HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kuntosalin vitutukset

Monia vituttaa jostain syystä kuntosaleilla treenaavat meikatut ja laitetut naiset, mikä on musta kovin outoa. Miksi vitussa mua tai mun treeniäni haittaisi toisen tekoripset tai poskipuna? Kyllä mäkin menen salille monesti jostain muualta kuin meikittömänä sängynpohjalta, enkä koe tarpeelliseksi laappia naamamaalejani pois vain siksi, ettei jonkun salipäivä mene pilalle mun ehostetun olemukseni takia. "Salilla kuuluu olla ruma ja hikinen!!!" Joo ripsivärihän onkin tunnettu hikoilun estäjä, ja kyllä, rakennekynnet vie mahdollisuuden olla punakka ja puhiseva!! Vaikka mulla olis naamassa kolme kiloa mattamoussea, niin kyllä se kauneus katoaa jo alkulämpän aikana.

Eikä mua myöskään vituta nämä monien salimarkkujen inhokit, eli juoksumatolla kävelijät. Kuka saatana määrittelee mitä siinä pitää tehdä ja kuinka lujaa mennä? Tiedän ihmisiä, jotka eivät kykene jonkun fyysisen ongelman tai vaikka leikkauksen takia koskaan enää juoksemaan. Pitäisikö heiltä evätä reipas kävely matolla, koska joku fitnessguru kokee oman kymmenen minuutin hölköttelynsä olevan merkittävämpää urheilua?

Em. sijaan mua vituttaa muut jutut kuntosalin hämärässä. Ykkösinhokkini on tällainen välineiden varaaja ja painovaras. Enpä usko, että kukaan tarvitsee samanaikaisesti penkkiä, levypainoja, paria kahvakuulaa, painoparia ja jumppamattoa. SILTI joku tanopää silloin tällöin kokee oikeudekseen kasata kaikki irtoava urheiluvälineistö itselleen pieneksi saarekkeeksi salin nurkkaan ja varaa ne itselleen jättämällä esimerkiksi juomapullon niiden viereen, lähtiessään varastamaan lisää kamaa tavaravuoreensa. Vittu sitä mulkoilua, kun käy hakemassa tästä jumppahelvetistä kahvakuulan! Hei kamoon, emmäkä merkkaa itselleni kolmea eri laitetta levittelemällä tavaroitani niiden päälle! Että et varppina mee jalkaprässiin, ku mä jätin ulkokenkäni siihen, etkä koske kuntopyörään ku mun vittu hevonen istuu ny siinä.

Mua vituttaa myös venyttelyissä ja jumpissa parhaiden paikkojen varaaminen, eli kolme ämmää levittäytyy keskelle salia välittämättä siitä, että fiksumpi asettautuminen mahdollistaisi muillekin mukavan liikuntatuokion. Kyllä mua vituttaa olla jalat puoliksi ikkunasta pihalla, kun joku haahkajengi vie kymmenen ihmisen tilan makaamalla äksänä keskellä lattiaa. Pikkiriikkinen tiivistys ei luulisi olevan aivan ylitsepääsemätön käytäntö.

Entisellä salilla mulla oli myös sellainen vitutuksen kohde, joka nykyään on pelkkä muisto: sönköttävät salimarkut. Mua ei ihan hirveästi kiinnosta mikä on Penan penaennätys, millainen näkemys heillä on minun treenaamisestani tai kuinka kovia äijiä he ylipäätään ovat. Enkä myöskään aio esitellä mitään kehoni lihaksia heille heidän pyynnöstään. Enkä ole myöskään kiinnostunut kuulemaan heidän mielipidettään vartalostani. Oli yllättävän raskasta aina kesken sarjan, kun joku keski-ikäinen hormonihirmu tulee kehumaan persettä tai pyytämään vatsalihasesittelyä. Vaikka olin paikan ainoa alle 45-vuotias ja ylipäätään ainoa nainen, mut voi silti jättää ihan oman onneani nojaan...

Mikäs sua vituttaa liikuntaa harrastaessa?

37 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sinun ulkonäköäsi, kun itse olet urheilemassa.

      Poista
  2. "Vaikka olin paikan ainoa 45-vuotias"?? Luulin että oot 21.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkään en ihan tajunnut tätä kohtaa :D mut hei, asutko siis vielä nokialla? Millä salilla käyt? Mietin vaan että mikä noista olisi hyvä kun haluaisin joskus kokeilla mutta kaikki kuulostaa niin karuilta paikoilta...:D

      Poista
    2. jennin varmaan piti laittaa "alle 45-vuotias"..;) haha kolmas ja neljäs kappale oli hauskoja, nauroin ku hullu!

