HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Erosanakirja

Nyt on vuorossa erosanakirja, eli kuinka tulkita exäänsä, eronnutta tuttavaansa tai hyvänpäiväntuttua, jolla on aviokriisi päällä. Tai kuinka vaan sanoa asiat sille tulevalle entiselle kauniissa paketissa tai selitellä tutuille pilalle menneen suhteen syyt.

Legendaarinen "kasvoimme erilleen" - "yritin muuttaa alkoholisoitunutta ja työnsä juonutta elämäntapaluuseria Jorkkelia charmantiksi seuramieheksi, mutta samanlainen reppanahan se on tän kymmenen vuoden nalkutuksenkin jälkeen." / "Lihoin 65 kiloa seurustelun alkuajoista, rupesin makaamaan sohvalla ja chattailemaan netissä yötä myöten, unohtaen lapset, koirat, kissat ja kodinhoidon, eikä Pertsa sit oikein digannu mun uudesta sohvaperunapersoonasta."

"Meidän elämäntilanteet oli niin erilaiset" - "Halusin kuukauden seurustelun jälkeen omakotitalon, kolme lasta, farmariauton, koiran, kukkapenkin, kolmenkymmenen vuoden asuntolainan ja tän kevyen painostuksen seurauksena kultsi ihan pikkiriikkisen  säikähti ja lähti kiitään."

"Se oli niin kauhee narsisti/sika/kusipää ja niinku kauhee haastaan riitaa." - "Riitatilanteissa hänelläkin oli vasta-argumentteja sen sijaan, että olisi istunut hiljaa ja ottanut vastaan kaiken paskan, jonka niskaan kaadoin. Sehän sitten vähän loukkasi minua, koska minähän olen suhteen ainoa, jolla on oikeus raivota menkkapäissäni hormonihirviönä ja sietää vain ruusupuskat ja hellät suudelmat."

"Mä sellasta huoraa jaksanu kattella." - "Muija jätti mut ja oon vieläkin ihan palasina."

"Se rajotti mun elämää." - "Se sanoi, että parisuhteessa on säännöt, ja että jokaviikonloppuisten sauna- ja peli-iltojen sijaan joskus täytyis käydä sukuloimassa, siivota, viettää parisuhdeaikaa ja hoitaa yleisiä velvollisuuksia. Kerran se myös soitti mulle kesken lätkämatsin ja kysy, että milloin tulen kotiin."

"Emmä oikein tiedä, mihin se juttu kaatu" - "Tiedän helvetin hyvin, enkä todellakaan kehtaa myöntää sen kaatuneen juuri mun urpoiluun."

"Me ollaan niin erilaisia." - "Sä näytit Facebook-kuvissasi huomattavasti paremmalta."

"Tää johtuu musta, ei susta." - "Sä olet niin saatanan säälittävä, ettei sulle kehtaa edes ääneen sanoa, että tää johtuu vain ja ainoastaan sinusta."

"Tää on meidänvälinen asia, eikä tähän liity kolmansia osapuolia." - "Oon pettäny sua niin paljon, että RFSU sponssaa mua."

"Mä oon vaan niin sekaisin mun tunteista ja mun mielestä on parasta, että katsellaan tätä maailmaa jonkin aikaa erillään." - "Ei kyllä yhtään nappaa tää kotileikki sun kanssa, että ei muuta ku baanalle etsimään vähän viihdykettä ja petikavereita! Ja vähän äkkiä."


maanantai 27. toukokuuta 2013

Mielensä pahoittajat

Mistä näitä mielensä pahoittajia, tekstaripalstoilla, yleisönosastoilla, Facebook-ryhmissä, foorumeilla, vanhemainilloissa ja radiossa paskaa maailmaa surkuttelevia kukkahattutätejä tulee? Miten nykyään kaikesta voi ottaa nokkiinsa ja kasata kuutio tolkulla hiekkaa intiimialueille? Ja narista ku ladonovi.

Jos joku sanoo olevansa koiraihminen, kissafani vetää kilarit ja kokee kaiken poliisikoirista agilityyn kissasyrjintänä. Joku kertoo syöneensä jäätelön, dieettisekoilija kaivaa ravinto-oppaan ja alkaa raivota, ihan kuin toisen syömä tuutti imeytyisi rasvana omaan perseeseen. Joku laittaa muksunsa etupihalle vaunuihin nukkumaan, kukkahattuäiti tekee lastensuojeluilmoituksen heitteillejätöstä ja muistuttaa tappajaoravien ja väkivaltaisten pääskysten tuomista vaaroista. Joku haluaa Mersun, Audimies joutuu menemään ensiapuun rytmihäiriöistä ja korkeasta verenpaineesta kärsivänä, koska eihän kukaan voi haluta toista kuin hän itse. MITÄ.

"Kyllä mä nyt vähän loukkaannuin", "Kyllähän tuosta nyt tuli paha mieli" & "Itse kyllä harmistun tuollaisesta" ovat ehdottomasti menneet ohi "jokainen taaplaa tyylillään"-tyylisistä letkautuksista. Myös "no minä en ainakaan...." & "meidän perheessä/kaveriporukassa/naapurustossa ei todellakaan..." on aika kovia. Ja kun homman nimi on se, että ihmiset eivät loukkaannu itseensä suoraa kohdistuvasta palautteesta, vaan muiden mielipiteistä ja onhan se virheellinen rivien välistä lukeminenkin jumalattoman hyvä harrastus. Suora toteamus "Sä olet perseestä" on vielä ihan ok, mutta "meillä syödään pastaa, koska emme tykkää perunasta" nostaa sellaisen härdellin ja yleishässingin mammaporukoissa ja kahvihuoneissa, että oksat pois omenapiirakasta.

