HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

mun kulta ei koskaan tekis mulle pahaa

Musta on alkaut tuntua, että nuoret naiset jakautuu nykyään pääsääntöisesti kahteen ryhmään; niihin, jotka ei kumppaniinsa luota paskaakaan ja sitten näihin, jotka luottaa vähän liikaakin.

"Ei mun kulta koskaan pettäis", "Mä ja rakas ollaan koettu niin paljon, että meitä ei erota mikään", "Mun poikaystävä ei onneks oo sellanen sika!" ja lässynlää. Ja sitten parin kuukauden päästä itketään, kun sillä hunajapupulla onkin FB täynnä viestiketjuja toisten naisten kanssa tai jokin järkyttävä valhevyyhti alkaa aueta puolivahingossa. Mä nyt vaan en usko, että täydellistä ihmistä tai parisuhdetta on olemassa.

On eri asia luottaa kumppaniin, kuin luottaa sokeasti. Kyllä mulla on ainakin pieni varaus; eihän koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Ja miksi pettämis- ja avioerotilastot kasvavat koko ajan, jos kerran kenenkään rakkauspakkaus ei koskaan tekisi paskamaisesti? On fiksua realisimia ja itsensä suojelemista hyväksyä se fakta, että ketään ei voi tuntea 100-prosenttisesti, eikä tulevaisuuteen voi nähdä.

Otan oman suhteeni esimerkiksi. Petja on hyvinkin luotettava (mitä ny kelloo ei osaa ja aina matkoihin tulee mutkia...) ja rehellinen ihminen, mutta eihän kukaan tiedä mikä on tilanne viiden vuoden kuluttua. Mistä minä tiedän, jos sillä vaikka napsahtaa päässä ja hankkii haaremin? Vastaan kävelee elämän nainen ja huomaakin, että Jennihän on ihan perseestä? Tai muuten vaan joku aamu paukauttaa, että kerääppä ämmä heikot luusi ja lähe lätkimään? Mistä helvetistä sen tietää? Ihmiset muuttuu, tilanteet muuttuu ja maailma muuttuu. Kenellä tahansa voi tulla joskus mitta täyteen, myös sillä omalla kullalla. Tai itsellä. Harvallapa meistä on ennustajanlahjoja tai edes kristallipalloa.

En mä tarkoita, että täytyisi hysteerisesti odottaa eroa, pettämistä, valhekuvioita ja massiivisia kaksoiselämäpaljastuksia ja pitää koko ajan kumppaniin pieni välimatka. Tai ryhtyä kyttäämään. Mutta se tosiasia kannattaa muistaa, että ei elämä mene aina niin kuin halutaan. Unelmaparitkin eroaa, vuosikymmenten avioliitot voi kaatua, eikä tunteitaan voi hallita. Silmät ummessa "ME OLLAAN IKUISESTI YHDESSÄ JA ONNEKS MUN KULTUPUSSUKKA EI KOSKAAN PETTÄIS/VALEHTELIS/KUSETTAIS/FEIDAIS"-läpäläpättäminen ja oman suhteen täydellisyyden nimiin vannominen on mun mielestä hyvinkin naiivia. Siinä ollaankin aika paskamaisessa tilanteessa, jos on koko pienen elämänsä uskonut ja luottanut satasella johonkin häntäheikkiin.

Konkreettisesti me hoidetaan meidän suhteessa tämä asia omalla materialla. Eli minä en puoliksi mitään isompaa suostu ostamaan; jos ero tulee, en todellakaan jaksa tapella jostain sohvasta tai ryhtyä puolittamaan ruokapöytää moottorisahalla. Silloin on todennäköisesti muutakin ajateltavaa, mikäli sellainen eronhetki tulee. Moni sanoo "hyi kuinka karu ajatusmaailma", mutta mulle se tuo yksinkertaisesti turvallisuudentunteen. Vaikka se fakta on tavallaan koko ajan läsnä, että jompi kumpi voi vaan sanoa hastalavista beibi ja ottaa kassinsa, niin en koe sitä ahdistavana tai karuna. Koen sen käytännönjärkenä ja tulevaisuuden turvana.

