HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Maailman ihmeellisyydet

Kokoan teille nyt listaa aiheesta "maailman pienet ihmeet", jotka toistuvasti nostavat ihmisten huulille kysymysmerkkejä ja kummastusta (ja aiheuttavat muille ihmisille "ou rili?"-fiilikset).

Sanavapaus ei ole yhtä kuin lupa loukata toista ihmistä. Tää aiheuttaa yllättävän paljon hämminkiä ihmisissä. Siis wat, Suomi on vapaa maa ja mulla on oikeus mielipiteisiini, miten mä voin joutua vastuuseen siitä, että haukuin henkilön X huoraksi, huumediileriksi, kusipääksi ja lähettelin häirikkötekstareita ja pikkiriikkisen auon päätäni vielä postiluukustakin?!? No enpä kans tiä...

Poliisit eivät kiusallaan vie kännisiä kakaroita selviämisasemille ja kaada sidukoita Koskenrannan nurmikolle. Se on niiden työtä, se lain ja järjestyksen ylläpitäminen ja noudattamisen seuraaminen. Ja ikävä kyllä lapset eivät saa kaljakassit kilisten kulkea - vaikka olis päättärit, vappu ja juhannus. Vois vähän äiskät ja iskät olla hiilenä, jos kukaan heidän kullanuppujaan ei yleisinä juhlapäivinä silmällä pitäisi ja puolet nuorisosta kokisi jäätymissammumiskuoleman uuden vuoden partyjen jälkihuumassa lumihankeen.

Kikattaminen ja kännissä raakkuminen ei kiihota poikia sen enempää, kuin tyttöjä kiihottaisi ja kiinnostaisi kännissä mesoava ja melttoava mopoautojonne. Että se kotibileissä feikkikännissä kotkottaminen ja kiljahtelu "hiprakassa" stringit niskassa ei välttämättä ole se ykköskeino hankkia unelmien poikaystävää. Ja mitäs jos se jätkä sattuukin aivokuoliossaan kiinnostumaan sun kännipersoonasta? Se vasta kyrsiikin, kun joutuis koko ajan esittämään humalaista kanaa.

Vessassa voi joskus haiskahtaa epämiellyttävälle. Epäilen, ettei kukaan ole voinut välttää tilannetta, jossa joku henkilö astuu yleiseen vessaan ja alkaa arvostella siellä leijuvaa tuoksua ääneen. Leffateattereissa, koulussa, baarissa, missä vaan. "Siis hyi perse, mikä täällä haisee?" No sepä juuri. Se on vessa jumalauta! Mille sieltä pitäis tuoksua? Niittyleinikeille ja vastapaistetulle pullalle? Tuskinpa kusi ja muut ihmiseritteet ruusunnupuille tuoksuu, vai olenko mä jotenkin väärässä?

Alkoholi on hyvin eunsasenergistä, varsinkin se kirkas tavara. Että turha dieeteillään on egota, jos kolme päivää viikosta kuluu juoden likööridrinksuja ja kossukolaa. "Siis mitä, onks tässä näi paljon kaloreita?!" Eiku hei, alkoholihan tehdään taikapölystä ja lähdevedestä? Eiku? Että taas yks helvetin hyvä syy viettää raittiita viikonloppuja.

Sä et ole yhtään kovempi kaveri, vaikka roikuttaisit pyöräilykypärää pyöränsarvessa, jättäisit näyttämättä suuntavilkkua, jättäisit heijastimen kotiisi, virittäisit mopendaalisi tai ajaisit ylinopeutta. Oikeastaan em. asiat (ja monet muut liikeenteessä tapahtuvat idioottimaisuudet) tekee susta pellen, ei sankaria.

Vanhat ihmiset on hitaita. Uskokaa pois, 80-vuotiaat ei piruuttaan kävele sun, vallattoman ja vikkelän nuoren, edessä hitaasti. Se nyt vaan on vähän vaikee vetää jotain jumalatonta vauhtia, kun kroppa kaipais kipeästi uusia varaosia. Eri asioita on sitten nää harkitut (ja iästä riippumattomat) veemäisyydet, esim. keskellä tietä junnaaminen ja juorukerhot kaupan kapeilla käytävillä.

Mikäs sua ihmetyttää ja kummastuttaa?