Mikä siinä on vaikeaa hoksata että a) asiat voi tehdä monella tavalla ja se oma tapa ei välttämättä ole paras b) ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä, ja ylläripylläri, se oma ei ehkä ole kaikkien mieleen ja c) jos olettaa, että muut kunnioittavat omaa tapaa toimia, tulee kunnioittaa myös muita. On aika saatanan naurettavaa haukkua henkilö X, koska hän ei tykkää asiasta Ö, varsinkin jos itse ei voi sietää henkilön X mieltymyksiä.

Ja miksi se reagointitapa on aina se mielipaha? Miksei hämmästys, kiinnostus tai edes epäkiinnostus? Muumeissa oli pelottava kohta, naapurin Leena leipoo pullaa joka toinen päivä, teinipoika roikotti farkkujaan, myyjällä oli liikaa meikkiä, ystävätär ei tykkää käydä kirpputoreilla tai vaikka ärsyttävä blogikirjoitus (joka selkeästi sieltä rivinväleistä vittuili juuri sinulle....) aiheuttaa sellasta mielipahojen mielipahaa, että oikein synkäksi vetää.

Olisko se elämä ja varsinkin oma sellainen mitään? Mailman avartaminen? Maalaisjärki? Aivot?


Mikä on huikein syy, mistä joku on ns. pahoittanut mielensä? Mulle tulee mieleen nimeltämainitsematon fb-ryhmä, jossa eräs henkilö suutahti, kun toinen henkilö kutsui vielä syntymätöntä lastaan toukaksi - kuinka epäkunnioittavaa!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Facebook-suomi -sanakirja

"Ihana aamulenkki takana ja nyt salille rehkimään!" - "Kusetin koiran naapurin postilaatikon kylkeen ja ny lähen punttikselle lehtiä lukemaan puoleks tunniks."

"Kulta kokkas ihanaa gourmeeruokaa, kiitti rakas.<3" - "Nakit ja ranskalaiset on tulilla."

"Tänään sivistyneesti pikkutilkka viiniä ja seitinohut humala." - "Tänään mä oksennan mun kengille 5 litraa kaljan ja mahanesteiden sekoitusta nakkikiskan jonossa."

"Kämppä putsattu ja puunattu lattiasta kattoon!" - "Imuroin. Eteisen."

"Kun kaikki on vaan niin synkkää ja tapahtuu kamalia asioita...." - "Vähän vituttaa ja huomiota tarvitsisin. Että josko joku nyt vähän huolestuisi?"

"Voi hitsinvitsi, ku Musti-Mustikkainen pureskeli mun korkkarista koron. No, sellaisia nuo hauvelit on!" - "VITUN RAKKI NYT SUSTA TEHDÄÄN LAPASET."

"Nam nam, nyt herkutellaan!" + *Kuva maitorahkasta ja raejuustosta ananaksella* - "Ei kylläkään näillä, vaan Fazerin sinisellä ja pakastepitsalla..."

"Siis vähäks oon blondi ku en osaa vaihtaa ees lamppuu!" - "Enpä edes yrittänyt, olisin voinut jopa osatakin."

"Miehet on sikoi!" - "Pillua tarjosin ja se kelpas, mutta kosinta puuttuu. Kusipääpleijeri."


Jatkakaa, arvon lukijat, estradi on teidän! ;)

torstai 23. toukokuuta 2013

just asking

Mun tekis hirveästi mieli tehdä taas sanakirjapostaus, mutta minkäs ihmisryhmän (tai jonkun muun) sönkötystä ja solkotusta mun pitäisikään seuraavaksi suomentaa? Lemmikkieläimien, seurustelevien urpojen, eri ammattikuntien edustajien, pessimistien, jotain tiettyä harrastusta harrastavien, fitness"gurujen"...?

Tehty on seuraavat:

teini-suomi
opettaja-suomi
nainen-suomi, mies-suomi
Jennin hymiö-suomi

thanks ja sillee

harrastan syömistä silloin tällöin

Tiedättekö sen tunteen, kun ei ole nälkä -oikeastaan hyvinkin kylläinen olo- mutta himo syödä on valtava? Mä painin parasta aikaa sen tunteen kanssa.

Mä en voi sietää niitä ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tajua valtavaa mielitekoa syödä (varsinkin jotain hyväää...) ja korostavat omaa itsekuriaan. Sillä ei saatana ole mitään tekemistä itsekurin kanssa; joku vaan ei koe valtavaa halua syödä kattilallista kaurapuuroa, litran jugurttipurkkia, irtokarkkipussia ja kolmea meetvurstikurkkuleipää ihan vaan välipalaksi. Ja tällä hetkellä em. mainittu menu sopisi mulle todella hyvin.

Syöminen on vaan niin ihanaa. Maailman paras tunne on se, kun ruoka on valmis. Ja päivän paras aika on ruoka-aika. Ja se aika on usein. Vieläkin muistelen lämmöllä (suorastaan sairaalloisen kaipaavasti) jokunen tunti takaperin syötyä päivällistä ja sen jälkeistä välipalaani ja nyt innolla odotan, josko kohta voisi nappasta jotain hyvää napaansa, ihan vaan iltapalan ominaisuudessa.

