HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

mainio aamu

Siis nyt on aivan saatanan pakko avautua tästä katastrofaalisesta aamusta, joka on ns. räjähtänyt mun käsiini, vaikka kello on vasta kasin kieppeillä. VITTU MIKÄ AAMU!

Ensinnäkin havahdun siihen, että olen aikas virkeä, mutta kello ei ole soittanut. Kappas, 20 minuuttia bussin tuloon, vittujee. Tokihan herätyskello saa itse päättää milloin soittaa ja milloin jättää soittamatta. No, kauheella paniikilla vaatteet päälle ja hampupesulle. Kerään tavaroita vitutuksen hiki otsalla ja kello vaan kulkee mua yhtään säälimättä eteenpäin. No, loppujen lopuksi tajuan, että mulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ehtiä minuutin päästä lähtevään bussiin, jos en ole edes laukkua pakannut tai syönyt jugua loppuun.

No, ei hätää Jenni. Seuraava bussi lähtee puolen tunnin kuluttua, ja myöhästyn tunnilta max. kymmenen minuuttia. Sen pystyy hyvin selittämään bussin myöhästymisellä ja pakkasten vaikutuksella dieselautoihin. Alan sitten lueskelle lehteä ja muutenkin otan aika rennosti. KAPPAS KAPPAS, taas on vitullinen kiire! En löydä juuri äsken pöydällä olleita hanskoja, pipokin on luikkinut vittuun ja muutenkin kaikki on räjähtämässä käpäliini. Hanskoja ei löydy, eikä sytkää, jota etsin ja etsin ja etsin melkein itkua vääntäen. Pyörin ympyrää tupakki väärin päin suussa ja sytkää ei vaan löydy. No, tajuan, että on pakko lähteä pysäkille.

Kotipihaan päästyäni havaitsen sivusilmällä erään kauniin näyn: SE SAATANAN LINJA-AUTO ON ETUAJASSA, JA PYYHKÄISEE SULAVASTI PYSÄKKINI OHITSE! Voi vittu mulla alko kivasti kilistä ohimoiden välissä. Kipsuttelin kotiin ja mitä löysinkään? SYTKÄNI. Sen saatanan runkkusytkän, jonka takia myöhästyin. Arvatkaapa missä se oli? No, sehän oli paitani alla rintsikoissa. VOI JUMALAUTA MÄ OLEN URPO! Josko kolmannella kerralla onnistun pääsemään bussiin asti... Kai se bussi tyyliin hajoaa tielle, syttyy tuleen tai räjähtää. =)

Tilannetta ei helpota kahvinkeitto-ongelmani (kahvin kuuluisi olla mustaa, ei vaalean kusen väristä), joka aiheutui mm. sen takia, etten tiedä paljonko sitä vitun purua sinne laitetaan. Muutenkin se kahvinkeitto oli ku vajaapäisen kokkikoulusta. En viitsi eritellä kaikkia keinoja, jolla yritin kahvia vahvemmaksi saada, mutta sanotaanko näin, että on mulla kovin hyvä mielikuvitus.


että huomenta vaan....

24 kommenttia:

  1. :D miule kävi tolleen ihan samalla tavalla toissa syksynä, jätin kyllä menemättä siihen kolmanteen bussiin.

    VastaaPoista
  2. Mul käy tollee melkee aina junien kans :D kyl viä ehtii nopeesti käydä stokkal, ai myöhästyin no viel mäkkäristä jotain hups myöhästyin taas :D

    VastaaPoista
  3. Voi ei, voin kuvitella sun paniikin!! Ehkä kamalinta on herätä ja samantien huomata et on vitullinen kiire. Sit ei tiä mihin vitun suuntaan pitäs sännätä ja siinä hetken pyörit ympyrää. Naamapesulle + meikkaamaan, eipäs kun vaatteita päälle, ääää, en löydä mitään, ehkä jos söisin etten pyörry, vittu kaappi tyhjä, aamusauhut kuitenki pitää saada, äääää missä on sytkä, huh löyty, TOIMI NYT PERKELE.. voi vittu ja se kello menee ja en ole vieläkään meikannut, syönyt tai saatikka pukenut!!! -.- -Sussu

    VastaaPoista
  4. Oi jenni tää kuulostaa nii tutulta täälläki päin ! :D

    VastaaPoista
  5. MULLA KÄY AINA NOIN että ku päätän sittenkin mennä myöhemmällä bussilla nii oon sillee et jes, nyt ei ainakaan tuu kiirettä, nii sitte alankin huojentuneena tekee jotain ihan muuta (esim vaihtaa asukokonaisuutta tai syömään toista aamupalaa) ja sitte myöhästyn siitä seuraavastakin....