"Mä voin maksaa tän kaapin, niin jos erotaan ni ei tarvi alkaa halkomaan, eihän meillä oo edes kirvestä, heh heh"-tyylinen vitsailu on meille hyvinkin tyypillistä paskaläppää. Mua ahdistaisi suunnattomasti, jos meidän suhde olisi "ollaan ikuisesti yhdessä, eikä koskaan erota"-lässynläätä. Sehän on saatana melkein valehtelemista! Eihän kumpikaan voi yksinkertaisesti tietää mikä on tilanne kymmenen vuoden päästä, hyvä jos huomisesta osaa jotain sanoa. Voihan ne kumppanin sikamaiset piirteet tulla ilmi vasta myöhemmin; tuskinpa kukaan suhteen alkuvaiheessa suoraan sanoo olevansa täysin epäluotettava ja paska kaveri.

Se, että tietää jonkun asian olevan mahdollista, ei tarkoita, että se on todennäköistä. Käytänhän mä turvavyötäkin, enkä silti kolaria odota.




55 kommenttia:

  1. Amen! Me muutettiin kans miehen kanssa myt yhteen ja jako oli selvä; koska oli alennusmyynnit ni meiksi osti keittiönpöydän ja tuolit, tv tason ja lipaston ~ 500€ ja ukko osti samanhintasen telkkarin. Hauskin vitsi meijä välille tuli et "haha, mun ei tarvi ostaa ku telkkari, mut sä joudut ostaa niinku, kaiken" :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on kans 'hauskaa' läppää tyyliin "hahah kelaa, ku me erotaan, ni sä joudut kattoon telkkaria lattialla ku mä otan sohvan"! :DDD

      terveet parisuhteet....

      Poista
    2. Meillä ihan sama juttu :D sama jos sukulaiset utelee että koska kihloihin kun ootte jo viis vuotta seustellu tms (tästäkin hieman rasittavasta tavasta vois kirjottaa ;)) ni heitetään sit himas vaan läppää et "joo vois eroo hetkeks ni porukka kelais et ei olöa vakavissaan" ja just toi perus lusikoittenjakoläppä :D

      Poista
    3. sairas ajatusmaailma.

      Poista
    4. Sairaampi ajatusmaailma mielestäni on se sokea "ollaan yhdessä hautaan saakka" ;) t.eka ano

      Poista
  2. Meiltä on alettu kysellä, milloin mennään kihloihin ja naimisiin, kun ollaan oltu kohta 5v yhdessä ja kaks lasta on siunaantunut. No öö.. ei ikinä, koska ihan rehellisesti en mää nää meitä vanhuksina yhdessä kiikkutuolissa :D rakastetaan toisiamme, elämäämme ja lapsiamme just nyt, voihan se parin vuoden päästä olla ihan eri meininki. Tai lähinnä toistemme kohdalla, lapsia nyt varmasti rakastetaan hautaan saakka. Joku on sanonut, että ollaan hirveitä kun ollaan hankittu lapsia eikä olla ees sitouduttu olemaan yhdessä ikuisuuksia.. no ompa ne eronneet nekin, jotka ovat ajattelleet olevansa ikuisesti yhdessä.. hei ei tää oo mikään disneyn satu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun mielipide on että jos niitä lapsia hankitaa nii sitte ees pyrittäs siihen "ikusesti yhdessä -disneysatuun." vähän karua verrata eronneisiin perheisiin teitä, koska niillä kuitenki on ollu se ajatus yhteisestä perhe-elämästä. se vanhempien ero kuitenki on aina lapsille rankkaa, niin inhottava olla sillä asenteella, että eiköhän se sieltä kohta tule.

      Poista
    2. Anonyymi 22:50
      Ei ole aina. Mä ainakin olin TODELLA helpottunut, kun mun vanhemmat eros.
      Kyllä lapset vaistoo, kun vanhemmat on kireitä ja etäisiä toisiaan kohtaan.
      20v ehtivät olla naimisissa ja viimeset 5v oli jatkuvaa riitelyä. Useesti toivoin heille eroa, koska olivat heti aivan kuin eri ihmiset, kun eivät olleet toistensa seurassa.

