HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

poikana olis jees

Joskus kirjotin siitä, että naisena on mahtavaa. Nyt ajattelin tarttua aiheeseen toiselta kantilta ja pohtia sitä poikien elämän mahtavuutta.

Ensinnäki: se tyttö, joka ei halua tietää miltä tuntuis omistaa oma pippeli, nostaa käden pystyyn! Siis olis niin mainioo edes päivä heilutella ja tsiigailla omaa kikkeliä!

Pippeliin liittyy myös toinen asia, josta olen kovin katkera: poikien kusellakäynnin helppous. HEI TOINEN VOI VAAN SEISTÄ JA KUSTA! Tytöt joutuu kyykkiin perse paljaana ja kuseen omille jaloilleen, toisinku pojat vaan pissaa johonki nurkkaan puolihuomaamattomasti!

Katkeraksi mut saa myös poikien edut ja oikeudet. "Antaa poikien juoda kaljaa, heh heh, se on se niiden juttu! Tuodaan niille vielä ruoka eteen ja ei se haittaa vaikka ne ei osais muuta ku korjata autoja, koska pojat on poikia!" Hei mäki haluun juoda kaljaa ja näyttää pippelin portsarille ja saada kokeesta nelosen ilman, että sitä paheksutaan ja kauhistellaan!

Poikien ei tarvi edes nähdä fyysistä vaivaa mukuloiden saamisen eteen; ne tekee vaan sen, mitä jokainen jätkä mielellään tekee ja sit vaan 9 kuukautta odottelee, kun kiukkunen ämmä paisuu, paisuu, paisuu ja lopulta punkee mukulan ilmoille. Sillä välin, kun tää Leena on kantanu lasta masussaan (ja tarkkaillu syömisiään, lopettanut päihteet, ravannut neuvolassa), tää dad-to-be on painanu baareissa ja vetäny krapularuokaa. Mun mielestä joka toinen lapsi sais kasvaa isin mahassa!

Miehen ei tarvi pelätä samanlailla pimeillä kujilla ku minihameeseen puekutuneen naisen, että tuleekos kulman takaa joku saatanan sekopää ja panee mua perseeseen. Miehet max. ryöstetään, joskus voi olla jotain puukkohippaa. ...Sanoo nimimerkki "pelkään saatanasti kävellä yhdeksän jälkeen ulkona yksin"...

Miesten ei myöskään oleteta käyttävän puolta elämää kosmetiikan kanssa säheltämiseen. Monesti oletetaan, että JOKAINEN nainen meikkaa, laittaa hiuksia, rakastaa saatanan kivuliaita korkokenkiä ja tuntee lempipuuhakseen huulipunantesterien vertailun. Ja sit ku onki päinvastanen, alkaa mussutus. Miesten ei tarvi edes ajatella tollasta!

Mutta siis, miks just SÄ haluaisit olla vaikkapa päivän poikana/miehenä/setänä?

tiistai 30. elokuuta 2011

salkkareiden suht surkea avausjakso

Mä odotin JA odotin Ja odotin koko saatanan kesän salkkareita. Lehdissä retosteltiin, että ny on jumalauta sellasta settiä tulossa avausjaksoon, että. Rajuinta koskaan, hurjin jakso ikinä, plaaplaa plaa. Tokihan mä uskoin, koska kuka olisi niin idiootti, että kyseenalaistaisi Iltalehden lööpit! Mun, läskipallon, oli pakko jopa lähteä ulos kävelylle, että rauhoittuisin enkä vaan venais sitä kello 19:30 tapahtuvaa superjännää megaepisodia.
Ja sitten kello oli kuin olikin puoli 8.

VITTU MITÄ PASKAA?! Siis se koko puolituntinen (sisältää ne noin 15 mainostaukoa) oli pelkkää paskanlotinaa ja turhaa paikallaan junnaamista. Ja sitten iik, lopussa nahkahanskatyyppi vaihtoi vauvat. SIINÄKÖ SE HURJA KOHTAUS OLI?! Siis joo, olihan se todella raju veto vaihtaa vauvelit keskenään, esim. paksuna olevan Paulan elävältähautaaminen ei ollu mitää verrattuna tohon. Iik. Apua.

Siis miten edes vauvojen vaihto olis mahdollista?! Kai sä ny kakaras tunnet!? Ei ny ketää voi vaan vaihtaa? Sillai et joku päivä meen käymään porukoilla ja mun veljen tilalla on toinen kymmenenvuotias penska. Tai meen kouluun ja kaikki luokkalaiset on toisia, mutta etäisesti samannäkösiä? Öö, ok.

Oon niin pettyny, että en kato tänään Salkkareja!

No okei, katon mää.

maanantai 29. elokuuta 2011

tsekatkaa uus Hartwall Jaffa - Zombie Marja!

Darra-aamujen pelastus, leffaillan kylkiäinen vai herkku reenikassiin?
Oon mukana uutuusmaku Zombie Marjan kampanjassa, joka sopii mulle vallan mainiosti; Jaffa kelpaa tälle mammalle, varsinki sunnuntaiaamuisin... Eli jos Jaffa nappaa, ni kantsii kurkata miltä video vaikuttaa:





Ps. ekalla tsiigauskerralla olin tosta videosta yhtä pelko perseessä ku Laamaaja-mainoksesta...

miesten sankariteot

Oletteko tytöt huomanneet, kuinka miehet uhrautuvat meidän vuoksemme ja toimivat lähes sankarillisesti? Ettekö? Ei hätää, mäki tajusin sen vasta toissapäivänä.

Pyysin alkuviikosta poikaystävää ystävällisesti tiskaamaan , johon hän vastasi sanayhdistelmällä, joka varmaan opetetaan jokaiselle jätkälle jo 1-vuotisneuvolassa: "joojoo". Odotin ja odotin, pari päivää vierähti ja tiskivuori kasvoi. Vastaus oli aina "joojoo" ja "ihan kohta, mä katon tän ohjelman eka loppuun". Lopultakin herra otti itseään niskasta kiinni ja tiskasi tiskit (radiokuulosuojaimet päässä, tietenkin. Eihän sellasta duunia muuten kestä!). Tästäkös riemu repes: "kato, mä tiskasin, kato eikö oo puhtaita hei!". Siis jätkä tosiaan kuvitteli parin lautasen tiskaamisen puolen viikon viivyttelyn jälkeen olevan joku vitun urotyö!

Tää ei lopu tietenkään tähän. Perjantai-iltana tämä kyseinen heppu maisteli olutta, totta kai (mä makasin lamaantuneena sängyssä, koska aamulla odotti Svolin jumppakoulun starttikurssi...). Kympin tienoilla jätkä lähti toverinsa kanssa "yhdelle" ja sanoi pian tulevansa himaan; senhän toki tiesin heti aluksi täydeksi kusetukseksi. Kahden jälkeen herra raahautui paikalle ja herätti mut kertoakseen urotyönsä: "JOIN VAAN KAKS BAARISSA!". Öö jes, kiitti ku herätit näinki tärkeen asian takia!? Lähdit yhdelle ja kerrot muna huurussa juonees vaan kaks, ja tyyliin kirjotat jo jotain elämänkertaa sankariteoistas?


"Tarvikko sä jonku mitalin aiheesta? Vai riittääks kunniakirja?"
"Mitali olis kiva! Mieti, join vaan kaks...."

