HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kun haukutaan väärää puuta

Voi että miten usein me ihmisparat haukutaan pystyyn aivan väärä henkilö/ihmisryhmä/ammattikunta, kun ei kyetä ihan loppuun asti ajattelemaan.

Esimerkiksi kun ostaa kaupasta jotain, jossa on selkeä virhe, tyyliin kirves makaronilaatikossa. Aika monesti ihminen valitsee helpoimman tavan, eli kassaneidille tai muulle kaupan henkilökuntaan kuuluvalle ihmiselle raivoamisen. Sen sijaan, että ottaisi yhteyttä valmistajaan, tuntuu turvalliselta huutaa kesätyöntekijälle tai veikkauspisteen typykälle.

Tai nää yhteiskunnan toivot, jotka haukkuvat Suomen seriffit, kun ei saa hamppu kasvaa ikkunalaudalla tai sakot tuli ylinopeudesta. Se on ikävä kyllä sellainen juttu, että ei niitä lakeja missään poliisien aamupalaverissa päätetä, vaan ne tulee ihan tuolta korkeammalta taholta ja poliisien tehtävä on niiden noudattamista valvoa. Että nyyhnyyh, soita Niinistölle jos kastunut kortti vituttaa.

Hauskoja ovat myös ihmiset, jotka syyllistävät opettajia lasten huonosta kasvatuksesta. Emmää mistään mitään tiä, mutta oon joskus kuullut huhun, että lapsen ensisijaisena kasvattajana toimii vanhemmat tai huoltajat. Ei koulu. Vai onko pointti se, että ekat seitsemän vuotta kakara elää kuin pellossa, ja lähtee sitten kiuluun opettelemaan ihmisten tapoja? Ollaan ihan ku jostain saatanan Viidakkokirjasta.

Usein laite (puhelin, kone, iPad...) on paska, romu ja perseestä. Kyseessähän ei voi olla se, että itse ei ole lukenut käyttöohjeita tai edes yrittänyt opetella sen mekanismia. Ei. Laitehan on ilmiselvästi vähintäänkin Saatanasta seuraava, että ihan vois sillä sitä kuuluisaa vesilintua heittää, kun se ei kerran lue ajatuksia ja tajua sun kolmoisklikkailukasi ja nyrkillä hakkaamistasi!

Monesti myös ihminen syyttää nopeasta lihomisesta suuria luita ja kurjia geenejä, vaikka ihan se oma käsi on sitä hesemättöä lapioinut sinne ihan omaan suuhun. Varsinkin seurustelun alettua käy näin,
että naisten luut kasvaa ja täydelliset geenit muuttuu varsin epäkelvoiksi. Syy ei voi olla kullan kanssa possuttaminen. Myöskään bisset ja siiderit eivät voi olla syynä löllyvään perseeseen, vaan ihan selkeesti syy on joku mystinen sairaus.

Ja onhan sekin ihan tuttu juttu, että suhteen päätyttyä mies on narsistikusipääsika, vaikka neiti itse olisi pannut menemään pitkin kyliä, haukkua nalkuttanut kuin ärsyttävä luonnevikainen koira ja pukeutunut mustiin sukkiin ympärivuorokautisesti tsekaten kaikki miekkosen tekstareista sähköposteihin. Oma syy, mikä se on?

Millon sä olet viimeksi haukkunut ihan väärän henkilön toisen virheestä (ehkäpä jopa omasta virheestäsi...)? Mä voin myöntää, että monesti tulee raivottua opettajien paskoista tehtävien ohjeistuksista, kun itellä ei vaan oma aivokapasiteetti riitä........


18 kommenttia:

