HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

joulupettymys

Nyt kun jouluaika alkaa olemaan ohitse, niin on hyvä aika tiivistää joulutunnelmat. KYLLÄ, tämä on viimeinen jouluaiheinen postaus!

Mun täytyy myöntää, että mä olen pettynyt jouluun. Tai voiko tätä enää edes jouluksi kutsua, sanoisin ennemminkin ehkä supermarkettien vuoden kohokohta, kulutusjuhla. Stressikuu. Musta tuntuu, että koko joulusta on riisuttu pois se kaikki mikä joulusta joulun tekeekin ja korvattu eineksillä, stressillä ja luottokortin vilautuksilla.

Joulun merkitys on kadonnut kokonaan - aattona vedetään kännit, uunissa muhii nakit ranskalaisilla, lainarahaa palaa satoja euroja, nuristaan lahjoista ja tuikkastaan vielä jotakuta jouluseurueesta puukolla pienessä kaljassa. Kynttelikköjen sijaan ikkunoissa roikkuu 38940 ledin vilkkuvaloshow, netissä kilpaillaan kuka ostaa kakaroilleen eniten lahjoja, tv:ssä pyörii Robottien sota 7 -animaatio ja perheenjäsenet viettää aikaa omilla koneillaan/puhelimillaan/tableteillaan omissa huoneissaan, ettei vaan vahingossakaan vietettäisi aikaa yhdessä.

Joululahjojen ostaminenkin tuntuu pakkopullalta, eikä aiheuta kovinkaan lämmintä tunnetta siellä jossain rintalastan alapuolella. Korkeintaan vihlaisee rinnasta, kun asettaa kortin kortinlukijaan. "Tuskin tää edes kelpaa Orvokki-tädille/Jokke-pojalle/Hilda-muorille." on päällimäisin ajatus lahjaostoksilla, sen sijaan että nauttisi lahjojen antamisesta. Kun kuitenkin siellä odotetaan jotain superia ja mä nyt vien tän kirjan vaan ja itse tehdyn kortin.

Muutenkin joulu on sellaista kiirettä ja stressiä. Aikatauluttamista, mielipahaa, korkeaa verenpainetta. Ei rentoa yhdessäoloa, joulupäivänä lahjapyjamassa velttoilua, konvehtilaatikoiden tuhoamista, vanhoja piirrettyjä ja tarinatuokioita. Ei salaisuuksia, paperin rapinaa, kanelin tuoksua, keitettyjä lanttuja, punajuuresta punaisia sormia, supinaa, odotusta. Vaan niitä vitun loisteputkihelvettejä, joita kauppakeskuksiksikin sanotaan, kilometrikuitteja, mielipahaa, narinaa, kitinää, vatsalleen kiljumaan heittäytyviä mukuloita, mikroaterioita ja surullisia uutisia. Unohtamatta "kevyempi joulu"- ja "laihduta joulukilot, senkin sika" -otsikoita.

Tokihan jokainen saa joulunsa viettää miten lystää - juokoot ihmiset itsensä aattona umpitunneliin ja ajakoon kumppaninsa vesurilla pakkaseen. Polttakoot porukka saunansa, syökööt pitsojansa ja lellikööt kakaransa piloille. Ei se mun elämääni kosketa. Mutta pienen ajatuksen voisi suoda joululle sillä hetkellä, kun huutaa sille lapselleen Prisman kassajonossa tai lyö miestään kossupullolla otsaan aattoaterialla. Tai kun irvistelee saadessaan väärän lahjan. Tai kun istuu Facebookissa koko joulun, television hoitaessa lapsia. Tai kun siellä vanhainkodissa olevalla sukulaisella ei ole kukaan kylässä käynyt kuukaisiin. Tai kun...

Omat lapsuuden joulut... ne kun voisi tulevaisuudessa omille lapsilleen antaa.



perjantai 27. joulukuuta 2013

kun Joulupukki väärän iPhonen toi

Mitä yhteistä on iPhonella, läppärillä, Barbie-talolla, merkkilaukulla, radio-ohjattavalla autolla ja televisiolla? No, kaikki niistä voivat vääränvärisinä, -kokoisina, -merkkisinä tai -mallisina pilata koko joulun.

Kyllä se niin vaan on, että monet nykyvelliperseet olettaa joulujen, syntymäpäivien ja muiden kemujen olevan päiviä, jolloin kyseinen marisija varustellaan poneilla ja kullanvärisillä iPhoneilla silkasta antamisen ilosta. Että ne äiskät , mummot ja sedät odottaa koko vuoden käsi lompakolla, että pääsee ostamaan sen viidensadan sisätrampoliinin tai kaiutinjärjestelmän mussukalleen. Ja se liian pieni tv tai epätoivottu kattilasarja on silkkaa vittuilua, joka taas on hirveen hyvä syy paiskoa ovia ja nukahtaa lohduttomaan itkuun. Jos on toivonut koko sydämestään 46-tuumaista televisiota, niin onhan se aivan kohtuutonta antaa toiselle 32-tuumainen!

Muistan kakarana jokavuotisen "joululahjatoivelista on TOIVELISTA, ei mikään kauppalista!"-muistuttelun. Nykyään se kirje Joulupukille taitaa olla juurikin se kauppalista, josta täytyy toteuttaa minimissään 75% vaatimuksista. Ellei sitten halua nähdä aattona pakettien jakamisen jälkeen kultapupuansa silmittömän raivon vallassa  huutamassa "MÄ HALUSIN MYÖS MOPON, MISSÄ SE ON?! TÄSSÄ ON VAIN LUMILAUTA, SATA LEFFALIPPUA, KOTITEATTERI, LÄPPÄRI, TABLETTI, JÄRKKÄRI JA KOIRANPENTU! SAATANAN PIHIT APINAT!"

Musta on järkyttävää nähdä, kuinka ihmiset - niin lapset kuin teinit ja aikuisetkin - repii vauhkoina paperit paketeista ja eivät edes yritä peittää pettymystään, kun paketista ei paljastukaan timanttia tai Havaijinmatkaa. Aikuiset heittää "no, onhan tää 30 ml:n pullo ihan kiva tätä hajuvettä, toki 150 ml olis myös ollut aikas mukava yllätys..."-tyylisiä kommentteja, teinit paiskoo ovia ja haukkuu vanhempansa netissä ja lapset vaan huutaa suoraa huutoa.

Mä salaa odotan jotain pula-aikaa kaikille kiittämättömille apinoille. Saatana saisivat jonakin merkkipäivänä tyytyä karamellipussiin ja nihkeään kädenpuristukseen sen ravihevosen ja maasturin sijaan. Tai vielä parempi olisi, etteivät saisi mitään! Oppisivatpahan olemaan.



joulunaikaa 075
Joulun paras lahja - ja kaiken lisäksi ilmainen.


Nyt annankin vuoron teille: kertokaa siitä kiittämättömästä sukulaisesta, ystävästä tai perheenjäsenestä, jolle ei jokin lahja kelvannut. Tai sitten päinvastoin; annoitko jollekin pelko perseessä hyvinkin vaatimattoman lahjan, joka sitten loppujen lopuksi pelasti koko joulun/merkkipäivän?

kipeetä

Mä tossa viime viikolla kerskailin äidille, että minäpäs en ole ollut kipeä varmaan kahteen vuoteen, että kyllä sitä ollaan oltu niin terveitä ja voi että miten mainio mun vastustuskyky onkaan. Että voisin nuolla vaikka kaikki kaiteet ja bussin stop-napit vailla huolta! Mikään pöpö ei minuun tartu, eikä nuha vaivaa. Kerskailin myös, kuinka joulun suklaakuurin jälkeen alkaa heti taas treenikausi nopealla aikataululla, että ei tekosyitä ja lässynlää. Heti vaan puntille ja ylös sohvalta. No, kuinkas kävikään? Jennipä päätti saada itselleen vuosisadan flunssan.

Okei, ei nyt vuosisadan, kun ei mulla kuumettakaan varsinaisesti ole (alilämpöä kylläkin). Enkä ole aivan täysin vuoteeseen hoidettava.  Ajoittain oloni on suhteellisen kohtalainen. Pystyn kävelemään ja heittämään tarvittaessa vaikka kuperkeikan. Eihän ihminen voi silloin olla kovin sairas, eihän? Herättelen myös toiveita, että parin tunnin päästä voisi kokeilla liikuntaa. Että eihän pikkunuhassa tarvitse nyt ihan petiin jäädä. Ihan hyvin voi lähteä vaikka vähän pyörimään kylillä sen sijaan, että vetää Buranaa ja kuumaa mehua. VAIKKA olenkin nenäliinojen ympäröimä, nuhruinen, niiskuttava punanenäinen ihmisraunio.

Jep. kai mun täytyy myöntää totuus: mä olen kipeä. Oikeasti.

Mulle nyt vaan on jumalattoman vaikea myöntää, että on tää olotila pääasiassa aika paska, ja oikeasti olisi ihan kannattavaa olla siellä sängynpohjalla, eikä suunnitella massiivista siivousurakkaa tai muita sirkustemppuja. Jos nokka vuotaa ku Titanicin keula, lihaksia pakottaa kuin karhun kanssa olisi pari tuntia paininut, on kylmä ja kuuma vuorotellen, hiki valuu, puuskutan kuin kolmesataakiloinen kilpikonna ja kurkku on arka kuin olis nielaissut kilon ruuveja, olisi ehkä suositeltavaa ottaa torkut, eikä riekkua ympäri kämppää ja haaveilla juoksulenkistä. Mutta kun ei vaan meinaa mennä jakeluun!

Vaikka mä olen sellainen "ai että kun sattuu selkään/polveen/olkapäähän, niskoihin, voivoivoi"-ihminen, niin silti se flunssan myöntäminen on mulle jotenkin aivan liian iso pala. Musta on ihan ok itkeä tikkua sormessa tai rikkinäistä kynsinauhaa, mutta keuhkokuume yhdistettynä poskiontelontulehdukseen ja niistämisestä johtuvaan nenän irtoamiseen ei ole vuodelevon arvoinen asia. Ajatus makaamisesta hikisessä pyjamassa päivätolkulla saa mut tuntemaan itseni terveemmäksi kuin koskaan.

Tokihan mä olen tunnollisena ihmisenä kipeä silloin kun a) työviikko on ohi b) on vapaa viikonloppu c) kaikki viikon velvollisuudet on hoidettu ja d) joulu on lusittu alta pois. Mikäpäs tässä ollessa, tuskinpa olisinkaan halunnut tehdä perjantain kunniaksi muuta, kuin maata sohvalla velttona lihana, sääliä itseäni suklaalla ja niistää nenääni irti. Enhän mä olisi halunnut esimerkiksi nauttia perjantaileskeydestä;
käydä vaikka alennusmyynneissä, nähdä kavereita tai varsinkaan mennä sinne punttikselle kyykkäilemään. Kyllä tää aika menee ihan kivasti tässä omaa ruumiin lämpötilaa ja sykettä (ajoittain hyvinkin epätasainen rytmi!) seuraillessa ja hikoillessa. Toivottavasti tää hauskuus jatkuu vielä huomennakin! KYLLÄ, OLEN KATKERA!

Onko siellä muita katkeria sairastelijoita?

yhtä yskään, toista köhään, kolmatta kipuun, neljättä nuhaan......


tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluntoivotuksia!

Rauhallista, kaunista, onnistunutta, turvallista, hauskaa, miellyttävää, odotusten mukaista, satumaista, toiveet täyttävää ja kaikin puolin hyvää Joulua teille kaikille lukijoille, seuraajille ja muille blogiin eksyneille! Tuntuu, että ihan juuri äskettäin olisin kirjoitellut teille jouluntoivotuksia, mutta kyllä siitä vaan vuosi on - hyvässä seurassahan aika menee nopeasti, eikö?

Ja kiitos tästäkin vuodesta kaikille sinne ruutujen toisille puolin! Muistattehan että edelleenkin on täydellisen sallittua antaa palautetta, ideoita ja muuten vaan ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu.


 <3: Jenni


PS. Toivottavasti kukaan ei saa tänä vuonna pukilta risuja, kuten allekirjoittanut lapsuudessaan...

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

villit mammapalstat

Mä rakastan mammapalstoja ja äideille suunnattuja sivustoja, joissa aggressiiviset ja vihamieliset, mutta kuitenkin lähes täydellisyyttä hipovat äidit jakavat neuvoja (=harrastavat kevyttä kunnianloukkausta vittuilun siivittämänä) toisille äideille, korostaen samalla kuinka saatanan hyviä ihmisiä he itse ovat! Sitten vähän itketään, uhkaillaan, huoritellaan ja takerrutaan joka saatanan pikkuasiaan ja pilataan sitten vielä oman päivän lisäksi toistenkin päivät.

