HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 28. marraskuuta 2013

Piirretyt ratissa

Lähetäänkö kruisaileen piirroshahmojen kanssa? KÄY!


Nalle Puh repsikkana: Mieti mieti, hmm, olenpas typerä karhu, en muistakaan minne piti mennä, hmm.

Ash Ketchum kuskina: Valitsen sinut, Hämeenkatu!

Nuuskamuikkunen navigaattorina: Mene kohti etelää, Yksinäisten vuorten taakse. Menit ohi, jaa.

Smurffit navigaattorina: Smurffataan smurffitietä kolmesataa metriä, sitten smurffataan vasemmalle ja sitten smuffikilometri suoraan.

Nipsu takapenkillä: Älä aja enää, minua pelottaa! Minä pistän silmät kiinni, jospa vauhti ei silloin tuntuisi. Haluan takaisin kotiin. Jalkani eivät kanna.

Vinski prätkähiiristä repsikkana: Hei kaiffari, aja suoraan täysii, hanat auki jätkä!

Teletapit takakontissa: Aja liikenneympyrään! Vielä kierros! Uudestaan! Uudestaan!

Vili Vilperi kuskina: Ei jumalauta Vompo, me niin ohitetaan noin polkuautoilevat dingot.

Pinokkio navigaattorina: Olet saapunut kohteeseen. Paskat, kato mun nenää, vielä pari kilsaa.

Pingu jalkatilassa: Kalelkoppabolleikaöoilealpalikih. Nööt nööt.

Tuhkimo kuskina: Pysy kasassa kiesi, pysy kasassa, kello on vasta puoli kakstoista... mä en meinaan todellakaan halua todeta ajavani kurpitsalla keskellä moottoritietä.

Histamiini-hevonen hevosvaunussa: Kip kop kip kop, motari on pop.

Muumipappa repsikkana: Njaa, kyllä minun nuoruudessani tästä vielä kulki tie. Tee u-käännös.

Pikku Myy takapenkillä: Ja nyt sitä kaasua, parempi liikaa kuin liian vähän!

Aladdin repsikkana: Tosta pääsee kato aika hyvin ton kaupan takaa tonne tielle, JOOJOO kielletty ajosuunta, mut toi on paljon nopeempi tosta vasemmalle. MÄ ASUN KADULLA, kai mä hei tiedän!

Hemuli takapenkillä: Aja suoraan, suoraan vaan... hei jumankauta, krookus ja pelarkoonia vierekkäin! JARRUTA!

Ihaa masentuneena kuskina: Ihan sama minne minäkin ajan... en välitä... vituiks menee kuitenkin... täysin turha elämä... ajan seinään...

Oraakkeli Aladdinista navigaattorina: Yksi kysymys, yksi vastaus - olet kysynyt jo yhden kysymyksen. Kysyit, onko Mikkeli edessäpäin, vai ajoimmeko jo ohitse, ja sait vastauksen. En voi antaa kuin yhden vastauksen.

Muumimamma repsikkana: Oi voi, nyt mentiin hivenen ohitse risteyksestä, kultaseni.

Prinsessa Ruusunen kuskina: Kolmonen silmään...  morjes mikä väsy iski ihan yhtäkkiä! Mä taidan hakee Nesteeltä kahv...Zzzzzzz


Niin, tännekkö meidän piti Nuuskamuikkunen tulla?

Oikeesti, niin huonoo settiä taas vaihteeks... :DDDDD

maanantai 25. marraskuuta 2013

päivä miehenä

Silloin tällöin sitä näin naisena tulee mietittyä, miltä tuntuisi olla päivän ajan mies. Mitä silloin tekisi, sanoisi ja puuhastelisi? Miten sinä viettäisit päivän vastakkaisen sukupuolen edustajana?

Mä nyt ehdottomasti käpälöisin sitä kikkeliä, sehän on ihan selvää. Todennäköisesti heiluttelisin helikopterimaisesti ja kuseksisin seisten. Kukapa ei niin tekisi, jos päivän ajan saisi mies olla? Toisaalta en mä usko, että koko päivän jaksaisin olla muna kädessä, että jotain muutakin tekemistä pitäisi keksiä.

Varmaankin kokeilisin miltä tuntuu istua sohvalla ja huudahtaa "tuokko bissen, kohta alkaa aika-ajot". Ja sitten päälle haukkaisin yhdellä puraisulla puoli metriä lenkkimakkaraa, kylmänä. Tulisihan siitä nyt aika miehekäs fiilis. Voisin myös heittää pari hassunhauskaa sovinistista läppää naisisten paikasta, ja käskisin muijien lopettaa sen jatkuvan kitinän, joka peittää formuloidenkin mölyn alleen. Muistuttaisin myös meikkien ja kynttilöiden olevan akkojen kotkotuksia, ja pyörittelisin silmiäni Zalandon mainokselle (sen kylläkin teen jo nyt).

Tämän hupailun jälkeen varmaankin hakeutuisin raavaiden miesten seuraan autotallille tai muuhun äijämäiseen mestaan puhumaan siitä kuuluisasta pillusta. Musta olisi äärettömän mielenkiintoista olla osa kyseistä keskustelua (pettyisin kyllä pahasti, jos miesten autotallipuheet oikeasti olisivatkin sarjaa "siis mikä sitä Markettaa vaivaa, se on ollut tosi vaisu viimeisen rakastelumme jälkeen, osaatsä Tsyge veikata mikä hänen henkisen lukkonsa aiheuttaa?"). Toisaalta tässä tallivierailussa kytisi vaara, että heikko tietämykseni kaikesta tekniikasta ja mekaanisista laitteista paljastuisi, mutta ehkä kiertäisin aiheen palaamalla takaisin tissit-kalja-keskusteluun. Tai sitten siihen Marketan tunnelukkoon.

Toki kävelisin myös kengät jalassa sisällä, tietyin väliajoin tarkistaisin kiveksieni olemassaolon, polttaisin reteesti norttia nojaillen autoon jakoavain taskussa ja heittäisin likaiset työhaalarini pesukoneen päälle olettaen, että kahden tunnin päästä ne jo roikkuvat kuivumassa jonkun muun toimesta. Ja jos mahdollista, hankkisin tämän päivän aikana härskit viikset, sellaiset mursu-tyyliset, joista vaimot miehilleen valittaa. Ihan vaan piruuttani.





lauantai 23. marraskuuta 2013

mitä säkin siinä oikein vihjailet

Vaikka mä suht suorapuheinen ihminen olenkin, joskus tartun aseeseen nimeltään "vihjailu" ja täytyy sanoa, että ainakaan miessukupuoleen se ei ole kovinkaan toimiva tykki.

Tyttöjen kesken kun on, niin lause jota vihjailuksi ei olisikaan tarkoitettu, muuttuu sellaiseksi hetkessä - niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä silloin, kun täysin viattoman "vitsi ku en osaa laittaa mun tukkaa/mulla ei oo huulipunaa/mun savukkeet on loppu/on vähän nälkä"-huokailun seurauksena on useimmiten alle vartissa pöytä katettu, päässä kampaus,  naamataulu kohdillaan ja nortti käryää huulessa hetkessä. Ainakin parhaimpien ystävättärieni kanssa monesti tuppaa näin käymään; sana vain niin alkaa tapahtua.

Toisaalta taas - ainakin joidenkin - naikkosten mielissä ne ihan peruslauseetkin muuntautuu sekunnin sadasosassa uskomattomaksi vittuiluksi ja silmittömän törkeäksi vihjailuksi. "SE IHAN SELKEESTI VIHJAS ETTÄ MÄ OON LÄSKI KUN SE SANO MUN MUUTTUNEEN VIIME NÄKEMÄN!!" tai vaikka "AIVAN SELKEESTI SE ÄMMÄ VIHJAILI, ETTEN KOSKAAN TUU SAAMAAN MIESTÄ KU SE KYSY VÄHÄN SIIHEN MALLIIN MUN MIESELÄMÄSTÄ!" on aivan täysin perushuttua ylianalysoivien neiti näppärien keskuudessa. Yritäppä siinä sellaselle emakolle yrittää selittää, että ihan tässä small talkia harjoitin kanssasi, en kierolla tavalla aukonut päätäni.

