HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 24. lokakuuta 2013

vanhuus, tehokkuusyhteiskuntamme suurin tabu

Niin kauan kuin olen blogia kirjoittanut, niin kauan on multa toivottu postausta ärsyttävistä vanhuksista. Siitä, kuinka vanhat ihmiset kiilaa, tönii, kohtelee rumasti ja etuilee. Siitä, kuinka ärsyttävää on vanhojen ihmisten hitaus ja kankeus. Ja nyyh nyyh, kun bussissakin ne pitää päästää istumaan. Mä en vaan pysty sellaista kirjoittamaan, edes huumorimielessä.

Mua äärettömästi vituttaa, että aikuiset, (oletettavasti) tervepäiset ihmiset kokevat vanhuuden ja vanhukset jonkinlaisena pohjasakkana, yhteiskunnalle hyödyttöminä ihmisraunioina, jotka ovat vain tiellä ja pilaamassa maisemaa. Kun kaiken pitäisi tapahtua niin ripein liikkein! Ja kaiken pitäisi olla tuottavaa ja kannattavaa! Kankeat liikkeet, hitaampi ajatustyö, erilaiset sairaudet ja tarpeeksi vuosia mittarissa - ja kas noin, sä olet ulkona tästä systeemistä, arvoton ja turha.

Joo, onhan se perseestä, jos eteen sattuu huonosti käyttäytyvä vanhus, joka on kaiken lisäksi liikkeissään hitaanlainen ja ajatuskaan ei kulje. Mutta enemmän musta on perseestä huonokäytöksinen, terve aikuinen ihminen, joita tapaa huomattavasti useammin kuin kurjasti käyttäytyviä mummoja. Itse asiassa vanhukselta rumat sanat tai epäkohteliaan käytöksen sietää, jopa ymmärtää - sairaudet ja korkea ikä kun muovaavat persoona ja käyttäytymistä. Ja niitä ongelmia harvemmin on keski-ikäisillä käytöstapansa unohtaneilla ihmisillä.

Muutenkin mua ärsyttää sellainen vanhuusklisee, että lättyjä paistetaan, kettukaramelleja tarjotaan ja sukkaa kudotaan, kunnes kuollaan onnellisesti omassa tuvassa vanhan radion soittaessa taustalla Rautavaaraa. Minne katoaa se 10-30 vuotta kuudenkympin ja kuoleman välistä? Minne katoaa hoitokotivuodet, vaipat, kävelytuet, lääkkeet, muistisairaudet ja vuodepotilaat? Miksei niistä puhuta?  Miksi vanhuudesta puhuttaessa tarkoitetaan kotona asuvia kuuden-seitsemänkympin välissä olevia ja vielä suht hyväkuntoisia Kauniit ja rohkeat -koukussa olevia mummoja, jotka ravaa bingoilloissa ja virkkaa päiväpeittoja koko suvun mukuloille? Hävetäänkö meillä vanhuutta? Me eletään 2000-lukua ja siltikään porukka ei kykene ymmärtämään tai sitten halua ymmärtää vanhenemista muuta kuin maksimissaan biologiselta kantilta.

Meistä suurin osaa tulee sen vanhuuden kokemaan ja mä toivon, että jokainen saa silloinkin tuntea olevansa arvokas ihminen ja yksilö. Mä en halua, että vanhus joutuu olemaan yksin tyhjässä kodissa kaikkien hylkäämänä ja peloissaan, odottamassa kuolemaa. Mä en halua, että ketään vanhaa ihmistä pompotellaan sairaalan ja kodin väliä sukulaisten tapellessa vieressä omasta osuudestaan perinnöstä. Mä en halua, että vanhuksia ylenkatsotaan, mollataan ja poljetaan. Siinähän sorretaan heikompaa. Ei kiusaaminen ole sallittua koulussa tai työpaikallakaan, miksi sitten vanhuksia saa sorsia? Ihmisarvo tai ihmisyys kun ei lopu siihen, kun eläke alkaa.