25 kommenttia:

  1. Ihan huikeeta settiä taas! Varsinkin toi vessajuttu on niin totta mitä kuulee mm. leffa-teatterin wc:ssä.. Ainakin saa hyvät naurut =D

    VastaaPoista
  2. ootko kattonu noii iteppähä netin avasit -postauksen kommentit, jos et nii kato:DD

    VastaaPoista
  3. Mua ihmetyttää ja kummastuttaa miksi aikuisen, fiksun naisen täytyy käyttää kirosanoja muuten sujuvassa ja mielenkiintoisessa tekstissä? Sulla on hyviä pointteja ja musta olisi mukavampaa lukea jos sitä vittua ei viljeltäisiin.

    Joku ärräpää (...) puhuttaessa nyt silloin tällöin keltä tahansa on ok. Mutta etenkin kirjoittaessa kaikenlaiset kirosanat "särähtää korvaan" niin pahasti, tulee vaan jonkin tenun angstaaminen mieleen.

    En tarkoita pahalla, ajattelin vain vastata esittämääsi kysymykseesi ja samalla vähän purkaa sydäntäni aiheesta joka on jo jonkin aikaa häirinnyt ja saanut melkein lopettamaan kokonaan blogisi lukemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska Jennin tyyliin kuuluu olennaisesti puhekielinen, vähän rahvaanomainen (näin sanoakseni) kärkäs tyyli, sellaisen korrektin ja fiinin sijasta.

      Poista
    2. Pyytäisin sua ystävällisesti laskemaan postauksen kirosanat ja varsinkin ne v-sanat, ei tää nyt mun nähdäkseni ollut mitään vitun ja perkeleen riemujuhlaa?

      Se on mahtavaa, kun yks vikisee kiroilusta, kolmas kiroilemattomuudesta ja kolmas ihan muuten vaan. Hivenen hankalaa miellyttää jokaista.

      Poista
    3. Mun mielestä tolla anonyymillä oli ihan kohtelias ja varmasti muitakin mietityttävä kysymys, enkä mä huomannut siinä mitään vikinää..

      Poista
    4. Mun mielestä Jenni käyttää niit just hyvin :D Eli silleen korostavasti muttei häiritsevästi :D Ja muistaisin et kommenteis olis ennenki ollu sotaa tästä asiasta :D

      Poista
    5. En mä olekaan sanonut, ettö kommentti olisi ollut mitenkään vääränlainen, asiasta vaan on ollut niin paljon keskustelua, että alkaa vähän kyllästyttää.

      Poista
  4. "vastapaistetulle pullalle" !!! :'D repesin! huippu teksti, jälleen.

    VastaaPoista
  5. "Poliisit eivät kiusallaan vie kännisiä kakaroita selviämisasemille ja kaada sidukoita Koskenrannan nurmikolle. Se on niiden työtä, se lain ja järjestyksen ylläpitäminen ja noudattamisen seuraaminen. Ja ikävä kyllä lapset eivät saa kaljakassit kilisten kulkea - vaikka olis päättärit, vappu ja juhannus. Vois vähän äiskät ja iskät olla hiilenä, jos kukaan heidän kullanuppujaan ei yleisinä juhlapäivinä silmällä pitäisi ja puolet nuorisosta kokisi jäätymissammumiskuoleman uuden vuoden partyjen jälkihuumassa lumihankeen."

    <3 Tämäpä

    VastaaPoista
  6. tuo vessajuttu, niin totta!! yleensä välttelen paskalla käymistä yleisissä vessoissa mutta pakkohan se joskus on, jos sellanen tilanne käyp. sitten aina mun tuurilla sinne vessaan säntää saman tien joku ja vähän aikaa aattelen että voiii eii mutta sitten että mitä helvetin väliä :DDDDDDDDDDDD +tunnen myös yhden tytön joka ei käy paskalla muualla kuin kotonaan. kerran jossain oltiin viikonloppureissussa niin tämä valitteli miten koskee mahaan kun ei oo kolmeen päivään käyny paskalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttus paskomattomuus voi toki olla ihan vaa häpeä paskaa kohtaan, mutta sillä voi olla myös ujo takapuoli! :-D Vielä pari vuotta sitte itse en pystyny käymään missään muualla ku kotona paskalla. En mä tiedä miksi, pytylle ku meni istumaan niin sai hengata siinä hetken ja tajuta, että ei oo enää hätä, ja heti ku lähtee pois nii myyrä kurkkii perässä uudestaan. Voit kuvitella millasta oli olla reissuissa. Harjottelin tätä paljon ja kauan ja nykyään paskon menemään onnellisesti missä vain<3

      Olkaa vaan hyvät tarinasta.

      Poista
    2. :DDDDDd ihana tarina ♥

      Poista
    3. "myyrä kurkkii perässä" totaalinen hajoaminen! Rakastan tätä blogii nii kirjoittajan ku kommentoijienki takia!

