HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

suustaan pahat

Jos et kestä valtavaa kirosanatulvaa, suosittelen jättämään lukematta (ettei sitte tarvi itkee, kuinka karmeeta luettavaa oli ja nassutinassuti).

Mä oon ihan järkyttävä suustani, siis ei mitään rajaa. Voin ihan hyvin sanoo ystävälleni vaikka kaupassa, että laitappa se ostoskori perseeseesi tuntematta sen suurempia omantunnontuskia mööäytyksestäni. Voin kutsua ihmisiä lortoiksi ja runkkareiksi tarkoittamatta mitään pahaa. Viljelen voi vittua, saatanansaatana lipsahtaa pienemmissäkin ongelmatilanteissa ja kaikki on paskaa. En edes huomaa, kun voihelvetti lennähtää suustani lailla sammakon . Olenko ainoa?

Kaikki aina sanoo, että mietippä mitä puhut ja lässynlässyn. Hei en mä voi sille mitään, että mulla on merimiehen suu! Joo, se on kamalan lapsellista ja teiniä hokea sitä vittua ja ei nuoren naisen kuuluisi puhua näin. Ja joojoo, kiroilu on verbaalista köyhyyttä ja epäkunnioitettavaa kanssaolijoita kohtaan. Se kuulostaa kamalalta, antaa puhujasta vajaaälyisen vaikutelman ja on kaikinpuolin järkyttävää. Mutta mitä vittua mä sille voin? Kun se lipsahtaa niin se lipsahtaa!

Olis mustakin kiva olla taitava sanankäänteissä ja pystyä välttelemään "voi helvetin perse ku kaikki menee päin vittua SAATANA!"-tilanteita. Olishan se ny mahtavaa, jos sais väännettyä jonkun hitsinvitsin tai hupsistakeikan siinä vaiheessa, ku iskee itteensä jollan kulmahiomakoneella otsaan. Mutku se  kiroilumoodi on selkeesti osa mun luonnetta! Minusta ette merimiestä pois saa. Perkele.

Tai miettikää ny esimerkiksi "Tää on ihan persepano-päivä"-lausahdusta tai "runkkari"-sanaa. Emmä ny tiä tuleeko asia selville, jos sanoo päivän olevan aivan anaaliseksi-päivä tai jonkun ihmisen olevan masturboija. Helvetti. Se sanan luonne muuttuu aivan täysin! Ja millä sää sen korvaat, jollain "onpas kurja päivä"-sanonnalla? Siis täytyy olla saatanan hyvässä mallissa elämä, jos päivä yhteen tuhmaan sanaan kaatuu. Einy jossain illallisella kannata sanoo, että onpas vitun hyvää ankkaa, mutta siis... perustilanteissa. Jos sää tiputat Aalto-vaasin lattialle, musta on aivan oikeutettua huutaa useempiki v-sana peräkkäin!

Onko täällä muita suustaan rumia ja kauheuksia laukovia muikkeleita? Vai olenko tosiaan ainoa, jolle tungeppa perseesees- ja huomenta runkkarit-toivotukset on arkipäivää? Kerroan, jos lukeudut kanssani samaan kategoriaan! Toki voit myös kertoa, mitä muita tunteita kiroilu sinussa herättääkään. Ja ettei kuitenkaan ihan villiinnytä ärräpäiden suhteen, siivotaan ne suut edes täksi illaksi ja yritetään pitää vitut kurissa. Jossei malteta, puhutaan hiljaa... Todella (=vitun) hauskaa tiistaita, höpönassut (=runkkarit)!

37 kommenttia:

  1. hahhaha nauroin liikaa ja ääneen :D ''onpas vitun hyvää ankkaa'' mahtavaa :D sikahyvä

    VastaaPoista
  2. aika monesti mieki käytän just tota 'tungeppa vaikka perseesees se..'-lausetta :D sopivissa määrin kiroilut on asia OK ja useampikin peräjälkeen asian vahvistamiseksi, niiku noissa sun mainitsemissa tilanteissa.~

    mutta kyllä mua lähinnä naurattaa jos seison linkkupysäkillä oottamasa ja siinä on a) ala-asteelaisia esittelemässä kavereilleen sanavarastonsa nurjinta puolta tai b) pikkulissuja hokemassa vittua joka toisena sanana. :'DD

    VastaaPoista
  3. Mulla on taipumusta laukoa siis-iik-ihan-kauheita kirosanakulliyhdistelmiä. Se on hauskaa ja luovaa. Yarr!