      Poista
    3. tiedän useammankin monta vuotta yhdessä olleita lapsellisia pariskuntia, jotka ei ole edes kihloissa. kaverin vanhemmat on olleet yhdessä jo reilut 20 vuotta ilman mitään sormuksia, eikä ne eroa avioillisista pareista mitenkään. mun mielestä on mukavaa, että jotkut on realistisia ja sanoo että ei me välttämättä olla ikuisesti yhdessä, niin karulta kuin se joillekin kuulostaakin. kun ikinä ei voi tietää.

      Poista
  3. Mä näin asian samalla tavalla parikymppisenä. Nyt lähemmäs kolmeakymmentä ajatusmaailma on hieman muuttunut ja siihen yhteiseen tulevaisuuteen osaa jo luottaa eri tavalla. Faktahan on, että jos erotaan, pistetään vaan omaisuus jakoon, eikä sitä pistetä jakoon sillä, kuka on ostanut mitäkin, vaan kuka tarvitsee mitäkin. Tottakai tähän varmasti vaikuttaa tuloerotkin, nyt vanhempana uuden ruokapöydän osto ei vie samalla tavalla konkurssiin, kun vielä parikymppisenä niin kävi. Siitä sun maksamasta ruokapöydästä voi siis hyvin eron tullen luopua, jos toinen sitä tarvitsee enemmän ja jos se ei esimerkiksi omaan uuteen asuntoon sovikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän pointti olekaan se, kuka saa eron tullen mitäkin, vaan se on konkreettinen merkki siitä, että kumpikin ymmärtää elämän ja elämäntilanteiden muuttuvuuden. Ja mä olen ihminen, joka haluaa omistaa itse, mä en vaan osaa jakaa tai omistaa yhdessä :D Ja kyllä mä luotan yhteiseen tulevaisuuteen, herranjee, ei me nyt naimisiinmenosta aktiivisesti puhuta jos tässä muuten vaan yhdessä hengailtais. :D Mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu JA SILLOIN OTAN RUOAKPÖYTÄNI JA LÄHDEN! ;D

      Poista
    2. ja mekin kyllä ollaan kaksi työssäkäyvää ihmistä, että eipä se parin sadan keittiöpöytä tai sänky tai mikä vaan kenenkään elämää tai taloutta kaada, se on vaan se periaate.

      Poista
  4. No jep. Moni luulee, että kun heti 18-vuotiaana hankitaan lapset ja muutetaan yhteen niin sitten on seuraavat 20 vuotta ihanaa onnea pelkästään.Joopa joo.

    VastaaPoista
  5. Tuon saisi opettaa teineille oikein takomalla päähän-_-''

    VastaaPoista
  6. joo siis mua ärsyttää yli kaiken, ku tullu huomattuu että ihmisillä on välillä nii vittumainen tarve todistella sitä rakastamistaa että joo OLEN SINUN KANSSA AINA MENNÄÄN KIHLOIHIN, ei sitä voi tietää ni parempi pitää turpa kii : D mä oon päätyny siihen että en jaksa kattella semmosta lupailuu vaan se on pelkästään ärsyttävää. vaikka tuntuisin kuinka maailman rakkaimmalta tai joku mulle niin naurettavinta ikinä on luvata loppuelämä toiselle, ei sitä pysty pitään välttämättä. tää oli nii hyvä teksti oon iha samaa mieltä kaikest : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm..No toi kihlautuminen saattaa meinata eri ihmisille eri asiaa. Esim. meidän suhteessa kihlauduin jo 19veenä (nyt vuoden kihloissa), mutta ei se meinaa sitä etteikö voitais erota, ehei!..eikä nimenomaan myöskään sitä et 'mennään nyt sitten heti naimisii kerta ollaan kihloissa"..HELL NO !! meil se meinas yksinkertasesti sitä et me "level Up:tettiin" meidän suhde "parisuhteen" ja "avioliiton" väliin, eikä sekään kyllä eroa tästä "normiparisuhteesta", pahaha..:DDD Niin arkipäiväinen asia tuo kihlaus eikä me ainakaan sitä millään tapaa hoeta jokaselle vastaan tulijalle; yleensä käytänkin mieluummin termiä "poikaystävä" kuin "kihlattu"..Hyi saakeli!