Anteeksi synkähkö ja vakavamielinen aihe, mutta kun suututtaa. Ihmiset kyllä kailottaa diipadaapajuttuja oikein urakalla, mutta tärkeistä asioista vaietaan. Perkele!

38 kommenttia:

  1. ASIAA. Pari harjoittelua vanhusten kanssa tehneenä, on mulle ainakin jäänyt sellainen kokemus, että harvat vanhukset ovat ilkeitä tai vittumaisia ihan vaan siksi, että se on niin hitsin kivaa. Siellä taustalla on niin paljon yksinäisyyttä, hylkäämistä, oman kehon heikentymistä, menettämistä ja mitä kaikkea, että ei siinä tilanteessa kyllä meikäläistäkään huvittais olla kiva kellekään.

    Itseasiassa vanhukset osaavat olla kiitollisempia niinkin pienistä asioista, että kaupassa kassa jaksaa kuunnella heidän kertomuksiaan edes pienen hetken. Se pieni hetki voi olla koko päivän paras kokemus. Ja he myös uskaltavat kertoa sen. Ja se jos joku lämmittää mieltä. <3

    Terveisin joulukuussa valmistuva ikäihmisten kanssa työskentelyyn suuntautuva sosionomi :)

    P.S. KIITOS tästä blogista ja lukuisista sen kirvoittamista nauruista ja asiateksteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos itsellesi! :) ja ps, valmistut yhteen haaveammateistani!

      Poista
    2. Mikset opiskele siitä ammattia itsellesi? ;) kyllä tolla sun ajatusmaailmalla kuule ois mummot ja vaarit onnesta soikeina ku on saanu niiiin ymmärtäväisen ja ystävällisen tyypin niistä huolehtimaan :D

      Mä koen, etten välttämättä oo edes paperilla kovin hyvä sosionomi, mutta kokemuksella voin sanoa, että vanhusten (ja muutenkin ihmisten) kanssa riittää hyvin se, että on hyvä kuuntelemaan, kiinnostunut ja empaattinen. Sillä saa paljon anteeksi :D

      Poista
    3. Sais tän nykyisen koulun alta ensin pois ;D ehkä sitten vielä joskus!

      Mä joskus luulin, että en osaa olla vanhusten kanssa, omaan lähipiiriini tai sukuuni kun sellaista oikein vanhaa tai huonokuntoista ei löydy (toki isovanhemmat koko ajan vanhenevat) mutta sain huomata että ei siihen tarvita kuin oma persoona ja se sun mainitsema aito kiinnostus. Viimeisimmässä työharjottelussa ohjaaja sanoi musta aivan ihanasti "Jennillä on ihan käsittämätön taito olla vanhusten kanssa, joskus itekkin kattoo silmät pyöreenä, että miten toi voi olla tollanen". Kyllähän siitä hyvä mieli tulee, kun joku huomaa sen, että olen aidosti läsnä, enkä vaan vedö jotain show'ta :)

      Poista
  2. kirjoitit ihan 100% totta!! vanhuutta hävetään tässä yhteiskunnassa todellakin. esimerkiksi sanottaessa "ompas hän vetreä noin vanhaksi" siinä tulee heti sellainen negatiivinen sävy. meidän pitäisi ottaa mallia aasialaisista ja afrikkalaisista kulttuureista joissa iän tuomaa kokemusta arvostetaan ja vanhuksista (tämä sanakin on inhottava, ehkä ikäihminen on parempi tiedä häntä) pidetään hyvää huolta!

