HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ärsyttävimmät ihmistyypit

Mua ei juurikaan ärsytä pylly paljaana kulkevat minishortsiteinit (ei kai, kun itse kuulun siihen samaan sakkiin...) tai  etuilevat mummot, vaan ihan toisenlaiset ihmisryhmät.

Elämäntuskalla ja vastoinkäymisillä kilpailevat urpot. 
"Mulla oli aika kehno lapsuus, köyhyyttä ja alkoholiakin."
"Kato ei toi vielä mitään, mä jäin neljä kertaa orvoks, sisko paljastui mun äidiksi ja meidän perhe pyöritti ihmiskauppaa ja huumerinkiä."
"No tota... mä sairastin kolme vakavaa intialaista hyppykeppikuppaa viime talvena."
"Joo no ei tos mitään, kun mun päälle kaatu kerrostalo, mulla oli syöpä, aivovaurio, toinen keuhko puuttuu ja korva ei edelleenkään haista mitään."

Jos joku kertoo jonkun aran, henkilökohtaisen asian, kannattaisiko silloin a)kuunnella b)olla tukena c)yrittää ymmärtää sen sijaan, että alkaa kilpailemaan ongelmien suuruudella, laajuudella ja kaiken lisäksi sillä, miten pahalta mikäkin asia on tuntunut. On jotain niin jäätävää, kun saman kohtalon (esim. lemmikkieläimen kuolema) kokeneet ihmiset alkavat kiivaasti keskustella siitä, kummasta asia tuntui kurjemmalta. Ei jumalauta, valoja tauluun tampiot!

Mielenterveysongelmilla kehuskelu
Netissä varsinkin porukka rehvastelee diagnooseillaan, terapiakäynneillään ja osastojaksoillaan suu vaahdoten ja kerää - yleensä nuorempien - kanssasurffailijoiden rispektit ja hatunnostot. Anoreksiaa, masennusta ja muita nuorten keskuudessa enemmän esiintyviä ongelmia suorastaan ihannoidaan. Mä en tarkoita, että mielenterveysongelmat olisi joku iso mörkö, josta ei saa ääneen mainitakaan. Päinvastoin, mun mielestä on vaan plussaa, että asioista puhutaan rehellisesti ja tietoisuus leviää - unohtamatta sitä, että harva ihminen selviää koko elämänsä esimerkiksi ilman sitä masennusta. Mutta sellainen ihmeellinen rehvastelu ei mene mun kallooni. "No siis onhan tän pään kans ollu vähä sitä sun tätä probleemaa, että ihan sairashan mä oon ollu jo lapsesta asti, heh heh, että nappia naamaan ja pari osastokeissiä vuodes ni taas pärjää, heh heh." Ihan kuin olisi jotenkin tavoiteltavaa saada ahdistuskohtauksia, oksentaa ahmittu jäätelölitra tai itkeä itsensä uneen kuukaudesta toiseen. Tuollaisen diagnoosihurmoksen sijaan pitäisi jakaa faktatietoa, lisätä avointa keskustelua ja tarjota apua - ei lesoilla siitä, kenellä on eniten "vikaa päässä". Mun mielestä skitsofreniassa, unettomuudessa, syömishäiriöissä tai vaikka paniikkikohtauksissa ei ole mitään sen katu-uskottavampaa, kuin suolistosairauksissa, luunmurtumissa tai sydänviassa. 

Nälässä elämisellä ja olemisella rehvastelu
"Mitään en oo taas tänäänkään syöny." - No vittu minä olen neljä leipää, keittoa, puuroa, rahkaa, jugurttia, pullan ja seitsemän satsumaa. Että jee! Haluatko tästä nälkäsuorituksestasi mitalin? Kunniakirjan? Palkinnon? Taputuksia? Itse ajattelen syömisen olevan elämän ja hengissä pysymisen kannalta välttämätöntä, mutta ilmeisesti sen kanssa kikkailu on jotenkin niin helvetin hauskaa ja kunnioitusta herättävää, että kannattaa vetää ihan lekkeriksi koko touhu. Tollaset urpopetterit saa mun puolesta vetää vaikka tippaletkun kanssa koko loppuelämänsä, mutta älkää vaan tulko mulle siitä selittämään!