Niin, ne miehet. Aivan päinvastaista sakkia tässä suhteessa, mitä vertaa meihin naisiin. Mun täytyy sanoa, että en montaa äijää tunne, joka ymmärtäisi vihjailun päälle. Meilläkin kotona "Ikeassa olis joskus kiva käydä......"-vihjaisu saa usein vilpittömän "Niin varmaan olisikin, sä Jenni tykkäät Ikeasta!"-tsemppivastauksen ja kaupan päälle vielä hymyn, joka tuntuu musta lähinnä vittuilulta. Tai "JAAHA, ONKOHAN SIIVOOJA LOMALLA VAI MIKS TÄÄLLÄ ON NÄIN PASKASTA!"-vihjaisu hyvin korkealla äänellä aiheuttaa vain ihmettelyä ja kummastelua "eihän meillä oo siivoojaa"-tyyliin. Myös mulle hyvin tuttuun "Onkohan kukaan imuroinut tänään/käynyt kaupassa/tuulettanut matot"-tiukkaukseen vastataan tässä osoitteessa "ai niinku kuka?" kaksoispiste-o - ilmeen kera. No enpä tiedä, saatana naapuri varmaan.

Se, että onko kyse ymmärtämättömyydestä vai sen esittämisestä, on mysteeri mulle. Miesten ajatusmaailma ei oikein ota avatakseen. Joskus tuntuu niin hullulta, että selkeään vihjeeseen ei tartuta, mutta toisaalta sekin hämää, kun vastapuolen ilme on niin vilpitön. Naiset ne taas tarttuu sellaiseenkin vihjeeseen, jota ei edes ole ja pohtii alle nanosekunnin, että mitähän toikin vihjaus tarkoitti, että olikohan se nyt sitä kuuluisaa ilkeämielistä puhetta.

Että KYLLÄ! Kun kehuin mekkoasi nätiksi, oikeasti tarkoitin sen olevan verrattavissa isotädin sohvanpäälliseen sen julmetun ruman kuosin takia, joka aiheuttaa vähintään epilepsiakohtauksen! Ja ei rakas miekkonen, en todellakaan toivonut sun käyvän kaupassa, vaikka ostoslistan suurieleisesti pöydälle jätinkin plussakortin kera!

"Hei rakas! Toivon sydämeni pohjasta, että poissaollessani kotia EI ole siivottu, autoa EI ole pesty, kaupassa EI ole käyty, eikä MISSÄÄN NIMESSÄ roskia viety. Toivon myös, että pelaat koko päivän pleikkaria käsi housuissa ja kalja kädessä. Rakkaudella vaimokkeesi."


perjantai 22. marraskuuta 2013

kiukkulista

 Mitä yhteistä on iPodin akulla, housujen kiristysnauhalla ja maitopurkilla? Kyllä, ne kaikki voivat aiheuttaa maksimaalisen kiukun.

Mä olen nyt niin vihaisella tuulella, että päätinpä jakaa tätä vihamielisyyttä teihinkin - no ei vaiskaan. Pisti vaan vituttamaan, kun yövuoron jälkeen olin just saanut unta ja joku päätti sitten pimpottaa ovikelloa onnellisen tietämättömänä siitä, että herätti helvetin pahantuulisen karhun uniltaan. Ja äreä fiilishän sitten laukaisi mussa inspiraation vailla vertaa. Kiukkulista on tässä, olkaa hyvät!

Eli ykkönenhän on siis se keskeytetty uni. Se laukaisee ihmisessä sellaisen alkukantaisen vihareaktion, jolloin tekisi mieli ottaa halko käteen ja alkaa riehua luolamiestyyliin. Varsinkin, jos päänupissa rullailee joku hyvä unenpätkä, joka juonikäänteiltään vastaa romanttista komediaa. Ja sitten joku tampio päättää soittaa, kolistella, kiljahtaa tai jollakin muulla tavalla sabotoida täydellistä nukkuhetkeä.

Mutta-sanan liikakäyttö. Se on sellainen sana, joka kykenee kääntämään positiivisimmankin asian perseelleen. Joku pieni kehu ja mutta perään; kehu on kumottu ja suuhun jää paskainen maku. "Toi sun tukka on kiva, mutta..." MUTTA!? Anteeksi, mutta tietääkseni en ole pyytänyt mitään arvostelua tai mielipideraatia! Muutenkin pistää raivostuttamaan ihmiset, joilla on tapana arvioida kaikkea ja kaikkia pyytämättä, ja antaa ymmärtää oman mielipiteensä olevan täydellistä faktaa. "Sä oot tosi nätti, mutta..." NAAMA JUMIIN!

Kun käsistä tippuu kaikki. Sellaiset aamut, kun ripsiväri on vessanpöntössä, kännykän näyttö paskana parketilla, maitopurkki lattialla, portfolion kaikki 65 sivua sikin sokin siinä maidossa ja kolme eri juomalasia kirpunperseen kokoisena silppuna jalkapohjassa tekevät erittäin pahaa mielenterveydelle. Mikä helvetti siinä on, että joskus käsien perustoiminnot lakkaavat kesken kaiken ja sitten saatkin käyttää niitä käsiä sotkun siivoamiseen? Mä en edes halua laskea sitä rahasummaa, jonka mä olen tuhonnut pelkästään rikkinäisten astioiden muodossa... "Rakas vaasi: älä tipu, älä tipu, älä tipu, nooooin sä tipuit."

Puhelimessa jonottaminen esim. virastoihin, terveyskeskukseen tai johonkin muuhun, jonne täytyy alkaa soitteleen sujuvasti ennen kukonlaulua ja todeta puolenpäivän aikaan, että ei vittu, asia ei ole vieläkään hoidossa. "Olette jonossa, odottakaa sulkematta.... Diudiudiu pimpom, lalallaaa... tuut-tuut-tuut... olette jonossa...." Sitten samaan aikaan kun sä vihoissasi olet painamassa punaista luuria, sä kuulet linjan toisessa päässä "haloo?":n. Mutta on jo liian myöhäistä.  Ja ei kun alusta.

Pikkutarkka näpertely saa mut vihaiseksi. Askartelu on asia erikseen, mutta sellainen "toista tuntia tässä pujotan pesukoneessa irronnutta kiristyskumilenkkiä jumppapöksyihin, jeejee!"- puuhastelu aiheuttaa suuria haluja tehdä jotain pahaa itselleen, esim. syödä ne pöksyt. Tai hellan nuppien pyyhkiminen! Samalla kun sä yrität sieltä minivälistä hinkata rasvatahraa, sä olet vetänyt uunin päälle viisitoista kertaa. Miten ärsyttävää!

Entäpä se hieno hetki, kun soittimesta loppuu akku tai paristo kesken lenkin tai reenin? Mä en oikeastaan edes tiedä mitään kamalampaa, kuin olla viiden kilsan päässä kotoa ja kuunnella loppumatka omaa puhinaa ja hengityskatkoksiaan, sen sijaan että poppi soisi ja jalat rullailisi basson tahtiin. Askel tuntuu niin jumalattoman raskaalta ja oma keuhkojen rahina soi päässä uskomattomalla volyymilla - nautippa siinä sitten ulkoilmasta ja liikunnasta oikein avoimin mielin!

Mikä sua suututtaa tänään? Puretaan kiukkumme - se kattokaas helpottaa.

vältä vitutus - lataa akku.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

kärsitään itsemme kauniiksi

"Kauneuden eteen täytyy kärsiä!" No näin naisena sen olen kyllä saanut kokea ja todeta, että näin se on. Mihin kaikkeen hulluuteen me eukot aina ryhdytäänkin nätin naaman ja siedettävän kropan takia?

Ykköshulluus on kaikki nää karvojenpoistomenetelmät vahauksesta kaikenmaailman karvatuppien tappoon laserilla. Sanoppa yhellekin miehelle, että nyt kuule Sepi vahataan sulta kivespussit kiiltäviksi kuin marmorikuulat, eikä satu ku saatanasti. Voi pojalla tulla itku silmään. Me taas mennään onnesta soikeena maksamaan maltaita siitä, että ei vaan minkäänlaista karvaa kasva missään kolkassa vartaloa ja kulmakarvat tihkuu verta.

Ei se tukan raidottaminen hupun ja virkkuukoukun avullakaan mitään varinaista herkkua ole. Siinä on nautinto kaukana, kun puolitoista tuntia nypit omaa päänahkaa keskiaikaisella kidutusvälineellä haaveena uusi tukka. Ja kun sä irrotat sen hupun ja peset tukan, saat huomata kuinka koko projekti on kussut reisille ja tukka on kissanpissansävyinen. Seuraava vaihe onkin juokseminen tukka putkella ostamaan mustaa väriä, jolla yrität epätoivoisesti peittää katastrofin.