      ..pikemminkin mua huolestuttaa nuoret äidit; 5 kaveripiireistä jo raskaana, kaikilla ikää se 19-20v..? Ei saatana sentään, mihin tää maailma oikeen menossa..O__ô

      Poista
    2. Olen hirveän surullinen, että kihlojen ja avioliiton merkitys on kokonaan kadonnut. Teinit (ja osa aikuisistakin) käyttävät kihloja vain kuulostaaksen vakavammin otettavilta, vaikka oikeasti sillä ei ole parisuhteen dynamiikalle mitään merkitystä. "Me vaan level-upitettiin meidän suhden".
      Se on jäätävää miten vanhoja ja merkityksellisiä asioita halvennetaan.

      Eikä se maailma mihinkään ole menossa, ei se 19-20 esikoisen saaminen ole millään tavalla uusi juttu.

      Poista
    3. 19-20-vuotiaana esikoisen saaminen :DD ei siis 19-20 esikoisen saaminen. Voi luoja näitä aivopieruja

      Poista
    4. Niin, uudempi juttuhan se on että se ensimmäinen lapsi pyöräytetään vasta siinä kolmekymppisenä. :D

      Poista
    5. tällä kertaa oon IHME KYLL samaa mieltä ninan kaa. Kihlautuminen tarkottaa lupausta avioliitosta ja kosintaan ei pitäisi suostua, jos ei aio mennä naimisiin kyseisen ihmisen kanssa. Kihlat ei ole todistus vaan jostain level upista, tosiaankaan. Kamalaa ajatusmaailmaa ihmisillä.

      Poista
    6. Piti vielä sanoman että kihloja ei myöskään peruta kovin hepposin perustein, se on melkein jo sama kuin olisi naimisissa:)

      Poista
    7. mutta eihän se välttämättä tarkota, että vaikka se on se level up toi kihlautuminen niin että silti ei kuitenkaan mentäs naimisiin. voihan se tarkottaa oikeesti naimisiin menoa, mutta vasta sitten ehkä viiden tai jopa 10 vuoden päästä? Level up eli ollaan vakavissaan ja tosiaan lupauduttu toisille.

      Poista
    8. kihlaus on lupaus avioliitosta. se on pelkästään naurettavaa, että kihloihin mennään näyttääkseen muille ihmisille jotain. jos toinen kysyy, että menetkö sä sen kanssa naimisiin, ja sä vastaat, että kyllä, ja ostatte sormukset, ni kai se nyt hei on lupaus nimenomaan AVIOLIITOSTA eikä mistään hiton level upista. typerin ajatusmaailma ikinä joku level upittaminen..........huoh.

      Poista
    9. No voi vittu oikeesti ihmiset! :D kaikki nyt hyökkäs siihen mun ilmaisuun "level upittamiseen", vaikka tää koko blogi on melkoisesti läpällä kirjoitettu - eihän siis näitä kommenttejakaan tarvi ottaa niin "sanakohtaisesti" vai kuinka? - ja joo, eihän kukaan oo puhunu etteikö oltaisi oman mieheni kanssa luvattu toisillemme menevämme naimisiin, siis toki, mutta vasta vuosien, vuosien päästä. Eikä kihloissa olla vaan "huvikseen" vaan tietty tositarkoituksella, vaikka ilmaisumuotoni näyttikin olevan vähän turhan henk. kohtaista monellekin teistä!

      Lopuksi voin siis avata tätä mun oikeeta alkuperäistä pointtiani vähän selkeämmin ettei kenellekkään jäisi paha mieli/mitään hampaanrakoon; Ihmisillä on selvästi yleiskäsitys siitä, että "Kun kihloihin mennään, soivat jo hääkellot piakkoin". Ehkä ennen vanhaan joo, mutta ei nykymaailmassa tarvi mielestäni olla mikään kiire. Ärsyttää vaan kun jengi ei voi ymmärtää, et kun kihloihin ollaan menty niin ei siitä ole pakko rynnätä suoraapäätä avioliittoon vaan koska "nyt ollaan sitte niin lupailtu ja kaikki kuvittelee näin"...-.-