      Poista
    3. oisko tarkotaanu ainoa alle 45-vuotias :DD

      Poista
    4. Oon liian vajakki kirjottaan iPadilla :D

      Poista
  3. Oon aloittanut uimisen, ja mua vituttaa kertakaikkisen paljon se, kuinka viereisellä radalla joku viis vuotta uimista harrastanut ammattilainen alkaa aina kisaamaan mun kanssa! Mulla on kai huono tuuri, ku siihen viereen sattuu aina tällainen neito/sälli! Ja sitten sieltä radan päässä virnistellään, kun en ollutkaan ihan yhtä nopea kuin herra/rouva/neiti itse! You don't say!!

    Joskus oon jopa saanu kommenttia hitaudestani/tyylistäni. Miksi jotain jaksaa oikeasti liikuttaa, kuinka joku tuntematon ui siinä vieressä?? Oonhan mä joskus ottanu niistä vinkeistä opiksi, mutta lähinnä ärsyttää. Kuittaan usein vaan sillä, että oon vasta aloittelija. Yleisesti en jaksa välittää, vaan kauhon ihan just omaan tahtiini. :D Joskus vaan pistää vituttamaan.

    VastaaPoista
  4. paikan ainoa 45-vuotias?8D

    VastaaPoista
  5. Graah, salilla missä itse käyn, käy myös pari teinihaahkaa jotka istuvat laitteilla ja juoruavat toisillensa ja arvostelevat muiden ulkonäköä. On se hyvä jos on laittaa melkei 100€ kuussa siihe et istuskelee kuntosalin laitteilla tekemättä juuri mitään niillä.

    VastaaPoista
  6. Noiden välineiden varaajien lisäks vituttaa ne, jotka menee sarjatauolla toiselle puolelle salia huilaamaan. Sit kun ite meet siihen " vapaalle" laitteelle, niin huudetaan salin läpi että mulla on sarja kesken! Vittu huilaisit siinä laitteen vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii js jos se tauko on niin pitkä että voi lähtee johonkin kauemmas lepään niin haittaako se niin kovasti jos joku tekee oman sarjansa siinä välissä?

      Poista
  7. ite käyn erittäin pienellä salilla jossa on kaikkia laitteita max 1kpl ja sitten kerran eksyin sinne samaan aikaan kouluryhmän kanssa, about 7 luokkalaisia ja nää sitten vaan istus jokasen laitteen päällä ja räpläs kännyköitään. Huomautin asiasta opettajalle, ja hän sanoikin muutamalle oppilaalle. Lopputulos? lähes koko ryhmä istui kuntosalin kulmalla vallaten lähes neljäsosan salista ja puhelimet yhä kaikilla kdessä.

    vitutti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillon kun minä olin nuori, ei kännykkä vilahtanutkaan liikuntatunnilla. Ei varmaan tullut kellekään mieleen, paitsi ehkä suunnistustunnilla metsässä tms..... Kauhee kurinpuute. :/ Tyhmä oli kyllä opettajakin, ammattitaidoton...

      Poista
  8. "...etkä koske kuntopyörään ku mun vittu hevonen istuu ny siinä. " sä oot vaan niin ihana!:D

    VastaaPoista
  9. Kiinnostavaa! Aloitin itse juuri salilla käynnin, ja yritän opiskella käytössääntöjä. Meidän salin seinällä lukee, että laitteita ei saa varata itselleen tai jotain vastaavaa. Huomasin tosin nopeasti, että melkein kaikki jäävät sarjojen jälkeen istumaan laitteisiinsa. Aloin itsekin tehdä niin, kunnes kohtelias nuorimies pyysi voisiko hän saada käyttää laitettani sarjan välissä. Nyttemmin nousen laitteesta sarjojen välillä ja seisoskelen siinä vierellä. Salin seinällä pyydetään myös käyttämään treenipyyhettä, mutta juuri kukaan ei käytä. Salini on poikkeuksellisen edullinen hinnoiltaan, jotain 35 euroa kuussa.

