HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 31. tammikuuta 2013

Lukija on aina oikeassa

Ajattelinpa postata toisenkin kerran tänään, koska sattuupahan vaan huvittaan. Joitakuita se saattaa vituttaa, se semmoinen koko ajan postailu. Ärsyttävää, ku ämmä postaa monta kertaa, vaikka ei mitään asiaa oo. Typerää! Toisaalta toisia se taas voi vituttaa toisesta syystä; kolme postausta päivässä olis miellyttävämpi saldo, ihan lukijaa ajatellen. Ja lukijahan on aina oikeassa.

Joskus mä mietin, että miten yhtään heikkohermosemmat pystyy pitämään blogia, jossa on yli kaksi lukijaa. Tuntuu, että lukijalle on oikeus marista kaikesta, bloggaajan naamataulusta sisustukseen, kirjoitustiheydestä blogin banneriin ja ässäviasta kieroutuneeseen äitisuhteeseen. Nimimerkin takaa on niin helppo jaella käskyjä ja uhkauksia bloggaajalle, mikäli meno blogissa ei mieleiseksi muutu.

Tokihan palautetta saa ja kuuluukin antaa. Mutta palautteella ja lukija-asemansa väärinkäytöllä on sellanen sotalaivankokoinen ero. "Minä olen sitä mieltä, että postauksessasi on liian monta kuvaa ja minähän olen vitun oikeassa." "Minun mielestäni taas tässä blogissa on aivan liian vähän kuvia ja koska olen lukija, minulla on täysi oikeus sitä vaatia". Mitä bloggaajaparka tuossakin tilanteessa tekee? Parhaassa tapauksessa jättää moisen mussuntussun huomioimatta ja jatkaa omalla linjallaan tai keksii vaihtoehtoratkaisuja (jotka sitten yleensä eivät sovi kenellekään, koska "sun entinen tyyli oli paljon parempi.") , mutta pahimmassa tapauksessa ryhtyy miellyttämään näitä läppäriään raivoissaan hakkaavia myöhäisteinejä ja menettää bloggailun ilon.

Mä en niinku tajua tätä, että moni kokee lukija-tittelin oikeuttavan vaatia bloggaajalta kohtuuttomia ja aukoa päätään niin, että suupielet venyy ja paukkuu. Jos luvattu meikkipussipostaus ei tule silloin kun piti, niin taivas repeää. Jos bloggaaja ei kerro intiimielämästään puolelle internetille, angstataan. Jos hetkeen ei ole ollut mieleistä sanankäänteitä postauksissa, uhkaillaan blogin lukemisen lopettamisella (iik).
"Tee heti huomenna se sun asuntopostaus, heti aamulla kun heräät, oot luvannu sen jo eilen!!!"
"Anteeksi, mutta en pysty toteuttamaan sitä työkiireiden takia vielä huomenna."
"Hei mitä vittuu sun piti tehä se, hei kato mä oon lukenu tätä blogii ku oon luullu sun välittävän lukijoist, mut en lue enää!!"

Mä olen siitä onnekas, että suurin osa soravaginoista on karsiutunut pois ja lopettanut ajoissa mun blogilla itsensä kiduttamisen, ja kommenttiboksissa on aika usein ne tutut naamat asialliseen kommentteineen. Fiksua palautetta, terävää kritiikkiä ja parannusehdotuksia on huomattavasti mukavampaa lukea, kuin monien lifestyle-blogien kommenttilaatikoista tuttuja "vittu sä oot ruma ja tyhmä ämmä en lue tätä enää ku et postannut mun toivepostausta!!!"-lätinää. Mutta eipä vastaavia ole näkynyt, ne vittupäälukijat kun tuntuvat pesivän tyyli- ja lifestyle-blogeissa.

Vittu mulla hajois naama, jos saisin joka saatanan päivä kuulla, että nyyh nyyh ku on postaus myöhässä, väärä fontti, isot jenkkakahvat, rumat kengät, tylsät kuvatekstit ja huonot sanavalinnat. Mihin sellaisella sönkönsönköllä pyritään? Pahoittamaan mieli, vai luuleeko joku keskenkasvuinen apina päänrääpimisen kohentavan blogin tasoa? Luuleeko sellainen pelle, että hänen mielipiteensä on juuri se oikea ja ehdoton, jota tulee heti noudattaa? Kyllä se niin on, että lukija lukee, bloggari kirjoittaa. Lukija antaa joko asiallista palautetta, josta bloggaaja hyötyy, tai sitten vaan pitää sen turpansa kiinni!

Tän postauksen tarkoitus on muistuttaa, että blogimaailma ei ole pelkkä isojen ja vahvojen aikuisten paikka, vaan seassa on todella paljon myös herkempää väkeä ja nuorempaa sakkia, jolle se yksi haistavittukommentti voi vetää suupielet pidemmäksikin aikaa alaspäin. 'Tee toisille se, kuin itsellesi toivoisit tehtävän' pätee myös internetin jänskässä maailmassa. Itse en ainakaan kovin ylpeä olisi, jos hengailisin blogien kommentoinnin läheisyydessä vaatimassa erityiskohtelua ja haukkumassa asioista, jotka eivät juuri minua satu sytyttämään.

Kysynkin nyt: mikä on hulluinta, pöhköintä tai oudointa, jota lukija on vaatinut sinua tekemään? Onko mieleen jäänyt kommentti, josta hyvinkin paistaa sen kirjoittajan luulo, että on about ainoa blogisi lukija ja sillä verukkeella voi vaatia vaikka sen kuuluisan kuun taivaalta?

Aivan ulalla

Mä oon jotenkin aina jäljessä ja koskaan tiä mistään mitään. Uusimmat hittituotteet, -biisit, -leffat ja hitti-ihan-mitkä-vaan on mulle ihan täyttä indokiinaa. Tynnyrissä on ihan mukavaa elellä.

Mä en tiä mm. mistään blogeista mitään. Vituttaa, kun joku kysyy "luiksä sen Zabrina's shopping dreamsin uusimman postauksen? Siis mistähän se oli saanu tilattuu ne sen PerceShoesin ihanat korkkarit!". Sit mä oon sillee mikä vitun sapriina ja mitkä vitun perseshuussit?! Mää mistään mitään tiä! Mää mitään blogeja lue tai mää mitään korkkareita käytä!

Tai jotkut MUOTISUUNNITTELIJAT! Ei niinku mitään tajua jostain Lyii Vytoonin kevätmallista tai Ralf&Lauran uudesta jakkumuodista! Mulle muotilehdet ja -kuvastot ei sano mitään, saatikka, että herättäisi mussa tunteita. Mä en ymmärrä muotikollaaseista, vaatesuunnittelusanastosta tai ylipäätään mistään räteistä mitään. Sen osaan ajatella järjellä, että pikkumusta ja lenkkarit ei ehkä sovi yhteen. Tai kai seki on jonkun ens syksyn hitti by CharlieZackWhore.

Entäpä musiikkitarjonta... NRJ:lla pamahtaa soimaan joku Britney feat Tiger Woods - Sexy little golfgirl, niin mä oon aivan pihalla. Mä en todellakaan ole tietoinen kuka on tänhetken kovin autotune-tähti tai kuka sheikkaa parhaiten jollain etelä-amerikkalaisen gigolon musavideolla. Tai edes, että kuka se etelä-amerikkalainen gigolo on. Minä kuuntelen juutuubista Suomi-iskelmää ja olen onnellinen.

Tv-sarjat, kosmetiikka ja uutuusliikuntalajit on myös mulle ns. harmaampaa aluetta. En todellakaan tiedä, kuka näyttelee Murtovarkaat Kööpenhaminassa-jännärissä poliisikonstaapeli Mr. McDickiä tai kuka putosi eilen Suomen turhin plotko -tv-sarjassa jännittävän karsintakilpailun jälkeen. En tiedä, kuinka vitun monta erilaista BB-voidetta kosmetiikkafirmat on markkinoille lykänny, tai kuinka mahtava laji on Zumban ja ampumahiihdon yhdistelmä ZumbShooting. Mä en tiedä, miksi mun pitäisi tietää.

