HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

minulla on pimpissä hiekkaa, otanpa yhteyttä iltapäivälehden toimitukseen

Onko kukaan muu pannut merkille tätä uutta "jos minua/meidän lapsia kohdellaan mielestäni toisin kuin arvollemme sopii, soitan Iltalehteen!"-massahysteriaa? Jos iltapäivälehden sivulla otsikkoon sisältyy sanapari "äiti kertoo" tai "äiti järkyttyi", ei kannata kyseistä uutista edes lukea.

Mikä saatana siinä on, että kun äiti järkyttyy, hän ei pura vihaansa leipomalla, lenkkeilemällä tai puutarhatöillä VAAN SOITTAA JONNEKIN LEHTEEN JA ITKEE!? Ei saatana, mä kuolisin myötähäpeän määrästä itseäni kohtaan, jos soittelisin hurjana juttuvinkkinä jotain "meidän lapselle lälläteltiin Särkänniemessä possujunajonossa"-tyylistä paskanlätinää. Hei ihan oikeasti te nelikymppiset liian monta kertaa synnyttäneet soravaginat, mikä teitä vaivaa?

Just viime viikolla lehdessä joku äiti kertoi kakaransa ottaneen crossipyörän luvatta alaikäisenä haltuun ja lähteneen ajamaan sillä yleisellä tiellä, mm. poliisia pakoon. Ja koska poliisi yritti pysäyttää tän täysiä ajavan kakaran, äiti kertoi poliisin toimineen väärin. HÄNEN LAPSENSAHAN EI TOIMINUT VÄÄRIN! "Houkutus kävi liian suureksi", kun oli sillä crossilla pakko lähteä sutimaan ja poika myöskin "ajoi lujempaa kuin koskaan aiemmin, koska häntä pelotti". Ei vittu! KASVATA KAKARAS KUNNOLLA, NIIN EI TARVI VIRKAVALLAN PUUTTUA?!

Samaisena päivänä törmäsin myös uutiseen, jossa joku kukkahattuäiskä oli tuohtunut partiotapahtumassa olleesta tsemppauskojusta. Kojun idea oli se, että 10-vuotiaat partiolaiset antoivat arvosanoja väliltä 10-11+ ohimeneville ihmisille kehujen kera. Tämä täti koki sen niin, että hänen ulkonäköään oli arvosteltu. VOI JUMALAUTA, VITUTTIKO KU EDELLÄ OLEVA ÄMMÄ SAI YKSTOISTAPLUSSAN JA SÄÄ VAAN KYMPIN? VAI MIKÄ SUA VAIVAA? Toiset kehuu sua ja silti sää pystyt itkeen ku joku helvetin vajaaälynen teini...

Hei ihan oikeesti, miten nää ihmiset kehtaa? Kuvitteleeko ne, että nyt mulla on niin painavaa sanottavaa, että kaikkia kiinnostaa!? Onko ne niitä samoja urpoja, jotka soittelee radioon kertoakseen jotain vitun liibalaabaa ja lähettelevät naapureita koskevia viestejä paikallislehden tekstaripalstalle? Tossa vaan mennään ihan seuraavalle levelille, kun se paikallislehden mielipidepalsta vaihtuu Iltalehdelle soitteluun... Ei jumalauta, hävetkää edes...

35 kommenttia:

  1. Miulla tuli kans savua korvista, ku luin siitä teinin crossipyörä onnettomuudesta. Tottakai sitä haluaa puolustaa omaa lastaan viimeseen asti, mutta miks ihmeessä pitää olla heti itkemässä iltapäivälehdelle, varsinkin kun se onnettomuus sai alkunsa täysin sen pojan virheestä. Ja vielä kun se puhui ihan kun oma poika ois ollu syytön ja voivoi sitä raukkaa ku tuli pari rupea poskeen XD

    Onneks oon oppinu lukemaan huumorilla noita ''äiti kertoo'' juttuja, ei niitä kannatakaan ottaa liian tosissaan :D

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä muuten aiheesta ihan samaa mieltä, mutta mielestäni poliisi toimi väärin tuossa ko. crossi-tilanteessa. Kuka ampuu 13-(14)vuotiasta poikaa sähkölamauttimella? Ja vasta sen jälkeen poika lähti karkuun, kun pelästyi, ja poliisi perään. Mielestäni on myös aika arveluttavaa, että poliisi "tönäisee" autolla mopoa niin, että toinen lentää ohjaustangon yli? Tottakai se virhe oli alunperin pojan, mutta koska hän ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään, voisi kai vähän miettiä niitä voimakeinojen käyttöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tuosta tapauksesta juurikaan mitään, mutta tuskin poliisisedät rupeaa arvoimaan, että onko se kaveri 13-, 14- vai 15-vuotias. Tottakai sitä lamautinta pitää käyttää, mikäli se kaveri mahdollisesti voi vaarantaa muidenkin turvallisuutta omalla tyhmyydellään.

