvista ihmisistä ja niiden elintilasta. 16 vuotta supermaalla asuneena voin kertoa teille väärinluulevat supacityeläjät, että vaikka bussipysäkille oli 1,5 kilsaa ja sillon tällön oman huoneen ikkunasta pääsi ihailemaan mm. hirviä, NIIN SILTI mä en tiedä traktorien merkkejä, en harrastanut peltotöitä ja kyllä, meilläkin oli ihan kaikki pelit ja vehkeet tietokoneista kotiteatteriin.

Mulla oli maailman ihanin huone, paljon tilaa temmeltää, auringonotto suju loistavasti ilman muiden katseita ja ei tarvinnu huolehtia poppivehkeiden volasta. Nykyään (vaikka nykyistä himaa ja sijaintia rakastankin) täytyy tulla hiljaa yöllä kotiin baarista, musiikki pitää laittaa pois kello kybä, ja omaa tilaa ei oo sitte mitenkä. Meeppä hei meidän kerrostalon pihaan istuun; puistokemistit on äkkiä vieressä höpöttelemässä ja kakarat painaa ympyrää saatananmoisen älämölön kanssa. Vaikka rakastan nukahtaa autojen ääniin ja tunnen oloni turvalliseks ku kuulen naapurin vetävän vessan, nii silti... Khyl maalla vaan oli mukavaa.

En tajua mikä vitun ajatus edes on se, että syrjässä asuvilla olis asiat jotenki äärimmäisen huonosti! Tai että kaikki maalla-asuvat on jotain paskasissa verkkareissa hiihtelevää sakkia. Joo, osa varmaan on, mutta ei nää kaikki kaupunkieläjätkään mitään silmäniloja oo... Kyllä mulla oli ihan samat kuteet ja kengät ku muillaki kakaroilla. Eikä musta tullu sen kummempaa tyyppiä, vaikka ei ollu ostaria jossa notkua ja jotain mäkkäriä kävelymatkan päässä. En myöskään koskaan oo päässy kii näihin "heh heh, onkos teillä siellä metsässä ees puhelinta ja nettiä"-juttuihin. Joo ei oo varmaa, helvetin hienoo että otit puheeks! Meen muute hevosella kouluun ja en omista kenkiä! Nii joo mä nukun heinäladossa karhun kanssa, lehmänpaskaa pään alla! Joo, sellasta meillä siellä maalla on!

Emmäkä vetäny kakarana jotain "joo ei noi keskustan pellet varmaan ees oo nähy käärmettä livenä!111"-paskaa. Ainii, mua ei kiinnostanu! Mua ei kiinnostanu, vaikka joidenkin urpojen mielestä oli suunnattoman hauskaa, että mulla oli bussipysäkille sama matka ku niillä kouluun, tai että olin nähny edellisenä iltana jäniksen pihassa. Ja VIELÄKIN kerrottuani missä porukat asuu, kuulen AIKUISILTA ihmisiltä "HEH HEH ONKOS SIELLÄ EDES ASFALTTIA!"-läppää. Mun tekis mieli vetää turpaan! Miks siellä EI olis asfalttia!? Ja jos ei olis, niin keltä se olis pois? --ttu mä muutan ihan vaan piruuttani takasi sinne.

pusuja kaikille

Ajattelin vaan sanoo, että ootte kaikki lukijat ja kommentoijat ihan mahtavaa porukkaa!


<3: iloinen Jenni Image and video hosting by TinyPic

The Adorable Blog-award !



Anna & Anniina antoivat mulle ihanan tunnustuksen (kiitos tytöt!), joka täytyy toki laittaa eteenpäin! Valinta oli vaikea, mutta The Adorable Blog -award menee tällä kertaa seuraaville, joita oon viime aikoina seuraillut vähän enemmän:

Oprin (jolle kyseisiä palkintoja satelee muutenkin, mutta no can do, pakko se on Oprin blogi valita!)
Closed mind 
T-BANAN TILL JORMALAND
Vapautus
twenty-eight


Kiitti vielä Anna ja Anniina!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

naisena on p a r a s t a

Siis oikeesti, naisena oleminen loistavaa, oottekste huomannu? Miehet ei pysty moneenkaan asiaan, johon me tytöt pystytään! No otetaan esimerkiks vaikka paljaan pinnan näyttäminen: niin helppo homma ku reiden vilauttaminen minihameen helmasta saa vihellyksiä ja silmäniskuja -ajatteleppa mies taas lyhyissä shortseissa tai vaikka sitte siinä minihameessa näyttämässä vähä säärtä. Joo kiitos ei. Ainoo, jolla mies voi koreilla, on lihaksikas yläkroppa. Niitä ei kaikilla miekkosilla ole. Mutta sääret, reidet, tissit... ne löytyy joka typykältä.

Tai tää miehiä kohtaan hyvin vittumainen, mutta naisille hyvinkin ominainen piirre.
"Kumpi on kivempi, tää musta vai punanen mekko?"
"Ehkä toi musta."
"SÄÄ SIIS VIHAAT TÄTÄ PUNASTA JOO JUST OK SÄÄ INHOOT TÄTÄ OONKO JOTENKI RUMA SIINÄ JOO VITTU KIITOS!"

Siis anteeksi miehet, mutta toi tulee vahingossa! Me mimmit vaan ajatellaan liikaa ja sit mieleen tulee tollasia salajuonia tyyliin "mieheni vihaa tätä mekkoa, koska kehui vain toista". Tällä kurjalla, vaikkakin kovin lyhyellä rageemisella on kuitenki yleensä positiivinen vaikutus: poikaparka selittää puolustukseksi siitä, kuinka kumpikin mekot ovat oikein hyviä, mutta musta kivempi, koska se tuoi esiin mukavasti vaimoke-kultansa täydellisen perseen, tai jotain muuta paniikinomaista kehumista. Tämä valtava nopeasti luoteltu kehumäärä usein rauhoittaa naisen kuin naisen.

Naisena on myös mahtavaa se, että voi tekeytyä heikoksi. (Okei, mä en itse ole kovin pienikokoinen ihminen, joten heikon ja nääntyneen esittäminen on lähinnä huvittavaa, mutta ainakin pieni avuttomuus luonnistuu!) "Hei etsä viitsis auttaa mua nostaan tän laatikon, ku tää painaa ihan sikana..." "Joo totta kai! ...mut eihän tää paina paljo paskaakaa...?" "No ei kai SULLE ku oot niin vahva..." Ja stadaa, liikaa proteiinipirtelöitä nauttineen salimarkun iskeminen onnistuu kuin vettä vaan!

Naisena sun ei tarvi tajuta mitään autoista, koneista tai moottoreista. Mutta oleppa mies, jolle ei V8-moottorin salat aukea... Sehän varmaan hakataan! Mutta ole nainen, joka ei tajua: ei haittaa. Aivan perus. Ole nainen, joka tajuaa: yllätät kaikki positiivisesti ja voit saada pari kehuakin. Itse joskus ällistytin porukkaa bileissä luettelemalla poikaystävältä opittuja moottoripyöriin liittyviä lauseita. En kyllä tajunnu mitä puhuin, mutta enpäs mää sitä paljastanu. (Joten jos joku bileissä olleista lukee tän, niin sori, en oikeesti tiedä miten mäntä toimii tms.)


Ah, olen nyt niin onnellinen sukupuolestani, että ehkäpä siirryn korkokenkälinjalle tänään, ihan vaan sen kunniaks!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

ou nou oon epänormaali

Sain niin mainion kommentin tänään, että mun on ihan pakko jakaa se teidän kanssa:


Maria kirjoitti...

voi moro, toi on aika naurettavaa kun oon lukenut sun postauksia ja lähes jokaisessa on jonkin sortin dissausta teinejä tai yläasteikäsiä kohtaan. ei siinä mitään, mutta kun itekkin oot selvästi yli-ikänen ja ylimielinen pissis.
Taidat kirjoittaa itsestäs.
Normaalilla aikuisella naisella ei oo varmaan noin syviä patoutumia yläastelaisia tyttöjä kohtaan. naurettavaa.