Miksi on niin vitun tärkeää olla ajan hermolla, eikö riitä, että on onnellinen? Mulle on aivan sama, mitä uutuusliköörejä ämmät lipittää, mulle on myös aivan sama, millaiset karvatalvikengät ensitalvi tuo tullessaan ja mikä on tänhetkinen superfood numero uuno. Tehkää mitä teette, minä kuuntelen Kaija Koon menneitä hittejä, omistan kahdet feikkiuggit ja ostan alennusmyynnistä aivan souläästsiison-mekkoja. Että fak juu mään.

tiistai 29. tammikuuta 2013

ärsyttävimmät mainokset vol. emmäätiärä

Mä haluaisin tavata ne ihmiset, jotka ne kaikkein vittumaisimmat mainokset suunnittelee ja toteuttaa. Ihan oikeesti, MIKSI sellaisia munpääräjähtääihanjust-mainoksia pitää tehdä?

Ihan ykkönen mun vihalistalla on tällä hetkellä se saatanan ärysttävä "avaan kenkälaatikon ja kiljun, ihan kuin en muistaisi mitä olen tilannut"-mainos, jossa myös vaatehuoneessa piileskelevä poju kiljuu itteensä hengiltä. Jokainen varmasti tietää, mistä mainoksesta on kyse. Ei jumalauta, emmä ainakaan halua tilata mitään, joka laittaa mut tai perheenjäseneni huutamaan kuin palosireeni.

Myös "naiset ovat vahvoja, ei vahvoja, vaan vahvoja, semivahvoja, suhteellisen vahvoja, kyllä, vahvoja, vahvat naiset ovat, kyllä, vahvoja"-mainos saa mut hapuilemaan leipäveistä. Siis mitä helvettiä? Mihin sillä pyritään? Ku sä oot vahva, sä hikoilet kuin pieni sika?

Myös "SUOMEN RIPULITIETOTOIMISTOSTA HELVEIN HYVÄÄ ILTAA!"-pätkä aiheuttaa mussa myötähäpeää. Miksi AINA kaikesta, joka vähääkään liittyy suolen toimintaan tai ihmisen peräpäähän tehdään mukahauskoja ja varsin epämiellyttäviä klippejä? Oletan, että kaikki varmasti muistavat myös mainoksen, jossa nainen rapsuttaa perärööriään puuta vasten... Hei kamoon, toi uppoo ehkä johonkin 10-vuotiaaseen! Miksei sitten vedetä kaikki nenäsumutemainoksista kurkkutablettimainoksiin samanlailla överiksi? "TULEEKO SINUSTA LIMAA JA VISVAA, KAS NÄIN! OSTA TÄTÄ NIIN ET VUODA ENÄÄ KUIN SEULA, HEH HEH!" Ei ihan oikeesti voi olla niin hauskaa.

Edellä mainittujen lisäksi kissanruokamainokset vituttaa. Niistä tehdään jollain perverssillä tavalla seksistisiä, tyyliin "Mouru-Kisumme rakastaa...uhh... ihanaaaah...aaahh... Kiskaskitikät-pateetaan... oih, kuinka herkullista... mmmm....". Siis ensinnäkin: miksi jonkun täytyy hönkiä, kuinka herkullista joku vitun KISSANRUOKA on?! Voin veikata villisti, että hyvin harva mainoksen tekoon ja toteutukseen osallistuvista ihmisistä on maistanut kyseistä ruokaa. Ja toiseksi, miksi tosiaankin täytyy hönkiä ja huohottaa? Joo, kissa on tosi seksikäs eläin, ihan alkaa hormonit hyrrätä, kun Litzlats-katti nuolee jotain ankanrintaa (mainio mielikuva...).

Kysynkin vanhaan tuttuun jennimäiseen tyyliin, että mikäs mainos saa sut haluamaan kotitekoista teloitusta?

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kakaroille kuri

Mä jotenkin järkytyin eilen, kun huvittaessani itseäni Demi.fi:n maailmassa, törmäsin kuri- ja rajakeskusteluun. Tässä keskustelussa apauttiarallaa vähän alle 18-vuotias tyttö kertoi "tiukoista säännöistään", jotka vanhemmat olivat hänelle menneinä teinivuosina asettaneet, saaden aikaan "siis mä en kestäisi tollasta natsimeininkii"-kommenttipurkauksen. Ja säännöthän olivat olleet seuraavanlaiset: arkisin ennen klo 21 kotiin, vanhemmille piti kertoa missä oli, mihin menossa ja kenen kanssa. Siis todella natsimeininkiä.

Mun mielestä on aivan normaalia, että yläasteikäinen lapsi kertoo missä on ja kenen kanssa. Musta on myös aivan normaalia tulla arkena ennen ysiä himaan; miksi vitussa pitäis huinuta kylillä yötä myöten keskellä viikkoa? Istua jossain puistossa ja palella? Miksi puolenyön korvilla ulkona seisominen on siistimpää ja katu-uskottavampaa, kuin vaikka viideltä päivällä? Ja mun mielestä ajoissa kotiin tuleminen on reilua muitakin perheenjäseniä kohtaan. Kuinka vituttavaa on yrittää mennä nukkumaan, kun teinipissistytär painaa pitkin kyliä vailla järjenhippustakaan... Saatikka yrittää nukkua, kun kyseinen teini kolistelee kotiin ja ryhtyy hakkaamaan läppäriään näppäimistöä aamuyöhön asti.

En myöskään tajua, miksi ei voisi kertoa kenen kanssa on. Itse en ainakaan hengaillut paatuneiden rikollisten ja murhamiesten kanssa, vaan suht normaalien koulutoverini kera, joten ei ole ollut koskaan hankalaa vastata äidin uteluun rehellisesti. Sijainnin kertominenkin koetaan ongelmaksi. Itse en ainakaan maalaillut pilluja koulun takaseinään ja murtautunut kikkarille poltellen kannabista, joten sijainnin tai puuhailun kertominen vanhemmille ei ollut mitenkään mutkikasta. En tajua, miksi omille perheenjäsenille ei voisi kertoa missä ja mitä touhuaa kenenkin kanssa. Mikä voi olla niin saatanan salaista, että kertominen on lähes ylivoimaista? "Missä meet?" "Istun Paulan ja Petjan kanssa koululla." "Ookkemoooi." Onpa vitun hankalaa!

Miksi nykyajan kakaroiden touhun rajoittaminen kotiintuloajoilla ja "utelulla" koetaan jonain yksityisyyden loukkaamisena? Herrajumala, ei meilläkään porukat lähteny paineleen kylille sanomatta sanaakaan, joten en ole koskaan nähnyt syytä miksi mun pitäisi tehdä niin. Koska olen niin vitun iso, että voin päättää itse asioistani? Koska ne on mun henkilökohtaisia jutskii, eikä kuulu muille? Ei jumalauta! Nyt joku roti ja rajat pystyy, mikäli mukulalla itellä ei sen vertaa liiku päässä, että osaisi tulla ihmisten aikaan kotiin ja käyttäytyä fiksusti.

perjantai 25. tammikuuta 2013

vanhusten puolesta

Saan todella usein postaustoiveita liittyen inhottaviin mummeleihin, ärsyttävän hitaisiin vanhuksiin ja epäkohteliaisiin papparaisiin. Vaikka mitä soopaa pystynkin kirjottamaan aiheesta kiinnostumatta, vanhuksia en voi enkä pysty pilkan kohteeksi ottaa. Tokihan hauskaa viihdettä saa vanhuksistakin aikaan, kuten Riku Niemisen Putoushahmo Hieno-mummo, mutta silti en koe mummohuumorin ja varsinkaan vanhusten pilkkaamista asiakseni.