    VastaaPoista
  10. Ite en meikkaa mut se on ihan parasta se keski-ikäisten katkerien, rupsahtaneiden akkojen nyrpistely kun meet salille ja sulla onki vähän timminki kroppa ja -hallelujah- URHEILUVAATTEET, ehkä jopa tiukat trikoot. Voin lukea katseista ne sanomattomat vihjailut siitä, että oon tullu salille vaan esittelemään itseäni. Mutta kun treenaan ihan samalai siitä huolimatta onko mulla pieruverkkarit vai trikoot.. jos ne kivat urheiluvaatteet saa mut tuntemaan oloni paremmaksi, niin ei luulis olevan muilta pois. Ilmeisesti kaikilla pitäis pukeutua telttoihin ja tuulareihin, ettei vaan näkyis ne saleilun tulokset. Huohkis. Mua ei ainakaan kiinnosta vähän pätkää se onko jollakin meikkiä vai ei tai onko hienot vaatteet vai ne teltat päällä.

    VastaaPoista
  11. Vituttavinta on kun välillä treenaille iskee tajuntaan miten paljon ITSE välittää muiden 'vitutuksista' !

    Oon ihan hyvässä kunnossa ja yleensä nyt juoksen juoksumattolla, mut sit on päiviä kun ei vaan juoksu maistu niin saatan vaikka kävellä hetken reippaasti ylämäkikävelyä. Siinä sitten pälyilen muita juoksumattoja et onhan niitä vapaana ettei ketään vaan kato et mitä toi varaa turhaan mattoa, onhan mulla tarpeeks nyt kulmaa tässä et muut näkee et teen kumminkin ylämäkikävelyä enkä vaan rullaile tässä muuten vaan.

    Sama jos joskus, okei hyvin harvoin mut kumminkin, saan oikeesti tärkeän tekstiviestin ja pitää/haluan vastata heti. Koitan hoitaa sen 0.2 sekunnissa suunnilleen ettei mua katottais just kuten niitä tenuja jotka 'treenaa' kännykkä kädessä.

    Koitan päästä eroon kylläkin tosta mun ajattelutavasta, koska loppuenlopuksi treenaan ihan itseäni varten ja uskon et suurin osa muistakin, ei sillon oo aikaa kyylätä muiden tekemisiä kokoajan :D

    VastaaPoista
  12. Ens kerralla rupeet ite varailee kaikkia laitteita kusemalla niiden päälle :). Ole hyvä mun vinkit on hyvii enkä velota mitåä :))))

    VastaaPoista
  13. Ei siinä meikissä naamalla ole mitään pahaa, varmasti monet käyvät juurikin illalla salilla ja eihän sitä varmaan jaksa alkaa poiskaan pesemään, mutta itseä kyllä huvittaa suunnattomasti teinit, jotka ensin istuvat puoli tuntia pukuhuoneessa meikkaamassa ja laittamassa hiuksia ennen salia :DD Kyllä varmasti tuntuu hyvältä kun meikkivoide valuu hikistä naamaa pitkin. Tosin tällaisten kohdalla se naama tuskin myöskään pahemmin hikoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myönnän kans, että mua ärsyttää naiset jotka aamulla seittemältä on täysin meikattuina ja hiukset laitettuina salilla. Kun jouduthan sä kuitenkin pesemään naamas (ellet aio - hyi) ja tuskin oot ollu sitä ennen missään.. Tosin eihän sitä tiedä. Ja muutenkin aika outo aihe ärsyyntyä, joillain ei vaan oo itsetuntoa mennä salillekaan meikittä :D pitäshän se ymmärtää..

      Poista
  14. Vittumaisinta on ne miehet joitten on vaan ihan pakko päästä jutteleen sun kans. -.- Minä ainaki käyn salilla TREENAAMASSA, en juttelemassa muitten kanssa. Että se oikeesti vituttaa kun just alat tehdä jotain sarjaa ja sitte joku miekkonen tulee siihen kertomaan, että tuo liike on muuten raskas. JOO TIEDÄN JA SIKS HALUISINKI TEHDÄ RAUHASSA!!
    Paras oli ku kerran yks vanhmepi mies päätti tulla ilmottamaan, että sillä meni reeni ihan sekasin, ku mää olinki siinä laitteessa mistä se oli alottanu jo 20 vuotta! Ei terve....
    Niin ja kerran reenailin siinä ihan rauhassa, koska olin ainut salilla ja yhtäkkiä semmonen jumalaton mummelilauma pyrähtää paikalle JA VIE KAIKKI LAITTEET! Ja sitten mun viereisessä laitteessa oleva mummeli "sää joudutkin nyt olla siinä laitteessa niin kauan että me lähdetään, hehehheh" JOO VITTU EHEHEHEHHEHE SAATANA! Aikani siinä sitten yritin tunkea mummeleitten väliin kun ne vaihto laitteita ja ootella, et millon vaihtaisivat seuraavaan kun niillähän meni aina se 20 minuuttia per laite ja sitte meni hermot ja lähin kotiin. -.- Joo oikeen kiva, että tuutte treenaamaan oikeen kunnon porukalla, mutta ku täällä on muitaki!