    VastaaPoista
  6. tuttua :D mut meikä käyttää hyvänä tekosyynä että no.. jos kerran myöhästyin niin jäänpä sit koko päiväks kotii!

    VastaaPoista
  7. toi on niin tuttua ! mut hei koht alkaa viikonloppu ;)

    VastaaPoista
  8. ite heräsin eilen 20 vaille ennen kun koulu ALKOI ja vaatteet vaan päälle, 3 kilsaa poljettavana (: ulos astellessa huomasin että sen helvetin maastopyöräjopon kumihan olikin tyhjä ! Parin vitun ja helvetin perseen jälkeen pääsin koululle asti ja näytin lähinnä rölliltä + tiputin tarjottimen ja kaaduin jäähän kyljelleni (:(: pikkukaupungin yläasteelta hyvää huomenta.

    VastaaPoista
  9. [] hauska (46) [] pisti vituttaan (8) [] <3 (47) [] älä yleistä lehmä (2)

    "älä yleistä lehmä" (2) MIKÄ VITUN OSA TÄSSÄ ON YLEISTÄMISTÄ? ihmiset kamoooon! varmaa ees saatana lue noita tekstejä enne ko painaa tosta napista.

    joo-o pakko oli taas tulla valiin, mulki ihan täys paskapäivä, huomenna saksankoe ja muutaman vanhan kokeen palautuksia, mää en jumalauta taho niitä kokeita takas ko ne on menny iha perseellee!

    kivaa loppupäivää sulle jenni, mää lähen nukkumaa vaikka kello 20:01!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpällähän me vaan laitetaan että älä yleistä lehmä :::))))))

      Poista
  10. Mulla aina toi homma että se tavara mikä äsken oli kädessä--> laitan sen jonnekkin (en ite huomaa että laitan, teen sen automaattisesti) ja sitte ku sitä tarvii nii ei löydy mistään ja just sillee että mihin vittuun mä sen laitoin että ei voi olla kaukana ja sit huomaa että se on jonku turhanpäiväsen ostoslistan alla.. :P oli vähä kuiva esim. mutta kuiteski :D

    VastaaPoista
  11. Ei liity postaukseen, mutta halusin vaan kertoa että sulla on tosi hyvä blogi! Olis myös kiva kuulla jotain siitä kun oot ilmeisesti käynyt talouskoulun? Itelläkin ois suunnitelmissa suunnata syksyllä sinne :) Millasia kokemuksia sulle sieltä jäi? Ja koitko ylipäätään mitenkään hyödylliseksi? :D

    VastaaPoista
  12. Hmm... Miksi täällä http://fia-nyholm.blogspot.com/ on sun tekstejäs?! Ja vielä samoilla otsikoilla? WHAT :D Esimerkiks http://fia-nyholm.blogspot.com/2011/09/naisena-on-p-r-s-t.html MITÄ HELVETTIÄ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja osassa teksteissä vielä sanotaan Jenni, ei ole siis vaivautunut niitäkään vaihtamaan!

      Poista
    2. Joku läppä? Vai wtf???

      Poista
    3. Fia / Fiana esiintyvä henkilö on päättänyt noin tehdä, eikä laita tikkua ristiin niiden poistamisen suhteen :D mutta täytyy sanoo, että ei mua kyllä kiinnosta yhtään, ittensä se pelleks tekee :D

      Poista
  13. ööö...okei... :DD oot ite aiheuttanu röökikoukkus ja myöhästyt sen takia. hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itteenihän mää tässä syytänkin! :D määhän se touhutunari tässä oonki :D

      ja oon vähentäny! ;D

      Poista
  14. Sulla on ihan sika ihana blogi! Kerrankin blogi missä puhutaan täyttä asiaa, eika piipitetä jostain paskan jauhannasta :D Sä kerrot kaiken hauskasti ja just tollee ytimekkäästi :D Ihan mahtava blogi! <3

    VastaaPoista
  15. vittujee

    hahahah en tiiä miks mut nauroin tolle monta minuuttii putkee :'DD taidan olla vähän väsyny... vittujee hahahaha

    VastaaPoista
  16. Pöpelöitä laitetaan yks semmonen mitallinen per kuppi ja sitten vielä kerta kiellon päälle! Ite teen aina noin ja hyvää tulee. (Tosin vihaan kahvinkeittimiä koska ne kusee nilkoille ja saa kahvin haisemaan niin pahalle että sitä ei uskalla edes maistaa) Äitin luona on ihan perinteinen kahvinkeitin, tulee muuten hemmetin hyvää kahvia <3

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!