HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 31. tammikuuta 2012

mustasukkaiset naikkoset

Mustasukkaisuutta on kolmea erilaista vahvuustasoa: söpö mustasukkaisuus, keskivaikea mustasukkaisuus ja överimustasukkaisuus.

Söpöön mustasukkaisuuteen kuuluu, se että ne sukat on max. kokoa nilkkasukka, ei mitkää vitulliset tissien alle vedettävät pikimustat 80 denierin sukkahousut. Mustasukkaisuuden piikki pistää, kun oma lutuinen nasu osoittaa kuolaavia ilmeitä julkkisvosukoiden bikinikuvista tai kun poikaystävän puheissa vilahtaa exä positiivisessa valossa. Söpöön mustasukkaisuuteen ei kuulu murehtiminen, kilarit, kyyneleet tai mököttäminen. Pikkiriikkinen kiikkumienn mökömököpuun alimmalla oksalla on vielä ihan ok.

Keskivaikea mustasukkaisuus on nimensä mukaisesti jo enemmän, kuin söpö mustasukkaisuus. Keskivaikea mustasukkaisuus EI ole enää niinkään söpöä, vaan raivostuttavaa nakutusta. Myös ei-mustasukkaiset-naiset voivat joskus kerran pari sortua keskivaikean mustasukkasukkaisuuden ohimenevään vaiheeseen esimerkiksi vittumaisen parisuhdekokemuksen takia, mutta eivät jää siihen vellomaan.

Keskivaikea mustasukkaisuus on kevyttä töksähtelyä ja kilarointia kumppanin kaveritytöistä ja pahimmillaan ajoittaista tekstareiden salalukua murben ollessa suihkussa (ÄLKÄÄ VITTU OIKEESTI LUKEKO KENENKÄÄN TEKSTAREITA! Oksettavaa kyttäämistä!). Keskivaikea mustasukkaisuus voi olla inhimillistä ja ymmärrettävää, esimerkiksi aiemman suhteen päätyttyä pettämissekoiluun. Siitä kuitenkin täytyy päästä eroon, koska sekin alkaa jossain välissä raastaa suhdetta, ellei kumppanin hermot ole tehty joustavasta materiaalista.

Överimustasukkaisuus on jatkuvaa nalkuttamista ja itkukohtauksia, jotka aiheuttaa lähikaupan hymyilevä kassaneiti, poikaystävän sivuhistoriasta löytynyt tissisivusto tai kielto olla tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Överimustasukkainen nainen omistaa auton alle jääneestä majavasta tehdyn itsetunnon, joka ottaa osumaa jokaisesta autolehden misukasta ja julkkishoratsuun suuntaavasta kehusta. Överimustasukkainen nainen pelkää menettävänsä miehensä ja potee valtavaa alemmuuskompleksia, mutta ikävä kyllä takertumalla ja nalkuttamalla vain ajaa miehensä kaaaauas pooooois.

Siis mä en jotenkin pysty ymmärtämään sellasta rankkaa mustasukkaisuutta! Totta kai mäkin seurustelevana naisena joskus koen mustasukkaisia tunteita, mutta vittu että vetäisin jäätävät kilarisetit esim. poikaystäväni rakastamasta Iina Kuustosesta tai Paulan kanssa vietetyistä tupakkituokioista!? Tai että kyttäisin jotain sivuhistoriaa joku vitun pornotutka vilkkuen, että onkos se nyt sellaisilla naista halventavilla sivustoilla käynyt! Ja voi että, ei se varmaan enää rakasta mua, kun se on nyt avannut "Katso Katy Perryn kuumat kuvat"-linkin Iltalehden sivuilta!