    VastaaPoista
  15. hei.. sulle on varmaan aikasemminkin ehotettu tätä, oiskos mahdollista, että tekisist videopostauksen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jenni on jo yhen sellasen tehnyt ja teki siinä selväks että se on eka ja vika :D but i wouldn't mind jos toinenkin ilmestyis!

      Poista
  16. Meijän salilla miehet kuudenkympin ja kuoleman väliltä ISTUU laitteissa tekemättä mitään?! Siis rupattelevat ja istuskelevat, eivätkä muut pääse treenaamaan??? Ja kerran, olin vetänyt edellisenä päivänä hullun rääkkitreenin ja tulin seuraavana päivänä tekemään kevyemmän treenin venyttelyjen kera. Kun tulin sisään ne laitteissa istuskelevat miehet moikkasivat, ja kun lähdin 45minuutin kuluttua, he naureskelivat kovaan ääneen; "et sitten kauemmin viihtynyt HEHEHHEHEHE

    VastaaPoista
  17. just ton takii en käy salil. oon ollu koulun liikuntatunneil salil sillontällö ja ärsyttää ku jotkut eläkeläisetki tulee kommentoimaa kaikkee. ja. samaltaval jotkut pikkuteinit mulkoilee ja arvostelee, sillee c'mon kuka ees jaksaa maksaa salist sen takii et menee arvostelee muita?! XD onneks on tanssiharkat nii usei et salil ei ois enää ees aikaakaa :D

    VastaaPoista
  18. Eniten salilla ärsyttää se kun sarjan jälkeen ei voida ottaa niitä levypainoja pois tangosta! Yritä siinä nyt tulla tekemään omaa treeniä ja ensin riuhtoo niitä toisen painoja pois kyseisestä laitteesta kun ne painot painaa lähes samanverran kun mä ite! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa mieltä! Lisäksi ne kolme laitetta kerralla varaavat immeiset ovat ärsyttäviä.

      Poista
  19. Eniten ärsyttää nää vähä nuoremmat neitoset, jotka tulee salille vähä istumaan laitteisiin ja näpräämään vittu iPhonea! Niillä varmaan porukat maksaa sen "saleilun" nii on vara olla sosiaalinen ja muka urheilullinen. Katinpaskat.

    VastaaPoista
  20. Mua ärsyttää just ne tälläytyjät. Hirvee hajuvesipilvi jää vain perässä leijumaan, ja he kyllä pitävät huolen, ettei varmasti vaan tuu hiki ja meikit valu. Vaatetuskaan ei oo sieltä urheilullisimmasta päästä kunhan on mahdollisimman tiukka toppi ja push upit. Huomaa että niillä mimmeillä ei oo ollu treenaaminen ensimmäisenä mielessä salille tullessa.

    VastaaPoista
  21. Itseäni eniten ärsyttää itseään ylikorostava pukeutuminen. Joka viikko facebookissa kuvia miten 14v tytsyt on menny "treenaamaan" kavereidensa kanssa = pukeutuvat mikroshortseihin, jotka eivät edes peitä persettä, iPhone kätösessä ja otetaan se mahdollisimman edustava kuva äfbeehen.
    Ja voi luoja kun on piru irti, jos joku uskaltaa kommentissaan edes vihjata, että ei tammikuussa varmaan niin lämmintä ole että perse hikois normishortseissa, tai että salilla yleensä reenataan eikä kuvailla.

    VastaaPoista
  22. nää on kyllä niin totta! kirjotat niiiiiin huipusti :D joo voi että ne varailijat ottaa pannuun... ite en kumminkaan vesipulloa varauksena noteeraa, jos laite on ollu tyhjänä jonkin aikaa niin meen siihen. voi sitte tulla vetään sarjat välissä jos siltä tuntuu. mulla on tosin ollut huono tapa jäädä joihinkin laitteisiin istuun sarjojen välissä, mut oletan että ihmiset käskee siirtään persettä jos tahtoo päästä itekki tekeen. ainaki ite teen näin, tuskin se kenenkään maailmaa kaataa jos kysäisee pääseekö tekeen välissä sarjoja.