Entäpä tiukat farkut! Mäkin into piukeena ahtaudun siihen pienimpään kokoon mitä päälleni saan ja sillä seurauksella kuljen kylillä lonkkaluut verillä ja joudun melkein soittamaan palolaitoksen pojat irrottamaan ne jollain raivaussahalla. Mutta kun löytää istuvat farkut, joissa hengittäminen on vaivalloista ja joiden saumoista jää pohkeisiinkin rajat, niin eihän sitä voi isompaa kokoa kokeilla! Niissä voisi olla vaikka miellyttävää!

Meikkaaminen on mulle niin nopea ja helppo projekti, että itse en sitä koe kärsimykseksi, mutta kyllä niitäkin näkee jotka tunti tolkulla tukkii huokosiaan tapettiliisteriin verrattavalla sävytteellä ja liimaa silmiään umpeen irtoripsillä. Ja sitä sun tätä kynää (joiden nimiä tarkoitusperineen en edes tiedä) joka kolkkaan siinä naamavärkissä sillä sun tällä tupsuttimella... Jos mulla menisi perusmeikkiin kolme minuuttia kauemmin, niin kyllä sitä voisi sanoa jo kärsimiseksi.

Solarium on kans aika hullunhommaa. Itse rakastan solkkua, mutta jumalattomassa syöpäkammossa en sinne enää uskalla mennä. Mutta kyllä sitä vaan löytyy maailmasta porukkaa, jotka käy paahtamassa itseään ja triplaamassa mahdollisuuttaan kuolla kauniin ihonvärin takia monta kertaa viikossa. No, kyllähän nuorella ihmisellä on ennemmin mielessä pronssinen sävy nahassa, kuin syöpä.

Ja noi yllämainitut on vaan ihan perushuttua ja monelle sirpalle arkipäivää - harvapa nainen on koko ajan luonnontilassa naturellina. Tai säästyy koko elämänsä niiltä korkkareilta, jotka on saatanalliset jalassa mutta ai helkkari, niin pirun nätit. Ja koko ajan yleistyy naamojen kiristely kirurgin toimesta ilmapallomaisen pinkeiksi,  huulien pumppaaminen kumivenetyyliin, rasvaimut, tappavat punttisreenit, kierot nälkädieetit, jättitissit ja mitä erikoisemmat kauneudenhoitomenetelmät. Ennen vanhaan murskattiin varpaita pienemmän kengänkoon vuoksi, milloinhan se tulee taas muotiin?





maanantai 18. marraskuuta 2013

liian hyvä elämä

Ihmiset elää ihan liian hyvää elämää nykyään. Anteeksi nyt tämä karu yleistys, mutta kyllä se näin on, että meillä täällä koti-Suomessa kuitenkin aikas leveästi saadaan olla ja mennä. Kukaan ei saa kuulaa päähän väärästä poliittisesta mielipiteestä, yksikään ei nälkään kuole, ketään ei pakoteta vihille epämieluisan kumppanin kanssa ja loppujen lopuksi hyvin harva blokkautuu täydellisesti yhteiskunnan ulkopuolelle tahtomattaan.

On toki poikkeustapauksia, en mä sitä sano. On meilläkin vähävaraisia, vakavasti sairaita, pahoja mielenterveysongelmia ja vaikka mitä ikävää, mutta pääsääntöisesti elämä tässä maassa on aika leppoisaa. Jos ihmisten suurimmat huolenaiheet ovat sen ja tän julkkiksen tempaukset, koirankakka, ulkona kiljuvat lapset ja kun viinaa ei saa ruokakaupasta, niin kyllä aika loistavasti täytyy mennä.

Sen huomaa nuoristakin. Kitistään alle parikymppisenä, kun 60-neliön kämppä on pieni kahdelle tai jos ei päästä kahdelle etelänmatkalle vuodessa. Alle kymppitonnin auto on suorastaan ilmainen, kaupasta ostetaan lihatiskiltä kaikkea karitsanlavasta lehmän välilihaan ja juodaan hintavaa viiniä - ja marmatetaan kielenkannat maitohapoilla! Vittuku on rankkaa, kun joskus joutuu heräämään ennen yhdeksää tai jos ripsienhuoltoaika siirtyi seuraavalle viikolle sairastumisen vuoksi. Mikään ei vaan koskaan ole hyvin! On tää paska maa!

Musta olis jännä nähdä, miten maailma pyörisi jos ihmiset saisivat kaiken haluamansa. Pyörisikö enää mitenkään? Haluaisiko kaikki vain lisää, kunnes kuoltaisiin tavara- ja virikekasojen alle? Ennen kelpasi pienempikin asunto, halvempikin auto, yksinkertaisempi ruoka, edullisemmat harrastukset ja vähemmän hektinen vapaa-aika. Nykyään pitäisi koko ajan remontoida, sisustaa, shoppailla, harrastaa, matkustella ja olla jotenkin niin vitun luksusta kaikki. Ja ai että, kun joku meneekin perseelleen! Ei nykyihminen kestä enää edes pettymyksiä.

Kai sitä täytyy muuttaa johonkin helvetin lautahökkeliin keskelle metsää ja antaa muiden sekoilla ylellisyydessään.

vittuku ei oo mitään ruokaa


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Rakkaus ei ole...

Rakkaus on sitä kun sössönsöö ja lässynlää -kliseet alkaa pikkuhiljaa tympiä. Käännetään homma päälleen; mitä rakkaus ei ole?

Rakkaus ei ole korulaiseita ilman niitä tukevia tekoja.
"Rakastan sua" on aika köyhä lohtu, jos kumppanin aivotoiminta on samaa sarjaa Nokian kumpparin kanssa ja käytös lähentelee luonnevikaisen poliisikoiran käytöstä. Jos kämppä muistuttaa sotatannerta, jääkaappiin ei ilmesty koskaan mitään muuta kuin yhden henkilön toimesta, yhdessäolo muistuttaa kahden humalaisen puukkojunkkarin kanssakäymistä ja kumppania kunnioitetaan yhtä paljon kuin Molokin sisältöä, niin ei siinä paljoa lässynlää auta.

Rakkaus ei ole vain lahjoja ja yllätyksiä.
Meinaan niitä koruja ja hajuvesiä voi ostaa toiselle ihan vaan pelkkä pillu mielessä. Ihan vaan vinkkinä.

Rakkaus ei ole mustasukkaisuutta ja alistamista.
Se on omistushaluisuutta sekoitettuna hulluuteen, eikä mitään tosirakkautta. "Se rakastaa mua varmaan sikana, kun ei päästä mua esim. töihin, koska siellä voi olla vastakkaista sukupuolta!" ...jepjep. Juokse vielä kun voit.

Rakkaus ei ole perinteisten sukupuoliroolien ja parisuhdemallien noudattamista.
Vaikka sä asuisit varsinaisen unelmavävymateriaalia olevan herrasmiehen kanssa, joka on päällisin puolin täydellinen, se ei tarkoita suurta rakkautta. Vaikka olisitte muiden silmissä unelmapari ja rivitalonpätkän ovella louskuttaisi kultainennoutaja  ja ovessa lukee "Tervetuloa Meille!", se voi silti olla pelkkää kämppäkaveruutta tai järkiliitto, mutta ei satavarmuudella rakkautta.

Rakkaus ei ole yhteistä materiaa.
On se joo ihanaa ostaa jonkun jampan kanssa yhteinen ruokapöytä kahden viikon pikarakastumisen jälkeen, mutta ei se rakkautta syvennä. Se oikeastaan vaan hankaloittaa tulevaa eroa.

Rakkaus ei ole jokaisen ihmisen elämän pääasia.
Joku arvostaa enemmän uraansa kuin parisuhde-elämää, joku taas harrastaa intohimoisesti jättäen seurustelut sivuun, kolmas viettää mieluummin elämänsä mieluummin keskenään - ja usko pois, voi olla täysin onnellinen. Kaikki sinkut ei kulje baareissa silmät mollollaan etsimättä sopivaa uhria lastensa isäksi ja seuraksi alttarille. Varsinkin jos toinen ei edes sitä äijää tai vaimoketta ole etsimässä, "voi että löytäisitpä säkin rakkauden... ei hätää, kyl sä jonkun vielä löydät!" on ulkopuolisten ihmisten ja vannoutuneiden parisuhdeihmisten rasittavaa lässytystä rankimmasta päästä.

Rakkaus ei ole Crocsipari eteisessä, vaan niiden omistajat elämässä heille sopivaa elämää yhdessä.

Hyvää vuosipäivää Petjusgel! <3

perjantai 15. marraskuuta 2013

juhlakansaa

Näin viikonloppuisin - toki viikollakin - yökerhot, kuppilat ja anniskeluravintolat täyttyvät jos jonkinlaisista hiihtäjistä. Tunnistatko itsesi?