Toki sitä kumppania ny kuuluu rakastaa, eikä sitä toiselle plotkolle halua menettää! Ja eihän se ny olis helmee, jos sua koko ajan vertailtais exään tai johonkin photoshopattuun kissaan freehotsexforyou.comissa MUTTA HALOO! Se on kylmä totuus, että mies kuin mies todennäköisesti katsoo muitakin naisia. Ihaillen, kauhistellen, kuolaten, arvostellen. MUTTA EI SE TARKOTA SITÄ, ETTÄ SE NY HALUAA VAIHTAA SUT POIS TAI ETTÄ SUN KANNATTAA VETÄÄ KAMALAT KILARIT!

Tai että jos sen kuoman kaveripiiriin kuuluu tyttöjä. Jopa hyvännäkösiä sellasia. Tai jos se joutuu koulussa ryhmätyöhön viiden kuuman pissiksen kanssa. Tai jos joku epätoivoisesti ihastunut tyttö jättää viestin, jossa paljastaa tunteensa. EI NE OLE SYITÄ RAIVOTA! On ok tuntea pieni vihlaisu, mutta jotain rajaa saatana!

Karu fakta ny vaan sattuu olemaan, että sä et voi vastakkaiselta sukupuolelta kultaasi piilottaa, ja parempi niin. Sellanen saatanan kyttääminen, kysely, epävarma "onx Miss Suomi kauniimpi ku mä?"-tiukkaaminen ja itkurage vaan vie sut kauemmas täydellisestä parisuhteesta. Helvetti kestäisitkö sä sellasta ite?!

Joten kaikki, joilla nilkkamustat sukat liian vaihtuu usein mustaan kokovartalosukkaan: älkää ressatko! Ei se jätkä ole sun kanssa huvikseen ja läpällä! Vaikka sun kultas olis ihana ja kelpais muillekin, niin sun raivarit vaan tekee hallaa. Eli sinä ihana nainen: ole itsevarma, sinut itsesi kanssa ja ymmärrä poikaystäväsi seurustelevan sun -ei sen Miss Suomen tai Pussycat Dollsien kanssa. Mä henkilökohtaisesti uskon, että pieni itsetuntokoulutus ja luottamuspulakeskustelu tekis todella hyvää, mikäli se sukkien väri silkkuu mustan puolelle liian usein.

Uskaltakaa päästää se hanipää sinne poikien iltaan, se vaikuttaa suhteeseen kaikkee muutaku ku negatiivisesti!

Ihanaa viikonalkua kaikille ihanille naikkosille sinne ruudun toiselle puolelle!

21 kommenttia:

  1. vittuku kirjotin taas liikaa

    ja vieläkin kirjotutttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompin onnesta ku näin tämän normaalia pitemmän postauksen!:D Oli ihanaa ku luettava ei loppunut heti kesken!

      Poista
  2. Mun poikaystävä potee keskivaikeeta mustasukkasuutta, vaikka mä oon meistä ainut jota on petetty! Kelaa sitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten jännä, että monesti petetyt ei välttämättä tunne mitään mustasukkaisuuden tunnetta tulevissa suhteissa, mutta taas jotkut joilla ei oo oikeeta käsitystä pettämisestä, on tosi mustiksia :D kai just siks, ku ei tie mitä se oikeesti on. :D

      Poista
  3. Se on jo aika vaikeeta mustasukkasuutta, jos vihaa tyttöjä, jotka kirjottaa niitä näitä johonkin facebookin tilapäivitykseen hänen jätkälleen. Jätkälle, joka muuten on sen ex-poikaystävä juuri sen mustasukkasuuden takia..

    VastaaPoista
  4. Asia teksti jälleen kerran. Mutta tämä...

    "Pikkiriikkinen kiikkuminen mökömököpuun alimmalla oksalla on vielä ihan ok."

    Joku niin söpöin ja ihastuttavin lausahdus mitä oon pitkään aikaan kuullu! <3___<3 Mökömököpuu..... Aws.

