HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

jouluvitutukset

1. "Ei aikuisille ihmisille mitään tartte..."/"Enhän mää ny vanha/aikunen ihminen mitään olis tarvinnu...."
JOO AIVAN! Heti ku maaginen 18 vuotta kilahtaa mittariin, ei enää kiinnostakaan paketit ja lahjapaperin rapina! Ja mitähän muka aikuset ihmiset tarviskaan, ei mitään! Ei todellakaan, vaan kakarat (varsinkin alle parivuotiaat, jotka ei a) muista vittuakaan ensimmäisistä jouluista b) ehdi käyttää kaikkia uusia nallehaalareitaan ja  Salama McQueen-figuureitaan, ennen kuin on kasvanu niistä yli) tarvitsee valtavasti krääsää, roinaa, romua ja pikkusälää ja mielellään aivan vitusti. Parikymppisistä vanhuksiin ei sitten kukaan tarvitsekaan mitään, saatikka että haluaisi tai toivoisi. juuri omilleen muuttanut Jarkkoaaron ei tarvitse astiastoa, äidillä ei oo oikeutta toivoa uutta tehosekoitinta ja isän on turha odottaa nahkahanskoja - aikuiset ihmiset sellasia tartte! ...ja vitut. Minä ainakin teen jokaa saatanan vuosi joululahjalistat ja odotan jännärillä pakettien avaamista; nykyään kelpaa pienempi keko ku kakarana, mutta kuitenkin! Minä ainakaan ala valehtelemaan, että joo ei musta lahjat oo yhtään kivoja, vihaan lahjoja. Että ÄLKÄÄ VAAN OSTAKO MITÄÄN, mä mieluummin ostan jokaiselle tutun kakaralle kaikki vitun junaradat, saunatakit ja nalletossut, mutta älkää vaan mua -aikuista ihmistä- muistako edes joulukortilla. Että haistakaa te kaikki nurisijat perse, kuitenki haluaisitte parit paketit muovikuusenne alle.

2. "Näillä vinkeillä vältät joulukilot"
Jouluhan kestää sen hurjat pari päivää, että kyllähän siinä vähintään viistoista kiloo pamahtaa perseeseen. KYLLÄ! Aika huolella saa paskaa lapata naamaansa, jos aikoo jouluna ihan kunnolla lihoa (varsinkin, kun itse jouluruoka on perushyvää ruokaa vihanneksineen ja juureksineen). Ja jos yks vitun hetki vuodessa on, ku saa vetää sukaalata ja joulutorttuja, niin joku kilon-kahden heilahdus vaa'assa tuskin ketään tappaa -arkeen palatessa ne lähtee taas ihan puolihuomaamatta (varsinki ku uuden vuoden jälkeen viimestään alkaa karkit ja suklaat tökkiä). Ja sitä paitsi mua ei kiinnosta miten vitussa säästän 20 kaloria "vaihda pipari kuivattuihin vaahteranlehtiin ja pureskele käpyjä!"-ohjeilla. JOS TEKEE MIELI KONVEHTIA, NIIN SIINÄ EI VITTU MIKÄÄN MANTELIRUSINASEKOITUS AUTA! Vittu minä en jouluani pilaa jotain pahvinpalasia pureskelemalla.

3. Joka vuosi vähenevä lastenohjelmien määrä
Kakarana joutu jouluaattoaamuna miettimään, että kattoisko ykköstä vai kakkosta, kun molemmista puskee kaikkea Joulupukin kuumasta linjasta Röllin jouluun, Lumiukosta Hylättyihin leluihin ja kaiken maailman tonttupaaraateista piirrettyihin. Sormissa oli särky uuteenvuoteen asti, kun joutu paineleen kaukosäädintä niin jumalattomalla temmolla. Nykyäänhän tulee joku vitun kolme ohjelmaa, joista yksi on vanha kunnon rahastusohjelmamme Kuumalinja ja toiset kaksi on jonkun tietokoneinsinöörin vartissa suunnittelevaa 4D-animaatioita, joissa joulupukit taistelee rinnakkaistodellisuudessa lasersäteillä ja Punankuonon Petterillä on luotiliivit. JEE! Uskomattoman ihanaa joulutunnelmaa!

4. Joka vitun paikassa ramppaaminen/olettaminen, että mua kiinnostaa rampata
Rakkaat puolisukulaiset: jos en ole käynyt kylässä teillä vuoteen, miksi vitussa pitäisi käyttää yksi parista joulunajan päivistä siihen, että istun sohvallanne ja väännämme väkisin teennäistä keskustelua, jonka jälkeen me molemmat osapuolet huokaisemme helpotuksesta, kun sekin helvetti on ohi? Ja miksi helvetissä on niin vaikeaa tajuta, että minä EN aio tänäKÄÄN vuonna viettää joulua vanhemmillani? Kaikille muille paitsi itse porukoille tää on aivan utopistista. "Siis mitä, eksä mee sun porukoille?" MULLA ON OMAKIN KOTI, JUMALAUTA!? Joo, olishan se ihana olla maalla joulu äitin ja isin kaa, mutta kun siellä on viettänyt n. 18 joulua jo, niin ihan kiva viettää välillä sellasta omanlaista joulua omassa kodissa omassa rauhassa omalla tyylillä.

Mikäs on sun jouluvitutus numero uno?

74 kommenttia:

  1. "EKSÄ VIETÄ JOULUA KOTONA????!!!111"

    En enkä aio jatkossakaan.