Se Koff-lippispäinen jantteri. Rehvastelevat elkeet, likaiset verkkarit (jotka portsari on ohjeistanut viisi kertaa vaihtamaan farmareihin, mutta jotenkin tämä sälli pääsee livistämään kolmiraitahousuissaan baarin puolelle), kädessä olunen ja haku päällä. Törttöilyä, vieraiden naisten perseiden puristelua ja loppuillasta karaoke-esitys Popedan valikoimasta. Joskus saa jonkun Mirkun raahattua kotiinsa, mutta yleensä kyseinen leidi on noin 30 vuotta vanhempi meikit poskilla reivaava pubiunelma.

Strategiset paikat vilkkuen bailaava pissis. Alkuillasta kyseinen neiti lipittää hienoja drinkkejä auringonvarjoilla ja täthisädetikuilla, loppuillasta menee muiden kaljanpohjat. Pikkuisen liian tumma meikkipohja ja pisteenä i:n päällä viiden sentin kynnet joilla voisi tappaa ihmiset ja ripset, joiden alle voi mennä suojaan sadetta. Tönitään vastaantulevia naisia, eli "lorttoja" ja "vitun ämmiä", koska heillä on AIVAN VARMASTI jotain tätä primadonnaa vastaan. Aamulla vieressä on oma serkku, puoliksi syöty pizza ja riekaleiset sukkahousut.

Limaiset pleijerit. Nämä sankarit pukeutuvat aivan liian kireisiin valkoisiin v-kauluksisiin t-paitoihin (herää kysymys: naisten vai miesten osastolta?) ja farkkuihin, joihin on useimmiten tungettu sukka korostamaan miehisyyttä. Päässä on enemmän geeliä kuin tukkaa ja suihkun sijaan on käyty huuhtelemassa itseään partavedessä. Luulevat saavansa kenet vaan ja voi olla, että yllä mainittu pissis löytyykin aamulla kainalosta. Vakiolauseisiin kuuluu mm. "sun pikkupöksyt sopis mun eteisen sisustukseen".

"Emmää olis ees halunnu tulla tänne"-tytöt ja -pojat huppareissa ja villasukissa. Yleensä katselevat harmistuneena muuta sakkia, koska muilla on hauskaa, heillä ei.

Käpälöijät. Nämä on niitä heppuja, jotka ei välitä edes alkoholitarjoilusta (maksimissaan muiden alkoholitarjoilun terästämisestä silmätipoilla) vaan heiluvat tanssilattialla ahdistellen vähäpukeisia naisia. "NYT IRTI, ÄIJÄ"-lause ei kuulu heidän sanavarastoonsa, eivätkä he kavahda edes sitä satakiloista salimarkkua, joka käskee lopettaa tyttöystävän hipelöinti ja käpälöinti. Sinnikkäästi he jatkavat aamuyöhön asti - epäonnistuen katkerasti. Aamulla he miettivät "miksi, oi miksi?".

Tyylikkäästi viiniä siemailevat bisneshenkisesti pukeutuneet ihmiset, joiden ainoa hupi on katsoa nenänvarttaan pitkin niitä kännisiä urpoja karaokemikin varressa ja kompuroimassa rappusia kolme tuoppia kädessä. He poistuvat paikalta, ennen kuin meno yltyy liian hurjaksi. Kotimatkalla he pudistelevat päätään, että voi jestas mitä sakkia maailmaan mahtuu!

Baariin mahtuu myös aina pari "MOI HEI EI OLLA NÄHTY VUOTEEN, HALATAAN!!!"-toopea, verta nenästään kaivavaa riidanhaastajaa, väärään paikkaan eksyneen näköistä kermanvärisessä jakkupuvussa siideriä juovaa keski-ikäistä pikkujouluilijaa ja aina se yksi itkevä nainen. Ja toki niitä pubiruusuja verkkosukkiksissaan.


Ja tuttuun tyyliin listaa saa ja on siis suositeltavaakin jatkaa kommentoinnin puolella! Hyvää viikonloppua!

Vain Koff-lippis puuttuu..........

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

hätähousut

"Mulla on niin kiire", "Tää netti on niin hidas!", "Voisko tää puhelin toimia vähän nopeammin?", "Hei hopihopi, vauhtia, meidän pitäis olla siellä jo!", "Muuten se mun kollega on tosi hyvä työntekijä, mutta pikkusen sais olla ripeempi!"  ...kuulostaako tutulta?

Nykyään on kaikilla kiire. Se on ilmeisesti trendikästä. Paikasta A paikkaan B täytyy juosta, markkinoiden nopein laajakaista ei avaa sähköpostia tarpeeksi vauhdikkaasti, aikataulun tulee olla tupattu täyteen kaikkea ylimääräistä paskaa ja elektroniikkakin on siitä surkeimmasta päästä, jos toiminnot ei tapahdu ajatuksen kanssa samanaikaisesti. Miksi?

Itse huomaan monesti takovani entteriä, kun ei linkki ei aukea tai meili ei lähde eteenpäin haluamallani vauhdilla. Poljen töihin tuhatta ja sataa, ihan kuin olisi jotenkin plussaa mennä hikeä valuvana ja naama punaisena sinne. Hoputan Petjaa "noni hop hop!"-tyylisillä huudahduksilla, jotka on lähinnä suunnattu ravihevosille. Odotan nopeaa toimintaa kaikelta ja kaikilta. Mikä jumalaton rikos nykypäivänä on olla hitaampi?

Ihan kuin kellosta loppuisi aika, jos vartin hommaan meneekin parikymmentä minuuttia, tai jos sekunnin sijaan se uutissivusto aukeaakin kahdessa sekunnissa. Ei elämä kaiketi ole mitään kilpajuoksua tai tarkoitettu sitä varten, että jokaisen hengähdystauon käyttää seuraavan homman aloitteluun - tai muiden hoputtamiseen. Mikä meistä tekee niin hätäisiä? Onko se vaan nykypäivän tyyli elää hektistä elämää ja olla mahdollisimman tehokas? Ihan kuin tehokkuus ja keksityn kiireen  tuoma liiallinen vauhdikkuus edes olisi toisiinsa rinnastettavissa...

Aikaa kyllä on, eikä ihmisellä pitäisi olla hengenhätä perusarjessa mihinkään kovinkaan tähdellisiin menoihin. Joo, bussiin voi olla kiire. Tai vaikka lääkäriin. Mutta ei saatana kenelläkään voi olla niin kauhea hoppu ja kiire, että tuntee tuskaa odotellessaan puuron kiehumista pari hassua minuuttia? Tai että maailma kaatuu niskaan, jos se helvetin älypuhelin pariksi sekunniksi jumittuu? Tai jos se opiskelutoveri pikakirjoituksen sijaan punnitsee sanojaan vähän kauemmin ryhmätyötä tehdessään?

Mihin helvettiin meillä on kiire? Hautuumaalle?


Nyt haastankin teidät linkittämään kuvia kiireettömyydestä. Linkitä se kaikkein rentouttavin hetki, rauhaiseloa henkivä kuva tai muuten vaan tätä jumalatonta kiirehysteriaa vastaan taisteleva otos. Mä aloitan:



maanantai 11. marraskuuta 2013

suu kii sukulaistädit

Kammottaako sukujuhlat sukulaistätien utelliaisuuden takia? Eikö pääsi kestä enää yhtäkään yksityiselämääsi liittyvää kysymystä? Jotta todellisuus ei unohtuisi, listataan ne kysytyimmät kysymykset ja muut kommentoinni  helmet - ja mitä niihin kannattaisi vastata.

1. Mitäs meinaat nyt koulun jälkeen/aiotko opiskella lisää/saitkos töitä?
Ihan peruskysymyksiä, ei liian tungettelevaä tai mene henkilökohtaisuuksiin - mutta saatanan raivostuttavaa. Usein em. kysymykset esitetään vähän siihen malliin, että eikös susta nyt raukkaparka tullutkaan tohtoria tai kirurgia. Ja sitten jos ei satu sitä työ- tai koulupaikkaa olemaan tai ylipäätään kiinnostusta opiskella itselleen hienoja titteleitä, on jokseenkin nöyryyttävää vastata, että eipäs ole, ihan tässä vaan chillailen. Tämänkaltaisiin kysymyksiin kannattaa vastata kysymyksellä, että kuinkas kauan sä oletkaan ollut eläkkeellä (hohdokkainta on, mikäli kysyjän eläkeikään on vielä vuosia) tai että aiotkos itse vielä vanhoilla päivilläsi vaihtaa alaa.

