HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

siivoushelvetti

Siivous, tuo vitutuksen lähes maksimaaliseen huippuun nostattava jokaviikkoinen toimenpide. Joskus mukavaa ajanvietettä, mutta yleensä hermojaraastavaa ja aikaa vievää paskaa, jonka jälkeisestä puhtaudesta ei ehdi nauttia puolta tuntia kauempaa, kun joku saatanan saapas kävelee kurakengissä sisälle.

Pahinta on ehkä se aloittaminen, kun yrittää etsiä epätoivoisesti sadalleviidellekymmenelle lattialla makaavalle esineelle paikkaa (ja paikkojahan on maksimissaan kahdeksan). Kaapinovia yritetään puskea kiinni, sängynalle potkia tavaraa ja järjestellään kirjahyllyn posliinienkeleitä pituusjärjestykseen. Hiki valuu, lyöt jalkasi kolme kertaa ovenpieleen, kompastut lattialla makaavaan johtohelvettiin ja pudotat television.

Sitten alkaa pölyjenpyyhkiminen (niiden posliinikissojen ja -enkeleiden välistä, peilistä, tasoilta, tv:n päältä ja joka vitun raosta) ja ihana ystävämme imurointi. Imurin johto irtoaa noin viisitoista kertaa seinästä ja se saatanan masiina kaatuu kyljelleen (ja sammuu!) noin kahdeksan kertaa. Se törmäilee seiniin tehden lommoja maaliin ja sukka tukkii koko systeemin. Lopulta helvetillisen tuskan jälkeen huomaat pölypussin olleen täysi koko ajan, joten kyseinen paska ei ole imenyt karvaakaan lattialta. Ei muutaku alusta!

Sitten päästäänkin pesemään lattiaa. Moppaamaan niin, että veri lentää. Mahtavaa. Vitun vileda-rätti tippuu siitä reppanasta levykehysmopista koko ajan (koska olet epähuomiossa ostanut Sini-moppiin Viledan liinan!) ja löydät viisikymmentä paikkaa, joista olisi vielä pitänyt imuroida. Kaadat vesiämpärin parketille, kaadut siihen kivasti ja halkaiset kallosi kahdeksan tikin verran.

Kaiken tämän uskomattoman paskan jälkeen (ensiavusta saavuttuasi) huomaat viiden koiran, kuuden raksamiehen ja aivan vitun likaisen polkupyörän käyneen sisällä. Ei vain eteisessä, vaan olohuoneessa. Ja sängyssä. Valkoisella nukkakarvamatolla. Jääkaapin ovella. Kaikkialla. Tietenkin on maaliskuu kurakeleineen, kuinkas muutenkaan.

ONNEKS NY ON SUNNUNTAI JA SILLON EI SAA SIIVOO!

7 kommenttia:

  1. kuinkas sattukin! oon tossa lykkäilly tota siivoomista ja eilen sitten päätin että sunnuntaina siivoon, mutta ONNEKSI sait mun pään käännettyä kertomalla ettei sunnuntaina SAA siivota ja muutenkin muistuttamalla, että siivoominen nyt vaan on ihan perseestä.

    VastaaPoista
  2. viimeinen lause pelasti päiväni. oon nimittäin suunnitellut keittiön puunaamista, mutta jennin sana on lakini! amen.

    VastaaPoista
  3. Tästä syystä kannattaa siivota vähän kerrallaan useamman kerran viikossa.

    VastaaPoista
  4. Itehä en mitää pölyjä pyyhi, ku imuroin kaikki pikkukrääsät :D

    VastaaPoista
  5. Itsehän tänään siivosin, viel 2 tuntia!!!!! perskele

    VastaaPoista
  6. Tää osu kun nyrkki silmään. Nimimerkillä Tänään jo 5 tuntia suursiivonnut ja vieläkään ei loppua näy...............

    VastaaPoista
  7. mä kierin koko lukukokemuksen ajan tässä sohvalla ja nauroin ku heikkopäinen :D ihana teksti.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!