    VastaaPoista
  2. Puit mun ajatukset sanoiks ton toisen kohdalla. Siis jos jouluaattona tekee mieli syödä puolikas kinkku, nii sitte syöt ja sillä sipuli. Itehän ootan rosollia yli kaiken. :--D

    Niin ja siinä vaiheesssa, ku Lumiukon näyttäminen lopetetaan jouluaattona, voin todeta että siinä meni mun joulutunnelma. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei joulua ilman Lumiukkoa! Paitsi se saa kuulemma JATKO-OSAN, siis mitä vitt..?!?!

      Poista
    2. ei pitäs olla tulossa! :D ainaki ite luin et Lumiukon keksijä oli suunnilleen haistattanu vitut jatko-osa ehdtuksille :D

      Poista
    3. siis tulee tiistaina telkkarista "lumiukko ja lumikoira"... :I

      Poista
  3. Mun jouluvitutus on se, että miks vitussa jouluruoka on ihan hirveetä :DD Vai oonko ainoo joka vihaa sitä? Se on ihan älytön sekotus kaikkee oksettavaa kotikaljasta karjalanpaistiin. Taidan tänäki vuonna käydä hakemassa Hesestä kerrosaterian aattona:DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans tiä mitään niin kamalaa kun kaikki hiton laatikot! :D Jouluna ainoo hyvä "perinne"ruoka on lohi, mut se on niin kallista, että eihän mulla oo sitä varaa koko joulua syödä. Mä oonkin päättäny, että tänä jouluna paistan ittelleni kunnon pihvin ja pistän kokonaisen aurajuuston sen päälle, enkä välitä vittuakaan muiden mielipiteistä siitä, mitä jouluna pitäis syödä. Enkä tasan maista yhden yhtä laatikkoo vaan jonkun muun iloks kun oksentaisin sen kuitenkin pihalle :D

      Poista
    2. Lohi ja valkosipuli- ja sinappisillit<3 Ymmärrän sua täysin :DD

      Poista
    3. Me syödään jouluna tortilloita :D Ei, ei oo perinteinen SUOMALAINEN jouluruoka, mutta meidän perheelle perinteinen ja se on pääasia ainakin mulle.

      Poista
    4. ano 19.50 tuun teille syömään

      Poista
    5. ano 19.50 laittakaa mullekkin yks tuoli pöydän ääreen, jooko?

      Poista
    6. Meillä jouluruoka valmistettiin jo. Ja syötiin myös pois. Eli kinkku.
      Karjalanpaistilihat ja maksalaatikon syötin kissoille. Sai ne sitä kinkkuakin.
      Jouluni oon aina viettänyt KOTONANI. Mun kotini ei vaan oo ollu yli 20 vuoteen sama kun mun äitillä. Mun koti on täällä ja täällä ei rosolleja ja laatikoita lämmitellä. UGH.

      Poista
  4. 1 ja 2 NIIN TOTTA.

    Itsehän en edes pikkulapsille osta lahjoja, koska ne saa kuitenkin niitä niin paljon ja ne arvostaakin vähän enemmän sitä määrää eikä itse lahjaa. Musta on paljon kivempi ostaa aikuisille koska ne nyt ei yleensä kovin montaa pakettia saa ja jotenkin kauheen surullista kattoa kun ne availee sitä joulun ainoata pakettia josta paljastuu ne jokavuotiset villasukat kun ne on hikihatussa pistäny juhannuskokollisen verran rahaa palamaan kaikkien muiden lahjoihin. Ei kukaan aikuinen voi väittää etteikö sille tulisi hyvä mieli kun saa paketin, etenkin kun ei ole sellaista edes odottanut! Hyvä (kerranki) se DNA:n mainos missä se mies kiroo kun hän on jo aikuinen eikä muka tarvii lahjoja, että ei se hänen vikansa ole kun sattuu olemaan jo niin vanha. Tuli jotenkin samaistuttua :DD

    Ja noi piirretyt. Satuin kattomaan äsken Telkusta jouluaaton ohjelmiston niin kauheeta paskaa ne sieltä suoltaakin :D Onneks siel on perus Lumiukko, Joulupukki ja noitarumpu sekä Samusirkan joulutervehdys (onko tuota muuten lyhennetty siitä alkuperäisestä?), mutta miks ne näyttää jotain asiaankuulumattomia elokuvia, kuten HANNAH MONTANAA? Musta koko jouluaatto pitäis näyttää pelkkiä jouluaiheisia elokuvia ja piirrettyjä.

    Oma jouluvitutus liittyy mihinkäs muuhunkaan kun sen kaupallisuuteen ja että se tuntuis alkavan joka vuosi yhä aikasemmin... Tarviiko tästä edes enempää avautua?!

    VastaaPoista
  5. mua ärsyttää kans sama vitun nurina siitä "ai miten niin et viwtä joulua perheen kanssa" no mä oon ollu viimeset 2 joulua töissä ja samanlailla mun poikaystävä on mulle perhettä ku se että olisin äitini kanssa kahdestaan jumissa jossain korvessa...

    VastaaPoista
  6. Hahahaha :-DD Toi 2. niin perus.
    "vaihda pipari kuivattuihin vaahteranlehtiin ja pureskele käpyjä!" <3

    VastaaPoista
  7. Se kun niitä helvetin lahjoja ostaessa pitää ensin ähistä siellä jonossa, jonka jälkeen ähinää voi jatkaa kotona kun paketoi ne (tämä pelkästään koska paketti ei ole kompakti neliö). Siihe lisätään ne "joulun toivotuimmat ja rakastetut jouluveisut" niin terve!