Äidit, jotka kuvittelevat lapsen menevän rikki säännöistä ja rajoista
Tiedän, minulla ei ole lapsia, en ole äiti, joten en voi tietää mistä puhun ja russunrussun. Mutta sen verran mulla on maalaisjärkeä, että tiedän lapsen säilyvän täysin vahingoittumattomana, vaikka joskus tiukkaan sävyyn sille sanoisikin "ei". Tiedän myös monia tilanteita, jolloin sitä ei:tä olisi kannattanut käyttää, mutta jostain syystä äiskää ei sitten huvittanut. Esimerkiksi kaupassa monista äideistä on ihan ok (ja lapsen käytöksestä päätellen on ollut jo pari vuotta ihan ok) antaa sen Wilmastiinan vetää jäätävää rallia huutaen, ihmisiin törmäillen ja tavaroita tiputellen. Parkkipaikoilla saa juosta autojen alle (sehän on toki aina kuskin vika, kun Keimo viisi vuotta yhtäkkiä lähtee juoksemaan kohti ajoväylää, äidin madellessa kyllästyneenä perässä), viisivuotiaat osaa enemmän rumia sanoja kuin minä (itseäni sen enempää kehumatta, mulla on aika laaja tuhmasanavarasto) ja liikenteeseen ilman valvovaa silmää laitetaan vielä apupyörillä ajavat pienet tenavat, joilla ei ole mitään käsitystä liikennesäännöistä. Ne "ilmaisee itseään". Ja "eihän meidän Miska-Mauri sellaista tekisi!!!". Niin ja "antaa lasten olla lapsia, leikki on leikkiä". Hauskasti sitten yläasteella Wilmastiinat ja Miska-Maurit ilmaisee itseään heittelemällä kiviä tuulilaseihin, ryöstämällä vanhuksia ja juomalla kaljaa leikkipuistossa.

Ihmiset, jotka eivät voi myöntää virheitään
Mä en vaan kestä sitä, kun aikuinen ihminen tekee mokan - ison tai pienen - eikä vaan voi myöntää sitä. Se uskomaton myötähäpeä, kun joku alkaa keksimään uskomattomia selityksiä, puolustelemaan itseään, syyttämään muita ja vähättelemään virhettään uskomattomassa paniikissa, vaikka on ilmiselvää, että kuka on tehnyt ja mitä. Mä en ainakaan koe vaikeaksi sanoa, että "se on ihan täysin mun moka, olin ymmärtänyt ohjeistuksen väärin". Ei se kivaa ole, mutta sen verran pitää selkärankaa olla. Härregyyd, me ollaan ihmisiä, kaikille sattuu inhimillisiä virheitä liian vahvasta kahvista betoniporsasta päin peruuttamiseen. Jos tosiaan löytyy ihminen, joka ei virheitä tee, haluan ehdottomasti tavata hänet. 


Ps. Mun eilinen tappoflunssa on lähes muisto vain!! Kai silti pitää vielä tää päivä levätä (yhden kuumeettoman päivän sääntö!), mutta huomenna taas paluu arkeen. Paranemiset kaikille muille kesäflunssailijoille. <3 

<3: Jenni 



34 kommenttia:

  1. "On jotain niin jäätävää, kun saman kohtalon (esim. lemmikkieläimen kuolema) kokeneet ihmiset alkavat kiivaasti keskustella siitä, kummasta asia tuntui kurjemmalta. Ei jumalauta, valoja tauluun tampiot!" Allekirjoitan täysin ja muutenkin koko tekstin.
    Tuossa syksyllä jouduin lopettamaan rakkaan lemmikkini ja seuraavan kerran kun menin kouluun niin nopeasti jotkut osanotot ja sen jälkeen puoli koulua kertoo kuinka jonkun marsu/undulaatti/mikä vaan oli kuollut syyhyn x ja päläpälä. Meinasin silloin huutaa, että päät kii, arvatkaa paljon kiinnostaa! Noista lapsista en edes aloita.. :D

    VastaaPoista
  2. "Joo no ei tos mitään, kun mun päälle kaatu kerrostalo, mulla oli syöpä, aivovaurio, toinen keuhko puuttuu ja korva ei edelleenkään haista mitään."

