HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Toivepostaus : kun lentäminen pelottaa

Kun vuonna 2009 astuin ensimmäisen kerran lentokoneeseen, edessä pidempi lentopätkä, sain uuden ystävän - lentopelon.

Tai oikeastaan uskon lentopelon olleen mulla oikeastaan lähes aina. Muistan, kun ollessani lapsi porukat suunnittelivat koko perheen etelänreissua. Kaikki tyssäsi kuitenkin siihen, kun satuin vilkaisemaan televisiosta jotakin mainiota lento-onnettomuuselokuvaa, jossa lumiseen vuoristoon päin persettä laskeutuneet lomalaiset tyyliin söivät toisiaan ja onnettomuudessa menehtyneitä kanssamatkustajia. Hysteriani takia päätimme lähteä ruotsinristeilylle.

Sitten vuonna 2009 tarjoutui loistotilaisuus päästä Havaijille. Tiedossa oli siis parinkymmenen tunnin lento, sisältäen parit vaihdokset. Mä en edes ehtinyt pelätä lentämistä, kun reissunsuunnitteluvaiheesta toteutukseen meni pari hassua kuukautta. Pystyin kumoamaan jännityksen faktatiedoilla, tyyliin "lentäminen on turvallisin tapa matkustaa" & "autoilussa on suuremmat riskit, kuin lentämisessä". Esimmäinen pätkä Heathrow'n lentokentälle meni ihan jees, taisin nukkua melkein koko lennon. Sitten alkoi mun henkilökohtainen helvetti.

Mä en enää muista missä järjestyksessä asiat meni, mutta kaiken kaikkiaan lentäminen alkoi pelottaa joka vaihdossa enemmän. Jonnekin päin lentäessä mun paikkani oli toisella puolella valtavaa konetta - joo, kattokaa ku mä istun jonkun vieraan äijän vieressä samalla, kun se helvetin metallipötkö vetää pilvissä MEREN YLI! Näin sieluni silmin, kuinka kone ottaa nokalleen suunnan kohti merenpohjaa, enkä pysty edes hyvästelemään Petjaa, vain jonkun läppäriään naputtelevan jenkin. Onneksi sattui niin jumalaton mäihä, että Petjan viereinen paikka jäi tyhjäksi, jolloin liukenin hyvin nopeasti sinne suuntaan.

Olikohan kyseessä kotimatka, kun saimme istua 13 tunnin lennosta reippaat 10 tuntia vyöt kiinni, koska se helvetin alumiinituubi heilui suht vallattomasti Amerikan yllä olevien "pikkupyörremyrskyjen" takia. Oikeasti silloin mä ajattelin, että  mä tarvin jotain rauhoittavaa tai mä hyppään ihan vapaaehtoisesti ikkunasta. Valot laitettiin pois, kapteeni kuulutteli silloin tällöin, että kaikki on okei, lentoemännän tarjoiluvaunut kaatui heilahduksessa, oli saatanan kylmää, hiljaista ja pimeää. En uskaltanut käydä edes pissalla, kun ajattelin kuinka järkyttävää olisi istua pienessä wc:ssä lentokoneen paiskautuessa johonkin vuoristoon.

Mulla kun mielikuvitusta riittää, mä saan helposti itseni lietsottua paniikkiin. Eräs laskeutuminen jostain syystä meni multa ohi, ja luulin että olimme edelleen ilmassa. Kuiskutin raivopaniikissa Petjalle, että miksä saatana tätä vaivaa, kun tää paska tärisee ihan jumalattomasti, että tajuatsä, että nyt me kuollaan. Petja katsoi mua todella kyllästyneesti ja totesi: "katoppas ikkunasta ulos." Siellähän me oltiin, nätisti laskeuduttu lentokentälle.

