HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

ilopillerit

Positiivinen asenne on aina jees ja hymy piristää päivää. Naurukin on ilmaista iloa ja hyväntuulisuus tuppaa tarttumaan. Mutta sitten on se ääripää: ilopillerit.

Ilopillerit ovat sitä porukkaa, jotka letit kireänä ja naama hymystä vääristyneenä kiitävät suolisto suorana sen vähääkään pitkää naamaa näyttävän luokse, tyrkyttäen positiivista asennettaan ja muistutellen surkuttelun turhuudesta. Vaikka lemmikkimangusti olisi juuri siirtynyt niin sanotusti rajan taa, tai jalka katkennut kesken Hippohiihtojen, niin on aina hyvä syy hymyillä. "Hei mieti jos olis käyny pahemmin! Kerran mäkin olin surullinen, mut sit mä kelasin et nauru on huumeista paras ja halvin, hehe".

Tää on tätä niin sanottua tukioppilas- ja isossakkia; halutaan jakaa iloa, fantsuu fiilistä ja laulaa parit hauskat rippileirilaulut erilaisten leikkien ja kisailujen päälle. "Hei kaikki mukaan, älkää olko tollasii tosikkoja, elämä on ihanaa"-mantra alkaa kuitenkin aika pian tökkiä, jos esimerkiksi vähääkään ymmärtää elämän reaaliteettien päälle tai jos omistaa tiilkkaakaan tervettä järkeä. Mutta yritäppä tällaiselle positiivariapinalle sitten nätisti sanoa, että vituttaa. Koska sehän on happyhappy-landissa kielletty tunne! Vedetääs Tilkkutäkki vielä kerran!

Mun mielestä ylipirteät ihmiset ovat pelottavia. Onhan se aivan helvetin kummallista ja epäinhimillistä, jos ihminen ei koskaan näytä muuta kuin autuaan aurinkoista naamaa. Ne joko itkee salaa kotonaan kylpyhuoneen lattialla raastaen hakaneulalla kurkkuaan auki, tai yksinkertaisesti vaan vetää jotain pulkkaa kovempaa kamaa. Ei kukaan voi olla taukoamatta ilomielellä ja odottamassa seuraavia vastoinkäymisiä joille voi hymyillä autuaasti! Vai voiko?

Tukioppilas- ja isostoiminnassa (joka on muuten aika veemäinen harrastus tällaiselle osa-aika-ateistille) tällaisiin persooniin tuli kieltämättä törmättyä, samoin muissa vastaavissa seurueissa. Ilopillerien esitelmiä tai muita esiintymisiä on aina ollut kamalaa katsella - jos sä esittelet kirjallista työtäsi aiheesta orjatyövoima tai juutalaisvainot, mun mielestä on aika epänormaalia hymyillä kuin lottotyttö.

Olisi mielenkiintoista tietää, että hyytyykö hymy elämän edetessä, vai onko ilopilleriys koko elämänpituinen piirre persoonassa. Että onko ne yläkoulun hymymasiinat edelleen varttuneemmallakin iällä hymy huulilla, vaikka sitten vaikka koomassa? Tuleeko niistä niitä hymyileviä täti-ihmisiä, jotka kauppaavat pipareita naama innosta väreillen  pojan futisjoukkueen myyjäisissä? Vai tuleeko se itku pitkästä ilosta?


Loppuun voisin kertoa lempivitsini varmaankin viidentoista vuoden takaa:

"Pikku-Kallen isä etsi partateräänsä, tuloksetta.
-Onko kukaan nähnyt partaterääni? isä tuskaili.
-Se on minulla, kuului Pikku-Kallen ääni isän selän takaa.
-Mitä ihmettä sinä sillä teet? isä kysyi ihmeissään.
-Leikin, että se on huuliharppu, sanoi Pikku-Kalle. Ja hymyili korvasta korvaan."


Ratkiriemukasta alkavaa viikkoa!




10 kommenttia:

  1. Pelottavaa, mutta tunnistan itseni tästä :D mottonikin on eläminen on hymyilemisen arvoinen :DD

    VastaaPoista
  2. Olen itsekkin iloinen luonteeltani mutta ai että jos potuttaa niin sillon potuttaa! Jos joku tulee sillä hetkellä naureskelemaan niin saattaa tämä henkilö saada hiukan murhaavia katseita :D

    Mutta iloisuus ja positiivisuus on hyviä asioita, kuten myös turhautuminen ja ärsyyntyminen. Jos ei koskaan ole vihainen niin tuntuuko se ilon tunne loppujen lopuksi sitten miltään?