    ^ repesin niin jäätävään räkänauruun :----DDDD

    VastaaPoista
  3. Haha, mä olen äiti ja voi että, nyt ollaan samoilla linjoilla! :D Voin kertoa tähän iloisen tarinan eräästä äiti-toveristani: Lapseni oli tuolloin liki 1 vuotias, ymmärtää puheesta siis paljon yksinkertaisia juttuja ja osaa itsekkin puhua jonkinverran joten kommunikointihan tämän kanssa onnistuu jo oikein hyvin. Satuinpa ottamaan toisen äidin (hänellä siis samanikäinen tenava) kanssa puheeksi lapsen kieltämisen niin hän sanoi että eihän lasta kannata ekan parin vuoden aikana ainakaan kieltää, EIHÄN SE YMMÄRRÄ!

    VastaaPoista
  4. Rarr toi "Mielenterveysongelmilla kehuskelu" on kyllä niin tuttu ja ärsyttävä asia. Ihan kun se ois jotenkin kehuskelujen arvonen :D Itse ainakin hiljenisin ja kunnolla tommosten asioiden kohdalla. Kaikella pitää hakee huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin hiljeniSIN, eli sinulle ei ole mielenterveysongelmia. Et tiedä mistä puhut. Miksi hiljenisit? Siksi koska ne on hävettäviä asioita vai siksi koska pelkäisit tulla leimatuksi? Ihmettelen itse kovasti kyseistä ajattelutapaa. Ps. En tunne yhtäkään kuka kehuskelisi mielenterveysongelmilla. Niitä kyllä tunnen, joille ei voi puhua koska niiden mielestä se on väärin.

      Poista
  5. Ihanaa ku oot postannu niin useesti! Nyt voin vapaasti purkaa omaa patoutunutta kiukkua.. :D

    "Esimerkiksi kaupassa monista äideistä on ihan ok (ja lapsen käytöksestä päätellen on ollut jo pari vuotta ihan ok) antaa sen Wilmastiinan vetää jäätävää rallia huutaen, ihmisiin törmäillen ja tavaroita tiputellen."

    Vaateliikkeessä työskentelevänä saan joka päivä nähä noita äitien hellanlettuja. Joskus on itekki pitäny mennä kieltämään taaperoita, kun niitä mammoja ei kiinnosta mitä se lapsi puuhailee. Vähä tuntuu typerältä kieltää toisen kersaa, ei kaupat oo mitään hoploppeja.

    Ja sitte nää itkupotkuraivarikohtaukset. Pitäis saada kynsilakka mut äiti kieltää. Alkaa hillitön huuto ja siinä on vaikee kommunikoida kenenkään asiakkaan kanssa ku vieressä Myrtti-Martina huutaa äänihuulet irti. Äiti vähä hyssyttelee siinä ja katoaa sovituskoppiin.
    Tai sitte se tenava basically ravaa kattomatta eteensä ja pää kopsahtaa jonnekki. Sama reaktio, hulabaloo alkaa, asiakkaat kattoo vihasesti ja itellä tekis mieli tunkea joku sukkapallo sen penikan suuhun. Siis miksi ne kymmenen pikkulasta pitää ylipäätään ottaa mukaan shoppailureissulle, eikö se ukko tai joku tuttava voi muutaman tunnin ajan kattoa niiden perään?

    Ite kysyin kerran äidiltäni että mitä se teki ku sain pienenä jonku huutokohtauksen. Hän ensinnäki vältti mun mukaan ottamista varsinkaan shoppailureissulle ja jos huuto alko, meitsi kannettiin ulos kaupasta vaikka niskaperseotteella jos oli pakko. Nykyään jos sellasta näkis niin varmaan sossutädit tulis ovelle kolkuttaan. :D Joo kyllä ne lapset testailee varmaan vanhempiaan ja sille ei mahda mitään, ainahan pennut parkuu milloin mistäkin.
    Mut se tympii että niitä ei ees yritetä saada hiljaseksi ja annetaan parkua minkä lystää samalla ku ite peeloillaan sovituskopissa.

