HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

lauantai 10. elokuuta 2013

Koulutiellä

Petja ehdotti mulle eilen postausaihetta ja jos kerran hän on millään tavalla kiinnostunut muijansa blogista ja kaiken päälle vielä ehdottaa jotain, niin onhan se toive toteutettava. Petja muotoili asian siis näin: "Hei kirjota siitä, että kaikkein vaarallisimpia koululaisille ja ekaluokkalaisille on ne vanhemmat, jotka vie lapsensa kouluun, eikä muut koulun ympäristössä ajavat. Ja kirjota sit kans, että motoristit on turvallisimpia liikenteessä!" Ikävä kyllä niin paljoa mä en pysty valehtelemaan, että kehuisin motoristeja - sen sortin kohnaamista oon saanut taas tän ajokauden vierestä seurata - , mutta muuten hyvä ja ajankohtainen aihe!

Lähdin pohtimaan tätä ajatusta ja mielessäni tuumasin, että kyllä, ne lapsensa koulun pääoville tiputtaneet kiireiset mammat ja isukit ovat aivan varmasti suurempi riski, kuin koulurakennuksen ohi kiitävä rekka tai amisjantteri. Ajetaan pihaan, kiireellä mukula ulos autosta ja sitten nokka kohti työmaata - kun oma lapsi on turvallisesti päässyt perille, ei nykyajan välinpitämättömiä ihmisiä ihan liikaa jaksa kiinnostaa muiden lapset. Kyllä sitä näkee jos jonkinlaisia ajosuorituksia koulujen pihoissa, kun kakskytä farmariautoa ja viis citymaasturia tekee siksakkia ja yrittää päästä mahdollisimman nopeasti pois koulualueelta, aivan laput silmillä. Yritetään epätoivoisesti suojella omaa pikkumussukkaa vaaroilta ja riskeiltä, eikä tajuta kuuluvansa itse niihin. 

Mua melkein huvittaa "varokaa autoilijat ekaluokkalaisia!!!"-hysteria; ensinnäkin kaikkien täytyy varoa ihan kaikkia tasapuolisesti ja toiseksi mä olen myös sitä mieltä, että ne ekaluokkalaiset on kaikkein pienin riski liikenteessä - sen verran on suurimmalle osalle kotona jankattu liikennesääntöjä, opetettu tienylitystä ja peloteltu autonallejäämisellä, että harva pieni seitsemänvuotias poukkoilee liikenteen seassa. Päinvastoin, aikuisetkin saisivat ottaa oppia näiltä pieniltä, mutta suurireppuisilta sankareilta, jotka nätisti odottavat tienylipääsyä, katsovat kymmenen kertaa per suunta, että tuleekos sitä autoa ja kävelevät nätisti tiensivussa. Itse ainakin muistan, kuinka kakarana oli oikein kunnia-asia kulkea viimeisen päälle siellä liikenteessä - olinhan jo iso tyttö, joka osaa kulkea ihan itse! 

Mutta sitten on eräs riskiryhmä, joiden suhteen saa olla tarkkana. Vaikka itsekin olisi pyörän selässä... Eli kun on kulkenut jokusen vuoden jo itsenäisesti, reitit tulleet tutuiksi ja itsevarmuus kasvanut suhteettoman suureksi, eikä tienylitys tunnu enää pelkona perseessä, alkaa poukkoilu ja sekoilu. Sellaisena reilu kylmenenvuotiaana alkaa kiinnostaa katu-uskottavuus omaa henkeä enemmän ja ei enää jaksata uhrata aikaa tien vieressä seisoskeluun - mieluummin kohnataan pyörillä autojen edestä, ajellaan keskellä tietä, tehdään äkkipysähdyksiä ja keulitaan vaikka suojatiellä.  Pahimpia ovat sellaiset about 12-vuotiaat teidenritarit, jotka kuvittelevat omistavansa pyörätien ja olevansa oikeutettuja tekemään siellä liikenteen seassa mitä vaan. NE ESITEINIT ovat kymmenen kertaa suuremmalla todennäköisyydellä auton alla, kuin melkein ojassa kulkevat ekaluokkalaiset.