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kirjoitettu ja täyttä asiaa! <3

    VastaaPoista
  4. Joo ihmiset, jotka narisevat vanhuksista.. eikö heillä ole isovanhempia? eivätkö he pelkää omien vanhempien vanhenemista ja mahdollisia raskaita aikoja, mitä vuodet voivat tuoda tullessaan (jos vanhempi vaikka dementoituu 60v jne.) ja eivätkö he ITSE pelkää OMAA vanhuuttaan, sitä jos apua ei saa keneltäkään, jos heitä itseään kohdellaan ala-arvoisesti fyysisten rajoitteiden tai sairauksien takia?
    En ymmärrä miksi sulta Jenni on tälläistä aihetta toivottu, mutta olipa upeasti tehty, että kirjoititkin ihan päinvastaisen kuvauksen ihmisistä, jotka ovat meille tämän yhteiskunnan luoneet, älkää unohtako sitä! Hieno kirjotus, joskus saa vähän vakavoituakin ;) Ja todella kaunis tuo runo <3

    VastaaPoista
  5. Iso peukku tälle! Siun blogi on viime aikoina jotenkin huomattavasti parantunut (ei sillä, ettenkö ennen olisi nauranut jutuillesi vedet silmissä), kiva lukea vähän vakavampaakin tekstiä välillä.

    VastaaPoista
  6. erittäin hyvä teksti! itse hoitoalan työntekijäni kunnioitan luonnollisesti vanhuksia kaikkein eniten, mutta valitettavasti on myös muutamia ikävämpiäkin tapauksia joita kohtaan ei tahdo tuntuvan arvostusta, koska huomaa ettei hekään arvosta minua. Kyseessä ei ole pohjalla mielenterveysongelmaa, päihdeongelmaa jne. vaan ihan suorastaan ilkeyttä, hyvän olon tunteva jos saa loukattua toista jollain tapaa. onneksi näitä(kin) vanhuksia on hyvin harvassa, nuorempia ihmisiä tuntuu olevan sitäkin enemmän. Hyvä kirjoitus, peukut ylös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot täysin oikeassa. Eihän kaikista voikaan tykätä, eikä jokainen vanhus ole samanlainen - kuvailemiasi ihmisiä löytyy niin nuorista kuin vanhoistakin ihmisistä.

      Poista
  7. Täyttä asiaa oli teksti täynnä :) Itse arvostan suuresti kaikkia vanhuksia, ovathan he luoneet tätä parempaa tulevaisuutta meille. Oma vaarini on esimerkiksi pistänyt alulle meidän tällä hetkellä hyvin kukoistavan perhe yrityksen, itsekkin jo osallisena siinä :) Hän sairastaa altzhaimeria ja se on meille kaikille vaikeaa. toisinaan on hyvät päivät ja toisinaan huonot. Mutta silti rakastamme häntä vaikka hän sanoisi ikäviä asioita.se nyt sattuu olemaan yksi sairauden piirre. Ja on ihanaa huomata kuinka omat isovanhemmat ilahtuu kun menee ihan vaan kahvilla käymään, juttelemaan niitä näitä. Olen myös käynyt vanhusten taloilla koirani kanssa (joka on maailman hellyyden kipein koira jonka tunnen). Vanhukset ilahtuvat kun on rauhallinen koira jota saa rapsutella sekä omistaja, joka juo kupin jos toisenkin kahvia seuraksi ja kuuntelee mielellään tarinoita ja kuulumisia. Ja ammattinihan ei ole ollenkaan sosiaalipuolelta vaan olen karu metalli(mies)nainen :D Mutta vanhukset kunniaan!
    PS. voisin avautua veteraanienkin kohtelusta..ehkä voisit kirjoittaa siitä? Poikaystävän suvun puolella on vielä elossa oleva sotaveteraani, joka ei kyllä saa mitään näistä kuuluisista keräysrahoista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy tietoa, mihin rahat menee: http://www.studio55.fi/irtiarjesta/article/mihin-sotaveteraanien-keraysrahat-menevat--toiminnanjohtaja-vastaa-/134940

      Ja erimerkiksi sotaveteraani ei joudu maksamaan hautauskuluja ja pääkaupunkiseudulla on ilmainen julkinen liikenne. Mummini oli erittäin tyytyväinen sotaveteraani kohteluun, vaikkei viimeisiä vuosia asunutkaan Helsingissä. Mutta siis rahaa niille, jotka oikeasti tarvitsevat ja niille, joilla ei ole läheisiä auttamassa. :)