Pitäisi lähteä johonkin reissuun siedättämään itseään. Mä en tätä pelkoa miksikään fobiaksi kutsuisi, kuitenkin kykenen ajattelemaan, että voisin lentää jokusen tunnin matkan ja pystyn astumaan sinne koneeseen ilman nappeja. Mutta kyllä se hetki, kun kone ottaa nokan ylös, on jotain niin järkyttävän kamalaa, että siinä vaiheessa faktat ei auta. Tiedän, että todennäköisemmin mut murhattaisiin omaan sänkyyni, kuin kuolisin lento-onnettomuudessa ja että tosiaankin lentäminen on maailman turvallisin keino matkustaa. Riski kuolla työmatkallani on valtavasti suurempi kuin se, että ruumiini lilluisi Atlantissa polttoaineen loppumisen vuoksi. Silti se nousu ottaa aika koville. Petja tuskin enää haluaa koskaan lähteä mun kanssa mihinkään, kiitos mun "jos kuollaan, kuollaan yhdessä"-mantran takia.

Kyllä mä ajattelin, että pamautan lentäen tässä vielä tämän vuoden puolella johonkin ihan lähelle, vaikka sitten saatana Ruotsiin. Ihan vaan, että saisi taas tuntumaa siihen lentämiseen. Ei meinaan meidän kahden vuoden takainen lento Lontooseenkaan ollut mulle kovin helppo nakki - lyhyestä lentomatkastaan huolimatta: "Joo apua, onko toi meri, miks me ollaan näin alhaalla, hei ihan oikeesti, miks me lennetään näin matalalla, apua siis jos tää nyt tippuu, niin me paiskaudutaan tonne kuoliaaksi sitten, ei helvetti VOISITKO EDES OTTAA KÄDESTÄ KIINNI". Että jos ennen lentoa ei pelota, niin kyllä mun seurassa alkaa jo vähän hiipiä pelko perseeseen.

Mikä ihme siinä lentämisessä on? Se ei ole varsinaisesti epämiellyttävää, kuin pari sekuntia noustessa ja laskeutuessa, saa vain maata pehmeillä penkeillä, katsoa leffoja, lukea, syödä ja nukkua vailla huolen häivää. Onko syynä se tieto, että nyt mennään sitten ihan luonnottoman korkealla ja kovaa? Vai se, että tilannetta ei itse pysty hallitsemaan? Autossa voi huutaa kuskille halutessaan, että jätä mut tähän, mutta tuolla sä et edes tiedä, mitä herra Lentokapteeni puuhastelee kopissaan. Vai onko ihmiset (mukaan lukien minä) niin pässejä, että kuvittelevat autolla ajamisen motarilla sataakahtakymppiä yhdistettynä huulipunan laittoon, puhelimessa puhumiseen ja take away-kahvin juomiseen olevan jotenkin turvallisempi vaihtoehto?

Omia lentopelkokokemuksiaan saa jakaa!

Palkinto pelkäämisestä oli kuitenkin aika loistava!

18 kommenttia:

  1. Mä niin tunnen sun tuskan! Jollain sairaalla tavalla mä tykkään lentämisestä, mutta samalla mä pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta. Viimeistään lentokentällä alkaa aina ahdistaa ja mä hypin pitkin seiniä kiukkusena ja paniikissa ja ärsytän samalla kaikki kanssamatkustajat. Lentokoneessa ahdistaa sitten vielä enemmän ja mieleen alkaa tulla kaikki mahdolliset (hyvin todennäköiset..) vaihtoehdot, mitä saattaa tapahtua, kuten lentokone putoaa tai kyydissä on joku terroristi... Liian monta kertaa kone on myös ruennut tärisemään aina niin ihanien turbulenssien takia ja pari kertaa oon ihan oikeasti ajatellut, että kohta se kone tulee alas. Hymy ei oo kauheen herkässä, kun turvavyövalo syttyy, koneesta sammutetaan valot ja lentoemännät lopettaa tarjoilun, koska käytävällä ei pysy pystyssä. Nousu on silti ehkä ihan pahinta, mä istun aina kalpeena ku lakana, silmät kiinni ja kädet korvilla ja yritän olla ajattelematta mitään. Laskeutuminen on ihan jees, koska silloin mä tiedän, että kohta ollaan maassa :D

    Mä lensin viimeksi noin kuukausi sitten ja vieläpä yksin, voin kertoa, että oli kamalaa. Elokuun lopussa sama hupi olisi taas edessä ja jälleen kerran yksin, maltan tuskin odottaa...

