HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

ei musta oo pelinaiseksi

Mun täytyy myöntää, että mä en ole leikki- tai pelailuihminen. Mulle kasvaa lähes välittömästi ja lähes poikkeuksetta sellainen keskikokoinen peenis otsaan, kun joku ehdottaa jotain helvetin konsolipelifrisbeegolfia kesken illanvieton tai ensimmäinen koulupäivä koostuu tutustumisleikeistä tyyliin "Minä olen Jenni-jääkarhu ja tykkään jäätelöstä". Jo lapsena mun sisäinen tuska oli suunnaton, kun isoäitini ehdotti joulun kunniaksi kuusen ympärillä leikkimistä ja piirissä pyörimistä. Mun jo tuolloin teki mieli mennä ottamaan tälliä sähkökyntteliköstä, että kyseiseltä hihhuloinnilta välttyisi. Kuitenkin leikin kiltisti hymyillen.

Sitten kun ei halua osallistua leikkituokioihin tai tihku innosta SingStarin pärähtäessä päälle, on kuivakka ja huumorintajuton ilonpilaaja. Pitäis muka "irrotella". Vähän "löysätä pipoa". Mä koen kyllä olevani ihan huumorintajuinen ja leppoisa kaveri ilman jotain saatanan piirileikkiäkin. Ja sitä paitsi, mun silmissä se joka kaivaa kätköistään sen Afrikan tähden kesken hauskan illan, on ilonpilaaja; ei se, joka pakenee keittiöön viinihanan alle.

Ainoat pelit mistä mä tykkään, on satunnaiset kortti- ja sanapelit, sekä monopoli. Ja ehkä jotkut hauskat seurapelit, tyyliin Rappakalja. Nekin vaatii tietynlaisen porukan ja fiiliksen. (Porukan tulee olla sellainen, joka kestää mun häviämisestä aiheutuvan "EPISTÄ"-kitinän, ja fiiliksen tulee olla perusjennimäinen "no vittu, eipä tässä ole muutakaan tekemistä".) Eli musta ei noin vain saa jotain kimblekaveria tai seuraa Guitar Hero-turnajaisiin. Mulla nousee niskavillat pystyyn, kun joku kihertää lautapelin tai pleikkarin ääreltä, että "Hih hih hii, minkä nappulan sä haluut, mä haluun tän pinkin possun, otatsä tän sinisen koiran, me niinku valittiin se sulle, hei tässä pelissä on kyllä tilaa, Jenni hei älä oo tommonen, me odotetaan sua!" Laita ne nappulat vaikka sinne kaikkein pyhimpääsi ja anna mun kadota takavasemmalle, mähän en mitään kolmevuotiaille tarkoitettuja noppapelejä pelaa.

Miksi aina pitää leikkiä ja pelata? Kaikki tutustumisleikitkin on lähinnä nöyryyttäviä - mä en helpolla itseäni häpeä, mutta nolot nimileikit kyllä saa mut haaveilemaan päähän tippuvasta meteoriitista. Hieno vetää jotain kierrosta aivan tuikituntemattomassa porukassa ja yrittää kertoa sitä ja tätä, muistaa toisesta tuota ja sitä, liittää nimeen hauska eläin ja lempiruoka ja sitten vielä kaupan päälle tehdä joku kiva jumppaliike, jonka muut saa toistaa. Ja kaikilla on hauskaa? Eiku? Se, että joku nauraa hermostuneesti, ei tarkoita, että kaikilla olisi helvetin kivaa.

Jos tehdään niin, että ketään ei pakoteta pelaamaan; mäkin innokkaammin osallistuihin vaikka niihin Trivial Pursuit-maratoneihin, tutustumiskidutusleikkeihin ja Kimble-helvetteihin, jos ei aina katsottaisi odottavasti ja suorastaan pakottavasti, kun se peli isketään pöytään. Jos peligurun ilme on "JA SÄHÄN LEHMÄ PELAAT"-kategoriaa, niin en varmaan pelaa! Ei sitten saatana piruuttanikaan. Sen sijaan "kuka haluaa pelata"-kysymykseen voisinkin vaikka vastata myöntävästi. Kaikki kun ei ole intohimoisia pelinaisia ja -miehiä.





