HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Joululukemista

Koska olen intohimoinen lukija, ajattelin sivistää teitäkin ja neuvoa mitä kenenkin kannattaisi joululomallaan lukaista. Eli suomeksi: Jennin suokkarikirjoja!

1. Sinuhe egyptiläinen
Aivan huikea kirja! Tota järkälettä ei kyllä pysty Egyptissä käymättä kirjoittamaan ihan perusjamppa. Ja no, eihän se Waltari ilmeisesti ihan perusjamppa ollutkaan. Sinuhe on jollain hullulla tavalla hirveen todentuntuinen, vaikka tapahtuukin jos jonkunnäköstä käännettä ja hullutusta. Mää oon sen verran säälittävä eläytyjä, että on tullu itkettää, pelättyä ja järkytyttyä tota tuhannen sivun tiiliskiveä lukiessa. Ja naurettua; Sinuhen orja Kaptah on joku maailman siisteinä tyyppi! Ei niille, joille lukeminen on tuskaa, mutta vähemmänkin lukeva ihminen saattaa yllättyä. Itse rakastuin tähän 15-vuotiaana teinilorttona, että ei toi kirja vaadi vakavaa ja stabiilia elämänkatsomusta.

2. Anna-Leena Härkösen kaikki teokset
Anna-Leenan kirjoissa on tavallaan ripaus samanlaista inhorealismia, kuin Sofia Oksasen kirjoissa (joita myös ehdottomasti suosittelen, Puhdistuksesta Baby Janeen ja Stalinin lehmiin), mutta vähän kevyemmin. Härkösen kirjoissa käsitellään paljon erilaisia tunteita vihasta katkeruuteen ja niitäkin lukiessa on hirveen helppo eläytyä. Että jos sulla ei ole lapsettomuusdraamaa tai seksiongelmia, niin ainakin pystyt elämään kyseiset tunnetilat ja elämänvaiheet, kun nappaset Anna-Leenaa iltalukemiseksi. Ja Häräntappoasehan on ihan legenda ja mun mielestä se täytyy jo lukea pelkästään siksi. Plus että se on jäätävän hauska (todellakin voin samaistua paljain jaloin tassuttelevaan ja höpöhöpöjuttuja laukomaan Kerttuun) ja silti jollain tavalla kamalan surullinen.

3. Frances Burnett - Salainen puutarha
Sain ton joskus kakarana/esiteininä joululahjaksi ja jo kannen perusteella päätin, että mähän en tollasta taiteellista paskaa lue. No, jokusen vuoden päästä löysin kyseisen kirjan hyllystä pölyttyneenä ja päätin selata pari sivua. Sekä oli menoo sitte, jäin ihan koukkuun! Aivan huikea kirja pikkutytöstä, joka on vähän paremman pariskunnan mukula Intiassa, mutta jääkin orvoksi ja joutuu kaukaiselle sukulaisilleen toiselle puolelle maailmaa. Siitä alkaa itsekeskeisen pikkulikan itsetutkiskelu ja sitten tapahtuu kaikkea jänskää...

4. Tuija Lehtisen Laura-kirjat
Tylsyydessään ja mukanuorekkuudessaan niin paskoja, että menee jo hyvien puolelle. Kaikki Laurat lukeneena voin sanoo, että Lehtisen Tuija on kyllä niitä harvoja suomalaisia, jotka osaavat tehdä hyvän ja toimivan nuorten kirjasarjan. Perusteinielämää, sydänsuruja ja perheongelmia. Jotkut tapahtumat ovat niin ennalta arvattavia ja kuten jo sanoin, mukanuorekkaita, mutta toisaalta ne on ne tekijät, jotka tekee Lauroista turvallisia ja tuttuja. Ihan ku Laura, Jenna, Tauski ja kumppanit olis ihan oikeesti sun kavereitasi.

5. Joyce Carol Oates - Blondi
Fiktiivisillä tapahtumilla tehostettu Marilyn Monroen elämänkerta. Aika karua luettavaa naisten raadollisesta maailmasta miesten valjaissa, mielenterveyden ja lääkkeiden kanssa painiskellessa. Todella hyvä kirja, mutta ei kaikkein heikkohermoisimmille ja herkimmille; vaikka oon aika kova luu, ajatus lapsen pään hakkaamisesta seinään saa munkin mahan vihlaisemaan. Vaikka Marilyn itse ei kiinnostaisi, on kirja lukemisen arvoinen. Jos miesseikkailut, repaleinen perhe, lääkepöllyt, lastenkodit ja itsetunto-ongelmissa painivat nuoret naiset kiinnostaa, suosittelen.