    VastaaPoista
  8. Mä vihaan sitä lumiukko-ohjelmaa! En tiiä mikä siinä on mut ei vaan nappaa. Ja jouluruuat... ainoo jouluinen herkku mistä tykkään on joulutortut, ja niitäkin saatan tehdä jopa keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja se kaikkein pahin jää puuttumaan: kaupoissa soivat joululaulut! Onneks mun ei tarvi töissä kuunnella:)

      Poista
    2. Nostan käteni! Voihan vitalis sen ukon kanssa...

      Poista
    3. Miten kukaan voi vihata Lumiukkoa??? o.o Ennenkuulumatonta. Ihan oikeesti.

      Poista
    4. hahahah, mä vihasin lumiukkoa naperona, mutta nyt ku ikää on jo reilut kakskytä niin kumma kyllä, tippa silmässä kattelen sitä joka joulu.... :D:DD

      ja muaki vituttaa tuo lastenohjelmien vähentyminen!!!!! perkele sentään. 8( kuuluu mun jouluiseen traditioon vääntyä ennen sian pierua sohvalle peittojen ja suklaan kanssa kattomaan joulupukin kuumaa linjaa :D:DD tässä pari päivää sitten just tsekkasin aaton ohjelmat ja hyhy, ihan kakka tarjonta. samoin myös joulun jälkeisinä päivinä, sisäinen lapseni itkee....

      -e

      Poista
  9. Mulla jouluvitutus juontaa tuolta ala-asteen jouluaterioilta. Mä vihaan niitä helvetin laatikoita, ja menneisyyteni koulun jouluaterialla laatikoita rätkittiin lautasella kaks kauhallista per sortti ja kinkkua sai yhen viipaleen. Traumoja. Jumalauta.

    VastaaPoista
  10. taattua laatua, vain jenniltä!

    :D ei mutta oikeasti, tää oli jotain ihan parasta pitkään aikaan. mä jaksan aina ihmetellä, miten yheksänkytyheksän prosenttia suomalaisista oikeesti voi vihata joululauluja. ihan totta, miksi? aina on pakko valittaa kuinka niitä alkaa tunkea joka vuosi jo päivänä x ja perään sitten maksimoida joulun näkyvyys elokuussa pommittamalla facebook täyteen niitä "vielä yksikin punakuono niin mä muutan pääsiäissaarelle >:((((("...

    VastaaPoista
  11. Mä en taas tykkää siitä, kun ei osata olla kohteliaita tai osoittaa kiitollisuutta. Olen tänä jouluna tehnyt suuren osan lahjoista itse ja kun esim. Ilmoitin poikaystäväni perheelle laittavani paketin tulemaan, vastauksena oli "Ei tartte mitään laittaa, ei tarvii mitään laittaa". No mitä vittua, vaikka oltas kuin mukanöyrää niin eikö olis edes kohteliasta esittää ilahtunutta? Tuli sellanen fiilis, että olkaa sitte ilman saatana. Kyl mä ainakin tykkään muistaa ihmisiä jouluna ja ilahdun itsekin jos joku mulle antaa jotakin :----) MUT EI TARVI MITÄÄN EI EI ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ.

    VastaaPoista
  12. Apua, mulla on muksu, mutten oo ollut tietoinen tosta piirrettyjutusta (no ylläri, toinen ei oo kahtakaan :D), ihanko totta ne vähenee ja klassiset puuttuu? O.o

    Ykkösestä sikäli olen eri mieltä, että kyllä ne lahjat omalle lapselle lämmittää mieltä huomattavasti enemmän, kuin lahjat itselleen. Ennen lasta v*tutti kyllä tuo ajatus "mä olen aikuinen, en mä tarvitse". Siis en tarvii, mutta haluun.

    VastaaPoista
  13. Joulun alla kaikki tuntuu menevän kaupassa aivan sekaisin. Jos satut seisomaan leipähyllyllä ja mietit otatko Kallen Karppaajaa vai Hannun Hiilaripommia niin eiköhän joku tatami tule siihen lähistölle puhisemaan, kunnes tönäisee ja sanoo "väistä" ja nappaa edestäsi jonkun pullamössöpitkon. Onko niin vaikea sanoa "anteeksi, väistäisitkö"? Tätä tapahtuu ympäri vuoden, mutta joulu on pahin aika niille lehtipuhaltimille.

    Kassajonossa liimaudutaan edellä olevaan kiinni, jos haluat tietää mun rintsikkakoon ja alushousujen värin niin kysy äläkä tule iholle kiinni. En lupaa vastata, mutta en tykkää kävellä kaupasta kotiin kun sun kuolanoros jäätyy mun niskassa.

    Erityisesti jouluisin (kuten uudenvuodenaattona ja juhannuksena) on kaupoissa taatusti pitkät jonot eli et voi ostaa tamponejasi joutumatta odottamaan edes hetkisen. Jotenkin siellä tulee sellainen "talvi yllätti VR:n"-olo kun ihmiset marmattaa "oho kun näin aatonaattona on vielä pitkät jonot herranjestas". Sitten kun ne valittajat vielä pääsevät kassalle, jäävät maksamaan kahdenkympin ostosta viiden sentin kolikoilla ja tiuskivat kassaneidille "ihan hirveen kauan saa taas olla jonossa parantakaa teidän kassasysteemiä". Silloin tekee mieli pyöräyttää niitä viissenttisiä siellä missä arvon Anni Asiakas tarvitsisi viissenttisen käyntiä jotta stressi lievittyis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaha nauroin niin paljon tätä :"D varsinki toi viiminen, ihana!! <3

      Poista
    2. NIIN komppaan! Prkl, ku maitopurkin hakemiseen saa varata tunnin, ku jouluriemuiset ihmiset säntäilee pää kolmantena jalkana ympäri puotia ja jyräävät alleen kaiken mikä eteen sattuu, kun pitää ehtiä kerätä kaikki laatikot ja rosollit ja konvehtit ja mitä lie, ennen ku ne loppuu vai hamstraako ne jotian maailmanloppua varten? En tiiä.
      Siellä sitä näkee kassajonossa harrasta mieltä ja pyhää juhlaa...