Olen syvästi pahoillani, jos joku on todella luullut, että leikkimielinen tapani puhua mm. (omista) yläasteajoista, on teinityttöjen dissaamista. Jos olen pilke silmäkulmassa kirjoittamisella ja usein itseeni kohdistuvalla läpänheitolla loukannut jotakuta, niin todella paljon anteeksi sitte. :D

tiistai 26. heinäkuuta 2011

toive: teinisuhteet

Mun postailumotivaatio on ollu vähän hukassa (ehkäpä syynä ovat mm. kaunis sää, tuleva viikon loma, uuteen kouluun meno ja kaikki muu jänskä!), mutta mää yritän pusertaa kasaan jotain. Ajattelin tänään painua muistoissani ala- ja yläkouluaikoihin, ja muistella ah-niin-ihania seurustelusuhteita noilta ajoilta. Ah.

Siis ala-astesuhteethan on aivan loistavia; sydän hakkaa sellasella temmolla, kun tää ihastus kymmenen vee kävelee ohi säbämailansa kanssa. Seurustelu on max. tekstareita, jotain helvetin Habbo-huonekalujen vaihtelua ja päiväkirjaan purkautumista. Siis hitto ku tuntis sellasia tunteita vieläki! Sit ne ihastukset (siis RAKASTUMISET!) unohtu yhtäkkiä, esim. viikonlopun aikana. Eli ne oli todella tunnepitoisia, mutta ei kovinkaan aikaavieviä suhteita. Niitä lisää tänki ikäsenä!

Yläaste, oi yläaste. Sillon naurettiin ala-astelaisen tunne-elämälle, koska olihan seiska-kasi-luokkalainen jo suhteellisen pätevä suhdeanalyytikko ja kokenut rakkauden vesillä. Seurustelu oli rankkaa, ku joutu koko ajan kutemaan sen poikkiksen kanssa nurkassa, tekstareita meni about 1500 kipaletta kuukaudessa (porukat tykkäs aina hyvää tästä ihanasta ylläristä, jonka Sonera tms. kerran kuukaudessa lähetti!) ja perse meinas kasvaa tietsikkatuoliin kiinni, ku piti mesettää aamutunteihin asti ("Mitä helvettiä sä teet siellä koneella tähän aikaan!?" "Öö, no tota yht juttuu......"). Kaiken tän lisäks piti tuntea suurta surua, melkein jopa pahoinvointia jos poiccis tai ihastus ei ollut mesessä, vastannut tekstariin tai mikä kamalinta: puhui toiselle tytölle. Vitun huora!

Nyt kun päästiin tähän tuska-aiheeseen, niin jatketaan siitä. Ylläolevien viiltelyaiheiden lisäksi murheita tuotti myös paniikki aiheista "oonx nolo ku oon 14 vee ja neitsyt?!" & "muut tän ikäset on jo pussannu poikkiksen kaa kunnol, me vaan ILMAN kieltä!!". Ai saatana sitä viiltävää vitutusta, ku piti olla käyny vähintään kamasutran läpi ennen rippikoulua!

Mutta oli sillon seurusteluilotki suurempia ku aikuisena: se tunne, kun ihastus tekstas yllättäen! Tai jos poikaystävä toi jostai ysiluokan luokkaretkeltä tuliaisiks jonkun... kiven? Jee hei. Tai se yliaikuismainen fiiliss: mopon kyydissä huristelu sillai, että tässä sitä mennään, mää ja mun poiccis! Tai keskustassa maleksiminen ja Sen Oikean sylissä makoilu. Ja sit ku pääsi himaan, niin 4356 merkin pitunen tekstari bestikselle tyyliin "me edettiin tänään Pertsan kaa jo halailuvaiheesta pussailuvaiheeseen!!11".

Ja voi perse sitä karmeaa hetkeä, ku "kasvettiin erilleen" puolentoista kuukauden seukkauksen jälkeen! Muistan ite yläasteelta erään neljän hengen kaveriporukan, johon kuului siis kaksi pariskuntaa. Toinen pareista erosi, sitte heti perään se toinen. Se tuska ja suru... No, viikon päästä ne seurusteli taas, meinaan ristiin. Nooo, onneks porukka pysy kasassa...

Miks mullei oo ihastusta jonka kaa mesettää aamuun asti?

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Jennin uusi upeampi rangaistusehdotus!

Mä olen pohtinut jo vuosia Suomen rangaistusjärjestelmää ja miettiny vaihtoehtoja nykyisille minituomioille ja sakkorangaistuksille. No, nyt mä oon keksiny NIIN loistoidean, että ihmettelen itekki mistä se mieleeni pulpahti.

No siis, ajatellaan, että sä oot joku yläastelainen pimatsu, jolla sattuu aina jäämään vähän tavaraa taskuihin kaupasta. Pinnejä, meikkejä ja toppeja alkaa oleen himassa parin tonnin edestä ja yks päivä sä sitte jäätki kiinni. Saat jotkut naurettavat sakot, jotka kaiken lisäks sun porukat maksaa; sua varmaan kiinnostaa lopettaa hyvin alkanu näpistely? Sakkojen sijaan mä ottaisin käyttöön nöyryytysrangaistukset! Kelaa ny kuinka saatanan noloo olis esim. seistä sun suosikkiostoskeskuksen ulko-ovella viis tuntia päivässä "myymälävaras"-kyltti kaulassa ja aasinkorvat päässä! Et varmaan enää ees harkittis varastamista sen nöyryytyksen jälkeen!

Tai sitte sä (leikitään että oot mies) kännissä läimäset vaimoos naamaan nakkikioskin jonossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Saat jotkut sakot taas ja vähä vahingonkorvauksia. "Kiinnosti", sää ajattelet, "se oli sen arvosta". Ja ens viikonloppuna uusiks. No, viedään sut heti kivasti sunnuntaiaamun jumalanpalveluksen ajaks "hakkaan naisia"-teepaita päällä jalkapuuhun kirkon pihaan, niin tuskin enää tekee mieli leikkiä jotain showpainijaa! Muahahhaah, kuinka ihanan nöyryyttävää.

Isompiin rikoksiin tätä ny ei voi oikein soveltaa, esim. henkirikoksiin, tyyppihän tapettais tonne kadunkulmaan alle viidessä minuutissa. Mut siis tällaset pikkurikokset ja sellaset, joista ei yleensä mitään kummosia sanktioita heru... niihin kannattais ehdottomasti lisätä tää nöyryytysjakso. Sillai, että kaikki vois pällistellä tätä näpistelijää, hautakivienkaatelijaa, teinikännääjää, moponvirittäjää JNE. oikein olan takaa.

Ja näin mä pelastin taas maailman!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

aborttirage

Joo, tiiän, postasin ihan äsken ja tiiän, että ei kukaan jaksa lukee mun sönkötystä yhtä kertaa enempää päivässä, mutta.... mä oon NIIN raivoissani.

Luin -ylläriylläri- Demi.fi:n keskusteluja ja siellä eräs kertoi tekevänsä abortin, vaikkakin se on helvetin vaikea päätös. Sepäs laukaisi sellasen teiniragehullunmyllyn, että jestas sentää! "MIKSET ADOPTOI, MURHAAJA!!!11" oli se aikuismainen palaute, jota kirjoittaja sai niskaansa (sen sijaan, että häntä olis tsempattu ja annettu tukea). Voi vittu, anteeks nyt vaan! Ajatellaanko ihan järjellä: miltä tuntuu olla 9kk raskaana, käydä neuvolassa, selitellä ihmisille, elää päihteetöntä elämää, kärsiä kivuista, RAKASTUA siihen ihmisenalkuun ja ANTAA SE POIS? Varmaan yks maailman hirveimmistä tunteista! Varsinkin, jos haluais lapsen, mutta tilanne ei anna myöten. Siinä sitte kuljetaan maha pystyssä, eikä koskaan pääse nauttimaan siitä äitiydestä. Ei voi ostaa yksiäkään potkuhousuja, miettiä kaveria vauvajumppaan ja suunnitella lastenhuoneen sisustusta. Meet synnyttään, mutta tuut syli tyhjänä pois. Joo hei, mix et niiq anna sitä adoptioon?