Miksikö mä rakastan sellaista sekasortoa ja liukuhihnamaista mielensäpahoittamista? Jaa-a. Onhan se toisaalta surullista, että aikuiset ihmiset, ÄIDIT, vetää kilarit toisten rintaruokinnasta tai siitä, kuka tekee soseensa  itse ja kuka ei. Tai siitä, että kukas menikään nyt antamaan pikkupiltille lusikallisen jäätelöä, eikö yhtään kolkuta omaatuntoa?! Mutta toisaalta... onhan se ihan helvetin viihdyttävää.

Se pikkuasioihin takertuminen on varmaan kaikkein herkullisin ja koukuttavin juttu äiskäryhmissä. Joku sivulauseessa mainitsee, että "tänään kun vietettiin sisäpäivää, niin....", niin on helvetti irti, KOSKA ME AINAKIN OLTIIN SEITSEMÄN KERTAA ULKONA TÄNÄÄN! Ja sen jälkeen kestovaippailtiin, imetettiin omat ja naapurin lapset, soseutettiin omassa maassa oman sian paskalla kasvatetut säilöntäaineettomat porkkanat ja paheksuttiin ystävätärtä, joka on vuoden aikana käynyt kaksi kertaa olusella!

Ollaan niin parasta äitiä että! Ja silti haukutaan tuntemattomat äiti-ihmiset sanoja säästelemättä kuin jotkut raadonnälkäiset korppikotkat. Että on se helvetin kiva, miten täydellinen perhe teillä on, mutta käytöstavat, ne on kyllä retuperällä. Mutta toisaalta, mitäs niistä, onhan äitiysopas luettu kannesta kanteen ja vaunutkin ensiluokkaa, vauvalla virikkeitä ja hellan nupit irroitettu!

Vaikka kuinka asiallisen kysymyksen joku heittäisi ilmoille, niin vartissa ollaan ilmiriidassa ja huostaanottamassa joka toista lasta. "Minä en ainakaan hyväksyisi...", "MEIDÄN PERHEESSÄ EI...", "Millainen äiti...". Miksikäs sitä annettaisiin jokaisen hoitaa lapsiaan itselle parhaalla tavalla, kun voi toki haukkumasanojen siivittämänä "jakaa" omia "neuvojaan" ja uhkailla lasu-ilmoituksella.

Meillä ainakin ihan itse soseutetaan ruuat!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Korvatunturin FB-seinä

Ei tätä päivitys-postaussarjaa vaan VOI lopettaa!

Petteri Punakuono liittyi ryhmään tallikiusatut

Niko Lentäjän Poika: sain tossa kuulla, että mutsi ei oo ihan satavarma mun faijasta, että HYVÄÄ JOULUA VAAN MULLEKKI!

Petteri Punakuono: Mut käännytettiin tänään eräästä strippitonttubaarista ulos, koska kuulemma "nenän punoituksesta näkee, että on otettu jo pohjia ihan tarpeeksi". Hyvää asiakaspalvelua taas!

Joulupukki: Yhden lapsen sääntö koko maailmaan, kiitos. Taas menee rauhottavia siihen malliin, että burn out lähenee. Ja eläkeikä se vaan nousee...

Joulumuori: Piparia (ei kovin tuoretta) olisi tarjolla, mutta pukki se painaa duunia -.- 

Tonttu Toljanteri: Lettua tekee mieli.

Korvatunturi Official: Suomen satumaisin kaupunki toivottaa lämmintä Joulua kaikille!
Ulpukka Mielensäpahoittaja kommentoi tätä: Kiitos Seija-myrskyn, meillä ei edelleenkään ole sähköä, eikä siis lämpöä -.- Kannattais vähän miettiä muitakin!11

Tallitonttu: Menee hermo noihin horoihin!
Tonttu Toljanteri kommentoi: taisi tulla kirjoitusvirhe...?
Tallitonttu kommentoi: Ei, ei tullut.

Tonttu: ei vaan saa unta.

Joulupukki: Ja kaks viikkoo saikkua! Maistuu!

Joulupukki on paikassa Pattaya, Thaimaa.

Joulumuori: ONKO KUKAAN NÄHNYT PUKKIA? NYT ON KIIRE! Soittakaa Kuumaan Linjaan, jos tiedätte jotain hänen viimeaikaista liikkeistään.
Joulupukki kommentoi tätä: Minä teille kuumat linjat näytän :DDD.
Hong Tsaijai: huus tät woman puki, huu, tel mi?

Postitonttu: "Rakas Pukki, tuothan minulle ponin"... JUU KATO LIISA-PIENI KU TULEE PONI :D herätkää lapset todellisuuteen ja sisäistäkää maailman realiteetit.

Lääkäri Lettu: Tänään tavoitteena on hoidella kaikki Korvatunturin työläiset - kyllä työterveyslääkärinä on mukavaa!

Vakoojatonttu: Ja minä EN ole tirkistellyt kenenkään makuuhuoneisiin, kylpyhuoneisiin tai pukeutumishuoneisiin, JOS joku niin väittää.

Shamaani: REIVIT!!!!!!

Urpo Tonttu kirjoitti käyttäjä Lääkäri Letun seinälle: Hei, mitä tehdä, jos kuusenkoriste juuttuu ihmisen ... kehoon?





Etukäteisjoululahja

Mun on pakko hehkuttaa mun etukäteisjoululahjasta! Kaikki alkoi siitä, kun aloin kitistä sängynpäätyä, siis sellaista verhoiltua, tiedätte kyllä. Selailin niitä netistä ja kauhistelin hintoja, manguin Petjalle, että mää haluun. Jenni tahtoo!

Ja Jennihän sen sai. Pari iltaa autotallissa ja tsadaa, se on siinä:


Mä en muuta tiedä, kuin että kangas on Vallilan Hellekesä, ja että kyhäelmä sisältää myös vaneria, metallirungon (?) ja vanhan patjan. Ja vitusti niittejä.


Näin tehdään nainen onnelliseksi.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukuun vaarat

Vältä seuraavat vaaratilanteet joulun kieppeillä!

1. Kynttilä- ja steariinivahingot. Kynttilähelvettiajan ollessa kuumimmillaan kannattaa olla varovainen, eikä siirrellä sitä kynttelikköä paikasta a paikkaan b sillä seurauksella, että liekit nuolee Joulupukin partaa, verhoja ja isoäidin pyhämekkoa, ja steariiniroiskeet polttaa läsnäolijoihin ikimuistoiset arvet.

2. Joulukuusen alle jääminen. Ei ole kerta tai kaksi, kun Hauskoissa kotivideoissa reppanant mummit, ukit, taaperot, kissat, koirat ja nukkuvat isäpapat jää kaatuvan joulupuun alle, saaden niskaansa viisitoista kiloa joulupalloja, blingbling-nauhaa ja kynttilöitä, aiheuttaen samalla mittavan neulasongelman ympäristöön.

3. Piparien palaminen. Kaksi kertaa sen viikon sisällä tehneenä, vaikkakin uunia jatkuvalla syötöllä kytänneenä (okei, vähän herpaantui otteeni tästä hommasta!), voin sanoa, että tämä käy todella helposti! Ja vituttaahan se, kun on sormet verillä puuhastellut sitä taikinaa ja vielä odottanut yön yli mahdollisuutta päästä leipomaan ja TSADAA - koko pipariurakka on ollut täydellistä ajanhukkaa ja suoranainen turhuuksien rovio.

4. Känninen joulupukki. "Raitis autoileva Joulu-ukko" voi ollakin pari naukkua liikaa edellisissä perheissä maistellut pöhöttynyt partasuinen juoppo. Suosittelen tuttua ja turvallista pukkia, sen sijaan, että nappaa sen epämääräisimmän sedän numeron lähikaupan ilmoitustaululta.

5. Saatanallinen sähkölasku. Onko jäätävä lasku erityisesti mikään ihme, jos yötä päivää palaa kymmenen kynttelikköä, seitsemät jouluvalot, viisitoista metriä ledinauhaa ja komea tonttuvaloshow? Plus päälle uuni, joka on about kaksi viikkoa putkeen päällä piparien, laatikoiden ja kinkkujen takia...

6. Joulukorttishow. Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenterissa eräässä jaksossa Kattilakosken perheen äiti ja isä pohtivat pahaa ongelmaa: kenelle kortit lähetetään ja kenelle ei? Jos Möttöset ei lähettäneet viime vuonna, lähetetäänkö heille tänä vuonna? Entäs millaiset kortit laitetaan niille, joille ei viime vuonna lähetetty, mutta jotka lähettivät meille? Ei oo helppoo!

7. Suklaan ylensyönti. Ai niin, tätä ei voi välttää. Eikä tarvitsekaan.

8.  Härskin lahjan avaaminen suvun keskellä. Onhan se hauska idea antaa kaverille kolmenkymmenen sentinen muovipili, mutta se ei vältstisti ole hauskaa avata sitä isovanhempien edessä. VAROITA ETUKÄTEEN!

9. Paperiviillot korttiaskartelun ja paketoinnin yhteydessä. TEKEE KIPEETÄ!

10. Te feikkipukit: olkaa uskottavia. Ei oo helmee, että pikku-Pirjon istuessa sylissä parta putoaa tai pikku-Jyri näkee ikkunasta pukin hyppäävän kummisedän urheiluautoon. Selitäppä siinä sitten uskottava tarina samalla, kun pienen lapsen elämä on hetkellisesti pilalla valtavan valheen paljastuttua.

Älä vie sitä hyasinttia allergiselle ystävälle. Oikeesti.

Jouluterveiset bloggaajille

Nyt on aika laittaa hyvää kiertämään ja valita ne ihanimmat blogit, jotka ovat naurattaneet, itkettäneet, inspiroineet, motivoineet ja viihdyttäneet sinua tänä vuonna ja lähettää bloggaajille lämmin joulutervehdys kehujen kera - me suomalaiset kun ei liikaa kehuta, vaikka syytä olisikin. Homma menee näin:

Kopioi alla oleva kuva blogiisi ja liitä mukaan kehut ja terveiset bloggaajalle - tai useammille. Toki kannattaa myös laittaa linkki kyseiseen blogiin, jotta muutkin pääsevät nauttimaan blogin ihanuudesta. Mainitse myös bloggaajalle itselleen tästä tervehdyksestä (esim. kommenttiboksin puolelle), ettei mene jouluntoivotukset hukkaan. Tämän joulutervehdyksen saa kuka tahansa laittaa eteenpäin haluamilleen bloggaajille, eikä perinteisten "tunnustusten" tapaan odottaa, että itse saa ensin.




Jouluterveiset lähtee seuraaviin osoitteisiin:

Ässän käkenä
Yksinkertaisesti niin hauskaa luettavaa! Ässä, sä oot mainio!

Heikunkeikun 2.0
Tänäänkin hekottelin itsekseni, kun luin Samanthan postausta nimeltään "Raskausajan tyyppiviat". Mä myötäelin tuskassa mukana!

Oonan monta elämää
Oona on monessakin suhteessa hyvinkin erilainen persoona kuin minä, mutta siksi blogi onkin niin mukavaa luettavaa. Ja Oonan avoimuus... Ihailtavaa.

Eli Hyvää Joulua teille ja oikein Onnellista tulevaa vuotta!

<3: Jenni

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

nainen - suomi -joulusanakirja miehille

Koska joulu ei ole enää edes ovella, vaan salakavalasti valunut ovenraosta eteisen puolelle, on ehdottomasti viimeinen hetki tälle postaukselle. Miehet, tää on omistettu teille. Tämän postauksen ansiosta jouluhysteerikkoämmien kumppaneilla on paljon, paljon helpompaa.

"Jaaha, kukahan on syönyt kaikki konvehdit?" = "SINÄ SÖIT NE SAATANAN SIKA! Mitä mä nyt mätän menkkarageruuaksi!?"

"Minä se vaan raadan, mutta istu sinä vaan toki sohvalla, nää laatikot valmistuu aivan itsestään". = "Kuorimaveitsi tanaan ja lanttu käteen, NYT."

"Että tällainen kuusi tällä kertaa. Vähän on toispuoleinen, mutta eeei se mitään...." = "Jos tossa ei 24 tunnin sisällä jökötä jenkkityylinen ja kaksmetrinen jylhä kuusipuu, huomauttelen tuon risun epäsymmetrisyydestä vielä vuosien päästäkin."