Tokihan välillä vituttaa, kun joku vanhempi rouva etuilee jonossa tai ei sitten millään väistä kaupan tungoksessa, mutta niin vaan tekevät muutkin ihmiset. Ärsyttävät kakarat, vetelehtivät teinit, tympeät keski-ikäiset ja kaikki muutkin ikäluokat. Henkilökohtaisesti en ole kokenut vanhemman väen olevan millään tavalla epäkohteliaampaa sakkia, päin vastoin; monesti vanhemmalta rouvalta tai herralta saa hymyn  ja kiitoksen, kun heille avaa oven tai päästää jonossa edelle. Toista porukkaa on taas muka kiireiset vitun tärkeät keski-ikää hipovat marisijat, joiden suurimmat (ja ainoat) huvit on kirjotella koirankakka- ja taasolihuonostiaurattumeidäntie-tekstareitaan paikallislehden viestipalstalle ja töniä ostoskärryillään ja nahkaveskoillaan.

Mua myös suunnattomasti vituttaa "mitäs vanhuksista, ne kuolee kuitenkin"-asenne. Kummasti me vaan kuollaan kaikki, ainakin viimeisimmän tiedon mukaan. Olisi siis vallan hauska tietää, kuka on oikeutettu päättämään, että missä vaiheessa elämä on arvokasta ja missä ei? Kuka tosiaan voi sanoa, että sellaisen alle kolmekymppisen elämä on merkittävämpää tai tärkeämpää, kuin vaikka 80-vuotiaan? Vanhukset ovat meille tätä yhteiskuntaa luoneet ja verorahoillaan mahdollistaneet sen, että nykypäivän kiittämättömät velliperseet pääsevät kouluun ja lääkärii, että meillä ei ole mitään varaa mussuttaa.

Mun mielestä jokaisen elämän kuuluu olla elämisen arvoista ihan ensimetreiltä kuolinvuoteelle asti. Jokainen hetki elämässä on arvokasta, ei pelkästään ne vitun ihanat teinivuodet tai loisto bisnesmaailmassa keski-iän kynnyksellä. Jokaista ihmistä tulee kunnioittaa, oli sitten sylivauva tai vanha setä kiikkustuolissa. Vaikka vanhus olisi pahoin dementoitunut ja kykenemätön itse itsestään huolehtimaan, kukaan meistä ei ole yhtään mitään määrittelemään, että onkos hän nyt pelkkä yhteiskunnan taakka ja nuorempien jaloissa. Hän on edelleen ihminen! Jos jonkun mielestä ihmisyys alkaa hävitä siinä kuudenkymmenen kieppeillä, niin voi ihan henkilökohtaisesti tulla mulle sen kertomaan.

Me kaikki ollaan oltu pieniä vauvoja, alakoululaisia, enemmän tai vähemmän lorvailevia teinejä ja tulossa hyvää vauhtia veronmaksajiksi ja niiksi ihmisiksi, jotka jatkavat sen maailman rakentelua jonka menneet sukupolvet meille loivat. Kyllä meidän nuorienkin tiimalasissa se hiekka valuu, ei me olla ikuisesti vahvoja ja voittamattomia. Se on kuulkaas hetki vain, kun me ollaan niitä vanhuksia, joita nuoremmat niin kovasti ylenkatsovat ja olisivat valmiita heittämään kadulle.

Joo, mä ymmärrän, että kaikki ei siedä kaikkia; joku ei kestä pikkuvauvoja, jonkun hermo ratkeaa heti vanhan mummon astuessa huoneeseen. Mutta yritetään silti pitää palaset kasassa ja käyttäytyä. Se vaan on kylmä fakta, että jokaisesta ikäryhmästä löytyy ne helmet ja vittupäät. Liian yleistävä käsitys tietyistä ihmisryhmistä saattaa vielä koitua kohtaloksi ja jättää monta mahtavaa persoonaa tapaamatta.

Mummorikasta viikonloppua kaikille!

Helou!

Hauskaa perjantaita joka nassukalle ja tassukalle sinne ruutujen toiselle puolelle. Oon tässä potenut aivan vitullista niska-hartiakipua viimeset viis päivää ja vetänyt siitä johtuvaan pääkipuun jos jonkinlaista särkylääkettä, joten koneella istuminen ja blogiin kirjottelu ei oo ihan hirveesti napannu. Hyvä ku pakolliset asiat on koneella tullu hoidettua... MUTTA! Tattadadaa, kiitos erään miellyttävän apteekin tädin, sain apua vaivaani yllättäen nopeasti, jonka aion nyt jakaa teidän kaikkien kanssa (koska olen huomannut niska-hartia-ongelmien yleistyvän myös nuorten ihmisten keskuudella, kiitos koneella istumisen).

Eli ThermaCare-lämpötyyny. Hintaa kolmella kertakäyttöisella lämpötyynyllä on vajaa 10 euroa, ja on kyllä ehdottomasti sen arvoista. Tyyny lähtee lämpiämään heti, kun sen laittaa paikoilleen ja lämpenee noin 40 asteeseen, ja tämä hupihan kestää sellaiset 8 tuntia. Tämän jälkeen lämpö vaikuttaa kudoksissa toiset 8 tuntia laukaisten lihasjännitystä ja muita jumiongelmia. Apteekin täti sanoi tämän olevan hyvä vastine lihasrelaksanteille, jotka toki auttavat myös, mutta eipä ole kauhean terveellistä niitäkään nappailla naamaansa ku kurkkupastilleja.

Ja ei, en ole tehnyt ThermaCaren kanssa jotain luihua sopparia, vaan ihan hyvää hyvyyttäni jaan tätä ilosanomaa ja suosittelen lämpimästi testaamaan. Mun vajaan viikon helvetti on kuin muisto vain ja pää pyörii ku pöllöllä.

(ps. tuoreita roppakuvia Reeniä horo reeniä -albumissa!)


tiistai 22. tammikuuta 2013

laihdutan, palvokaa minua

Vaikka painoa tältä säkiltä tippuikin vain reilu kymmenen kiloa, olen huomannut olevani aivan eri ihminen. Yhtäkkiä olenkin mielenkiintoinen persoona.

Ihmiset, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä pitkään aikaan tai jopa ikinä, ovat yhtäkkiä kinnostuneita olemassaolostani. Ennen olin se ärsyttävä tankero, jonka seura lähinnä vitutti. Illanistujaisissa kenelläkään ei ollut mulle mitään sanottavaa ja paikallaoloni kiristi hermoja. Nyt olenkin yhtäkkiä kaunis, tyylikäs, sensuelli nuori nainen, jolla on järkeä ja itsekuria. "Hei Jenni, vau mikä muutos, hei mitä kuuluu, siis vau, miten sä ton teit?" No vittu mitenköhän? Söin pitsaa ja join kaljaa varmaan.

Mä ymmärtäisin tän, jos olisin tiputtanut itseni normaalipainoiseksi huomattavasta ylipainosta sen sijaan, että jumppasin itteltäni jokusen ylimääräisen kilon. Tai olisin edes todella timmi, lihaksikas tai muuten muuttunut ulkoiselta olemukseltani huomattavasti. Mutta vitut. Eräänkin kerran multa kysyttiin parista jumppaliikkeestä, johon vastasin silkan maalaisjärjen avulla samanlaista läpäläpää kuin olisin vastannut 10 kiloakin sitten. Sain kuulla epämääräisen selostukseni jälkeen, kuinka ÄLYKÄS olen. Tällainen pienemmän luokan elämäntapamuutos ilmeisesti nostatti niin seurani laatua, kuin älykkyysosamääräänikin.