    Mutta niin. Samaa mieltä kaikista kohdista. Minua on poikaystävien suunnalta haukuttu liian epämustasukkaiseksi ihmiseksi, mutta sitten jos väläyttelen mustasukkaisuustunteitani niin se on sitten ollut "niin turhaa ja ihan olemattomasta syystä, mikä sua riivaa?!" Ja sitten kun taas en mainitse asiasta mitään niin valitetaan että enkö yhtään välitä ja voisin kyllä olla edes pikkuhitusen mustis. Ei sillä, itsekin jollain sairaalla tasolla on kutkuttava ajatus että poiccis olisi kevyesti kenttämustis satunnaisesti, mutta sittenkun niin tapahtuu niin se vain närkästyttää. Tästä vedän johtopäätöksen että ainakin minun ihmissuhteissani molemmat ovat tasavertaisesti skitsoja vajakkeja.

    Onhan se mustistelu normaalia, mutta sen ilmaisun vahvuus kertonee tapauksen järkiperäisyydestä. Muistan kaukaisilta teiniajoiltani tutun jonka mielestä poikaystävänsä käytännössä häntä pettää kun on jäänyt tumputtamisesta kiinni. Ties mitä vierasta hutsua siinä ajatteli samalla kun eihän sitä voi mitenkään todistaa! O-M-G

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onhan se mustistelu normaalia, mutta sen ilmaisun vahvuus kertonee tapauksen järkiperäisyydestä." Olisinpa tän ajatuksen pystynyt jotenkin postaukseen piilottamaan... :D ihanaa Nanna että olet olemassa ja täydennät mun postauksia hyvillä pointeittasi! C: ja mikä siinä muuten on, että ajatus mustasukkaisesta kumppanista on söpöäkin söpömpi, mutta sitten kun se tilanne iskee oikeasti... ARHGHJKJsghbdhlkgj

      Poista
    2. Minä ainaski perustelen sitä koska olen NAINEN, mulla on tissit ja kaikkee ja saan vinkua kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Miehet keksikööt omat tekosyynsä :------D

      Poista
  5. Ja faktahan on se, että miehillä on synnynnäinen tissi- ja persetutka. Kun nainen kävelee ohi/tulee lehden sivuilla vastaan/televisiossa niin mies AUTOMAATTISESTI tsekkaa perseen ja tissit. Oli nainen sitten hyvännäköinen tai ei. Miehet eivät edes itse huomaa tätä, mutta heidän luonteeseen vaan kuuluu niiden tissien ja perseiden katseleminen!

    Ja kyllä itsekin kiinnitän huomiota hyvännäköisiin äijiin olin sitten suhteessa tai en!

    VastaaPoista
  6. Tää aihe saa mut aina niin kiukkuseks, että voisin puhua tästä vaikka kuinka kauan aikaa! Etkä sä mitää liikaa kirjottanu, olisin melkei halunnu lukee sun mielipiteistä tästä aiheesta enemmänki! :D

    VastaaPoista
  7. pakko ilmottaa et mietin pääni puhki jonku minuutin tätä lausetta: "Söpöön mustasukkaisuuteen kuuluu, se että ne sukat on max. kokoa nilkkasukka, ei mitkää vitulliset tissien alle vedettävät pikimustat 80 denierin sukkahousut." sillee häh miks jenni selittää jostain sukista :D

    vasta ihan loppuun asti luettuani tajusin et ainiin, mustaSUKKAISUUS........

    naulan kantaan osuit taas tekstis kanssa! <3

    VastaaPoista
  8. Naisten kannattais ajatella asiaa siltä kantilta,että kyllähän he itsekin varmasti kiinnittäisivät huomiota hyvännäköiseen jäbään ollessaan suhteessa :)Saa katsoa,muttei koskea! Eräs tuttu oli niin mustasukkainen ex-miehelleen,että lähetti tekstareita (olivat siis samassa baarissa,eri seurueessa) miehelleen,että mitä hän puhui erään tytön kanssa :-D Ja mustasukkaisuus kertoo aina epävarmuudesta.