      Poista
  8. Kassaneidin näkökulmasta minua ei haittaa palvella hitaita (tai muita vaivaisia) vanhuksia, ei ne tahdilleen mitään voi. Minua ärsyttää huokailevat aikuiset takana tai ne jotka käyttävät vanhempiaan kaupassa ja hoputtavat ja äksyilevät vanhemmilleen. Kun tulee maksun aika (vaikka vanhus kykenisi itse hoitamaan tilanteen) tulee aikuinen siihen repimään korttia vanhempansa kädestä ja hirveällä kiirellä hoitaa maksutapahtuman ja hoputtaa vanhusta autolle! Järkyttävää käytöstä!
    Valitettavasti itselläni ei ole enää elossa isovanhempia eikä ole pitkään aikaan ollut, siksi arvostan kaikkia niitä jotka jaksavat viettää aikaa oman sukunsa vanhusten kanssa!
    Ps. loistava runo lopussa, sitä toivoo kovasti että sitten vanhana itseään kohdeltaisiin kuin ihmistä.

    VastaaPoista
  9. Tuli tosi kova ikävä kaikkia edesmenneitä isovanhempiani. Itse en "kiireisenä" teini-ikäisenä "ehtinyt" useastikkaan käymään heidän luona juhlapäiviä lukuunottamatta ja nyt suoraan sanoen on aivan paska fiilis etten viettänyt niiden kanssa aikaa enemmän. Itse toivon lastenlasteni, ja lapsienikin, tulevan katsomaan minua ja juomaan kahvia kun olen vanha mummeli. Te kaikki joiden isovanhemmat vielä elää menkää mummon kanssa keräämään puolukoita, menkää pappan kanssa veistämään kaarnalaivoja, nauttikaa niiden läsnäolosta vielä kun voitte. Jis millään pystyisin menemään ajassa taaksepäin tekisin kaiken mikä jäi mummujen ja pappojen kanssa tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Menkää, tehkää, kuunnelkaa heidän juttuja - voivat olla tosi mielenkiintoisia :) Esim. minulla vanhemmatkaan eivät käyneet minun mummoni tai pappani luona, niin en itse koskaan oppinut tätä tapaa, että sinne mennään kylään.. Ja teinarina tuli sitten asenne vastaan ja vanhempana ei sitten ollutkaan mahdollista..

      Poista
    2. mulla on ihan sama. kaduttaa, kun äidin puolelta molemmat isovanhemmat ovat kuolleet. että teininä seurustelu ja kaikenmaailman vuosipäivät joulun tienoilla oli muka tärkeämpiä, kuin isoisää katsomaan meneminen. tai että mummua katsomaan oli muka liian kiire. ja nyt heitä ei enää ole. he olivat ihania ihmisiä, fiksuja, hyväksyivät minut, ja nyt mulla on ikävä. ♥ ja nyt pelottaa, että kun toiset isovanhemmat asuvat Lapissa ja itse asun Tampereella, etten pääse sinne heitä kunnolla katsomaan ennen kuin heistäkin jo jompikumpi kuolee. pitäis osata laittaa etusijalle...

      Poista
    3. Menkää vierailemaan! Itse tajusin siinä 17-vuotiaana, että mun ukki voi kuolla kohta ja halusin osoittaa välittäväni hänestä vierailemalla hänen luonaan niin usein kun pystyin. Kävin hänen luonaan noin viikon välein aina siihen saakka kun olin 22-vuotias ja ukkini kuoli. Olen niin onnellinen, että ehdin lähentyä hänen kanssaan ja antamaan hänelle seuraa -yksinäinen kun hän oli. Loppuvaiheessa käyntini olivat melko hoidollisia, mutta koska hän pystyi kommunikoimaan ja muistamaan vielä asioita, juttumme kulki. Näin hänet 3 päivää ennenkuin hän (melko yllättäen) kuoli, ja olen yhä onnellinen siitä, että viimeisellä tapaamiskerralla vein hänelle keltaisia kukkia, mikä teki hänet kovin onnelliseksi <3