      Poista
    10. Anoynyymi: "mutta eihän se välttämättä tarkota, että vaikka se on se level up toi kihlautuminen niin että silti ei kuitenkaan mentäs naimisiin. voihan se tarkottaa oikeesti naimisiin menoa, mutta vasta sitten ehkä viiden tai jopa 10 vuoden päästä? Level up eli ollaan vakavissaan ja tosiaan lupauduttu toisille." <- tuota minä juuri tarkoitin. Että siinä teille :)

      Poista
    11. ps. "jos toinen kysyy, että menetkö sä sen kanssa naimisiin, ja sä vastaat, että kyllä, ja ostatte sormukset, ni kai se nyt hei on lupaus nimenomaan AVIOLIITOSTA eikä mistään hiton level upista." <- mies osti sormukset ja kysyi mua ___KIHLOIHIN___, ei suoranaisesti naimisiin. Tietääkseni nykypäivänä kihloissa olo on normaalia eikä se polvistuminen yhden jalan varaan meinaa sitä, että kysytään välttämättä suoraan naimisiin menoa...Parempi olla kihloissa näin nuorella iällä kuin mennä suoraa päätä naimisiin ja sitten hankkia avioero, jos suhde sattuukin menemään päin persettä. Ei kukaan osapuolista haluu kokee sellaista rumbaa, että siksi näin. Noni, nyt olen sanottavani sanonut. Aamen.

      Poista
  7. sulla on kyllä jännä näkökanta tästä, että itse oon eri mieltä. Itselle tuo ei välttämättä toimisi. Tämän hetkisessä suhteessa (joka on sattumoisin eka "kunnon seurustelusuhde" ja oon vasta parikymppinen) on just tuota luottoa, että kyllä me ollaan vielä yhessä otetatan miten pitkälle tulevaisuuteen tahansa. Mutta kuitenki ollaan sovittu, mitä erotilanteessa tehtäisiin, mutta silti kumpiki luottaa siihen että joskus mennään naimisiin ja ollaan kiikkustuolissa yhessä. Mutta pelkkää onnea se ei oo, saatttaa sinne tulla niitä pettämisiä sun muita, mutta sitten omasta mielestä ko luottaa siihen tulevaisuuteen tarpeeksi niin sitten osaa käsitellä nuo tilanteet ja suhde voiki jatkua hyvinkin huonojen aikojen yli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eihän se luottoa vie, että ymmärtää myös sen mahdollisuuden, että jotain kurjaa voi tapahtua :D ollaan mekin kihloissa, naimisiinmenosta puhutaan, on hauskasti asuntolainaa ja noin viisi-kuusi vuotta yhteistä elämää takana ja USKON ja TOiVON että yhdessä ollaan loppuelämä, mutta eihän koskaan voi tietää mitä tapahtuu.

      Poista
  8. "en todellakaan jaksa tapella jostain sohvasta tai ryhtyä puolittamaan ruokapöytää moottorisahalla" .... Arvaa olinko ehkä edellisen eron hetkellä tätä tekemässä, haha. Tuli tuo lause kyllä niin nappiin kirjotettua. :D Hölmönä tuli ostettua puoliks ja ero tuli, siinäpä sitä sitte oli. Hermot meni ja jätin ne suorilta hälle, ei tarvinnu sen enempää tapella. :D

    VastaaPoista
  9. Mä menin 20-vuotiaana naimisiin, joten mulla on hieman erilainen ajatusmaailma tämän suhteen. Me ei luoteta laisinkaan siihen, että oltais ikuisesti onnellisia jee jee lovelovee. MUTTA meillä on kyllä luottoa siihen, että pysytään yhdessä. Koska me ollaan sitouduttu molemmat tekeen kaikkemme tän parisuhteen hyväks. Meillä on ihan selviö, että ennen eroa käydään kaikki parisuhdeterapiasta woodoohon läpi ennenku mitään ratkaisevaa tapahtuu. Me ollaan sitouduttu siihen, ettei kumpikaan "vaan yhtäkkiä keksi että toinenkin onkin perseestä ja lähde". Kun mentiin naimisiin, luovuttiin molemmat oikeudesta vaan nostaa kytkintä kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä oikein kenelle tää nyt oli suunnattu :D

      Poista
    2. Sun ajatusmaailma on mun mieleen. :D Mun mielestä on perseestä, että porukka menee naimisiin ja on silti sillä asenteella että varmaan joskus erotaan ja että jos ei tykkääkään ni voi erota. Prkl sitten kun on menty naimisiin, niin eropäätöksiä ei tehä kevyesti ja ihan vaan siks että nyt tuntuu siltä.