      Poista
    3. "Sitten kun ne valittajat vielä pääsevät kassalle, jäävät maksamaan kahdenkympin ostosta viiden sentin kolikoilla ja tiuskivat kassaneidille "ihan hirveen kauan saa taas olla jonossa parantakaa teidän kassasysteemiä". Silloin tekee mieli pyöräyttää niitä viissenttisiä siellä missä arvon Anni Asiakas tarvitsisi viissenttisen käyntiä jotta stressi lievittyis."

      JEP... Oon ite myyjän hommissa ja noi ruuhkasta vinkuvat mammat ovat jokajouluinen ilmiö :D Just viikonloppuna joku eukko bitchasi kovaan ääneen kassajonossa puhelimeensa et minä ja työkaveri ei kuulema osata mitään kun jonotus kestää. Onhan se kieltämättä suuren suuri ihme, että kaupoissa on MUITAKIN IHMISIÄ näin joulun alla! Plus et turhaa ruikuttaa epäkohteliaasti ja väännellä naamaansa viattomalle myyjäpololle kuin se ois niiden vika, meilläkin haluttais kyl lisää työntekijöitä vuoroihin mut minkäs teet kun ei anneta tunteja :D

      Poista
  14. Mua ärsyttää kaikkein eniten se, kun menet johonkin isompaan kauppaan niin ihmiset juoksee siellä ku päättömät kanat joulun aikaan ja just sillee ku ei ois koskaan ennen ruokaa saanut!

    VastaaPoista
  15. Jouluvitutusta aiheuttaa se, että ylipäätään on joulu. VIHAAN joulua ja ihan kaikkea mitä siihen liittyy (paitsi rosollinkastiketta <3). Just eilen anoppi kerto tarinaa parin vuoden takaa, kun oli tullut olkkariin ja siellä mä kuulemma istuin kippurassa sohvalla ja jankkasin mävihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaan joulua! :D That's me alright.

    VastaaPoista
  16. Jouluvitutusta on pitkät jonot kaupoissa ja ärsyttävä tungos kauppakeskuksissa ja isommissa kaupoissa. :D Mä oon jouluihminen henkeen ja vereen, ja toi jouluohjelmien väheneminen kyllä ärsyttää, 19 -vuotiaana on vielä ihan ookoo olla innoissan Joulupukista ja noitarummmusta. :D Ja sit just toi mitä heltsu kommentoi, että kaupoissa lapataan tavaraa kärryyn siihen malliin ku a) ei olis koskaan saanu ruokaa ja b) se ruoka loppuu kokonaan joulun jälkeen

    VastaaPoista
  17. minä lakkasin oikeasti haluamasta lahjoja, kun täysi-ikäistyin. paljon helpompaa kun ei saa mitään, niin ei tartte esittää ilahtunutta ja kiitollista. :-D

    VastaaPoista
  18. Mäkään en voi käsittää sitä miks niille helkutin räkänokille pitää ostaa kaikenmaailman vempaimia kun ikää on vasta 2. Voi perse oikeesti! Ei ne muista jouluista hevonpersettäkään ennenkuin ikää on joku 4-5. Josko sillonkaan. Mun kakarathan ei tuu saamaan 39052358 pakettia koskaan.

    VastaaPoista
  19. Mua kutittaa ja pahasti se itsekkyys jonka valtaan suurin osa ihmisistä antautuu jouluisin. Esimerkiksi ostoksille tullessa jo marketin oville asti kuulee, missä päin tapellaan tyyliin viimesestä luumuhillopurkista. Eikä haittaa vaikka toikin köyhän näköinen äiti jäi ilman suklaarasiaa kun itse on pakko saada kymmenen! Sitten itketään kun joku vei nenän edestä viimeisen maksalaatikon ja kiukutellaan ja kolaroidaan kassalla, sama se vaikka noikin vanhukset tuossa oli jäädä mun ostoskärryjen alle mutta kun mulla on kiire kotiin (vitut ole)!