      Poista
    2. Hei pelle, poliisi ei saisi käyttää sähkölamautinta muuten kuin erittäin vakavissa tilanteissa, ja vain aikuiseen. Se kun ei ole mitenkään terveellinen kapine leikkiä. Ihmisiä voi kuolla sellaiseen: "YK:n kidutuksen vastaisen komission mukaan etälamauttimien aiheuttama kipu ja kuolemanvaara ovat kidutuksen muotoja.Myös Amnesty International pitää aseen käyttöä kidutuksena ja on ilmaissut huolensa sen suuresta potentiaalista väärinkäyttöön ." ja "Etälamauttimen käyttö on johtanut kymmeniin vuosittaisiin kuolemantapauksiin pelkästään Yhdysvalloissa. Maan oikeusministeriön mukaan 184 oli kuollut vuoden 2006 kesäkuuhun mennessä. Samaan aikaan Amnesty oli laskenut 160 kuollutta viimeisen viiden vuoden aikana. Koko maailmassa etälamauttimen käyttö on johtanut 315 ihmisen kuolemaan sitten sen tuomisen markkinoille vuonna 2001".

      Että miettikääs uudelleen kuinka ammattimaista on iskeä sähkölamautimella lasta.

      Poista
    3. POLIISIHAN ON TUNNETUSTI YSTÄVÄ!..... ihan turhaan valitatte, ne on vuosia jo käyttäytyny tolleen? on siinä ihmisiä saanu suomessa luodistakin.

      Poista
    4. Ja síinä lehden uutisesa mun mielest luki et se poliisi ei osannu arvioida sen ikää, mut kylhä sen ny luulis näkevän ihan kropastakin et ajaako sillä aikuinen mies vai nuori poika!

      Poista
    5. Heh. Lukematta ollenkaan uutista tai mitään kuvia näkemättä, ota huomioon että nykylasten kropasta ei sitä ikää aina ole helppo arvioida :D (lähti varmaan oikeesti mäkkäriin eikä pakoon)

      Poista
    6. Eipä nuorista aina näe, että onko ne alle vai yli 18. Mun veljeni on esimerkki, harva 15vee sakupetteri on yli 185cm pitkä ja harteikas ku kaappi, oikeesti miehen kokoinen. Mopokorttia hakiessaan, justjajust 15v ja mutsin kanssa, katsastuskonttorin tätsy alko selaamaan auton ajokortteja ja valitteli et samalla nimellä olis mopokortti mut se tuskin koskee sua. Kaupasta tyyppi haki itse tupakat ja kaljat, ennen ku äiti meni mesoomaan kuvan kanssa (:D).

      Tyhmyys kuuluu nuoruuteen. Mutta sitten pitää muistaa, oli kuin tyhmä ja teini tahansa, että kun poliisi käskee pysähtyä/lopettaa, sit totellaan. Tai itketään ja totellaan, jokainen ihan oman äonsa mukaan.
      Olisinpa halunnut nähdä ne uutiset, jotka tästäkin tilanteesta olis tullut, jos joku olisi kuollut kolarissa koska poliisi ei saanut poikaa pyhtymään...

      Poista
    7. Totta kyllä, ettei ulkopäin välttämättä osaa katsoa kenenkään ikää. Mutta siinä lehtijutun kuvassa esiintynyt pieni ja laiha pojankloppi ei todellakaan menisi mitenkään aikuisesta...

      Poista
  3. Täysin samaa mieltä sun kanssa!! voi luoja pitääkö kaikki kertoo lehdessä? Eikä tää koske pelkkiä kukkahattutätejä ja äitejä vaan ihan kaikkia. Just äsken luin iltasanomista miten Julia Tukiainen oli viety diabeteskoomassa ambulanssilla Varkaudesta Meilahteen. Toki kukaan muu ei oo koskaan ollu diabeteskoomassa tai viety ambulanssilla. Ja kaiken lisäks jutussa oli julkastu kyseisen tyrkyn fb/twitter päivitys, jossa hän kirjotti diapeeteskooma:D

    Niin ja tosta sähkölamautin jutun ikäasiasta. Mä luulen, että pojan selässä ei oo lukenu "Olen 13, älä ammu etälamauttimella". Poliisi olis varmaan käyttäytyny eritavalla, jos olis tienny klopin iän.

    VastaaPoista
  4. Kyllä olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on harvinaisen ärsyttävää selata uutisia törmäämättä ihmisten pikkukitinään asiasta kuin asiasta.

    Tuo kyseinen tapaus josta kerroit on kuitenkin mielestäni eriasia, sillä nuo etälamauttimet voivat olla oikeasti hengenvaarallisia. On aika kyseenalaista siis toimiko poliisi tuossa tilanteessa oikein, etenkään kun kyse oli luvattomasti ajelevasta teinistä. Toisaalta, armaan lehdistömme tuntien jutussa on kerrottu vain äidin kanta asiaan.