    VastaaPoista
  4. Mullaki "lipsahtelee" hieman liia useesti vitut ja saatanan saatanat:D Mut minkä mää sille mahdan varsinkaa silloi jos satutan itteni iha kunnolla. Jos tää jotakuta häirihtee ni voivoi:)

    VastaaPoista
  5. Määkin kiroilen aika paljon ._. vittu-sanaa voisin kyllä vähentää. Oon tämmönen tosi kimeeääninen ja muutenkin näytän 12-vuotiaalta, niin kaikki kauhistelee kun sanon vittu. Mun suusta kuuluu hyvin usein "vittu mitä paskaa" "ei hyvää VITUN päivää" "ja paskan vitut". Vittu.
    Se vaan tulee. Ei voi mitään :D Ja vielä helpompi on hokea sitä vittua kun äitikin sitä hokee ja jopa mun mummu huutaa joskus "VOI VITTU!" ja "jos vituttaa niin sit vituttaa. HEHEHEHE" :D

    VastaaPoista
  6. Mäkin kiroilen joskun vähän liikaa, mutten mä sitä osaa rajoittaa :D Jos vituttaa niin kyllä sen saa ääneen sanoa. Huvittavinta kyllä on nuo ihkulissut tai kunnon gangstat, mitkä hokee vittua vaan sen takia, että ne olis khuulimpia. Oon repeillyt vaikka kuinka monta kertaa, kun jotkut lissut näkee kaverinsa ja alkaa kuulua "Vitun Make anna nyt se vitun hali mulle vittu! <3"

    VastaaPoista
  7. Joo oon ihan samallainen :DD tieksä ku on näitä kullittelu nimiä poikaystävälle, muru ja rakas jne no mulle mun poikaystävä on homo.. Esimerkiks kaupassa. 'Noni homo tuus nyt'

    VastaaPoista
  8. Oon jo pidemmän aikaa seurannu tätä siun blogia ja täytyy sanoo, että vaikutat just sellaselta ihmiseltä, jonka juttuja jaksais kuunnella pidempäänkin:D Ja niille mussuttajille, jotka valittaa, että KUKA SÄÄ OIKEEN LUULET OLEVAS, niin mitäs luette. Siks toisekseen oon huomannu, että ajattelen aika monestakin asiasta samalla tavalla kun sinä.
    Mut joo, asiaan. Ite kiroilen ja oon useemman vuoden kiroillu kun tosiaan joku merimies. Ennen penskana se oli sitä näyttämisenhaluu ehk enemmänkin, mut nykyään varsinkin vitut, saatanat ja perkeleet kuuluu miun sanavarastoon aina kun joku menee päin persusta. Ja vaikka ei meniskään, niin sitten joku asia on "vitun hauskaa" jne. Ja tosiaan, avomieheni kanssa kutsumme toisiammekin niinkin ihanilla hellittelynimillä kun huora, horo, lutka, jne:D Ja en tosiaan näe siinä mtn pahaa. En toki menis sanomaan jollekin avomieheni mummolle, kun tapaan sen seuraavan kerran, että MITÄS HORO, jtn tilannetajuu sentäs:D Mut uskon, että ymmärsit pointin.
    Onhan se huvittavaa ja säälittävääkin kun sellaset polvenkorkuset nappulat huutelee taatananpelkelettä toisilleen, mut miusta melkeenaikuiset ja aikuiset saa puhuu miten tahtoo ja miusta kiroilu ei tosiaankaan osota mielikuvitukse, saati sitten sanavaraston, puutetta.

    -Satu

    VastaaPoista
  9. mun mielestä on hassua sanoa, ettei voi sille mitään että kiroilee:D siis miten niin ei voi? tottakai voi, ei vaan päästä suustaan sitä sanaa:D ei kai se ny mitään hengittämistä oo, varsinkin jos esim. pystyy jossain tilanteessa, vaikka hienossa ravintolassa presidentin kanssa ruokaillessaan jättään ne vitut ja saatanat siitä puheestaan niin miksei muullonkin:D mutta kyllä ymmärrän että joskus se vaan lipsahtaa, just kun vaikka loukkaa ittensä, mutta kiroilu vaan on mun mielestä jotenkin hölmön kuulosta ja menettää tehonsakin jos sitä liikaa hokee:D mutta ei siinä sinänsä mitään pahaa oo, ja kaikki puhukoot miten puhuu, ei se muiden ongelma pitäis olla:)