Joulu, häät, sukulaisten syntymäpäivät ja muut juhlavammat ruokabileet on ehdottomasti mun vuoden -elämän?- kohokohtia. Mikään ei ole niin mahtavaa, kun lähteä kohti seisovaa pöytää ripein askelin, lautasta puristaen ja pelko perseessä, että jospa se paahtopaisti ehtiikin loppua ennen mua tai en sittenkään saa kolmatta siivua sitä vastapaistettua leipää. Ja sitten se helpotuksen huokaus, kun kaikkea hyvää riittää vielä neljännellekin ruokakierrokselle.

Kai tää on sitä kuuluisaa lohtusyömistä tai mun tunne-elämässä on valtavia ongelmia, kun rakastan syömistä ja ruokaa. On vaan niin parasta laittaa Hynttyyt Yhteen-dvd pyörimään ja ottaa pienimuotoinen ilta-ateria sinne sohvankulmaan mukaan. Tai pitää kunnon tortilla-ilta. Elämän mukavia asioita on ihana juhlistaa ruuan muodossa, hyvässä porukassa on ihanaa syödä ja ruoka nyt vaan on suht tärkeää noin hengissä pysymisenkin kannalta. Miksei siitä saisi nauttia?

Minkä jumalan tähren aina on joku, jonka "ei tee koskaan mitään mieli", "ei tykkää syödä", tai jonka mielestä ruuasta nauttiminen on jotenkin säälittävää tai kertoo jostain vammoista sielussa ja itsetunnossa? Miksei muka  saisi vähän mässäillä, hakea lisää ja nauttia ihan siitä arkiruuastakin? Mikä siinä on, että toisten syömisrakkautta ei hyväksytä? Jos harrastan ruokailua tiuhaan tahtiin, niin sittenpä harrastan. Ei se saatanan postimerkkien keräily tai vaikka ringette sen jalompia harrastuksia ole, kuin vetää jugurttia suoraan purkista ja siinä sivussa askarrella pari ruisleipää usealla eri päällisellä.

Kesän uusiaperunoita, mansikkakakkuja, jäätelökioskirallia ja tirisevää grilliä odotellessa...

Aamupala = syy herätä

kroppapäivitystä

moni kun on edelleen kiinnostunut missä vaiheessa mun ruumiini on, niin tässä taas päivitystä tilanteeseen:





Toisaalta jees, mutta toisaalta tässä ajassa kun oon aktiivisesti liikkunut ( n. vuosi) pitäis olla vähän enemmän tuloksia. :D Toisaalta taas syön sen verran herkkuja ja hyvää, että on toisaalta aikamoinen ihme, että en paina kolmeesataa kiloo...

Tässä teille siis, kiinnostuneet. poistan tän postauksen kyllä jonkun ajan kuluessa, koska a) en halua huomiohuorata ja esitellä itteeni puolialasti ja b) tää ei oo mikään Jennin wannabetreeniblogi. :D

maanantai 20. toukokuuta 2013

Maailman ihmeellisyydet

Kokoan teille nyt listaa aiheesta "maailman pienet ihmeet", jotka toistuvasti nostavat ihmisten huulille kysymysmerkkejä ja kummastusta (ja aiheuttavat muille ihmisille "ou rili?"-fiilikset).

Sanavapaus ei ole yhtä kuin lupa loukata toista ihmistä. Tää aiheuttaa yllättävän paljon hämminkiä ihmisissä. Siis wat, Suomi on vapaa maa ja mulla on oikeus mielipiteisiini, miten mä voin joutua vastuuseen siitä, että haukuin henkilön X huoraksi, huumediileriksi, kusipääksi ja lähettelin häirikkötekstareita ja pikkiriikkisen auon päätäni vielä postiluukustakin?!? No enpä kans tiä...

Poliisit eivät kiusallaan vie kännisiä kakaroita selviämisasemille ja kaada sidukoita Koskenrannan nurmikolle. Se on niiden työtä, se lain ja järjestyksen ylläpitäminen ja noudattamisen seuraaminen. Ja ikävä kyllä lapset eivät saa kaljakassit kilisten kulkea - vaikka olis päättärit, vappu ja juhannus. Vois vähän äiskät ja iskät olla hiilenä, jos kukaan heidän kullanuppujaan ei yleisinä juhlapäivinä silmällä pitäisi ja puolet nuorisosta kokisi jäätymissammumiskuoleman uuden vuoden partyjen jälkihuumassa lumihankeen.

Kikattaminen ja kännissä raakkuminen ei kiihota poikia sen enempää, kuin tyttöjä kiihottaisi ja kiinnostaisi kännissä mesoava ja melttoava mopoautojonne. Että se kotibileissä feikkikännissä kotkottaminen ja kiljahtelu "hiprakassa" stringit niskassa ei välttämättä ole se ykköskeino hankkia unelmien poikaystävää. Ja mitäs jos se jätkä sattuukin aivokuoliossaan kiinnostumaan sun kännipersoonasta? Se vasta kyrsiikin, kun joutuis koko ajan esittämään humalaista kanaa.