2. Onkos sulla poikaystävää?
Aivan jäätävä kysymys. Ehkäpä mahdollisen kumppanin mahdollinen olemassaolo tulisi ilmi, mikäli niin haluttaisiin. Jos sitä äijää ei Pena-vauvan ristiäsiin tai Birgit-tädin kasikymppisille ei ole mukaan raahattu tai ylipäätään asiasta mainittu, niin ehkäpä silloin kyseinen ihminen ei asiasta halua puhua. äähän suosittelen vastaamaan "siis itse asiassa mulla on useampi, pari sellaista rakasta ihan platonisella tasolla ja sitten useampi seksuaalinen ystävä"-tyyliin tai tiedustelemaan kysyjän oman rakkauselämän jännimpiä vaiheita viimeajoilta.

3. Milloinkas ne hääkellot soi?
Suosituimmissa kirkoissa joka lauantai, että läheppä sinne kuokkimaan jos pokkaa on.

4. Sinä se oot laihtunut/lihonut/kasvanut/värjännyt tukan!
AIJAA? ÄLÄ?

5. Mirko-serkkusi/pikkuveljesi Jokke/kummisetäsi ottotyttö sitten meni ja sai paremman todistuksen/arvostetumman työpaikan/pääsi vähän hienompaan oppilaitokseen/voitti lotossa viis milliä.
Mikään ei oikeasti ole niin raskasta, kuin huomauttaa toisen paremmista tai "paremmista" suorituksista jossain sukupippaloissa. Mitä kukaan siitä kostuu, että Lilli-serkku nyt kirjoitti sen E:n englannista sun kirjoittaessa M:n tai että Sampsa-setä oli muinoin kovempi uimari kuin sinä? Näitä huomauttelijoita voi mun mielestä ihan suoraan kehoittaa hankkimaan elämissään ihan omat saavutukset.

6. Milloinkas ootte perheenlisäystä ajatelleet?
A) kaikki ei halua lapsia B) kaikki ei voi saada lapsia C) miten kenellekään voi kuulua se, milloin kuka kenetkin hedelmöittää? Mä vihaan suuresti täätä kysymystä. Kyllä sen sitten huomaa, kun mulla alkaa maha kasvamaan tai viimeistään sitten, kun työnnän rattaita kylillä! En ajatellut itse siittämisajankohtaa kenellekään kertoa.


mulla oli onneks lauantaina oikein hyvät sukujuhlat!


lauantai 9. marraskuuta 2013

kovat muijat

"Vittu mä melkein heitin sen ääliön pihalle!", "Teki mieli vetää sitä naamaan!", "Mä en tollasta kattelis, olisin sanonu sille ihan suorat sanat!"... Paljon puhetta, mutta (onneksi) ei minkäänlaisia tekoja. Tunnetko säkin kovan muijan?

Kovat muijat on niitä, jotka nortti huulessa käryten kommentoivat toisten juttuja koettaen saada itsensä kuulostamaan joltain bad assilta Hulkin ja Charlien enkeleiden välimaastosta. Joku kertoo poikaystävän pelanneen pleikkaria koko vuosipäivän, niin kovilla muijilla on aina jotain sanottavaa, esim "mä olisin jättäny ja piessy tollasen tuhkamunan!!!". Tosiasiassa tyyppi on todennäköisesti ihan perusmuikkeli, jolla on vaan puheet kuin vapaaottelijalla.

Jos baarissa joku ohimennessään tönäisee, niin nämä sankarittaret ovat heti puheidensa mukaan kiduttamaan kyseisen henkilön henkihieveriin tai jos joku ohittaa kassajonossa, kova muija on heti kuiskuttamassa kaverilleen, kuinka ei tollaista peliä katsele ja mieli tekisi potkaista törkeää ohittelijaa nilkkaan. Ja kuitenkin nämä tyytyvät kohtaloonsa ja puheet jäävät puheeksi.

Kaikki miehet ovat kusipäitä, narsisteja ja runkkareita ja kaikki naiset lorttoja, vitun ämmiä ja hulluja lehmiä. Jokaisella ihmisellä on yleensä jotain kovaa muijaa vastaan ja kovalla muijalla on tietenkin kaikkia vastaan jotain. Tosiasiassa kyseinen typykkä kutoo kotona sukkaa ja on ensimmäisenä riitatilanteessa pyytämässä anteeksi - jäljestä päin hän on sanojensa mukaan ollut raivon vallassa ja valmiita ottamaan kaikkia kurkusta kiinni ja nostaman seinälle. Koska hänelle ei vittuilla!

Toisaalta tuollainen sönkötys on aika ärsyttävää ja kertoo aika usein omasta henkisestä tasosta tai vaihtoehtoisesti huonosta itsetunnosta. Tai sitten vaan läppien taso on aika alhainen. Toisaalta se on aika harmiton tapa purkaa kiukkua, kun ei kerran sille toiselle osapuolelle minkäänlaista mielipahaa aiheuta. Mä näen tän vähän myös sellaisena vinksahtaneena huumorina. Esimerkiksi joskus totesin Petjan jotain napistessa, että "kyllä säkin pysyt hiljaa, kun on kuutio soraa päällä!" No, nokkelimmat kaverit varmaan hoksaavat, että en tosissani ole Petjaa hiekkakuopalle menossa hautaamaan tai muutenkaan tekemässä hänelle mitään pahaa. (tämän jälkeen yleensä Petja heittää vastaavanlaisen kommentin, johon totean "ei noin saa sanoo, hyi sua!", jolloin Petja huomauttaa mun aloittaneen. Tämän jälkeen me kikatellaan kuin pikkulapset pahanteossa ja istutaan onnellisesti sohvalla katsoen Rillit Huurussa -sarjaa) Mäkin kuulun tohon nössykkäsakkiin, joka riidellessä on ensimmäinen joka itkee ja usein vain alentuu kohtaloonsa kun siellä kassajonossa ohitellaan tai baarissa tönäistään. Ja silti jutut on kuin olisin vähintään pahamaineinen mafiooso.



<3: kova ämmä joka lähteekin tänstä kohtapian juhlimaan isin viiskybäsiä (onnee isi!!<3) ja omia valmistujaisiaan. mä hakkaan ne kaikki




torstai 7. marraskuuta 2013

ihmissuhdesäännöt, joita en ymmärrä

Ihmissuhteet, kaverisuhteet, parisuhteet ja sukulaissuhteet sisältävät monia kirjoittamattomia sääntöjä, joita en vaan voi ymmärtää.

1. Kaverin exään ei kosketa.
Onhan se vähän moraalitonta ja epäkorrektia pamauttaa kaksi päivää erosta bestiksen exän kanssa kimppaan, mutta entäs jonkun vähän pidemmän ajanjakson päästä? Jos kaksi ihmistä rakastuu, niin voi hellantuuteli, exä on varmaan viimeinen ihminen siinä vaiheessa jota kuuluu ajatella. Se exä on entinen kumppani, entinen. Mun entisiini ainakin saa koskea, en tunne mielipahaa - katsokaas kun elämä jatkuu. En minä ainakaan haluaisi rajoittaa mielikuvitteellisen entiseni ja ystäväni suhdetta itkemällä, että hei, meillä oli 3982359 vuotta sitten ihana kolmen viikon suhde. Outoa se olisi ja varmaan vaatisi totuttelua, mutta vielä oudompaa olisi kieltää toisilta onni ja silti itse edetä elämässä.

2. Kaveriporukan kuuluu vietää aikaa porukassa, eikä ryhmän jäsenet omissa kokoonpanoissaan.
Tähän törmää usein. "Törkeetä, meillä on tiivis neljän hengen porukka ja kaks meidän jengistä oli eilen leffassa EIKÄ KERTONU MULLE!!" Niin, mitä sitten? Pitäisikö muut ryhmäläiset säälistä ja armosta pyytää mukaan, vaikka vain kaksi henkilöä haluaisi tavata toisensa? Mun elämäni aikana kaveriporukoissa on eri ihmisten kanssa tehty eri juttuja; toisen kanssa bailattu, toisen kanssa lääsätty henkeviä ja kolmannen kanssa käyty lenkillä - ja juteltu sen ihmisen kanssa yhteisiä asioita. Jos joku on siitä nokkiinsa ottanut niin voi morjes! Systemaattinen hylkääminen ja ulos savustaminen ryhmästä on toki eri juttu (pakko huomauttaa, ettei kukaan vaan vedä sitä kuuluisaa italianpataa hiirineen nenäänsä), SE on törkeää.