    VastaaPoista
  10. Ah, ihanaa kuulla, että muutkin kutsuu miekkosiaan homoiksi sun muiksi :D Meillä on paskapäät, homot, runkkarit, ripulipersepilluvittukusihousuidioottimulkkupäät sun muut vakiinnuttanu asemansa hellittelyniminä :D Välillä kilpaillaan siitä, kumpi keksii typerimmän/hauskimman/mahtavimman solvauksen ja sit nauretaan räkä poskella ku ollaan niin fiksuja :)))

    VastaaPoista
  11. YOU'RE MY SOULMATE !! <3
    Mä kiroilen oikeesti aivan pirusti, ja se on oikeesti totta että sille kiroilulle ei ovi mitää! Mä kiroilen koko ajan, ja voi herranjumala jos mä suutun ja alan kertoon mielipidettäni nii "voi vittuku sä et saatana helvetti ymmärrä", en kuulemma kuulosta söpöltä ku kiroilen. :D

    Ja siis oishan se tosiaan hienoo olla kiroilematta ja just heittää joku hitsinvitsi, mutta ei. Miettikää ny, vittu mua vituttaa = vitsi mua vitsittää ? Joo katto..

    Mulla kirosanat kuuluu jos menee hienosti, jos selitän jotain, jos joku vaan on **tun hauskaa, kiroilen koko ajan! Ja ei hävetä. :D

    VastaaPoista
  12. hahah mainioita ootte :D JA KYLLÄ, kirosana voi lipsahtaa :D samanlailla ku astuu vaikka nilkkansa päälle tai liukastuu -vahingossa! :D

    mun poikaystävä on myös usein homorunkkari tai runkkupetteri <3 paula kutsuu mua usein runkkuperseeksi ja kyllähän kaikki muutkin hellittelynimet teinihuorista paskahiusuihin on käytössä säännöllisesti <3 voi luoja mua häve ttää edes kirjottaa noi ylös :D

    VastaaPoista
  13. vittua tulee viljeltyä usemman kerran päivässä, ei siihen muuten kiinnitetä mitään huomioo, mut viimeviikon terveystiedon tunnilla kaikki säätää luokan eessä jotain ja ettii omaa ryhmää ku meikä pamauttaa "VOIKO YKSI VITTU KATSOA NE RYHMÄT JA KERTOA KAIKILLE?" ja kaikki kääntyy kattomaan.. "noku vittu olis paljon helpompaa saatana"

    t. vittusaatana mä

    VastaaPoista
  14. Hahah loistavaa :D Tuli mieleen... mun äiti ♥ Perkelehelvettivittusaatana -repertuaari on osana lauseita heti kun sattuu vähän jostain asiasta kiihtymään! Oon _muutaman_ kerran repeilly ihan huolella eräänki paasauksen jälkeen hhah! Njoo, täytyy myöntää että ehkä se on tarttunu vähän mullekki...

    VastaaPoista
  15. Isi ja äiti on kans nii hyviä suustaan, että hoin jo ihan kakarana voikilinvittua ku en tajunnu et se on kirosana, ku oli nii arkipäivää :D Tietty se tarttu ja jäi se kiroilu, enkä saa sitä loppuun varmaan ikinä. Vähä pystyy hillitteen kun on lasten tai isovanhempien kanssa samassa tilassa mut vitut lentelee kyllä muuten oikein tahdikkaasti oli tilanne mikä tahansa. Joten jos mulla olis nyt tulostin, niin tulostaisin ton sun tekstin, niittaisin paperit yhteen ja joka kerta kun joku tulee päivitteleen kuinka tällänen pieni soma tyttö puhuu näääin rumasti nii iskisin sen nivaskan sille käteen ja sanoisin et lue tosta! :D

    VastaaPoista
  16. jee, löysin mun sielunsiskon! :D tai ilmeisesti useampia, mitä näitä kommentteja kattoo. en oo kovin hieno nainen, kiroilen ihan liikaa ja juon kaljaa ja kaikenlisäks opiskelen rekkakuskiks! :D voisko pahempaa stereotypiaa enää olla? paitsi ainoo kusee täs et oon akka.

    multa pääsee se voi vittu päivässä miljardi kertaa, se on nii vakiosanastoo jo etten edes tajua että välillä joka toinen sana on vittu, vittu mitä sitte. :D ja auta armias ku sattuu tai tapahtuu jotain maailmaa mullistavaa, sit pääsee vähintäänki semmonen nätti "vittusaatanaperkelehelvetti ku ei mikään taas vittu suju saatana" -litania suusta... hupsista!