Ja maailmassa on muutenkin NIIN paljon lapsia ilman vanhempia, joten kannattaako niitä väkisi alkaa vääntään lisää, jos kerran abortti on vielä mahdollinen? Ikävä kyllä itse en pidä sitä millään tavalla murhana, no can do. No, riippuu keltä kysyy ja mistä omasta mielestä ihmisyys alkaa, ilmeisesti sen määrittelee jokainen ihan ite omassa pikkupäässään. Mun mielestä solumöykky jollain viikolla kolme ei ole vielä mikään vauva JA jos sen maailmaan tuominen tuo enemmän haittaa ku hyötyä niin...

Ja mun mielestä omasta kehosta ei kenenkään tarvi väkisin ketään maailmaan tuoda, jos ei halua saatana. Mä en ainakaan kestäis sitä, että olisin joku epämukava yllätys, se kusipää vahinkolapsi, joka pilas toisten elämän vaan koska "abortti on murha". Sillon ihan olisin voinu jäädä syntymättä.

Mä en voi sietää, että joku "maailmaa nähnyt" 14-vuotias tulee päteen jollekin jostain abortista, haukkuu murhaajaks tai ehdottaa adoptiota ihan tosissaan. Miten joku voi olla niin naiivi, että luulee adoptioon antamisen olevan iha pala kakkua? Näiltä kaine tietäviltä teineiltä mää haluisin kysyä, että mitä ne tekis, ku ihkupoikkiksensa kanssa tulis vahinko; alkaisitteko vauvatehtaaks vai valitsisitteko "murhaajan" tien?

Ja sekin on saatanan väärin, jos ottaa sen "kunnioitettavan" asenteen, että "en murhaa tätä babyy, vaan annan pois ku se syntyy" ja vetää tyyliin samalla röökiä ja vetää perseet joka viikonloppu koska "eihän tää oo mun". Voi helvetti!

KUKAAN ei voi tietää miltä se tuntuu, kun haluaa lapsen, mutta ei VOI pitää sitä. Tai miltä tuntuu se, ku sä lähdet sairaalasta tyhjään kotiin, ja jätät sen pienen sinne ja toivot, et no kai sen joku ottaa ittellee. VALOJA NY!

suhdekriisit

Valtavalla parisuhdekokemuksellani sekä loistavalla ihmistuntemuksellani olen koonnut parivuotisen parisuhteen kriisivaiheet kokoon. Nää samat kriisit iskee melkeinpä parisuhteessa ku parisuhteessa kuukauden tarkkuudella. Jaa et usko?

No mietitään ny ihan alusta asti. Molemminpuolinen ihastuminen saa Leenan ja Launon kimppaan. Kaikki on niin saatanan mahtavaa, että melkein irtoo pää harteilta. Söpöstelytekstarit kulkee, pussaaminen on parasta mitä voi pieni ihminen tajuta ja ajatus rakkaudentäyttämästä tulevaisuudesta saa vatsan sekaisin. (Siis sillai positiivisella tavalla, ei niinku... fyysisesti, junou?)

Sitten pamahtaa mittariin kaks kuukautta. "Vittu me ollaan oltu ikuisuus, meneekö elämä hukkaan, mua ahdistaa" ajattelee Leena ja Launo. Söpöilyviestit vähenee, tilanne kuvottaa (monet suhteet päättyy tähän). Sitten siihen tottuu. Se on se suhteen arki.

Noo, elämä alkaa rullaamaan, kunnes iskee uusi kriisitilanne: muut alkaa kysellä yhteenmuutosta ja muista suhdetta lujittavista tekijöistä. Ahdistus on käsin kosketeltavissa; ei perkele, pitääkö meidän edetä tässä jotenki? Ratkaisu löytyy, kun Leena ja Launo kumpikin uskaltaa toisilleen myöntää, että kumpikaan ei tavoittele mitään yhteistä asuntolainaa vielä siinä vaiheessa. Elämä tasaantuu ja suhde jatkuu mukavana leffailtojen ja lätkäpelien merkeissä.

Yhtäkkiä toinen (yleensä Launo) alkaa todenteolla kyllästyä kotona nyhjäämiseen, onhan sitä takana useampi kuukausi, ehkä jopa vuosi. Poikien saunaillat ja lätkäpelit kiinnostaa enemmän, kuin virttyneessä yöpaidassa demittävä Leena. Mahdollista on myös niin, että Leenaa alkaa houkutella tyttöjenillat ja kavereiden kanssa shoppailu, eikä Launon tekstareihin vastailu. Syntyy kriisi nimeltä "eksäenäärakastamua?". Tää voi olla rankkaki kriisi, kun rakkauttaan täytyy todistella ja vannottaa. Tähän vaiheeseen voi liittyä myös "petätsämua?"-kriisi. Järkytytään, kun toisella onkin myös oma elämä, että mitä vittuu, eikse eläkkä mua varten!? Homma selviää sillä, kun toinenki osapuoli keksii tekemistä ja huomaa, että se perse tosiaan kasvaa siihen sohvaan kiinni, jos siitä ei nouse.

Sitten Tulee yhteenmuutto, tai sitten toinen hankkii kämpän jonne tää toinen pesiytyy hammasharjojensa kanssa. Se on pelottavaa jo sinänsä, mutta ku siihen isketään vielä päälle kaikki rajut faktat alkaen siitä, että tajuaa toisen hikoilevan, syövän epäsivistyneesti ja kuorsaavan. Ihanalla Launolla on ruuansulatusongelmia ja Leenan muuten vaa friikit piirteet pääsee esille.(Toisaalta tää aika on myös ihanaa, kun voi rakennella sitä omaa MEIDÄN pesää ja ostella ikeasta jotain vitun pöytäkynttilöitä. Ollaan ME, MEIDÄN ovi, MEIDÄN sänky, MEIDÄN elämä.) Tää kriisi on siinä mielessä helppo, että se menee ohi itsestään, huomaa vaan, että kappas me ollaan kaikki vaan ihmisiä.

Sitten tulee karmee tilanne, kun Leena ehdottaa kihloja. Launo järkyttyy niin, että menee kaverilleen koko viikonlopuksi vetämään sellaset perseet, että hupsistakeikkaa. Leena tuntee olonsa loukatuksi "eikö se haluukkaan olla mun kanssa ikuisesti", "se ei enää rakasta mua", "mä olen rupsahtanut varmaan", "meillä ei ole tulevaisuutta". Asiaa ei helpota se, että Launo kertoo (viikonlopusta selvittyään), että kammoksuu ajatusta laittaa pallo nilkkaan niin nuorena. Rehellisyys sattuu, Leena suunnittelee poismuuttoa ja tulevaisuus on kuin harmaa utuinen verho. Ongelma ratkeaa, kun Leena tajuaa olevansa ehkä hivenen liian edellä asioissa. Loppujen lopuksi kumpikin huokaavat onnellisina, että thank God sitä kirkkoa ei vielä varattukaan.

Tämän jälkeen on myös muita kriisejä, esim. kihlautumiskriisi, mä-haluun-olla-vapaa-kriisi ja sä-vaan-pelaat-pleikkaria-etkä-auta-kotitöissä-kriisi (jälkimmäinen on mulle tuttuakin tutumpi). Kun näistä selviytyy kunnialla, on loistava tulevaisuus edessä! Joten ei muutaku kaikki vaan analysoimaan parisuhdettaan. Ja hyvää viikonloppua kaikille!

PS. Vielä pari biisiä, jokaiseen kriisiin/vaiheeseen/tilanteeseen löytyy sopiva!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Dramaqueen

Draamakuningattarena on mahtavaa. Itkupotkuraivarit on se mun juttu! Oon just niitä tyttöjä, jotka lukittautuu vessaan itkeen, heittää teatraalisesti mukin lattialle ja ehkä vähän myös kieriä sitten siellä lattialla. Don't worry, en oo kuitenkaan suuremman luokan dramaqueen; noi kaikki edelläolevat asiat toteutan pääsääntöisesti kotona tiettyjen silmien alla.

Joooooskus ny on tullu vähän ylilyöntejä... Esim. kerran lähdin kävelemään Tampereelta Nokialle, koska tunsin oloni loukatuks, hei vittu nyyh. Kävelin mä joku 5 kilsaa, kunnes nöyrryin ja suostuin käyttäytymään kuin ihminen. Ja kerran ku en löytäny mitään päällepantavaa, kierin vaatevuoreni päällä itkien alusvaatteissa, poikaystäväni ja miespuolisen kaverini ollessab viereisessä huoneessa. Se tuska, kun kuulin niiden nauravan mulle!