Ja näinhän se menee. Nykymaailmassa parinkin kilon tiputus vastaa korkeakoulututkintoa ja yliopiston papereita. Jos ihminen osaa laskea kaloreita, juosta juoksumatolla ja jättää joka toisen munkkipossun syömättä, hänen on ehdottomasti oltava älykäs tapaus! Todella mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Pulska tai edes normaalipainoinen ihminen saavuttaessaan jotain merkittävää ei saa niin suurta suitsutusta, kuin laihduttaessaan saisi. Ei tarvitse olla edes hoikka, riittää, että yrittää pudottaa painoaan.

Kertoessani, että varsinainen tarkoitus ei ollut laihduttaa, vaan eka lähti vahingossa puolet ja sitten loput kilot pienellä yrittämällä, mielenkiintoisuuteni vähenee. Mun pitäisi veri ikenistä tirskuen juosta räntäsateessa jalat rakoilla kympin lenkkiä aamuin illoin, pitääkseni yllä tiukan ruokavalion ja sairaan itsekurin omaavan himourheilijan viittaa. En olekaan niin miellyttävää seuraa, kun kerron syöväni karkkia ja pitäväni joskus jopa lepopäiviä. Olenkin ihminen, enkä supersankari! Ou mai fakin kaad.

Sanoisinko, että aivan vitusta koko touhu. Jakkupukuinen take away -kuppi kädessään salille kiiruhtava nuori nainen on ihmisten (varsinkin nuorten naisten ja tyttöjen) ajatuksissa mielikuva sanaparista "vahva nainen". Sellainen ihana mielikuvahan tuhoutuu, kun näkee tämän "vahvan naisen" tekemässä jotain niinkin heikkoa, kuin herkuttelevan likaisissa kollareissa tai kahmimassa Makuunissa irttareita säkkiin. Järkyttävää. Että sekään ei sitten ollut yli-ihminen, vaan perusjamppa ostamassa tavallista jugurttia rasvattoman sijaan.

Ihan vinkki vaan kaikille: jos mitään ylimääräistä ei vyötäröltä löydy ja kroppa sekä mieli ovat tasapainossa, älkää ruokkiko tällaista vitun hämärää ajatusmaailmaa lähtemällä mukaan "olen itsenäinen ja päättävinen, vahva nainen, kohtapa näette!!11"-sekoiluun keittodieettienne ja jumppahelvettienne kanssa.

maanantai 21. tammikuuta 2013

mun elämä on pilalla

No aivan varmasti onkin, tolla asenteella.

Siis jos joku vituttaa, niin "mun elämä on pilalla"-narina mitättömien vastoinkäymisten tullessa eteen. Kyllä mä ymmärrän, että rankat asiat, kuten läheisen menettäminen tai koulukiusaaminen voi viedä ihmisestä mehut vuosiksi, mutta ei saatana! Se, että sun ihastus tykkäskin jonkun vieraan plotkon kuvasta FB:ssa tai jos äiskä eväsi pääsyn vuoden megapartyihin, EI ole millään tavalla tekemisissä sun tulevaisuuden tai loppuelämän kanssa. Paitsi jos sä oikein kovasti sen varjolla yrität pilata elämääsi, niin ehkäpä siinä tapauksessa.

Kai sulla ny menee kaikki ihan päin vittua, jos sä otat jonkin pikkutakapakin takia elämänasenteeksi heti kättelyssä "mä en enää ikinä voi kokea rakkautta, luottamusta, onnistumisen elämyksiä, vihaa, nälkää ja vittusitäsuntätä, koska nolasin itseni totaalisesti kassajonossa tiputtamalla kaikki kolikkoni lattialle!!!"-nirinnarin-ulinan. Aivan varmasti kaikki kaatuu niskaan, kun elämän pikkusattumukset ja kolhut kasvavat potenssiin kolme sun aivotoiminnan yhteydessä.

Ensinnäkään mä en kykene ymmärtämään sitä, että joku minimaalinen asia tuntuu niin valtavalta pettymykseltä. "SÄ ET TIEDÄ MITÄ TÄÄ MERKITSEE MULLE!" Joo en tiä, enkä tiedä sitäkään, miksi aikuinen ihminen itkee ittensä hengiltä yhden kouluhomman kustessa tai sairastuessansa "tärkeänä" treffi-iltana. Hei kamoon, elämä jatkuu! Aivan vitun turhaa itkeä teiniromanssin perään tai työpaikalla sattuneen kommelluksen takia ja heittää kaikki lapaset naulaan.

Toiseksi en tajua, miten joku voi heti päättää, että TÄMÄ asia nyt pilasi mun elämän. Että juuri TÄMÄN asian takia koko tulevaisuus pissii mun jaloille. Ei jumalauta! Ihan pikkuvinkkinä vaan, että tulevaisuudessa tulet lähes satavarmasti kokemaan kovempiakin kohluja, kuin edellämainitut koiran flunssat ja ihastuksen feidaamiset. Mites sä sitten pärjäät, jos olet nyt jo sinetyinyt loppuelämäsi "tää on pelkkää paskaa"-sinetillä?

Kasvattakaa a) selkäranka ja b) pettymyksensietokyky. Kyllä, kaikille meille tapahtuu kurjia asioita lähes päivittäin ja hommat ei rullaa niinku strömssössä ja elokuvissa ja ratulassa ja ihan missä vaan. Niistä vaan täytyy selvitä ja ihan hurjimmat kaverit voi kokeilla jopa oppia niistä (suosittelen kokeilemaan). Vaikka yläasteella näytit vahingossa tissit naapurin sedälle ja pesit lemmikkimarsusi pesukoneessa, ei tarkoita, että olet koko loppuelämäsi luuseri ja valmis kuolemaan marttyyrina ennen kahdenkytäviiden rajapyykkiä. Että lopeta se ulina ja nosta se leuka sieltä tissien välistä.

Ei-niin-epäonnista alkuviikkoa kaikille!

Ps. voin kertoa tämän päivän pahat vastoinkäymiseni, joiden takia mun koko elämä on pilalla:
- Laitoin pesukoneen pyörimään, mutta 1,5 tunnin päästä huomasin hanan olleen kiinni, joten kyseinen kone ei ollut tehnyt mitään. Tunsin itseni luuseriksi.
- Tiskatessani roiskaisin paljon (!) vettä vaatteilleni. Harmitti.
- Päivitin puhelinta ja puolet puhelinnumeroista hävisi. Höh.
- Menin ulos ja unohdin hanskat. Sormia paleli.

Mites sä pilasit elämäsi tänään?

torstai 17. tammikuuta 2013

naisen logiikka

Naisen logiikasta olen ennenkin (ylläripylläri) kirjoitellut, mutta koska me naiset ollaan niin persoonallisuushäiriöistä sakkia, niin kyllähän meistä juttua riittää.

Mähän monen muun naisen tapaan olen sellainen, että mulla on oikeis irvailla ja arvostella muita siihen malliin, että paska lentää suusta. Mutta auta armias, jos joku paukauttaa mulle vastaavaa palautetta... Tokihan me kavereiden kanssa heitellään aivan sairasta settiä toisillemme tyyliin "näytäppäs sää vitun hauskalta, heräsikkö ojasta", mutta tosissaan heitetyt kommentit saat mut uhkumaan sitä kuuluisaa pyhää vihaa. Musta on ihan ok nalkuttaa Petjalle sen vaatteista, pöytätavoista, puhetyylistä ja sivaltaa jos jonkinlaisia kommentteja mitä terävä kieleni nyt vaan sattuun suussani pyörittelemään. Mutta ai saatana sitä raivohelvettiä, kun Petjuskel sattuu heittämään jonkun ei-niin-positiivisen arvion asustani tai heittää läppää mun kustannuksella!