38 kommenttia:

  1. Tutustumisleikit, kamalinta paskaa ikinä.

    Kamalin ikinä on ollut sellainen jossa istuttiin ringissä tuoleilla ja jokainen sai valita numeron. Sit yllärspyllärs piti liikkua sen numeron verran oikealle/vasemmalle jonkun randomin syliin ( tai jos kävi tuuri niin sai tyhjän paikan ). Mikäs sen mukavampaa tutustumista kuin istua jonkun Pirjon ja Penan voileivässä ja vaan miettiä, et ei lähde enää ikinä kotoa mihinkään missä on uusia ihmisiä. Miksei se tuoli vaan ikinä voinu olla tyhjä?

    VastaaPoista
  2. Siis tykkääkö joku oikeesti tutustumisleikeistä? Lauta- ja konsolipelit on kivoja, mutta tutustumisleikit, siis niiden tarkoitushan on vaan nolata ihmiset toistensa edessä. Vois ens kerralla ruveta itkemään hysteerisesti kun jossain ehdotetaan tutustumisleikkejä.

    VastaaPoista
  3. Tutustumisleikit on kyllä yhtä kidutusta. Mä tykkään tutustua uusiin ihmisiin, MUTTA tutustumisleikit ei tasan saa mua tutustumaan mihinkään muuhun ku hirttosilmukkaan. Saatanan pakkopullaa.

    VastaaPoista
  4. Paitsi noita joulukuusileikkejä (hyyi) kammoan korttipelejä. Se "hei tähän pasianssiin ois kiva saada vielä yks lisää, kuka tulee mukaan" -huuto saa mut teeskentelemään patsasta. Oon varmaan joku vihannes kun en opi millään niitä sääntöjä. (Siis ihan vajaa peli, mitä muka on joku ruutu ja risti?) Muut lyö kortteja sarjana pöytään kun mä yritän ymmärtää, mikä ero olikaan punasella ja mikä mustalla kortilla. Siinä menee kyllä muittenkin peli pilalle, mutta mitäs raahaavat mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muute hyvä esimerkki mut pasianssi on yksinpeli XD pointti kyllä tajuttu, pakko vain sanoa! :D

      Poista
    2. Joo ite kyllä tykkään pelata pasianssia kavereiden kans. Meitä on yleensä 4-5siinä pelaamassa, huisin jännää huhhuh.

      Poista
    3. Ookei no, tästä vaan huomaa miten pihalla kaikesta korttipeleihin liittyvästä oon :D Kunhan heitin tuohon jonkun pelinnimen siis, en oikeesti ees muista mitkä on yksin- ja mitkä yhteispelejä... xD

      Poista
  5. Niin totta! Tutustumisleikit on pahinta paskaa ikinä, riparikin jäi käymättä kun kauhistuin liikaa niiden tapaamisten tutustumisleikeistä, siis pliis ei olla enää 5-vuotiaita?

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään leikeistä, peleistä ja kaikesta, missä saa heittäytyä ja olla avoin toisten heittäytymiselle. Inhoan sellaista idioottimaista kyräilyä "ennvarmanakehtaa", "emmähaluu tää on ihan tyhmää" ja "siis kuka muka leikkii nykypäivänä". Herttinen sentään, kuka sellaisten ihmisten kanssa osaa ikinä tutustua jos perusasenne kaikkea kohtaan on negatiivinen. Ei se kymmenminuuttinen leikkihetki voi olla niin kamalaa - antaisivat niiden nauttia, jotka tykkäävät peleistä ja leikeistä.

    VastaaPoista
  7. Sulla on hyviä postauksia, mutta kierrätät vähän näitä aiheita uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 700 postauksesta on vähän hankalaa muistaa mitä on jo käsitelly :D ja hei tyyliblogeissa on joka päivä vaatteita... ; D ei vaa, yritän olla skarpimpi!