  1. Asiaa! Oon joskus kassalla työskennellyt ja ai että kun vitutti nää valittajat -,-

    VastaaPoista
  2. Olin duunissa kaupassa, jossa oli pakettipalvelu, ja ai saatana kun ihmiset ei tajunnut siitä hommasta kyl yhtään mitään! Jengi tuli paikan päälle kassalle ja alko raivoomaan, että missä vitussa mun paketti on, onko se jo täällä, ja kun tiedustelin onko asiakkaalle saapunut saapumisilmoitusta, asiakas suuttuu "no ei mulle vittu mitään oo tullut!" Sanoin yleensä ihan suoraan et jos sitä ei oo tullu ei oo tullu pakettikaan, mut tarkistin listasta kuitenkin, ja eihän se paketti siellä sit yleensä ollut. Ja täähän oli aina meidän syytä, siellä kaupassa, että Ellos postittaa hitaasti :D tai jos paketista puuttui jotain, niin sekin oli meidän syytä, ei tietenkään sen firman, josta paketti on tullut. Monelle asiakkaalle sanoin ihan suoraan, että ne paketit vaan tulee meille, me kirjataan ne ja annetaan ne asiakkaalle kun ne haetaan, eikä me tiedetä tai olla vastuussa mistään muusta :D ja aina hirvee raivo!

    VastaaPoista
  3. Suurimmaksi osaksi asiaa, mutta mä tulkitsen ton kasvatusvastuun vähän eri tavalla. Se vastuu kuuluu niin opettajille kuin vanhemmillekin, opettaja viettää lapsen kanssa loppujen lopuksi monta tuntia päivässä, joskus jopa enemmän aikaa kuin vanhempi (kun on välttämättömät työt ja lapsella harrastukset ynnä muuta), eli itse ainakin opettajana pidän myös omana vastuunani huolehtia siitä että lapset käyttäytyvät hyvin ja opetan heille käytöstapoja niissä rajoissa miten minä pystyn niitä opettamaan (esim. ruokailutilanteet ja tervehtiminen ynnä muut tavanomaiset.)

    Hyvä postaus kieltämättä! Itse ainakin turhan usein muille hermostun, vaikka eivät asioihin millään tavoin voi vaikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Mun mies parkani :D
    Tottakai on sen vika, jos mun lempimekko on pyykissä tai oon ite hukannu lempisukkani jonnekin. Samoin on myös sen vika, jos se erehtyy syömään MUN suklaat avonaisesta paketista pöydältä :D Mitenhän se oikeen kestää mua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta... :D Monesti on tullu huudettua miehelle ties mistä, ja pari kertaa oonki ihan tyrmistynyt kun se on sanonut, että "mikset mee valittaan sille ja sille sen sijaa että valitat mulle." Hämmentävää. Miksi tosiaan en mee haukkumaan oikeeta puuta?

      Poista
  5. Ah jälleen kerran osut niin asian ytimeen! Haukut menee usein aivan väärälle henkilölle, itsekin myönnän tähän sortuvani. Monesti kuitenkin olen ollut se "haukuttava" osapuoli, neljä vuotta kaupassa töissä ja nyt viittä vaille valmiina sairaanhoitajana muutaman vuoden kokemus hoitoalalta saattavat vaikuttaa asiaan..Itse tulee usein vieritettyä syytä opettajien niskoille.."miksei kukaan oo kertonut, että semmosiakin hakemuksia ja jotain tollasia lappusia on täytettävä, ja millon uusintatentti on?". Kaippa tuon sijaan ne asiat voisi kaivaa ops:sta ja opiskelijaportaalistakin...Kirjoitin äsken jo tän kommenttini, mut se katos..meinasin tulla valittaan sulle :D Mutta eiköhän se ollut aivan oma syy, kun en ollut muistanu kirjautua sisään bloggeriin. :D Oot kyllä aivan loistava, blogis on ehdottomia lemppareitani <3 Piristää aina, kun itseä ketuttaa, ja muutenkin :)

    VastaaPoista
  6. mä olen niin ollut tuo kesäntyöntekijä jolle ollaan tultu useesti huutamaan mestan aukioloajoista ja käsittämättömän usein tuotteiden hinnoittelusta! jepjep, meikähän ne päättää.... jos et halua ostaa tuotetta 2 eurolla niin tell you what, älä osta!

