HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

omillaan

Teinityttöjen epärealistinen käsitys ruuasta -postaus saa jatkoa, kun siirrymme teinien ja nuorten aikuisten epärealistisiin kuvitelmiin tulevaisuudesta ja itsenäisestä elämästä.

Tokihan sitä itsekin vielä kotona asuvana ajatteli, kuinka siistiä olisi muuttaa omilleen ja plaaplaaplaa. No, täytyy myöntää että siistiä se olikin, kun osasi ottaa järjen käteen ja tiesi mitä odottaa. Tiedossa oli, että pyykkihuollosta vastaa Jenni itse, samoin jääkaapin tilanteesta ja laskuista. Mä kun olen ollut aina vähän arki-ihminen, joka nauttii normaalista elämästä, niin mitään kovinkaan hurjia kuvitelmia päässäni maalaillut. Mutta sitten on niitä, jotka odottaa elämän olevan juhlaa ja hurlumheitä...

Tämä sakki, joka odottaa omilleen muuttamisen tarkoittavan hurjaa pailaamista ja kuohuviinin kuplittamaa elämää, on kyllä useimmiten saanut pettyä eniten. Ei se elämä olekaan ravintoloissa ravaamista ja siideri-iltoja uudessa paljettiroiskeläpässä - paitsi jos vähän ottaa pikavippiä, jättää laskuja rästiin ja syö kynsiään. Sitten itketään, kun ei ole rahaa mihinkään. Nukutaan patjalla ja yritetään nakittaa äiskät ja iskät maksamaan puhelinlaskuja. Voi että, eikö sillä opintorahalla päässytkään Losiin ja Hollywoodiin?

Tai sitten ne, jotka tosiaan uneksivat muutosta rapakon taakse näyttelijättären ura verkkokalvoille juurtuneena... Kyllä! Helpostihan parille suomalaiselle lukioikäiselle peruspirjolle pamahtaa pääosat, musiikkiurat ja Voguen kansikuvadiilit, kun kerätään kesätyörahoista matkakassa ja lennetään isommille kylille pyörimään toimettomana, ilman taitoa, tietoa, kokemusta, kielipäätä ja ylipäätään ymmärrystä maailman menosta. Sitten tullaan takaisin "no ei mua vittu kiinnostanukka!"-tilityksen saattelemana ja tyydytään siivoamaan viikonloppuisin rappukäytäviä koulun ohella. Johon olisi toki kannattanut tyytyä jo kuukausi takaperin.

Monille myös oletukset ensimmäisestä omasta kodista ovat aika korkealentoisia kuvitelmia. Ollaan heti muuttamassa vastaremontoituun rivarikolmioon ja kuvitellaan senkin ilon rahoituksen olevan helppoa, kun on kertynyt synttärilahjarahoja pari sataa ja välillä käy iltahommissa tai vahtii siskon lapsia. Ja pakko päästä keskelle kaupunkia! Kuka saatanan vatipää muka muuttaisi syrjemmälle koppiin, jos voi muuttaa menon sykkeeseen 80 neliön lukaaliin ja maksaa itsensä kipeäksi siitä huvista! Sitten ostetaan osissa huippuelektroniikkaa, kolme koiraa ja etelänmatka ja vilpittömästi ihmetellään, kun loppupeleissä kaikki menikin päin sitä kuuluisaa naisen sukupuolielintä.

Tokihan ihmisillä saa ja kuuluukin olla haaveita. Mutta kun nykynuorilla on erikoinen oletus pompata heti koulunpenkiltä toimitusjohtajaksi ja ostaa kartano, eikä tehdä töitä haluamiensa asioiden eteen. Heti pitää olla kaikki jumalattoman ihanaa, kallista ja valmiiksi aseteltua. Halutaan olla huippumalleja, idoleita, tähtiä ja menestyjiä, vaikka on juuri ja juuri rämmitty kiikun kaakun lukio puoleen väliin.

Mun mielestä elämässä lähes tärkeintä on pärjätä omillaan. Pärjääminen on sitä, kun eletään oman taloudellisen tilanteen mukaisesti, nautitaan siitä hetkestä ja rakennetaan tulevaa. Siten, että lompakko, pää ja terveys kestää, eikä kukaan joudu kärsimään. Pärjääminen ei ole sitä, että halutaan kaikki heti ja NYT - ja lopulta muut maksaa viulut.



26 kommenttia:

  1. Lisään nyt ennen kuin kukaan kokee mielipahaa, että eihän kukaan voi aloittaa itsenäistä elämää ilman minkäänlaista apua. Kyllä mäkin vanhemmilta rahaa/tavaraa sain jos tilanne siltä näytti. Mutta se, että jatkaako sitä käsi ojossa odottamista kuukaisia, vuosia vai loppuelämän, on sitten eri juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi, nimittäin ne jotka muuttaa laitoksista omilleen ja ei ole vanhempia.

      Poista
    2. Mutta eikös he sitten saa jotain rahallista avustusta sieltä laitoksesta?