 En tiä oonko kauheen kylmä ihminen, ku arjen perusasiat ei saa vielä mun sankaritutkaa piippaamaan...
No, ehkä mä vaadin liikaa. Miehet on hassuja.



perjantai 26. elokuuta 2011

weekendfails

Tiettekö sen fiiliksen, ku suunnittelee viikonloppua ihan täysiä ja on kaikkee ylimahtavaa suunnitelmaa vireillä? Ja sitten... sitten homma kusee suoraan käsille.

Eka mahtavaakin mahtavampi hetki on se, kun sut feidataan. Kauheet suunnitelmat, täydellinen meikki naamassa ja juomat viileessä ja sitten pam! Kukaan ei enää vastaakaan sun soittoihis ja jos vastaa, puhelu menee jotenki näin: "Emmä kyl ny tänään pääsekkään ku mun pitää olla himas ja on tosi väsyny olo, et joskus toiste..."
Ja takaa kuuluu tukahdutettua kikatusta. Kiitti kaverit, eihä me suunniteltu ku kuukausi tätä meidän saunailtaa/baarireissua/piknikkiä/ihanmitävaan. Pitäkää toki hauskaa.

Tai sitten, kun huomaat seisosekelvas baarin narikan edessä toista tuntia, eikä yhtäkään kaveria näy. Piti lähtee yhtämatkaa samalla kyydillä jo aikoja sitten! Mutta ainiin, nehän meni jo ja nukkuun ny tyytyväisinä himassa kebabit kainalossa ja sä saat yksin ettiä taksitolppaa kolmenkytä asteen pakkasessa revenneissä sukkahousuissa.

Tai se, kun kaveri vetää överit teinikännit. On tosi siistiä pidellä sen hiuksia, kun se oksentaa omiensa lisäksi myös sun kengille ja soittelee eksälleen, jonka nykyinen sattuu olemaan kehonrakentaja -ja vihainen sellainen. Joskus myös näkee niitä tyttöjä, jotka ei oo ihan tajunnu, että a) ekoja kännejä ei kannata vetää 13-vuotiaina ja b) ainakaan kirkkaalla viinalla. Meikit poskilla omassa oksussaan, leggarit polvissa makaavat just yläasteen alottaneet neidit ambulanssiväen ympäröivänä ei oo kieltämättä mukavin näky; saatikka muisto. Vai miltä se vatsahuuhtelu ja kolmen kuukauden kotiaresti tuntuu? En usko, että on kovinkaan jees fiilis. KENELLEKÄÄN.

Myös nää saatanan idiootit, jotka tulee riehuun bileisiin, on uskomattomia viikonlopunpilaajia. Toiset on järjestäny kauheella vaivalla ja rahalla esim. vanhojen jatkot, läksiäiset, synttärit tai juhannusbileet JA JOTKUT SYNNÄRILLÄ LATTIALLE TIPPUNEET PELLET TULEE RIEHUUN! Hei haloo!? Onko noin vaikeeta olla katkeroitumatta siitä, ku ei omaan postilaatikkoon sitä kutsua tipahtanukka? Sit hei on tosi kiva mennä pilaan muidenki ilta periaatteella "jos mulla ei ole kivaa, ei ole muillakaan!".

Viikonlopun voi pilata myös yllärivierailun tekevät sukulaiset; vai haluaako joku oman isoäidin vierailulle sillon, ku on saanu raahattua ekaa kertaa ihastuksensa viettämään leffailtaa? Kaikella kunnioituksella mummot, äidit, tädit & naapurin sedät: soittakaa ensin (Itse en ainakaan kokis kovinkaan mahtavaksi hetkeksi sitä, kun oma mummo pyyhältää Nansopuvussaan ovesta kesken loistavan pusumahdollisuuden).

Myös tyhmät (känni)riidat saa viikonlopun pilattua aivan loistavasti, ite on myös joskus tullu viljeltyä aikamoisia ärräpäitä ja toivoteltua kaikkea ei-niin-mukavaa kanssabailaajille. Sitä onkin niin vitun mahtava selvitellä koko ens viikko, että miksipä meninkin haukkumaan parhaan kaverin poikaystävän rumaksi kusipääksi, tai että miksipäs meninkin rikkomaan teidän koriste-enkelin, kun ensin vihjasit hienovaraisesti mun olevan vähän liikaa humalantapaisessa. (no, ihan noin mulle ei oo käyny, mutta ei olis mikään ihme!)

Joten lukijat pienet ihanaiset: älkää pilatko tätä juuri alkavaa viikonloppua tappeluilla, kännisekoiluilla ja kadotetulla huumorintajulla! Pitäkää pilke silmäkulmassa ja järki päässä, ni ei huomenna tarvi herätä oksut rinnuksilla, pikkupöksyt hukassa ja pesismaila perseessä; parasta olis vielä, että puhelimesta ei löydy noloja tekstareita, kaikki kaverit olis tallella ja kotiin uskaltaa mennä. Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

siivoustuska

Siivoaminen, oi siivoaminen. Ilmaista terapiaa, vai valtava vitutuksenlähde?


Joskus on mahtavaa hakea roskasäkkirulla ja alkaa heitteleen raivon vallassa tavaraa pois, putsata kylppäri ihan pesukoneen takusia myöten ja siivota vaatehuone lattiasta kattoon. Mutta sitten taas joskus...


Kuka ihan oikeesti on keksinyt niin veemäisen vehkeen, kuin imuri? Se paholaisen siittämä laite saa mut vakavasti harkitsemaan jotain kamalaa. Se tyytyväisenä imee kaiken mahdollisen lattialta; kolikot, korut ja sukat. MUTTA EI ROSKIA! Ku eka on imuroinu puoliomaisuuttaan ja lopulta saanu vietyä sen kapistuksen siivouskaappiin, huomaan aina, että juu; lattia on edelleen roskan ja hiekan peitossa. Eikä unohdeta sitä tunnetta, kun se paskan suulake (?) ei mahdu pieniin koloihin, johto irtoo seinästä noin kakskytä kertaa ja 90 asteen kulmassa imuroinnin jälkeen selkä on ku piñatalla kolmenkymmenen kakaran lyönnin jälkeen.

Pölyjen pyyhintä. Voi perse mitä paskaa! Siis miten kukaan voi nauttia hommasta jossa pölyä hangataan hyllystä, jossa on noin kolmesataa koriste-esinettä (kaikkia kivoja posliinienkeleistä valokuvakehyksiin)? Se on niin aikaavievää ja turhauttavaa! Hohhoijaa.

Tavaroiden järjestely & paikoilleenpano. Juu, muuten ihan jepa, mutta jos tavaroille EI OLE paikkoja!? Helppo! Itse  säilytän tulostinta keittiössä, Petjan vaatteita lakanakaapissa ja kenkiä kulmahyllykössä. Mun tekis mieli tehdä jauhelihaa niistä, jotka asuu yskin valtavissa kämpissä ja tulee päteen "siis sun kannattais varmaan keksiä näille tavaroille oikeat paikat". HEI RIPOTTELE SÄÄ NE KOLMET BOKSERIS VAIKKA JOKASEEN ETEISENKAAPPIIS JA PIDÄ TURPAS KII! Mullei edes OLE sellasia kaappeja!