    VastaaPoista
  5. Mua niin huvitti siinä crossipyörätapauksessa ne kuvat, joissa tää poika näyttää ruhjeitaan. Kunnon ''antakaa sääliä'' -ilmeen vetäny päälle :D

    VastaaPoista
  6. Haha voisit muuten tehä postauksen ihan ylipäätää noista lehtien keskustelupalstoista. Tuntuu nimittäin silti että esim. Kerrostalopissaaminen on muodostunut jo legendaksi paikallislehden keskusteluissa. Hyviä myös nää "sinä naapuri joka kuivatat stringejäsi taloyhtiön narulla häpeä! T. Ahdistunut naapuri" on ihan parhaita, viesti ihan varmasti tavoittaa asianomaset :DD

    VastaaPoista
  7. Haha oon linnanmäel töissä ja jaksetaan kyl aina nauraa näille "uutiskynnyksen" ylittäville kohu-uutisille.... Eli tää juttu osu ja upposi! Siis kenellä vittu on oikeesti niin pahasti asiat pielessä, hiekkaa ja pieniä leivänmurusia pinpissä että ensimmäinen asia mitä tekee, jos jotain epätavallista sattuu, ON SOITTAA ILTALEHTEEN?!?!?!?!?! Älyvapaata :D

    VastaaPoista
  8. Tuli mieleen se huolestunut äiti joka skitsos siitä että hänen 5. luokkalaisella pojallaan oli seksivalistusta koulussa:D kävi sääliksi sitä poikaa kun se äiti oli ihan omalla nimellä ja naamalla selittänyt että "ei meidän poika ainakaan vielä ole kypsä kuulemaan sellaisia asioita". Vois kuvitella että raukkaa on nolottanu mennä seuraavana päivänä kouluun...

    VastaaPoista
  9. Blogis on ihan kurko, oon lukenut jo kauan! :D MUTTA: "KASVATA KAKARAS KUNNOLLA, NIIN EI TARVI VIRKAVALLAN PUUTTUA?! " Toi särähti korvaan. Lapsettomat tuntuvat tietävän parhaiten, tai ainakin luulevat. Ei liity mitenkään tuohon iltapäivälehtimussutukseen (joka oli asiaa), mutta kaikki ei valitettavasti liity kasvatukseen. Sä et voi kasvattamalla muokata lapsestas aivopestyä kilttiä nassikkaa, joka ei ikinä haluaisi kokeilla/tehdä mitään hurjaa tai kiellettyä. Eli kasvatuskortti ei oo se, minkä voi vetää milloin tahansa ja mihin tahansa, kun joku keskenkasvuinen kloppi/friidu on repäissy ja tehny jotain tyhmänrohkeeta. :D Kasvatuksella on paljon merkitystä, mutta aina sillä ei voi vaikuttaa. Vaikka sitä en ymmärrä miksi äidit ovat lähteneet barrikadeille esimerkiksi opettajia vastaan, jos lasta kohtaan tapahtuu jotain "vääryyttä", esimerkiksi juuri tuota seksivalistusta. Ei sitä ennen tohdittu hyökätä opettajien kimppuun, vaan annettiin asioiden mennä painollaan.

    Ugh. Olen puhunut. Mutta kiitos tästä blogista, ihan huippu kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta voihan sille omalle kullanmurulleen edes opettaa, että poliiseja ei pidä lähteä karkuun, koska se lähtökohtaisesti vain pahentaa mahdollista "tuomiota". Kyllähän tämmöisen pitäisi käydä mielessä, kun sen mopon tai muun moottorisahan tavoin ääntelevän kulkupelin lapselleen hankkii tai sallii sellaisen käytön.

      Ja tohon lamauttimella ampumiseen yleisesti viitaten, niin eihän poliisi näe kypärän alta kenenkään ikää. Etenkin kun kuvien perusteella kyseessä ei ollut ihan pienikokoinen jantteri, eli ulkonäkö on saattanut hämätä.

      Poista
    2. öö? tässä janipetteri sinulle mopo, älä vaan lähde poliiseja karkuun koskaan! hyvää syntymäpäivää!
      ...........juu.

      Poista
    3. Niinno ton logiikan pitäisi löytyä jo ihan normaalista tapakasvatuksestakin ja ku ei mitään mopoa kuitenkaan vaan tuoda yllärinä pihaan ja anneta avaimia, että meeppäs mussukka ajelemaan liikenteeseen. :-D

      Poista
  10. jep, oikeessa oot, mut miksi helvetissä nuorten partiolaisten pitäisi arvostella ihmisiä?:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska se oli hauskaa, niiden oma leikki, koska arvostelua tekevät _KAIKKI_? Haloo :D

      Poista
    2. haloo sinulle noora, joka et ole paskaa tai koulukiusaamista kokenut !:)

      Poista
    3. Itse koin, ettei kyseessä ollut arvosteleminen vaan KEHUMINEN.

