HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

lauantai 25. tammikuuta 2014

postilaatikon helmi, osa 2

Eilen seikkailimme naistenlehtien maailmassa - ja sitä teemme tänäänkin. Eilinen miestenmiellytys on haavekuva vain, sillä nyt on luvassa aivan päinvastaista tekstiä, kun keskitytäänkin omaan menestykseen ja varsinkin siihen uraan!

Viikon vinkit työpisteelle!
Nyt on aika tuulettaa työpiste ja saada lisää motivaatiota uralla etenemiseen. Lappaa kaikki työskentelyä häiritsevä materiaali (mahdollisten lasten piirrustukset, miehen puhelinnumero, hauskat postikortit, karamellipussi...) roskakoriin ja hanki tilalle työntekoa edistäviä tekijöitä. Esimerkiksi aseta käden lähettyville todistuksesi ja stipendisi arvostelevia mieskollegoja varten, pinoa pöydän kulmalle ammattikirjallisuutta, jotta voit käyttää ruokatuntisi asemasi kehittämiseen, sekä litra rotanmyrkkyä, jos alkaa burnout painaa päälle. Nauti uudesta työpisteestäsi täysin rinnoin - ja näytä niille sioille, kuka on firman tuottavin työntekijä!

Kolme kohdan kurssi: Kuinka olla itsenäinen, vastuunsa kantava ja menestyvä nainen?
1. Älä hanki miestä.
2. Älä hanki lapsia.
3. Älä harrasta, tapaa ystäviä tai tee mitään mukavaa vapaa-ajalla.

Lopun ajan kun käytät lukemiseen, opiskeluun, kursseihin, kehittymiseen, johtoportaan nuoleskeluun ja iltaisin pieneen itsesääli-itkuun, olet varmasti 15-20 vuoden sisällä korkealla pallilla ja saat nauttia vallasta. Urheile kilpailutasolla ja tarkkaile myös ruokavaliotasi, ettet näyttäisi elähtäneeltä keski-ikäiseltä huuhkajalta nappiverkkareissa. Pienet pistokset huuliin ja silmäkulmien juonteisiin ovat myös hyväksyttyjä - olet aina pirtsakka ja annat itsestäsi tehokkaan vaikutelman!

 Mikäli tunnet sisältäsi kumpuavan äidinvaiston, hoivavietin tai halun sitoutua, vieraile riitelevällä ja monilapsisella ystäväperheellä. Visiitti kiljuvien lasten, kakkapyykin, rupsahtaneen äiti-ihmisen ja muniaan rapsuttelevan perheenisän luokse aivan varmasti herättää uinuvat urahaaveet.

Viikon ruokaohje:
Hae salaatti ja kivennäisvesi läheisestä kahvilaravintolasta; sinulla ei todellakaan ole aikaa keitellä makkarakeittoja ja paistella pullia - antaa kotiäitien ja muiden elämänsä hukkaan heittäneiden kokkailla, sillä välin kun sinä näytät kuinka se firma pyörii!

Esteitä uralla etenemisessä - kuinka kohota kohti johtoryhmää?
1. Kultainen sääntö numero yksi: tee ylitöitä, pitkää päivää, aamusta iltaan ja yötä myöten. Vastaa työpuhelimeen myös vapaapäivänä, lähettele sähköposteja uima-altaan reunalta ja ole aina valmiudessa lähtemään yllättäen töihin.
2. Tee ylimääräistä muka omaksi iloksesi "Mä tässä tein illalla huvikseni ensi vuoden talouslaskelman ja näpertelin pomolle sushia"-tyyliset heitot vahvistavat näkyvyyttäsi, kun ylennyksiä jaellaan. Mikäli tämä sotii vastaan "kovalla työllä on kehut ansaittava!"-mottoasi, jätä tämä kohta välistä.
3. Pidä huolta, että kaikki tajuavat, että et ole pyöräyttämässä lapsia ja jäämissä pitkille äitiyslomille. Olet siis aina käytettävissä, etkä katoamassa vaippavuorien taakse äidinmaidontuoksuisiin hetkiin.

Ensi numerossa käsittelemme aiheita "mitä tapahtuu, olenko sittenkin raskaana!?", "kuinka yhdistää lapset ja yrittäjyys?", "firmassa huhutaan minun saaneen paikkani tissivaolla - miten toimin?", sekä listaus parhaista kofeiinitableteista.

Kehity sisko!

2 kommenttia:

  1. http://m.iltalehti.fi/nainen/2014012417971240_na.shtml

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!