HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

arkeen paluu

Moni on jo palannut arkeen duunin ja koulun muodossa, mutta mulla se helvetti on vasta edessä. huomenna se saatanan herätyskello kilkattaa ennen kuutta ja kutsuu koulutielle. Mikä tässä arjessa on niin hankalaa?

 Ei sen puoleen, ei mun lomakaan mikään kaikkein lomamaisin ollu, viinanhuuruiset illat oli hyvinkin vähissä, töissä tuli vierailtua ja muutenkin oltiin aika menossa mukana. Mutta silti. Ei tää viä voi loppua! Pääsin just maistaan vapautta, monia herätyskellottomia aamuja, kollareissa raahustamista ja Salkkarimaratoneja. Koulupaperit oli piilossa (niin saatanan hyvässä piilossa olikin, että niiden löytäminen olis melkein vaatinut jonkun tutkimusmatkailijan avuksi), penaali on edelleen, motivaatiosta puhumattakaan. Mä en tiä ees mistä mä löydän siistit vaatteet kouluun, ku joka paikka on täynnä epämääräsiä oloasuja, villasukkia ja yöpaitoja. Vittu!

Tokihan moni voi hakea iloa ja intoa koulukavereiden jälleennäkemisestä, kouluruuasta ja tasaisesta rytmistä, mutta mua vaan vituttaa niin isolla veellä, että hurjinkaan prostutioitu sellasta omista. Taas joutuu aamulla laahustaan tonne pysäkille seisomaan ku joku saatanan idiootti odottamaan viidakkolinjaa, joka tulee ajallaan jos oikein jäätävä mäihä iskee kohdilleen. Tai vielä suuremmalla todennäköisyydellä myöhästyn siitä ja aiheutan valtavaa pahennusta pamahtaessani paikalle koulun auditorioon seksikkäästi myöhässä. Mä tuskin maltan odottaa aamua!

Ja sitten pääsen kantamaan kuuttasataa kiloo lomakkeita, monisteita, lipunlappusia ja A3-kokoisia mindmappeja niin valtavalla innolla, että koululaukusta katkee kahvat. Paperi-, Moodle-, kotitentti- ja Wilma-helvetti, täältä tullaan! Saatana kynät terotettuina ja valmiina vääntämään muistiinpanoja tajuttomalla tahdilla taustalla pyörivistä mukahauskoista opetusvideoista, tyyliin "Ajankohtainen kakkonen vuonna 1998: Lasolin-Lassen alkoholistivuodet" ja "Dokumenttiprojekti esittää: Sairaanhoitoa koskevat lakimuutokset ennen vuotta 1962, kertojana Santeri Kinnunen".

Kaikkein surkuhupaisinta on, että edellämainitut asiat ovat oikeasti mun mielestä, no, mukavia; tykkään olla koulussa ja tehdä muistiinpanoja, keskustella ryhmässä ja raapustella keskenäni kirjallista materiaalia aiheesta kuin aiheesta. Musta on mukavaa kantaa kirjoja, ympyröidä Stabiloilla oman oppimisen kannalta tärkeitä asioita ja päteä. Nyt vaan vielä toi loma maistuu suussa, niin pelkkä ajatus lyijykynän ottamisesta käteen tuntuu suhteellisen tuskalliselta. Saatikka että mun aivot olis valmiina ottamaan vastaan tietoa! Tällä hetkellä mun päässä pyörii se, mihin kohtaan eilen Petjan kanssa jäätiin Salkkareissa (ollaan menossa dvd:ssä 3) ja mistäs täältä asunnosta vielä vois löytää joulukarkkeja.

Mää toivon oikein kädet ristissä, että huomenna mä saan polkastua mun opiskelumoodin ja taas käyntiin ja pääsen taas koulun makuun. Voihan olla, että 24 tunnin päästä mä olen tyhjentänyt Tampereen kirjakaupat alan materiaalista ja luen latinaa ihan vaan iltapuuhaksi. Voi myös olla, että mä villiinnyn täysin ja laitan Stabilo-kokoelman uusiksi. Vielä tilanne näyttää aika pahalta, mutta kaikki on mahdollista ja läpätilää.

 Millasilla fiiliksillä siä ruudun toisella puolella on arki lähteny rullaileen?

11 kommenttia:

  1. could not agree more! huomenna sitten lukioon ja alkaa kirjoituksiin valmistautuminen ymsyms kamalaa D:

    VastaaPoista
  2. Niin asiaa! Mua vaan vituttaa niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla... Eikä yhtään helpota kun poikaystävä lähtee ylihuomenna viikoks Espanjaan kaverinsa kanssa lomaileen...