Draamakuningattaruudelle ei voi oikeestaan mitään, ehkä vaan hillitä (pienessä mittakaavassa, esim. vaihtaa tuopin toisen syliin kaatamisen kevyeen vittuiluun). Mut jos raivari lähestyy, on aivan turha yrittää peittää/deletoida sitä. Tai yrittää jotenki muuten ohjelmoida sitä pois. Dramaqueenraivari ei mee ohi juoksulenkillä tai säkin hakkaamisella (niinku perusraivari), vaan vaatii sen itsesäälissä kierimisen, naurettavan itkemisen, loukkaantumisen ja sen kevyen ylimielisyyden muita kohtaan.

Mutta perusdraamakuningattarena en kestä muita DQ:ita. "Mitähän toiki tossa sekoo" tai "aika lapsellista käytöstä" kuuluu mun suusta, jos joku muu varastaa show'n vaikkapa lyömällä käsilaukulla kaveriaan naamaan. Sanon sen myös sillai ihan ku ite en olis vastaavaa koskaan tehnyt... muahhaaa, mun titteliä ei viedä...

Muita draamiksia? Tell me your story!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

forever alone

Osaako joku valaista tyhmää tässä kiperässä pulmassa: miksi jokaisella ihmisellä pitää olla kymmenen hengen kaveriporukka, jatkuva ystävärumba päällä ja kuusmiljoonaa FB-kaveria? Jos sanoo käyneensä yksin kahvilla, sulle nauretaan, jos istuskelee himassa ja kattoo leffaa yksin, oot säälittävä.

Onhan ny kiva olla välillä kavereiden kanssa, totta kai moni asia on porukassa hauskempaa. MUTTA miksi vapaaehtoinen yksinolo yhdistetään yksinäisyyteen ja säälittävyyteen? Että Liisa-Petteri vaan istuu yksi himas, kui vitun nolooooh! Eiks sil oo kavruja?! Musta on ainaki ihan jees olla yksin ja puuhastella omia juttuja. Vai pitääkö mun väkisin soitaa kaverinkaverit paikalle kattoon mun kanssa vaikka Salkkareita ja syömään jätskiä, ihan vaan ettei tarvis olla sekuntiakaan yksi vai hä?

Olin yli 10 vuotta ainoo lapsi, joten mulla ei ollu jotain valtavaa siskovelirumbaa ympärillä. En myöskään jaksanut leikkiä porukoiden kanssa (ne vaan pilas mun leikit!) ja kavereita kylään halusin max. kolme kertaa kuussa. Oon edelleen samanlaine; vaikka tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin vastapainoks haluan olla sitten joskus IHAN YKSIN. Ei se mun mielestä oo mitenkään säälittävää. Mulla hajois pää, jos jokapäivä olis pakko painaa jonku lissun kanssa naama valkosena pitkin kyliä! (Ei sen puoleen, ei mulla erikoisen paljoo edes ole kavereita... :D Ja niilläkin harvoilla on IHAN eri mielenkiinnonkohteet ku mulla. :D) Pekka joskus sano, että sitä vituttaa, ku joskus kyselen "millon sä lähdet, hei jätäkkö mut jo yksin kotiin, PLIIS, mee vaikka röökille jonku kaaaa!", ku haluan vaan h e t k e n olla yksin. Hahah, ehkä se vielä joskus tottuu.

Me eletään jotain "tuhansien kontaktien aikaa", ku jokasella pitää olla minimissää pari tuhatta FB-kamulia (vittu mikä sana), suhteita sinne sun tänne ja pari julkkisfrendiä baarikavereiks. Tällanen pakkokavereiden hankkiminen verenmaku suussa alkaa tosiaan vituttaa mua! Saan aina sääliviä katseita, ku kerron käyneeni yksin shoppailemassa (mä inhoon shoppailla jonkun kanssa ja olla joku helvetin makutuomari) tai jos sanon, että vietin viikonlopun YHDEN ihmisen kanssa ryypäten. Ihmiset kattoo mua samanlailla säälien, ku jotain autonallejäänyttä siiliä: "VOOOOOOOIII... :(". Sit alkaa tää "No siis ei mullakaan montaa tosiystävää oo..."-selitys (jonka tarkoitus on ilmeisesti nostaa mun mielialaa?), johon mun tekis mieli huutaa, että MUA EI KIINNOSTA PASKANVERTAA ONKO SULLA YKS VAI KYMMENEN KAVERIA, MÄ NYT VAAN SATUIN OLEEN YKSIN KOSKIKESKUKSESSA, IHAN TYYTYVÄISIN MIELIN!

perkele

tiistai 19. heinäkuuta 2011

toiveboksi vol. sata

Nyt olis pitkästä aikaa kiva kuulla postausideoita ja -toiveita. Ihan mitä vaan, mää en laita rajoja tai mitään kategorioita! Olis niiiiin superjepa kuulla mitä aihetta mun haluttais käsittelevän. JOTEN, tiedätte mitä tehdä...


sydämellä, J

Image and video hosting by TinyPic

noloo

Oon saikulla himassa ja nyt aion aikaa kuluttaakseni (ja toki lukijoita piristääkseni) kertoa teille muutaman enemmän tai vähemmän nolon/hauskan/huvittavan asian , hetken tai tapahtuman elämästäni.

Ensimmäisenä tulee mieleen tapaus ala-asteelta. Lähdetäänkö siitä liikkeelle, että olin (olen:D) aikamoinen pullero tuolloin, ja käsitykseni hyvästä vaatemausta oli pörröneuleet ja nappiverkkarit. Kuvitelkaa siis pönäkkä tyttö uskomattoman kamalissa alennusrääsyissä. No, eräs päivä (olin ehkä 8-9-vee) välituntikellojen soidessa päätin tehdä hivenen näyttävämmän ulostulon: juoksin, huusin "olen vapaa" (miksikö? helvetin hyvä kysymys!) ja -tattadadaa- kaaduin soraan naamalleni. Kuului vain "pläts" ja Jenni oli äksänä maassa. Koulun kovispojut käveli ohi mutisten "mitä vittua......". Se hetki saa mut aina välillä vieläkin hautomaan itsetuhoisia ajatuksia.

Yläasteella olin so in love erääseen ihanaakin ihanampaan poikaan ja päivät toki menivät kyseisen häiskän ah-niin-ihania kasvonpiirteitä tiiraillessa. Kerran sainkin mahtavan tilaisuuden hymyillä kyseiselle pojalle ja suureksi riemuvoitokseni hän hymyili takaisin. Olisinpa arvannut, että pian hän hymyilee vieläkin enemmän... Kävelin jätkän ohi katse yhä tässä jumalaisessa pojassa, hymyilin ku Naantalin aurinko. Kuitenkin kävely loppui lyhyeen, kun tassuttelin aukiolevaa ovea päin ja lyyhistyin maahan, kuin jossain saatanan piirretyssä. Siis tiettekö, mä oikein LIU'UIN sitä oven pintaa pitkin lattialle! Sillai "THUMP! ---- viiiiiu --- pläts." Se oli upea hetki.

Kerran eräässä vaatekaupassa kokeilin erästä aika järkyttävää mekkoa (sanotaanko näin, että näytin prostutioidulta.) ja kun olin riisumassa tätä hororättiä yltäni, 7-vuotias veljeni päätti vetää sovituskopin verhon auki. Huusin kuin syötävä puoliksi pukeutuneena tähän ilotyttöasuun, tissit tiskissä. Veljeni ei saanut henkeä naurultaan, ei myöskään vanhempani, Pekasta puhumattakaan. Kaupan ulkopuolella tuli eräs mies kertomaan, kuinka hauska tilanne se hänen mielestään oli. Vittu kiitos!

Pientä häpeää tunsin myös silloin, kun kasvoni heijastettiin koulumme auditorion kankaalle koko helvetin koulun ollessa paikalla. Joskus myös känniseikkailut ovat suhteellisen noloja (5 kilometrin kävely ilman housuja, kenkien hukkaaminen, päänaukominen.....), mutta niistä sitten jollain toisellas kertaa.