    VastaaPoista
  9. En kestä, sulla on niin mahtava tyyli kirjottaa ja tä oli totta koko teksti. Vaikken omekkaan itse koskaan seurustellut, ei nä mustasukkasuustasot tullut silti uutena... :D

    VastaaPoista
  10. Itse oon joutunut kokemaan mustasukkaisuushelvetin läpi äitipuoleni toimesta. Hän oli/on niin mustasukkainen isästäni, että yhdessä vaiheessa edes minä (hänen oma tyttärensä) en saanut viettää isäni kanssa kahdestaan aikaa. Heillä on kuulemma rakkaussuhde, joten se on ihan eri asia.

    Tällä hetkellä asun onneksi 200km päässä heistä joten tilanne on hieman rauhoittunut ja äitipuoli ymmärtää isä-tytärsuhteen olevan täysin normaalia... Tosin joka kerta heidät nähdessä äitipuolesta ilmenee noita mustasukkaisuuskohtauksia, milloin ohimeneviä naisia ja milloin autolehden kannessa komeilevaa naista vastaan. Yksi parhaimmista on tähän mennessä se, kun isäni ja äitipuoleni oli kaveripariskuntansa kanssa jonkun naispuoleisen henkilön keikalla. Äitipuoli oli sitten syyttänyt isääni tämän naisen katsomisesta. Hmm, niin mitähän keikoilla sitten kuuluisi tehdä kuin muun muassa katsoa esiintyvää naishenkilöä....

    Ihmettelen miten isäni jaksaa kyseistä parisuhdetta, ovat olleen nyt kohta kahdeksan vuotta yhdessä ja reilu vuosi sitten meni naimisiin (isäni ensimmäistä kertaa elämässää yli 50-vuotiaana). Kans kun ei sekään mitään merkitse ja mustasukkaisuus jatkuu vaan :D

    VastaaPoista
  11. Mun on niin pakko nyt tulla kommentoimaan, koska itse olen saatanan mustasukkainen ja se sattuu koko helvetin ajan kun tietää että poikaystävä on jossain baarissa tai bileissä naisten kanssa ja kännissä tai kun tämän puhelimeen kilahtaa viesti ex-tyttöystävästä tai ihastuksesta. Mustistelen tietyistä asioista pitkään, mutta yleensä koskaan en näytä tätä hänelle. Vaikka mustasukkaisuuden tunteet hipovat luultavasti rajaa reidet, mutta koskaan en vedä kilareita tai mitään.
    Mustasukkaisuus on tunteista ehkä hirvein, se vaan tuntuu niin paskalta.
    Mutta minulla on syyni mustasukkaisuuteen. Asumme noin 300 km päässä toisistamme, samainen poikaystäväni on pettänyt minua kerran kännissä, puhunut toisille tytöille kuinka tykkää heistä vaikka onkin minunkanssani ja silti välittää minusta myös ja muutamien tyttöjen housuissakin tämän kädet ovat seikkailleet. (<-miekkonen ei tiedä että tiedän tuosta käsi housuissa jutuista...) mutta jostakin syystä olen antanut kaiken anteeksi, vaikka ne sattuvat vieläkin tuolla mielessä kun ajattelee. Mielestäni en ole hurja bich koska mustis olen, kun en kerran sitä räjäytä mieheni kasvoille, mutta ajattelin vain ilmoittaa että on myös helvetinmustasukkaisia ilman kilareita ja valituksia ihmisiä.
    Tottakai meillä on ollut pitkät vakavat ja itkuiset keskustelut tästä pettämis tapauksesta ja tunteista muita tyttöjä kohtaan, mutta itse en vain osaa päästää irti vaikka tämä minua "huonosti" kohtelee.