    VastaaPoista
  20. Vituttaa olla kaupassa töissä kun ihmiset on aivan sekopäisinä sen saatanan jouluruuan kanssa (toisaalta tää OMG RUOKA LOPPUU MAAILMASTA!-meininki pätee aina jos kauppa on ees yhen ylimääräsen päivän kiinni...). Kauppa PITÄÄ ostaa tyhjäksi kun eihän sitä tiiä jos vaikka joku maitovammanen pamahtaa kylään niin sit pitää olla soijamaitoo ja laktoositonta ja tavallista jos sil onki vaan pieni ongelma sen vitun maidon kanssa. Ja leipää pitää olla piljardi eri sorttia ja levitettä ja leikkelettä niin että vaikka armeijan ruokkis. Sit saat perse ruvella juosta siel edestakasin täyttämässä hyllyjä ja kuunnella kun joku Birgitta von Kermaperse itkee kun joutu peräti 2 minuuttia odottamaan sitä vitun burkina fasolaisen sampin spessumätiä kun sitä ei ollu hyllyssä (ja voi jumalauta jos se on loppu...) ja on kauhia kiire ja kiire ja vielä kiireisempää. Ja kassoilla on liian pitkät jonot, eix oo lisää kassoja?? No vittu ei oo kun ne on kaikki käytössä, meinaaks että me jostain legopalikoista rakennetaan uus sinne ihan sua varten? Vittuuks tulitte kaikki tänne samaan aikaan. Ja voi juma jos kassa menee KAHVILLE niin että se sulki just ennenku SÄ arvon maailmanomistaja pääsit siihen kassalle. Eiku hei se kassa vetää siel vittu 8 tuntia eikä liiku mihkään, eikai sen nyt tarvi päästä vessaan tai vaikka välillä ihan syömään jotain.

    Ja saatana mä sanon jos meidän "ihqut" pomot saa taas päähänsä et kuunnellaan viikko ennen joulua pelkästään niitä kahtaa vitun joulucd:tä missä toisessa lapset laulaa jotain petteri punakuonoa ja toisessa tulee jotain saatanan kilikelloakustisia versioita joululauluista. Tekis aina jossain vaiheessa työpäivää mieli tunkee sukkapuikko korvaan ja puhkoo tärykalvot.

    VastaaPoista
  21. Hahaaa, voin niin samaistua näihi kaikkii!

    Se mikä eniten itteä joulussa vituttaa, on meiän sukukokoontuminen mummolaan. AINA vannotaan ja kovaan ääneen toitotetaan, miten nyt ollaan rennosti ku on JOULU ja ei mitään aikatauluja ku on JOULU. Silti on aina nii pilkun tarkkaa että se jouluateria aletaan syömään tasan kellon lyömältä ja auta armias jos kello lyö paria minuuttia yli eikä kaikki oo pöydässä nii sit alkaa semmonen meuhkaaminen että. Samaten se jouluateria pitää syyä mahollisimman äkkiä pois että ehtii tiskaamaan ja alottamaan joulupuuron teon. Kahvit pitää juua tasan tiettyyn aikaan, että ehtii haudoilla käymään jne. Ja auta armias jos joskus jotain kommentoit liittyen näihin, nii kaikki suvun naiset hyökkää kimppuun ja valittaa miten ei oo joulumieltä ja aina pitää kaikesta valittaa. Jospa sitä ens joulun viettäis vaan poikaystävän kaa kahestaan...(tosin siitäkin varmasti nousis riita, onhan sitä kuitenkin viimeset 24 joulua vietetty suvun kanssa, joten eihän perinnettä saa rikkoa ja blaablaablaa)

    VastaaPoista
  22. Musta sulla on hyviä postauksia ja kommentteja ja pointteja, mutta tarviiko se vittu työntää joka väliin... Olisi mukavampi lukea jos sitä ei tarvitsisi joka välistä joutua lukemaan!:)

    VastaaPoista
  23. Joulussa vituttaa joulu. Vihaan joulua. Vihaan sitä että mulle ostetaan lahjoja, koska sitte mulle tulee paha mieli jos ite en oo ostanu kellekkään lahjaa. Vihaan sitä jos saan paljo lahjoja, koska mää en halua. Lahjoja on ihan kiva antaa, mutta niihinki menee rahaa ja ei sitä tunnetusti näin köyhällä opiskelijalla oo pahemmin ylimäärästä. Vihaan joululauluja, niistä puolet on sellasia surulisia ja minä alan itkee ku aattelen niitten sanotuksia, toinen osa ärsyttävän tekopirteitä rillutuksia.

    Vihaan jouluruokaa kuiteski eniten. Pöytä pitää olla täynnä kaikenmaailman porkkana ja lanttu ja peruna ja mitä lie lootia, jotka on ihan järkyttävän makusia. Kinkku on kuvottajaa, ja mm. koulussa tarjotaan ainoastaan sitä. Ainut jouluruoka jota rakastan, on naudan paisti. Sitä vois syyä vaikka kilon. Mutta koska "kinkku on joululiha!!!" nii naudanpaistia tarjotaan harvoissa paikoissa. Hauskaa poikaystävän kotona nystävä kuivaa pottua, ku muut jouluruuat aiheuttaa mulle ainoastaan oksennusrefleksiä.

    Joulun kaupallisuuesta mun tuskin tarttee ees sanoa mitään. Lokakuun lopulla kauppoihin ilmestyy joulusuklaahyllyt ja hysteria valtaa ihmiset. Joulusiivoukset ja kaikki turhuudet saa aivot kuolemaan. Haualla pitää käydä viemässä kynttilöitä, ihanku se ei ois jo tarpeeksi masentavaa että tärkeät ihmiset on kuollu. Sielä sitte silmät punasena itkeä satojen muitten ihmisten keskellä ja kaikki on nii vitun ilosia. Mitä ilosta on käydä haudalla jouluna?

    Joulu on kamalaa aikaa, ja jos se ei ois niin tärkeä mun sukulaisille, nii määhän boikotoisin koko tapahtuman. Joulumieltä pitää olla saatana jokasella ja "elä oo nui mököttäjä, nyt on JOULU!" ku mua nyt ei vaan kiinnosta juhlia jotaki kaupallista paskaa ilman tärkeitä ihmisiä.

