HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluterveiset bloggaajille

Nyt on aika laittaa hyvää kiertämään ja valita ne ihanimmat blogit, jotka ovat naurattaneet, itkettäneet, inspiroineet, motivoineet ja viihdyttäneet sinua tänä vuonna ja lähettää bloggaajille lämmin joulutervehdys kehujen kera - me suomalaiset kun ei liikaa kehuta, vaikka syytä olisikin. Homma menee näin:

Kopioi alla oleva kuva blogiisi ja liitä mukaan kehut ja terveiset bloggaajalle - tai useammille. Toki kannattaa myös laittaa linkki kyseiseen blogiin, jotta muutkin pääsevät nauttimaan blogin ihanuudesta. Mainitse myös bloggaajalle itselleen tästä tervehdyksestä (esim. kommenttiboksin puolelle), ettei mene jouluntoivotukset hukkaan. Tämän joulutervehdyksen saa kuka tahansa laittaa eteenpäin haluamilleen bloggaajille, eikä perinteisten "tunnustusten" tapaan odottaa, että itse saa ensin.




Jouluterveiset lähtee seuraaviin osoitteisiin:

Ässän käkenä
Yksinkertaisesti niin hauskaa luettavaa! Ässä, sä oot mainio!

Heikunkeikun 2.0
Tänäänkin hekottelin itsekseni, kun luin Samanthan postausta nimeltään "Raskausajan tyyppiviat". Mä myötäelin tuskassa mukana!

Oonan monta elämää
Oona on monessakin suhteessa hyvinkin erilainen persoona kuin minä, mutta siksi blogi onkin niin mukavaa luettavaa. Ja Oonan avoimuus... Ihailtavaa.

Eli Hyvää Joulua teille ja oikein Onnellista tulevaa vuotta!

<3: Jenni

3 kommenttia:

  1. No abua, pääsit yllättämään! Tuolla raukka keittelin suklaapuuroa aivan tietämättömänä tällaisesta tunnustuksesta ja varmana olisin vatkannut pontevammin, jos olisin aavistanut. Kiitos, Jenni. Itte oot.

    VastaaPoista
  2. Oh my god! Olen totaalisesti pyörtymisen partaalla tästä kunnianosoituksesta! Oon lukenut blogiasi melkein alusta asti ja monet kerrat nauranut melkein kuset housussa jutuillesi. Mukavaa jos sain vähän maksettua velkoja takasin ja sut puolestaan nauramaan! Kiitän ja kumarran! :)

    Epäilisin, että tulevien kuukausien aikana tulee vielä tulikivenkatkuisia (ja toivottavasti edes paskalla huumorilla) höystettyjä avautumisia, joten saapi vierailla blogissa toistekin, jos vahingonilo saa iloiseksi ;D

    VastaaPoista
  3. Omfg, olen otettu, ihan helvetin otettu ;_; ♡ !

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!