Vessassa voi joskus haiskahtaa epämiellyttävälle. Epäilen, ettei kukaan ole voinut välttää tilannetta, jossa joku henkilö astuu yleiseen vessaan ja alkaa arvostella siellä leijuvaa tuoksua ääneen. Leffateattereissa, koulussa, baarissa, missä vaan. "Siis hyi perse, mikä täällä haisee?" No sepä juuri. Se on vessa jumalauta! Mille sieltä pitäis tuoksua? Niittyleinikeille ja vastapaistetulle pullalle? Tuskinpa kusi ja muut ihmiseritteet ruusunnupuille tuoksuu, vai olenko mä jotenkin väärässä?

Alkoholi on hyvin eunsasenergistä, varsinkin se kirkas tavara. Että turha dieeteillään on egota, jos kolme päivää viikosta kuluu juoden likööridrinksuja ja kossukolaa. "Siis mitä, onks tässä näi paljon kaloreita?!" Eiku hei, alkoholihan tehdään taikapölystä ja lähdevedestä? Eiku? Että taas yks helvetin hyvä syy viettää raittiita viikonloppuja.

Sä et ole yhtään kovempi kaveri, vaikka roikuttaisit pyöräilykypärää pyöränsarvessa, jättäisit näyttämättä suuntavilkkua, jättäisit heijastimen kotiisi, virittäisit mopendaalisi tai ajaisit ylinopeutta. Oikeastaan em. asiat (ja monet muut liikeenteessä tapahtuvat idioottimaisuudet) tekee susta pellen, ei sankaria.

Vanhat ihmiset on hitaita. Uskokaa pois, 80-vuotiaat ei piruuttaan kävele sun, vallattoman ja vikkelän nuoren, edessä hitaasti. Se nyt vaan on vähän vaikee vetää jotain jumalatonta vauhtia, kun kroppa kaipais kipeästi uusia varaosia. Eri asioita on sitten nää harkitut (ja iästä riippumattomat) veemäisyydet, esim. keskellä tietä junnaaminen ja juorukerhot kaupan kapeilla käytävillä.

Mikäs sua ihmetyttää ja kummastuttaa?

tiistai 14. toukokuuta 2013

Teinisuhdeivailua

Mä en käsitä, miksi teinisuhteita ja alle 18-vuotiaiden seurustelukuvioita aina sätitään ja mollataan. Kai ny yläkoululaisten seukkaus on vähän eri sarjaa, kuin nelikmppisten avioliitto ja mun käsittääkseni sen niin kuuluu ollakin!

Aina se sama laulu vitunteinisuhteista, noloista säädöistä ja lapsellisesta tavasta sitä seurustelua toteuttaa. Ällönsiirappisia tekstareita, pikanäkemisiä kioskinkulmalla, puolen vuoden odotusaikaa ensimmäisen ja toisen poskipusun välillä ja pelkästään Facebookin chatin välityksellä tapahtuvaa yhteydenpitoa pilkataan ja ivaillaan. Ilmeisesti 14-vuotiailla kuuluisi olla vauhdikas seksielämä, asuntolaina ja kirkkaat suunnitelmat viidellekymmenelle vuodelle? Ainiin, kun sekään ei ole hyväksyttävää (jota en kyllä yhtään ihmettele)! Miten sen ikäisten, toisiinsa ihastuneiden ihmisten, pitäisi seurustella ja nauttia toistensa seurasta?

Mua myös huvittaa, kun parikymppiset ihmiset ottaa vertailukohteekseen yläasteikäisen ihmisen seurustelun ja naureskelee sille - itsellä kun on jo niin huikean monta vuotta teinisuhteista. "Siis voi jeesus noita kakaroita, mä en ainakaan jaksais Tsygen kaa tollast teineilyy, meillon niinku jo oma kissa ja kihlasormukset!!" Tai sitten se, kun nauretaan teini-ikäisen surulle suhteen päätyttyä. "Ei voi ottaa puolen vuoden seurustelun jälkeen noin koville joku ero!!!" Kyllä, kyllä se vaan voi!

Ensinnäkään mä en lähtis hirveästi kenenkään suhteita vertailemaan tai arvostelemaan ylipäätään, saatikka niiden yläkoululaisten. Ne seurustelusuhteet on ihan yhtä arvokkaita ihmissuhteita, kuin vanhempienkin ihmisten suhteet. Ihmissuhteisiin kun ei ole olemassa tärkeysmittaria, joka määrittelee iän, ajan, tavan ja tyylin mukaan suhteet tärkeysjärjestykseen. Itse elän edelleen samassa teinisuhteessa, josta aivan varmasti oli sanottavaa yhdellä jos toisellakin. Mutta kappas vaan, ei se ripari-ihastus välttämättä ole hetken huumaa ja teinipelleilyä.

Onko tää sitä teinirakkautta?

maanantai 13. toukokuuta 2013

Iteppähän netin avasit

Maailman huikein lause "jos ite blogia kirjottaa/nettiin jotain laittaa, saa hyväksyä sen, että haukutaan" tuli useaan otteeseen vastaan, kun seurailin sivusta näitä suomalaisten blogijuorublogien touhuja ja kommentointia. Siis mitä helvettiä? Jos sä laitat kuvan Facebookiin, sut saadaan haukkua, koska iteppähän olet sen sinne laittanut? Jos sä kirjoitat blogiin pätkän elämästäsi, muilla on oikeus levitellä uskomatonta paskaa, koska iteppähän olet blogisi perustanut? Jos kysyt nettiryhmässä apua ongelmaasi, muulla porukalla on oikeus lytätä sut, koska ITEPPÄHÄN OLET NETTIIN TULLUT? Mä en vaan voi tajuta...