      Poista
  10. Musta tuli tossa pari kuukautta sitten sun blogin fani ja kiitos, ettet kirjoittanut herjaavaa tekstiä vanhuksista. Toivottavasti ei oo liian ilkeesti sanottu, mut mun mielestä vanhukset on hirmu sulosia ja itseänikin ketuttaa ne huokailevat aikuiset sen vanhemman, hitaamman ihmisen takana kassajonossa.
    Oot mahtava. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla. <3 muakin inhottaa noi huokailijat ja silmienpyörittelijät. Just tänään eräs vanha rouva totesi mulle olevansa liian hidas. Totesin hänelle, että mikäs kiire meillä on valmiissa maailmassa ja siihen tulokseen tultiin, ettei mikään!

      Poista
  11. Itse arvostan toki vanhuksia, niinkuin kaikkia muitakin ihmisiä. Mutta ihan samalla tavalla nekin voi menettää sen arvostuksen. On esim oma kohtaista kokemusta siitä miten joku mummeli ilman syytä alkaa valittaa ja haukkuu mua (21v) huonosti käyttäytyväksi teiniksi kun en päästä häntä edelleni kassajonossa (ilman syytä) eli siis itse olin jonossa ja olisi pitänyt nuorempana kysyä et haluaako hän kolmen viikon ruokaostos kasansa kanssa mennä mun ohi?? No eipä kyllä tullu mieleenikään kyl kysyy moista. Niin sit oon kamalaa nykynuorisoa joka ei ymmärä mitää. Järki???! kyllä kaikkien iästä riippumatta täytyy ansaita kunnoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuokin, mutta mun mielestä on typerää tai ainakin ajattelematonta verrata esim. päin persettä kasvatettua nuorta aikuista ja muistisairasta. Toki jos on täysin terve ja skarppi vanhus, joka käyttäytyy epäkohteliaasti, niin ongan se yhtä paheksuttavaa kuin nuoremmiltakin.

      Poista
  12. tää oli niin asiaa! joskus, no en keksi muutakaan sanaa, niin sanon "ennen vanhaan" vanhoja ihmisiä KUNNIOITETTIIN. nykyään ihmiset on jotenkin...en ees tiedä. bussiesimerkkejä: että raivostuttaa, jos itse seison bussissa, ja sitten joku esimerkkinä 70-80 -vuotias, selvästi tukea tarvitseva ja huonokuntoinen ihminen tulee bussiin, eikä pääse istumaan, kun jotkut helvetin 17-vuotiaat ja mikä järkyttävämpää, 40-vuotiaatkin ihmiset, EI VAIN TAJUA ANTAA PAIKKAANSA. mun mielestä se ois itsestäänselvyys. ja se, että bussiin mentäessä vanhat ihmiset päästetään ensin menemään.

    t. minä, jota suurin osa vanhoista ihmisistä taitaa pitää jotenkin sekopäänä tai vaarallisena, koska en omaa normaalin värisiä hiuksia. yritän kuitenkin hymyillä nätisti, koska ei mulla mitään HEITÄ vastaan ole. ja jos joku on ikävä ihminen, hän on sairas/yksinäinen/tms., tai sitten se on luonteenpiirre, joka henkilöllä on varmasti ollut 20-vuotiaanakin. turha yleistää mitään, että kaikki vanhukset on kamalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tuli tästä kommentista mieleen niin pakko kirjottaa.
      Viime kesänä menin ja värjäsin hiukset liilaksi ja vähän jännitti mennä kesäloman jälkeen takas töihin, kun pelkäsin että mummut ja papat pitää sitä järkyttävänä ja kiertävät mut kaukaa. Luulin väärin. :-D yhtälailla kysyvät neuvoa ja lähestyvät kuin ennen värjäämistä. Useat mummut on jopa kehuneet mun hiusväriä ja tätä ihan viimeisenä odotin. :-P