    VastaaPoista
  2. Mua ainakin hirvittää nimenomaan se,ettei itse ole tilanteen herra.Vaikka en varsinaisesti pelkää lentämistä,niin silti muhun iskee jonkin sortin pakokauhu nousun aikana.Hassuinta on se,että mitä enemmän lennän,sitä enemmän mua ahdistaa:D Mutta sen kerran kun koneeseen iski salama juuri laskeutumisen alettua niin kyllä alko mielessä pyöriä kaikki lentokoneiden onnettomuuksista kertovat dokkarit,huh kuinka silloin jännitti!

    VastaaPoista
  3. en oo ikinä ollu lentokoneessa koska ajatuskin siihen menemisestä saa jalat tutisemaan ja miettimään, kelle lahjoitan mun vaatteet ja tavarat kuoltuani.
    autosta pääsee kuitenkin ulos sillon kun huvittaa..

    VastaaPoista
  4. Lennän töiden takia aika paljon. Ainut kerta jolloin pelotti, oli kun lensin Lontoosta.. puikoissa naislentäjä ja Helsinkivantaalla tuuli kovaa, joten keikkuen alas tultiin.

    Finnairin lentäjät laskeutuvat ehkä parhaiten. Air Berlinin lentäjillä on vähän hakemista. Tupolevillä (tai muullakaan ryssän vehkeellä) tai air francella en ole lentänyt, niitä kannattaa kuulema välttää.

    Ja jenkkilän sisäisillä lennoilla käytetään senverta vuotavia koneita, että nousun aiheuttama paineenlasku tuntuu korvissa. (ja taitavat sielläpäin vetää ylös ärhäkkäämmin). Ja kyllä, jenkkien sisäisillä lennoilla kone on heilunut, lentävät joko niin matalalla?? tai mantereen päällä tuulee enempi.

    Lentäminen on ihan turvallista. Suurin vaara lentämisessä on se, että istuessa saa jonkun hengenvaarallisen veritulpan. Suosittelen paikan varaamista, jos mahdollista niin exit row:lta. Jalkatilaa riittää enempi. Exit rown edessä on huonot paikat, niitä ei saa kallistettua, niitä vältä. Ja sitten kannattaa vältää varaamasta perimmäistä paikkaa, siellä ei saa kallistettua penkkejä.

    VastaaPoista
  5. Meijän Brasilian reissu ei menny ihan putkeen lentojen osalta. Lennot oli myöhässä jo Helsingistä lähdettäessä, joten pelättiin,että missataan Sau Paulon kone. Kone ei kuitenkaan päässy ilmaan ollenkaan,kun siinä havaittiin tekninen vika, joka olis kapteenin mukaan voinut aiheuttaa koneen tippumisen. Oltiin 3 tuntia vöissä kiinni,sen takia että saatiin kuulla toi ihanainen lause. Seuraavana päivänä päästiin uudella koneella ilmaan. Onneks.

    Takasin tullessa oli ihan hirveitä ilmakuoppia, mutta onneks nukutti sen verran,että en vaan pysyny hereillä ja satuin herään vasta just ennen Heathtrowta. Tosin erehdyin kattoon pari päivää Rio de Janeiro-Heathtrow lennon jälkeen dokumentin siitä Air Francen koneesta, joka tippu Atlantin ylittäessään.Ei ollu yhtään hyvä juttu :(

    Tykkään kyllä lentää pitkin poikin,mutta aina on se pieni kamala pelko,että mitä jos kone ei syystä tai toisesta saavu perille :|

    VastaaPoista
  6. iha off-the-topic, mutta mainitsit olevas vallila-fani ja huomasin tänään kaupassa, että vallila ja lotus tekevät yhteistyötä ja myös talouspaperia saa siis vallilan kuosissa :D