 Tän postauksen jälkeen mun on ehkä hivenen hankalaa alkaa puuhasteleen siivousjuttuja, mutta kai se on pakko...

psssst! Mikä on sun suurin siivousvitutus?

lauantai 20. elokuuta 2011

kun ei saisi nauraa

Ei helvetti se on kauhee tunne, kun tietää, ettei nyt saa nauraa. Hautajaiset, kirjasto, kaverin kertoma traaginen tarina... Siinä jokunen naurunlaukasija.

Mikä piru siinä on, että ku joku sanoo esim. "Nyt pidämme hiljaisen hetken ja kaikki käyttäytyy asiallisesti!" tai seinällä lukee "hiljaisuus!", alkaa aivan tajuttomasti repeilyttää! Se on maailman nolointa, ku repee aivan totaalisesti jossain muistotilaisuudessa. Se häpeä, joka iskee jälkikäteen... Vaikka se asia koskettais itseäkin, niin se ei ehkäise sitten yhtään naururepeemiskohtausta.

Tai joku surullinen tapahtuma. Jos siitä saa vaan hauskan mielikuvan päähänsä, ni se on menoo. Tuttuni joskus surkeana kertoi tappaneensa marsunsa ravisteltuaan sitä pringles-purkissa eestaas; voitte vaan kuvitella, että pitikös mun pokka vai ei.
Mä en ole mikään eläinten kiduttaja tai eläinvihaaja, mutta silti sellanen piirrettymäinen mielikuva marsusta putkilossa saa mut edelleen naureskelemaan.

Tuntuu niin kakaralta kikattaa jossain hautajaisissa papin urpolle äänelle tai vainajan sukulaisen rumalle hatulle, mut sille ei voi mitään! Mitä enemmän sitä ajattelee ja yrittää hillitä, sitä isompi nauru. "Eisaanauraa eisaanauraa eisaanauraa" ei oo se paras ajatus riparin aamujumiksessa tai kirjaston hyllyjen välissä.

Mulle joskus tulee aivan sairaan huono omatunto, ku naureskelen joillekin karuille jutuille, esim. kouluampujavitseille tai kuolleille eläimille (esim. kerran auton alle jäänyt peura oli todella huvittavassa asennossa). Siis nytkin mietin, että mitä hauskaa sellasissa muka on, mutta ku sellanen oikee hetki tulee ni tsajajaja mä nauran! Varsinkin, jos ajattelee, että "olis sairaan noloo revetä tässä/tolle/tällaselle asialle tms." niin on sitten aivan satavarma juttu, että parin sekunnin päästä sä oot nauramassa kaksinkerroin ojaan ajaneelle pyöräilijälle tai auton alle litistyneelle varikselle. Vaikka tietää kuinka moraalitonta ja lapsellista käytöstä se on ja kuinka se aiheuttaa pahennusta, niin silti!

Joko syynä repeemiseen on hauskat mielikuvat, jotka ko. asia tuo päähän tai sitten yksinkertaisesti tieto siitä, että ei saa. Se on väärin, tyhmää, pentumaista, moraalitonta ja sairasta. Mutta silti... Miks se on niin saatanan vaikeeta pitää se pokka? Miksei joku muukin vois revetä mun kanssa jumalanpalveluksessa tai kirjaston Hiljaisuutta, kiitos -kyltin alla?

Kerroppas mulle paikka/tilanne, jossa repesit totaalisesti aiheuttaen vihaisia katseita! Jaa tuskasi kanssani!

PS .Jos sua tuppaa naurattamaan sairaat/karut/väärät asiat, suositteleen painamaan tästä

perjantai 19. elokuuta 2011

rakkaat lukijat!

Teitä on tullu tän reilun puolen vuoden aikana hillittömän paljon! VAU, en voi muuta sanoo. Vittulikommenttien määrän voi laksee yhden käden sormilla, rakentavaa palautetta on tullu paljon ja varsinkin ihania kehuja ja kannustusta... sähköposteja, kommentteja... niihin ei riitä kaikki sormet ja varpaat. Joten, tilanne on "muuttunu" sen verran, että en pelkästään kirjota omaks iloks, vaan mulla on ns. vastuu siitä mitä kirjotan ja haluan toki kirjottaa siitä mitä lukijat haluaa. Kaikkea en toki voi toteuttaa, emmä mikään jukeboxi oo, mutta ideoita saa heitellä, niin postauksiin, ku blogin ulkoasuun ym. asioihin liittyen. Joten, mitä haluaisit muuttaa, mikä kaivertaa sua? Mistä haluaisit mun kirjottavan, mikä blogissani ärsyttää? Jos haluaa kirjoittaa mulle yksityisesti, yhteystiedot-kohdasta löytyy meiliosoite.

Kiitos, te ilahdutatte mua joka päivä!

myötähäpeäohjelmat

Tiedättekö tv-sarjoja/leffoja, joista iskee valtava myötähäpeä? En juurikaan kato telkkaria, mutta tiän aika monta, jotka saa mulle kylmiä väreitä karmeudellaan...

Team Ahma
. Siis kersana se oli aivan mahtava, mutta nykyään katsellessa mua alkaa nolottaa aivan tajuttomasti. Ajattelen koko ajan, että voi reppanoita, kun ette mistään mitään tajua. Varsinki, ku Jarppi ja Alpo (?) on naisten läheisyydessä... ("Voooooi hitsinhitsi....") Mun tekis mieli tukehduttaa itteni tyynyyn.


Stage. Mä en tiä miks, kuitenki kyseessä oli huikeen rohkeita ja taitavia nuoria! Muutenki kaikki musikaalit ja musiikkipainotteiset leffat (Mamma mia!, laulupainotteiset piirretyt, etc...) nolottaa mua. Kun joku alkaa laulaa jotain "EN RAKSTAA MÄ TAHDO LAINKAAN!"-shittiä, mun tekee mieli vajota maan alle. Emmäkä laula himassa poikaystävälle?!

BB. Ihan oikeesti ihmiset, te ootte aikuisia ja te meette näytteleen tissejä telkkariin vaan, että pääsisitte Seiskaan ja sen kautta saisitte jonkun surkeen tittelin, tyyliin "Turun kalamarketin avajaisten messuemäntä"... HEI PLIIS.

Salkkareiden teininäyttelijät
. Kesällä ku oon vilkuillu uusintoja, on välillä ollu pakko vaihtaa kanavaa "Hei, Oona." "No hei, Niko. Kiva päivä tänään." -kohtauksien takia. ENSINNÄKI, miks ootte rakkaat lapset niin jäykkiä, ja toiseks: KUKA NIITÄ REPLOJA KEKSII?! Myös mua hävetti Pepin päiväkirja- ja irc-galleriasekoilut.

Chatti- ja pelijuontajat. "Noniin, nyt sitten kaikki vaan puhelin käteen, ei se viis tonnia pelkällä katsomisella tilille tupsahda, että reippaasti laitatte viestin a, b tai c numeroon nollakolmekaksviistuhattakolme ja kysymyshän on, että mitä kieltä Suomessa puhutaan! Enää kaksi minuuttia aikaa, noniin, hopi hopi! Onko meillä soittaja linjoilla!?"

Kymppitonni. Varsinkin, jos kilpailijana on joku tyyliin Jokikunnaksen Ellen tai muu vastaava... "Siis tää on tällanen niinku öö... siis tällasia on sikalassa ja sit öö...joulupöydässä. ...Eikä, siis tiesix kaikki, et se sana oli POSSU?!"
Öö. OK.