      Poista
  13. Tuo oli täyttä asiaa JENNI!
    IHMISTEN pitäisi ymmärtää se, että vanhuksillakaan ei ole aina niin helppoa. Mitäs sitten vaikka heillä kestää esim kaupan kassalla ostosten maksaminen vähän kauemmin kuin muilla. EI SE OLE NIIN ISO ASIA! Ja ei se ole vanhuksille helppoa huomata että normaalit arjen hommat ei yhtäkkiä menekkään niin helposti ja pieniinkin asioihin tarvitsee apua. Minun mielestä ihmisten silmät pitäisi avata ja KUNNOLLA.

    VastaaPoista
  14. Busseissa on kaksi penkkiä vierekkäin. Eli miksei se vanhus voisi istua vaikka vieressä olevalle vapaalle paikalle? Tai jos käytäväpaikka on varattu, voisi kohteliaasti pyytää siirtymään tai istuja siirtyy automaattisesti että mahtuu viereiselle penkille. Tuskin se yksi vanhus nyt kahta istumapaikkaa tarvitsee. Tietysti on kohteliasta antaa paikka silloin, kun auto on täynnä.

    VastaaPoista
  15. Hyvä teksti! Musta vanhat ihmiset on aina olleet jotenkin sympaattisia <3

    VastaaPoista
  16. Isoisäni on jo reippaasti yli 90-vuotias ja sairastaa Alzheimeria. Tekee pahaa ruumiillisesti heikkokuntoisen, mutta partaveitsenterävän isoäitini puolesta, kun hän joutuu katsomaan vierestä miten toinen vaipuu aina vaan syvemmälle aivojen rapautuessa. Isoisä oli lakimies ja teki töitä 80-vuotiaaksi asti. Hän oli myös sm-tason urheilija ja sotaveteraani. Kuvittelin, että hän elää ikuisesti ja pysyy yhtä skarppina kuin aina. Olen vaan joutunut hyväksymään, että isoisä ei tiedä enää edes kuka minä olen. Surullista.

    Nämä ainoat vanhukset elämässäni ovat ilmaisseet hyvin selkein sanoin, että haluaisivat jo kuolla. Ymmärrän oikein hyvin, koska olivat aina aktiivisia ja nyt ikäänkuin vankeja, toinen mielessään ja toinen ruumiissaan. En siis ihmettele yhtään niitä kiukkuisia vanhuksia joita joskus kaupungilla tapaan. Taustalla voi olla kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia ja tsemppiä sinulle! On varmasti raskasta seurata, kuinka rakkaiden voimat hiipuvat vähitellen. On kuitenkin hienoa, että isoisäsi on elänyt elämäntäytteisen elämän ja vasta 80-vuotiaana lopettanut työnteon, tuohon ei ihan kaikki pysty. Isovanhemmilla on vielä toisensa ja pitkä yhteinen elämä takana <3

      (En suinkaan vähättele tilannetta ja sano, että kaikessa pitää nähä positiivista, mutta halusin vain jotenkin ilmaista myötätuntoani sinulle ja perheellesi.)

      Poista
    2. Kiitos paljon näistä sanoista <3 terv. edellinen

      Poista
  17. En lukenu kommentteja, et onko joku jo sanonu täällä tästä, mutta tuli yks asia mieleen vanhuksiin liittyen nimittäin heille LÄSSYTTÄMINEN!!!! Miks saatana aikuisille ja elämää nähneille ihmisille pitää lässyttää niinku jollekki koiralle tai lapselle (mitä en kyllä sitäkään ymmärrä). Kuinka alentavaa käytöstä.

    VastaaPoista
  18. Ihan kun vanhuksilta katoas se oma persoona kokonaan. Täytät sen 60v. ja sulla on kaks mahdollisuutta: ole ilkeä kiilaileva ja kiroileva vanhus tai lempeä ja antelias vanhus. Olitpa kumpi tahansa, sua haukutaan ja hyljeksitään, koska VANHA. Sehän voi vaikka tarttua.