    VastaaPoista
  12. Mitäs sit, ku mustasukkaisuus aiheutuu siitä, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta Katy Perry koneella saa kaiken huomion ja kaveritytöillä vietetään öitä?:DDDD

    Ano 04:52: jätä se.

    VastaaPoista
  13. Itteä ei hetkauta paskan vertaa vaikka ukko sanois jokaisesta telkkarin misusta että ompa nätti tai kuolais niitä julkkisvosukoiden bikinikuvia joka päivä. Siinäpä laittakoot vaikka taustakuvakseen jos siltä tuntuu.
    Sitten kun nää siirtyy tosielämään niin sitten pistää vituttamaan ja sukat muuttaa väriään. (useimmiten koko asustus on sitä tummaa sorttia ja ilmekkin natsaa oikein kivasti) Oon ihan sujut muutaman kihlatun eksän kanssa, pari päivää sitten itseasiassa yks eksä laittoi tuolle viestiä että "hei mikä se oli se 'meijän' biisi" enkä ollu lähelläkään mustia sukkia. Pari viikkoa sitten tuo tanssi yhen kaveritytön kanssa baarissa, enkä ollu siitäkään mustasukkanen. Mutta dear lord jos joku tuntematon tyttö laittaa facebookissa jotain tai tulee juttelemaan jossain. (Esimerkiksi taannoinen Hifi & Tuning show jossa olin repiä pelihousuni kun joku random pimu tuli "EEEETUUU VOI ETTÄ ON KIVA NÄHÄ", laitto jälkeen päin viestiä että ois halannu mutta ei uskaltanu kun mun silmistä oli lennelly salamat. Oonpa käskeny tuota poistamaan jotain yli-innokkaita vanhoja kavereitakin facebookista. Mutta vaikka välillä mustasukkailen niin kyllä mää tuohon täysin luotan eikä itsetuntokaan oo sieltä paskimmasta päästä.

    VastaaPoista
  14. No eiks sillo saa jo olla överimustasukkane/ vihane ku jätkä on mielummi kaikkie muitte nättie tyttöjen kaa ja säätää niitten kaa kaikkee eikä kiinnosta edes nähdä omaa tyttöystäväänsä

    VastaaPoista
  15. Nainenhan kirjottaa ihan täyttä asiaa !
    Tullu jo muutamat viikot seurailtuu sun blogia ja tykästyin ihan kybällä !
    Itellä ei hirveemmi oo tuota mustasukkasta luonnetta. Ite oon kyllä saanu kärsiä ihan senkin edestä kaveripuoleisten poikien kihlattujen/tyttöystävien kitinästä, paskanlätinästä ja juoruista ihan riittävästi.
    Kaikkihan johtuu vain siitä, että olen vähän enemmän poikapainotteisessa harrastuksessa joukon ainoana naisena. Ja aivan aidosti oikeasti yhteenkään äijään en harrastusporukasta ole koskenut saatikka antanut minkään maailman aihetta niiden tyttöystävien moisiin paskajuoruihin.
    Kaupungilla alkoi sitten liikkua hienot huhut siitä, että "Toi muijakin on siinä harrastuksessa vaan noiden poikien takia"
    C'moon, nyt rotia ämmät ! Juorun alkaessahan olin itse 17-vuotias pieni tytön tyllerö, joka oli ollut harrastuksessa 10-vuotiaasta asti eli mukana pidempään kuin yksikään niistä jätkistä. Muijien ikä hipoi silloin 25-vuotta, pisti vähän miettimään, että onko tosiaan norsu nussinu niiltä itsetunnon olemattomiin, kun ovat mustiksia 17-vuotiaasta pikku tytöstä, joka asui vielä äidin nurkissa, opiskeli ja katsoi vielä aamuisin tylsistyksissään piirrettyjä ?
    Ja oi kyllä, yksikin niistä mustankipeistä ämmistä, ei mitä luultavammin enää päästänyt kihlattuaan enää harjoituksiin.
    For real, myötähäpeä !

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!