Pikkukakkosen juontajat sai mulle jo lapsena vilunväreitä: "NO MOIKKA VAAN KAIKKI LAPSET! SEURAAVAKSI KATSOTAAN PALOMIES-PETTERI, MITÄHÄN JÄNNÄÄ PETTERI TÄNÄÄN KEKSII?!"



Mut hei, mikä on se ohjelma, joka nostattaa sulle häpeänpunan poskille?




tiistai 16. elokuuta 2011

siis mun porukat on niiiiiin noloja ...

Melkein jokaisella ihmisellä elämässään on hetki, kun ne omat porukat tuntuu tyyliin joiltain esihistoriallisesta museosta karanneilta muinaisjäänteiltä. Muumio ja dino tai jotain. Ihme kyllä, mä oon aina ollu ihan bestistä porukoiden kanssa ja sillonki ku on ollu hivenen eripuraa ("MÄ VIHAAN SUA MUTSI, KUOLE POIS!"), oon aina pitäny porukoita kuitenki helmeinä. Yleensä. Silti moni meistä on sellanen, joka kävelee metrin äitinsä edellä, eikä suostu tuleen iskänsä auton kyytiin.

Mikä niissä porukoissa voi olla niin kamalaa? Iik, isi kävelee himassa rumissa pitkissä kalsareissa ja äiti laulaa nuotin vierestä suomi-iskelmää? Äiti puhuu kaupassa kovaäänisesti sun rintaliivitarpeesta ja iskä ei anna sun seurustella narkkari-linnakundin kanssa? Siis hei, apua. Kuinka sä pärjäät?

Ajatusmaailma on jotain tyyliin "No ku iskän vanha ooppeli on nolo (kaverin isillä on uus Volvo!), äiti ei anna mun painaa pillu paljaana yöllä pitkin kyliä (muut saa olla niin myöhään ku haluu!) ja meidän koti on vanhanaikanen (meil ei oo ees tauluteeveetä)!". Mutta kappas kappas, ne tyypit joiden superporukoita sä palvot, häpee usein samanlailla omia vanhempiaan, esim. "Äääh, äitillä on niiiiiiin tyhmä nauru ja iskällä on kaljamaha jota se raapii ku hakee postin!". Päästään siis sellaseen johtopäätökseen, että kaikkia aina välillä jossain tilanteessa hävettää ne omat vanhemmat. Oli sitten hauskat, nuivat, rikkaat, köyhät, pelleilevät, tiukat, vanhat tai nuoret porukat, AINA keksii syyn hävetä.

Tuttu lause -varsinki yläasteella- oli "Et sä voi tulla meille, ku meidän äiti on niin nolo". Öö mitä? Sun äiti on SUN ÄITI? Se on synnyttäny sut, käy töissä, et saisit ruokaa naamaan ja vaatteita niskaan, kuskaa sua kaverille ja rakastaa sua maailmassa eniten. Mun mielestä tollasten juttujen jälkeen mutsi saa ehdottomasti käyttäytyä vähän nolosti, vaikka sitte kulkee vanhassa rispaantuneessa tuulipuvussa ja puhua lujaa.

Mun oma perheeni on vähän omituinen (no, kenen ei olis), eikä oo mitenkään kummallista, että äiti leipoo bikinit päällä kakkua, traktorilla revitään iskän "ojaan suistunutta" (lue: iskäni luulee olevansa rallikuski)  autoo ojasta ja veli keittää kuollutta lintua nuotiolla vanhassa kattilassa (äiti kylläkin lopetti sen touhun alkuunsa). Kyllä silti oon aina kaikki meille päästäny, eikä toistaseks kukaan oo esim. juossut järkyttyneenä oman mutsinsa luo. Se on mun oma perhe ja sovin kyllä siihen sekopääsakkiin paremmin ku hyvin.
Toisissa perheissä on toiset jutut, niin se vaan on.


Siinä vaiheessa, ku häpee kuollakseen omia vanhempiaan, kantsii pohtia sitä omaa käytöstä. Tuskin sunkaan mutsi on innosta hyppiny, ku oot kakarana heittäny kassajonossa härskiä tarinaa isin ja äitin yöjumpasta, tai ku oot tullu pää jäässä 14-vuotiaana vappuna himaan. Tai ku oot angstannu sukujuhlilla ja pukeutunu ku pieni portto mummon 8kymppisille. Totta kai aina välillä kokee pientä häpeää muista ihmisistä, mutta se, että häpee jotain vaan siks että se on synnyttäny sut, on saatanan lapsellista. Oisit vaan tyytyväinen; monissa kodeissa ryypätään ja hakataan, eikä ne oo välttämättä ees ne isoimmat huolet niiden seinien sisällä. Että unohda ihan tosissaan niiden iskän uusien kumisaappaiden häpeeminen ja hanki oikee ongelma.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

so sweet




Julianna (Fashionable Fortune) luovutti mulle blogiurani toisen palkinnon, kiitos toooosi paljon!

Haasteen saaneet vastaavat seuraaviin kysymyksiin ja jakavat palkinnon sitten edelleen viidelletoista bloggaajalle.

Lempiväri:Pinkki ja turkoosi on mun ehdottomat suokkarit, mutta niiden lisäks ihania ovat kirkkaankeltainen ja sähkönsininen.

Paikka, jossa haluaisit käydä: Havaijille on ikävä, mutta sitä ei kia lasketa, ku on käyny jo? Joten ööö... Kreikka? Tykkimäki? Pärnu? En oikein keksi, mulle kelpaa ruotsinristeilyki!

Lempiruoka: Noni tää on vaikee! Spagetti ja jauhelihatomskukastike, naudanliha+pippurikermakastike, pinaattikeitto, tomaattikeitto, salaatit......

Palkinnon saavat seuraavat bloggaajat: HEI APUA, VIISTOISTA!? Ääää, mun pitää miettiä vielä :D

tavallisen arkipäivän veemäiset hetket viimeinen osa 3, ILTA

Jatkoa siis edellisiin osiin.

Sisälle päästyä sä olet suhteellisen raivoissasi, mutta innostut, kun muistat jääkaappiin jättämäsi herkkuleivän (aamulla kun et sitä -ylläri ylläri- ehtinyt syömään). Astelet kohti jääkaappia kuola valuen, mutta tsadaa! Leipä on poissa. Vilkaiset pöydän ääressä istuvaa äitiäsi, joka pyyhii servetillä murusia suupielestä. KIITOS!

Kaiken karmeuden keskellä päätät rentoua. Hyppäät sohvalle ja valitset mahdollisimman miellyttävän asennon, hapuilet kaukosäädintä ja huomaat Salkkareiden alkavan. Muuten ihan jees, mutta paikalle villisikalauman tavoin saapuvat sisaruksesi AIVAN VÄLTTÄMÄTTÄ haluavat katsoa toista kanavaa. Kaukosäädintaistelu kestää mainostaukoon asti, jolloin luovutat verenhimoisille siskoille ja veljille säätimen ja masentuneena lampsit kohti omaa huonetta.
Omassa huoneessasi huomaat koiranne jättämän pienen yllärin; kusiläikkä keskellä valkoista hapsumattoa. Kiitti vitusti, Musti.