Varsinkin, jos sattuu olemaan päivä, jolloin läpänheitto ei minun, neiti prinsessa herkkäperseen, mielestäni olekaan suvaittavaa. Edellisenä päivänä "hei possu, varo ettet tukehdu ruokaas, heh heh"-tyylinen läpänheitto on ollut mun mielestä hyvinkin hauskaa, mutta seuraavana päivänä voikin olla ihan uudet tuulet. "Onks noi farkut vähä tiukat"-kysymys voi saada mut raivon valtaan, saatikka  että mua ihan tosissaan ryhdyttäisiin pilkkaamaan. Tällaisina päivinä "Muistatsä Jenni, kun sä luulit Nelson Mandelaa formulakuskiks"-muistelutuokiot ei tule kysymykseen, vaan mua on kohdeltava silkkihansikas kädessä.

Meissä naisissa on muitakin hauskoja erityispiirteitä. Esimerkiksi monien naisten tavoin mulla on hyvinkin alkeelliset käsitykset asioiden ja esineiden valmistuksesta. Mun mielestä talo rakennetaan siten, että ensin tehään kuoppa, sitten se täytetään, laitetaan betonia lattiaksi, otetaan vähän lautoja ja villaa, naputellaan ne laudat kokoon ja stadaa, siinä on talo. Kyllähän mä tiedän, että ei se nyt ihan noin mene, edes pähkinänkuoressa ja villisti tiivistettynä, mutta ton parempaa käsitystä mulla ei ole. Tai joku auto. Joo, laitappa Jenni korjaan jonkun kiesiparka, niin voidaan samantien soittaa ambulanssi ja palokunta. Ei vaan mene mun päähäni!

Mutta vastoin monia muita naisia, en voi tajuta Sinkkuelämää-sekoilua, kenkämaniaa ja laukkufriikkeilyä (vittu, jos jotain sanaa mä vihaan, niin se on LAUKKUFRIIKKI). Siis miksi mun täytyis seota ku huumattu kanttura jos näen jonkun helvetin korkokenkäparin -iik- 15 % alennuksella tai siteerata perse märkänä jotain Sarah Jessica Parkeria Facebookissa? En niinku yhtään ihmettele, että naista pidetään tyhmempänä ja heikompana sukupuolena, ku esikuva on joku kenkiä hamstraava ikisinkku plotko.

Naiset myös saa -mielestään- tehdä mitä vaan. Nukutaan kaveripoikien vieressä, nylkytetään exän jalkaa, kuolataan julkkiksia pimppa märkänä MUTTA VITTU SITÄ SEKOILUA, kun se oma kulta fanittaakin Megan Foxia, juttelee baarissa exän kanssa tai tekstaa naispuoliselle työkaverilleen. Kyseessä on sika, mulkku, kusipäänarsisti ja pettäjä, joka muiden miesten tapaan haluaa vaan sitä yhtä asiaa ja nyyhnyyh. "Se ei oo sun arvonen!!" "Ei niin!!11"

Mikäs sua niin vitusti naiseudessa ja naisen logiikassa naurattaa?

Ja ennenku joku menkkahirviö vetää lehmämäisen turpeaan turpaansa minkäänlaista italianpataan käytettävää vihannessekoitusta, muistutan blogin olevan huumoripainotteinen ja armottomalla liioittelulla varustettu.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

yksiöviha

Otsikosta voisi päätellä mun kokevan jotain vihaan kotiani kohtaan, mutta ei, tää on nyt ihan päinvastainen juttu.

Mä olen meinaan havainnut, miten yksiössä asumista ylenkatsotaan. Yksiössä asuu köyhät opiskelijateinit, rappioalkoholistit ja huumausaineita käyttävät elämäntapaluuserit. Yksiöissä asuu pohjasakkaa tai olosuhteiden pakosta kyseiseen koirankoppiin ahdistettu ihminen, maksimissaan kaksi. Ei kukaan tervejärkinen, normaali ihminen.

Itse kummastelen näitä asenteita yksiöissä tai pienehköissä kaksioissa asumista kohtaan. Saan aivan tarpeeksi usein kuulla "Siis vieläks te asutte siellä?!"-kauhisteluja ja voivottelua aiheesta "siis mä ainaki tarviin tilaa ja omaa speissii ja huoneit, emmä pystyis missää opiskelijaluukussa asuun". Niin SINÄ tarvitset, en minä. Ja tietääkseni MINÄ asun asunnossani. Vittu emmäkä mussuta muille, että ei saatana, emmä ainakaan haluais asua sun kolkossa kolmiossa, jossa makuuhuoneen päätarkoitus on kerätä romua ja vaatevuoria sängyn ympärille ja jonne voi mennä pakoon poikaystävän pleikkaria pelaavia ystäviä.

Mä en oikein ole ymmärtänyt, mihin mä tarvitsisin ylimääräisen huoneen. Että saisin lisää pinta-alaa siivottavaksi? Että saisin piilotella sotkua ja romua ovien taakse? Että vaikuttaisin aikuiselta ihmiseltä muiden silmissä? Että saisin esitellä eleganteille ystävilleni makuuhuoneen kynttiläkruunua ja päiväpeiton hapsutupsuja? Mä en jotenkin kykene ymmärtämään, millä vitun järjellä aikuisuus ja asunnon pinta-ala huoneineen kulkee käsi kädessä. "No oottekos isompaa kämppää kattellu?" No ookkos sää menolippua vitunkauas kattellu?

Kyllä mä sen käsitän, että harva kykenee asumaan kumppaninsa kanssa pienessä asunnossa muuta kuin hetkellisen järjestelyn vuoksi, mutta mun mielestä muiden pitäisi myös käsittää se, että meistä tää on ihan jees. Ei tää ole mulle mikään pakonsanelema koppi, jossa täytyy nyt olla kituutella ja opiskelijabudjettimaisesti syödä nuudelia. Tää on mun koti, johon mä olen kiintynyt kuluneen viiden vuoden aikana. Me asutaan täällä täysin vapaaehtoisesti ja omasta halustamme. Musta olis ihan hirveen kiva, jos muutkin kykenisi ymmärtämään ja kunnioittamaan toisen kotia. Kyllä mäkin kuljen maireesti hymyillen ystävien ja tuttavien lähiökerrostalokaksiot läpi sen sijaan, että aloitan keskustelun lauseella "itsehän EN asuisi täällä."

Epäilen, että tekstiin pystyy samaistumaan myös kaveripiirinsä ainoat kerrostaloasujat. "Siis itse ainakin asun mieluummin tässä vitun ihanassa omakotitalossani tällä ihan vitun ihanalla omakotialueella, itsehän EN voisi asua kerrostalossa." HIRVEEN KIVA! Kaikki vaan ei halua samaa kuin sinä!

IMG_3210

IMG_3212

IMG_3213

Entäs sä, saatko usein kuulla mussunmussua asumismuodostasi, kodistasi tai asumistyylistäsi? Jaa vitutuksesi ja kevennä oloasi!

maanantai 14. tammikuuta 2013

miesten logiikka

Miesten (eikä naisten) logiikasta voi koskaan kirjoittaa liikaa.

Ehdottomasti miesten aikakäsitys on huikea. "Mä vaihdan tän jarrupalan/bensatankin korkin/pyyhkijänsulan  iha nopee, menee max. vartti." ="No tässähän meni se kaks tuntia, kun vähän kattelin ja pohdiskelin ja poltin askin röökiä ja soitin pari puhelua." Ei saatana! Miten sulla voi tosiaan kusta noin mainiosti reisille sun työnkeston suunnitteleminen? Kymmenen minaa voi heittää helposti suuntaan jos toiseen, mutta TUNTEJA? Ja tää aikakäsitys käy toteen myös toisinkin päin:

Nimeltämainitsematon blogin kirjoittaja: -Lähetään vartin päästä, mä vaan etin äkkiä paidan ja lompakon.
Nimeltämainitsemattoman blogin kirjoittajan kumppani: -Joo, mä tuun kohta hakeen sut.
...aikaa kuluu...
Nimeltä mainitsematon blogin kirjoittaja: -Niin missä vitussa sä oikein taas oot?
Nimeltämainitsemattoman blogin kirjoittajan kumppani: - No siis mä ajattelin että sulla kuitenkin kestää.