      Poista
    3. Samaa mieltä edellisten kanssa. Miksi edes koskaan sitoutua jos ei usko millään siihen, mitä sitoutuminen tarkoittaa?

      Mieheni kanssa vihkikaavasta neuvotellessamme halusimme erikseen meiltä kysyttävän että lupaammeko rakastaa toisiamme kunnes kuolema meidät erottaa. Sillä sitä avioliitto ja sitoutuminen toiseen ihmiseen kuvastaa meille. Elinikäistä sitoutumista toiseen, jossa annetaan kaikki tai ei mitään. Lupasimme antaa kaikkemme olosuhteista riippumatta. Ja lupasimme jo sinä päivänä kun aloitimme seurustelun. Emme ole täydellisiä, niinkuin kukaan ei ole. Mutta se, kuinka asennoidumme suhteeseen ratkaisee sen, miten suhteellemme lopulta käy.

      Joillekin eroaminen on helppo vaihtoehto. On siis hyvä pitää pakoreitti avoimena sen sijaan että yritettäisiin korjata asioita. Valitettavan moni tuntuu ajattelevan nykyään niin...varsinkin naimisissa olevista pareista.

      Poista
    4. en tiennytkään, että postaus käsittelee aihetta "lähde suhteesta jos ei nappaa"...

      Ei kai kukaan olekaan väittänyt tai postauksessa lukenut, että parisuhteen eteen ei tehdä töitä? Mutta rakkaat ihmiset, ei se aina välttämättä riitä.

      Poista
    5. ja vaikka naimisissa oltais ja sitouduttu kunnes kuolema erottaa jnejne, mutta jos se toinen meneekin ja pettää? Aika naiivia ajatella "ei mun kulta koskaan"-tyylillä; kummasti pettäjätkin on aina ollut jonkun kultia josta ei olis uskonu :D

      Poista
    6. Hei älä nyt vedä hernettä nenään, tää oli vaan yleistä pohdiskelua tän aiheen nostattaman keskustelun tiimoilta. Ei mikään hiiltynyt avioliiton puolustuspuhe. Mutta inspiraatio tähän puheenvuoroon tuli ehkä tästä kappaleesta:

      "Mistä minä tiedän, jos sillä vaikka napsahtaa päässä ja hankkii haaremin? Vastaan kävelee elämän nainen ja huomaakin, että Jennihän on ihan perseestä? Tai muuten vaan joku aamu paukauttaa, että kerääppä ämmä heikot luusi ja lähe lätkimään? Mistä helvetistä sen tietää? Ihmiset muuttuu, tilanteet muuttuu ja maailma muuttuu."
      -Koitin sanoa, että me ollaan vähän niinku luvattu olla toimimatta näin. Tietenkin on mahdollista että ihmiset oikeesti saa hermoromahduksen tai sekoo kertalaakista, mutta se on kuitenkin sen verran tavatonta muuten terveellä ihmiselle, että en ihan heti odottais tapahtuvaks. Ihmiset muuttuu, mutta harvoin yhdessä yössä, joten siihenkin ehtii yleensä reagoida.

      Ja koska nyt ilmeisesti jotenkin epäsuorasti kutsuit mun ajattelutapaa naiiviksi (?), niin teen selväks että käsitit hieman väärin:
      Mä en ainakaan tarkottanut väittää ettenkö vois uskoo että munkin avioliittoon saattais vuosien aikana mahtua vaikka pettämistäkin. Mutta ehkä tässä näkyy se ajattelun ero mitä tarkotin, että mulle pettäminenkään ei välttämättä tarkota sitä että nostetaan kytkintä, vaan että sillonkin yritetään mahdollisuuksien mukaan korjata tilanne. Ja sit tosiaan toi etten hirveen todennäkösenä pidä mitää yhtäkkistä sekoomista.