Musta tuntuu, että harva tajuaa liikenteessä omaavansa oikeuksien lisäksi myös vastuun. Vilkkua kuuluu käyttää, hiljentää pitää ajoissa ja yksinkertaisesti jättää pelivaraa. Sama pätee ihan niihin jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Pitää näyttää selkeästi minne on menossa, eilä tehdä turhia äkkinäisiä liikkeitä. Vaikka suojatie on tarkoitettu tienylitykseen, ei se tarkoita, että sinne yhtäkkiä koohotetaan tuhatta ja sata katsomatta ympärilleen. Mun mielestä on siinä vaiheessa turha itkeä Iltalehdessä auton töytäisyä, jos ei tee muulle liikenteelle selväksi, että ylipäätään on ylittämässä suojatien. Ja se suojatie on tosiaan sellainen sarja valkoisia viivoja, ei kaksi metriä siitä.

Ajakaa, kulkekaa ja polkekaa turvallisesti murut! Ja ottakaa mallia niiltä ekaluokkalaisilta. 



  


6 kommenttia:

  1. Hemmetin hyvä kirjoitus! Lisäksi vanhempien pitäisi ihan oikeasti kerrata ne liikennesäännöt, jotta ne voi opettaa mukulilleen oikein. Lasten olisi hyvä oppia esim. se, ettei pyörän selässä ole aina etuajo-oikeutta, mutta jos sitä pyörää taluttaa, niin on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on totta, mutta ei ne autoilijat siltikään aina väistä. Ite suosiolla yritän taluttaa kaikki suojatiet jos nään auton tulevan, ainaki sillon saisin mennä ekana. Mutta ei ne autoilijat siltikään aina päästä vaan kaasuttaa vaan enemmän.

      Poista
  2. Tää ärsyttää muaki niin maan perkeleesti. Ketä nää vauhtimammat ja papat on vauhkoomaan että ku koulujen lähistöllä ajetaan vaarallisen lujaa ku ite painaa kaasua kaks kertaa enemmän. Että okei ajan varovasti oman mukulan pihalle, kaikki ok, ja nyt voinkin huoletta heittää satasen lasii vaikka silmät kii. Siis joo täähän ei toki onneks koske kun pientä osaa, mut nää vastuuttomat vanhemmat usein myös raivoo kaikista kauheiten. Kyllä sit varmaan vituttaa ku joku toinen vastaavanlainen aamukiireinen äiti tai isi kolauttaa autolla sen oman lapsen nurin.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä mitä edelliset, älyttömän hyvä teksti!

    VastaaPoista
  4. Itse asustan tällaisessa käpykylässä jossa jokaisen 12-20-vuotiaan pojan/miehen on pakko todistaa olevansa KOVA JÄTKÄ ja rynniä sen fillarinsa/moponsa/kevarinsa kanssa jokaisesta risteyksestä ihan täydellä vauhdilla välittämättä kanssakulkijoista. Sitten nää oman elämänsä supermiehet ryhmittäytyvät kaksipyöräistensä kanssa linkkuaseman oven eteen tai keskelle suojatietä ettei kukaan vaan pääse ohi ilman äänekästä huorittelua ja vittuilua. Täällä on koulujen pihat organisoitu niin pätevästi että ne reppuviikarit välttyvät taatusti haavereilta, elleivät apinoi itsensä korkuisen aidan yli parkkipaikalle.

    VastaaPoista
  5. Totta joka sana. Ja vielä noista pyöräilijöistä, niin pyörällähän ei saa edes ajaa suojatien yli ellei kyseessä ole pyörätie. Eli niiden poukkoilijoidenhan kuuluisi sitä pyörää kiltisti talutella suojatien yli, mutta kuinka moni sen tekee?

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!