      Poista
  8. En kestä :D en oo koskaan tavannut yhtä sarkastista ihmistä kun minä itse, mutta nyt uskon vakaasti että oot mun kadonnut sisko!
    Ihan mieletön blogi (ja ei,tämä ei ollut sarkasmiaa)

    VastaaPoista
  9. nyt keväällä alotin uudessa koulussa ja meillä oli leikki jossa jokainen nosti korttipakasta kortin ja kerto sitten niin monta juttua itestään kun numero näyttää. tietty KAIKKI muut sai jotain iisejä nelosia ja kolmosia, ja minä sitten kolmetoista. kuinka awkward oli kun kiinnostavat asiat loppu siinä kuuden jälkeen ja luettelin sitten posket punasena jotain "ööh..öö.. öö no öö eh mul on sininen hammasharja.. öö ja sit.... *...*... mm no öö.." huh.

    VastaaPoista
  10. Kaikkein hirveintä oli joskus teininä riparilla leikityty "hassut" leikit. Just jotain semmosta että piti olla tyttöjä ja poikia ja tyyliin teipattiin siihen misuun jotain lappuja ja sit sen pojan piti silmät sidottuna ettiä ne ja vetää suulla ne pois. Tai muita tämmöstä "hihi saa vähän kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen"-seurapelejä.
    Ne oli ihan JÄRKKYÄ! Kukaan, ei KUKAAN halunnut vapaaehtoisesti mennä niihin mut sit oli kauheet ryhmäpaineet että oli pakko jos joku hiton ohjaaja päätti et "sä meet". Sit oot siinä jonkun semiventovieraan finninaaman kopeloitavana ja kaikki tuijottaa ja on ihan helvetin noloa kaikin puolin ja teki vaan mieli valua johki maanrakoon. Kellään ei ole niissä hauskaa! Jumalauta teineillä on tommosissa asioissa kuitenkin melko herkkä sielunelämä ja näin aikuisena jos tämmönen tilanne tulis niin mä olisin vaan että "ja minähän en muuten ihan vitun varmasti suostu tämmöseen että joku saatanan ällötys rupee kopeloimaan mua jos mä en halua, mun henkilökohtaista tilaa kunnioitetaan jos mä niin päätän!!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo huhuhuhuh hyyi never again

      Poista
    2. monopoly on helvetistä, ai jumankauta miten silmät liekehtii ku joutuu toisen tontille josta saa pulittaa sen kymmenen millii

      Poista
  11. Mitä hittoo, tutustumisleikit on just parhaita!! XD

    VastaaPoista
  12. Tutustumisleikit on pahinta !! Meillä oli koulussa kurssi mikä alotettii tutustumisleikellä ja niissä piti iloisesti halia toisia ! Katottii vaa toisiamme sillee "mä en oo oikeen halija tyyppiä" mut noi lauta-ja korttipelit on jees varsinki juomapelinä ! :D

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä tutustumisleikkien kauheuteen vaikuttaa varsin olennaisena osana porukan asenteet ja leikkitilanne. Mukavalla, samanhenkisellä ja semitutulla porukalla ei edes ajattele nolaavansa itseään! Tosin 12-vuotiaana sain ensikosketuksen "Minä rakastan sinua"-leikkiin, ja se oli kiusallista se. 24 innotonta leikkijää, jotka kaikki tunsivat toisensa, mutta kellään ei ollut pokkaa heittäytyä... Hyi. Neljä vuotta myöhemmin eri porukalla leikki sujui loistavasti, ja hauskaa oli :) Kaikki nimi+adjektiivi/eläin/liike yms. -leikit on kyllä perseestä.

    PS. Oon lukenu tätä blogia suunnilleen vuoden, ja aina ootan yhtä innolla uutta postausta :--D Tää blogi on loistava, ja Jenni oot mahtava kirjoittamaan! (:

    VastaaPoista
  14. Vihaanvihaanvihaan.
    Kaikki lautapelit, kortit ja tutustumisleikkejä tyrkyttävät nuoriso-ohjaajat pitäis polttaa roviolla.