    VastaaPoista
  3. Joo, ja jostain syystä suuri osa näistä ilopilleri-ihmisistä tuntuu vielä suuntautuvan aika väärille aloille. Kieltämättä ehkä nuoriso-ohjaajalle tai päikkäritädille hyvä piirre, mutta kun monesti myös esimerkiksi koulu-/nuortenpsykologit sun muut tuntuu myös olevan tällaisia. Tekopirteitä naikkosia, joiden hymy ei hyydy siinäkään vaiheessa kun yrittää avautua masennuksesta tai ahdistuksesta, tai sit otetaan sellanen "oon-niin-empaattinen" -terapeutti-ilme ja sen jälkeen käsketään painumaan ulos kävelylle, kun se kyllä auttaa masennukseen kun vähän ihastelee luontoa ja ymmärtää miten ihanassa maailmassa me eletäänkään!

    Tai siis en mä tiedä oonko vähän jopa katkera siitä, ettei mua ole siunattu positiivisella elämänasenteella, mutta ihan lapsesta asti mua on kammottanut "turha" hyväntuulisuus. Alakoulussa jo meni joidenkin opettajien kanssa sukset ristiin, jos esimerkiksi liikuntatunnilla totesin ääneen, että joku suoritus meni vähän mönkään. "Miten sä voit sanoa tollasta? Toi ei kyllä nyt yhtään nostata tätä ilmapiiriä! Piristy!"

    Tuntuu helposti, että sut leimataan asennevammaiseksi jos et jaksa liittyä ilonpitoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soulsister <3 mä koen olevani osittain ihan hyväntuulinen ihminen, mutta just sellanen "turha" ilottelu on aina kans kauhistuttanut mua! Kyllä ny hauskaa saa pitää ja itekkin nauran varmaan puolet hereilläoloajastani, mutta sellaset "jaxuhaleja ja tsemppii ja keväisin kukkasin koristeltuja iloisia ajatuksia ja aurinkoisia aamuna toivotanpi siulle kamuseni :))) jaanpa pari ällöttävän ylipirteää huumorikuvaa facebookissa samalla kun otan pari kofeiinitablettia että jaksan hymyillä yölläkin:))))"-ihmiset saa mut varpailleen ja poistumaan lopulta takavasemmalle.

      Poista
  4. Eniten mua ärsyttää nää mitkä on heti siinä et "no hei oo vähän positiivisempi" jos joskus sattuu olemaan huono päivä. Kerran tokaisin yhdelle et "kuule kaikki positiivisuus ei oo hyvästä". "Ai mikäs muka?" "Vaiks HIV-positiivisuus." Oli muuten hiljaa...

    VastaaPoista
  5. Ei ole enää vaan ärsyttävää vaan suorastaan törkeetä miten sitä saatanan asennetta hierotaan toisten naamaan kun oikeasti on paha mieli tai vituttaa. Mun hamsteri kuoli, se oli mulle todella rakas ja surin sen poismenoa etenkin kun sen lähtö ei ollut sille itselleen ehkä kivuttomin (oli siis sairas ja lopetettiin siksi) ja sit nää perkeleen positiiviperseilijät tulee inisemään että "hei piristy, sillä oli hyvä elämä sun kanssa, mieti niitä hyviä muistoja!" ... meinasin toivottaa aika monelle hyvää matkaa bussin alle.

    VastaaPoista
  6. YÄÄK, nyt ei sitten pysty ajattelemaan mitään muuta kun Pikku-Kallea. Kiitos siitä, haha :D

    VastaaPoista
  7. Nauroin ääneen Pikku-Kallen takia :D Kyllä sitä itsekin yrittää olla enimmäkseen positiivinen, mutta kyllä kieltämättä ärsyttävät ihmiset, mitkä eivät tiedosta ollenkaan negatiivisten tunteiden olemassaoloa. Niin itsellään kuin muillakaan ihmisillä. Näin jo mielessäni menneitä kauhuskenaarioita, kun mainitsit vielä tuon tilkkutäkin puhuessasi tästä aiheesta.

    VastaaPoista
  8. Näitä postauksia on joskus oikeesti hankala lukea nauramatta, ja tää oli kyllä ehottomasti yks niistä :D niin hyvää settiä, ja tuo Pikku-Kalle -vitsi, muahhahhahhaaa! :D välillä tulee taukoa blogien lukemiseen mutta tänne täytyy aina palata lukemaan vanhatki postaukset. Hyvä sä! :)

    VastaaPoista
  9. Isostoiminnassa olen itsekin mukana ja ai hittl inhoan niitä ylipirteitä tekoihmisiä siellä! Oon varmaan kamalan epätavallinen isonen, kun suunnilleen vihaan Tilkkutäkkiä ja tykkään niistä masisbiiseistä. :D Kyllä mäki hymyilen ja olen aika iloinen ihminen, mutta ai saatana noita ylipirteitä ja "elämä on aina niin ihanaa, ihan sama vaikka vanhemmat jäis junan alle ja taivas repeäisi!" -ihmisiä.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!