    En tiedä mitä ihmettä muiden päissä liikkuu, kun ne inhoaa vanhoja ihmisiä niin kamalasti. Joo, juttelin kerran aika kauan yhden vanhan miehen kanssa ja sen henki haisi kuolemalta, mutta kas, oon jutellut aika monta kertaa ja kauan 17v. ihmisten kanssa joiden henki haisee tuplaten pahemmalta. Jotenkin vaan yleensä se että se ihminen jossa on "vikaa" on myös vanha, tekee siitä paljon järkyttävämpää ihmisten mielestä. En tajua.

    Mun mielestä vanhat ihmiset on kaunista ja lohdullista nähtävää. Tai pääasiassa ne, jotka iloisesti rupattelee sauvakävelyllä ystävättärensä kanssa vaikka kilpikonnakin kävelis niiden ohi, mutta joo... Se on oikeastaan just sellasta elämää josta mä tän kaiken hysteerisen kiireen keskellä haaveilen. Ja olen vasta 18.

    VastaaPoista
  19. Jes! Ite vanhustyöhön erikoistuneena ja vanhustyötä tekevänä en kanssa ymmärrä ihmisiä jotka pitävät vanhuksia arvottomina ja yhteiskunnan rahanmenona. Miettiikö kukaan koskaan, että nämä ihmiset jotka ovat nyt vanhoja, ne esimerkiksi on saanut tän yhteiskunnan rakennettua ja olisiko sosiaaliturvaa ilman juuri näitä ihmisiä jotka juuri "etuilevat jonossa"? Ne ihmiset on taistelleet maan puolesta, ne ihmiset on rakentanut uudelleen paljon asioita sodan jälkeen!!! Kyllä pistää vihaksi aina jos joku arvostelee ikäihmisiä :/

    VastaaPoista
  20. Mahtava teksti (:

    Välillä tulee itsekkin ihmeteltyä ihmisten käytöstä vanhempia ihmisiä kohtaan. Varsinkin nuorien käytöstä. Itse kuulun juuri siihen ikäluokkaan jossa isovanhemmat on noloja iik. Mut on kasvatettu kunnioittamaan vanhuksia, ei tosiaan tulisi mieleenkään huudella vanhemmalle ihmiselle vitunhuoraa kadulla (mikä täällä pikkukylässä on aika yleistä) tai olla nousematta kun vanhempi selvästi enemmän paikkaa tarvitseva nousee bussiin. Tulee itsellekin hyvä mieli kun avaa oven rollaattorin kanssa kulkevalle ihmiselle, auttaa muistisairasta mummoa pakkaamaan kauppakassit tai juttelee jollekkin yksinäiselle vanhukselle kirjastossa. Kohdelkaa ikäihmisiä niinkuin haluaisitte itseänne kohdeltavan kun olette vanhoja ;)

    VastaaPoista
  21. Tää teksti on kieltämättä yks parhaista mitä oot kirjottanu koko blogin aikana!! Niin täyttä tavaraa, propsit tästä ehdottomasti! Piristit mun päivää että sinunkaltaisia nuoria vielä löytyy, tuntuu olevan vähissä nykypäivänä.. :)

    VastaaPoista
  22. Täyttä asiaa koko teksti!

    Oma vereni onkin viimeks eilen lähteny kiehumaan kassajonossa, kun varsin simpsakka ja toimintakykyinen n. 60v täti kiilasi kassajonossa eteeni ja sanoi että väistähän nuoremmuuttas, lappasi piimänsä ym. ruuat hihnalle ja nokka pystyssä lampsi kassalle. Meinas jo tulla sellainen Meehän-nyt-kukkahattumuumio-vaan-sinne jonon-perälle- kommentti mut sit hengitin ja annoin olla vaan. Mielestäni tässä tilanteessa hän toimikin väärin, mutta useammin miut on kiilannut joku ihan muu kuin vanhus. Siihen kiinnitetään enemmän huomiota, jos mummeli ohittaa siut jonossa kuin jos teinilauma tai keski-ikäinen mies sen tekee. Ikäänkuin huono käytös olis muille sallittua?