Miehet. Ensinnäkin: vartti ei ole kaksi tuntia mistään ilmansuunnasta tarkasteltuna, ja toiseksi, KAIKILLA NAISILLA EI KESTÄ IKUISUUKSIA LÖYTÄÄ YHTÄ PAITAA! Se, että naisella on joskus vähän kussut tukankuivaamiseen varatun ajan suunnittelu tai aikaa on kulunut yllättävän paljon sukkahousuja etsiessä, se ei tarkoita, että nainen olisi aina myöhässä ja kierisi vaatekriisissään tunteja joka saatanan kerta!

Miesten MINÄ ITSE-mania on myös hyvin hauska. Ei tarvi ku mainita, että tarvittais uus leikkuulauta/yöpöytä/lampunvarjostin, niin kyllähän siinä kellä tahansa Jantterilla alkaa päässä raksuttamaan välineet, materiaalit ja valmistusprosessi. Ei vittu puhettakaan, että haetaan Ikeasta joku käppänä, EI. SE PITÄÄ TEHDÄ ITSE! Täytyy nähdä tuskaa, vaivaa ja veripisaroita sekoittuneena hikeen, sen sijaan että kyseinen esine haetaan Tokmannilta parilla eurolla. Myös vaaralliset sähkötyöt ja arvelluttavat remontit täytyy tehdä itse, koska onhan todella noloa pyytää ammatti-ihminen asia hoitamaan! Onhan se kurjaa, jos ammattimies (=itseä taitavampi mieshenkilö) tulee ja tekee työnsä, eikä olekaan mahdollisuutta päästä ensiapuun veristä haavaa ja rytmihäiriöistä sydäntä pidellen, päällimmäisenä ajatuksena "OLEN MIES, MINÄ YRITIN ITSE!".

Ihmettelen myös miessukupuolisten henkilöiden rahankäyttöä. Ruokatarvikkeiden, siivousvälineiden ja kodin tavaroiden ostaminen on typerääkin typerämpää rahantuhlaamista, kun taas kotiteattereiden, pari tuumaa isomman television ja kesävanteiden ostaminen taas suorastaan sijoituksia, ellei jopa välttämättömiä hankintoja. Tää seittemää dvd:tä kerrallaan soittava taskukokoinen elokuvateatteri on MAINIO OSTOS, VAAN SEITTEMÄNSATAAYSIKYTYSI! Jääkööt nuo ylihinnoitellut kympin pussilakanat hyllyyn, meille tulee mahtava elokuvaelämys!

ps. ei hätää pojat, kyllä naistenkin nilkkoihin osuvat pilkat Naisten logiikka-postauksen muodossa on tulossa lähitulevaisuudessa.

perjantai 11. tammikuuta 2013

tilanteita, joissa ei osaa olla aikuinen

"Hei tosi lapsellista" on mun mielestä joku kulunein sanonta ikinä. Vittuku aina ei pysty olemaan aikuinen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Siis jos yhtäkkiä on mahdollisuus johonkin kivaan ja hassuun, mä ainakin tartun siihen silläkin uhalla, että joku näkee ja kokee toimintani lapsellisena. Vittu jos pihassa on huikee vesilammikko ja mulla tuurilla (tuurilla, yeah right...) sattuu olemaan Hait jalassa, niin aivan varmasti kahlaan sen lätäkön läpi. Vaikka Petja häpeiskin silmät päästään mun molskiessa kurassa kymmenen naapurin ollessa järkyttyneenä yleisönä, mä aion toteuttaa syvänmeren pintapolskinnan.

Tai jos jossain jaetaan ilmapalloja... Mä kuolen aina pikkuisen sisältä, jos niitä annetaankin vain lapsille, eikä ilmapallonjakelijat katsokaan yli 10-vuotiaisiin. Vittu ilmapallo jos mikä lisää onnellisuutta! Kaikilla pitäis olla ilmapallo.

Sitten tietenkin tulee niitä negatiivisempia tilanteita, jossa aikuisen roolissa oleminen on hyvin hankalaa. Mikäli mun pikkuveljeä vaikka kiusattais, mä varmaan menisin ala-asteen pihalle rääpimään päätä ja polkemaan jalkaa. Onneks mun veli on sen verran kova luu että em. tilanne on aika absurdi, mutta jos näin kävisi, mä varmaan homottelisin ja haistattelisin kaikki 8-vuotiaat pikkugangsterit maan alle.

Toinen tilanne, jossa oma aikuisuus on vaikea pitää kasassa, on koulu. Jos joku elämäänsä kyllästynyt opettajanrääkkä tekee kerta toisensa jälkeen muiden opiskelusta tuskaista jännitysnäytelmää ja useiden asiallisten palautteiden jälkeenkin jatkaisi, mä olen valmis vetämään teiniangsti-kortin taskusta ja kiukuttelemaan kuin 5-vuotias tyttö epäonnistuneiden prinsessasynttärien jälkeen.

Myös hetki, jossa joku plotkoista plotkoin kaljaakittaava lehmä tulee rääpimään päätä oikein urakalla, voi aiheuttaa mussa asiallisen keskustelunhalun sijasta "ite oot!!! haista vagina!!!"-fiiliksen. Sellaisina hetkinä sitä voi vaan tulla laskeuduttua vastapuolen tasolle ja ei vaan yksinkertaisesti kykene enää pitämään hermoja kasassa. Onneksi tällaista ei ole elämäni aikana montaa kertaa tapahtunut ja tähän asti lähes joka kerta olen kyennyt jokseenkin olemaan... no, jossen aikuinen niin ainakin aikuisempi osapuoli.

Voisin myös kuvitella, että jos joku tekisi mulle rakkaille ihmisille ilkivaltaa tai jonkin sortin kiusaa, fiksun pohdinnan ja ongelmanratkaisukyvyn äärirajoille viemisen sijaan varmaan kostaisin samalla mitalla. "Sä naarmutit mun mummon/kummin/kaiman autoo, nyt mä kyl kamppaan sut kassajonos!"

Mikä on se hetki, kun sun aikuisuus/aikuismaisuus rakoilee uhkaavasti?

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tosi-tv -ohjelmat, joita ei vielä ole toteutettu

On viidakon tähtösiä, Maajussille sitä sun tätä, Poliiseja, Pelastajia, Idolseja ja jos jonkinmoista askartelupiiperrysohjelmaa, mutta silti moni mainio tositeeveemahdollisuus on jäänyt toteuttamatta.

Väistykää Metsurit ja Rekkakuskit jäällä, nyt tulee Lähikaupan Kassat! Kuinka jännittävää olisikaan seurata maitohyllyn täyttöä, myöhäisillan invertaatiota ja hillitöntä kassatyöskentelyä! Tätä voisi seurata toinen tuotantokausi, joka keskittyisi enemmän kioskeihin ja lottokuponkeja täyttäviin äijänkäppänöihin. Itse tärisisin jännityksestä sillä hetkellä, kun kahviautomaatti irtisanoo sopparin tai alaikäinen yrittää ostaa röökiä. (Ihan oikeesti, mieluummin tätä, ku jotain Tuuria ja Tallinnaa)

Myös kirjastosta saisi jännittävää tositeeveetä; kenellä on lainaus myöhässä ja kuka puhuukaan liian kovalla äänellä? Minne katosi Laura menopäällä-kirja oikealta paikaltaan ja kuka töherteli Bertin päiväkirjoihin? Lainasiko edellinen asiakas väärällä kirjastokortilla? Meno yltyy hurjemmaksi, kun kameraryhmä päästetään liikkuvaan kirjastoautoon.