      Poista
    7. Minä ainakin ymmärsin ihan täysin Pinjan pointin, eikä sitä mielestäni oltu kirjoitettu vihjaamaan, että tässä postauksessa käsitellään aihetta "lähde suhteesta jos ei nappaa". Mielestäni tässä postauksessa käsiteltiin luottamusta, luottamuksen perusteita ja suhtautumista tulevaisuuteen ja tulevaisuudessa mahdollisesti odottaviin kupruihin. Mielestäni Pinjan kommentit kertoivat nimen omaan hänen kantaansa näihin asioihin.

      Ymmärrän kyllä myös Jennin kannan ja toisinaan oma mottoni onkin, että "Pessimisti ei pety". Ehkä olen naiivi minäkin, mutta mitä rakkauteen tulee, olen tuon mantran unohtanut ja ajattelen juurikin samoin, kuin Pinja.

      Toistaiseksi on 7 vuotta toistemme söpönassuja katseltu ja luvattu on katsella pidempäänkin. Jos joskus tilanne muuttuu niin radikaalisti, ettei ole muuta mahdollisuutta, kuin erota, niin sitten erotaan. Mutta nyt ei vielä eroa suunnitella, vaan sitä yhdessäoloa.

      Poista
    8. Toi on erittäin hyvä pointti et kannattaa suunnitella sitä yhessäoloo eikä mitään eroa!! Tosi hyvin sanottu. Itellä ainakaa naimisissaollessa ero ei oo missään tilanteessa vaihtoehtona, vaan todella yritetään elää yhdessä tulipa mitä tahansa.

      Poista
  10. Joskus sanon ukkelilleni, että kun se on vanha, en jaksa työntää sitä pyörätuolissa ja muuta vitsailua siitä, millaisia oltais 80-vuotiaina. Koska eteenpäinhän tässä on katsottava. En oo suhteessa huvikseen, vaan rakentamassa tulevaisuutta. Oon myös varautunut siihen, että me ehkä erotaan. En voi tietää millainen ihminen oon 20 vuoden päässä. Ehkä mä haluun asua Intiassa ja harrastaa meditointia ja ukko ei. Joskus ehkä tulee jotain, joka vie voiton meiän suhteelta. Mistä mä tiiän. Joko se on hetken hairahdus, yhteinen päätös tai vaikka kuolema, mikä vaan.

    Oon täysin samaa mieltä kun Jenni!

    VastaaPoista
  11. Ja miuta pidetään kamalana ihmisenä, kun totean johonkin kauaskantoiseen tapahtumaan (vaikkapa serkun häihin, jotka ovat parin vuoden päästä) että tullaan molemmat poikaystävän (tai no..avopuolison) kanssa sinne, jos ei olla sitä ennen erottu. Sitten kaikki on ihan kauhuissaan, että "ai kamala, meneeks teillä huonosti vai miks sie sanot noin??", vaikka miusta se on vaan realistista ajatella, ettei tiedä mitä kahden vuoden päästä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mut on kyl aika sairast heittää tollasta läppää muille ihmisille.. onhan se hyvä tietää missä suhtees mennään yms mut tarviiko siitä sit vitsailla muillekin et no kuka tietää koska erotaan. kuulostaa kyllä auttamattomasti siltä ettei olla tyytyväisiä suhteeseensa.

      Poista
    2. Sairasta tai ei, ollaan molemmat poikkiksen kanssa samaa mieltä ja ajatellaan realisesti. Ollaan myös hyvin tyytyväisiä suhteeseemme, ei me muuten oltaisi otettu talolainaa yhdessä. ;)

      Poista
  12. Jenni löysin ihan sulle sopivan blogin!! kodinilo.blogspot.com kun toi kodin hengettäryys oli just se sun juttu nykyää siellä uudessa kämpässä? :DD