    ja se kommentointi- voi että tympii. jalkatreenin päätteeksi tein quad blasteja ja vieressä rupattelevia miekkosia häiritsi kauheasti aiheuttamani melu. salillahan pitää olla hiiren hiljaa. varmaan harmitti paljon ku eivät saaneet juoruilla rauhassa- tosin sen ne olis voinu tehdä vaikka pukkarissa. mut sehän ei haittaa, jos just se penkkipena huutaa kurkku suorana kirosanoja. muiden pitää olla hiljaa!
    ja kyllä mä voin salille lähteä meikit naamassa ja laitan tukan niin ettei se hypiskele silmille. mulla menee ainaki treeni pilalle jos joku otsaletti liimaantuu hikiseen lärviin, mieluummin kiinnitän sen hiuslakalla ja pinneillä. ja mä ainakin tykkään pitää jotain kivoja fitnessvaatteita, ei se treeni siitä parane jos huhkin jossain puhkipieretyissä verkkareissa. oon selvästi se ärsyttävä tyyppi salilla :D

    VastaaPoista
  23. Eniten salilla ärsyttää juurikin laitteiden varailu, painojen jättäminen tankoihin ja miehillä penkin ympärille joukolla kerääntyminen, ettei varmana ite viiti siihe välii mennä änkee tekee omaa sarjaa. Lisäksi ihmiset jotka tekee selvästi jonku liikkeen päin kettua tai naiset jotka rihuu siellä kilon käsipainoilla ja tekee 50 toiston sarjaa yms. Tietysti, jostainhan se pitää aloittaa ja ei itelläkään oo kaikki liikkeet ollu eikä oo vielkää ihan täydellisiä, mutta ihan pahaa tekee kattoo kun jotkut siellä tekee jotain NIIN väärin. Mutta en asiasta kenellekkään ole sanonut koska a) en itsekkään tiedä kaikesta kaikkea, en ole mikään personal reineri b) en tiedä heidän tavoitteitaan yms. c) en halua olla salimulkero, joka vaan pätee

    Itse yleensä menen salille iltapäivästä/illasta joten pakkelit on kyllä yleensä naamalla kun salille astun. Itse kyllä pidän ehostautumista salille (kivat vaatteet, hiukset kiinni yms.) ihan ookoona, koska en sietäisi varmaan katsoa itseäni peilistä jos näyttäisin yhtä räjähtäneeltä kun ilman pientä ehostelua. Ei sillä, itse en ole huomannut että ripsivärit olisi valunut, meikkivoiteet kauheasti lähtenyt liitämään, vaikka soijaa puskee, mitä nyt naama yleensä ihan tomaatin värinen, mutta se nyt kuulukin asiaan. Osalla salilla käyvistä naisista on joku pakkomielle tehdä ensinnäkin kaikki liikkeet viereikkäisillä laitteilla ja arvostella muita salilla olevia naisia, etenkin jos he treenaavat yhtään isommilla painoilla tai kunnolla. Lisäksi, über-vitutus, samat jumppakanat yleensä menevät kääntämään radiokanavan radio rockilta tyyliin nrj:lle (tämäkin mieltymyskysymys) tai pahimmassa tapauksessa jollekkin yle radio suomelle. Salin "kirjoittamattomiin sääntöihin" kuitenkin yleensä kuuluu se, että jos et ole salilla ainut, etkä ole tullut sinne ensimmäisenä, et mene laittaa omia zumba jytiä sinne soimaan, ainakaan kysymättä muilta paikallaolijoilta : EE

    VastaaPoista
  24. Hahahh mitä juttuja! Kuntosaleille mahtuu kyllä monenlaista kulkijaa!
    Minua itseä ei häiritse muiden pukeutuminen, meikki, puhelimet tai puheet, ainoastaan laitteiden varaajat..
    Onhan näitä kuntoilijoita hauska seurata(varsinkin teinejä..) ei tule tylsää päivää salilla!


    Teevee meikkiä käyttävä trikoisiin pukeutuva Iphonelainen.

    VastaaPoista
  25. Munkin pitää päästä avautumaan! Mua ÄRSYTTÄÄ ne hyvin itsetietoiset neitoset, jotka tunkevat tunnille juuri kun se on tarkoitus alkaa. Siinä sitten odotellaan, että ne raahaa ne kaikki tarvittavat välineet paikalleen... NIIN paikalleen! Siis tunkevat suoraan sun eteen (lattiassa on tarroilla pisteet, joiden päälle olisi tarkoitus mennä, jotta kaikki mahtuu). Eivät siis välitä noista pisteistä, kunhan vaan näkevät itsensä peilistä... Sitten treenaillaan pumppia hiukset auki!

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!