"Mitähän se pukki mulle mahtaa tuoda tänä vuonna....?" = "Sen on parasta olla jotain muuta kuin porakone tai vasara. Muisteleppas apina sitä kosmetiikkaesitettä jonka piilotin työhousujesi taskuun."

 "Aikas hyvää on kyllä tää rosolli!" = "Eikös tämä olekin parempaa, kuin äitimuorisi versio, eikö?!"

"Oleppas nyt kulta varovainen niiden jouluvalojen kanssa." = "Viime vuoden tälli meinaan jätti jälkensä... urpo..."

"Eikös olisikin ihanaa mennä oikein joulukirkkoon?" = "Sinä juntti laitat sen kauluspaidan päälle ja mehän muuten mennään sinne kirkkoon, niin kuin muutkin kunnialliset ihmiset."

"Onkos tää kinkku vähän liian suolainen?" = "Jos vastaat myöntävästi, saat asua kinkun kanssa loppiaiseen asti takapihalla."

"MINÄ NIIN KAIKKENI TEIN IHANAN JOULUN TAKIA!" = "Ostin Saarioisten valmislaatikot, laitoin kakarat imuroimaan ja joululahjojen sijaan ostin itselleni turkiksen, MUTTA MINÄ KAIKKENI TEIN SILTI!"

"Voi kauhee näitä joulukiloja!" = "Sano, että puhun ihan höpönlöpöjä ja syötä mulle vielä vähän lisää sitä suklaata."

"Kyllä se Joulupukki taitaa suakin kulta muistaa jollain kivalla..." = "Voi parkaa, sä luulet saavasi jotain oikeasti kivaa, mutta sinä saat paketin sukkia ja kalsarit."

"Mikäs paketista paljastuukaan... mikä vit... ruuvimeisseli? KIVA." = "Seksiä saat tämän emämokan jälkeen ehkä helmikuun puolella."


"Sinä sitten laitoit ne jouluvalot siihen?" = "Sinähän otat ne jouluvalot siitä pois ja siirrät kymmenen senttiä vasemmalle."


tiistai 17. joulukuuta 2013

uudesta bannerista kyselisin...

... että miltä se näyttää? Pari lukijaa sanoi, ettei tekstistä saa selvää sen vaaleuden vuoksi, mutta mulla koneella ja puhelimella katottuna bannerin teksti on suht tummanpunainen. Apuaa....


maanantai 16. joulukuuta 2013

kallista on

Ruoka on kallista, vaatteet on kallista, hyvä laatu on kallista, huonokin laatu on kallista. Hinnat ne vaan nousee, mutta ketään ei tunnu haittaavan. Mieluummin syödään vaikka puuroa loppukuu, kunhan vaan  saadaan"ihanat" ja "aika edulliset" kolmen sadan saapikkaat ja puolentoista tonnin moduulisohvat kotiinsa. Koska ne kuuluu jokaisen ihmisen perustarpeisiin!

Mähän olen ajoittain käsittämätön pihistelijä ja kaiken lisäksi vielä ylpeä siitä, mutta tuntuu, että viime vuosina pihistelystäkin on tehty hankalaa. Yritäppä siinä pihistellä, jos kaikki maksaa liikaa. Jauhelihaa ei enää melkein raaskisi ostaa, puhumattakaan muusta lihasta. Hinnat nousee ja laatu laskee. Supertarjouksetkin ovat hintavampia kuin samat tuotteet vuosi takaperin perushinnalla. Silti ihmiset lappaa paistia kärryihin ja miettii silmät ymmyrkäisinä, että miksiköhän ihmeessä vuosi-pari sitten ruokakaupassa meni vain satanen kahden sijaan. Meitä kustaan silmään ja kovalla paineella kustaankin.

"Suosi suomalaista, luomua ja lähella tuotettua ruokaa". No jos vaihtoehdot ovat lähileipomon vitosen leivänkäntty ja kahden euron paketti perusruisleipää, niin hmm, kummankohan pienipalkkainen asuntolainallinen valitsee? Ja täytyy sanoa, että vaikka olisi miljoona taskussa, niin minä en todellakaan laita ruokakauppaan kahta sataa euroa kerralla, vaikka kuinka olisi niin helvetin lähellä leivottua ja kasvatettua luomumössöä. Samaa paskaa pikkuisen eri paketeissa tuntuu suurin osa ruuastakin nykyään olevan. Vaikka euron heitto siinä hyllyllä tuntuu pieneltä, niin kannattaa miettiä vuositasolla niitä rahoja. Niillä rahoilla lentää kepeästi etelän lämpöön.

Ruoka on vain pieni osa tätä systeemiä. Sukkapaketistakin voi joutua pulittamaan kympin tai verhoista kuuskymppiä ihan peruskaupassa. Tuikitavallista trikoopipoa et meinaa löytää alle viidellätoista eurolla (MELKEIN SATA MARKKAA!) tai siedettävää mattoa lattiaan alle satasella. Jos paskaa saa kovalla hinnalla, niin millä summalla sitä luksusta sitten saa?

Ja porukka maksaa mukisematta. Köyhät opiskelijat vaikka myy isoäitinsä mafialle, että saa sen merkkilaukun ja ravintolaillallisen. Tai kalliin takin ja herkkuja. Telkkari ei ole telkkari alle 32 tuuman ja auto ei ole auto, jos sen vuosimalli ei ole peräisin 2000-luvulta. Kaikilla pitää olla isot kodit, gourmeeateriat, kalliit  vaatteet ja etelänlomat. Miksipä kukaan siis myisi mitään halvalla?

Vaikka olen halpamerkkien kannattaja ja kova pihistelijä, niin silti itsellänikin on tiettyjä vaatimuksia kaupassa: ostoskoriin hyväksytään vain naudan alle 10% jauhelihaa, paria tiettyä jogurttilaatua, kuiturikkaita leipiä ja ulkomaalaisia vihannessekoituksia ja kasviksia ei osteta, mikäli mahdollista. Tämä on vain pintaraapaisu - kyllä näitä kriteereitä on mulla niin vaate- kuin huonekalukaupassakin ("Kunnon kangasta!" "oikeaa puuta!" "ei tällaista lastulevypaskaa!" "tää venyy pesussa!"). Ja mistä tää kertoo? Siitä, että me ollaan totuttu liian hyvään.

Helppohan hintoja on nostaa, jos pöntöt "laatutietoiset" kerran maksaa.

maksetaan vaikka sitten osissa.

lauantai 14. joulukuuta 2013

suhdesotkuilla otsikoihin

Mua kiinnostaa äärettömän paljon, miksi joidenkin - varsinkin julkisuuden henkilöiden - on pakollinen taipumus setviä suhteitaan lehdissä tai sosiaalisessa mediassa. Joo, saahan sillä huomiota, mutta kukkuluuruu hei! Johonkin se raja pitäis vetää!

Viime aikoina on ollut yllättävän paljon näitä tapauksia, jossa ihan avoimesti ja omasta vapaasta tahdosta päivitetään iltapäivälehdille suhteen alamäet ja Facebookissa erotaan etukäteen kumppanille kertomatta. Pokalla tilitetään eroaikeet, suhdesotkut ja intiimeimmätkin asiat. Yksityisyys, oma elämä, kahden väliset asiat, nevöhööd?

Musta on ihan ok lukea isompia uutisia, tyyliin avioerot, häät ja vauvat. Sehän on selvää, että jos julkkis on, niin tuollaiset asiat on melkeinpä pakko lehdistölle raportoida - ennen kuin lehdistö itse asiat onkii tietoonsa salakavalin toimittajain keinoin. Mutta kun mennään siihen, että itse tuosta noin vain lääsätään Facessa tai lehden sivuilla mites sitä kumppania seksuaalisesti miellytetään ja minkäs takia riideltiin toissaviikolla ja mikäs parisuhteen tilanne on juuri tällä hetkellä, niin mennään aika lailla jonkun rajan ylitse.

Ja tämän jälkeenhän petetty/suututettu/muserrettu/ihan mikä vaan traaginen sana tähän puoliso kertoo oman kantansa asiaan. Muut ihmiset juttelee aamukahvilla, toiset taas lehtien välityksellä. "MAURITZIO PETTI MINUA LATINONAISEN KANSSA" - "JULIANNA ENSIN HAUKKUI KALUNI PIENEKSI" - "SITÄ ENNEN SINÄ, MAURITZIO, KÄYTTÄYDYIT TÖKERÖSTI JOULUPÖYDÄSSÄ"... Jospa setvisitte noi asiat siellä keittiönpöydän ääressä, jooko?

Mä varmaan hyppäisin siihen kuuluisaan satama-altaaseen, jos kumppani olisi vaikkapa iskelmätähti tai urheilija, joka innoissaan - mulle sanaakaan sanomatta - kertoisi somessa, että kuinkas kivaa oli exän kanssa ja kuinkas hullu se Jenni oikein onkaan kotioloissa. Tai että ero on mielessä ja uusi kierroksessa. HALOO! Onko siellä korvien välissä muuta kuin vieno talvinen tuulenvire?

Ja kun tää ihme tapa tuoda intiimeimmätkin asiat esille leviää ihan perustallaajiinkin. Kyllä mua vähän pistää kulmia koholle, kun joku 3000 ystävän kesken jakaa naamakirjassa avio-ongelmansa, kriisinsä ja seksielämänsä kohokohdat highlighteineen. Kultapieni, kun ketään ei kiinnosta, että sulla ja Mairella vähän tökkii toi yhteiselämä, tai että Stegu ei tykkää anaalitapista.


Mä oon painttimestari!!!


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

PiparKAKKU

Löysin ihanan ohjeen netistä (Kaksplussan sivuilta) ja päätin kokeilla. Kakusta tuli hyvää, valmistus oli niin helppo, että apinakin osaisi ja kaiken lisäksi mahtava lahjaidea näin joulun aikaan.

"Nämä ainekset kiehautetaan ja jäähdytetään:
150 g voita
1½ dl siirappia
1 dl sokeria
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia

Sitten lisätään:

½ tl neilikkaa (itse jätin neilikan pois)
3 munaa
Munat vatkataan hyvin ja lisätään:
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Sitten taikina kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, ja paistetaan 175 asteessa noin tunti.



JA KYLLÄ! Unohdin jauhottaa vuoan, joten pinnasta tuli ehkä vähän epämääräinen! Päälle sulatin tummaa suklaata kauneusvirheitä korjaamaan. 

Ei muuta kuin kakku sellofaaniin,  kaunis kortti kylkeen ja vaikkapa isovanhemmille tai kummeille joulutervehdykseksi!

joulunajan pikkutuhmuutta tihkuvat kiertoviestit

Mua oikein kuvottaa ne heh heh-piparinreunaa-ja-pukkia-takaapäin-tyyliset kiertoviestit! Ennen niitä tuli joskus harvaksiin tekstareina, mutta nykypäivänä niiltä ei voi välttyä, jos vähääkään haluaa olla esim. netissä. No, ajattelin ratkaista asian:
Jottei kyllästyttäisi niihin samoihin mukahauskoihin ja pikkutuhmiin joulunajan kiertoviesteihin, päätin kehitellä vähän uusia!

"Älä tuo mulle joulutähteä tai muita kukkia,
minä se vartoon pipari märkänä herra pukkia."

"Petteri Punakuono on tuttu poro
ja minä kylän pahin hor...monihirviö
Joten suklaata lahjaksi minulle kanna
jottei meidän tarvitse pelkästään pan...nukahvia juoda."

"Vaikea uskoa että olen sinkku 
onhan mulla pitäjän mehukkain kinkku
Sinappihuntua siihen tarvitse en
jos sulla on majoneesi omintakeinen"

"Onkos tänne tullut tonttu-neiti,
kun pirtissä tuoksuu vanha tuttu seiti?

"Pukki se kolkuttelee ovia
ja etsii lapsia kilttejä
Minä toivoin paketteja superkovia
enkä mitään fleece-vilttejä

Joten joulu-ukko, tääl' herttainen tyttö on
joka pakettiaan vartoo kiihkeänä
Älä anna mun olla onneton
taas Jouluaattona tänä!"

"Jos mielesi tekee lipeäkalaa
älä himoasi suotta salaa!
Löytyy myös sinappisilliä,
toivotan siis jouluyötä villiä!"