    "vittu mitä paskaa", "vittu ku vituttaa" yms. lipsahtaa suusta kans vähän turhan usein.

    odotas Jenni ku joskus satutaa samaa kauppaan samalla, asun meinaan kans Nokialla. :D voi kuulua hieno kirosanojen kirjo hyllyjen välistä, kun mikään ei taas vaan vittu suju!

    ps. rakastan sun blogia <3

    VastaaPoista
  17. aiaiaiai hajosin seinille :DDDDDDD

    VastaaPoista
  18. Meikäki kirroilee aivan luvattoman paljo! Ku olin oppinu puhumaan nii muutamat ekat sanatki oli ollu kirosanoja, oon mm. joskus jupissu n. 2-vuotiaana että "perkeleen perkele, paska sukassa!" ku jotenki se pökäle oli potkuhousuissa varpaisiin eksyny. 3-vuotiaana mut laitettiin seurakunnan kerhoon ja siellä opin pois kiroilemisesta ja uskollisesti koko ala-asteen olin kiroilematta, kunnes yläaste ja kaamea teini-ikä iski ja kirosanat palasi sanavarastoon :D sukulaiset päivittelee aina ku tytär puhhuu ku "lohilappalainen", mutta ne ite on ihan samanlaisia! Syytän siis osittain kasvuympäristöä ja tätä murretta johon kirosanat jollain tapaa kuuluu ;) osaan kyllä olla kiroilematta jos tilanne sitä vaatii, mutta joskus se saatananperkelekkin lipsahtaa kyllä väärässäkin paikassa (eikä sille vaan voi mittään) :DD

    VastaaPoista
  19. Mun mielestä on todella halventavaa naisia kohtaan viljellä sitä v-sanaa ja muutenkin kiroilu ylipäätään todella ruman ja inhottavan kuuloista, sekä antaa huonon kuvan ihmisestä. Sun vanhempien olisi aikoinaan pitänyt pestä sun suu saippualla, niin ehkä olisit oppinut olemaan kiroilematta ja käyttäytymään asiallisemmin. ;-)

    VastaaPoista
  20. Täälläki kiroillaan aika ansiokkaasti joka päivä ja jos ei ääneen voi kiroilla, tilanteen niin vaatiessa, nii pään sisällä kyllä raikaa helvetinsaatanavitut niin lujaa ettei mitään muuta varmaan kuulekkaa :DDD

    VastaaPoista
  21. Täällä lisää kanssasisaria :D. Vittusaatana ja homonaama kuuluu näihin top kirosanoihin, plus tietenkin perus perkeleet, saatanat, vitut ja paskat! Ai mikä lady, MINÄ VAI?!

    VastaaPoista
  22. Noh, ainakaan en ole yksin :D Omasta suusta pääsee lähes joka tilanteessa vittu, saatana, homo, runkkari yms. Osa kavereistani onkin huomauttanut kuinka paljon näitä viljelen, mutta minkäs sille voi jos on suustaan "merimies" :D BTW, AIVAN LOISTAVA BLOGI! Täytyy käydä useammin täällä :D

    VastaaPoista
  23. Minkäs sille voi kun ei saippuakaan liuottanut näitä voimasanoja kielenpäältä! Kiroilen hyyyvin paljon ja en nyt voi väittää olevani ylpeä siitä, mutta eipä se kovin paljon itseäni häiritsekkään. Ärräpäät usein livahtavat suusta täysin huomaamatta ja silloin tällöin saankin paheksuvia katseita osakseni.. Mutta entäs sitten ;D En mäkään kyylää jokaista mummoa ja mammaa pahalla silmällä jos jokin niiden olemuksessa ei mua miellytä! Kiitos siis tästä yberistä postauksesta, hihkuin innosta kun en olekkaan ainoa isoääninen ja pahasuinen tyllerö täällä suomenmaalla <3

    Oon tosi mini kokoinen ja ehkä joidenkin mielestä viattoman näköinen. Esimerkiksi autokoulumaikka kerran järkyttyneenä huomioi, että "sähä puhut ku mikäki rekkamies" sen jälkee ku laskettelin ekaa kertaa muiden autojen joukkoon ja pienessä stressissä helpotin oloani papattamalla mitä sylki suuhun tuo.....

    Ei pidä pitää sitä nutturaa liian tiukalla, sanojaha ne vaa o herrajestas!!

    VastaaPoista
  24. http://fi.wikipedia.org/wiki/Koprolalia

    VastaaPoista
  25. Vittu sanaa viljellään täälläki ihan VITUSTI kun pahemmasta tourettesta kärsivä :D:D:D:D

    VastaaPoista
  26. taas sai hyvät naurut tästäkin postauksesta :D !
    ps. eikö sua vituta että tossa fia's world blogissa on pelkästään sulta kopsattuja postauksia? kannattais viedä juttu eteenpäin, ei toi nyt kovin reilua oo...