    VastaaPoista
  13. Aah, mä oon niin samaa mieltä sun kanssas tästä asiasta! Olen ite parisuhteissa erittäinkin realisti, ja se on osoittautunut oikeasti järkeväks tavaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä: avomies osti jättimäisen telkkarin ja ruuvasi sen kiinni seinään. Vanha telkkari (joka oli mun) sai siirtyä häkkivarastoon pölyttymään. Eräs kaverini sitten juuri eronneena kyseli, voisinko kenties myydä tämän mun vanhan telkkarini hänelle, koska "enhän mä enää tarvi sitä nyt, kun meillä on uus ja hieno telkkari". Mäpäs sitten sanoin, että en mä kyllä myy sitä, koska uusi telkkari on avomiehen maksama ja että mä jäisin sitten ihan täysin telkkaritta, jos ero tulisi. Ja tsadaa! Tästä noin kahden viikon kuluttua se ero todellakin tuli, aika puskista. Nyt mä oon kiikuttanu sen vanhan telkkarin häkkivarastosta takaisin, eikä se ehtinyt ees pahasti pölyttyä ;) harmi vaan, että seinään jäi siitä uudesta telkkarista rumat ruuvin jäljet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kitillä tasoittuu melko näppärästi ylimääräiset ruuvin jäljet seinässä.

      Poista
    2. Ai jos on tapetti?

      Poista
  14. KIITOS TÄSTÄ. Vituttaa, kun itse kuljen sillä asenteella, että ihan hyvin voi ero tulla poikaystävän kanssa, ei sitä ikinä voi tietää ja kun asiasta sitten sanoo ulkopuoliselle, kaikki on ihan saatanan järkyttyneitä :D "MITÄ SIIS OOTTEKO EROOMASSA AIOTKO JÄTTÄÄ SEN?!!" Öö, en, oon vaan realisti :DD

    VastaaPoista
  15. Mut vielä enemmän vituttaa ne katkerat ämmät jotka on ihan 100 % varmoja siitä että KAIKKIEN miehet pettää joskus... Koska asiahan ei kuitenkaan niin ole.

    VastaaPoista
  16. Ja sit tollaset eron odottajat on ärsyttäviä myös. Ei tarvii julistaa et oltais koko loppuelämä yhdessä, mutta sellanen et joka käänteessä puhutaan jotain et "sitten jos erotaan..." niin onpas tosi vankalla pohjalla suhde joo... :D Samahan se ois erota sit samantien.

    VastaaPoista
  17. voiks tehä postauksen aiheena kaukosuhteet? mikä on "sopiva" väli asuinpaikkojen välillä, kuinka usein sun mielestä tulisi tavata ja ootko ylipäätään siitten puolesta vai "vastaan" :)

    VastaaPoista
  18. Onneks oon itekin ymmärtäny sen, että elämä muuttuu. Tottakai tässä vaiheessa toivon kiikkuvani kiikkustuolissa yhdessä poikaystäväni kanssa, mutta en sokeasti luota siihen. Toinen juttu on tää "ei mun poikkis pettäis mua, kyl mä tunnen sen niiiin hyvin". Et sä voi IKINÄ sanoo yhestäkään ihmisestä ettei tekis sitä tai tätä. Ja miks porukka yrittää niin kovin "estää" sitä pettämistä pitämällä kumppania talutushihnassa tai kyttäämällä. Tapahtuu jos tapahtuu, ikävä asia, mut se on elämää eikä sitä voi estää.

    VastaaPoista
  19. Loistavaa tekstiä Jenni!! Oon myöskin hyvin realistinen ja varsinkin tuo sun viimeinen kommentti turvavyöstä kiteyttää mun mielestä koko homman. Oon ite naimisissa ja mieheni löytäny vasta kolmenkympin korvilla eli ihan jo aikuisena...melko vahvasti uskon että tuo mies on todellakin se oikea, mutta ei mulla siltikään oo mitään sellasta "eihän ME nyt ikinä erota" asennetta.. Niinkuin sanoit ei elämässä koskaan tiiä mitä tapahtuu, se että varautuu ei tarkoita että on toivonsa menettäny :)

    - Ninni

    VastaaPoista
  20. Ei, ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, mutta vajaa kuukausi sitten alttarilla tahdon sanoneena olen vaaleanpunaisessa hattarapilvessä (ainakin tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä) elämäni miehen kanssa jota sanoin tahtovani rakastaa. Että tahdon ja toivon tahdon riittävän kauas.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!