"Mietittiin tonttujoukkiolla;
Sellaista tonttupoikaa taida ei olla
Kel' ei muka pipari maistu
Jonka päälle on kuorrutus sipaistu"


Mua oikein iljetti kirjoittaa noita, HYI! Menee ihan vilunväreitä.
Mutta siitä huolimatta: oikein piparinmakuista ja lipeäntuoksuista joulunaikaa kaikille!






tiistai 10. joulukuuta 2013

meillä asuu tonttuja

Mä olen varma, että meillä asuu tonttu tai pari. Ei sellaisia perinteisiä tonttuja, vaan sellaisia, joiden tehtävä on mm. piilotella erinäisiä esineitä kodissani ja todennäköisesti nauraa ittensa kippuraan mun reaktiota seuratessaan. Tai siis enhän mä voi olla satavarma onko ne tonttuja, näsiä, peikkoja vai jotain kiusanhenkiä, mutta mun villi veikkaus on tontut. Mun käsittääkseni ne voisi soveltua urkintataitojensa ja piilottelunsa puolesta hyvin moiseen hommaan.

Ainakin yksi niistä epeleistä asuu meidän sängyn alla, jossa hän sitten on täydessä valmiudessa viemään mun jaloista sukat öisin. Vaikka mä millaiset tukisukat jalkaani laittaisinkin, niin aamulla ne ovat kadonneet, eikä löydy sitten millään edes patjojen ja lakanoiden välistä. Okei, mä voin riisua ne itse yöllä, mutta MINNE NE SITTEN JOUTUU?

Meillä asuu myös maustetonttuja, joiden duuni on sekoitella maustepurkkien paikkoja. Mä voin laittaa nätisti illalla suolan maustehyllyyn, mutta tattadadaa, seuraavan kerran kun tekee ruokaa, se kyseinen purnukka on jossain aivan muualla. Ja ruoka palaa ikävästi pohjaan siinä sivussa.

Myös lääkereseptit, viralliset paperit, laskut, palkkalaskelmat ja verolaput hoitaa parempaan talteen joku tonttu. Kaikki katoaa, mitä enemmän yrittää varjella. Pöydälle kun jätät jonkun verolappusen, niin terve ja morjes, ei ole enää huolta siitä paperista kolmen tunnin kuluttua. Ja koskaan et tule enää sitä paperia näkemään.

Edellä mainittujen tonttujen lisäksi täällä asuu sellainen, jonka homma on siirtää likaiset astiat mun katseen ulottumattomiin sillä välin, kun mä täytän tiskikonetta. Sitten se likainen kahvimuki yllättäen ilmestyy pöydälle, kun nappia on jo painettu ja astianpesukone täynnä vettä. Että kiitti vaan taas niin helvetisti!

Niin ja leivänmurusia ja hiekkaa pitkin kämppää tuppaa levittelemään jokin taho, oletettavasti myös tonttu. Eteisen saa imuroida päivässä noin satakolme kertaa, puhumattakaan siitä määrästä, montako kertaa leipäkorin ympäristö pitäisi pyyhkistä rätillä. Mä en ymmärrä mistä sitä hiekkaa tulee ympäri vuoden ja millaisella maansiirtokoneella sitä meidän eteiseen kuljetetaan. Kesät talvet hiekkarannan verran soraa oven edessä, mikäs sen mukavampaa!

Asuuko teillä pahantekijätonttuja, jotka hukkaa, sotkee, piilottaa ja kiusaa?


PS. Ystävät hyvät ja rakkaat: toivoisin teiltä kuvia piparkakkutaloistanne tai muista piparirakennelmista, joita olette pikkukätösillänne tehneet. Myös maailman paras piparkakkutaikinaohje on tervetullut. Mää meinaan ajattelin rohkaistua tänä vuonna ja leipoa kyseisiä jouluherkkuja, mutta ensin te viisaat saatte vähän auttaa mua. Eli linkkejä, reseptejä ja kuvia omista piparitaideteoksistaan ja -ohjeistaan! KIITOS!<3


maanantai 9. joulukuuta 2013

Rakas Joulupukki,

olen ollut tänä vuonna kohtalaisen kiltti. Jos kiroilua, nalkuttamista, mököttämistä ja ajoittaista päänaukomista ei lasketa, olen käyttäytynyt suhteellisen mallikkaasti. Paisti joskus baarissa. Ja kotona. Ja kylillä. Mutta Joulupukki varmaan ymmärtää, että joskus väkisinkin tulee oltua huonokäytöksinen - itsekin varmasti joskus mielessäsi hoet sitä kuuluisaa v-sanaa, jos Punakuonolla on sorkat solmussa tai tontut viettää pikkujouluja turhankin railakkaasti.

Ja vaikka mä olen syönyt Petjan joulukalenterista 8 luukun verran suklaata näin joulun alla, niin ei sekään ole mun mielestä kovinkaan painava syy olla muistamatta mua jouluna. Ja vaikka mä olen joskus vähän höveli raha-asioissa ja kodinhoidossa, niin olen mä paljon hyvääkin saanut aikaan! Nyt juuri en satu muistamaan mitään kovinkaan merkittävää, mutta kuitenkin! Aivan varppina oon tehnyt tänä vuonna hyvääkin! Ainakaan en oo kamalasti kiusannu mun veljee (mitä nyt eilen se puristi mua kädestä ja sitten mää väänsin sen nahakaa ja uhkasin kannella äitille).

No, joka tapauksessa tässä olisi toivelistani! Jos edes yhden toiveen toteuttaisit, niin olisin aivan varmasti kivempi ensi vuonna!

- Villasukkia. Juujuu, minulla on jo monet, mutta villasukkia pitääkin olla.

- Myös tumppu- ja hanskavarastoni kaipaa lisäystä (sen jälkeen kun syksyllä heitin vahingossa hanskani molokkiin, on näppejä palellut ikävästi!)

- Ettei kenenkään kotona riideltäisi kännipäissä jouluaattona. Mun mielestä känni ja tappelu eivät oikein sovi joulun henkeen. 

- Minun 6 vuotta vanha suoristusrauta meni rikki ja uusi olisi kiva. Ihan tavallinen vaan, ei mitään digitaalinäyttöjä ja yli kolmea nappulaa.

- Suurin toiveeni olisi myös, että ensi vuonnakin riittäisi yhtä paljon töitä kuin
tänäkin vuonna.

- Minusta olisi myös mukavaa, jos aattona olisi lunta ja pieni pakkanen loskan ja vesisateen sijaan.

- Suklaa on myös toivelistallani. Tai sitten ihmepilleri, joka estää suklaahimon.

- Muumimukeja mää toivon, edes yhden jos saisin.

- Toivoisin myös, että lahjat ja materia eivät olisi joulun pointti kenellekään yli esikouluikäiselle, vaan lämmin tunnelma, salaisuudet, satuhetket, paperin rapinat ja joulun tuoksut ottaisivat sen ykkössijan roinakasojen sijaan.





Terkkuja korvatunturille toivottaa

Jenni

lauantai 7. joulukuuta 2013

Voihan mellakka

Mikä kumma saa sivistyneen kansan nykypäivänä järjestämään keskellä kaupunkia mellakan ja paskomaan paikkoja? Niin, itsenäisyyden juhliminen. Ihan näppärä syy rikkoa ikkunoita ja aiheuttaa kaaosta!

Mä en voi kuin tuntea syvää häpeää. Ollaan olevinaan niin kovaa sakkia, että oikein soihdut käsissä tuhotaan omaa kotikaupunkia ja järjestetään vaaratilanteita käyttäytymällä kuin lapset. "Miks noi saa juhlii mut mää en, nyyh nyyh". Hei ihan oikeesti, herätys ihmiset! Jos joku tosiaan kuvittelee olevansa itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kutsun arvoinen riehumalla kylillä kuin heikkopäinen, niin aika erikoinen on oma arvomaailma. 

Otetaan esimerkiksi roskia vapaaehtoistyöhengellä keräävä pariskunta; ovatko he saaneet kutsun, koska ovat jonkin sortin eliittiä kultalusikka siellä syvällä pyhimmässä? Ei, vaan siksi, koska he ovat ansainneet kyseisen kutsun. Ansainneet toimiessaan esimerkillisesti kotikaupunkinsa ja Suomen kansan hyvinvoinnin puolesta innoittamalla muitakin ihmisiä kyseiseen puuhaan. Kuten suuri osa juhlavieraista, kutsun eteen on tehty jotakin merkittävää. (Okei, joidenkin tiettyjen julkkisten pamahtaessa ruutuun teki mieli kysyä "MITÄHÄN SINÄ SIELLÄ teet?!", mutta onneksi näitä pettymyksiä oli yllättävänkin vähän) Onko kaupungin systemaattinen tuhoaminen katkeruuden siivittämänä joku suurikin meriitti, josta pitäisi taputella päähän? Herranjee, siellä oli sakkia duunareista taiteilijoihin ja veteraaneista urheilijoihin, ei pelkkää kermaa ja kultakäädyt kaulassa juhlivia miljonäärejä! 

Musta on jotenkin järkyttävää pilata itsenäisyyspäivä tuollaisella aivan ala-arvoisella touhulla. Mitä tuolla yritetään saavuttaa? Täytyy sanoa, että tämä pullamössösukupolvi mitättömällä pettymyksen sietokyvyllä ja minäminä-asenteella ei todellakaan herätä muuta kuin häpeää. Kyllä suuri on suru, kun veteraanien joukko harvenee ja tilalle tulee savupommeja poksauttelevia vapaan kasvatuksen hedelmiä.



perjantai 6. joulukuuta 2013

pukinkontti from hell

Olin tossa eräs kaunis päivä toverini kera jouluostoksilla ja mä en voi muuta kuin ihmetellä ja kauhistella sitä tavaran määrää ja laatua, jota kakaroille nykyään tuupataan lahjaksi. Hinnoista puhumattakaan.

Kymmeniä metrejä valtavia hyllyjä lattiasta kattoon, täynnä mitä ihmeellisempiä vempaimia, interaktiivisia ja viisitoista paria pattereita vaativia "leluja". Joka toisen kykenee yhdistämään iPadeihin tai muuten vaan muistuttaa sitä. Joka toinen lelu leikkii itsekseen, eikä mielikuvitusta tarvitse käyttää muuta kuin napin painallukseen. Vilkkuvaloja, ääniä, kosketusnäyttöjä ja kaiken maailman erityisominaisuuksia. Saatana kirjoissakin oli akut ja nappulat!

Mä jouduin oikein pinnistelemään, että löysin kunnon satukirjoja, puupalikoita ja peruslegoja. Oli pikkuisen epätoivoista hakemista niiden kymmenen leluhyllyn välissä, jotka pursusivat taistelutappolaser-leluja, Angry Birds-magneetti-mega-vitkuttimia ja kidutusvälineitä muistuttavia lobotomiaa lapsille -leikkivälineitä. On äly-sitä ja tietokone-tätä. Toimii paristoilla, voi aiheuttaa epileptisen kohtauksen, polttaa talon ja sekoittaa lapsen mielen. Paulaa lainaten: "Mä en yhtään ihmettele miks nykykakarat on ihan sekasi."

Ja ne hinnat! Ei jumalauta! Satoja euroja yksi helvetin paketti legoja! Tai ne kauko-ohjattavat helikoptterit ja muut liikkuvat vempaimet! Ihan helmee, että pariin kakaran joululahjaleluun saisi tuhottua alle vartissa puolen kuukauden palkan kummemmin edes yrittämättä. Vaikka mä olisin miljonääri, mä en todellakaan ostaisi lapselleni reilun satasen älylelua tai minitablettia vihaiset linnut -kuosilla.

Mun suuri hupi kakarana oli piirtää valkoiselle kertakäyttöliinalle autoratoja ja kaupunkeja. Ja harrastaa kevyttä arkkitehtuuria puupalikoiden ja peruslegojen avulla. Muistan myös, kun joskus mummun kanssa väkerrettiin tuntikausia käpylehmäperheitä, unohtamatta lehmien kivi- ja risuaitauksia. Ja jälkensä se on jättänyt: nykypäivänäkin mun mielikuvitus on aika laaja ja vilkas, kiitos lapsuusajan reippaan aivotyöskentelyn ja runsaan lukemisen. Voin kertoa, että jos ei olis muksuna tullut tehtyä hiekkalinnoja ja kirjoiteltua tarinoita, mitä todennäköisimmin mäkin olisin vaihtoehtoisesti istunut tietokoneella ja hankkinut ylivilkkautta ja kaiken sortin häiriöitä itselleni.