6. Tuhannen ja yhden yön satuja
Tarviiko edes perustella?! Parasta viihdettä joululomalla on em. satukirja ja kilo suklaata.

Hyviä luettavia on myös Juha Vuorisen tuotanto (varsinkin Kristianin tarinat), Eniten vituttaa kaikki-kirjat, Seppo Jokisen jänskät Tampereelle sijoittuvat poliisikirjat ja kevyempään makuun Anni Polvan aina niin ihanat Tiina-kirjat. Luettavaa on niin saatanan paljon maailma väärällään, että meinaa nuppi seota. En tajua, miten joku voi inhota lukemista! Saatana jos jotain paskaa joutuu lukeen, niin kyllähän se vituttaa, mutta eihä hyvän kirjan lukeminen voi ottaa päähä?!









31 kommenttia:

  1. Mä tykkään ihan sikana siitä Juha Vuorisen huumorista. Tipuin monesti sohvalta, kun luin Juppohulluja... Pidin kyllä itse Laura-kirjoja suht tylsinä, vaikka toisaalta luin ne kaikki :D

    Ja tosiaan, jos mennään hiukan eri gategoriaan niin Klaled Hosseinin kirjat on hyviä. Tuhat loistavaa aurinkoa ja Leijapoika on hyviä. Raskaat aiheet, mutta tuskin haittaa :)

    VastaaPoista
  2. en tiiä ootko vaan joulun aikaan hullu ja ruvennut nostamaan blogisi tasoa vai aiotko nyt oikeasti tsempata. jokatapauksessa pidän blogistasi nykyään paljon enemmän! sustahan avautuu ihan eri persoona näissä normaaleissa postauksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos "normaalit" postaukset tarkottaa sitä että on kuvia päivän asusta (esim. Jennin jouluaattoasu) ja listoja suosikkikirjoista, ja tässä blogissa alkaa olla yhä enemmän niitä, niin onko tämä enää Let's Fake It? Ei minusta. Siis toki jos Jennistä tuntuu hyvältä tehdä muutakin kuin kärkäskielisiä mielipidepostauksia, niin eihän mulla tai muillakaan ole siihen nokan koputtamista, eikä niissä postauksissa sinänsä ole mitään vikaa. MUTTA jos tän blogin "taso nousee" niiden ansiosta, oliskohan syy enemmän lukijassa kuin tekijässä? :)

      Poista
  3. Hahhahaha :D en oo kyllä tietoisesti ryhtynyt tasoa nostamaan tms jos ny yhden kirjapostauksen postaan :D mutta kyllä, olen joulun aikaan hullu :Dd

    VastaaPoista
  4. miika nousiaisen maaninkavaara on oikeestaan aika hirvee mut sen takia just niin hyvä ja koukuttava! sitä lukiessa herää suuria vihan tunteita marttia, eli isää kohtaan :D suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itte olin tulossa suosittelemaan koko Miika Nousiaisen tuotantoa, etenkin tuota Maaninkavaaraa ja Metsäjättiä. Molemmat ovat kirjoja, jotka ainakin itseni pistivät ajattelemaan asioita.

      Poista
  5. Deborah Spungen - Nancy. Rakkautta <3 Voisin lukea uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Alkuperäisteos on yllättäen (...) parempi, kuin käännös, mutta eipä se käännöskään huono ollut. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tulossa myös suosittelemaan tätä kirjaa! Luin muistaakseni kirjan ensimmäisen kerran ala-asteella ja tämä jos mikä on koukuttava! Itsekin voisin lukea sen uudelleen ja uudelleen koskaan kyllästymättä :)

      Poista
    2. Aivan mahtis !! Suosittelen ! ♡

      Poista
  6. Valkoinen oleanteri - Janet Fitch ja Suzanne Collinssin Nälkäpeli -trilogia. Aiaiai <3