Satuhäät ja kumppanit vittuun, paljon mielenkiintoisempaa olisi seurata pariskuntien häiden sijaan eroprosessia. "Vituttaako vaimo? Haluatko äijästäsi eroon jo kuukauden kuluttua häistä? Ilmottaudu mukaan uutuussarjaamme Eroajat!" Tyypit riitelee huoltajuudesta, koirasta ja kämpästä, iskee nimet paperiin ja muuttaa erilleen sillä välin, kun Suomen kansa jännittää popparikulho kainalossa eron jänskimpiä käänteitä.

Opiskelijat olis myös mainio kohde sarjan tekemiseen. Käytäviä laahustavia nuoria take away-munkit kädessä, tupakkapaikalla ringissä notkuvia teinejä ja monistehelvetissä piehtaroivia aikuisopiskelijoita. Hermoraunioita abeja, Jameraan jonottavia pissiksiä kaljarahaa vailla ja öljykäsisiä amiksia autonratissa. Ai että, sen nimekäs vois antaa vaikka "Suomen toivot".

Julkkiksiakin voisi hyödyntää. Esimerkiksi opetettaisiin misseille yleissivistystä tai etsittäisiin BB-julkkiksille oikeita töitä. "Keskiviikon jaksossa jännittäviä hetkiä; saako BB-Aulikki osa-aikatöitä, vai yllättääkö laiskuus?" Vastuuttomille julkimoäideille voitaisiin järjestää talouskoulutyylinen kilpailu, jossa ämmät laitetaan puoleksi vuodeksi maataloon ja siellä sitten opetellaan pesemään pyykit, astiat ja vauvan perseet. Edellämainittujen tositeeveeohjelmien häviäjät iskettäisiin rakettiin, jonka kyljessä lukee "vitun kauas".

Olen myös hämmentynyt, kun televisio ei näytä Iholla-tyylistä ohjelmaa eläimen näkökulmasta. Olisi kerrassaan mieltäavartavaa katsella tunti videomateriaalia, jonka on kuvannut koiran selkään kiinnitetty tai sikalan katossa roikkuva kamera. Sen nimi voisi olla vaikka "Karvalla" tai "Turkilla". Myös "Mirrin matkassa" voisi kerätä katsojia.

Mitä sä kaipaat televisioon? Ohjelma, jossa ö-luokan julkkiksille annetaan 200 litraa viinaa ja kasa aseita? Dokumenttielokuva tilitoimistosta? Tositeeveetä liimatehtaalta?

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

arkeen paluu

Moni on jo palannut arkeen duunin ja koulun muodossa, mutta mulla se helvetti on vasta edessä. huomenna se saatanan herätyskello kilkattaa ennen kuutta ja kutsuu koulutielle. Mikä tässä arjessa on niin hankalaa?

 Ei sen puoleen, ei mun lomakaan mikään kaikkein lomamaisin ollu, viinanhuuruiset illat oli hyvinkin vähissä, töissä tuli vierailtua ja muutenkin oltiin aika menossa mukana. Mutta silti. Ei tää viä voi loppua! Pääsin just maistaan vapautta, monia herätyskellottomia aamuja, kollareissa raahustamista ja Salkkarimaratoneja. Koulupaperit oli piilossa (niin saatanan hyvässä piilossa olikin, että niiden löytäminen olis melkein vaatinut jonkun tutkimusmatkailijan avuksi), penaali on edelleen, motivaatiosta puhumattakaan. Mä en tiä ees mistä mä löydän siistit vaatteet kouluun, ku joka paikka on täynnä epämääräsiä oloasuja, villasukkia ja yöpaitoja. Vittu!

Tokihan moni voi hakea iloa ja intoa koulukavereiden jälleennäkemisestä, kouluruuasta ja tasaisesta rytmistä, mutta mua vaan vituttaa niin isolla veellä, että hurjinkaan prostutioitu sellasta omista. Taas joutuu aamulla laahustaan tonne pysäkille seisomaan ku joku saatanan idiootti odottamaan viidakkolinjaa, joka tulee ajallaan jos oikein jäätävä mäihä iskee kohdilleen. Tai vielä suuremmalla todennäköisyydellä myöhästyn siitä ja aiheutan valtavaa pahennusta pamahtaessani paikalle koulun auditorioon seksikkäästi myöhässä. Mä tuskin maltan odottaa aamua!

Ja sitten pääsen kantamaan kuuttasataa kiloo lomakkeita, monisteita, lipunlappusia ja A3-kokoisia mindmappeja niin valtavalla innolla, että koululaukusta katkee kahvat. Paperi-, Moodle-, kotitentti- ja Wilma-helvetti, täältä tullaan! Saatana kynät terotettuina ja valmiina vääntämään muistiinpanoja tajuttomalla tahdilla taustalla pyörivistä mukahauskoista opetusvideoista, tyyliin "Ajankohtainen kakkonen vuonna 1998: Lasolin-Lassen alkoholistivuodet" ja "Dokumenttiprojekti esittää: Sairaanhoitoa koskevat lakimuutokset ennen vuotta 1962, kertojana Santeri Kinnunen".

Kaikkein surkuhupaisinta on, että edellämainitut asiat ovat oikeasti mun mielestä, no, mukavia; tykkään olla koulussa ja tehdä muistiinpanoja, keskustella ryhmässä ja raapustella keskenäni kirjallista materiaalia aiheesta kuin aiheesta. Musta on mukavaa kantaa kirjoja, ympyröidä Stabiloilla oman oppimisen kannalta tärkeitä asioita ja päteä. Nyt vaan vielä toi loma maistuu suussa, niin pelkkä ajatus lyijykynän ottamisesta käteen tuntuu suhteellisen tuskalliselta. Saatikka että mun aivot olis valmiina ottamaan vastaan tietoa! Tällä hetkellä mun päässä pyörii se, mihin kohtaan eilen Petjan kanssa jäätiin Salkkareissa (ollaan menossa dvd:ssä 3) ja mistäs täältä asunnosta vielä vois löytää joulukarkkeja.

Mää toivon oikein kädet ristissä, että huomenna mä saan polkastua mun opiskelumoodin ja taas käyntiin ja pääsen taas koulun makuun. Voihan olla, että 24 tunnin päästä mä olen tyhjentänyt Tampereen kirjakaupat alan materiaalista ja luen latinaa ihan vaan iltapuuhaksi. Voi myös olla, että mä villiinnyn täysin ja laitan Stabilo-kokoelman uusiksi. Vielä tilanne näyttää aika pahalta, mutta kaikki on mahdollista ja läpätilää.

 Millasilla fiiliksillä siä ruudun toisella puolella on arki lähteny rullaileen?

vuosikatsaus

Eli mun vitun nätti naama vuoden 2012 jokaiselta kuukaudelta. Kuvia musta ootte pyytäny ja tässä niitä onki niin paljon ettei tarvikka taas vuoteen lärviänsä esitellä! Ja lähtee luonnollisesti 2012 tammikuusta etiäppäi.


lällällääläskii
innokas nahkasäkki pailaa uutta vuotta 2012!

JJ 039
aivittu miten seesteistä

kännykästä 162
Petjuskel my man!

toukokuu 019
Taksissa kevään korvalla. Aijjumantsuikka.

ristiäiset 029
Tuplapoikien tuore kummitäti toukokuussa 2012.