    Lapsena joulu kyllä oli ihanaa ja jännää aikaa, sai lahjoja ja kaikki läheiset oli kasassa, mutta enää ei innosta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tää teksti on ihan kuin oisin itse kirjottanu, joka sanaa myöten.
      Tulevassa joulussa varmaan hauskinta on esittää poikaystävän perheelle, että joulu ois jotenkin kiva juhla ja jouluruoka suurtakin herkkua, kun ei ole tietoa kuinka merkityksellinen pyhä se toisille on.

      Poista
    2. Joulussa vituttaa myös joulunvihaajat.

      Poista
    3. tykkäys-painike anonyymin 19.58 kommenttiin!

      Poista
    4. Ainut vaa, että te jouluvihaajien vihaajat voitte sulkea korvanne jouluvihaajien valitukselta, mutta me jouluvihaajat ei pystyty sulkemaan korvia ja silmiä joulukrääsältä ja mesoamiselta.

      Poista
    5. Jep, enkä mä ainakaan ympäri kyliä mainosta etten pidä joulusta.

      Poista
    6. Ja sitä paitsi, en ole pitämättä joulusta ilman syytä.
      Jos suunnilleen kaikki joulut tähän mennessä eivät olisi olleet perseestä, saattaisin tykätäkin ko. juhlasta, mutta kun ei ole perhettä tai sukua jonka kanssa sitä viettää niin aika kuivaa on.

      Poista
  24. Vitutus nro 1 on kyllä "joulustressi". "kun tää joulu on niin stressaavaa aikaa" ei, joulu ei ole stressaavaa, jos siitä ei sellaista tee. Mä en ainakaan jaksa miettiä tykkääkö joku mun ostamasta lahjasta vai ei. Eikö se tunnelma oo tärkein eikä se helvetin "stressi että kaikki onnistuu"? Ei sen joulun tarvii olla mikään täydellinen suoritus.

    VastaaPoista
  25. Hahaa ihan loistava postaus, oon niin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  26. Mua vituttaa lokakuun puolivälissä alkava jouluhössötys. Camoon, kyllä marraskuussakin ehtii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ehtii joulukuussakin! :D mua vituttaa kun oon töissä kaupassa joka sijaitsee ostoskeskuksessa niin eiköhän ala tosiaan lokakuun puolella jo joululaulut soida taukoamatta, ei huvita kuunnella enää yhtään sitten oikeasti joulun alla/aattona

      Poista
  27. Viimeks tänää naureskeltiin ja ihmeteltiin tuota kakkosta! Niin totta. Ja kaikki muutkin noista on kyllä aika hyvin paikkansa pitäviä juttuja. Mut onneks edes Lumiukko tulee vielä tv:stä. ♥

    VastaaPoista
  28. Siis joo, oon miettiny tota laihdutushömpötystä niin monet kerrat! Ihme joulukilojen karisteluohjeita lehdet ja internetti pullollaan, vaikka kukaan tuskin lihoaa siitä, että syö muutaman päivän vähän tukevammin :D
    Mutta siis joo, mustakin on outoa, ettet mee sun porukoillesi jouluna! Haha :D Ite oon 21, ja ois ihan kamalaa viettää joulu erossa omista vanhemmista. Sit kun mulla on mies ja lapsia ja oma kunnon koti (ei kerrostaloluukku) niin varmaan vietetään pääosin joulu omassa kodissa, mutta kyllä silloinkin täytyy porukoille päästä ainakin poikkeamaan tai iltaa istumaan! :)

    VastaaPoista
  29. Rakastan joulua henkeen ja vereen, mutta samalla en voi kestää joulun kaupallisuutta. Pitää jokaselle nikopetterille hankkia vielä ainakin yks transformsemrsjeejelelu jolla se leikkii tasan kerran koska a) sillä on pari laatikollista niitä leluja b) sillä ei oo aikaa leikkiä enää leluilla ku tietokoneella pitää aina olla !!1 Porukoille kerroin suoraan mitä hankin, koska ei mulla ole varaa hankkia niille jotain tosi tarpeellista esim uusi ruohonleikkuri. Koko joulu taitaa mennä valittaessa, ettei tuu mitään kunnon lastenohjelmia mitä ennenvanhaan oli. Melkein puol vuotta valmistaudutaan yhtä päivää varten ? tätä en tuu varmaankaan ikinä ymmärtämään kunnolla, että funtsataan sieltä elokuun lopusta joulukuun puoleenväliin asti jotain lahjoja ja kelle taas lähettäisin joulukortin - juttuja.

    romaani.

    VastaaPoista
  30. Mua vituttaa kauneimmat joululaulut...pikemminkin kauheimmat joululaulut.
    Sitten vituttaa kun ihmiset lähettää kauheita määriä joulukortteja sukulaisille, joita eivät ole nähneet ainakaan 2 vuoteen.
    Sitten vituttaa se, jos joku luulee että pikkukakarat tarvii kolme jätesäkillistä lahjoja. D:

    VastaaPoista
  31. Oon aina naureskellut ja ihmetellyt joulun jälkeistä laihdutus juttua. En vietä joulua koska en ole kristitty mutt mun uskontoon kuuluu paljon enemmän juhlapyhiä jossa syödään paljon enemmän ku joulu. Eikä kukaan puhu kiloista ja laihdutuksesta. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ei-kristitytkin viettävät joulua, onhan joululla uskonnollisten perinteiden lisäks myös ne pakanalliset perinteet ja taustat. :)

      Poista
    2. Moni suomalainen on vaan tapauskovainen eli kuuluu kirkkoon koska siihen vaan kuulutaan ja viettää joulua koska tapa ja materia. :)

      Poista
    3. Jos kuuluu toiseen uskontoryhmään jossa on juhlapyhiä joita viettää niin miksi viettäisi joulua? :) Siksikö että on suomlainen?