    Okei, mä uskallan heittäytyä jos on pakko, mutta paljonko auttaa heittäytyä johonkin korttipeliin josta ei tajua mitään? Siinä vaiheessa heittäydyn vaan lattialle tai siihen pöydälle pelikorttien päälle piehtaroimaan. Ai saatana kun tyypit vaan huuli pyöreänä kummastelee että mikä mulla on kun yritän selittää ETTEN YMMÄRRÄ. Ja silti ne aina ulisee että "tuuheiräsypokkaanjooko!" ja kaikilla on kyllä loppuillankin vaatteet päällä koska mulle pitää niitä sääntöjä ja kikkoja ja jippoja selittää noin kolmen tunnin ajan.

    Ja voi vitun tutustumisleikit. Vähän aikaa sitten olin todistamassa lukion ykkösten nöyryyttävää tutustumisleikkiä, jossa ohjaajat jakoi ihmiset tyttö-poika-pareiks ja sitten nostelivat lappuja tyylillä "tissit" ja "perse" jollon parin piti laittaa nämä ruumiinosat koskettamaan toisiaan. Koska jotkut tän leikin järjestäjistä oli vitun inhottavia kakaroita, kävin noukkimassa ihan kiusallani ne kaikki typerät laput pois. JA SILTI joku raukka joutu laittamaan NENÄN ja PERSEEN koskettamaan toisiaan. En ollut tarpeeksi nopea.

    Sanotaanko vielä että voi vitun juomapelit. En lämpene edes niille. Minä nostan sen kupin huulilleni sillon kun huvittaa, en sillon kun Sanelma-Unelma nostaa pakasta vihreän pataperseen jossa on narrin kuva. Ja mun mielestä ei ole siistiä istua kupla otassa jossakin ringissä ja uikuttaa että tarttis päästä kuselle, koska mun mielestä mulla on täysi oikeus mennä sinne vessaan lorottamaan sillon kun on tarvetta sille.

    Niin. En ole pelinaisia.
    Ja silti mua on luonnehdittu luokan väriläiskäks ja pelleks. En minä kai sit kamalan tylsä ole.

    VastaaPoista
  15. Hei ! Blogissani olisi sinulle pieni haaste / kysely ! :)
    http://desireforthefuture.blogspot.fi/2013/10/haaste-nro-5.html

    VastaaPoista
  16. TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!

    Eniten mä järkytyin siitä, että vielä lukion abivuonnakin yks opettaja päätti esseekurssin alussa järjestää just tollasen helvetin tutustumisleikin! Tuli kyllä vähän sellanen olo että oltiinko me lukiossa vai päiväkodissa häh??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, noita on vielä yliopistossa ja ammattikorkeassakin :)

      Poista
  17. Toisinsanoen et vaan osaa hävitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumisleikissä häviäminen on kieltämättä suoritus.

      Poista
  18. TÄMÄ!
    Siis tutustumisleikit on karmeinta paskaa, mutta vielä karmeampaa ovat jotkut saatanan lautapelien tyrkyttäjät. Ja sitten haukutaan tylsäks nirppanokaksi kun en vaa yksinkertaisesti _pidä peleistä. En estä muita pelaamasta, mutta silti järkyttävä valitus. Mihin helvettiin ne mua siihen tarttee?!
    Huh, paljon purkautumatonta agressiota tästä aiheesta joten ehkä lopetan suosiolla tähän:D

    VastaaPoista
  19. KIITOS, ihanaa, että joku on kerrankin tätä mieltä! Mua hajottaa aina, kun mietitään, että mitä kaveriporukan kanssa tehtäisiin kun nähdään pitkästä aikaa - ja ehdotus on aina jokin Alias, Trivial Pursuit tai joku Afrikan tähti. How about... no? Entä jos vaan istuttaisiin, syötäisiin ja jauhettaisiin paskaa? Kaikkein pahimpia on korttipelit, kun ei osaa eikä kiinnosta ja saa katsella vierestä kun muut lätkii korttia pöytään.