3. Äidin ja isän kuuluu tietää kaikki.
No ei tarvitse, varsinkaan jos on täysi-ikäinen ja kotoaan pois muuttanut (asiahan on vähän eri, jos on äidin helmoissa edelleen elätettävänä, silloin on kyllä jollain tavalla enemmänkin velvollinen kertomaan touhuistaan). Jokaisella ihmisellä on ikään katsomatta omia ajatuksia ja tunteita, joita saakin pitää ihan ikiominaan niistä porukoille enempää paasaamatta. Tämä nyt ei tarkoita sitä, että on ihan jees 15-vuotiaana piilotella raskautta kahdeksannelle kuulle tai muuttaa Etelä-Zambiaan asiasta mainitsematta porukoille. Vaikka mulla on vanhempieni kanssa mahtavat välit, en mä koe, että mä olen heille tilivelvollinen esim. ystäväpiiristäni, raha-asioistani tai vaikka terveydentilastani; tämä ei tarkoita, ettenkö näistä asioista heille voisi tai haluaisi puhua. Sanotaanko näin, että äidin ja isän kuuluu tietää kaikki asiat, jotka haluat heille kertoa. Ja sitten ihan näitä perusjuttuja, esim. koenumerot, missä olet ja kenen kanssa, oletko syönyt...

4. Sukulaisilla täytyy käydä vierailulla.
No ei todellakaan tarvitse, jos ei paskaakaan kiinnosta! Etäisesti sama veri ei tee kenestäkään bestiksiä, joten on aivan täyttä pelleilyä vääntäytyä kaksi kertaa vuodessa väkipakolla isotädinveljelle pullakahville, varsinkin kun se mitä todennäköisemmin on kummastakin osapuolesta yhtä tuskallista. Ihmisillä on vain yksi elämä, miksi sitä ei viettäisi oikeasti rakkaiden ihmisten parissa? Mulla on kaikkien muiden ihmisten tapaan läheisiä sukulaisia ja sitten etäisempiä, ja tattadadaa, aikaa vietän niiden läheisten ja rakkaiden kanssa! Ja kaikki on tyytyväisiä! Jos ei synkkaa, niin ei synkkaa.

5. Kumppanille täytyy kertoa kaikki.
Mä en todellakaan halua kuulla Petjalta jokaista ajatusta ja käännettä elämässä, eikä sitäkään kyllä mun joka saatanan mielenliike kiinnosta, joten joistain asioista olemme vaiti. Hänen ei tarvitse kertoa kenen kanssa puhui puhelimessa tai mitä hän jutteli äitinsä kanssa kahvilla. Mun ei tarvitse kertoa mitä mä naputtelen koneella tai miltä musta nyt mikäkin asia tuntuu syvällä sisimmässäni. Meillä on sanaton sääntö, että kerrotaan ne asiat, jotka haluaa toiselle kertoa ja sitten sellaiset perusvelvollisuudet, tyyliin "mulla on ylihuomenna iltavuoro" tai "menen tiistaina lääkäriin".

6. Ennen kihloihin menoa tulee asua yhdessä.
Juu, et itse en kyllä kosintaan myöntävästi vastaisi ilman avokumppanuutta, mutta kappas kun en olekaan maailman ainoa ihminen ja tapani toimia ei ole se ainoa oikea. Tiedän pariskuntia, jotka ovat vasta pidemmän ajan jälkeen kihlautumisesta muuttaneet samaan osoitteeseen ja kummasti se elämä vaan heilläkin rullailee. Erilaisia ihmisiä, erilaisia parisuhteita, erilaisia tapoja.



suokkaribiisit NY

Multa toivottiin päivitystä treenibiiseihin ja yleisesti listaa mun tämän hetkisistä biisisuosikeista, joten tässähän niitä tulee! Eikä todellakaan ole kaikki parhaat siinä, vaan about 75% puuttuu, mutta vähän jonkinlaista makua. Biisit on valikoituneet mun soittimeen rytmin, fiiliksen, sanojen tai yleisen hyvän kokonaisuuden takia. Osaa noista en kuuntelis sekuntiakaan vaikka punttiksen ulkopuolella, osa taas on yksinkertaisesti hyviä joka tilanteeseen, joku taas on mun siivousmusaa. Omiakin lemppareita toki saa linkitellä! 

 
 














keskiviikko 6. marraskuuta 2013

parasta ennen?

Vaikka mä oon aika höveli syömisteni kanssa ja leipä saa tippua asfaltille seittemäntoista kertaa ennen kuin pohdin kannattaako sitä syödä, niin siitä huolimatta ruokien päiväykset on mun hysterian kohde. Järki sanoo että haloo, ton voi ihan hyvin syödä, niin silti mä pelkään saavani jonkun ebolan ja stafylococcus aureuksen kuivasta leivästä.

Mä ymmärtäisin hyvin, jos joskus mua olisi jogurttipurkissa odottanut ylläri tai olisin saanut sen hyppykupan pilaantuneesta maidosta, mutta ei. Jos ruoka jää pöydälle pariksi tunniksi tai viilissä oli eilen parasta ennen -merkintä, se on hyvin nopeasti matkalla molokkia. Olen ennemmin nälässä, kuin syön päivääkään yli päiväyksen mennyttä rahkaa.

Huvittavinta on se, että en ole muuten millään tavalla neuroottinen ruuasta ja sen laadusta; kaikki lattialle tippunut on ihan syötävää ja söisin varmaan ruokani, vaikka joku eläin olisi siitä käynyt osansa jo mutustelemassa. Ulkona syödessä jos joku itikka heittää veivinsä mun ateriaani, niin ei muuta kuin itikalle kyytiä ja lusikalla ruokaa naamaan. Tai jos kummipojat maistavat jotain josta eivät pidä ja sylkäisevät pöydälle, niin kyllähän minä sen syön. Voin juoda samaa juotavaa kolmenkymmenen talmasuun kanssa samasta pullosta ilman inhon väristyksiä, mutta huomisen päivän jauheliha saa mut aivan sekaisin ja pelkäämään tappajainfektiota.

Ja vaikka mä tiedän, että parasta ennen -päiväykset ovat liioiteltuja ja ruoka todennäköisesti syötävää (toki ruuasta riippuen) vielä useita päiviä, niin silti. Muistan kun talouskoulun opettaja kehoitti käyttämään maalaisjärkeä ja haistamaan ja maistamaan ruokaa; jos se on aivan normaalia niin sitä voi syödä, vaikka päiväys olisi toissapäivänä mennytkin umpeen. JA SILTI MÄ SEKOILEN! Mäkin olen järki-ihminen, mutta joku eilispäivän kananmuna aiheuttaa mussa suurta huolta erilaisista suolistovaurioista.

Olenko ainoa, vai myöntääkö joku muukin olevansa päiväyshysteerikko?

Just ja just uskalsin.



tiistai 5. marraskuuta 2013

saako odottaa jo joulua?

Mulle joulu on ollut juhlana lähes merkityksetön monta vuotta elämästäni, joskus yläasteen kieppeillä se alkoi tuntua pakkopullalta ja sitä se sitten olikin jonkun verran täysi-ikäisyydenkin jälkeen. Mutta viime joulu ja nyt tämä tuleva... Ei jumalauta tätä jouluhysteriaa mun pääni sisässä. Miten aikuinen, lapseton ja epäuskonnollinen ihminen voi odottaa näin suurella innolla sitä yliarvostettua kulutusjuhlaa?

Mä mietin jo nyt, että kannattaako laatikot tehdä etukäteen paistovalmiiksi vuokiin, mikä liha korvaisi kinkun, kenelle kaikille täytyisi hankkia lahjat ja pitäisköhän ihan itse tehdä joulukortit. Ja että milloin on oikeutettua laittaa jouluvalot, kuunnella parit Punakuonon Petterit ja leipoa piparkakut. Viime vuonna mä meinasin raa'asti kuristaa Petjan, kun tää meni ehdottamaan joulun viettoa jossain lämpimässä. Ei kuulemma välitä joulusta. Voin kertoa, että mun seurassa välittää, tai sitten itkee ja välittää!

Pahinta on, että mä olen tämän hysterian kanssa yksin. Muut lähinnä ahdistuu, kun muistutan joulun lähestyvän vinhaa vauhtia ja olevan jo kuukauden päästä erittäinkin läsnä. Ihmiset mutisee siihen olevan aikaa, huokailee sitä rahanmenoa ja kieltäytyvät puhumasta joulusta näin varhaisessa vaiheessa syksyä. Mutta kun minä haluan keskustella joulusiivouksesta, joulusaunasta, jouluruuista ja joulukoristeista! Miksi ihmiset lähes vihaa joulua?