    VastaaPoista
  7. Ääh, lukeminen on ihanaa mutta nykyään siihen on harvoin aikaa, typerät kirjoitukset ja hikarimainen pänttäys. Tuli tuossa viime viikolla saatua luetuksi Monte Kriston kreivi, mahtava tiiliskivi :D Suosittelen! Itse tykkään juurikin näistä miljoona sivuisista, oon hirviän nopea lukija niin pitkiin kirjoihin ehtii paneutua tarpeeksi. Parisataasivuiset luen päivässä, niin ne jää jotenkin liian pinnallisiksi kokemuksiksi :D

    Sinuhea hävettävästi en ole lukenutkaan, monesti kyllä suunnitellut sen lainaamista mutta ehkä vielä joskus saan aikaiseksi sen lukea!

    VastaaPoista
  8. Tuhannen ja yhden yön satuja on niin paras!! Isi luki sitä iltasaduks aina kun olin lapsi eli oon kuullu ne kaikki tarinat varmaan kymmeniä kertoja. Varmaan pakko kaivaa se taas jostain esiin kun kerta sopivasti kotikotonakin oon:)

    VastaaPoista
  9. Voisin suositella sulle mun lampparikirjaa, 127 tuntia kuussa. Kuulostaa paskalta ja oudolta ja kmitähän muuta, mutta kirjan loppu sai mut melkeen paskomaan housuihin.

    VastaaPoista
  10. We need to talk about Kevin tai suomeks Poikani Kevin on sikahyvä ! Se leffa mikä siitä tehtiin oli ihan kuraa mut toi kirja on niiiin hyvä :3 Ja niin, Nancy<3 Luen sitä aina varsinki ku otan aurinkoo ku inhoon vaa löhöö kuumas paahtees mut sen kaa aika menee ku siivillä :---D

    VastaaPoista
  11. Salainen puutarha on ihana! Leffaversiokin tästä on yllättävän onnistunut, suosittelen katsomaan :)

    Omia ikilemppareita on Pottereiden lisäksi mm. Torey Hadenin kirjat, Dan Brownin kirjat, the Alchemist, Tyttö ja helmikorvakoru.

    VastaaPoista
  12. Aa salainen puutarha<3 ite luin sen joskus 7-vuotiaana, äidin vanha 60-luvulta:') on kyl mahtava!
    Ja muut vanhemmat kirjat äidin ja tädin vanhat jotain niin huippua: Lassie palaa kotiin vuodelt -51, Hopeajärven rannalla (ja muut Laura Ingallsin kirjat!) vuosimallia 66 ja Peukaloisen retket 1962!<3

    Ite oon pienestä asti lukenut ja aina on ihmetelty et miten sää jaksat ku kirjat on niin tylsiä? Kirjoissa on juuri parasta se, miten niissä on oma tunnelmansa, ja se lukuhetki piirtyy mieleen, ja hyvä kirja pistää myös ajattelemaan.
    Onhan se huippis ihan kivaa katsottavaa ei sillä, mutta et sää siitä jaksosta paljon irti saa.
    Ja se kirja voi olla ihan yhtä jännittävä ku Pako sunmuut telkkarisarjat. Monta kertaa ääneen vaikertaa "miksisää tuollee teit ei apua nyt käy pahasti oijoijoi" välillä pitää itsellee muistuttaa, että tää on vain kirja, rauhotuppas ny:--D


    Nuortenkirjoista Neljä tyttöä ja maagiset farkut on myös todella hyviä! Eka kirja ei ehkä niinkään, ja se leffa oli jo koko kirjasarjan raiskausta, mutta varsinkin viimesimmät osat pistää oikeesti miettimään itteään ja suhtautumistaan ihmisiin ja perheeseen yms:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjat on niin paljon eläväisempiä mitä elokuvat! Kirjoissa kun saa itse miettiä kaikki tapahtumapaikat, hahmot ja tapahtumat ja piirtää niistä kuvat mieleen :D Hyvästä kirjasta tehty elokuva on usein ärsyttävä, ku luonnollisesti omat kuvitelmat eivät vastaa leffaversiota.