Nyt kaikki te, jotka lapsille toimitatte jotakin pukinkonttiin, mä pyydän: puupalikoita, muovailuvahaa, sormivärejä, perusdubloja, lautapelejä ja satukirjoja. Ei dieselillä itsekseen liikkuvia robottikavereita ja "Taistelutappajat Marsissa, osa: Kadonnut Kivääri"-iltasatuja!





tiistai 3. joulukuuta 2013

hävettää

Anteeksi järkyttävän verkkainen postailutahtini - mutta ei hätää, kyse ei ole motivaatio-, vaan aikapulasta. Koko ajan tuntuu olevan menoa ja touhua, töitä ja asioiden hoitamista. Kun lopulta pääsee kotiin illalla yhdeksän jälkeen, tekee mieli vaan painaa pää tyynyyn sen sijaan, että alkaisi puolinukuksissa naputella postausta. Tämä viikko on vielä aikas kiireinen, mutta joskos sitten alkaisi helpottaa (paskat, sitten vasta alkaakin kiire ja jouluhysteria!). MUTTA SIIS asiaan, eli tämän päivän postaukseen, joka käsitteleekin häpeää. 

Häpeä ja nolottaminen ovat siitä jänniä tunteita, että niitä ei tarvitse pinnistellä - nehän tulee ihan väkisin ja tahtomatta, naurettavistakin syistä ja ilman kutsukorttia. Vihaan tarvitaan enemmän, ilon ja onnenkin kokeminen vaatii jo jotakin. Mutta häpeä, pikku pirulainen,  ei tarvitse muuta kuin väärin lausutun sanan tai levinneen silmämeikin päästäkseen valloilleen.

Se on jännä, miten helposti ihmiset häpeävät omaa ulkonäköään, ammattiaan, perheenjäseniään tai vaikkapa jotakin ominaisuuttaan - puhumattakaan epäonnistumisista, ongelmista ja vaivoista. Milloin nolottaa lähetä lenkille muiden ihmisten sekaan, milloin hävettää kertoa lääkärille vaivoistaan, milloin äiti esittäytymässä uudelle poikaystävälle nilkkapituisessa yöpaidassaan aiheuttaa nolon olon. Hävetään painoa, pituutta, kengänkokoa, rakoa hampaiden välissä ja isoveljen ärrävikaa. Puna nousee poskille, kun tukka meneekin tuulessa sekaisin, soittaa väärään numeroon tai saa kokeesta 7 puolen. Mutta sitten oikeasti häpeällistä käytöstä ei tajuta hävetä ollenkaan.

Otetaan esimerkiksi juurikin tämä "mä en kehtaa mennä Zumba-tunnille/lenkille/puntille"-marmatus. Eli toisin sanottuna ei kehdata käyttää omaa kroppaa harrastusvälineenä ja aiheuttaa itselleen mielihyvää, koska se ei näytä yhtä seksikkäältä kuin aerobic-kilpailujen karsinnoissa tai kehonrakennuskisojen finaalissa. Koska jokuhan voi nähdä epätahtiin menevät ristiaskeleet ja hikiläntit kainaloissa, ja se se vasta onkin häpeällistä. Silti on ihan okei tanssia pöydillä ympäri kännissä lähikuppilassa harva se viikonloppu ja haastaa riitaa puolelle baarille toinen tissi paljaana - ja hikiläntit muuallakin kuin kainaloissa.

Tai sitten nolottaa pitää esitelmää, koska "kaikki salee nauraa mulle, koska mä oon punanen/puhun hassusti/ en vastaa yleisiä kauneuskäsityksiä/esitelmän aihe on tylsä/muuta itsesäälipotaskaa". Ja silti useimmiten se paskanpuhuminen muista ihmisistä onnistuu esitelmöinnin lailla, eikä tee edes tiukkaa! Asian puhuminen nolottaa, mutta lääsääminen toisten elämästä sujuu suht mutkitta. Mikäpäs siinä.

Jotenkin järkyttävää, että porukkaa nolottaa jotkut joko aivan saatanan mitättömät asiat, vaikkapa juurikin siinä ulkonäössä, tai pienet sattumukset arkielämässä, mutta ruma käytös ei sitten ollenkaan. On helvetin noloa laittaa vääränväriset kengät, mutta ei ollenkaan noloa syljeskellä lattioille ja haistatella tuikituntemattomille. Tai häpeän punan saa helposti poskille ystävän laulaessa epävireisesti musiikintunnilla, mutta ystävän pilkkaaminen kyseisestä aiheesta ei hävetä sitten vähääkään.

Oliskos mahdollista, että lopetettais sellainen ylimääräinen nolottaminen ja otettais näin Joulun alla vähän löysemmin rantein? Ei kato yhtään jaksais enää "vähäks noloo ku mä laitoinkin raitasukat vaiks niinku piti laittaa pilkkusukat!11"-sössönsössöö.

"Oh dear God..."


torstai 28. marraskuuta 2013

Piirretyt ratissa

Lähetäänkö kruisaileen piirroshahmojen kanssa? KÄY!


Nalle Puh repsikkana: Mieti mieti, hmm, olenpas typerä karhu, en muistakaan minne piti mennä, hmm.

Ash Ketchum kuskina: Valitsen sinut, Hämeenkatu!

Nuuskamuikkunen navigaattorina: Mene kohti etelää, Yksinäisten vuorten taakse. Menit ohi, jaa.

Smurffit navigaattorina: Smurffataan smurffitietä kolmesataa metriä, sitten smurffataan vasemmalle ja sitten smuffikilometri suoraan.

Nipsu takapenkillä: Älä aja enää, minua pelottaa! Minä pistän silmät kiinni, jospa vauhti ei silloin tuntuisi. Haluan takaisin kotiin. Jalkani eivät kanna.

Vinski prätkähiiristä repsikkana: Hei kaiffari, aja suoraan täysii, hanat auki jätkä!

Teletapit takakontissa: Aja liikenneympyrään! Vielä kierros! Uudestaan! Uudestaan!

Vili Vilperi kuskina: Ei jumalauta Vompo, me niin ohitetaan noin polkuautoilevat dingot.

Pinokkio navigaattorina: Olet saapunut kohteeseen. Paskat, kato mun nenää, vielä pari kilsaa.

Pingu jalkatilassa: Kalelkoppabolleikaöoilealpalikih. Nööt nööt.

Tuhkimo kuskina: Pysy kasassa kiesi, pysy kasassa, kello on vasta puoli kakstoista... mä en meinaan todellakaan halua todeta ajavani kurpitsalla keskellä moottoritietä.

Histamiini-hevonen hevosvaunussa: Kip kop kip kop, motari on pop.

Muumipappa repsikkana: Njaa, kyllä minun nuoruudessani tästä vielä kulki tie. Tee u-käännös.

Pikku Myy takapenkillä: Ja nyt sitä kaasua, parempi liikaa kuin liian vähän!

Aladdin repsikkana: Tosta pääsee kato aika hyvin ton kaupan takaa tonne tielle, JOOJOO kielletty ajosuunta, mut toi on paljon nopeempi tosta vasemmalle. MÄ ASUN KADULLA, kai mä hei tiedän!

Hemuli takapenkillä: Aja suoraan, suoraan vaan... hei jumankauta, krookus ja pelarkoonia vierekkäin! JARRUTA!

Ihaa masentuneena kuskina: Ihan sama minne minäkin ajan... en välitä... vituiks menee kuitenkin... täysin turha elämä... ajan seinään...

Oraakkeli Aladdinista navigaattorina: Yksi kysymys, yksi vastaus - olet kysynyt jo yhden kysymyksen. Kysyit, onko Mikkeli edessäpäin, vai ajoimmeko jo ohitse, ja sait vastauksen. En voi antaa kuin yhden vastauksen.

Muumimamma repsikkana: Oi voi, nyt mentiin hivenen ohitse risteyksestä, kultaseni.

Prinsessa Ruusunen kuskina: Kolmonen silmään...  morjes mikä väsy iski ihan yhtäkkiä! Mä taidan hakee Nesteeltä kahv...Zzzzzzz


Niin, tännekkö meidän piti Nuuskamuikkunen tulla?

Oikeesti, niin huonoo settiä taas vaihteeks... :DDDDD

maanantai 25. marraskuuta 2013

päivä miehenä

Silloin tällöin sitä näin naisena tulee mietittyä, miltä tuntuisi olla päivän ajan mies. Mitä silloin tekisi, sanoisi ja puuhastelisi? Miten sinä viettäisit päivän vastakkaisen sukupuolen edustajana?

Mä nyt ehdottomasti käpälöisin sitä kikkeliä, sehän on ihan selvää. Todennäköisesti heiluttelisin helikopterimaisesti ja kuseksisin seisten. Kukapa ei niin tekisi, jos päivän ajan saisi mies olla? Toisaalta en mä usko, että koko päivän jaksaisin olla muna kädessä, että jotain muutakin tekemistä pitäisi keksiä.

Varmaankin kokeilisin miltä tuntuu istua sohvalla ja huudahtaa "tuokko bissen, kohta alkaa aika-ajot". Ja sitten päälle haukkaisin yhdellä puraisulla puoli metriä lenkkimakkaraa, kylmänä. Tulisihan siitä nyt aika miehekäs fiilis. Voisin myös heittää pari hassunhauskaa sovinistista läppää naisisten paikasta, ja käskisin muijien lopettaa sen jatkuvan kitinän, joka peittää formuloidenkin mölyn alleen. Muistuttaisin myös meikkien ja kynttilöiden olevan akkojen kotkotuksia, ja pyörittelisin silmiäni Zalandon mainokselle (sen kylläkin teen jo nyt).

Tämän hupailun jälkeen varmaankin hakeutuisin raavaiden miesten seuraan autotallille tai muuhun äijämäiseen mestaan puhumaan siitä kuuluisasta pillusta. Musta olisi äärettömän mielenkiintoista olla osa kyseistä keskustelua (pettyisin kyllä pahasti, jos miesten autotallipuheet oikeasti olisivatkin sarjaa "siis mikä sitä Markettaa vaivaa, se on ollut tosi vaisu viimeisen rakastelumme jälkeen, osaatsä Tsyge veikata mikä hänen henkisen lukkonsa aiheuttaa?"). Toisaalta tässä tallivierailussa kytisi vaara, että heikko tietämykseni kaikesta tekniikasta ja mekaanisista laitteista paljastuisi, mutta ehkä kiertäisin aiheen palaamalla takaisin tissit-kalja-keskusteluun. Tai sitten siihen Marketan tunnelukkoon.

Toki kävelisin myös kengät jalassa sisällä, tietyin väliajoin tarkistaisin kiveksieni olemassaolon, polttaisin reteesti norttia nojaillen autoon jakoavain taskussa ja heittäisin likaiset työhaalarini pesukoneen päälle olettaen, että kahden tunnin päästä ne jo roikkuvat kuivumassa jonkun muun toimesta. Ja jos mahdollista, hankkisin tämän päivän aikana härskit viikset, sellaiset mursu-tyyliset, joista vaimot miehilleen valittaa. Ihan vaan piruuttani.





lauantai 23. marraskuuta 2013

mitä säkin siinä oikein vihjailet

Vaikka mä suht suorapuheinen ihminen olenkin, joskus tartun aseeseen nimeltään "vihjailu" ja täytyy sanoa, että ainakaan miessukupuoleen se ei ole kovinkaan toimiva tykki.

Tyttöjen kesken kun on, niin lause jota vihjailuksi ei olisikaan tarkoitettu, muuttuu sellaiseksi hetkessä - niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä silloin, kun täysin viattoman "vitsi ku en osaa laittaa mun tukkaa/mulla ei oo huulipunaa/mun savukkeet on loppu/on vähän nälkä"-huokailun seurauksena on useimmiten alle vartissa pöytä katettu, päässä kampaus,  naamataulu kohdillaan ja nortti käryää huulessa hetkessä. Ainakin parhaimpien ystävättärieni kanssa monesti tuppaa näin käymään; sana vain niin alkaa tapahtua.

Toisaalta taas - ainakin joidenkin - naikkosten mielissä ne ihan peruslauseetkin muuntautuu sekunnin sadasosassa uskomattomaksi vittuiluksi ja silmittömän törkeäksi vihjailuksi. "SE IHAN SELKEESTI VIHJAS ETTÄ MÄ OON LÄSKI KUN SE SANO MUN MUUTTUNEEN VIIME NÄKEMÄN!!" tai vaikka "AIVAN SELKEESTI SE ÄMMÄ VIHJAILI, ETTEN KOSKAAN TUU SAAMAAN MIESTÄ KU SE KYSY VÄHÄN SIIHEN MALLIIN MUN MIESELÄMÄSTÄ!" on aivan täysin perushuttua ylianalysoivien neiti näppärien keskuudessa. Yritäppä siinä sellaselle emakolle yrittää selittää, että ihan tässä small talkia harjoitin kanssasi, en kierolla tavalla aukonut päätäni.