Mä en ainakaan anna koskaan joulun mennä siihen, että isketään satoja euroja kaiken maailman sukulaiskakaroiden lahjasäkkeihin koska niin kuuluu tehdä, ostetaan kymmenen kilon kinkku koska näin on pakko ja istutaan joulukirkossa hammasta purren, koska se kuuluu perinteeseen. Sitten Tapaninpäivän iltana huokaillaan, että onneksi sekin helvetti on ohi ja joulu vain kerran vuodessa. Miksi ihmiset itse pilaa oman joulunsa? Koska sehän on aivan oma moka, jos väkisin lähtee anoppilaan kolmeksi päiväksi syömään kalkkunaa, vaikka oikeasti tekisi mieli maata kotona ja juoda punaviiniä.

Mä olen viettänyt viimeiset kaksi joulua ihan niin kuin itseäni huvittaa; mä olen koristellut kuuseni aivan oman pään mukaan, tehnyt jouluruuaksi vain niitä, joista Petjan kanssa tykätään, ostanut lahjat vain tärkeimmille ja nekin järkibudjetilla, istunut villasukat jalassa suklaan seassa ja katsonut Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenteria, sen sijaan että kuuntelen pakolliset joulurauhan julistukset, väännän lipeäkalaa itku silmässä ja kierrän koko suvun yhden aamupäivän aikana itsari mielessä. Me ei olla välitetty kellonajoista tai traditioista, koska me ollaan luotu aivan omat tapamme ja perinteemme. Toissajouluna me mentiin ystäväporukan kanssa istumaan paikalliseen ja sen jälkeen yöllä pidettiin rääppiäiset mun keittiössäni. Ehkä se sitten on jonkun mielestä epäkorrektia, mutta meille se sopi oikein hyvin.

Mikä siinä on vaikeaa sanoa sille sukulaistädille, että ei, tänä jouluna ei ehditä poikkeamaan, tullaan vaikka alkuvuodesta kyläilemään? Miksi on hankalaa sanoa, että tänä vuonna meillä ei ole porkkanalaatikkoa ja rosollia, koska ne maistuu mielestäni paskalle? Miksi sinne leluosastolle on tuhlattava omaisuus ja lahjottava koko suvun adhd-penskat kaikenmaailman taisteluroboteilla? Miksi ihmiset eivät osaa viettää joulua omalla tavallaan ja nauttia siitä?

Ehkä siksi mä pidän joulusta, kun mulla ei ole siihen pakollista kaavaa, vaan ihan omat kuviot.






sunnuntai 3. marraskuuta 2013

luonnoton dokumentti

Mä rakastan luontodokkareita; on söppänääkin söppänämpiä pingviininpoikasia, ihon kananlihalle nostattavia maisemia, lintuja koomisissa höyhenpuvuissaan ketkuttamassa persettä vastakkaiselle sukupuolelle ja raadollisia taisteluita savannilla elämästä ja kuolemasta. Mutta oottekos koskaan pohtineet, jos roolit vaihtuisivat päikseen ja Avaran luonnon seurattavana olisikin kettupesueen sijaan perussuomalainen perhe?

Perheen vanhin naaras, äiti-ihminen, ruokkii pesueensa päivittäin noin kahdeksantoista vuotta, useasti päivässä. Poikaset, eli lapset, osoittavat mieltään äiti-ihmiselle erilaisin ääntein ja haukuin. "Mitä paskaa tää on" on yleinen alaikäisen ihmispennun äänne ruokaillessa. Osa pesueesta jättää ruokansa syömättä, koska luotto äiti-ihmisen seuraavaan ruoka-aikaan auringon laskiessa on niin suuri. 

Äiti-ihminen liikkuu sulavasti hellan ja pesukoneen välimaastossa, välillä poiketen reitiltään silitysraudan luokse. Äiti-ihminen satunnaisesti pitää kovaa ulvovaa ääntä ja haukahtelee laumansa jäsenille, mutta pääsääntöisesti äiti-ihminen ääntelee rauhallisesti ja hellästi poikasilleen. Äiti-ihmiset voivat vaihtaa kasvojen väriä vaaleahkonpunaisesta kirkkaanpunaiseen alle puolessa sekunnissa. Äiti-ihmisillä ei ole varsinaista säkäkorkeutta, vaan voivat olla pituudeltaan vajaasta puolestatoista metristä kahden metrin kieppeille.

Tässä paikalle saapuukin perheen alfauros, isäihminen. Muut ihmisperheen jäsenet valpastuvat oitis perheen vaikutusvaltaisimman jäsenen löntysteltyä paikalle. Ihmisperheissä suurin osa lapsista on saman uroksen siittämiä, mutta poikkeuksiakin löytyy, ihmisuros kun voi pitää huolta myös toisen uroksen siittämistä pennuista. Uroksen läsnäolo saa suurimman osan poikueesta syömään haaskansa,eilisen makaronilaatikon lopun. Isäihmisen ääntely on matalampaa kuin äiti-ihmisen, mutta kykenee myös korkeisiin ääniin.

Kas tässä perheen keskimmäinen naaras, noin 15-vuotias pentu saa jonkinlaisen kohtauksen - kyseiset kohtaukset ovat hyvin yleisiä nuorilla ihmisnaarailla ennen juoksuaikaa ja sen aikana. Kohtaus voi kestää minuuteista päiviin, aiheuttaen kitkaa lauman jäsenten välille. Ääni on kimeähkö ja paikoitellen ulvova - onkin tutkittu, onko ihmisnaaraat jollain tapaa etäistä sukua hyeenoille. kohtauksen ollessa päällä nuori naaras sotkee elinympäristöään ja aiheuttaa klikkejä lauman sisällä; onkin hyvin mahdollista, että lauman alfauros tai vanhin naaras poistaa nuoremman naaraan laumasta joksikin aikaa.

Nuoret naaraat liikkuvat huomattavasti laajemmalla alueella, kuin perheen vanhin naaras. Myös nuori uros omaa laajemman piirin, kuin alfauros. Nuoret naaraat ja koiraat pyrkivät tutustumaan uusiin ympäristöihin oman reviirinsä ulkopuolella aiheuttaen itselleen vaaratilanteita - tämä kuuluu ihmisluontoon ja kehittymiseen. Nuoret pennut ovat hyvin uteliaita.

Laumaan saattaa kuulua myös äiti-ihmisen lisäksi toinen vanhempi naaras, mummoihminen. Tämä vanhaakin vanhempi naaras liikkuu verkkaisesti, mm. kehonsa luuston kulumisen takia. Mummoihminen saattaa elää jopa satavuotiaaksi - myös vanhempia mummoihmisiä on tavattu ihmisperheissä. Mummoihmisen velvotteisiin kuuluu lauman nuorista poikasista huolehtiminen, mikäli mummoihmisen fyysinen kunto sen kestää. Kun tästä vanhasta naaraasta on vaikea pitää lauman sisällä huolta, mummoihminen sopeutetaan muiden mummo- ja vaari-ihmisten sekaan uuteen elinympäristöön. 

Ihmiset asuvat vanhuuteen asti omissa pesissä, joissa heillä on pääsääntöisesti erilliset tilat nukkumiselle ja ravinnon nauttimiselle. Alfauroksen status muiden ihmisrodun edustajien keskellä vaikuttaa merkittävästi pesän materiaaliin, kokoon ja ulkonäköön. Pesä voidaan rakentaa niin puusta kuin tiilestäkin. Ihmiset ovat taitavia pesänrakentajia.

Ihmiset syövät niin jätteitä kuin tuorettakin ravintoa. Nykypäivänä myös perheen naaras voi hankkia pesueelleen ruokaa - ei pelkästään uros. Ennen metästys oli koiraiden vastuulla, mutta rodun kehittyessä tämäkin tapa on muuttunut evoluution myötä.
 

tämän pikkunaaraan unipesä!


Tämä keskikokoinen naaras hiipii nyt kyllä pesäänsä erilaisten pesänrakennustarpeiden alle odottelemaan alfauroksen (...) paluuta kotikoloon. Hyvää yötä kaikille!

lauantai 2. marraskuuta 2013

lähtee käsistä

Elätkö sä ajoittain hetkiä, jolloin tuntuu, että hommat lähtee käsistä? Viihteellä, karkkihyllyllä, nettikaupassa....? Mä elän ja pikkusen liian usein.