    En väitä että oisin ite mikään superäiti jos mulla ois muksu. :D Mut liian usein näkee noita raivareita, joihin ei puututa juuri ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron sulle salaisuuden, kun on tätä kokemusta ehtinyt jo kertyä: Siihen on syy, miksi susta näyttää, että niihin raivareihin "ei puututa juuri ollenkaan". On muuten sellanen homma, että kun uhmaikänen raivoaa pää punaisena koska haluaa olla autokärryssä / ei halua olla autokärryssä / kärryä saa työntää / ei saa työntää / ei halua, että ostetaan saippuaa / ei halua kassalle / haluaa heti kassalle / haluaa että on tiistai / ei halua että miehellä on autopaita / haluaa ostaa telkkarin / äiti on tyhmä / lattia on tyhmä / on itse tyhmä, niin se on ihan sama, miten sitä "yrittää hiljentää", se huuto vaan yltyy. Voishan sen sieltä kaupasta tällä "niskaperseotteella" uloskin kantaa, mut vois olla aika laiha perhe, kun monina viikkoina ei sitte syötäis vissiin mitään. Ite en aio elää lapsen raivareiden ehdoilla, ja suosittelen, ettet sinäkään. :)

      Kato ku sitä lasta ei voi jättää sinne kaupan pihaan istumaan siks aikaa, että ite hoitaa ostokset, ja turha sinne on jäädä odottelemaan "rauhottumista", koska joskus on sellasia päiviä, että kauppa menee kiinni ennenku lapsi rauhottuu, tai olis muutakin tekemistä, eikä koko päivää käytettäväks ruokaostoksiin kun muutenkin vedetään kirjaimellisesti minuuttiaikataululla nukkumaanmenoaikaan asti. Että prinsessa on nyt vaan hyvä ja kestää ne raivarit, tai sit hakee lauantaipussin ja cubusrätit joskus kasin-ysin väliin, kun useimmat lapsiperheet on homamnsa hoitaneet, ok? :D Kaupassa kun on lapsiperheen käytävä jokusen kerran viikossa, ni ei oo lastenhoitajaa joka väliin (jos sellanen ihme kerran kuukaudessa sattuu että saa pariks tunniks hoitajan, niin lupaan että tehdään muuten ihan varmasti jotain muuta ku ruokaostoksia sillon), ja välillä ne ostokset haluaa tehdä ihan _perheelläkin_, kun on sellasen mennyt hommaamaan. Eiköhän aika anna perspektiiviä sullekin. :)

      Vai olisko sulla joku muu hyvä vinkki vielä, miten tän vois välttää? Otan ilolla vastaan!

      /Johanna

      Poista
    2. Lähinnä meinasin tätä vaateshoppailua että se vois olla ihan miellyttävää puuhaa ilmankin muksuja. Tuskin kukaan nyt kerta per viikko hommaa cubusrättejä ja en tarkoittanut, että nälkää pitäis nähdä... :)

      Tarkotus oli tekstissä rajata nyt näitä, jotka ei yhtään kiinnitä vaatteita hypistellessään huomiota siihen, että niiden pikkupena heiluttelee bodiumilla mallinukkeja minkä kerkeää. Sitte niitä pitää itse olla käskemässä.

      En sanonutkaan olevani supermami, päin vastoin. :D Ei ollut mikään henkilökohtainen hyökkäys teikäläistä vastaan. Mut meitsin mielipide on se, että jos niitä lapsia ei saa kaupassa pidettyä hallinnassa, niin ne ois varmaan helpompi jättää kotiin. Mua nyt sattuu ärsyttämään pahki juoksevat penskat, sua mun kaltaset prinsessat. :) Eipä sille mitään mahda.

      Poista
    3. Luulen, että niskaperseotetta enemmän lastensuojelua kiinnostaa, jos penskat jättää kotiin odottelemaan, kun mamma shoppailee... Mua jotenki niin kiinnostaa aina tää "pakkoko ne penskat on raahata mukaan", kun en oikein ymmärrä, mihin ne sitten pitäis laittaa, kun siellä ostoksillakin on a) pakko ja b) kiva käydä niidenkin, joilla skidejä on? Kyllä, ne on pakko raahata mukaan, niille ei oikein oo sellasta säilytyslokeroa kaupan ulkopuolella niinku koirille esimerkiks on. :)

      Lisäksi: podium, ei bodium, ellei bodium oo siis joku uus kuntosali tms. :D

      Poista
    4. Yllättäen mammat taas vetämässä herneitä nenään.