      Poista
  13. Suosittelen lämpimästi koko Juha Vuorisen tuotantoa. Juoppohullun päiväkirjankin rivien välistä löytyy ihan oikeasti muutakin kuin sitä kännissä örveltämistä. Varsinkin Raskausarvissa ja Vaippaihottumassa juoppohullun syvällinen ajattelu korostuu. Sama pätee Vuorisen muussa tuotannossa. Toki se örveltäminekin on erittäin hupaisaa luettavaa. ;D

    VastaaPoista
  14. Jenni! Ihanaa huomata että oot kirjojen ystävä niinkuin itsekin, mutta kysyisin mitä mieltä oot oikein näistä originaaleista vanhoista satukirjoista esim. itse omistan Grimmin sadut 1-3 (Ruusunen, Lumikki, Tuhkimo)? Rakastan aikuisten kirjallisuutta mutta noita satukirjoja vaalin kuin omia pikku lapsosia, säästellen siis omille lapsilleni tietysti mutta kuitenkin. :D

    VastaaPoista
  15. mua ei yllättäny et sulla on eniten vituttaa kaikki... :D

    VastaaPoista
  16. Härkönen on huikea! tällä hetkellä lukemisen alla loppuunkäsitelty, on kyllä herättänyt tunteita ja pistänyt ajattelemaan.

    VastaaPoista
  17. Yösyöttö ja Tarhapäivä on hyviä kirjoja kirjailiaa en nyt kyllä muista

    VastaaPoista
  18. Aivan huippu postaus!! Tämmöisiä on niin mielenkiintoista lukea!!:)

    marsqn.blogspot.com

    VastaaPoista
  19. Mä päätin lukea Ylpeyden ja ennakkoluulon ja pienestä taistelusta huolimatta loppujen lopuksi kirja on aivan mahtava! Lähtee erittäin hitaasti liikeenteeseen mutta loppupuolella syke nousee lukijalla jännittävien rakkauselämän juonenkäännösten takia. :D

    Itse tykkään Torey Haydenin tuotannosta. Kirjoittajana Hayden ei ole mikään luonnonlahjakkuus, mutta koska useimmat kirjat ovat tositarinoita häiriintyneistä lapsista, kirjoitustaito ei häiristse. Tarinat ovat niin uskomattomia eikä niitä voisi uskoa todeksi. Miten lapsille voidaankaan tehdä sellaisia asioita? Haydenin mielikuvituksen tuotoksia en suosittele, aika tylsää ja keinotekoista. Mutta tositarinat kannattaa lukaista!

    VastaaPoista
  20. olin ite tänään kahvilla yhden jätkän kanssa (just näitä joiden kanssa säätää pikkupienissä ja sit ei kehtaa kieltäytyä ku pyydetään ulos..) ja puheeks tuli kirjat. Mielipiteeni oli varmaan aika hyvin pääteltävissä mun naamasta ku tää kerto että ei oo koskaan lukenut kirjaa. Mitä saatanaa? Ehkä otan tän asian liian vakavasti mutta ku ite oon nelivuotiaasta asti lueskellu niin tuntuu jotenki absurdilta että joku reppana on rämpiny koulunsaki läpi avaamatta kirjoja (no kai ny koulukirjat mut niitä luettavaks annettuja romaaneja). Ei ny muutenkaan ton tyypin kanssa ne kuuluisat sata salamaa iskeny tulta mutta toi kyllä varmisti asian haha ei lukutoukka tarvi olla mutta ois ny uskotellu että lukee edes joskus! :D

    VastaaPoista
  21. Kaptah on kyllä ihana :D Sana hallussa ja itsetunto kohdillaan.

    VastaaPoista
  22. Kerron sulle Jenni faktatiedon Waltarista, ku sanoit että perusjamppa ei Sinuhea pystyis Egyptissä käymättä kirjottamaan:
    Waltari ei koskaan käyny Egyptissä.

    VastaaPoista
  23. Sitähän Jenni sanoikin ja ettei Waltari ollut mikää perusjamppa :)

    VastaaPoista
  24. Lincoln Child - Uusi Atlantis. Aiiivan killeri. Luin sen jo toistamiseen ja jännitin vaikka kohdat oli tuttuja :D Sitten on Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja, Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan, Chevy Stevensin Kadonnut (helvetin jäätävä kirja) ja Arto Paasilinnan tuotanto. Luenko paljon? Oi kyllä...

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!