      Poista
    4. Jos viettäs jouluu ihan siks että HALUAA. Ei sitä aina niistä uskonnollisista syistä vietetä. Kaikki ateistitkin suunnilleen viettää jouluu. :D Jopa iso osa juutalaisista viettää joulua nykyään ainakin... Ihan vaan joulun vuoksi, eikä minkään Jeesuksen syntymän takia. :DDD

      Poista
    5. Niin, jouluhan oli alunperin pakanallisten juhla, kunnes kristityt varastivat sen jeesuksen syntymäpäiväksi. vaikka jeesus ei edes oikeasti syntynyt jouluna. hassua.

      mutta meillä joulua juhlitaan siksi, että silloin rauhoitutaan ja ollaan yhdessä.

      JA MÄÄ RAKASTAN JOULUA! :) Eikä vituta mikään joulussa mikään, kaikki menee ;)!

      Poista
    6. Tietty jokaisen oma valinta viettääkö joulua vai ei jos ei ole kristitty, mutta itse en ymmärrä tätä koska joulu on kuitenkin _uskonnollinen juhla -kuusineen, kirkkoineen yms.. :)

      Poista
  32. Jouluvitutus alkaa sukulaisten väkinäisestä näkemisestä.

    VastaaPoista
  33. Oon kateellinen siitä, että suku oikeesti kokoontuis, tai että jouluna vietettäis aikaa perheen kesken. Mää en muista että meillä ois koskaan ollu sellasta, alkoholinhuurunen päivä siinä missä muutkin pyhät. Jaa'a, vetäiskö sitä taas pään täyteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree. Ehkä nyrkki viuhuu vähän, syödään pikkusen ehkä hyvällätuurilla joulupuuroa tai sitten viimevuoden tapaan kaurapuuroa ja riidellään. Ou jee.

      Poista
    2. olin just tulossa kommentoimaan että mua vituttaa ihmiset jotka ryyppää jouluna, sitten hoksasin nämä kommentit ja voi mulla tulee melkeen tippa linssiin :( tulkaa meille jouluksi!

      Poista
  34. Kaikista eniten joulussa mua rasittaa se, että porukat on koko ajan jossai räjähtämispisteessä, eikä niille voi sanoo mitään ettei alkais joku kauhee ragetus. On se joulu nii stressaava...

    VastaaPoista
  35. Just ku luin tätä nii tv:stä tuli DNA-mainos joka sopi täydellisesti tohon 1. kohtaan. :DD

    VastaaPoista
  36. Niin, jossain kohtaa ollaan suu auki että mitä etkö meekään porukoille jouluks ja jossain vaiheessa se varmaankin sitten lakkaa olemasta normaalia. Että kyllä aikuiset ihmiset voi joulunsa omassa kodissaan viettää (varsinkin jos on lapsia), ei tartte mennä vanhuksia kiusaamaan ja niiden ruokia syömään. Missähän se raja kulkee? :D

    VastaaPoista
  37. Just kaikki perus lokakuussa soimaan alkaneet joululaulut ja kaikki niin väkinäinen "ei olla nähty vuoteen mutta mites sulla menee?" - lässytykset. Ei mua ainakaan kiinnosta mitä mun serkun kummin kaiman lapselle kuuluu, ei sitte vittuakaan. Kyllä mä ainakin haluun saada joululahjoja ja syödä perunalaatikkoa,konvehteja ja kinkkua nii että napa tärisee vielä viiskymppisenä miettimättä joulukiloja, se on varma!! :D

    VastaaPoista
  38. vastapäisen kerrostalon asukkaat on päättäneet tunkea parvekkeelleen neljässä värissä vaihtuvaan tahtiin vilkkuvan ledivalonauhan, kolme sinisenä loistavaa valokranssia ja 30482 muuta kirkkaana välkkyvää paskaa jotka roikkuu parvekkeella yleensä lokakuusta helmikuun puoleenväliin... ja loistaa muuten todella iloisesti (verhojenkin) läpi meidän makuuhuoneeseen aamusta iltaan ja illasta aamuun.. JOULUFIILISTÄ KERRAKSEEN!

    VastaaPoista
  39. Mun jouluvitutus numero yks on ehottomasti just tää ''pitäis jouluna nähä ku ei olla puhuttu varmaan kymmeneen vuoteen eikä kaupungillakaan kyllä moikata mutta kun nyt on tää joulu'' !? Minä en ainakaan tuhlaa joululomastani(joka on puolitoista viikkoa lyhyt) enkä varsinkaan joulusta päivääkään viettämällä aikaa jonkun vanhan puolitutun kanssa. Joulu, ja koko jouluaika on mulle läheisten kanssa olemista eikä naapurin koiran kaiman mummon kanssa olemista..

    VastaaPoista
  40. JOULU ON OIKEESTI MULLE AINAKI IHA SAATANAN STRESSAAVAA, ja mun on pakko vetää siitä se kymppi plus suoritus vähintään ! Mua alkaa heti vituttaa, ku aattelee et jos ei nyt tee tätä tai tota niin joulu on pilalla. Ja haluan ihan pakolla, että mun jouilu on täydellinen !