Pissatahranpoisto-operaatio kestää yllättävän kauan, ja päätät mennä nukkumaan ennen kuin sun elämäsi saa lisää harmaita sävyjä; päivä ku on aamusta asti menny aivan päin seiniä. Kylppärissä havaitset pienen puutteet shampoovalikoimassa: kampaamosta ostettu pesuaineesi on läträtty loppuun ja tarjolla on enää veljesi enemmän tai vähemmän miehekkäältä tuoksuva myskinen ja mausteinen Axe. Et löydä pyyhettä ja joudut vettä valuvana ja alastomana hipsimään kohti kodinhoitohuoneen pyyhekaappia. Jos sulla on koko päivä menny päin helvettiä, on ilmiselvää, että tää ei ole ohi. Sen tosiasian huomaat, kun nakuna hipsiessäsi vastaan tulee isäsi kolmen työkaverinsa kanssa. Aivan kertakaikkisen upea hetki, kun vanhemmat sedät mittailevat vartaloasi isäsi seistessä nolona vieressä.

Lopulta omaan sänkyyn päästessäsi huomaat, että yövalon lamppu on palanut ja veljesi soittaa rumpuja naapurihuoneessa. Mainio päivä sai siis mainion lopetuksen.


lauantai 13. elokuuta 2011

yleiset nalkutusaiheet, joita en tajua & jotka tajuan

Mä oon huipputason nalkuttaja, mussutan kaikista pikkujutuista onnellisena ja päden pätemistäni aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kengät jalassa ei kuljeta sisällä, ulkovaatteissa ei mennä sänkyyn ja sukkia ei heitellä pitkin lattioita. Siis oon aivan mahtava kumppani, vois sanoo että vaimoainesta. MUTTA SILTI on olemassa asioita, joista nalkuttamista en tajua.

Vessanpöntönrinkula-taistelu. Siis mikä siinä on ämmille niin valtavan vaikeeta laskee se, jos miekkonen sen on ylös jättäny? Ei voi olla niin hankalaa! Siinä ajassa ku alkaa mussuttaa sille miehelle, olis jo sata kertaa renkannu sitä rinkulaa eestaas. Joutuuhan se jätkäki nostaan sen joka kerta pisupuuhiin mennessään, eikä poraa, että hei, nostappa rinkula ylös heti kustuas!

Hammastahnatuubin puristaminen keskeltä. HEI SE ON HAMMASTAHNATUUBI, ei mikään ydinreaktori! En oo ikinä tajunnu sitä, että mikä siinä tuubissa tuhoutuu, ku sitä puristaa keskeltä. Sama kai se sille tuubille on mistä sitä puristaa!

Vieressä tupakointi. Oon niiiiin monta kertaa nähny polttavan miehen ja sen vieressä angstaavan ämmän. "Hyi hyi, haisee kamalalta!" Jos se vitun savu sitten tarttuu rouvan jakkupukuun tai häiritsee silmiä, VOI ITSE ASTUA SIVUMMALLE. Kai sä saatana haistat sen savun, jos seisot kiinni siinä äijässä?!

Pullonsuusta juominen. Siis tää on niin monet sodat aiheuttanu useissa suhteissa. Jos asut kaksin sen sun beibes kanssa (eikä oo pelkoo että muut kuppasuut siitä samasta jois), se on kai aivan ja yks ja sama juoko lasista vai siitä pullonsuusta! Toinen parka yrittää vaan säästää tiskiä...

Entäpäs ne mun lempinalkutusaiheet? Voi, niitä on monta, mut aikaanne säästääkseni mä luettelen lyhyen listan.

"Älä aja noin saatanan lujaa"-nalkutus. Siis mulla on todellaki oikeus avautua, jos mun kumppani yrittää TAPPAA mut ajamalla jotain sataakahtakymppiä mutkasella 80-alueella! Tykkään vauhdista, mutta motari ei oo mikään vitun formularata, eikä siinä kuskin paikalla istu Räikkösen Kimi, vaan ihan tavallinen "ei mulle mitään tapahdu & kyllä mä autoni hallitsen"-urpo. Pekka on nimennytkin mut "puhuvaksi luistonestoksi" jatkuvan nalkutuksen takia.

Ulkovaatteissa sänkyyn sukeltaminen. Jos sä oot ollu duunissa koko päivän ja tuut niillä paskasilla verkkareillas mun valkosiin lakanoihin kieriskeleen, sulle tapahtuu suurella todennäkösyydellä jotain todella kamalaa.

Sammuta telkkari jos et katso sitä ja olet juuri nukahtamassa. Mun vakiolause. No mun mielestä sen telkkarin ei tarvi koko yötä huutaa jotain tietovisa-pimpelipom-musiikkia siks, ku joku jättää sen vaan päälle! Mahtava herätä keskellä yötä johonki bb-Nikon ääneen!

Kengät pois jalasta sisällä. Meillon muutenki jo ihan tarpeeks paskasta, sun ei tarvi tuoda jaloissas hiekkalaatikollista hiekkaa sen lisäks!

Mites teillä nalkutetaan?

perjantai 12. elokuuta 2011

kusetusliittymät ynnä muu perseily

Siis piti jatkaa tota eilistä vitutustarinaa, mutta jumalauta on pakko postata nyt eri aiheesta! Mulla meinaan hitusen kiehu tänään yli, ku sain puhelilaskun.

Otin vajaa vuosi sitten kännykkään netin, joka oli silloin tarjouksessa 2,90/kk, vuoden sopimus. Missään ei ollut mainintaa siitä, että muuttuuko hinta mahdollisesti jossain välissä. Nyt iloisena erään nimeltämainitsemattoman kusipääoperaattorin laskun saadessani havaitsin liittymän hinnan olevan kympin tienoilla. IHAN OK KOLMINKERTAISTAA SE! Ei kybä oo paha hinta, mutta vittu mua syö!

Toinen asia, joka kasvattaa peniksen mun otsaani on tämän hetkinen mokkula. Ilmotin heti kaupan ovella, että en halua MITÄÄN, minkä hinta muuttuu hetken päästä ja toimii vaan sillon tällön. No, nettisetä huokaili mun vaatimuksia tyyliin "voi voi kaikkea sitä pyydetäänkin", mutta sai myytyä mulle parinkympin netin. No, ihan jees ku se toimii pari tuntia päivässä (piti olla maksiminopeudella koko ajan), oli kerran jo korjattavana valmistusvirheen takia pari viikkoo (ei mitään pahoittelua tai korvaavaa nettiä siks aikaa) ja ainiin, NYT SITÄ SAMAA MYYDÄÄN PALJON HALVEMMALLA! Mutta parasta on se, että tässähän on tyytyväisyystakuu. Hmm. Sehän tarkottaa sitä, että jos ei kiinnosta, mun ei ole pakko käyttää tätä. Maksaa kylläki. Tää on niin paska, että youtube-videon kattomiseen pitää varata joku tuntia aikaa!! MAHTAVAA!


Onko teillä kokemuksia veemäisistä mokkuloista, liittymistä tai jostain muusta?

torstai 11. elokuuta 2011

tavallisen arkipäivän veemäiset hetket osa 2. PÄIVÄ

Noniin, eli eilen jäätiin siihen bussi-vaiheeseen! Lähdetään siis siitä liikkeelle.

Pääset kouluun. Ensimmäiseksi pamahdat koulun vessaan tsekkaamaan, että millainen missi se sieltä peilistä katsookaan. Kuinka ollakaan, vesisade ja kiireen aiheuttama hiki ovat liimanneet hiukset naamaan kiinni, ja muutenki se pärstä on kuin junan alle jäänyt majava. Naamanoperointivälineet jäivät kotiin eli peli on menetetty!

