HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Vituttaako toisten onnellisuus?

En tiedä onko tää joku nykypäivän ilmiö vai joku ihmisten sisäänrakennettu perusasenne, että toisten ihmisten ilonaiheet ja onnen tuominen esiin yksinkertaisesti nostaa sen kuuluisan ketutuskäyrän nousuun.

Ylipirteys ja tekoiloisuus nyt aivan varmasti vituttaa kaikkia, sehän on aivan selkee homma. Kuka jaksaa ketään taunoa, josta kaikki on aivan saatanan hauskaa ja ihanaa, ylikivaa ja mahtavaa? No ei kukaan. Tai ehkä toiset samankaltaiset apinat. Mutta miksi sellaisten elämän mukavien perusasioiden hehkuttaminen saa monilla niskavillat erektioon?

Tää tulee selkeesti esiin keskusteluissa, niin ihmisten kesken livenä kuin nettimaailmassakin. Toisten ilo treenaamisesta, aamukahvittelusta, mukavasta työpäivästä tai ihanasta puolisosta saa aikaan närää ja narinaa. Iloinen Facebook-päivitys herkkuateriasta tai lasten kanssa peuhaamisesta vituttaa suomalaista katkeraa kansaa, eikäkä aiheutakaan samaa hyväntuulisuutta kaverilistalla. Ollaanko me kateellisia, kyynisiä pessimistejä, jotka mieluummin odottaa traagista onnettomuutta omalle kohdalleen, kun mukavaa päivää ja auringonpaistetta?

Ja onko tämä aiheuttanut sen, että ihmiset tahallaankin, tuttavapiirinsä mökömököjä provosoidakseen kertovat vuolaasti elämän ihanuudesta, täydellisestä juoksulenkistä ja ihanista illalliskemuista? Että heh heh kusipäät, mun elämäpäs onkin hauskaa, viihdyttävää ja suorastaan ihanteellista, toisin kuin sunkaltaisen luuserin. Että minäpäs olen terve ja reipas, urheilullinen, rohkea ja räväkkä, sosiaalisesti lahjakas, mutta kuitenkin vähään tyytyväinen, nöyrä ja elämän pienistä iloista nauttiva onnellinen ihminen. Senkin katkerat sohvaperunat, koulussa heikosti menestyvät laiskurit ja yksin kyhjöttävät reppanat!

Pitäisikö meidän olla onnellisempia muiden puolesta, iloita muiden arpavoitoista, ihanista kumppaneista, hyvin sujuneista päivällisistä ja onnistuneista suorituksista? Hymyillä kaverin ilolle, sen sijaan, että nauretaan huonoille numeroille, epäonnistuneille työpäiville, kusahtaneille laihdutuskuureille ja eroille? Vai pitäiskö vaan kaikkien ihan suosiolla lopettaa kaikesta nauttiminen ja ryhtyä vihaamaan järjestäen jokaista asiaa, joka eteen tulee? Vai ollaanko ihan hiljaa vaan? Kellä onni on, se onnen kätkeköön? Vai mitä helvettiä tässä pitäis tehdä?

19 kommenttia:

  1. oon samaa mieltä, että mitähän helvettiä tässä oikeen pitäs tehdä?!

    VastaaPoista
  2. hahah hyvä teksti! Ihmiset, joiden pitää laittaa aina paremmaksi on ärsyttäviä. Kerron vaikka olleeni Roomassa, niin tietysti myös se joku on jo käynyt monta kertaa Roomassa ja hänen mielestää Pariisi on paljon kivempi paikka ja seliseli. Riittäisi että se joku kysyisi oliko hauska matka. Arghhh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiaviha alko heti nostamaan päätään, mulla on tommonen kaveri mistä puhut! Aina, ja siis todella AINA, jos olen itse iloinen jostain asiasta, innostunut tms ni mätkäyttää mut heti maanpinnalle ja jopa sen alle. Aina sen on myös pakko pistää paremmaksi."Se pyys mua kahville!" "en innostuis sinuna liikaa", "ostin uuden päiväpeiton" "no mä ostin uuden päiväpeiton ja sohvan päällysen", "Mä meinasin hakee lukemaan sitä ja tätä" "sinne on TOSI vaikee päästä, en suosittele välttämättä sulle", "Mä sain E:n kirjotuksista!" "joo kaikki on sanonu et oli tosi helppo nyt keväällä" RAIVOSTUTTAVAA

      Poista
  3. https://www.facebook.com/elina.nurmi.71/timeline et oo varmaan sinä ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitsi mä olin kans just tulossa laittaa ton! :D

      Poista
  4. No ei tarvii ainakaan miettiä et mistä se perisuomalainen masennus elämään tulee.. Onnellisia ihmisiä ei tässä maassa suvaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleistys 5/5, mua vituttaa se että suomalaiset mieltää ittensä masentuneeks kansaks vaikka siinä ei oo mitään perää sen enempää kun muissakaan maissa :-D..