NONI, nyt on teidän megamogien vuoro! ;)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

kun valehtelusta tuli taidetta

Yks maailman miellyttävimmistä ja tyydyttävimmistä tunteista on se, kun saa ihmisen kiinni valehtelusta. Parasta on olla hiljaa ja nyökkäillä niin, että tää saatanan pässi luulee sun uskovan. Mitä kauemmin oot myöntämättä tietäväsi tyypin kusetuksesta, sitä hullumpaa juttua alkaa tulla, siis aivan mahtavaa!

Kerran yks jäätävä urpo innoissaan kerto MULLE tapahtunutta juttua omanaan. Siis voi jeesus mää nauroin pääni sisällä, kun tää kertoo yksityiskohtasesti tätä jännittävää tapausta "hänen" elämästään, ihan pokkana. Ilmekään ei värähtäny. Siis wat, kuinka joku voi? Mä en a) kehtais enkä b) pystyis pitään pokeria laskiessani aivan täyttä luikuria. Kyseinen tyyppi on kylläki vähän sellanen, että se on ollu lähellä kuolemaa noin 4523897423 kertaa ja elämä on muutenki salkkaritasoo, että juuuuu...

Tiedän myös erään häiskän, jolla on tapana haukkua muita "patologisiksi valehtelijoiksi" ja ihmettelee "kuinka toi kehtaa valehdella tollai!", mutta ite jauhaa paskaa minkä kerkiää. Ei mitään superisoja juttuja (kuten muikkeli, josta kerroin tuossa yllä...), mutta katutappelun sivustaseuraaminen vaihtuu sen jutuissa usein katutappeluun osallistumiseks ja vaa'an mukaan tippunut kilo muuttuu kymmeneks. Sanoppa siinä sitten vastaan... emmä ainakaan jaksa, on kovin viihdyttävää kuulla sitä huikeeta liiottelua (siis on vaan kunnioitettavaa tavata ihminen, joka liioittelee enemmän ku mää!!) ja joka kertomiskerralla tarinat rajunee ja rajunee.

Mä en oikein tajua kusettamisen & valehtelun ideaa. Siis tajuan pienessä mittakaavassa ("juu, tein mää läksyt...", "emmää ollu siellä ku viis minsaa...."), mutta siinä vaiheessa ku aletaan keksiin ittelleen lisää sisaruksia, pari kuolettavaa sairautta ja jokunen Iltasanomien "Hullu maailma"-palstantasonen tapahtuma, ni sitte on kyllä jo pikkusen liikaa paskanlotinaa munkin mittapuulla. Omat kusetuskokemukset rajautuu "Emmää pelannu Numerokenoo ku parilla eurolla"- ja "Join vain kolme"- juttuihin, joten kauan sitten kadonneen sukulaisen hullunhauska pelastuminen varmalta kuolemalta-sössönsössö ei välttämättä uppoo muhun ihan täysiä. Miks sellasta täytyy keksiä? Onko oma elämä niin valtavan tylsää? Eikö muuten saa rispektiä? Mitä helvettiä maailma? Miten joku voi olla niin vinksinvonksin, että pystyy aivan täydellisellä pokalla vetään jotain "Juu, mun isoäitihän on Hitlerin kadonnut ex-vaimo ja oon muuten allerginen tietokoneen näppäimistön Enter-napille ja oonkos muuten kertonut seikkauiluistani Amazonin viidakossa?" -juttua?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

ärsyttävimmät sanat

Mä oon sanainhooja, eli mä bongailen ihmisten puheesta ja teksteistä sanoja, jotka alkaa vituttaan mua. Suurin inhokki taitaa olla kakkapylly. Siis mun tekis mieli viedä itteni soramontulle ja ampua suoraan ohimosta sisään, kun joku sanoo esim. ystäväänsä tai lastansa kakkapyllyksi. "Noni kakkapylly, tuus jo!" TAI "Voi, äitin oma kakkapylly". HEI KIITOS MIELIKUVASTA.

Myös oon alkanu saamaan vihantunteita maha-asukista. Ennen pidin sitä kovin söpönä, mutta nykyään se saa mut melkein oksentamaan syliini. "Tässä onkin ultrakuva meidän omasta ihanasta maha-asukista!" Miksei voi vaan sanoo vaikka...möykky? Vaavi? Nössykkä?

Raksu. Siinäpä vasta vittumainen sana. Tai ei sitä voi ees sanoo sanaks, se on joku kirjainyhdistelmähirviö, joka saa mut toivoon ennenaikaista kuolemaa. "Jennin raksut-yhteisö", "Mä ja raksut Pärnussa!", "Oot mun raksupoksu". Eihän kukaan enää käytä tota, eihän?

Peffa, peba. Miksei voi vaan sanoo esim. perse, pylly, takapuoli? HEI IHAN OIKEESTI! "Oho, putosin peffalleni!", "Kato tota kundii, hitsi mikä peba!". Luulettekste, että ku supahittibiiseissä sanotaan "shake that ass!", se tarkottaa jotain "ravista sun pehvaa!"?

Dorka. Siinäpä vasta sana, joka kuulostaa...dorkalta?

Kaikki tissi-sanat, siis esim. daisarit, buubsit, tisut, hinkit jnejnejne. Ihan helvetin karmeita! Tissit-sanaa ei voita mikään, varsinkaan joku HINKIT, joka aiheuttaa mulle mielikuvan aivan liian isoista ja kovista silikoneista. Hrrrr, saan vilunväreitä.

"Ihan suolesta". Siis mitä helvettiä? Ihan suolesta? Onko oksettavampaa tapaa kuvata, että joku asia on ihan vituillaan?

Kaikki, joihin yhdistetään muna. Munapää, muna-aivo, muna-ihan-mikä-vaan. Siis joku munapää! Mitä se edes tarkottaa? Kaljua? Ihmistä, jonka pää näyttää joko kananmunalta, tai sitten -iik- hurjemmassa tapauksessa penikseltä? Ihmistä, jolla on päässä keltuaista? MITÄ?

Kundi, jäbä. Aivan karmeeta Sweet Valley High -sanastoo, toi "kundi". Kyseisen sanan oksettavuus maksimoidaan lisäämällä sen eteen joko a) "makee", b) "hotti" tai c) "seksy". Vau, onpas makea kundi, tosi seksy. Jäbä on muuten vaan jotenkin nolo tosissaan käytettynä.

En voi uskoo etten keksi enempää tähän hätään! Joten jätän homman teille; eli onko sulla oma sanainhokki? Kerro toki, voipi olla, että tunnen kuvotusta myös sitä kohtaan! (:D)

perjantai 15. heinäkuuta 2011

halusin vaan sanooo, että jättekivaa viikonloppua!!

Oootte taas koko viikon piristäny mua mahtikommenteillanne, voijee te ootte parhaita lukijoita! Ja teitä on jo huikeen monta! Mutta siis pitäkää hauska viikonloppu, muistakaa olla ihmisiks.

PS. Mitä viikonloppusuunnitelmia sulle on? :>

torstai 14. heinäkuuta 2011

järkkäripakko

Oon törmänny sellaseen vatipäämafiaan että voi morjes ja huh huh! Katsokaas, nykyajan vesiaivoteineillä on sellanen hauska käsitys, että blogia tms. ei voi oikeestaan edes pitää tai faceen laittaa kuvia, jos kaapista ei löydy järkkäriä. Monet panikoi "voinks laittaa kuvii nettiin, ku mullei oo järkkärii" ja useammat iloitsee "jee mun isi osti mulle järkkärin, et voin ottaa huippulaatusii kuvei mun päivän asusta!!". Sori ny mut voi vittu.