Niin, ne miehet. Aivan päinvastaista sakkia tässä suhteessa, mitä vertaa meihin naisiin. Mun täytyy sanoa, että en montaa äijää tunne, joka ymmärtäisi vihjailun päälle. Meilläkin kotona "Ikeassa olis joskus kiva käydä......"-vihjaisu saa usein vilpittömän "Niin varmaan olisikin, sä Jenni tykkäät Ikeasta!"-tsemppivastauksen ja kaupan päälle vielä hymyn, joka tuntuu musta lähinnä vittuilulta. Tai "JAAHA, ONKOHAN SIIVOOJA LOMALLA VAI MIKS TÄÄLLÄ ON NÄIN PASKASTA!"-vihjaisu hyvin korkealla äänellä aiheuttaa vain ihmettelyä ja kummastelua "eihän meillä oo siivoojaa"-tyyliin. Myös mulle hyvin tuttuun "Onkohan kukaan imuroinut tänään/käynyt kaupassa/tuulettanut matot"-tiukkaukseen vastataan tässä osoitteessa "ai niinku kuka?" kaksoispiste-o - ilmeen kera. No enpä tiedä, saatana naapuri varmaan.

Se, että onko kyse ymmärtämättömyydestä vai sen esittämisestä, on mysteeri mulle. Miesten ajatusmaailma ei oikein ota avatakseen. Joskus tuntuu niin hullulta, että selkeään vihjeeseen ei tartuta, mutta toisaalta sekin hämää, kun vastapuolen ilme on niin vilpitön. Naiset ne taas tarttuu sellaiseenkin vihjeeseen, jota ei edes ole ja pohtii alle nanosekunnin, että mitähän toikin vihjaus tarkoitti, että olikohan se nyt sitä kuuluisaa ilkeämielistä puhetta.

Että KYLLÄ! Kun kehuin mekkoasi nätiksi, oikeasti tarkoitin sen olevan verrattavissa isotädin sohvanpäälliseen sen julmetun ruman kuosin takia, joka aiheuttaa vähintään epilepsiakohtauksen! Ja ei rakas miekkonen, en todellakaan toivonut sun käyvän kaupassa, vaikka ostoslistan suurieleisesti pöydälle jätinkin plussakortin kera!

"Hei rakas! Toivon sydämeni pohjasta, että poissaollessani kotia EI ole siivottu, autoa EI ole pesty, kaupassa EI ole käyty, eikä MISSÄÄN NIMESSÄ roskia viety. Toivon myös, että pelaat koko päivän pleikkaria käsi housuissa ja kalja kädessä. Rakkaudella vaimokkeesi."


perjantai 22. marraskuuta 2013

kiukkulista

 Mitä yhteistä on iPodin akulla, housujen kiristysnauhalla ja maitopurkilla? Kyllä, ne kaikki voivat aiheuttaa maksimaalisen kiukun.

Mä olen nyt niin vihaisella tuulella, että päätinpä jakaa tätä vihamielisyyttä teihinkin - no ei vaiskaan. Pisti vaan vituttamaan, kun yövuoron jälkeen olin just saanut unta ja joku päätti sitten pimpottaa ovikelloa onnellisen tietämättömänä siitä, että herätti helvetin pahantuulisen karhun uniltaan. Ja äreä fiilishän sitten laukaisi mussa inspiraation vailla vertaa. Kiukkulista on tässä, olkaa hyvät!

Eli ykkönenhän on siis se keskeytetty uni. Se laukaisee ihmisessä sellaisen alkukantaisen vihareaktion, jolloin tekisi mieli ottaa halko käteen ja alkaa riehua luolamiestyyliin. Varsinkin, jos päänupissa rullailee joku hyvä unenpätkä, joka juonikäänteiltään vastaa romanttista komediaa. Ja sitten joku tampio päättää soittaa, kolistella, kiljahtaa tai jollakin muulla tavalla sabotoida täydellistä nukkuhetkeä.

Mutta-sanan liikakäyttö. Se on sellainen sana, joka kykenee kääntämään positiivisimmankin asian perseelleen. Joku pieni kehu ja mutta perään; kehu on kumottu ja suuhun jää paskainen maku. "Toi sun tukka on kiva, mutta..." MUTTA!? Anteeksi, mutta tietääkseni en ole pyytänyt mitään arvostelua tai mielipideraatia! Muutenkin pistää raivostuttamaan ihmiset, joilla on tapana arvioida kaikkea ja kaikkia pyytämättä, ja antaa ymmärtää oman mielipiteensä olevan täydellistä faktaa. "Sä oot tosi nätti, mutta..." NAAMA JUMIIN!

Kun käsistä tippuu kaikki. Sellaiset aamut, kun ripsiväri on vessanpöntössä, kännykän näyttö paskana parketilla, maitopurkki lattialla, portfolion kaikki 65 sivua sikin sokin siinä maidossa ja kolme eri juomalasia kirpunperseen kokoisena silppuna jalkapohjassa tekevät erittäin pahaa mielenterveydelle. Mikä helvetti siinä on, että joskus käsien perustoiminnot lakkaavat kesken kaiken ja sitten saatkin käyttää niitä käsiä sotkun siivoamiseen? Mä en edes halua laskea sitä rahasummaa, jonka mä olen tuhonnut pelkästään rikkinäisten astioiden muodossa... "Rakas vaasi: älä tipu, älä tipu, älä tipu, nooooin sä tipuit."

Puhelimessa jonottaminen esim. virastoihin, terveyskeskukseen tai johonkin muuhun, jonne täytyy alkaa soitteleen sujuvasti ennen kukonlaulua ja todeta puolenpäivän aikaan, että ei vittu, asia ei ole vieläkään hoidossa. "Olette jonossa, odottakaa sulkematta.... Diudiudiu pimpom, lalallaaa... tuut-tuut-tuut... olette jonossa...." Sitten samaan aikaan kun sä vihoissasi olet painamassa punaista luuria, sä kuulet linjan toisessa päässä "haloo?":n. Mutta on jo liian myöhäistä.  Ja ei kun alusta.

Pikkutarkka näpertely saa mut vihaiseksi. Askartelu on asia erikseen, mutta sellainen "toista tuntia tässä pujotan pesukoneessa irronnutta kiristyskumilenkkiä jumppapöksyihin, jeejee!"- puuhastelu aiheuttaa suuria haluja tehdä jotain pahaa itselleen, esim. syödä ne pöksyt. Tai hellan nuppien pyyhkiminen! Samalla kun sä yrität sieltä minivälistä hinkata rasvatahraa, sä olet vetänyt uunin päälle viisitoista kertaa. Miten ärsyttävää!

Entäpä se hieno hetki, kun soittimesta loppuu akku tai paristo kesken lenkin tai reenin? Mä en oikeastaan edes tiedä mitään kamalampaa, kuin olla viiden kilsan päässä kotoa ja kuunnella loppumatka omaa puhinaa ja hengityskatkoksiaan, sen sijaan että poppi soisi ja jalat rullailisi basson tahtiin. Askel tuntuu niin jumalattoman raskaalta ja oma keuhkojen rahina soi päässä uskomattomalla volyymilla - nautippa siinä sitten ulkoilmasta ja liikunnasta oikein avoimin mielin!

Mikä sua suututtaa tänään? Puretaan kiukkumme - se kattokaas helpottaa.

vältä vitutus - lataa akku.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

kärsitään itsemme kauniiksi

"Kauneuden eteen täytyy kärsiä!" No näin naisena sen olen kyllä saanut kokea ja todeta, että näin se on. Mihin kaikkeen hulluuteen me eukot aina ryhdytäänkin nätin naaman ja siedettävän kropan takia?

Ykköshulluus on kaikki nää karvojenpoistomenetelmät vahauksesta kaikenmaailman karvatuppien tappoon laserilla. Sanoppa yhellekin miehelle, että nyt kuule Sepi vahataan sulta kivespussit kiiltäviksi kuin marmorikuulat, eikä satu ku saatanasti. Voi pojalla tulla itku silmään. Me taas mennään onnesta soikeena maksamaan maltaita siitä, että ei vaan minkäänlaista karvaa kasva missään kolkassa vartaloa ja kulmakarvat tihkuu verta.

Ei se tukan raidottaminen hupun ja virkkuukoukun avullakaan mitään varinaista herkkua ole. Siinä on nautinto kaukana, kun puolitoista tuntia nypit omaa päänahkaa keskiaikaisella kidutusvälineellä haaveena uusi tukka. Ja kun sä irrotat sen hupun ja peset tukan, saat huomata kuinka koko projekti on kussut reisille ja tukka on kissanpissansävyinen. Seuraava vaihe onkin juokseminen tukka putkella ostamaan mustaa väriä, jolla yrität epätoivoisesti peittää katastrofin.

Entäpä tiukat farkut! Mäkin into piukeena ahtaudun siihen pienimpään kokoon mitä päälleni saan ja sillä seurauksella kuljen kylillä lonkkaluut verillä ja joudun melkein soittamaan palolaitoksen pojat irrottamaan ne jollain raivaussahalla. Mutta kun löytää istuvat farkut, joissa hengittäminen on vaivalloista ja joiden saumoista jää pohkeisiinkin rajat, niin eihän sitä voi isompaa kokoa kokeilla! Niissä voisi olla vaikka miellyttävää!

Meikkaaminen on mulle niin nopea ja helppo projekti, että itse en sitä koe kärsimykseksi, mutta kyllä niitäkin näkee jotka tunti tolkulla tukkii huokosiaan tapettiliisteriin verrattavalla sävytteellä ja liimaa silmiään umpeen irtoripsillä. Ja sitä sun tätä kynää (joiden nimiä tarkoitusperineen en edes tiedä) joka kolkkaan siinä naamavärkissä sillä sun tällä tupsuttimella... Jos mulla menisi perusmeikkiin kolme minuuttia kauemmin, niin kyllä sitä voisi sanoa jo kärsimiseksi.

Solarium on kans aika hullunhommaa. Itse rakastan solkkua, mutta jumalattomassa syöpäkammossa en sinne enää uskalla mennä. Mutta kyllä sitä vaan löytyy maailmasta porukkaa, jotka käy paahtamassa itseään ja triplaamassa mahdollisuuttaan kuolla kauniin ihonvärin takia monta kertaa viikossa. No, kyllähän nuorella ihmisellä on ennemmin mielessä pronssinen sävy nahassa, kuin syöpä.

Ja noi yllämainitut on vaan ihan perushuttua ja monelle sirpalle arkipäivää - harvapa nainen on koko ajan luonnontilassa naturellina. Tai säästyy koko elämänsä niiltä korkkareilta, jotka on saatanalliset jalassa mutta ai helkkari, niin pirun nätit. Ja koko ajan yleistyy naamojen kiristely kirurgin toimesta ilmapallomaisen pinkeiksi,  huulien pumppaaminen kumivenetyyliin, rasvaimut, tappavat punttisreenit, kierot nälkädieetit, jättitissit ja mitä erikoisemmat kauneudenhoitomenetelmät. Ennen vanhaan murskattiin varpaita pienemmän kengänkoon vuoksi, milloinhan se tulee taas muotiin?





maanantai 18. marraskuuta 2013

liian hyvä elämä

Ihmiset elää ihan liian hyvää elämää nykyään. Anteeksi nyt tämä karu yleistys, mutta kyllä se näin on, että meillä täällä koti-Suomessa kuitenkin aikas leveästi saadaan olla ja mennä. Kukaan ei saa kuulaa päähän väärästä poliittisesta mielipiteestä, yksikään ei nälkään kuole, ketään ei pakoteta vihille epämieluisan kumppanin kanssa ja loppujen lopuksi hyvin harva blokkautuu täydellisesti yhteiskunnan ulkopuolelle tahtomattaan.

On toki poikkeustapauksia, en mä sitä sano. On meilläkin vähävaraisia, vakavasti sairaita, pahoja mielenterveysongelmia ja vaikka mitä ikävää, mutta pääsääntöisesti elämä tässä maassa on aika leppoisaa. Jos ihmisten suurimmat huolenaiheet ovat sen ja tän julkkiksen tempaukset, koirankakka, ulkona kiljuvat lapset ja kun viinaa ei saa ruokakaupasta, niin kyllä aika loistavasti täytyy mennä.

Sen huomaa nuoristakin. Kitistään alle parikymppisenä, kun 60-neliön kämppä on pieni kahdelle tai jos ei päästä kahdelle etelänmatkalle vuodessa. Alle kymppitonnin auto on suorastaan ilmainen, kaupasta ostetaan lihatiskiltä kaikkea karitsanlavasta lehmän välilihaan ja juodaan hintavaa viiniä - ja marmatetaan kielenkannat maitohapoilla! Vittuku on rankkaa, kun joskus joutuu heräämään ennen yhdeksää tai jos ripsienhuoltoaika siirtyi seuraavalle viikolle sairastumisen vuoksi. Mikään ei vaan koskaan ole hyvin! On tää paska maa!