      Poista
  5. Aivan totta! Oma kaverini (ollaan oltu nyt kämppiksii 3v) ei kestä yhtään toisten onnea. Hehkutin saamaani uutta, ihanaa halpaa asuntoa. "Mä en ainakaan tuu käymään teillä" Ja kerroin kuinka ihanaa päästä sisustamaan ja kuinka ihana kämppä on (just remontoitu) ainoa miinuksena ruma lattia, jonka voi peittää matoilla. "Et sä voi saada kivaa sisustusta kun sulla on ruma lattia"

    Sitten toinen tilanne. Kaverini selitti jotain jostain tyypistä joka ei lihonut vaikka ei harrastanut juurikaan liikuntaa ja söi suklaata ja herkkuja. Totesin, että en minkään liho vaikka syön suklaata. (Tosiaan olen normaalivartaloinen 167/61) "No ei tollaista kroppaa oo vaikee ylläpitää."

    Meinasin oikeesti löydä tätä kaveria. Vituttaa kuunnella tommosta koko ajan.

    VastaaPoista
  6. Mä luulen, että niitä marisijoita ja kaikesta harmistuvia pitäis ihan reippaasti aina vaan huomauttaa asenteestaan. Sanoa, että "hei, pitäiskö vähän kokeilla olla onnellinen toisen puolesta, eikä heittäytyä noin itsekeskeiseksi"? Koska mä luulen, että suurin osa näistä ihmisistä eivät edes tajua asennettaan. Mä myös luulen, että tää on vaan meidän kulttuuri (luulen, en tiedä!). Mulla on sellainen käsitys, että vaikka Italiassa tai Espanjassa otettais ihmiset ihan toisella tavalla huomioon.

    Mut hei pienestä se lähtee. Ehkä meidän, jotka täällä hihkutaan sun kommenttilootassa kuinka oikeassa taas oot, pitäis oikeesti siirtää se hihkuminen blogistaniasta tuonne oikeaan elämäänkin, ja välillä sanoo sille kaverille, kuinka upee tukka sillä on tai kuinka sairaan mageeta on, kun se teki duunia ja kiskas sen kympin kurssiarvosanana. Tai jos se on vasta lukemassa, ehdottaa et tarviiko se vaikka apua, sen sijaan että ruinattais et "lähe ny bisselle, yks vaa! mitä sä nyt himassa yksin jotain opiskelet, luet sitte vikana iltana heh heh!"

    VastaaPoista
  7. Kateudesta se johtuu, ettei pystytä iloitsemaan toisen puolesta. Itse olen niin kateellinen aina ja kaikesta että ei saatana! Ei pitäisi verrata itseä ja omia asioita toisiin, niin saattais vähän helpottaa. Välillä on pakko haastaa itteä ja vaikkapa kehua toisen tukkaa, niin vähän helpottaa tää kateellinen kärvistely. :D

    VastaaPoista
  8. Taitaa olla niin että mitataan omaa onneamme vähän liikaa sen mukaan että miten muilla. On se vähän kieroa jos tulee iloseksi vasta siinä vaiheessa, kun toisella on elämä kurasena. Jos se johtuis siitä kun joillakuilla ihmisillä tuntuu olevan se parhauden tarve vähän kaikessa?

    Eihän sellasesta tuu mitään, aina löytyy joku jolla menee ehkä vähän paremmin ja joka on vähän rikkaampi ja omistaa hienomman auto yms. yms. Oma elämähän siinä myrkyttyy jos alkaa vakavissaan vertaamaan itseä ja muita.

    Itse oon huomannut, että ihmiset jotka elää jatkuvassa vertailuhuumassa on niitä tyytymättömimpiä ihmisiä joita mä tiedän. Että se siitä...