Lähetäänkö siitä liikkeelle, että jos et osaa käyttää järkkäriä, se on turha. Ja aika tärkee pointti on se, että peruspokkarilla saa ihan huikeita kuvia JOS VAIN VIITSII YRITTÄÄ. Ei se oo sillee, et ku on tonnin laatikko kädessä ni stradaa, sä oot vähintään joku huippukuvaaja ja kuvien epäonnistumismahdollisuus on nolla. Voin kertoo, että eka (digi)kamerani oli niinkin huikee, ku joku kuppanen 3,4 megapikselin peruspokkari. Ja kyllä, sain sillä oikein miellyttäviä kuvia, ku viitti vähän yrittää. Nykyajan lissuille se yrittäminen taitaa vaan olla pikkusen liian vaikeeta. Ja nää nykyperuskamerat on aivan järkyttävän loistavia, jokkut melkein hakkaa perusjärkkäritki. Eihän kaupasta saa edes enää sellasia kameroita ku mulla oli junnuna! Kännyköissäki on nykyään paremmat!

Siis mitä liikkuu päässä, jos 12-vuotiaana haluu järkkärin jotain vitun vaatepostauksia ja FB-kuvia varten?? Tai mitä liikkuu päässä vanhemmilla, joista se on ihan okei? Jos tää pikkuliisa vetoo johonki "haluun oppia valokuvaajaks"-läpäläpään, ni sitte isketää sille filmikamera käteen ja pihalle katteleen. SE todellaki opettaa, enemmänku joku "noniin, tässä on sitten järkkäri huippuvakaimilla ja kolmella salamalla, unohtamatta lähi- ja kauko-objektiivia :) ". ÄRSYTTÄÄ!

Järkytyin niin lujaa, ku joku enemmän tai vähemmän synnytyksessä lattialle tippunu pikkuleena kerto netin huikeassa maailmassa, että blogi, jonka kuvat on otettu peruspokkarilla, ei oo vakavastiotettava. Että ei sellasta viitti edes lukea. Millanen pässi täytyy olla, että sanoo jotain noin vitun aivotonta? Mun nyt täytyy sanoo, että järkkärillä otettujen kuvien laatua ei oikeestaan huomaa edes näissä blogimaailman 600x400-kokoluokissa, vaan vasta minimissää a4-koossa valokuvapaperilla. Että turhaa te laitatte niitä reppanavanhempianne tilaan teille HobbyHallista sitä Canonia!

En tiä miks tää mua edes kiinnostaa, eihä tässä blogissa ees oo kuvia. (:D)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

suomennosviha

Miks englanniks kaikki kuulostaa aina niiiiiin hyvältä? Siis kelatkaa ny, kaikki biisit, lausahdukset, sanonnat, kaikki! Vai olisko susta ihan jepa, jos baarissa sois esim. "Ravista sitä persettä minulle" tai vaikka "Olet likainen likainen tanssija, likainen likainen tanssija"?

Oon niin katkera. Suomalaisen biisin täytyy olla jotenkin helvetin runollinen, että se edes kuulostaa fiksulta (tän hetken inhokki on "sit me mentiin keskustaan ja siel me reivattiin"), niinku esimerkiks... No siis vaikka Kaija Koolla on ihan sikamahtavia sanotuksia! Mutta jos lähetään pailubiisilinjalle, ni hiljasta o! Joku Tuiskun Antin säälittävä kesäkumibiisi vuodelta yks ja kaks? Tai sitte joku superyksinkertanen millanenpäiväsullaonhuomenna-jankutus (on muuten loistokipale!). Jee. Ilmankos baarissa ainoo suomalainen biisi mikä sytyttää on Ukkometso... (ja seki vaan Tampereella!!!).

Tv-ohjelmat ja niiden nimien aivan vituralleen väännetyt suomennokset on kuitenki kaiken huippu. Sex and the city = SINKKUELÄMÄÄ? EIHÄN SE SARJA EDES KERRO ELÄMÄSTÄ SINKKUNA?

Tai sit sanonnat. "No pain, no gain" tai "Don't hate, 'cos u ain't me" kuulostaa pikkusen paremmalta noin ku suomeks vedettynä... Ja suomalaiset sanonnat on muutenki ihan järkyttäviä, esim. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Oisko hei vähä mahtipontisempi englanniks! Miksei nallekarkit mee koskaan tasan??

Mutta hei, kerro mikä olis sun mielestä kaikkein karmein suomennos tai vastaavasti paras englanninnos. Haluun katsokaas nauraa (koska oon vieläki peloissani teidän maanantaisista ja eilisistä rikosmurhatappo-tarinoistanne :D)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

PS.

Heinäkuisissa kesäfiiliksissä laitoin ulkoasun vaihtoon ja ny loppukesä mennäänki tällä! Ja kuvia toivoneet tyypit: tässä teille pari kesäfotoa!

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

kun elämä pelkurina pilasi urahaaveeni

Mä olen uskomattoman kiinnostunut katoamisista, suomalaisista murhamysteereistä ja erikoisista rikoksista, siis niin kiinnostunu, että voin helposti viettää tunteja tutkien jotain epäselväksi jäänyttä kohtaa jossakin rikosvyyhdissä. Musta olisi mahtavaa olla poliisi (vaikkakin mahdollisuus isompien jättimysteerien tutkimiseen täyspitkän konstaapelin uran aikana onkin minimaalisen pieni :D) ja murha.info-sivustolla tulee vietettyä aikaa niin Bodomin, ku parin muunkin jännän jutun takia. Mutta tässä kaikessa on sellanen pieni probleema: mä pelkään kaikkea saatanasti.

Olisin varmaan loistava rikospoliisi! Hivenenkin pelottava ohjelma (Dexter on mahtava, mutta...) saa mut pelkään kuollakseni; yöunet ovat muisto vain, ku Jenni venaa jotain murhaajaa sängyssään! Arvatkaa kui "hauskoja" unia nään viiden tunnin nettikeskustelujen ja lehtilinkkien selailun jälkeen? Pekka on myös jokusena yönä saanut selittää mulle eri äänien syitä: "Toi on koiran ääni. Toi on auto. Joo, joku katsoo naapurissa telkkaria. EI, SE EI OLE SARJAMURHAAJA." Kerran porukoilla ollessamme Pekka teki massiivisen virheen. Pekka tiedusteli ilkikurisesti hymyillen isän asekaapin avaimen sijaintia "jos murhaaja tulee sisälle taloon". Itkin kaks tuntia putkeen ja Pekkaa lievästi sanottuna kadutti hauska vitsinsä.

Oon myös muutenki aika varovainen (lue: pelkuri), vaikkaki joskus aamuisin kauhulla muistelen öisiä kilometrin kännikävelyitä jossain helvetin syrjäkujilla. Mutta pääsääntöisesti en kävele milliäkään yksin pimeellä ilman, että puhelin on melkein valmiiks yhdistettynä 112:een ja mielessä oo noin sata erilaista pakomahdollisuutta ja karateliikettä, jos joku hullu tappajaraiskaaja aikoo mut kyytiinsä napata. Että tiedoks vaan perverssit, mullon pari salaista asetta. Ei kantsi yrittää!

Että juu, olisin varmaan superhyvä kyttä, ku en uskalla edes yksin lukee dekkaria, saatikka kattoo Virta-ohjelmaa pimeessä. Tai pystyn ja HALUAN, mutta sanotaanko näin, että mun mielikuvitus on villi ja pelkäämisprosentti on aika huikeen suuri verrattuna muihin ihmisiin. Jos luen jotain jänskää, se on suoraan pois sitten yöunista tai mielenrauhasta. Että ihan helmi sillai!

Ja muutenki. Tosi helmi jossain poliisikoulun haastattelussa paljastaa olevansa saatananmoinen lälläri. "Joo, tää on mun haaveala, ainoo pikkuongelma on se, että pelkään vähän niinku kaikkee. LUOTILIIVIT? Mihin mää niitä tarvin? Voiko siis joku YRITTÄÄ AMPUA MYT??????" Muthan naurettais sieltä ulos!