Havaitset, kuinka kaikki lukevat ruotsin kielioppia naamat valkosina. Ainiin. Tänään on koe. Voi kuinka mukavaa. Kuinka ollakaan et ole lukenut sivuakaan, saatikka että tajuaisit kyseisestä paskasta yhtään mitään. Tuntiaktiivisuus on ollu siinä nollan vaiheilla ja kun kielitaitoa jaettiin, sä olit tod.näk. syömässä. Aikaakin tietotankkaukselle on noin kolme ja puoli minuuttia, vittujes. Laahustat luokkaan masentuneena.

Koe on niin vaikee, että itkettää. Kynästä katkeaa lyijy, takana istuva niiskuttaa nenää (NIISTÄ SE, SAATANA!) ja aika loppuu kesken. Koko loppupäivä kulkee tällä samalla linjalla; kaikki menee enemmän tai vähemmän perseelleen. Ruokalasta loppuu leipä just ennen sua, maito kaatuu kalapuikkojen päälle ja maailman ihanin poika samalta liikkatunnilta onkin oksutaudissa kotona.

Lopulta helvetillinen koulupäivä loppuu ja pääset bussiin ystäväsi kanssa. Bestiksesi kertoo sulle ohimennen, sillai by the way, että sä et mahdukaan ystäväporukkanne suunnitelemalle reissulle. Sun tilalle meinaan tulee maakunnan hirvein lissu ja ikävä kyllä sä et yksinkertaisesti voi tulla völjyyn. Elämäsi ensimmäisen kerran sun tekee mieli kuristaa jotain muuta, kuin itseäsi. Hillitset kuitenkin tunteesi ja toteat asian olevan ok, vaikka päässä pyörii mielikuva yksinäisestä viikonlopusta tietokoneella istuen, ku muut reissaa ja bailaa.

Kotipihassa sä saatkin odottaa äitiäsi 3 tuntia, koska avaimesihan ovat sisällä. Räntäsateessa istuminen ilman minkäänsortin virikkeitä alkaa pikkuhiljaa puuduttamaan, vitutus kasvaa aikamoisiin huippulukemiin. Kuinka ollakaan, kesken sun odottelusi ovi aukeaakin sisältä päin. Ovella seisoo flunssainen äitisi, joka on tullut töistä jo 5 tuntia sitten, mutta ei ole päiväuniltaan huomannut sun saapumistasi, odottelusta puhumattakaan. MAHTAVUUTTA!

...mitäs sitten tapahtuikaan, hahaa, se selviää huomenna...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

tavallisen arkipäivän veemäiset hetket osa 1. AAMU

Oon koonnut perusarkipäivän vittumaisia hetkiä kuvitteellisen tarinan muotoon, tuntuuko tutulta?

Aamuherätys. Kellon ruudussa vilkkuu 7:00 ja se ääni... siis se on niin raskas ääni, että tekis mieli ottaa vauhtia ja hypätä ikkunasta. "ZIII-ZIII-ZIII"... Nouset ylös pehmeästä sängystä kylmään maailmaan ja kävelet kylppäriin unenpöpperössä. Peset naaman ja hampaat vahingossa liian kylmällä vedellä, virkistyt vähän. Olet virkeämpi, mutta sitäkin v-ttuuntuneempi. Puolessa välissä kahvikuppia (jonka kuumuuden takia poltit kielesi) tsekkaat pihalle -oudon pimeää!- ja sen jälkeen vilkaset oven päällä olevaa kelloa. Huomaat, että eiperkeleenhelvetti. Kello on oikeesti viis. AAMUYÖLLÄ. Kivakiva, herätyskello oli sitte päättäny seota. Yritäppä enää mennä nukkuun! Ensinnäki, aivan turhaa ja toiseks: onnistuisko muka enää kahvikupin ja kylmän naamapesun jälkeen? Ei.

Telkkarista tulee joku BB-Nikon surkuhupaisa chat, jossa on huikeet kaks osallistujaa kyselee seksiseuraa PK-seudulta. Kello matelee, matelee ja matelee. Kohta sä kuitenkin havahdut, että sä oot myöhässä. Miten vitussa? No varmaan siten, ku aloit puuhaileen kaikkee, tyyliin "Lakkaampa kynnet ku on aikaa! Ja tiskaan. Ja maalaan taulun. Perustan lahkon. Ja pelastan kaikki nälkäiset afrikkalaiset! Kun kerranki on turhaa aikaa!" Valtavan tuskanhien noustessa iholle sä heität vaatteet päälle (lempipaitasi on likainen ja toinen kenkä on toki hukassa, lopulta löydät sen kymmenen sentin päästä jalastasi.) ja lähdet kiitään bussipysäkille. No, se on suhteellisen hankalaa, kun kaikki koirankusettajat ja aamuinnokkaat polkupyöräsankarit EI TIEDÄ OIKEAN JA VASEMMAN EROA! (välirage: MIKÄ siinä on niin vaikeeta tajuta, että POLKUPYÖRÄT MENEE OIKEALLA ja KÄVELIJÄT VASEMMALLA?! Sitten ne urpot ei edes väistä, "tää on mun tie!")

Bussissa pääset istumaan viinan- ja hiensekaisen hajun omaavan sedän viereen. Takanasi istuu ärsyttävä ekaluokkalainen, joka potkii penkkiä ja kuuntelee jotain reggearekka-soittaria kännykästään koko matkan ajan. MAHTAVAA! Susta tuntuu siltä, että haluaisit avata takaoven ja hypätä ojaan. Tajuat myös, että unohdit noin 4/5 päivän tavaroista himaan, kivasti siihen kahvikupposen viereen keittiönpöydälle.
Joo, kotona on sitten kaikki kännykästä koulupapereihin ja reenikamoista kotiavaimiin.

...jatkuu huomenna...

maanantai 8. elokuuta 2011

asennevammainen

Myönnän, mä olen välillä valtavan asennevammanen kaveri varustettuna uskomattomilla ennakkoluuloilla. Oikein hävettää! Muodostan alle kolmessa sekunnissa mielipiteen henkilöstä pelkän koulutuksen, ammatin, aatteen, vaatteen tai musiikkimaun takia. Nyt jätän esimerkit väliin, koska mut varmaan puukotettais pimeellä kujalla mun "paljo mua kiinnostaa mennä sinnejasinne, ku siellä on vaan sellasiajasellasia ihmisiä!!1"-vamman takia.

Mutta toisaalta, onko ketään jollei olis edes pikkipikkipikkiriikkistä asennevammaa tai ennakkoluuloo? Jopa niillä ennakkoluulottomaks julistautuvilla on ennakkoluuloja ennakkoluuloisia kohtaan, ihan salee!(Mahtava lausehirviö.) Asennevampen ja idiootin ero on se, että idiootti luulee sen ennakkoluulonsa olevan joku fakta, tyyliin "Kaikki tummaihoset on pakolaisii jotka raiskaa kaikki naiset ja vie meidän työt!!!1 En varppina tutustuis sellasee!!!", me asennevammaiset ennakkoluuloissa muhivat höntit taas tajutaan, että mettään mennään, jos jatkan tätä ajatustapaa.