      Poista
    5. Ai että mä nauran näille mammoille jotka heti puolustamassa pikkumussukoitaan. :D Ei normaali lapsi vedä joka kerta mitään itkupotkuraivareita kaupassa, että oiskohan aika katsoa sinne peiliin näiden äitien jos niin käy...

      Poista
    6. Kyllä ne lapset saa totteleen jos haluaa, niille pitää tehä selväksi että jos kaupassa riehutaan niin tapahtuu jotain tosi ikävää. Lapset oppii, ei ne mitään ihan urpoja ole.

      Poista
    7. yks hyvä ja tärkee ohje on syöttää lapset ennen kauppaan menoa :)

      Poista
    8. Pienenä mua ja mun siskoa ei otettu OLLENKAAN mukaan minnekään ruokakauppoihin, ettei me alettu kinuta siellä mitään jne. Äiti tai iskä kävi vuorotellen ostokset hoitamassa. Voin kertoo näin jälkikäteen aikuisena että on IHAN PIRUN HYVÄ tapa toimia. (vaikka lapsena tuntukin kurjalta kun ei päässy koskaan kauppaan) Mutta eipä se oo mun elämää muuttanut muutenkaan, kun että oon oppinu ettei kaikkea voi saada :)

      Poista
  6. Mua ärsyttää yli kaiken viiltlyllä lesoilu. Joo, ymmärrän kyllä kaikki siihen liittyvät aspektit, ymmärrän miten vaikeaa se on ja niin. Mutta mulla meinaa keittää yli, kun joku (yleensä lasten tai nuorten foorumeilla) ylpeilee siitä ja puhuu ihannoivaan sävyyn, melkein jopa muita kannustaen.
    "Joo siis mä olen niin ylpeä että olen näin vahva, ja viiltely on niinku ainut asia mikä saa mut jatkamaan ja se tuntuu parhaalta maailmassa ja en häpeä arpiani yhtään"
    Tosi ihanaa kun Viivi 13v on teiniangstissa ja rupeaa esimerkistä viiltelemään :l Ei niitä arpia tarvitse hävetä tai asiasta pysyä hiljaa, mutta viiltely liittyy sairauteen, on yleisesti nähty erittäin kyseenalaisena ja se on yksi asioista joilla ei satuta vain itseään, vaan myös läheisiään. Ei viiltely ole cool tai suotavaa!

    VastaaPoista
  7. Kaikki aivan totta.. Etenkin tämä "Äidit, jotka kuvittelevat lapsen menevän rikki säännöistä ja rajoista" :D

    VastaaPoista
  8. mua vituttaa yli-mieliset-"koska minulla on kakaroita"-äidit!
    Juuri tällä viikolla olin kaupassa katsomassa mitä leipää tänään ostaisin, jolloin jostain ilmestyi äiti äpärineen auto-kärryn kanssa, ja puski minut kirjaimellisesti sivuun sillä helvetin kärryllä. Olin kyllä todella lähellä etten alkanut avautumaan suunnattomasta lapsivihastani........ ja sitten niitä samoja kakaroita sai koko loppu kauppareissun ajan väistellä, kun kaikilla piti olla ihan ihka omat lapsi kärryt + autokärry !!!!!!
    RAIVON MÄÄRÄÄ !!!!!

    VastaaPoista
  9. Joo noi ylisuojelevat äidit. Mä oon ollu liikuntakeskuksesaa lastenhoitajana, jos sinne tuodaan lapsia niin oletan että saan sitten myös komentaa niitä siellä. Mutta ei, kamalat huudot niskaan ku pikku kullannuppu joutui pyytään anteeks ku löi toista tuolilla..

    Sit noi mielenterveys hommelit.. Eniten naurattaa ne blogien sarakkeet missä on lueteltuna kaikki diagnoosit. Mäki alan lisää mun blogiin "nuhakuume" "ripuli" "epämuodostunut korva". Voi jösses.