    VastaaPoista
  7. Yksi lentopelkoinen täälläkin! Ennen nautin lentomatkailusta, nykyään se nautinto jää kentälle ja koneeseen mentäessä iskee paniikki. Matkustan jo pelkästään harrastukseni takia kaksi kertaa vuodessa ja sen päälle omat lomat. Aina tutisen varsinkin sen nousun aikana, IHAN KAMALAA! Nousu on tuskaa, kun pelkään koneen tippuvan koko ajan ja alkuaika ilmassa menee ääniä ja tärinöitä tunnusteltaessa. Jossain vaiheessa leffojen ja kirjojen kanssa sitä unohtaa pelkäämisen ja laskeutuminen sujuu kivasti, mikä on ihme, sillä mulla on takana pari huonoa laskeutumista... Kiinnostus muita maita ja kulttuureja kohtaan on kuitenkin loppupeleissä pelkoa suurempi, kun löydän itteni aina uudestaan koneesta pelkoni kanssa... Finnairiin luotan koneena ja American Airlinesiin ja British Airlinesiin kanssa, mutta auta armias jos alla on SAS tai joku AirFrance. Lähitulevaisuudessa on lähemmäs 10h lento, joka hirvittää jo nyt, mutta kohteena onneksi niin odotettu kaupunki, että ehkä se vähän helpottaa!

    VastaaPoista
  8. miten ois finnairin "lentopelkokoulu"?

    VastaaPoista
  9. mulla taas on joku ton vastakohta. viimeekski ku lennettii nii mä nukuin koko matkan mukaanlukien laakut ja nousut. ja se on ehkä maailman paras tunne ku katot lentokoneen ikkunast ulos ja näät siel jotaa merta tai maata tai jotaan. lentäminen on kivaa!!

    VastaaPoista
  10. Eniten matkustettaessa ottaa päähän se hoppuilu lentokentälle, odottelu... ja sitten jos kaikki ei menekkään putkeen, odottelu ja säätäminen. Kun lentokone lähtee nousukiitoon se on helpotus. En kyllä lähde lentäen lomamatkalle minnekkään.

    Tietysti tosimies hyödyntää reissaamisen ylimääräisen ajan "törpottelyyn" ja naisten jahtaamiseen (kts blogini ehdottelu Hiltonista). Ikävä kyllä itselläni on tässä lajissa vielä paljon harjoiteltavaa.

    "Brittiläisillä ilmateillä" on siedettävä lentää, mutta muona siellä ei ole kovin ööh... Viimekerralla söin jotain currykanawrappiä. Toisinsanoen mautonta, sitruunanmakuiselta fairyltä maistuvaan tiskirättiin käärittyä täytemassaa. "täytemassa" on kuvaavampi kuin "ruoka". Sitä aiemmalla kerralla joku ihmeen sissijuusto-majoneesi-muna-patonki ei ollut ylentävä kokemus. Lisäksi BA:lla on ilmaista olutta. (öyyyööyyyöööÖööyy suosittelen BA:ta öyhöttäjille)

    VastaaPoista
  11. Ekaa kertaa pakko jättää kommentti. Tiedän (ja kuten sanoitkin) ettei lentopelkoon faktat auta, mutta kun se lentäminen on ihan oikeasti ihan sairaan turvallista. Itsekin lentämistä tavallaan aiemmin pelkäisin, mutta kävi niin onnekkaasti että tapasin miehen joka on ammatiltaan lentokonemekaanikko. Nyt on lennetty sitten muutaman vuoden aikana suunnilleen kolme kertaa maapallon ympäri ja olen lentokoneissa koittanut ehdotella kaikkia mahdollisia syitä, joista kone voisi tippua. Miehen mielestä yksikään kyseisistä syistä ei ole realistisesti mahdollinen. En nyt kaikkia ehdottamiani skenaarioita edes muista, mutta lopputulos on ollut etten jaksa enää lennoilla murehtia, kun ei sitä rakkinetta vissiin saa tippumaan oikein millään. :D Eli rohkeasti lentämään vaan, edes sinne Tukholmaan, ei se kone tipu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ei sitä rakkinetta vissiin saa tippumaan oikein millään" :-----D

      Poista
  12. "Tuolla sä et edes tiedä, mitä herra Lentokapteeni puuhastelee kopissaan."

    Näin just. Minun lentopelko sai taas ilmaa siipien alle tällasen youtube-pätkän jälkeen. Tiivistää muuten syvimmät pelot hyvin <3 SUOSITTELEN vilkasemaan, ei oo pitkä :D

    http://www.youtube.com/watch?v=5BHuNuzOLY4

    VastaaPoista
  13. Mua ei ole ennen pelottanut lentäminen, mutta onks kukaan huomannut miten paljon viimeisen puolenkin vuoden aikana on tullut lento-onnettomuusuutisia ympäri maailman? :D Parin viikon välein, joskus jopa useammin kuin kerran viikossa, joku kone on syttynyt tuleen, tippunut vian takia tai joutunut tekemään hätälaskuja milloin mihinkin.