Miten netti oikeuttaa kunnianloukkauksiin? Missä pykälässä sanotaan, että nettimaailmassa tappouhkaukset, huorittelut, perättömät huhut ja muut kiusaamistavat ovat sallittuja? Mä en ihan vielä ole törmännyt sellaiseen erikoislupaan, mutta valtaosa netin käyttäjistä ilmeisesti on. Mua ainakin hävettäisi harrastaa edellämainittua toimintaa - niin anonyymina kuin omalla naamalla ja nimelläkin - mutta ikävä kyllä muita ei hävetä sitten tippaakaan.

Mun mielestä tossa logiikka pikkusen kusee omille jaloilleen. Siis tuolta kantilta järkeiltynä mä saisin mäiskiä vastaantulevia kadulla päähän, koska "iteppä lähdit kotoa!!!". Kaupassa voisin heitellä kanssaostajia bataateilla, koska "jos tänne kauppaan astuu, pitää kestää seuraukset!!!". Tai sitten voisin nojaillakoko päivän kirjaston tiskiin ja haukkua taukoamatta työntekijöitä, koska "ei kukaan pakottanu tuleen tänne!!!".

Kyllä mä ymmärrän, että helposti tulee haukkuja, kun nettiin lisäilee kuviaan, tekstejään, tarinoitaan ja asioitaan. Mutta miksi se on muka oikeutetumpaa, kuin haukkua se vieras ihminen kassajonossa? Miten toisen ihmisen arvostelu, mollaaminen ja suoranainen kiusaaminen voi ylipäätään olla oikeutettua missään, edes netissä? Mä haluaisin todella mielelläni kuulla perustelut sille, miksi internettiin materiaalia lisäävä ihminen on hyväksyttävä uhri, joka suorastaan ansaitsee kaiken paskan.

Se, että joku lisää itsestään kuvan, tekee postauksen ripsienpidennyksistä, kertoo ostaneensa kengät tai lataa muuta kesyä tavaraa internetin kiehtovaan maailmaan, ei oikeuta ketään haukkumaan, levittämään suorastaan sairaita huhuja ja tällä tavalla pilaamaan toisen ihmisen tulevaisuutta, työmahdollisuuksia ja ihmissuhteita. Toki jos joku avoimesti kertoo olevansa vaikka pirihuora, niin ok, se on sen ihmisen valinta (ja tällä tavalla varmasti saa kuulla elämäntavastaan myös negatiivista palautetta), mutta perätön paskanjauhanta ei mun mielestä kuulu terveisen aikuisten ihmisten elämään enää. Vai pitääkö ryhtyä kirjoittamaan niin, ettei kukaan vaan mitenkään voi saada vääriä käsityksiä? Voi perse, sekään kun ei ole mahdollista.

Kyllä mä haluaisin nähdä, kuinka hienosti joku netissä toisen yksityiselämällä ja juoruilla mässäilevä tampio kestäisi itsestään saman. Tsemppiä kaikille, jotka ovat saaneet julkisen myllytyksen ja oman osansa Wild West-tyylisestä nettikäyttäytymisestä! :)



lauantai 11. toukokuuta 2013

Sinkkujen mollaus

'Täydellisessä' parisuhteessa elävillä (eli näillä tapauksilla, joilla kulissi kestää mitä vaan ja elämä yhdessä on olevinaan niin vitun ihanaa että oksettaa) on aika usein jotain sanottava sinkkujen tavasta viettää elämäänsä. Pyöritellään silmiä, säälitään ja voivotellaan, kun sä et nyt ole löytänyt samanlaista alkoholisoitunutta naistenhakkaajaa ja kaikki rahansa pelaavaa unelmaprinssiä, niin kuin minä. Kun eihän elämä ole minkään arvoista, jos sitä ei saa jakaa jonkun kanssa, jolla on pippeli!

Tiedän kyllä suhteita, jotka ovat sisältä niin läpimätiä, että haisee tänne asti, mutta silti parisuhteen osapuolet pitävät sitä tavoiteltavampana, kuin sinkkuutta (= "yksinäisyyttä"). Ei voida ymmärtää että kaikki eivät halua samaa, eli 17-vuotiaana punaista tupaa ja perunamaata, parisuhdeiltoja ja Cosmopolitanin 'Kuinka hyvin mätsäätte yhteen kultanne kanssa?'-testejä. Kerron pienen salaisuuden: elämä voi olla aivan yhtä rikasta ja elämisen arvoista ilman vuosipäiviä, sormuksia, lauantaisaunan jälkeisiä pikaseksihetkiä, imuroinnista tappelua, yhteisiä 200 000 euron asuntolainoja ja känniriitoja baari-illan päätteeksi.