Musta olis jännä nähdä, miten maailma pyörisi jos ihmiset saisivat kaiken haluamansa. Pyörisikö enää mitenkään? Haluaisiko kaikki vain lisää, kunnes kuoltaisiin tavara- ja virikekasojen alle? Ennen kelpasi pienempikin asunto, halvempikin auto, yksinkertaisempi ruoka, edullisemmat harrastukset ja vähemmän hektinen vapaa-aika. Nykyään pitäisi koko ajan remontoida, sisustaa, shoppailla, harrastaa, matkustella ja olla jotenkin niin vitun luksusta kaikki. Ja ai että, kun joku meneekin perseelleen! Ei nykyihminen kestä enää edes pettymyksiä.

Kai sitä täytyy muuttaa johonkin helvetin lautahökkeliin keskelle metsää ja antaa muiden sekoilla ylellisyydessään.

vittuku ei oo mitään ruokaa


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Rakkaus ei ole...

Rakkaus on sitä kun sössönsöö ja lässynlää -kliseet alkaa pikkuhiljaa tympiä. Käännetään homma päälleen; mitä rakkaus ei ole?

Rakkaus ei ole korulaiseita ilman niitä tukevia tekoja.
"Rakastan sua" on aika köyhä lohtu, jos kumppanin aivotoiminta on samaa sarjaa Nokian kumpparin kanssa ja käytös lähentelee luonnevikaisen poliisikoiran käytöstä. Jos kämppä muistuttaa sotatannerta, jääkaappiin ei ilmesty koskaan mitään muuta kuin yhden henkilön toimesta, yhdessäolo muistuttaa kahden humalaisen puukkojunkkarin kanssakäymistä ja kumppania kunnioitetaan yhtä paljon kuin Molokin sisältöä, niin ei siinä paljoa lässynlää auta.

Rakkaus ei ole vain lahjoja ja yllätyksiä.
Meinaan niitä koruja ja hajuvesiä voi ostaa toiselle ihan vaan pelkkä pillu mielessä. Ihan vaan vinkkinä.

Rakkaus ei ole mustasukkaisuutta ja alistamista.
Se on omistushaluisuutta sekoitettuna hulluuteen, eikä mitään tosirakkautta. "Se rakastaa mua varmaan sikana, kun ei päästä mua esim. töihin, koska siellä voi olla vastakkaista sukupuolta!" ...jepjep. Juokse vielä kun voit.

Rakkaus ei ole perinteisten sukupuoliroolien ja parisuhdemallien noudattamista.
Vaikka sä asuisit varsinaisen unelmavävymateriaalia olevan herrasmiehen kanssa, joka on päällisin puolin täydellinen, se ei tarkoita suurta rakkautta. Vaikka olisitte muiden silmissä unelmapari ja rivitalonpätkän ovella louskuttaisi kultainennoutaja  ja ovessa lukee "Tervetuloa Meille!", se voi silti olla pelkkää kämppäkaveruutta tai järkiliitto, mutta ei satavarmuudella rakkautta.

Rakkaus ei ole yhteistä materiaa.
On se joo ihanaa ostaa jonkun jampan kanssa yhteinen ruokapöytä kahden viikon pikarakastumisen jälkeen, mutta ei se rakkautta syvennä. Se oikeastaan vaan hankaloittaa tulevaa eroa.

Rakkaus ei ole jokaisen ihmisen elämän pääasia.
Joku arvostaa enemmän uraansa kuin parisuhde-elämää, joku taas harrastaa intohimoisesti jättäen seurustelut sivuun, kolmas viettää mieluummin elämänsä mieluummin keskenään - ja usko pois, voi olla täysin onnellinen. Kaikki sinkut ei kulje baareissa silmät mollollaan etsimättä sopivaa uhria lastensa isäksi ja seuraksi alttarille. Varsinkin jos toinen ei edes sitä äijää tai vaimoketta ole etsimässä, "voi että löytäisitpä säkin rakkauden... ei hätää, kyl sä jonkun vielä löydät!" on ulkopuolisten ihmisten ja vannoutuneiden parisuhdeihmisten rasittavaa lässytystä rankimmasta päästä.

Rakkaus ei ole Crocsipari eteisessä, vaan niiden omistajat elämässä heille sopivaa elämää yhdessä.

Hyvää vuosipäivää Petjusgel! <3

perjantai 15. marraskuuta 2013

juhlakansaa

Näin viikonloppuisin - toki viikollakin - yökerhot, kuppilat ja anniskeluravintolat täyttyvät jos jonkinlaisista hiihtäjistä. Tunnistatko itsesi?

Se Koff-lippispäinen jantteri. Rehvastelevat elkeet, likaiset verkkarit (jotka portsari on ohjeistanut viisi kertaa vaihtamaan farmareihin, mutta jotenkin tämä sälli pääsee livistämään kolmiraitahousuissaan baarin puolelle), kädessä olunen ja haku päällä. Törttöilyä, vieraiden naisten perseiden puristelua ja loppuillasta karaoke-esitys Popedan valikoimasta. Joskus saa jonkun Mirkun raahattua kotiinsa, mutta yleensä kyseinen leidi on noin 30 vuotta vanhempi meikit poskilla reivaava pubiunelma.

Strategiset paikat vilkkuen bailaava pissis. Alkuillasta kyseinen neiti lipittää hienoja drinkkejä auringonvarjoilla ja täthisädetikuilla, loppuillasta menee muiden kaljanpohjat. Pikkuisen liian tumma meikkipohja ja pisteenä i:n päällä viiden sentin kynnet joilla voisi tappaa ihmiset ja ripset, joiden alle voi mennä suojaan sadetta. Tönitään vastaantulevia naisia, eli "lorttoja" ja "vitun ämmiä", koska heillä on AIVAN VARMASTI jotain tätä primadonnaa vastaan. Aamulla vieressä on oma serkku, puoliksi syöty pizza ja riekaleiset sukkahousut.

Limaiset pleijerit. Nämä sankarit pukeutuvat aivan liian kireisiin valkoisiin v-kauluksisiin t-paitoihin (herää kysymys: naisten vai miesten osastolta?) ja farkkuihin, joihin on useimmiten tungettu sukka korostamaan miehisyyttä. Päässä on enemmän geeliä kuin tukkaa ja suihkun sijaan on käyty huuhtelemassa itseään partavedessä. Luulevat saavansa kenet vaan ja voi olla, että yllä mainittu pissis löytyykin aamulla kainalosta. Vakiolauseisiin kuuluu mm. "sun pikkupöksyt sopis mun eteisen sisustukseen".

"Emmää olis ees halunnu tulla tänne"-tytöt ja -pojat huppareissa ja villasukissa. Yleensä katselevat harmistuneena muuta sakkia, koska muilla on hauskaa, heillä ei.

Käpälöijät. Nämä on niitä heppuja, jotka ei välitä edes alkoholitarjoilusta (maksimissaan muiden alkoholitarjoilun terästämisestä silmätipoilla) vaan heiluvat tanssilattialla ahdistellen vähäpukeisia naisia. "NYT IRTI, ÄIJÄ"-lause ei kuulu heidän sanavarastoonsa, eivätkä he kavahda edes sitä satakiloista salimarkkua, joka käskee lopettaa tyttöystävän hipelöinti ja käpälöinti. Sinnikkäästi he jatkavat aamuyöhön asti - epäonnistuen katkerasti. Aamulla he miettivät "miksi, oi miksi?".

Tyylikkäästi viiniä siemailevat bisneshenkisesti pukeutuneet ihmiset, joiden ainoa hupi on katsoa nenänvarttaan pitkin niitä kännisiä urpoja karaokemikin varressa ja kompuroimassa rappusia kolme tuoppia kädessä. He poistuvat paikalta, ennen kuin meno yltyy liian hurjaksi. Kotimatkalla he pudistelevat päätään, että voi jestas mitä sakkia maailmaan mahtuu!

Baariin mahtuu myös aina pari "MOI HEI EI OLLA NÄHTY VUOTEEN, HALATAAN!!!"-toopea, verta nenästään kaivavaa riidanhaastajaa, väärään paikkaan eksyneen näköistä kermanvärisessä jakkupuvussa siideriä juovaa keski-ikäistä pikkujouluilijaa ja aina se yksi itkevä nainen. Ja toki niitä pubiruusuja verkkosukkiksissaan.


Ja tuttuun tyyliin listaa saa ja on siis suositeltavaakin jatkaa kommentoinnin puolella! Hyvää viikonloppua!

Vain Koff-lippis puuttuu..........

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

hätähousut

"Mulla on niin kiire", "Tää netti on niin hidas!", "Voisko tää puhelin toimia vähän nopeammin?", "Hei hopihopi, vauhtia, meidän pitäis olla siellä jo!", "Muuten se mun kollega on tosi hyvä työntekijä, mutta pikkusen sais olla ripeempi!"  ...kuulostaako tutulta?

Nykyään on kaikilla kiire. Se on ilmeisesti trendikästä. Paikasta A paikkaan B täytyy juosta, markkinoiden nopein laajakaista ei avaa sähköpostia tarpeeksi vauhdikkaasti, aikataulun tulee olla tupattu täyteen kaikkea ylimääräistä paskaa ja elektroniikkakin on siitä surkeimmasta päästä, jos toiminnot ei tapahdu ajatuksen kanssa samanaikaisesti. Miksi?

Itse huomaan monesti takovani entteriä, kun ei linkki ei aukea tai meili ei lähde eteenpäin haluamallani vauhdilla. Poljen töihin tuhatta ja sataa, ihan kuin olisi jotenkin plussaa mennä hikeä valuvana ja naama punaisena sinne. Hoputan Petjaa "noni hop hop!"-tyylisillä huudahduksilla, jotka on lähinnä suunnattu ravihevosille. Odotan nopeaa toimintaa kaikelta ja kaikilta. Mikä jumalaton rikos nykypäivänä on olla hitaampi?

Ihan kuin kellosta loppuisi aika, jos vartin hommaan meneekin parikymmentä minuuttia, tai jos sekunnin sijaan se uutissivusto aukeaakin kahdessa sekunnissa. Ei elämä kaiketi ole mitään kilpajuoksua tai tarkoitettu sitä varten, että jokaisen hengähdystauon käyttää seuraavan homman aloitteluun - tai muiden hoputtamiseen. Mikä meistä tekee niin hätäisiä? Onko se vaan nykypäivän tyyli elää hektistä elämää ja olla mahdollisimman tehokas? Ihan kuin tehokkuus ja keksityn kiireen  tuoma liiallinen vauhdikkuus edes olisi toisiinsa rinnastettavissa...

Aikaa kyllä on, eikä ihmisellä pitäisi olla hengenhätä perusarjessa mihinkään kovinkaan tähdellisiin menoihin. Joo, bussiin voi olla kiire. Tai vaikka lääkäriin. Mutta ei saatana kenelläkään voi olla niin kauhea hoppu ja kiire, että tuntee tuskaa odotellessaan puuron kiehumista pari hassua minuuttia? Tai että maailma kaatuu niskaan, jos se helvetin älypuhelin pariksi sekunniksi jumittuu? Tai jos se opiskelutoveri pikakirjoituksen sijaan punnitsee sanojaan vähän kauemmin ryhmätyötä tehdessään?

Mihin helvettiin meillä on kiire? Hautuumaalle?


Nyt haastankin teidät linkittämään kuvia kiireettömyydestä. Linkitä se kaikkein rentouttavin hetki, rauhaiseloa henkivä kuva tai muuten vaan tätä jumalatonta kiirehysteriaa vastaan taisteleva otos. Mä aloitan:



maanantai 11. marraskuuta 2013

suu kii sukulaistädit

Kammottaako sukujuhlat sukulaistätien utelliaisuuden takia? Eikö pääsi kestä enää yhtäkään yksityiselämääsi liittyvää kysymystä? Jotta todellisuus ei unohtuisi, listataan ne kysytyimmät kysymykset ja muut kommentoinni  helmet - ja mitä niihin kannattaisi vastata.