    Tietenkin heikkokuntoiset ja höperöityneet vanhukset on asia erikseen, mutta hyvä käytös kuuluu yhtä lailla kaiken ikäisille. Ikäänsä tekosyynä käyttävät ihmiset hermostuttaa minuu yhtä lailla kun muutkin töykeilijät, ohittelijat, tönijät, arvostelijat, huutelijat jne jne. Arvostan ja kunnioitan vanhuksia hyvin paljon, mutta semmoista ihmistä, jolta ei heru kellekkään muulle arvostusta, en pidä minään, oli hän teini tai pappa.

    Surettaa, miten esimerkiksi koulusta lähtiessäni ruuhkabussiin, amiksen es-pärinäjonnet kiilaa bussijonossa etummaiseksi ja läjähtävät vanhusten paikoille reppujen kanssa istumaan. Pyrin aina antamaan huonokuntoisille ja vanhoille ihmisille paikan ja huomautan mieluusti myös näille räkänokille asiasta. Samoin jos vanha ihminen tulee ostamaan maitopurkkia, voin hyvin jonottaa pari minuuttia kauemmin ja päästää hänet ensin. Avaan ovet ja tervehdin ja käyttäydyn muutenkin vanhuksia kohtaan hyvin ja maltillisesti- tulen olemaan itsekin vanha ja toivon samaa itselleni.
    Vanhuksilta ja oikeestaan ihmisiltä ylipäätään hyväksyn "huonon käytöksen" jos he ovat sairaita tai muuten eivät asialle mitään voi, mutta ohittelijatädit eivät siltikään rispektiäni saa, niinkuin eivät muutkaan epäkohteliaat ihmiset.

    VastaaPoista
  23. Kauniita, fiksuja ja viisaita sanoja sanotte ystävät rakkaat! Ihana, että näin moni koki tekstin koskettavan jollain tapaa. Usko ihmiskuntaan on hetkellisesti pelastettu.

    VastaaPoista
  24. Oon myöhässä kommentoimaan, mutta vanhainkodissa työskentelevänä oon melkeinpä sitä mieltä, että jokaiselle pakollinen viikon tutustuminen siihen oikeaan vanhainkodin arkeen. Siinä silmät aukenisivat, mulle tää työkokemus on ollut suunnattoman avartava ja palkitseva.

    VastaaPoista
  25. Ite oon 15 vuotias tyttö ja mää kunnioitan vanhuksia. Mua pelottaa että ne mummelit ja papat luulee automaattisesti että kaikki nykyajan teinit on tyhmiä ja kiittämättömiä paskiaisia. Olin muutama kk sit punasen ristin lipaskerääjänä ja siihe tuli mummo joka pyys vahtimaan sen rollaattoria jonka kärryssä oli apteekin lääkepussi sen aikaa ku se käy kaupassa ja sen tein. Sit se mummo tuli sieltä kaupasta ja tarjouduin kääntää sen rollaattorin meno suuntaan ku se koitti yhtäaikaa laittaa ne kärryt takas ja pysyä pystyssä ku sen jalat ei kunnol kantanu. Ja siitä tuli tosi hyvä mieli kummallekki koska se ei mulle mikää vaiva ollu mut sille mummolle siit oli apua. Mut on vaa kasvatettu siihen että pitää auttaa muita jos jotenki voi ja toivoisin et niitä ihmisiä alkais löytyä enemmä. Siis seki et sää avaat sille hitaasti kävelevälle, voimattomalle ja vähän ehkä vapisevalle papalle oven on sille iso asia. Tää kommentti oli nyt vähä aiheenvierestä mut ei se mitää. PS Oon seuraillu sun blogia tuolta -11 asti ja tää on varmaa mun lemppariblogi :) jatka samaan mallii!

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!