Ehdoton ykkönen on irtokarkkihylly. "Ihan pari vaan" vaihtuu muutamassa kymmenessä sekunnissa jumalattomaan karkkilaarin kauhomiseen. Se käsittämätön nopeus, jolla mä lapikoin karkkia pussiin... Sitä ei moni usko, ennen kuin näkee. Tämän jälkeen mä sanon, että riittääpähän huomiseksikin hyvää. Ja paskat! Seuraavaksi mä lapikoinkin irttareita naamaani sillä samalla käsittämättömällä nopeudella, kunnes jäljellä on tyhjä pussi (ihme, että en ole sitä sokerihuuruissani vielä tähän mennessä syönyt, äkkiäkös sitä yhden muovipussinkin kiskaisee nieluunsa). Hyvä jos edes kotimatkan jälkeen on mitään syötävää.

Sitten onkin urheiluvaatekaupat... Lähinnä Stadium. Joskus sieltä selviää pelkän sukkapaketin kanssa, mutta monesti tuppaa karkaamaan käpälästä. Kerrankin piti mennä vaan toppia hakemaan, niin siinä sitten hetken kuluttua onnellisna kannoinkin kassalle niin trikoota kuin uusia juoksulenkkareita ja maastojuoksukenkiä, unohtamatta juomapulloa ja sitä sun tätä tilpehööriä.  No kun on niin kivoja kuoseja ja materiaaleja! Ja kyllähän ne kuluu hei! Jenni tarttee!

Entäs jääkaapilla. Tai kuivaruokakaapilla. Tää mun juhlien jälkeinen aika on ollut järkyttävän kamalaa, kun on suklaakakun jämiä ja sitä sun tätä keksiä joka helvetin kulhossa. Tai oli. Yleensä ihminen aamulla herätessään menee kuselle ja siitä aamupalalle, mutta Jennipä menee tarkistamaan, että onkos vielä Dominoita ja juustokakkua kaapissa. Ja ohimennen on toki otettava "välipalaa" keksin ja piparkakun muodossa.

Joskus baarissakin lähtee käsistä. En kylläkään enää harrasta sitä, että joisin itseni mitenkään ylikänniin ja tansissin pöydillä, mutta sellainen "pari lasia viiniä Paulan kanssa"-ilta vaihtuu aika usein "valomerkkiin asti tanssilattialla hiomassa uusia myötähäpeämuuveja, vaikka piti lähteä yhdeltä nukkumaan"-iltaan. Se nyt ei ole paha, kun sen alkoholin kanssa ei tule niin hirveästi pelattua, mutta kuitenkin enemmän kuitenkin kuin alkuperäissuunnitelma sisälsi - plus, että se mulle niin helvetin tärkeä nukkumaanmeno viivästyy.

Voisin myös sanoa, että tänään lähti lenkilläkin käsistä. Piti heittää kevyt jokusen kilsan hölkkä, mutta loppujen lopuksi juoksin sitten kymmenen kilometriä asfaltilla (joka on multa ehdottomasti kielletty...) niin, että polvisärky tulee olemaan kerrassaan mainio kaveri ensi yönä, sen verran jyskyttää jo sivunivelsiteessä. Miksen mä koskaan opi?

Kerro missä tai miten sulla lähtee käsistä? Onko sulla liian painava kaasujalka, mieletön karkkihimo, venyykö juhlat vai tuleeko tuhlattua koko omaisuus shoppailureissulla?

Oli hyviä. Oli.



perjantai 1. marraskuuta 2013

pienet sammakot ne lystikkäitä on

Jokainen joskus päästää suustaan valheen, eikä edes hoksaa huijaavansa. Aivan varmasti säkin olet joskus päästänyt sen kuuluisan sammakon livahtamaan huulien välistä, vaikka tarkoitus olisi ollut puhua ihan puhdasta asiaa. Mitkä ovatkaan ne yleisimmät sammakonpoikaset, huijausyritykset ja valheet, joita me ihmisparat silloin tällöin lipsautellaan?

"Mulla on tosi hyvä itsetunto ja oon tosi itsevarma!"
Se että on kovaääninen ja huomionhakuinen, ei tee kenestäkään itsevarmaa tai kenenkään itsetunnosta rautaa. Päinvastoin sellaisista ihmisistä oikein huokuu sellainen "hyväksy mut, pliis"-fiilis.  Kyllä mäkin oon suht itsevarma ja itsetuntokin on jokseenkin kohdillaan, mutta ei nyt kyllä mitenkään mainitsemisen arvoisesti - kenellä olisi? Ihmisiä me kaikki ollaan ja kaikilla on varmasti elämässään tilanteita, jolloin itsetunto kokee kolauksen tai on kaikkea muuta kuin varma itsestään, se on mun käsittääkseni inhimillistä.

"Ei meillä mitään juttua oo".
Klassinen aloittelijamainen moka - jos sulla on naamassa tauotta kestohymy, aamulla samasta osoitteesta mönkii sama mies viikosta toiseen, sun vessaan ilmestyy sininen hammasharja ja Axe-purkki, ryyppyillat on vaihtuneet koti-iltoihin ja puhelin piippaa jatkuvalla syötöllä sydänaiheisia viestejä, niin aivan turha kusettaa! Kertoo nimimerkki "kokemusta on"...

"En mä ole vihainen"
Juu et toki, mitä ny olet kirkkaanpunainen, silmät lyö lieskaa ja ovet paukkuu uskomattomalla temmolla vittuperkelesaatanan säestämänä.

"Tää ei johdu susta"
= "TÄÄ JOHTUU NIIN SUSTA!"

"Harmi ku et päässy paikalle, siellä oli tosi kivaa ja meillä oli mielettömän hauskaa".
Niin tuttua naisten maailmassa kääntää veistä haavassa ja piikitellä toista siitä, kun ei ole päässyt juhliin tai johonkin tapahtumaan - tai jos ei ole edes kutsuttu. Vaikka kyseisessä illanvietossa/bileissä/tapahtumassa/harrastuksessa olisi ollut täydellistä paskaa, niin täytyyhän sen toisen mieli kuitenkin pilata hehkuttamalla tarjoiluja ja mahtavaa tunnelmaa.

"Ai että, kun on hyvää!"/"Hei, tosi ihana takki!"/joku muu ylikehu
Kumman valitset: pienen valheen vai pilaat päivän toisen heittämällä "aika paskaa soppaa ja takki on ku sokeen apinan ompelema"-kommentin? Niinpä. Tokihan voisi käyttää kiertoilmasuja tyyliin "mä en olekaan maistanut tällaista kiisseliä ennen, onkos tässä mangoa, mä muuten tykkään mangosta, kerran näin mangopuun" tai "itse en tollasta takkia osais käyttää, mutta jollekin muulle se varmasti sopii", mutta monesti pikkusammakko pelastaa nopeasti ja helposti. 

"Itsehän en muita katsele tai seksikkäänä pidä, minulla on oma puoliso jota katsella!"
No täytyy kyllä aika laput silmillä kulkea, jos vuosikymmenestä toiseen näkee ainoastaan oman kumppanin. Kusetusta! Kuitenkin kuola valuu, kun joku jäätävä kreikkalainen patsas hymyilee kassajonossa tai uimarannalla. On mullakin mies, mutta kyllä mä silti näen ympärilläni komeita miehiä ja hyvännäköisiä miehiä ja seksikkäitä miehiä ja kaikenmaailman miehiä - keltä mun silmäykseni on pois? Katselenhan mä kauniita kukkasia, hienoja autoja ja auringonlaskujakin siksi, että ne miellyttää silmää. Kyllä mun mielestä siihen samaan syssyyn sopii palomiehet ja jääkiekkoilijat ja remppamiehet ja...


"Kyllä mä yritin"
Mikset sä oo pessy pyykkiä? - Kyllä mä yritin, mutta sitten ööö... puhelin soi ja sitten tota öö...  iso musta mörkö ei antanut mun laittaa huuhteluainetta ja tota...
Eikö sun pitänyt tänään vaihtaa lamppu? - Kyllä mä yritin, mutta sitten mä tajusin, että öö, mä en voi tehdä sitä koska...öö... jakkaran jalka oli öö... löysästi ruuvattu ja tota öö...
Siis te erositte, etkö sä yrittänyt puhua sen kanssa siitä? - Siis kyllä mä yritin, muttaaa... tuli pari muuttujaa ja sitten se oli myöhäistä tai sillee...
Sunhan piti olla tää viikonloppu selvinpäin? - Kyllä mä yritin mut sit, öö, Tsygä ja Rogi soitti ja sit tuli se peli ja sitten me sattumalta löydettiin kori kaljaa Tsygän kellarista ja öö...

= istuin sohvalla, tuijotin seinää, enkä edes muistanut että olisin ylipäätään luvannut mitään.


Jonkun suusta pääsi tällainen vesseli, kuka tunnustaa?