    Viime viikonlopun vietin joulushoppailulla ja ai saatana sitä vitutuksen ja kyrpiintymisen ja raivon määrää. "Haluaakohan toi veli nyt nämä vai nuo ja entä jos se ei pidä näistä vai pitäskö ostaa vaam lahjakortti" ?!?! Ja sitte ekan lahjan oston jälkeen huomaaki, et "voi vittu, mulla on maumahtavat viicenttiä ja pitääs ostaa viä läjä paitaa, puseroa, piparkakkua, pari kultaasta kynttilänjalakaa, kissoja ja koiria ja vittu ainaki seittemän pukinpartaa ja saappaita.." Järki lähti, näkemii.. Ja se, ku vittu ku ei-oo-nii-kiva ostaa sama lahja sille samalle ihmiselle joka vuos.. "Joo ole hyvä mumma, täs saat taas uudet viissataa kappaletta tuikkuja niiden edellesten kolmen vuoden lisäksi !!!:)" Ja mitä vittua ostat jolleki papalles? Voi saatana tässon viltti, hyvää joulua !

    Ja tuo justiin, ku vittu "ÄLÄ MULLE OSTAA VARMASTIKKAA MITÄÄ, vaikka salaa oonki ilonen ku ostit" Kaikki jotka mun tuttavapiirissä hokevat samaa paskaa vuodesta toiseen, vaikka tuntuvat salaa olevan ilosia siitä ku muistetaan. Voiko jumalauta olla rasittavempaa ! Sittekku mä oon viiskymppinen niiden äläostamullemitää - ihmisten tavoin aion ainaki huutaa vittu jokaselle vastaantulijalle et jos teille ei saa ostaa joululahjaa nii tuokaa mulle !






    Ja sitte vielä se, ku joka joulu ku oot sielä helvetin hauskassa jouluruuhkassa jouluostoksilla ja näät, ku sellaaset parikyt MIESTÄ ISTUU OSTOSKESKUKSEN PENKEILLÄ, eikä osallistu siihen osteluun millä vitun muotoa.. Sitte sellaanen vittu huhhuh hoohhoooohuooh ilme kasvoilla istutaan kyrpä ottas ja ootetaan et se vaimo/naisystävä tekee iloosena kaikki lahjapäätökset ja kuvittelee ettei niitä tarvita muutaku kantamiseen. Kyllä se mies vois sen yhen kerran vuodessa, jouluna, olla hokemassa joota tai eitä sille vaimolle ostetaanko pekalle auto vai juna. Oon tullu lopputulokseen, ettei sillä miehen mielipoiteellä oo väliä, mut ite ainaki haluan sen ukon siihe iha muodon vuoksi viereen. Jos mä kestän nii saa mieski kestää !


    Ja Arvoisa Jenni, näin ohimennen kysyisin, et miksi vastaat yleensä vain muutamiin kommentteihin?:o Kovasti olisin mielenkiinnolla lukemassa Sinun kannanottoja näihinkin uusiin jouluvitutuksiin mitä tähänkin postaukseen on tullut! Ymmärrän, ettet jaksa kaikkiin vastata, enkä sitä tarkoitakaan, mutta olisi kiva jos edes muutama onnekas saisi vastauksen !:--)

    VastaaPoista
  41. No todellakin se että kaikki kaupat hamstrataan tyhjiks jo marraskuussa.. ja se että "pakollinen joulusiivous" joka ei normiarki-siivouksesta oikeestaa mitenkään eroa, niin on vanhempien mielestä (varsinkin äidin mielestä) pakko tehdä joulua edeltävällä viikolla joka toinen päivä. ihmiset ikäänkuin sekoaa jouluisin..

    VastaaPoista
  42. Vihaan joululauluja. Suomalaiset joululaulut ovat aivan helvetin masentavia. Ilon juhla ja blaa blaa, mutta sitten ne soittaa jotain vitun hautajaismusiikiksi paremmin kelpaavaa messuamista ja rupee vaan masentaa ja itkettää.

    Vihaan yleistä jouluhössötystä. Ai että kun jotkut ärsyttävän tekopirteät mainokset ottaa kupoliin. Niinkuin se yks joku vuosi, missä ihmiset rupesivat hoilaamaan ruokakaupassa ja yhtyivät toistensa lauluun. No just joo, senkun Suomessa näkis... tai misään muuallakaan. Kaikilla on lähinnä kyrpä otsassa, kun on kiire ja on pakko hamstrata ne 10 tölkkiä glögiä ja töniä siinä sivussa tusina mummoa kumoon. Ja samaan aikaan töllöstä ja kaupan kaiuttimista ja kaikkialta tuputetaan superärsyttäviä mainoksia, missä vain virnuillaan naama leveänä että "Ah kun on kivaa. On joulu ja rakastan kaikkia. Ja kaikilla on tottakai rakastava perhe ja kasa kilttejä lapsia ja blaa blaa blaa."

    Ja vitut. Omakin äiti on aina täysi pyörremyrsky jouluna, koska stressaa niistä ruuista. Aikuisena ihmisenä menen toki auttamaan, mutta sitten se aina päättää että "Olet tiellä. Mee pois!" ja sitten kun menen pois ni myöhemmin haukkuu laiskaksi paskaksi. Kaksi naista keittiössä ei ilmeisesti toimi. Yleensä autan silti vaikka äyskisi mitä. Hyvää joulumieltä!

    VastaaPoista
  43. http://so-restless.blogspot.fi/2012/12/terveisin-joulunvihaaja.html

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!