    VastaaPoista
  27. ihana postaus:D: sai nauraaa taaas ku muute kaikki on iha paskaa,, eli joo tääält löytyy yks joka viljeleee kirosanoja.."onpas vitun hyvää ankkaa" tossa vaiheessa mä repesin totaalisesti.

    VastaaPoista
  28. AI SAATANA MUA ALKO VITUTTAA KU LÖYSIN NOI NYHOLMIN KOPSAAMAT TEKSTIT! Eksä meinaa tehä asialle mitään? :0

    VastaaPoista
  29. Joo itseltänikin aina lentelee noi löysiä pommeja ampuvat lokit suusta :D

    Mut mun kämppis enemmänkin valittaa siitä että sanon "sori" liian usein. Voitko uskoa? Jos esim se on sanonut että käytä lasin alusta (surkee epätodellinen esimerkki) ja sit unohda ja se huomattaa, sanon sori ja laitan sen alusen niin se rupeis vauhkoo että miks anteeksipyytelen jatkuvasti. Kuulemmä käytän sori sanan arvottomaksi, musta se on kyllä aika arvoton sana musta verrattuna hyvään vanhan aikaiseen Anteeksi pyyntöön.

    VastaaPoista
  30. Minä viljelen kirosanoja myös kuin merimies. Joskus niinkin helvetisti, että jopa ronskisuinen avokkinikin moittii minua siitä. Jos mun joka toinen sana on vittu, niin mitä helvettiä minä sille voin? Sulautuisin ainakin niiden helvetin hyvin yläastelaisten teinipillujen joukkoon :D

    VastaaPoista
  31. Hahhahaha onpa mulla paljon rumasuisia sielunsiskoja :D! Hyi me ollaan järkyttävää porukkaa. Mutta miettikää, eilen huomasin sanovani poikaystävälle "VOITKO RAJOITTAA TUOTA VITUNHOKEMISTA, TÄÄLLÄ ON MUITAKIN IHMISIÄ!", ku se huusi kavereilleen toiseen päähän bussia "MITÄ VITTUU JÄTKÄT HEI VITTU ETTE OO TOSISSANNEEEH".

    Olen parantumassa.

    VITUT!

    VastaaPoista
  32. tässä vaiheessa voi vain todeta että kiruan iteki railakkaasti, varsinki töissä on lystiä ku minä (reilu 20vee) ja mun pomo ja työkaveri (molemmat yli 50) noidutaan tyhmät asiakkaat ja maahanmuuttajat ja mummot ja lapset ja nuoret ja eläimet ja juopot ja kaikki siltä väliltä suohon. Tosin kun asiakkaita on paikalla niin kaikki viljelee just jotain "voi hitsi/horsma/peura/pumpuli/whateveriä".

    VastaaPoista
  33. Niin sama... Ärsyttävää saada aina sitä kommenttii "hei toi kiroilu on tosi lapsellista" mut voiko sille oikeesti mitään?!?!? Voi hitsin pimpulat kun juoksen vahingossa päin seinää, katkasen kaulani ja puhkasen toisen silmäni.

    VastaaPoista
  34. Mäkin kiroa kun kannuslappalainen niin töissä kun vapaallakin ja vittu jos joku siitä rupee inisemään, niin saatana painutkoot helvettiin!

    Sulla on mahtava blogi, mä jo ihmettelin mihin sää oot hävinny ja ihan sattumalta löysin sut taas! JEEEE!!!!!!!!

    VastaaPoista
  35. Eisaatana. :D Oot ihan älyttömän hyvä kirjottaan! :D Siis niin..siis mä en voi ees sanoin kuvailla. :D Mä tuun lukeen näitä aina vähän väliä ja siis mä oikeesti, siis mun päivä paranee niin paljon ku saan joku 5 minuuttia nauraa vedet silmissä sun teksteille, erityises esimerkeillä ja siis..emmä tiä mitä sanoo! :D Ihan mahtavaa. Tää on jotain niin erilaista. Mä oikeasti nauran, ääneen, vedet silmissä näille.. :D Oh my, nice job girl!! :)

    VastaaPoista
  36. No mulla on kanssa hirveän paha kielenkäyttö ja kaikki aina hyssyttelee ja toteaa että kyllä tota käytöstä voi muuttaa. Voi helvetti, painu hevon vittuun siitä jeesustelemasta!!!

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!