Nyt aionkin käyttää hyväksi teitä lukijaparkoja ja kysyn: onko kaupungissasi tapahtunut joskus jokin erikoinen katoaminen, murha, tapaturma tms? Tai liikkuuko kaupungissasi huhuja, urbaanilegendoja tai muita hurjia juttuja vuosien takaa? Mikä on omasta mielestäsi jännin rikosmysteeri Suomen rikoshistoriassa? En panis pahakseni, jos jonkin näköstä keskustelua saatais aikaan! Kaikki jutut kelpaa, sen ei tarvi olla joku Bodominkokone huikee mediamyllytys.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kellään ei voi olla niin rankkaa kuin mulla

Ton "kaikki haluu mua"-harhaluulon lisäksi teinien keskuudessa on pari muutaki harhaluuloa, ja yksi niistä on tää vakio "kellään ei voi olla niin rankkaa ku mulla". Siis wat, luuleeko joku kermaperseinen mopoautosankari tosiaan, että sillä on about Suomen rankin elämä ku lemmikkihamsteri heittää henkensä tai pitkäaikainen (noin kaksi viikkoa kestänyt) säätö ihastuksen kanssa lopahtaa? Joo voi se ny pahalta tuntua ja jokanen ottaa surut ja murheet yksilöllisesti ja läpäläpä, mutta hei haloo... Että ihan koko koulun/paikkakunnan/Suomen/Demi.fi:n/kaveriporukan/köksänryhmän vaikein elämä? HERÄÄ PELLE!

Jos kaikki ympärilläolijat ei vielä oikein tajua tän tyypin yliraskasta elämäntilannetta (kyseessähän ei toki ole murrosikä ja sen aiheuttama vitutus, vaan vähintään vaikea, lääkehoitoa kaipaava masennus), kirjoitetaan faceen tai galtsuun pari riviä McManen supersurullisesta biisistä ja pari vihjailevaa lausetta perään, tyyliin "en jaksa enää". Jos tää ei vielä saa kaveripiiriä paniikkiin, on aika ottaa järeemmät aseet: vihjailut itsarista ("Ois vaan parempi, jos pääsisin pois.......") ja viiltely. Nyt en puhu siitä, kun ihmiset joilla on oikeasti mielenterveysongelmia viiltää ranteitaan siks että sais sitä henkistä kipua pienemmäks. Vaan mä puhun näistä säälittävistä pintanahan rapsuttelijoista. "Toivottavasti kaverit huomaa ku pikkusen rapsuttelen tätä ihoo tästä tällä hammastikulla! Oon varmaan vitun sielukkaan ja kohtalokkaan näkönen ny!!11"

Voi jeesus oikeesti! Miten teinit voi olla niin naiiveja, että ihan oikeesti uskoo oman kohtalonsa olevan jotenkin todella rankka verrattuna muihin? Joo, hei totta kai sulla on sairaan paha olla ja päässä alkaa flippaan, ku sun mutsi on niin epäreilu, ku oot kotiarestissa ku jäit röökistä kii! Tai ku et saakaan sen väristä skootterii ku halusit!! Siis vähemmästäki alkaa mieli halajaan veitsihyllylle ja viiltelypuuhiin, puhumattakaan siitä omassa tuskassa piehtaroinnista.

Mun täytyy paljastaa teille syy tähän valtavaan vitutukseen ja alakuloon: teini-ikä, hormonit ja lapsellinen oletus maailmasta. Kyllä, suurimmalla ohalla kyseinen vaihe menee ohi (tunnen kuyllä niitäkin, jotka ovat kivasti jumittuneet kyseiselle aikakaudelle) ilman suurimpia kipuja. Kyllä, murrosiässä vellova valtava alakulo-masennus-ahdistus-kkukaaneirakastamua-mikskukaaneitajuamua-haistavittumaailma-fiilis jossain välissä vaihtuu normaaliin tasapainoiseen ajatusmalliin! Se vaatii jokusen iskun vasten kasvoja, henkistä kasvua ja vitusti pettymyksiä, mutta melki jokainen siitä selviää ja jokainen sen kokee. Usko pois, sä et ole ainoa.

torstai 7. heinäkuuta 2011

se tunne, kun kaikki haluaa mua

Oon huomannu tällasen hauskan jutun, että monilla teinitytöillä on sellanen mielikuva, että kaikki pippelilliset haluaa päästä niiden kanssa intiimiin kosketukseen. "Siis se jätkä katto mua ihan sillai ku se haluis riisuu mut, hei yök!", "Yks vanha setä kehu mun mekkoo, siis tajuutsä mikä pervo!!", "Joo en haluu enää käydä kaupas ku ne miesmyyjät kyttää mua sillai himoitsevasti!". Öö okei. Selvä sitte.

Nyt tää voi tulla yllärinä, mutta vaikka oletkin yläasteikäisenä varmasti oikein mehevvä tipu, ja jokunen puistokemistispuge on huudellu "hyvä perse!"-kommentteja sun perääs, se ei tarkota sun olevan joku jokaisen miehen seksifantasia. Ihmiset voivat katsoa myös kiinnostuneena, ystävällisesti ja ihan mitä vaan. Ei pelkästään päästäkseen sun teiniräpsälles. Totta kai ny jokainen kohtaa elämänsä aikana useammankin miekkosen, joka tekee oikein selväksi kuinka ihanaa sun salaisuuksien kammioosi olisikaan kurkistaa, sehän ny on selvä! Mutta ei jokanen kaupan kassa ja koiraa ulkoiluttava heppu.

Hauskimmat on nää panikointikeskustelut netissä aiheesta "Isä sanoi että olen hyvännäköinen, miten toimia!?" tai "Veljeni kehui farkkujani, onko hän sukurutsari??". Juu, vilpitön kehu on yhtä kuin soidinkutsu! Kyllä, sun sukulaismiehet varmaan hakkaa hanskaan ku kelaa sun teinivartaloos! Ehdottomasti! Siis miks muuten kukaan sanois toiselle mitään positiivista?

Tai jos joku vanha hassu setä kehaisee sun kampausta tai heittää läppää bussipysäkillä... Teinit sekoo. Kaverille lähtee paniikkitekstari aiheesta kuinka "joku vanha ällö äijä yrittää iskee". Itse vasta pitäisin tilannetta ällönä kun kyseinen heppu ryhtyy irstaaksi. Ei ihan sellanen "heh heh onpas sinulla hauska pörrötukka"-kommentti aiheuta mussa vielä valtavaa kauhureaktioo. Kerran ystäväni kanssa kaupungilla ollessamme katselimme kenkiä, ja sellanen erikoisen ja harhaisen näkönen raiskaritakkiin pukeutunu käppänä tuli kuola valuen kertomaan, miten naisille sopii korkeat nahkasaappaat. "Ei mitkään kävelykengät vaan kunnon nahkasaappaat, korolla ja terävällä kärjellä!" Ja läähätti samalla. SE oli oksettavaa.

Joten yritetään ottaa kehut kehuina, ystävällinen hymy ystävällisenä hymynä ja "hauskaa päivänjatkoa" toivotus vaan perustoivotuksena. Ei iskuyrityksenä, seksivihjailuna, irstaana ehdotteluna tai eroottisena ehdotuksena. Tokihan se lisää jännitystä elämään, ku joutuu pelkään himoitsevia miehiä, mutta...

Toisaalta, mitä pahaa on luulla "kaikkien haluavan mua"? On se ny parempi ku "kukaan ei koskaan haluis edes koskea minuun D:"-angsti. Mut toi liikojakuvittelu voi kylläki joko a) antaa susta nolon ja ylimielisen vaikutelman tai b) aiheuttaa pahan mieln, kun karu todellisuus iskee vasten kasvoja. Että sillai.

Nyt on pakko mennä nukkuu, että jaksaa huomenna lähtee Yyteriin (en tie kyl miten uskallan, ku kaikki varmaan haluaa mun hivenen tanakkaa ruhoani siellä hiekalla....)! HYVÄÄ YÄTÄ!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

raaka naiseks

Oon tässä pohtinu vähän, että oonko joko a) täydellisen raaka ja alkeellinen aivotoiminnaltani vai b) muuten vaan outo, koska mua ei järkytä monien muiden tsirpuloiden lailla esim. veri, kuolleet eläimet ja sen sellaset. Päin vastoin, lapsena teurastamovierailu oli hyvinkin hauska kokemus, tuttavamiesten kanssa metsällä ollessa oli kovin jännä tarkkailla lähietäisyydeltä eläinten raatoja ja kaiken lisäks toissapäivänä näkemäni hirvikolarin jälkimainingit sai mut vaan innostuun "NÄITTEKSTE TON SUOLET!!!".