    VastaaPoista
  9. Olen aina mieltänyt itseni realistiksi ja toisinaan harrastan tätä ihmisten maanpinnalle palauttamista.. nyt aloin kuitenkin miettimään et ehkäpä useammin kannattais olla hiljaa ja antaa kavereiden iloita, eikä heittää aina negatiivista kommenttia perään vaikka tietäisinkin olevani oikeessa :D ja ihan turha sitä on kieltää ettei välillä kyse olis juuri siitä mistä kirjoitit. En yleistä mut kyllä me suomalaiset vissiin vähän tämmösiä ollaan, riemunkiljahduksien sijasta toiselle näytetään väkinäinen hymy ja sanotaan "kiva" :D

    VastaaPoista
  10. Meitä vituttaa, joilla oma elämä menee päin helvettiä, yksinkertasesti. =/ Pidän kyllä mölyt mahassa vaikka tulis kuinka kamala katkeruusaalto, ei tulis mieleenkään latoo niitä ajatuksia päin naamaa. Mutta kyllä, toisten onnellisuus vituttaa mua.

    VastaaPoista
  11. Hassua, kun luin tekstiäsi mua rupesi oikeasti vituttamaan. Tuo "ovatko jotkut tahallaan iloisia.." jne. Itse ainakin olen vasta oivaltanut elämän pienet ilot ja olen onnellinen jatkuvasti. Miksi hehkuttaisin sitä muille jos se olisi vain vittuilua? Tai siis.. Eikö asiaa voisi nähdä niin, että on hienoa, jos joku pystyy aidosti olemaan sellainen ihminen. :i

    Suomalaiset, suomalaiset...

    VastaaPoista
  12. Hei, aivan postauksen vierestä kommentti, mutta muistin että olet näiden superuniikkien nimien suuri ystävä, joten tsekkaas tä http://www.iltalehti.fi/perhe/2013032116810132_pr.shtml (;

    VastaaPoista
  13. Harvoin ihmiset vittuuntuvat ja katkeroituvat oikeasti itselle tärkeiden henkilöiden onnesta. En ole katkera siskolleni, joka rakensi unelmiensa kodin, vaikka minulla onkin tällä hetkellä ihan hirvittävä omakotitalokuume ja asun itse vanhassa kerrostalokämpässä. Olen onnellinen sen puolesta, vihdoin ne sai sen valmiiksi! En myöskään ole kateellinen pikkuveljeni koulumenestykestä, vaikka se on huimasti omaani parempi. Go veikka go! Katkeruusilmiö, joka näkyy facebookissa vahvasti (linkki Iltapaskan muka-tutkimukseen: http://www.iltalehti.fi/mieli/2013012216590111_md.shtml) ei minulla pidä ollenkaan paikkaansa, koska minulla on facebookissa vain läheisimmät ystävät ja sukulaiset. En edes muista milloin olisin viimeksi turhautunut tai kokenut muita negatiivisia tunteita facebookin takia.

    Tottakai minäkin oon joskus kateellinen, mutta todella äärimmäisen harvoin läheisilleni, lähinnä kateuden ja vitutuksen tunteita aiheuttaa tuntemattomat, puolitutut ja kilpailijat (esimerkiksi harrastuksissa).

    Mun neuvo kaikille ihmisille on, että pitäkää lähellä vaan ne ihmiset, joiden tapaamisesta ja onnesta tuutte hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
  14. Kateus on avainsana. Kun itsellä on vähemmmän niin eihän toisen puolesta, jolla on enemmän, iloita! Siis eihän se mitenkään käy päinsä, pitää pyöritellä silmiä ja mumista että kyllä juu sun kelpaa köhhaistaköhvittu

    VastaaPoista
  15. Tää on kyllä niin hyvin kirjoitettu ettei ole tosikaan !! :)

    VastaaPoista
  16. Nyt kun itselläni menee elämässä hyvin, osaan iloita toistenkin onnesta. Mutta kun pari vuotta sitten olin työttömänä, ei ollut parisuhdetta eikä juuri ystäviä ja istuin vaan illat yksin tietokoneella tylsistymässä sekä käytin masennuslääkkeitä, vaikea siinä oli olla iloinen toisten puolesta kun itsellä meni päin helvettiä jokaisella elämän osa-alueella. Jos tuolloin luin vaikkapa facebook-kavereiden hehkutuspäivityksiä päällimmäinen tunne oli masennus ja mietin, miksi hyvät asiat tapahtuvat aina kaikille muille eikä koskaan minulle.

    Silloin kun itselläni meni päin persettä ja joku tuli hehkuttamaan jotain asiaa, minusta tuntui suurinpiirtein samalta kuin afrikan nälkää näkevästä jonka eteen joku tulee syödä mussuttamaan herkkuja... ja siinä sitten pitäisi jaksaa riemastua siitä mitä toisella on.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!