Mun ystäväpiiriin kuuluu niin kauan vakavasti seurustelleita, kuin sinkkujakin ja kyllä - kaikki heistä ovat tyytyväisiä elämäntilanteeseensa. Itse asiassa useammin kuulen "jeesus se mun äijä on täystampio!"-angstin, ku sen "olispa mulla joku..."-mantran. Mä en ainakaan koe seurustelevana ihmisenä asiakseni aivopestä ja käännyttää sinkkuja epämieluisiin parisuhtesiin, koska "kaksin aina kaunihimpi!!!!!". Että kyllähän elämä on elämää vasta sitten, kun vieressä on joku pleikkariaddikti jonka kainaloon voi pimeinä syysiltoina käpertyä ja suunnitella hääkakun koristeita!

Mä en tajua, miksi helvetissä pitäisi väkisin hankkia joku äijänkäppänä kainaloon, että voisi leikkiä kotia ja sitä kuuluisaa täydellistä parisuhdetta? Siksi, että eräät seurustelevat urpot olisivat tyytyväisiä? Mitä helvettiä se seurusteleville ylipäätään kuuluu, kuka on sinkku ja kuka ei? Olisivat onnellisia sen oman ihanan raksupenansa kanssa ja keskittyisivät kulissien kasassapitoon!  Harrastaisivat parisuhdejuttujansa ja nyhjäisivät kotona pää hiessä. Ja iloitsisivat siitä, että muut ei ole löytäneet samanlaisia tyhjäpääkumppaneita kuin itsellä on.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Puuttuva pettymyksensietokyky

Mä olen tehnyt omia epätieteellisiä johtopäätöksiäni ja todennut, että nykyteineiltä ja tämän hetken nuorilta aikuisilta puuttuu aivan täysin pettymyksensietoyky.

Itsetuhoisuus, masennus ja "masennus" lisääntyvät, kaikilla on paskaa, kukaan ei jaksa elää, joka toinen haluaa viillellä ja elämä on täysin arvotonta (mikäli lööppejä, uutisointia, nettikirjoittelua, ammatikseen vastaavanlaisten tapausten kanssa työskenteleviä ja kuulopuheita on uskominen). Elämä nähdään suorastaan turhana tuskana, eikä tulevaisuudelta odoteta mitään hyvää. Ja syyt tähän "pahaan oloon" ovat sarjaa 'mutsi ei päästä festareille', 'pokkis jätti' tai 'lihoin kolme kiloo kesällä', kun ennen ihmiset traumatisoituivat esimerkiksi huonoista kotioloista tai kiusaamisesta.

Nykyaika on helppoa aikaa, kaiken saa valmiina, ei tarvi ku nappia painaa. Kukaan ei voi väittää, etteikö käytännön asiat olisi helpompia kuin ennen, tai että eläisimme jossain valtavassa puutteessa ja kurjuudessa. Koska suurella osalla ihmisistä on ruokaa, siistit vaatteet, mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen ja muutenkin suhteellisen tasainen tie edessä ja takana, täytyy keksiä ongelmia itse ja loukkaantua verisesti pienistäkin vastoinkäymisistä.

Tiedän ihmisiä, joille on oikeasti tapahtunut kamalia asioita: on menetetty perheenjäseniä ja lähisukulaisia, sairastettu vakavia sairauksia ja jouduttu laittamaan kaikki suunnitelmat uusiksi. Suru-uutisia, kuolemaa, loukkaantumisia, tapaturmia ja huonoja lähtökohtia. Ihme kyllä nämä ihmiset eivät ole niitä, joilla yhdistyy ahdistus, masennus, itsetuhoisuus, vitutus ja paha olo. Ne, joilla on se kaikkein pahin olo, ovat näitä "äiti lupas mopoauton, enkä saanutkaan sitä, nyt mä sitten viiltelen"- ja "mua haukuttiin feisbuukis lortoks, tuntuu pahalta" -tapauksia.

Miksei ihmiset enää ymmärrä, että tämä on elämää? Elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä, pettymyksiä, kyyneileitä, surua ja murhetta, eikä pelkkiä taikaponeja, Lontoon shoppailureissuja ja auringonpaistetta. Saatana elämän kuuluu joskus kohlia ja satuttaa, ei pelkästään kutitella höyhenellä leuan alta! Mikä siinä on vaikea sisäistää? Miksi pettymyksistä ei päästä yli, kuten menneinä aikoina?

Miten nää nykyajan mopoautosankarit, pilalle lellityt lössykät ja nää, joiden vanhemmat on suojellu kaikilta ikäviltä kokemuksilta, tulee koskaan pärjäämään elämässä? Unelmaduunit voi mennä sivu suun, raskauskilot tulee tuplana, rahat voi olla vähissä tai auto hajota tienposkeen - puhumattakaan isommista ja oikeista vastoinkäymisistä.

Äiti on aina sanonu, että mun pettymyksensietokyky on lähes olematon, mutta nykytättähääriä katsoessani mä tunnen olevani terästä...

Aihetta keventääkseni pyydän teitä lukijoita kertomaan tilanteesta, jolloin pettymyksensietokykynne on ollut hyvin alhainen ja näin jälkikäteen vähän nolottaa. Ite muistan, ku ala-asteella meidän luokassa oli arvonta jonka pääpalkinto oli Tapparan fanipata ja eräs joka ei lätkästä välittänytkään, voitti sen ja SAATANA MÄ OLIN PETTYNYT, mutta enpäs näyttänyt sitä kenellekään. Muka. Näkihän sen kilometrin päähän, kun mun naama veny ja leuka tippu lattiaan.......

tiistai 7. toukokuuta 2013

Jennin sananlaskut

Sananlaskuaiheella jatketaan eteenpäin! Ajattelinkin luoda uusia sananlaskuja, lausahduksia, Facebook-kuvatekstejä ja aforismeja jotka jäävät elämään sadoiksi vuosiksi suomalaiseen kansanperinteeseen muistona tältä kauniilta ja vaiherikkaalta 2000-luvulta. Täältä pesee:

Ken maitorahkaa maistelee, lihaksistoansa arvostaa

Kukapa opettajalle vittuilisi, ellei itse ES-Jonne?