    VastaaPoista
  20. Meillä oli joskus yläasteen alussa semmonen tutustumisleikki, missä huijattiin että jotenkin vessapaperi oli loppu koulusta tai siinä oli ongelmia ja kaikkien piti ottaa rullasta niin monta palaa, kun arveli tarvitsevansa. Sitten ylläripylläri kyllähän sitä paperia oikeesti oli tää oli vaan semmonen hurjanhauska tutustumisleikki ja nyt kaikki saa kertoa itsestään yhtä monta asiaa, kuin otti paperinpalasia! Ja sitten niille naurettiin, jotka oli hamstrannut sitä paperia koko rullallisen ja koitti väkisin keksiä jotain serkun kaiman nimiä kun niitä paloja oli niin jumalattomasti. Ja kaikilla oli niin mukavaa.. No ei ollut. Tutustumisleikit on pahinta syöpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kanssa tämä! Nyt levitetään tietoa että koko homma on kusetusta niin muut ei joudu enään paniikissa paskapaperia hamstraamaan!

      Poista
  21. Ne "tutustumisleikit" oli kyllä ihan tuskaa seiskaluokalla ku oli pakko niitä niitten tutoreitten vai mitä lie olikaa kanssa tehä. Mua sitten sanottiinkin Eloisaksi koko ylä-aste koska sen kerran siel sanoin.. onneks en mitää pahempaa sanonu -.-

    VastaaPoista
  22. hah, itsehän olin aivan järkyttyny kun ammattikorkeakoulussa meidät laitettiin leikkimään tutustumisleikkejä. :D opettaja oli joku aivan järkyttävä, joka tod näk luuli meidän olevan päiväkodissa... Ja sen lisäksi muutamaa päivää myöhemmin meidän piti tehdä luokan yhteisen PELISÄÄNNÖT :----DDD en ois millään uskonu että n. 20-25 vuotiaat laitetaan tekemään jotain tuollasta :D oli se nyt joo hauskempaa kun vaikka kansanterveystiede, mutta kaikista mieluiten olisin halunnu mennä kotiin

    VastaaPoista
  23. Löysin juuri blogisi, ja harvoin lisään mitään sivua selaimen suosikkeihin, onneksi olkoon, blogisi taisi olla ensimmäinen! Nää kirjotukset on ku suoraan Hank Moodylta naisen kosketuksella höystettynä, nauroin paria juttua vedet silmissä ja harkitsen jo oman blogin jatkamista joka jäi joskus vuosia sitten... Kiitos Jenni, palautit uskoni bloggaajiin!

    VastaaPoista
  24. AAAAAAAAMEN.

    Vihaan kaiken maailman mukahauskoja tutustumisleikkejä ja pelejä. "älä nyt oo tommonen" "vittu mikä nirppanokka" "ilonpilaaja" yms.. Ne, jotka mut oikeasti kunnolla tuntee, sanoo mun olevan hauska ja huumorintajuinen, mutta en silti ymmärrä noita tollasia naurettavia seuraleikkejä.

    VastaaPoista
  25. Yyh, tutustumisleikit on kauheita, mutta on ne pakolliset nimikierrokset joka vuosi pari kertaa käytävä (ei noitten fuksien nimiä muuten opi...)
    Lautapeleihin liittyen pitää kyllä mutista vastaan, sillä en minäkään niistä Afrikan tähdistä, Trivial pursuiteista ja Monopoleista innostuisi. Mutta kun lautapelit eivät jää siihen, vaan niitä on olemassa moneen eri meininkiin! Otetaan esimerkkinä vaikka Resistance, jossa osa pelaajista on pettureita ja loput pelaajat yrittävät selvittää keitä ne ovat: eli luvassa paljon paskanpuhumista, mikä voikin tuoda vähän uutta virtaa tuttuun porukkaan :D eikä kestäkään kun 15-40min.

    VastaaPoista
  26. Oikeesti termi "pelinainen" tarkoittaa sellaista miehien kanssa flirttailevaa ihmistä. Mullakin aina menee nää sekaisin :)

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!