1. Mitäs meinaat nyt koulun jälkeen/aiotko opiskella lisää/saitkos töitä?
Ihan peruskysymyksiä, ei liian tungettelevaä tai mene henkilökohtaisuuksiin - mutta saatanan raivostuttavaa. Usein em. kysymykset esitetään vähän siihen malliin, että eikös susta nyt raukkaparka tullutkaan tohtoria tai kirurgia. Ja sitten jos ei satu sitä työ- tai koulupaikkaa olemaan tai ylipäätään kiinnostusta opiskella itselleen hienoja titteleitä, on jokseenkin nöyryyttävää vastata, että eipäs ole, ihan tässä vaan chillailen. Tämänkaltaisiin kysymyksiin kannattaa vastata kysymyksellä, että kuinkas kauan sä oletkaan ollut eläkkeellä (hohdokkainta on, mikäli kysyjän eläkeikään on vielä vuosia) tai että aiotkos itse vielä vanhoilla päivilläsi vaihtaa alaa.

2. Onkos sulla poikaystävää?
Aivan jäätävä kysymys. Ehkäpä mahdollisen kumppanin mahdollinen olemassaolo tulisi ilmi, mikäli niin haluttaisiin. Jos sitä äijää ei Pena-vauvan ristiäsiin tai Birgit-tädin kasikymppisille ei ole mukaan raahattu tai ylipäätään asiasta mainittu, niin ehkäpä silloin kyseinen ihminen ei asiasta halua puhua. äähän suosittelen vastaamaan "siis itse asiassa mulla on useampi, pari sellaista rakasta ihan platonisella tasolla ja sitten useampi seksuaalinen ystävä"-tyyliin tai tiedustelemaan kysyjän oman rakkauselämän jännimpiä vaiheita viimeajoilta.

3. Milloinkas ne hääkellot soi?
Suosituimmissa kirkoissa joka lauantai, että läheppä sinne kuokkimaan jos pokkaa on.

4. Sinä se oot laihtunut/lihonut/kasvanut/värjännyt tukan!
AIJAA? ÄLÄ?

5. Mirko-serkkusi/pikkuveljesi Jokke/kummisetäsi ottotyttö sitten meni ja sai paremman todistuksen/arvostetumman työpaikan/pääsi vähän hienompaan oppilaitokseen/voitti lotossa viis milliä.
Mikään ei oikeasti ole niin raskasta, kuin huomauttaa toisen paremmista tai "paremmista" suorituksista jossain sukupippaloissa. Mitä kukaan siitä kostuu, että Lilli-serkku nyt kirjoitti sen E:n englannista sun kirjoittaessa M:n tai että Sampsa-setä oli muinoin kovempi uimari kuin sinä? Näitä huomauttelijoita voi mun mielestä ihan suoraan kehoittaa hankkimaan elämissään ihan omat saavutukset.

6. Milloinkas ootte perheenlisäystä ajatelleet?
A) kaikki ei halua lapsia B) kaikki ei voi saada lapsia C) miten kenellekään voi kuulua se, milloin kuka kenetkin hedelmöittää? Mä vihaan suuresti täätä kysymystä. Kyllä sen sitten huomaa, kun mulla alkaa maha kasvamaan tai viimeistään sitten, kun työnnän rattaita kylillä! En ajatellut itse siittämisajankohtaa kenellekään kertoa.


mulla oli onneks lauantaina oikein hyvät sukujuhlat!


lauantai 9. marraskuuta 2013

kovat muijat

"Vittu mä melkein heitin sen ääliön pihalle!", "Teki mieli vetää sitä naamaan!", "Mä en tollasta kattelis, olisin sanonu sille ihan suorat sanat!"... Paljon puhetta, mutta (onneksi) ei minkäänlaisia tekoja. Tunnetko säkin kovan muijan?

Kovat muijat on niitä, jotka nortti huulessa käryten kommentoivat toisten juttuja koettaen saada itsensä kuulostamaan joltain bad assilta Hulkin ja Charlien enkeleiden välimaastosta. Joku kertoo poikaystävän pelanneen pleikkaria koko vuosipäivän, niin kovilla muijilla on aina jotain sanottavaa, esim "mä olisin jättäny ja piessy tollasen tuhkamunan!!!". Tosiasiassa tyyppi on todennäköisesti ihan perusmuikkeli, jolla on vaan puheet kuin vapaaottelijalla.

Jos baarissa joku ohimennessään tönäisee, niin nämä sankarittaret ovat heti puheidensa mukaan kiduttamaan kyseisen henkilön henkihieveriin tai jos joku ohittaa kassajonossa, kova muija on heti kuiskuttamassa kaverilleen, kuinka ei tollaista peliä katsele ja mieli tekisi potkaista törkeää ohittelijaa nilkkaan. Ja kuitenkin nämä tyytyvät kohtaloonsa ja puheet jäävät puheeksi.

Kaikki miehet ovat kusipäitä, narsisteja ja runkkareita ja kaikki naiset lorttoja, vitun ämmiä ja hulluja lehmiä. Jokaisella ihmisellä on yleensä jotain kovaa muijaa vastaan ja kovalla muijalla on tietenkin kaikkia vastaan jotain. Tosiasiassa kyseinen typykkä kutoo kotona sukkaa ja on ensimmäisenä riitatilanteessa pyytämässä anteeksi - jäljestä päin hän on sanojensa mukaan ollut raivon vallassa ja valmiita ottamaan kaikkia kurkusta kiinni ja nostaman seinälle. Koska hänelle ei vittuilla!

Toisaalta tuollainen sönkötys on aika ärsyttävää ja kertoo aika usein omasta henkisestä tasosta tai vaihtoehtoisesti huonosta itsetunnosta. Tai sitten vaan läppien taso on aika alhainen. Toisaalta se on aika harmiton tapa purkaa kiukkua, kun ei kerran sille toiselle osapuolelle minkäänlaista mielipahaa aiheuta. Mä näen tän vähän myös sellaisena vinksahtaneena huumorina. Esimerkiksi joskus totesin Petjan jotain napistessa, että "kyllä säkin pysyt hiljaa, kun on kuutio soraa päällä!" No, nokkelimmat kaverit varmaan hoksaavat, että en tosissani ole Petjaa hiekkakuopalle menossa hautaamaan tai muutenkaan tekemässä hänelle mitään pahaa. (tämän jälkeen yleensä Petja heittää vastaavanlaisen kommentin, johon totean "ei noin saa sanoo, hyi sua!", jolloin Petja huomauttaa mun aloittaneen. Tämän jälkeen me kikatellaan kuin pikkulapset pahanteossa ja istutaan onnellisesti sohvalla katsoen Rillit Huurussa -sarjaa) Mäkin kuulun tohon nössykkäsakkiin, joka riidellessä on ensimmäinen joka itkee ja usein vain alentuu kohtaloonsa kun siellä kassajonossa ohitellaan tai baarissa tönäistään. Ja silti jutut on kuin olisin vähintään pahamaineinen mafiooso.



<3: kova ämmä joka lähteekin tänstä kohtapian juhlimaan isin viiskybäsiä (onnee isi!!<3) ja omia valmistujaisiaan. mä hakkaan ne kaikki




torstai 7. marraskuuta 2013

ihmissuhdesäännöt, joita en ymmärrä

Ihmissuhteet, kaverisuhteet, parisuhteet ja sukulaissuhteet sisältävät monia kirjoittamattomia sääntöjä, joita en vaan voi ymmärtää.

1. Kaverin exään ei kosketa.
Onhan se vähän moraalitonta ja epäkorrektia pamauttaa kaksi päivää erosta bestiksen exän kanssa kimppaan, mutta entäs jonkun vähän pidemmän ajanjakson päästä? Jos kaksi ihmistä rakastuu, niin voi hellantuuteli, exä on varmaan viimeinen ihminen siinä vaiheessa jota kuuluu ajatella. Se exä on entinen kumppani, entinen. Mun entisiini ainakin saa koskea, en tunne mielipahaa - katsokaas kun elämä jatkuu. En minä ainakaan haluaisi rajoittaa mielikuvitteellisen entiseni ja ystäväni suhdetta itkemällä, että hei, meillä oli 3982359 vuotta sitten ihana kolmen viikon suhde. Outoa se olisi ja varmaan vaatisi totuttelua, mutta vielä oudompaa olisi kieltää toisilta onni ja silti itse edetä elämässä.

2. Kaveriporukan kuuluu vietää aikaa porukassa, eikä ryhmän jäsenet omissa kokoonpanoissaan.
Tähän törmää usein. "Törkeetä, meillä on tiivis neljän hengen porukka ja kaks meidän jengistä oli eilen leffassa EIKÄ KERTONU MULLE!!" Niin, mitä sitten? Pitäisikö muut ryhmäläiset säälistä ja armosta pyytää mukaan, vaikka vain kaksi henkilöä haluaisi tavata toisensa? Mun elämäni aikana kaveriporukoissa on eri ihmisten kanssa tehty eri juttuja; toisen kanssa bailattu, toisen kanssa lääsätty henkeviä ja kolmannen kanssa käyty lenkillä - ja juteltu sen ihmisen kanssa yhteisiä asioita. Jos joku on siitä nokkiinsa ottanut niin voi morjes! Systemaattinen hylkääminen ja ulos savustaminen ryhmästä on toki eri juttu (pakko huomauttaa, ettei kukaan vaan vedä sitä kuuluisaa italianpataa hiirineen nenäänsä), SE on törkeää.

3. Äidin ja isän kuuluu tietää kaikki.
No ei tarvitse, varsinkaan jos on täysi-ikäinen ja kotoaan pois muuttanut (asiahan on vähän eri, jos on äidin helmoissa edelleen elätettävänä, silloin on kyllä jollain tavalla enemmänkin velvollinen kertomaan touhuistaan). Jokaisella ihmisellä on ikään katsomatta omia ajatuksia ja tunteita, joita saakin pitää ihan ikiominaan niistä porukoille enempää paasaamatta. Tämä nyt ei tarkoita sitä, että on ihan jees 15-vuotiaana piilotella raskautta kahdeksannelle kuulle tai muuttaa Etelä-Zambiaan asiasta mainitsematta porukoille. Vaikka mulla on vanhempieni kanssa mahtavat välit, en mä koe, että mä olen heille tilivelvollinen esim. ystäväpiiristäni, raha-asioistani tai vaikka terveydentilastani; tämä ei tarkoita, ettenkö näistä asioista heille voisi tai haluaisi puhua. Sanotaanko näin, että äidin ja isän kuuluu tietää kaikki asiat, jotka haluat heille kertoa. Ja sitten ihan näitä perusjuttuja, esim. koenumerot, missä olet ja kenen kanssa, oletko syönyt...

4. Sukulaisilla täytyy käydä vierailulla.
No ei todellakaan tarvitse, jos ei paskaakaan kiinnosta! Etäisesti sama veri ei tee kenestäkään bestiksiä, joten on aivan täyttä pelleilyä vääntäytyä kaksi kertaa vuodessa väkipakolla isotädinveljelle pullakahville, varsinkin kun se mitä todennäköisemmin on kummastakin osapuolesta yhtä tuskallista. Ihmisillä on vain yksi elämä, miksi sitä ei viettäisi oikeasti rakkaiden ihmisten parissa? Mulla on kaikkien muiden ihmisten tapaan läheisiä sukulaisia ja sitten etäisempiä, ja tattadadaa, aikaa vietän niiden läheisten ja rakkaiden kanssa! Ja kaikki on tyytyväisiä! Jos ei synkkaa, niin ei synkkaa.

5. Kumppanille täytyy kertoa kaikki.
Mä en todellakaan halua kuulla Petjalta jokaista ajatusta ja käännettä elämässä, eikä sitäkään kyllä mun joka saatanan mielenliike kiinnosta, joten joistain asioista olemme vaiti. Hänen ei tarvitse kertoa kenen kanssa puhui puhelimessa tai mitä hän jutteli äitinsä kanssa kahvilla. Mun ei tarvitse kertoa mitä mä naputtelen koneella tai miltä musta nyt mikäkin asia tuntuu syvällä sisimmässäni. Meillä on sanaton sääntö, että kerrotaan ne asiat, jotka haluaa toiselle kertoa ja sitten sellaiset perusvelvollisuudet, tyyliin "mulla on ylihuomenna iltavuoro" tai "menen tiistaina lääkäriin".

6. Ennen kihloihin menoa tulee asua yhdessä.
Juu, et itse en kyllä kosintaan myöntävästi vastaisi ilman avokumppanuutta, mutta kappas kun en olekaan maailman ainoa ihminen ja tapani toimia ei ole se ainoa oikea. Tiedän pariskuntia, jotka ovat vasta pidemmän ajan jälkeen kihlautumisesta muuttaneet samaan osoitteeseen ja kummasti se elämä vaan heilläkin rullailee. Erilaisia ihmisiä, erilaisia parisuhteita, erilaisia tapoja.