    VastaaPoista
  10. Mikä sun instagram on? :)

    VastaaPoista
  11. Näin myyjän näkökulmasta jotkut vanhemmat osaa kyllä olla niin raivostuttavia! Muksut saa vapaasti ryntäillä kaupasta ulos huulikiillot ja legopaketit käsissään, tavarat saa myllätä niin epäjärjestykseen kuin ikinä mahdollista, eikä pieni kuolakerros leipäpaketin kyljessä haittaa mitään! (ei muuten, mutta seuraavaa asiakasta on ikävä palvella kädet kuolassa) Mutta yks asia, joka mua erityisesti ärsyttää, on se, kun vanhemmat pistää ikävät asiat MYYJIEN piikkiin! "älä koske siihen, tai tuo myyjä heittää sut ulos täältä". Lemppari tähän mennessä oli, kun yksi äiti kielsi lastaan tulemasta kauppaan, koska myyjä ei päästä kaupasta pois, ellei osta jotain. Melkein teki mieli huutaa perään, että saa tänne tulla vain katselemaankin. Huoh.

    VastaaPoista
  12. jaa-a, mua taas vituttaa yli kaiken se että kaikki leimataan lesoiluksi ja huomionhakuisuudeksi, jota harrastetaan, että voitaisiin vaikuttaa cooleilta. että muistakaapa sitten ongelmaiset pitää siivosti turpanne tukossa ettei joku vaan ajattele, ettette tarkoita mitä sanotte. koska ainahan voi säästää ne jutut sinne viikottaiseen terapiaan, eiks niin? puhutaan iloisista asioista! jos päivään ei kuulu oikein muuta kuin oman pään kanssa tappelua, niin sitten keksitään jotain tai ollaan vain nöyrästi vaiti!

    kyllähän muakin ärsyttää vastoinkäymisten vertailu ja se ettei joillakin tunnu olevan koskaan mitään muuta asiaa kuin se 'kaikki on taas päin persettä mutta älkää sitten vain tarjotko apua koska mikään ei auta viils viils'. kuitenkin oletus että kaikki on vain jotain esittämistä on ihan turhaa tuomitsemista. ei se ole, vaikka perään pistäisi kuinka hymiön tai hekottelisi surkeudelleen.

    been there, done that. mutta kiitos kysymästä, paremmin menee eli en höyryä vain omasta puolestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harvemmin ne oikeasti sairaat sillä sairaudellaan lesoilee, itse en masentuneena todellakaan kaivannut minkäännäköistä sääliä saati apua ja pidin sairauteni viimeiseen asti tiukasti salassa.

      Poista
    2. Anonyymi 20.20: Vaikka siitä masennuksestaan kertoisikin, se ei tarkoita että sillä huomiohuorattaisiin. Halusit tai et, se kuuluu sun elämään, ja mun mielestä on hyvä jos siitä kehtaa puhua. Sen kanssa pitää oppia elämään, eikä se asian piilottelu tuo muuta kuin lisää ahdistusta jos vaikka joku saisikin sen vahingossa selville. En minäkän sitä kaikille vastaantulijoille huuda, mutta en minä sitä ala salailemaankaan. nimim. keskivaikeaa masennusta kuusi vuotta sairastanut.

      Poista
    3. totta kyllä osan kohdalla, mutta ei tämä tarkoita etteikö niillä äänekkäämmilläkin olisi jokin oikea syy niihin puheisiinsa. (:

      Poista
    4. anonyymi ykköselle: oma ystäväpiiri koostuu suurimmalta osalta mielenterveysongelmaisista, eikä kukaan pidä sairauttaan salassa. eri asia sitten, kuinka paljon kukin sairaudestaan haluaa julkisesti esim. FB:ssä kirjoittaa. mutta kukaan ei salaile.

      Poista
  13. ohgod mä rakastan sua ja sun blogia

    VastaaPoista
  14. "Ihmiset, jotka eivät voi myöntää virheitään"
    Mun työkaveri! Se oli hyllyttänyt tavaroita siten, että oli pistänyt 3 eri makua tuutteja sekaisin vaniljajädejen päälle. Sit kun siltä kysyin että "ootko laittanut näitä tonne esille" "joo" "et sä voi niitä tolleen laittaa, meinaatko et asiakkaat tulee kaivamaan ne vaniljat sieltä tuuttien alta?" "siis emmä kyl ku siel oli kans muita hyllyttämäs!" Sit mä olin vaan että kun sä oot vastaavana henkilönä niin se on SUN hommas kattoa että muut laittaa ne oikein sinne. "Aijaa..."
    Siis MITÄ? Aikuinen ihminen ja kehtaa vielä laittaa muiden syyksi kun ite perseilee!
    Muutenkin se on ihan sama mistä sille sanoo niin ei se oo koskaan mitään tehny väärin omasta mielestään kun se on aina ollu joku muu.
    Joku kaunis päivä mä viel koulutan sitä hakkaamalla sen päätä seinään josko siel alkais raksuttamaan jotain....