    Oon alkanu miettiä, että onneks niin harvoin tarvii lentokoneella mennä mihinkään.

    VastaaPoista
  14. Muutama vuosi sitten Kanarialta palatessamme lennon piti lähteä aikaisin aamulla, mutta koneen ollessa myöhässä lähdimme vasta illalla. Valvottua tuli siis paljon ja väsymys oli sen mukainen. Lentokoneessa menin huonon oloni vuoksi vessaan ja siellä rupesikin pyörryttämään, sain onneksi oven auki ja mätkähdin käytävälle....

    VastaaPoista
  15. Tuttu pelko, valitettavasti. Mä oon siitä kärsinyt viimeiset 14 vuotta. Viimeksi lensin 8-vuotiaana ja tuli hirveä turbulenssi, josta mulle varmaan jäi joku trauma, koska sen jälkeen en vaan mennyt enää koneeseen. Monet lomamatkat jääneet tekemättä ja nyt vanhempana se harmittaa. Olenkin päättänyt ottaa tämän vuoden asiakseni mennä sinne hemmetin koneeseen ja voittaa tämä pelko. Tiedän että se pelko on opittua ja lentokoneessa matkustaminen on kuitenkin huomattavasti turvallisempaa kuin vaikka autossa tai dösässä, mutta silti sitä ei osaa täysin sisäistää. Luotan siihen että se lento menee hyvin, mutta silti mua jännittää se tilanne ihan älyttömästi, että tuleeko joku kamala paniikki. Pelkään sitä että saan jonkun jäätävän itkukohtauksen siellä kaikkien edessä tms. :D

    VastaaPoista
  16. Olen matkustanut kohtalaisen paljon pienestä asti niin ettei lentäminen ole koskaan tuntunut pelottavalta. Itse asiassa nautin siitä tunteesta kun katson ikkunasta ulos ja nään pilvet, meret ja niityt. Sen sibaan silloin kun en ole lentokoneessa, ajatus lentämisestä pelottaa. Mitä jos se tippuu? Jos kuski nukahtaa? Jos kone on väärä? Mielessäni käy toinen toistaan älyttömämpiä pelkoja. Olen kuitenkin oppinut että niistä selvitään vain lentämällä :D

    VastaaPoista
  17. Ihka ensimmäinen lentoni oli Tanskaan... Ahtaat paikat pelottaa ja korkeat paikat pelottaa, no mikä lentokone on... ahdas paikka korkealla. Asiaa ei auttanut se, että olin katsellut dokkareita lentokoneonnettomuuksista. Pikku pakokauhu iski kun istuin paikalleni, kaveri yritti lohduttaa. Pienestä pakokauhusta tuli himpun verran isompi kun kone lähti nousuun. Sitä huudon ja itkun määrää. Eikä lento ollut kuin jotain puoli tuntia. Takaisin tullessa sama, nousun aikana itkua ja huutoa. Mitä teki opettajat? Ei mitään muuta kuin möllöttivät suut auki ja olin kertonut että pelottaa... Onnekseni käytävän toisella puolelle minun vieressä istuin nainen jolta sain sitten lohduttavia sanoja ja kädestä pitelyä.

    Kolmas lento oli Japaniin ja ajatus siitä että olisi 8-10 tuntia jumissa paikassa josta ei pääse pois jos ahdistaa oli aika inhottava asia. Tällä kertaa selvisin noususta ilman huutoa mutta itkin varmaan puoli tuntia tuntemattoman vierustoverin lohduttaessa. Neljännellä lennolla, eli takaisin Suomeen, hieman vähemmän itkua. Suomen sisällä joutui vielä kerran istahtamaan koneeseen jotta pääsin kotikentälle, en itkenyt. Olin rento.

    Seuraavaksi suunnittelen matkaa Ranskaan mutta en voi olla pohtimatta, itkenkö taas nousun aikana? Vai puristanko penkkejä rystyset valkoisina kun kone vähän heilahtaa? Luultavasti.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!