Kerään usein muilta tytöiltä järkyttyneitä katseita, kun avaudun hivenen erikoisesta luonteenpiirteestäni. (Huom. en mäkään kaikkee siedä, esim. hiiri loukussa saa mut melkein oksentamaan ja ajatus viime kesäisestä äksidentistä, ku tapoin linnun traagisesti ajamalla vahingossa sen päälle pyörällä - ja sen jääden hetkeksi pyörimään pinnojen väliin kuin karusellissä- saa mut huonovointiseksi. Tai jotkut eläintentappovideot, no thanks.) Varsinkin kun avasin suuni luokassa, ja ilmoitin tulevani teurastamolla huonovointisuuden sijaan vain nälkäiseksi, sain sen verran pahoja mulkaisuja, että... Ihme ettei mua kivitetty koulun jälkeen.

Olenko mä yksin tän asian kanssa? Olenko ihan liian raaka ja järkyttävä tyyppi? Miksi mä en järkyty kuolleesta jäniksenpoikasesta tien reunassa? Pitääkö mun mennä terapiaan, jossa musta koulitaan normaali tyttö, joka pitelee kättä suun edessä, kun maassa makaa kuollu västäräkki? Vai mitä helvettiä?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

suositusmorkkikset

Mua niin vituttaa kaikki suositukset! Koko elämä menee suositusten perässä juoksemisessa ja panikoinnissa! Päivässä pitäisi syödä noin 6 kpl kuitupitoista leipää, päivässä pitäisi urheilla vähintään puolen tunnin ajan, kerran viikossa tulisi syödä kalaa... Huh huh! No mitäs tapahtuu jos en tee nii? Iik, kuoleksmä?

Mullon aina kauhee liikuntasuositusmorkkis! Just noin kolme minaa sit viiltelin mielessäni, ku en oo kahteen päivään tehny mitään, mikä viittais etäisestikään urheiluun ja hikoilemiseen. Päin vastoin, oon syöny karkkia ja nyt kirjottelemisen lomassa väännän pizzaa. Viimeisen parin viikon aikana on myös tullut pari kiloa kivasti tohon mahanseudulle. Suositusten mukaan mun pitäis vetää lenkkikamat päälle ja lähtee ulos. Mun myös pitäis vaihtaa toi mun pitsanalku salaattiin ja täysjyväsämpylään, huuhdottuna toki alas rasvattomalla maidolla. Mutku on sunnuntai. Löysäilypäivä. Ja mä en halua! Mutta suositukset... ne ei tunne sellasta termiä ku "sunnuntailöysäily".

Mä en myöskään syö kalaa, viimeks söin kalapuikon 8-vuotiaana itkien ku opettaja pakotti. Voitte arvata kuinka helvetin monta kertaa oon saanu kuulla tän saman "Hei ihan oikeesti sun pitää syödä kalaa!"-mussunmussun. MÄ VIHAAN KALAA! Se haju, ulkonäkö ja maku (muistaakseni...:D) oksettaa mua! Eli en syö! Mä syön kalanöljykapseleita, mulle se ainaki riittää, toistaseks oon vielä ihan elossa. Tai ku en juo maitoo... "Kai sä syöt edes jugurttii? Ja juustoo?" Joo syön, vielä, mutten kauaa jos toi sönkötys ja suositteleminen ei lopu!

Suositukset on niin valtavaa ihmisten kiusaamista! Että joo sää ny kuolet, jos et tee päivittäin 10 minuutin hölkkäharjoitusta ja vartin lihaskunto-osuutta ja syö seittemääsataa eri viljaa ja kolmee piste kahta millilitraa kasviöljyä jajajaja... Kai ny oma keho tietää? Kai sulle tulee mieleen, et vois niitä kalsiumnappeja alkaa veteleen, ku jalka menee kaks kertaa poikki viikon sisällä? Tai jos sulla on jano, ni kai sä älyät juoda sen verran vettä ku kroppa tarvii?

JOTEN! Mä aion irtautua nyt suosituksista ja sanoo että morjes vaan teillekki. Mun tarvi alkaa vetään jotain huikeeta morkkista siitä, että nyyh tänään otin rennosti. Että voihan viiltely, ku jäi kaks desiä päivän vesiannossuosituksesta juomatta.

(Letkeä ajattelutapani voi johtua kesälomastani, joka alkoi eilen! JEE!)

Mä meen ny iskeen pitsareppanaan täytteet ja sen jälkeen nauran lattialla makaavalle jumppamatolle. Ja sen lisäks haluisin kuulla teidän lukijoiden mielestä tylsimpiä/kurjimpia/turhimpia suosituksia ja kehotuksia mitä tiiätte. ;)

c ya!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

lasten suusta se totuus tulee, eiku

Otsikkona on lause, joka on mun mielestä yks maailman isoimmista paskanlotinoista. Siis mitä! "Lapsi sen totuuden sanoo, heh heh." Ehkä alle kuusvuotiaana. Voi kuulkaas, lapset on uskomattoman ovelia ja julmia paskanpuhujia!

Luin joskus aika järkyn tarinan siitä, kuinka erästä tyttöä oltiin kiusattu ala-asteelta lähtien ja nykyään aikuisena itsetunto on edelleen nollissa ja kaikki päin helvettiä. Vaan siitä syystä, että oli PIDEMPI, ku muut luokkatoverinsa. Loppujen lopuks luokkatoverit kasvo sen kiinni, mutta kiusaaminen jatku, hianoo hei! Ja onhan näitä tyyppejä, jotka on kiusattu hengiltä ja senkin jälkeen vielä kakaroita naurattaa. Että heh heh, onnistuttiin, nyt se läski/lesbo/vammane/rumilus/nörtti/younameit heitti veivinsä, meidän takia! Vaude! Ja tää "ei lapset tajua, ne leikillään vaan" on aivan täyttä kuraa! Juu, vitsillä ne itkettää toista ja vuodesta toiseen tekee strategioita, että kuinkas tehtäis ton elämästä helvettiä.

Mikään ei oo niin julmaa, ku luokallinen 9-15-vuotiaita, siis oikeesti! Mullekki joskus sanottii liikkatunnilla, että mee sää Jenni maaliin, ku oot niin läski ettei pallot mee ohi (:D). (No se oliki ehkä totta, MUTTA...)Ja toi oli tollanen heitto vaan ohimennen. Seki vitutti! En voi ku ihmetellä miten jotkut jälkeenjääneet nutipäät jaksaa jauhaa tollasta samaa, samalle tyypille vuosia ja vittu taas vuosia. Ja miten jotkut jaksaa käydä koulunsa kunnialla, ku siellä ei oo yhtään ketään auttamassa. Että juu, lasten suusta tulee totuus. Emmäkä mikään enkeli oo ollu, mutta hei haloo.

Siis miten sellaset ihmiset voi koskaan kattoo itteensä peilistä? Koulukiusaaja ei oo mikään ihanteellinen titteli... Mielummin vaikka se "ruma ja läski", tai "teinihuora", ku joku koulukiusaaja. Huvittavinta on, että nää kiusaajat on kaikkein sosiaalisempia tyyppejä ja vuorovaikutustaidoiltaan kärkikastia! Supliikkimiehiä ja silmiä räpytteleviä pikkulehmiä. Mites ne muuten sais kaikki puolelleen ja koulun henkilökunnanki puolelleen? No paskaa jauhamalla ja loistavilla näyttelijäntaidoilla! Huomaa että sitten joissain muissa taidoissa onki puutteita, mm. inhimillinen ajattelutapa - ei löydy, empatiakyky - ei löydy, halu olla miellyttävä ihminen - ei löydy.

Sori näin vakavamielisestä tekstistä, mutta mua ei vaan naurata! Keskustelupalstoja (Suomi24, Demi, MissMix jnejne.) näin kesällä vilkuilleena oon pannu merkille, että tuolla on ihan liikaa tyttöjä ja poikia, jotka on niiiiin onnellisia kesälomasta ja peloissaan laskee päiviä koulun alkuun. Ja toivoo turhaan, että jos ensi vuonna ei kiusattais, jos se loppuiski. Että jos SÄÄ oot sellanen, jonka vittumaisuus on saanu jonkun pelkään koulua... Niin kuule kato peiliin ja mietippä hetki. Joskus voi olla liian myöhästä pyytää anteeks.