    VastaaPoista
  15. Mulla on kaksi kaveria, jotka kummatkin oli samaan aikaan raskaana. Toinen näistä sitten yritti vissiin kilpailla et kumpi synnyttää eka,tyyliin "Apua mä varmaan synnytän jo tänään vaikka laskettuun aikaan on herrajumala monta viikkoa!" siinä vaiheessa meni totaalisesti hermo! :DD

    VastaaPoista
  16. mt-ongelmista lesoilusta: pitää muistaa, että useilla näistä "lesoilijoista" ei oikeasti ole kaikki muumit laaksossa/lepakot vintillä tms. Tietty itsesensuuri saattaa sairaalla joskus kokonaan puuttua. myös jos elämästään viettää tarpeeksi aikaa osastoilla (tms.), alkaa pikkuhiljaa hämärtyä se, mistä kannattaa julkisesti puhua ja mistä ei. sitä unohtaa, että suurelle osalle ihmisistä EI ole normaalia syödä kahtakymmentä pilleriä päivässä, tai käydä viikottaisissa sähköhoidoissa. monet mt-ongelmaiset eivät myöskään yksinkertaisesti jaksa enää välittää, mitä heistä ajatellaan.

    mutta EI siis mennyt herne nenään, piti vaan vähän tästä avautua muuten. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kerranki joku sai muotoiltua tän asiallisesti ja oikein ^^

      -Maria

      Poista
  17. Allekirjoitan kyllä ihan täysin jokaisen kohdan! Eniten ehkä kiukuttaa toi syömättömyydellä rehvastelu, koska todellisuudessa varmaan suuri osa näistä "en oo mitään tänään syöny" -tyypeistä vetelee jotain suklaapatukoita parin tunnin välein. Eihän sitä lasketa syömiseksi, jos kukaan ei näe ;););) Myös toi, että laitetaan jonnekin blogin sivupalkkiin noita mielenterveysdiagnooseja, on mielestäni jokseenkin noloa.

    VastaaPoista
  18. Vaikkei kirjoitukse lopussa ollutkaan mainintaa siitä, että saisi muistakin ärsyttävistä ihmistyypeistä avautua, niin teen sen silti.

    Nimittäin tyttö-/poikaystävän/serkkus/kummin kaiman kissan/iskän/äitin/ihan kenen tahansa muun harrastuksilla ja onnistumisilla lesoilu. Oon eräitäkin kavereita estänyt facessa, kun ei paljoa kiinnosta miten pitkälle niitten ihq poikkiksilla keppi lentää tai miten tyttis on niin paras esteratsastaja ettei mitään rajaa. Saatika että pitäisi sitten vielä katsoa niitten elämänkumppaneiden urotöistä videoita joka puolen tunnin välein. Jos mie haluun tavata/lukea jonkun kaverin kuulumisia facesta, oletan että saan kuulla sen kuulumiset, en sen poikkiksen.

    VastaaPoista
  19. Olin tos vähän aikaasitten Turussa turistina ja lepposesti istuskeltiin Aurajoen rannassa. No yhtäkkiä siihen pölähti astetta boheemimpi perhe,noin 3v lapsi niillä siinä oli. Siinä ne pyöri kolmen senttimetrin päässä reunalta, tyttö kurkisteli kyykyssä veteen ja minkäänlaista kieltoa ei vanhemmilta kuulu. Minä kaivan puhelinta ja ipodia taskusta ja valmistaudun hyppäämään perään kun tytsy kohta plumpsahtaa jokeen.
    Hetken päästä kun perhe oli jo poistunut, tyttö tuli takaisin rantaan ja juoksi suoraan reunalle päin ja tosiaan näytti että kohta on uhrattava kuivat vaatteet. No ei sentään, jostain takaa kuului hiirulaisäänellä "oo hei varovainen".

    Vapaa kasvatus kunniaan!

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!