      Poista
  7. "Se on vessa jumalauta! Mille sieltä pitäis tuoksua? Niittyleinikeille ja vastapaistetulle pullalle?"

    Very well served <3

    VastaaPoista
  8. HAHA ihana Jepa jälleen <3

    VastaaPoista
  9. Sattuneesta syystä en tiedä, metelöikö miehet siitä, että vessassa haisee, mutta ainakin naisilla tuntuu olevan monesti joku ihmeen harhaluulo, että vessa on vain juoruiluun ja meikkaamiseen tarkoitettu olohuone ja ne kopit on siellä vaan koristeena/muinaisjäänteenä. Joskus tosin tekisi itse mieli rääkäistä wc-tiloihin astuessa, että hyi mikä haju, mutta se johtuu yleensä jonkun imelän hajuisen parfyymin ja hiuslakan tukehduttavan kamalasta hajucocktailista. Jokakeväiseen possunpaskan lemuun tottuneena maalaisena siedän paremmin niitä perinteisiä vessahajuja kuin teinien parfyymipilviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, yritäppä koulussa mennä pienenpieneen veskiin asioimaan, kun siellä ei voi edes hengittää hiuslakkapilven takia D:

      Poista
  10. Hei just törmäsin sun blogiin ja sytyin tähän provosoivaan tapaan heittää läppää! Piristävä poikkeus blogimaailmassa, ainakin mitä ite oon törmännyt! :)
    looduannica.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. "Sanavapaus ei ole yhtä kuin lupa loukata toista ihmistä. Tää aiheuttaa yllättävän paljon hämminkiä ihmisissä. Siis wat, Suomi on vapaa maa ja mulla on oikeus mielipiteisiini, miten mä voin joutua vastuuseen siitä, että haukuin henkilön X huoraksi, huumediileriksi, kusipääksi ja lähettelin häirikkötekstareita ja pikkiriikkisen auon päätäni vielä postiluukustakin?!? No enpä kans tiä..."

    NÄINPÄ! Mua säälittää/naurattaa kun yleensä noi sananvapauteen vetoavat tyypit ovat just niitä pellejä, jotka haluavat aukoa päätään ja pahoittaa jonkun mielen pelkkää vittumaisuuttaan ja yrittävät sitten pelastaa itsensä sanomalla "no mut miksen mä sais sanoa mitä mä haluun, KOSKA SANANVAPAUS". Jos arvon viisastelijat olisivat tutustuneet tohon rakkaaseen sananvapauteensa hiukan enemmän, ne saattaisivat tietääkin, että itse asiassa sananvapauslain piiriin eivät kuulu esim. toisen kunniaa loukkaavat lärpätykset :D

    VastaaPoista
  12. Mua suorastaan ärsyttää kuinka teinien mielestä kaikki turvallinen ja käytännöllinen on häpeällistä. On pakko väittää vastaan, vaikka "vastustaja" esim opettaja tai poliisi on kaiken järjen ja lakien mukaan oikeassa. Ei ne lait,säännöt ja tietyt käytännöt ole sitä varten, että nuoria kiusattaisiin tai rajoitettaisiin nuorten toimintaa niillä. Sitten, jos jotain tapahtuukin niin heti ollaan äitin helmassa roikkumassa ja itkemässä.

    Jos teinit sais tehä niinkun teinejä huvittaa niin tässä maailmassa ois puolet vähemmän teinejä jälellä. Onko se niin vaikeeta käsittää, että joitakin asioita ei pidä tehdä, koska se ei ole oikein tai turvallista.

    VastaaPoista
  13. mä näin viime yönä unta että tulin lukemaan sun blogia ja olit tehny postauksen kiireestä menettää neitsyys aikaisin :D

    VastaaPoista
  14. Oho en oikeesti tienny et esim. Koskenkorvassa on yhdessä paukussa yli 200 kcal! Ihan sikana. No, toisaalta sama mulle kun en alkoholia juo muutenkaan niin eipä oo tullut perehdyttä. :D

    VastaaPoista
  15. "Siis hyi perse, mikä täällä haisee?" No sepä juuri.

    Kuolen :´´´DDDDDD

    VastaaPoista
  16. Ehkä yks ärsyttävimmist :"siish mikshei budii voida laillistaah se on vaarattomanpih ku viinah !!! " mm no jos vähän lisää otettais selvää siitä aineesta ja miks jo näin alkoholisoituneesta maasta pitäis saada joku pilvilinna ? Älyhoi älä jätä

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!