Fiksu ottaa pikavipin, typerys töissä käypi

Parempi 1000 Facebook-kaveria, kuin kolme tosiystävää

Ken teinilorttoon lankeaa, onpi munaansa myöten pulassa

Just look at me and you will see how attention whore I am

Harva ruokaa halajaa, arvostuksen pulkannaru saa

Joka herkkuja mielii, helvetissä poroksi palakoot!!!

Kiire pitää aina olla, kunnes ollaan osastolla

Sekasi ollaan, ku Tukiaisen siskokset

Hakkaa hanskaan kuin Tauski vaimojaan

... Ny onkin sitte sun vuoro keksiä! Minkälaisen sananlaskun tahtoisit jäävän suomalaiseen kulttuuriin?

maanantai 6. toukokuuta 2013

kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

Eilisestä sananlaskupostauksesta innostuneena päätin postata suosikkisananlaskustani vähän useammalla, kuin parilla rivillä. On se vaan niin totta!

Mä olen huomannut ilmiön, että kun mittariin napsahtaa se maaginen 18, saa tehdä mitä vaan koska on aikuinen. Vanhemmille ei tarvitse kertoa menojaan, äidin mielipidettä ei kaivata, isän käskyt ei kiinnosta tai perheen yhteisen pelisäännöt jää noudattamatta, vaikka asuisikin kotona täysin tyytyväisin mielin. Koska kyseessä on aikuinen, jota ei enää voi kukaan määräillä ja jota ei kiellot kiinnosta. Kuitenkin edelleen kiinnostaa oman huoneen sisustus, isin lompakko, äidin lihapadat, puhtaat kalsarit ja auton lainaaminen.

Parasta on, että muut ihmiset lietsovat tätä aikuisuushysteriaa: "Vitut sun mutsista, sä oot hei täysikäne!", "Ei sun niille tarvi raportoida, sä oot hei 18." Kuvitellaan, että ei mun aikuisena ihmisenä tarvi muuta ku antaa tuulen viedä. Kummasti silti useimmissa perheissä ne äiti ja isi raportoivat jälkikasvulleen menonsa ja tulonsa, ilmoittavat mikäli menee ylitöiksi, jumittuvat liikenneruuhkaan tai menivät käymään kaupassa. Ja mun käsittääkseni kaikkien täysi-ikäisten lasten vanhemmat ovat myös täysi-ikäisiä ja aikuisia. Kyllä vois monelle mukulalle tulla suru puseroon, kun äiti ei ilmestyisikään töiden jälkeen kotiin ja kieltäytyisi vastaamasta puhelimeensa, koska hän on AIKUINEN eikä hänen tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään.

Mikä siinä on, että liian moni18-vuotias kuvittelee, että maailma on avoin ja mun ei tarvitse enää välittää siitä, mitä kotiosoitteessa tapahtuu? Mennään ja tullaan pitkin kyliä yötä myöten, remutaan baareissa ja kinutaan kaljarahaa, mutta koetaan, että vanhemmilla ei ole mitään sanottavaa kotona asuvan vasta täysi-ikäistyneen lapsensa käytöksestä. On se nyt vaan sellainen asia, että niin kauan kuin isin maksama lämmitys ja äidin kokkaamat keitokset kelpaa, kannattaa olla aika nöyrää tyttöä ja poikaa. Ei se lain perspektiivistä katsottu aikuisuus ja huoltajuuden katkeaminen tarkoita sitä, että vastuu lentää ikkunnasta pihalle ja alkaa vapaus. Kenen leipää syöt...

Tokihan tämä pätee muihinkin kuin täysi-ikäisiin kotona asuviin, mutta VARSINKIN niihin täysi-ikäsiin...


lauantai 4. toukokuuta 2013

No en o kyllä yhtään samaa miältä

Maailma on tulvillaan sanontoja, mottoja ja lausahduksia, joiden kehittelijöitä tekis mieli herätellä todellisuuteen.

Raha ei tee onnelliseksi.
Kyllä elämä voi olla mielekästä ja onnellista köyhyysrajan alapuolellakin, mutta tuskin jatkuva stressi laskuista, toimeentulosta, elämisestä, lainoista ja muista menoista tuskin tekee elämästä mitenkään erityisen herkkua. Kyllä mä koen olevani onnellisimmillani tilipäivänä, ku saa laittaa laskut 'maksamattomat'-pinosta 'maksetut'-kasaan ja tietää, ettei tarvitse lähteä ruokaa paljain käsin metsästämään. Ei raha tai vakaa taloudellinen tilanne onnea takaa, mutta aika helvetin hyvin se siinä auttaa!

Armeija tekee miehen.
Tekiski! Oon nähny niin paljon intistä palaavia apinoita, joista miehekkyys ja aikuisuus on yhtä kaukana ku prostutioidun reidet toisistaan. Eli jumalattoman kaukana.