      Poista
    3. Joo, ne on oikeutettuja jälkihuoltoon 21-vuotiaaks asti ja siihe tosiaa kuuluu taloudelline tuki..

      Poista
    4. Ja varmaan moni muukin voi, ei kaikkien vanhimmalla oo varmasti varaa auttaa taloudellisesti.

      Poista
  2. Hollywood on Los Angelesissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin? Kyllä musta on ainakin normaalia sanoa "Me mennään Helsinkiin ja Korkeasaareen!" tai "Me mennään Havaijille ja Oahulle!", vaikka Korkeasaari on Helsingissä ja Oahu Havaijilla.

      että ;) ;) itselles.

      Poista
  3. Mä oon muutamaan kertaan pannut merkille, että valitettavan monella just omilleen muuttaneella sankarilla on kans ne tavat vähän haussa. Pari kertaa osunu joku "jee muutin pois äiskän luota ja saan tehä mitä haluan!" -sankari naapuriksi nii voi perkele sitä elämää. En kiellä, etteikö itelläki ois ollu joskus samanlaisia vinkeitä, mutta jotku vetää niin överiksi. Viimeks muutti naapuriin moisia tuossa kesällä, ja ehtivät vissii asua 3kk ennenku lähtivät häädettynä. Joku nuoripari siis, poika tais olla sen 18 ja typykkä näytti 15-kesäseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah mä vihaan näitä koko elämänsä omakotitalossa asuneita nuoria, jotka kerrostaloon muuttaessa kuvittelee, että siellä voi asua ja elää just samalla tyylillä ku omakotitalossa! Että jos yksin oot kotona niin musiikki saa pauhata sinne aamukymmeneen asti ja puheäänen taso saa reilusti olla huudon ylärajoilla.

      Entisen naapurin kanssa teki välillä yöllä mieli keskustella seinien läpi kun ne ei vaan osannut puhua, niiden piti huutaa... :D Eipä ne siinä kauaa asunu.

      Poista
    2. Mun "nyt mä saan tehä mitä haluun, kun asun yksin/oon aikuinen"-ajattelu on onneks jääny sille tasolle, et hei helvetti, mä voin syödä vaikka lettuja aamupalaks, jos huvittaa. :-D Välillä vieläkin tulee tällasia jes-elämyksiä, vaikka oon jo viis vuotta asunu omillani.

      Poista
    3. "Voin syödä jäätelölounaan ja KUKAAN ei voi kieltää mua!!!"

      Poista
  4. Ihmisiä on erilaisia, ja pitää muistaa myös se että jotkut ihmiset ovat niitä joiden pitää kokea _kaikki_ kantapään kautta oppiakseen.

    VastaaPoista
  5. Itte muutin (hieman olosuhteiden pakosta) poikaystävän kanssa yhteen viime syksynä (melkeen lukion puolivälissä:DD). Onneksi tiesin, mitä tuleman pitää, niin ihan hyvin täällä 38 neliön yksiössä elellään. Rahat on tiukilla eikä vanhemmat auta, mutta sekin jo tiedettiin etukäteen.
    Tuo on kuitenkin aivan kamalan totta, miten jotkut kuvittelevat, että sitten kun päästään muuttamaan omilleen, "se oikea elämä alkaa". Mitä hittoa, sehän tietää vain tiskaamista, kaupassa käymistä ja jatkuvaa siivoamisen yrittämistä (arkena meidän kämppä ainakin on aivan helvetillisen näköinen).
    Tuskin maltan odottaa, kun passatut ystäväni muuttavat omilleen, sitten pitää oma sänkykin jo pedata (tai sitten ei)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ainakin ajattelen tuolla 'elämä alkaa' asenteella, vaikka hyvin tiedänkin mitä on tulossa. Oon käynyt jo pitemmän aikaa vakituisessa työssä opiskelujeni ohella ja täysin valmis muuttamaan, kunhan vaan sopiva asunto osuu kohdille. Ymmärrän mitä tarkoitat mutta oli pakko tulla ulisemaan:D Ei siihen tiskaamiseen ja pyykin pesuun (useimmiten ainakin toinen näistä hoituu koneella) nyt herranjestas mene kuin pieni osa päivästä ja kauppareissut ja siivoukset hoituu muutamalla kerralla viikossa.
      Ja mulla ainakin tuo elämisen alkamisen odottaminen tarkoittaa lähinnä sitä, että saan sen täysin oman tilan ja rauhan, päätäntävallan ja vapauden tietenkin kaikkien velvollisuuksien ohella.