Heräsin ennakkoluuloisuuden ja asennevammaisuuden täyttämästä elämästäni (osittain toki, miks mää ny teitä kusettaisin, että juu ihan täydellisen avoin oon nykyään), kun ekoja kertoja tavatessa nyk. avomieheni ajattelin "En ikinä vois seurustella TOLLASEN MOPOPOJAN KANSSA! Mitä muutki kelais...", mutta rohkenin kuitenki treffailee. No, lopulta paljastu, että kukaan ei ajatellu mitään muutaku että miks Petja hengas tällasen idiootin kanssa. Että se niistä luuloista sitte... No heräsinpä todellisuuteen.

No, okei, oon mä parantunu parista muustakin asenneongelmasta: koulu alko kiinnostaa heti, ku se ei enää ollukka itsestäänselvyys, siivoominen on hieno työ, ku vaan ottaa oikeen asenteen ja kaikki ei välttämättä oo ihan paskaa (oon kyllä sitä mieltä, että suurin osa on).

Kyselinki teiltä teidän asenneongelmista ja nauroin mahani kipeeks, ku kuvailitte raivoissanne niitä idioottiteinejä leffateattereissä ja hitaita mummoja! Siis en olis paremmin voinu kuvailla! Tässä pari poimittua mahtavuutta:



"Täällä itse tekopyhyys ilmoittautuu! Mulla on paljon näitä sen tyyppisiä, kun vaikka tekstiviestiin tai puheluun vastaaminen. Siis hitto jos minä soitan, siihen vastataan. Viestiin pitäis vastata minuutin sisällä. Mut ei mulla ole mikään kiire vastata muille, saatanpa jättää jopa kokonaan väliin."

"Jääräpäiset vanhukset ! Ei oo mitään rasittavampaa. En tiedä mikä siinä on mut monet vanhukset ei usko puhetta. Jos sanot vaikka ettet halua silliä niin aletaan tuputtamaan. "Ota nyt potaattia ja ahti silliä". Maista nyt edes. Kai mä nyt tiedän jos joka kerta mummolla käydessä tarjotaan silliä ja oon sitä 1000 kertaa maistanu ja samaa paskaa se on ollu joka kerta."

lauantai 6. elokuuta 2011

asennevammaiset tänne!

Koska mä oon aina äänessä, pyydänki nyt, että TE olisitte hetken äänessä ja kertoisitte mulle omasta asennevammastanne! Onko sulla omastaki mielestä todella lapsellinen asenne jotain asiaa kohtaan, ja jonka myöntäminen saa usein muut ihmiset haukkomaan henkeään? Nyt ketään ei syyllistetä!

Ja täähän ei mitenkään liity tulevaan asennevamma-postaukseen...

Ja tervetuloa taas kaikille uusille lukijoille, ootte salakavalasti mun huomaamatta hiippaillu nää lukee-tekstin alle ;)

perjantai 5. elokuuta 2011

MUA RAIVOSTUTTAA sgfuyashf (luvassa raivoavautumista)

Joka helvetin päivä lehdessä lukee, kuinka "elinkautisvanki pakeni avovankilasta" tai "kolmoismurhaaja jäi saapumatta vankilaan viikonloppulomallaan" SIIS MITÄ VITTUA! Jos joku on ottanu joltain hengen kerran tai pari, jopa useemmin, NI KUULUUKO SELLASEN PAINELLA PITKIN KYLIÄ? Vitun avovankilat ja "lomat".

Ja mikä helvetin elinkautinen se sillon on, jos sää ensikertalaisena tappajana pääset tyyliin viiden vuoden jälkeen "koeajalle" hyvän käytöksen takia (jonka aikana varmaan taas listit jonkun)? Jos joku on taipuvainen henkirikoksiin, ni eikös sellasen kaverin pitäis olla ihan koko loppuelämä jossain omassa pikkupaikassaan? En ny tarkota, että jonkun vahinko-kuolemantuottamuksen (esim. hätävarjelun liiottelu tai vaikka joku kävelly punasia päin suoraan auton alle) takia pitäis istua 30 vuotta, VAAN nää väkivaltaset sekopäät, joilla on pieni kynnys uusia rikos.

Joojoojoo ei oo rahaa, liian pienet resurssit jnejne, TIEDÄN. Mutta mielummin maksaisin veroo siitä, että vangit pidetään siellä missä ne kuuluu olla (TELKIEN TAKANA, ei jossain "itsenäisellä päiväkävelyllä" tai "iltalomalla!), sen sijaan että kustantaisin jonkun puistokemistin päiväjuopottelut ja kotona piruuttaan makaavien aikuisten ihmisten elämän.

Eihän tuolla kohta uskalla kulkee saatana, ku jotkut viistoistakertaset palottelusurmaaja-kannibaalit painaa tuolla tyytyväisenä parin vuoden linnatuomion jälkeen vähän "perhevapailla" sen ah-niin-hyvän-käytöksen takia. Kuten kaverin kanssa puhuttiin, että me eletään aikaa jollon eläinten tappaminen on raaka rikos, mutta ihmisten teurastaminen ok.

NYT HEI JOKU TOLKKU TÄN ELÄMÄÄN, KIITOS!

ps. vähän tilastotietoja lopuks:

Vuonna 2004 vapautuneista vangeista 63 prosenttia teki alle kolmessa vuodessa uuden rikoksen, joka johti vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun. Kahden seuraavan vuoden aikana uusijoiden osuus kasvoi huomattavasti hitaammin, ja se oli 67 prosenttia.

Miehet uusivat rikoksia useammin kuin naiset ja nuoret useammin kuin vanhat. Mitä vakavampi rikos, sitä epätodennäköisempää sen uusiminen on. Esimerkiksi elinkautisen tuomion suorittaneet tekevät harvoin uutta murhaa.


Näin kertoi Iltalehti. Mun mielestä ykski henkirikos on liikaa, vaikka IL hommaa vähätteleeki.

torstai 4. elokuuta 2011

"mä ainaki oisin sun tilantees..."

Tiäkkö sen tunteen, ku kerrot jostain karmeesta tapahtumasta, esim. siitä, että tuntematon ihminen haukku sut pystyyn keskellä kirkasta päivää bussipysäkillä, ja järkytyksestäsi et pystynyt sanomaan mitään. SITTEN joku kertomuksesikuulijoista, oikea verbaalinen lahjakkuus sanoo "siis jos mä oisin ollu sä, olisin ihan varppina kysyny mistä hänen negatiivinen latauksensa mua kohtaa johtuu!". Öö okei?
Tai sit kerrot, että sua syytettiin asiasta, jota et ollut tehnyt ja siihenkään et oikein saanut mitään sanottua. JA TAAS tämä sanaseppo sanoo: "siis jos mä oisin ollu sun tilantees, ni olisin haistattanu sille vitut ja vetäny turpaa!". IHA OIKEEASTI HEI. Noilla käsillä ei vedetä edes pulkkaa.

Mua ärsyttää ihan hulluna nää "jos mää oisin ollu sun tilanteessa"-mussuttajat. MUTTA KU ET OLLU! Ja tuskinpa sää siinä vaiheessa, ku sut yllättäen haukutaan tai jotain muuta vastaavaa, keksit joko a) jonkun nerokkaan vastalauseen tai fiksun argumentaation tai b) käsket painua helvettiin tms. muuta veemäistä. Se nyt on vaan kylmä totuus, että sellasessa tilanteessa helposti jää aivan sanattomaks se suurisuisinki heppu.