Nuorena on vitsa väännettävä.
Tää on aika ristiriitainen juttu. Toisaalta ykkösjuttu mitä arvostan, on työnteko, ja mua lähinnä ärsyttää sohvalla makaavat nuoret, joita ei HUVITA tehdä töitä. Tekis ieli antaa tukkapöllyä
sellasille laiskaperseille. Mutta toisaalta nuoria pidetään jonain saatanan yli-ihmisinä, jotka jaksaa vetää 15-tuntisia duunipäiviä ihan vaan ku NUORENA JAKSAA. Että jospa voitais muuttaa sanontaa esimerkiksi tällaiseksi "nuorena on hivenen pienempi vitsa väännettävä".

Se joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Paskanmarjat!! Musta tuntuu, että nykyaikana siihen kuoppaan lankeaa ulkopuoliset ja viattomat sivulliset, ei kuopankaivaja tai se kenelle se on tarkoitettu.

Ilo ilman viinaa on teeskentelyä.
Joo, hymyilevät ihmiset (varsinkin lapset!) huvipuistoissa, jumppatunneilla, leikkikentillä, kotisohvillaan ja vaikka teatterissa joko a) kusettavat tai b) ovat ympäripäissään. Eiku? On se vaan kumma ku edelleenkin tollasta paskalausetta jaellaan! Kattokaa vaikka noita puistokemistejä ja spurguja, näyttääkö ne jotenkin iloisilta ja elinvoimaisilta, hä?!

Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Paskaan suhteeseen tulee jäädä, epämieluisaa työpaikkaa ei saa vaihtaa parempaan tai harrastustaan ei saa lopettaa, koska TÄMÄ LEIKKI KESTETÄÄN LOPPUUN ASTI VAIKKA MARTTYYRINÄ!

Toisaalta on olemassa myös hyviä sanontoja ja sananlaskuja, tässä mun top 3:
1.Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. (Tajutkaapas kotona asuvat ja äidin ja isin rahoilla rällästävät kakarat se!)
2.Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
3.Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

Jaappa kanssani sanonta, jota yksinkertaisesti et voi sietää/ymmärtää tai joka muuten vaan aiheuttaa kikkelin kasvun otsaan - ja tietenkin se suosikkisananlasku myös!




keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pakkoryyppäjäiset

Mua niin kuvottaa nää tällaset vaput ja muut kaikenmaailman pakkovetääperseet-pippalot, joita ihan liian monta löytyy suomalaisesta kalenterista. Juodaan juhannuksena, uutena vuotena, vappuna, pääsiäisenä, joulunpyhinä, päättäjäisinä, viikonloppuina ja kaupan päälle vaikka vainojen uhrien muistopäivänä jos siltä tuntuu. Hyi saatana toi tollanen väkipakolla viinalla läträäminen inhottaa mua.

"Mitäs suunnitelmia teillä on vapuksi/uudeksi vuodeksi/juhannukseksi/ihansama?" on joku hermoja raastavin kysymys taas pitkään aikaan. Mitä silloin pitäisi aikoa? Sitä samaa kuin muutkin, eli painaa kaljalava selässä pitkin kyliä vesisateessa? Istua paikallisessa räkälässä bailaavien idioottien kanssa ja juoda shotteja vitutukseen? Katsoa yleisillä paikoilla kuset housussa ja serpenttiinit kaulassa kolmatta viikkoa painavia kännisiä teinejä? Potea seuraavana päivänä krapulan ja morkkiksen sekoitusta vessanpönttöön nojatessa? Kieriä puoliyötä omissa eritteissään ja lähipitserian kebabissa? Seistä taksitolpalla ripsivärit poskilla, läskimaha bilutopin alta roikkuen ja housut auki? No jos mä ny kuitenkin meen vaikka ihan vaan himaan.

Onhan sellainen haavekuva tyyliin lasi kuohuviiniä auringonlaskussa sisäfileiden tiristessä seittemän tonnin kaasugrillissä ihan kaunis ja tavoiteltava, mutta aika monesti em. suunnitelmat vaihtuu lennossa 12 kaljaa ja paketti kylmää makkaraa vesisateessa -linjalle. Itse mä olen jo lopettanut haaveilun sivistyneestä juhlistamisesta ja jättänyt Viru Valgeeta ja Lidlin kokista -drinksut muille ja lähes poikkeuksetta siirryn ajoissa nukkumaan kahden siiderin jälkeen ihmiskuntaan pettyneenä.

Mikä vittu siinä on, että kun kalenteri kertoo satunnaisten  juoppojuhlien lähestyvän, alkaa ämmillä Gina Tricot-ralli (pakkohan sitä joku pitsimekko saada juhlan kunniaksi), juostaan Alkossa hakemassa viiniä ja kirkkaita, miehet kaivaa kaljareppunsa ja urpoimmat aurinkolasinsa komeron pimeimmästä nurkasta, lisäillään Facebookiin kuvia siideritölkeistä ja päivitetään tila tyyliin "kaljat kylmäs, koht sihahtaa ;)))))!"? Sitten säälitellään kotiinjääviä, kuskeja ja rauhallisesti ottavia tuttavia, vaikka itse kuuluu siihen kuset housussa ja klamydia perseessä -sakkiin, joka sitä  sääliä  todellisuudessa kaipaa.

Hyihyi hävetkää kaikki ällöttävät dokut.