      Poista
  6. Mulla on 25-vuotias työkaveri, joka asuu edelleen kotona. (Asun siis maassa jossa ei ole ihan tavallista muuttaa kotoa vielä 18-vuotiaana, mut 25 on täälläkin vähän liian vanha asumaan äidin helmoissa.) Hän ei osaa esim. pestä pyykkiä ja äiti pakkaa sille lounaatkin töihin mukaan... Neiti on kuitenkin tänä vuonna menossa naimisiin ja sen jälkeen muuttamassa yhteen miekkosensa kanssa, mut kumpikaan ei oo koskaan asunut omillaan. Mulla on aina sellanen olo kuin katsois vierestä jotain vääjäämättä tapahtuvaa vahinkoa, mietin et millainen shokki tulee olemaan sitten kun tarviis opetella ruokaakin laittamaan ihan itse, ja pesemään sen unelmien prinssin pierukalsareita. Huh! Ja siis tässä ei oo mitään uskonnollisia syitä taustalla (erittäin ylpeä ateisti), vaan varmaan liikaa tullut katsottua jotain disneyn prinsessaelokuvia... :D Njoo, sama tyttö ei haluu edes opiskella mitään siltä varalta että alavalinta ei oliskaan oikea tai jos ei sitten valmistuttua löytäiskään töitä. Paras siis olla edes yrittämättä!
    Tää taisi olla vähän aiheen vierestä, mut harhaisia kuvitelmia kyllä on tullut todistettua, hehe.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Oisko perusteleminen kivaa vai haluutko vain väittää vastaan? :D :D

      Poista
    2. tai sitten hän on vain erimieltä? :D Yksinkertaisesti.

      Poista
    3. Varmaan tää eri mieltä oleva on just tollanen tekstissä kuvatta pikkupissis jolla on suuret suunnitelmat elämänsä varalle ahahaa. :DDD

      Poista
  8. Ja nykypäivänä kun ei monetkaan teinit enää siivoa ja laita itse ruokaa tai osallistu kotitöihin mitenkään niin muutto omilleen on aika kova paikka kun ei se nakkikastikkeen tai pullapitkon väsääminen onnistukaan, puhumattakaan lampun vaihdosta, pyykkikoneen käyttämisestä tai edes silittämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nykypäivänä?
      En pahemmin tehnyt minäkään mitää kotona, kun oli kiire juosta ulkona, ja olen yli 20 vuotias

      Poista
  9. Täällä ilmottautuu yks kaikki katstrofin ainekset omaava tyttönen! Ainut lapsi, ikäni asunu omakotitalossa ja kyllä, oli aivan pakko saada muuttaa omilleen ja kyllä, ajattelin että tästä se elämä alkaa :D Halusin kämpän keskustasta, enkä suostunu 20neliön koppiin. Nyt sitä asustellaan 40neliön asunnossa lähes keskustassa ja hups, oon lähössä lomallekki ens viikolla :D Mutta tadaa, yhtää vuokraa eikä laskua oo vanhemmat maksanu ja reissunkin maksan aivan itse.

    Erona noihin katastrofi lapsiin mussa on ehkä erona se, että oon tehny hitosti töitä sen eteen, että oon päässy tähän pisteeseen. Oon käyny töissä koko lukio ajan ja säästäny silmissäni se oma koti.

    Ennen ku joku tulee tähän sanomaan "lellitty pentu" nii totean vielä että pesen omat pyykkini, tiskaan omat tiskini, imuroin lattiani ja vaihdan lamppuni! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi joku väittäisi sinua lellityksi, jos olet tehnyt töitä asioidesi eteen? :D

      Poista
  10. Ite asun sisäoppilaitoksessa yli kolmensadan kilsan päässä kotipaikkakunnalta, ja kävin pari viikkoa takaperin esitelmöimästä paikasta entisen yläkoulun oppilaille. Totesin sitten heille varsin suoraan, että jos ette ole aivan sataprosenttisen varmoja, niin älkää hakeko. Ei siksi että koulu olisi paska, vaan siksi, että jo tässä vaiheessa pitää osata huolehtia niistä omista asioista, kuten siivoamisesta, läksyistä ja pyykinpesusta sekä kaupassa käymisestä, ja mitä niitä kotikaupungin nuoria olen katsellut, niin kovinkaan moni ysiluokkalainen tuskin on siinä pisteessä että pystyisi seuraavana syksynä harppaamaan johonkin huitsin nevadaan. Mutta sitä uhoa kyllä löytyy. "Sitte ku mä oon kaheksantoista nii muutan heti omaan kämppään ja sitte mä saan tehä mitä ikinä haluun!" Juu, niin varmasti...
    Mikähän siinä on, että nykypäivänä vanhemmat ei tunnu opettavan lapsiaan a)pärjäämään itsenäisesti, b) ajattelemaan realistisesti, niin että siitä elämästä sitten tulisi jotain kun sen oman kämpän saa.

    VastaaPoista
  11. No siis mä ainakin asun sitten kun muutan omilleni kattohuoneistossa nykissä ja pidän hurjia bileitä ja ostan merkkivaatteita ja syön ulkona ja matkustan ympäri maailmaa ja alan malliksi tai näyttelijäksi ja mulla on hovimestari ja siivoja ja itseasiassa mä omistan sen koko tornitalon :D :D

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!