Tai jos joku kertoo kumppaninsa huonosta tavasta, esim. unohtaa maidon pöydälle, niin nää samat tyypit on "siis sinuna jättäisin sen!". Joo mahtavaa, että yrität asettua mun saappaisiin, mutta heräileppä! Mä hei varmaan suoralta kädeltä jätän sen, jos sillon jotain ärsyttäviä tapoja?! Että morjes, mua vituttaa ku sä unohdat hammastahnatuubin auki, tää suhde on ohi! Tai toisinpäin: "Näin mun ihastuksen eilen leffateatterin edessä." "No sinuna olisin menny juttelee ja kysyny mitä se aikoo mennä kattoo ja et voinks tulla mukaa!!!" ...eiku olisikkohan menny? --tun urpo.

Miks ne ihmiset ei tajua, että joskus vaan ei keksi mitään sanottavaa ja joskus myös kannattaa olla ihan pääkiinni? Joskus myös järkytys vie jokasen opitun sanan mielestä. Ei koko aikaa voi olla joku saatanan arkielämän Aleksis Kivi loistavine sanakäänteineen.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

toivepostaus: ruokailumässytys

Ei perse, mua raivostuttaa ihan hulluna kaikki syömisäänet, kaikkein eniten maiskutus! Siis miten sellasta ääntä voi edes pitää, ilman että oma ruokailuhetki menee vituilleen? Aivan tajuttoman raivostuttavaa yrittää ite pistää soppaa naamaan, ku vieressä joku vetää ihanaa maiskis-slurps-maiskis-slurps-sinfoniaa ja välillä hörppii ja ryystää. Niillä ihmisillä on varmaan enemmän suussa kuolaa, ku sitä ruokaa!

Sellasen omomom-äänen ja naminami-herkuttelun siedän vielä, vaikkaki mulle tulee mieleen siitä etäisesti joku...ruokaorgasmi. "Omomommmomomm ku hyvää namnamanam ai että...". Juu okei, mää tässä yritän syödä, että jos sää menisit ja varaisit hottelihuoneen sen sun makaroonilaatikkos kanssa...? Vaikka syöminen on parasta, ni ei sitä lautasta tarvi kai rakastella katseellaan??

Mutta mitä jos määki maiskutan tai hörpin tai jotain? Mistäs vitusta sen voi tietää, jos en vaan kuule? Meinaan Petjan kanssa syödessä usein homma etenee näin:
Kannetaan tyytyväisinä ruokalautaset pöytään ja aletaan syömään hiljaisuuden vallitessa. Kunnes P alkaa maiskuttaa. Maiskis maiskis kuuluu, ja Jennillä alkaa naama punottaa ja käteni, jossa minulla on vaarallisesti sojottava haarukka, puristuu nyrkkiin. Maiskis maiskis, sanoo Petja ja lapioi ruokaa suuhunsa onnellisena. Sitten mulla pimahtaa aivan totaalisesti! "NYT SAATANA LOPETAT TON HELVETIN MAISKUTUKSEN, MÄÄ EN KESTÄ SEKUNTIAKAAN!!!", huutaa Jenni ja hiljaisuus vallitsee huoneen. "Siis minkä...? Emmää voi sille mitää, emmää huomaa..." sanoo Petja. Siis mitä vittua? Miten et voi olla kuulematta sitä 200 desibelin massunmassua?

Vaikka oon itekki aika oksettava tyyppi, enkä mitenkään erityisen hienosteleva kaveri, niin silti saan oksennushaluja lautasen nuolemisesta ja puolen naaman lipomisesta (tai sen yrittämisestä). Mä en tajua mikä siinä on kamalaa, sama kai se on, että siirtyykö se ruoka kielellä vai lusikalla suuhun? Mutta silti... hyi hitto. Yleensä lautasennuolemiseen vielä kuuluu sellanen kuolaamisen ja raskaan hengittämisen ääni. Hittoku en osaa kuvailla.

Muutkin ruokapöydässä tapahtuvat jutut etoo, meinaan ruualla leikkiminen. Kaikkein oksettavinta on pyöritellä sormissaan jotain pullanpalaa, kunnes se on sellanen taikinamössykkä, johon on tarttunu käsistä kaikkee paskaa oikein kunnolla. (Vaikka tää oksettaa mua, voin silti hyvin syödä lattialle tippuneen karkin tms...) Ja spagetin imeminen ja edestakas hinaaminen suussa... HYI PASKA!

No, määpä tästä meenki hörppimään aamuteeni, mutustelemaan vähän aamiaissämpylää ja siinä sivussa läträän jugurtin kanssa, joten c ya!

tiistai 2. elokuuta 2011

anteeksi, että olen olemassa

Mä tykkään/siedän/ymmärrän suurinta osaa ihmisistä jollain tavalla ja uskon, että vaikkei ny jokasessa, niin silti monessa tyypissä on jotain tutustumisen arvoista. Mutta silti.... yks ihmisryhmä ärsyttää mua todella paljon.

Ne on ne Anteeksi, että olen olemassa-ihmiset ja muut, jotka jotenkin pahoittelee sitä, että on ees syntyny. Sellaset, jotka ei edes viitsi yrittää elää ja innostua. Mä nyt erottelen taas karkeasti & valtavin yleistyksin porukkaa, mutta tarkennan, että en puhu ny ujoista tai epävarmoista ihmisistä, joita jännittää/ahdistaa sosiaaliset tilanteet jne. Vaan tää on se ihan oma porukkansa, jotka velloo jossain itsesäälissä jäätävinä marttyyreinä.

Siis tää ei oo ees kunnon pessimistisyyttä, vaan valtavaa itsesääliä, tyyliin "turhaa mä meikkaan, ruma olisin kuitenki", "turhaa mä osallistun tohon peliin, emmä kuitenka osaa". Nää tyypit yleensä myös syyttää muita yksinäisyydestään, vaikka usein se on kiinni tästä ajatuksesta, että iskenpä heti hanskat tiskiin ja meen kieriin itsesäälissä. Että ei kukaan musta vois tykätä, että anteeks vaan että oon olemassa.

Tälle porukalle on turha mennä tekeen tuttavuutta, ne heittäytyy heti marttyyriasenteelle ja laittaa itsesäälivaihteen silmään. Ne on sillai "turhaa toikin tulee mulle jutteleen, säälistä varmaan, kukapa minusta pitäisi" ja sit päälle sellanen kohtalokas tuskan huokaisu. Vaikka joku olis aidosti kiinnostunu seurasta ja halunnu vaikkapa tutustua, MUTTA EI, vedetään heti ennakkoasenne päälle!
Sit pohditaan, että miksköhän oon yksin. VARMAA SIKS, KU OOT KÄÄNNYTTÄNY JONKU 10 IHMISTÄ SUN LUOTAS!

Onneks tää harvoin on koko elämän kestävä piirre, meinaan yleensä tää on vaan joku kausi. Siis nuorilla & nuorilla aikuisilla. Mutta täytyy sanoo, että useat vanhemmat ihmiset "sairastuu" tähän ja se on kyllä sellanen juttu, että siitä ei eroon pääse sitte. Vai kukapa ei löytäis tuttavapiiristään "noo, kukas minusta välittäskään!"-mummoa...

Nyt mä lähden rientoihin, kattellaa illalla uudestaan!