      Poista
  11. itse olin kyseisellä partioleirillä, ja se rvostelu juttu oli tosiaan 10-vuotiaiden poikien läppä, jota ei tosiaan pitänyt ottaa tosissaan. luin kyseisen kukkahattutäti-jutun lehdestä ja raivostuin, joillakin ei sitten vaan ole huumorintajua.... ja kaiken lisäksi sen olisi voinut tehdä kuka tahansa muu kuin partiolainen. ja miksi he tekivät sitä voi kysyä niiltä pojilta itseltään. joka tapuksessa viattomasta vitsistä on nyt nostettu aivan liian suuri haloo

    VastaaPoista
  12. MUN OMALLE KULLANUPPUSELLENI _HUUDETTIIN_ INTISSÄ?!?!? MITÄ TÄMÄ ON????
    - iltasanomat

    :D:D:D:D:D:D
    voin kuvitella et se jätkä on hävenny omaa äitiään sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahaha mulla on poikaystävä intis ja ku se luki noit juttui ni se nauro et ei tainnu olla poika eikä äiti valmistautunu siihe että siellä huutamine on ylempiarvoste kommunikoititapa alempiarvosille XD

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. "Nelikymppiset liian monta kertaa synnyttäneet soravaginat"

    Parasta. Ikinä. Kiitos Jenni, et petä ikinä.

    VastaaPoista
  15. Joo ja kun tossaki mopouutisessa oli otettu huomioon vaan järkyttyneen mamman ulinat, sekä yläasteikästen jonnejen koiranpentunaamat. Jos Jonne-Petteri ajaa mopolla tuhatta ja sataa karkuun niin totta kai sitä saa lähteä ottamaan kiinni, ja pitääki? Etälamauttimen käytöstä en sano sen enempää ko että en uskois ihan johonki iltalehen lööppiin... Varmasti poliisi koki tilanteessa tarpeelliseksi käyttää kyseistä lamautinta. Oisko siinnä pitäny jonne-petteriltä alkaa ensin kyselemään henkkareita että saadaan lupa ottaa tämä äidin pikku-kulta kiinni.

    VastaaPoista
  16. hei saisko linkkiä uutiseen??? :)

    VastaaPoista
  17. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081015939114_uu.shtml

    VastaaPoista
  18. kaiken huippu oli musta se ku joku suomalainen valmentaja oli olympiamitalin saamisen jälkeen pidelly hampaitten välissä suomen lippua ja juhlinu ni joku SUOMALAISUUDEN LIITTO oli vetäny siitä herneen nenää ja sanonu että lippua tulee kunnioittaa!!!! voi jumalauta........ ikinä, ei ikinä olla mihinkään tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  19. Totta et noi jutut oli naurettavia, mut toisaalta on huomattu sekin et jossain pikkukylissä perähikiällä muutokset alkaa ehkä esim. kouluissa hitaasti rullaa eteenpäin sen jälkeen kun vanhat päättäjäsedät ja reksit lukee iltalehdestä et mitä vääryyttä heidän kouluissaan on tapahtunu viimeiset 10v. Se tahra imagossa voi olla ainoa juttu, mikä saa tollaset erkit reagoimaan ja jos asiat on saanu rullaamaan joku ylihysteerinen 40v. liian monen lapsen mutsi, niin väliäks sillä. :D

    VastaaPoista
  20. Hahahahaha :DDDD Tää blogi on ihan vitun paras :DDDDD Jos mun tyttö joskus tekee rikkeen, mä HÄPEÄN tytärtä siinä kohtaa ja toivon ettei asiasta huudella kenellekään. Se saa kärsiä poliisin antaman rangaistuksen sormenpäitä myöten. Pahaa en lapselleni halua mutta en virheistä myöskään maksa mikäli on tasan tarkkaan tiennyt mitä tekee.

    VastaaPoista
  21. Mä vihaan tätä blogia! Lisää pumpulia, saatana! Joku vielä loukkaantuu! Lisää huutomerkkejä!
    Mielestäni kaikki vanhemmat pitäisi lahdata 10 vuoden välein ja antaa lasten kasvaa keskenään ja tämä pitää toistaa niin monta kertaa peräkkäin, kunnes syntyy se fiksumpi sukupolvi tai kaikki tuhoutuu.
    Muutenkin suurin osa naisista pitäisi steriloida ennen kun tulevat lisääntymisikään ja kaikki alkoholistien ja huumehörhöjen vastasyntyneet äpärät lahdata jo kehtoon ennen kun kasvavat ja tappavat toisiaan.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!