    VastaaPoista
  7. Tää oli niin asiatekstiä.
    Kyllä ehkä itselläkin tulee joskus vähän syyllistettyä opettajia, mutta välillä informaatio on siltä puolelta ihan oikeasti pätkivää, eikä asiaan auta että käy kahta koulua yhtäaikaa. :I

    VastaaPoista
  8. Asiakkaat jotka ovat aina oikeassa. <3

    VastaaPoista
  9. Joo itekki asiakaspalvelutyössä saan kuulla tuotteiden liian korkeista hinnoista ja asioista, joiden kans mulla ei oo mitään tekemistä. Minähän ne vaatteet tosiaan hinnottelen, joo-o! :D
    Kerran yhestä kampanjasta tultiin räkyttään, että sen ohjeistuksessa pitäis siitä ja tästä ja tuosta mainita, että kyllä nyt johdatetaan asiakasta harhaan. Oikeasti asiakas ei vaan ollu käyttäny omaa pollaansa, mutta nyökyttelin mukana että joojoo, minähän ne kamppikset päätän ja minähän olen tämän firman pomo/graafikko/mikälie!

    Mut kyllä sitä itekki on välillä oikee urpo. Itekki kuulun tähän miekkosensyyttelykastiin... Olin jonku suttupaperin hukannut, siis TÄRKEÄN suttupaprun, ja mieshän sai syyt niskoille että "sinä se siivosit täällä SINÄ hukkasit lappuseni"! No kyllä hävetti ku kyseinen präntti löytyki sitte sohvatyynyn alta.. Oho.

    VastaaPoista
  10. mä olin kerran harjottelijana kirpparilla ja ulkomaalainen nainen tuli ostamaan luistimia lapselleen, menin auttamaan ja löysin korista oikeen kokoset luistimet. Sen jälkee nainen oli kiinnostunut kypäristä ja kysyi että minkälainen sen pitäs olla. mä vastaan et valitettavast mä en tiiä. ja tää nainen vastaa et no kyllä sun pitäs tietää kun sä oot suomalainen. siis mitä? jokanen suomalainen harrastaa luistelua ja käyttää myös kypärää luistellessa?

    VastaaPoista
  11. Asiakkaat osaa kyllä olla ihania! Juuri viime viikolla eräs vanhempi herra tuli ystävällisesti ilmoittamaan, että TILAA TÄÄ TUOTE MULLE. No, selitin sitten, etten pysty yksittäistä tuotetta tilaamaan, etenkään kun kyseinen tuote on loppu keskusvarastosta, joka siis sijaitsee ulkomailla. Kerroin vielä, että tuote kuitenkin löytyisi pääkaupunkialueella olevasta liikkeestä. Kiitosta ei tullut, vain kommentti paskasta palvelusta. :))

    VastaaPoista
  12. "...ja lähtee sitten kiuluun opettelemaan ihmisten tapoja..." KIULUUN :DDD

    VastaaPoista
  13. Miks muuten naispuolisille aspoille on jotenkin helpompaa avautua kaikesta kokemastaan "vääryydestä"? Lopetin hiljattain duunit paikassa, jossa tuli lähes päivittäin asiakkaita, joilla oli jotain valitettavaa. Mulle avauduttiin huomattavasti laveammin (tyyliin että siskonpojan lonkkaviat ja paikkakunnalla riehuva vatsatautiepidemia johtuu asiakkaan palvelussa olleessa virheessä) kuin miespuolisille kollegoille. Onko se sitten niin, että nais-aspat kuuntelee kiltimmin koko ripityksen sanomatta mitään vastaan? Tai jos sanotkin, olet heti hankala k*llinpuutteessa oleva narttu, joka ei edes ansaitsisi elää koko maapallolla.

    En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman! Miehille tullaan asiakaspalvelu tehtävissä valittamaan huomattavasti harvemmin!

      Poista
  14. Mä hehkutin eilen iloisena kassalle vastuuvapaasta illasta mut en usko että se harmistui. Pyysin myös niin kohteliaasti kuin osasin josko voisivat tilata lisää kissan tonnikalaa, mut jos ei onnistu, niin en tosiaankaan suutu. Mitä ne myyjät sille mahtaa mitä kauppias päättää tehdä? Tottakai se varmasti harmittaa jos jotain tuotetta ei ole mut kaupassa myydään just sitä mitä kannattaa myydä. Ja eikö palautetta voi antaa kohteliaan ystävällisesti? Mä olen kiitollinen vanhemmilleni siitä että kuria oli ja että mut opetettiin käytöstavoille. Saman opetan tyttärelle. Koskaan ei mennä rähjäämään kenellekään, käytöstavat tulee omata aina.

    VastaaPoista
  15. kiitos jenni taas tästä <3333333333

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!