030
Juhannuksena veneilemässä Petjuskelin ja Paketsun railakkaassa seurueessa.

heinäq 003
Paulan penthousessa pikku viini-illassa.

elokuuu7 020
Paulababyn kanssa hurvittelemassa Itämerellä rich bitch -tyyliin.

jepa 006
Haalaripötköttelyä ennen remppaa.

lokakuu 043
Voi saatana ku ottarypyt ei mahtunu kuvaan!

IMG_3026
Luokan pikkujouluissa sivistyneesti. Stay upit valuu hauskasti.

IMG_3078
Smack me Santa!

IMG_3035
Kirsikkana kakun päällä vuoden 2012 koulukuva! Otta vaikuttaa yllättävän sileältä ku oikein yrittää.


Onko kellään ideoita, mistä vielä voisi tehdä kuvapostauksen (aiheena siis viime vuosi)? Tässä oli mun saatanan kaunis naama, muita ideoita? Vuoden 2012 reissut, partyt, luontokuvat...? Että saatais niitä kuvia janoavillekin vähä hupia!

torstai 3. tammikuuta 2013

Kuntosalin vitutukset

Monia vituttaa jostain syystä kuntosaleilla treenaavat meikatut ja laitetut naiset, mikä on musta kovin outoa. Miksi vitussa mua tai mun treeniäni haittaisi toisen tekoripset tai poskipuna? Kyllä mäkin menen salille monesti jostain muualta kuin meikittömänä sängynpohjalta, enkä koe tarpeelliseksi laappia naamamaalejani pois vain siksi, ettei jonkun salipäivä mene pilalle mun ehostetun olemukseni takia. "Salilla kuuluu olla ruma ja hikinen!!!" Joo ripsivärihän onkin tunnettu hikoilun estäjä, ja kyllä, rakennekynnet vie mahdollisuuden olla punakka ja puhiseva!! Vaikka mulla olis naamassa kolme kiloa mattamoussea, niin kyllä se kauneus katoaa jo alkulämpän aikana.

Eikä mua myöskään vituta nämä monien salimarkkujen inhokit, eli juoksumatolla kävelijät. Kuka saatana määrittelee mitä siinä pitää tehdä ja kuinka lujaa mennä? Tiedän ihmisiä, jotka eivät kykene jonkun fyysisen ongelman tai vaikka leikkauksen takia koskaan enää juoksemaan. Pitäisikö heiltä evätä reipas kävely matolla, koska joku fitnessguru kokee oman kymmenen minuutin hölköttelynsä olevan merkittävämpää urheilua?

Em. sijaan mua vituttaa muut jutut kuntosalin hämärässä. Ykkösinhokkini on tällainen välineiden varaaja ja painovaras. Enpä usko, että kukaan tarvitsee samanaikaisesti penkkiä, levypainoja, paria kahvakuulaa, painoparia ja jumppamattoa. SILTI joku tanopää silloin tällöin kokee oikeudekseen kasata kaikki irtoava urheiluvälineistö itselleen pieneksi saarekkeeksi salin nurkkaan ja varaa ne itselleen jättämällä esimerkiksi juomapullon niiden viereen, lähtiessään varastamaan lisää kamaa tavaravuoreensa. Vittu sitä mulkoilua, kun käy hakemassa tästä jumppahelvetistä kahvakuulan! Hei kamoon, emmäkä merkkaa itselleni kolmea eri laitetta levittelemällä tavaroitani niiden päälle! Että et varppina mee jalkaprässiin, ku mä jätin ulkokenkäni siihen, etkä koske kuntopyörään ku mun vittu hevonen istuu ny siinä.

Mua vituttaa myös venyttelyissä ja jumpissa parhaiden paikkojen varaaminen, eli kolme ämmää levittäytyy keskelle salia välittämättä siitä, että fiksumpi asettautuminen mahdollistaisi muillekin mukavan liikuntatuokion. Kyllä mua vituttaa olla jalat puoliksi ikkunasta pihalla, kun joku haahkajengi vie kymmenen ihmisen tilan makaamalla äksänä keskellä lattiaa. Pikkiriikkinen tiivistys ei luulisi olevan aivan ylitsepääsemätön käytäntö.

Entisellä salilla mulla oli myös sellainen vitutuksen kohde, joka nykyään on pelkkä muisto: sönköttävät salimarkut. Mua ei ihan hirveästi kiinnosta mikä on Penan penaennätys, millainen näkemys heillä on minun treenaamisestani tai kuinka kovia äijiä he ylipäätään ovat. Enkä myöskään aio esitellä mitään kehoni lihaksia heille heidän pyynnöstään. Enkä ole myöskään kiinnostunut kuulemaan heidän mielipidettään vartalostani. Oli yllättävän raskasta aina kesken sarjan, kun joku keski-ikäinen hormonihirmu tulee kehumaan persettä tai pyytämään vatsalihasesittelyä. Vaikka olin paikan ainoa alle 45-vuotias ja ylipäätään ainoa nainen, mut voi silti jättää ihan oman onneani nojaan...

Mikäs sua vituttaa liikuntaa harrastaessa?

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kaksi naamaa

Kaksinaamaisuus on jotenkin sellainen juttu, että enpä usko maailmassa olevan montakaan heppua jota tämä ei vituttaisi.

Itse en pidä kaksinaamaisuutena sitä, että käyttäytyy miellyttävästi inhoamansa ihmisen seurassa. Kyllä mä ainakin voin heittää läppää ja olla mukava ihmiselle, josta en pidä. En koe silloin olevani kaksinaamainen, vaan hyväkäytöksinen. Kaikista kun ei voi tykätä, mutta kaikkien kanssa pystyy tulemaan toimeen niin halutessaan.

Mutta se, että haukkuu päivät pitkät kaveriaan, mutta hengailee tämän kanssa kuin parhaimmatkin ystävykset, on kaksinaamaisuutta. Musta on ainakin äärimmäisen raskasta kuunnella jonkun haukkuvan ystäväänsä tai tuttuansa, mutta silti olla ihan pokeria kun kyseiset ihmiset kävelevät vastaan kuin paita ja perse. Että joo, tietäisitpä vaan mitä paskaa bestiksesi susta kylillä levittelee.

Mua ei vituta niinkään se paskanpuhuminen, sitähän suurin osa tekee joka tapauksessa. Ne jotka muuta väittää, ei vaan itse tajua omaa paskanlätinäänsä. Mutta mua vituttaa se haukkumisen kohteena olevan henkilön kanssa kamuilu. Sehän on saatana ihan täysin toisen ihmisen pitämistä pilkkanaan! Että oon mää sun vitun hyvä frendi, mitä ny irvailen sun kustannuksella muussa porukassa niin että veri tirskuu ikenistä.

Mä ainakin haluan vältellä sellaisia jatkuvalla syötöllä muita mollaavia ihmisiä; jos muiden haukkuminen mulle onnistuu, miksei onnistuisi mun elämällä revittely muille? Mä olen mieluummin yksin, ku kaveeraan jonkun sellaisen kanssa, jolle sosiaalinen kanssakäyminen on vain tapa hankkia aiheita pilkkaamista varten.

Enkä mä kyllä ymmärrä sitäkään, miksi täytyy hengata ihmisen kanssa, josta ei juurikaan pidä. Kaverien puute? Oma epävarmuus ajaa mollaaminen muita? Yritys kuulostaa muiden korvissa äärimmäisen khuulilta? Vittu hyvä jos jaksan olla pitämieni ihmisten seurassa, saatikka että jaksaisin viettää vapaa-aikani vatipäiden kanssa! Ja sen jälkeen vielä haukkua tää toveri jollekin toiselle samankaltaiselle vatipäälle... Ei vittu mene mun ymmärrykseen toi pakkohengailu vihaamiensa ihmisten kanssa.

Valaiskaa mua: miksi ihmiset kaveeraavat ja viettävät aikaa ihmisten kanssa, joita joko koko ajan haukkuvat muille tai joista ei muuten vaan pidä?