    VastaaPoista
  3. Mää jo kävin viimeviikolla 3 päivää koulussa istumassa ja helvetinhelvetti! Loppuen lopuks lomat on pelkästään perseestä; vähintään viimeset 2 viikkoa ennen lomaa menee koulussa siihen loman odotukseen; ei jaksa opiskella "eikä tarvikkaan kun kohta on loma ja sitten lomalla voi opiskella" (ja paskat sitä ikinä lomalla mitään tuu tehtyö kuitenkaan) ja sitte loman jälkeen menee vähintään toiset 2 viikkoa, mun kohalla ainaki enemmänki, siihen että pääsee taas siihen koulurytmiin..

    BTW, voisitko joskus tehä semmosen postauksen missä kerrot sun reeniohjelman? Siis kaikki liikkeet/laitteet ymsyms. ja painot ja sillee?

    VastaaPoista
  4. ota konvehtirasia mukaan koulunpenkille, piristää kummasti!

    VastaaPoista
  5. Kohta pittää lähtee koululle ja en tiiä pittäiskö itkee vai nauraa. Melkein kolme viikkoo oon vaan lomaillu ja nyt sitten koittais taas arki. Tavallaan musta on kivaa, koska näkee taas koulukaverit, saa jonkinlaisen rytmin (toivottavasti) takasin ja niin pois päin, mutta silti. Kyllä se lomailu vaan oli mukavaa, koska en oo moneen vuoteen viettäny tämmöstä lomaa, aina ollu lomat töissä ja nyt ei sit oo aavistustakaan, millon seuraavan kerran on mahollisuus näin pitkään lomaan.. Ehkäpä sitä tässä tän päivän aikana ryhdistäytyy ja arki alkaa tuntua ihan mukavalta.

    VastaaPoista
  6. hyi saatana, mun valmistumisesta on kulunu kohta kaks vuotta ja olin unohtanu sellasen asian olemassaolon ku MONISTEET :D hyi! oon varmaan loppuiäkseni traumatisoitunu niistä!

    VastaaPoista
  7. Mulla on ikuisesti tuo fiilis mistä eka kerroit, siihen asti että "kaikkein surkuhupaisinta on.." siitä eteenpäin en voi yhtyä :D

    Ainoo hyvä on kyllä tuo että sitten väsyttää aina iltaisin niin paljon että nukkuu yöllä hyvin, ku lomalla vaa pötköttää niin ei koskaan nukuta..

    VastaaPoista
  8. Ja nyt arkena alkoi vielä herkkulakko ja kuntokuuri, vituttaa kaksin verroin enemmän! Viiden tunnin yöunet, kotiin raahautuminen, urheilu(n yrittäminen) eikä saa ees suklaata perkele.
    Joulun jälkee on muutenkii vaikeuksia soputua ettei voikkaa mässätä kolmee suklaatilaatikkoa päivässä.

    VastaaPoista
  9. Koulu alko jo viime viikolla, tyylikkäästi keskiviikkona. No, kävin keskiviikkona ja loppuviikon vaan oleskelin koska kolmosvuoden opiskelijana ei ole tunteja, omaa projektia, jota voi tehdä kotonakin.

    Mutta, oli kyllä aika tuska herätä kahdeksalta ja kävellä koululle, kivassa pikku pakkasessa.

    VastaaPoista
  10. Olihan tuo ihan kuumottavaa herätä ennen kasia kun on lomalla loikoillu sängyssä tyytyväisenä neljään asti iltapäivällä. Heti ekana koulussa huomasin buukanneeni kaksi luentoa päällekkäin, täytyypä ruveta juoksemaan niissä vuorotellen. Opettaja muisti myös muistuttaa että jo ensiviikolla on seuraava tentti ja kai kaikki on saanut lomalla tehtyä esseensä, mikä pitäisi olla myös ensiviikolla palautettuna. Aaarrrhhh. Mukava rauhallinen alku koululle siis :) Koulu loppui kahdeltatoista, mutta vieläpä istun ja väsään sitä prkleen esseetä. Hiihtoloma, missä olet...?

    VastaaPoista
  11. mulla alko jo viime keskiviikkona koulut ja alko vieläpä niinki hienosti et työssäoppiminen pärähti käyntiin kans... Ja ekan työpäivän jälkeen pomo kertoo et joka aamu 7.00 työmaalle. JES! Tätä huhtikuuhun asti wohoo.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!