HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

lauantai 31. toukokuuta 2014

tuskien taival

"Kyllä nykyään on teillä nuorilla helppoo, kun minä olin lapsi niin silloin olin yöt sukkatehtaalla töissä, päivällä sitten paimensin lampaita ja lypsin lehmiä ja kaitsin seitsemäätoista pikkusisarusta, opiskelin seinämaalauksista kodinhoitajaksi ja kävelin päivittäin ilman kenkiä viiskytä kilsaa kaivolle!!! Että suosittelen kokeilemaan samaa!!" No totta kai jos sä olet kärsinyt koko elämäsi, niin täytyyhän koko nykysukupolvenkin kärsiä! Huikee logiikka!

Mä en vaan kestä näitä setiä ja tätejä, joille oman nuoruusajan surkeuden muistelu ja nykypäivään vertailu on jonkinsortin intohimo. Oli kyse sitten kodinhoidosta, opiskelusta, harrastuksista, töistä tai muista velvollisuuksista, niin kyllähän täytyy vetää esiin kuinka saatanan helppoa elämä on nykyään! Että te ette kultakakkulapiot perseissänne syntyneet lellipullamössöpenskat tiedä mitään!

Ja kuinka monta kertaa mäkin olen kuullut eri aloista, kouluista, elämäntilanteista ja työpaikoista "ei sekään helppoa ollu, kannattais kokeilla, suosittelen, se oli aivan kamalaa"-rallatusta. Siis koska sä olet ollut pässi ja ollut vuosikymmenestä toiseen epämieluisassa paikassa tai epäkiinnostavalla alalla, munkin pitäisi kokeilla, ihan vaan kokeilun takia? Että munkin kannattaisi mennä vaikka navettahommiin ihan vain siksi, että mustakin kasvaisi iso tyttö? Anteeksi vain, mutta mä haluan olla onnellinen, en katkera.

Eikä nykypäivänä saa vaatia mitään, jos sattuu olemaan alle nelikymppinen. "Ei kuule silloinkaan ollut tollaisia oikeuksia". No voi herranjee! Lakkautetaanko opintotuki, kun ei sellasta ollut männävuosinakaan - vai hei, kannattaiskos ihan suosiolla tyttöjen lopettaa opiskelu kokonaan, kun ei naiset sata vuotta sittenkään ole saaneet käydä kouluja? Ja muutankos vaikka kuusen alle, koska ei se katto pään päällä ole ennenkään ollut mikään itsestäänselvyys? Ehkäpä voisin vanhemmiltanikin kysyä uutta miestä - eihän oman kumppanin valitseminen ole aina ollut mahdollista!

Ja ai että kun pitäis tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että on nuori, opiskellut - mahdollisesti useammassakin oppilaitoksessa, ehkä töissä, kenties omassa kodissa (jossa on muutakin kuin perintöhetekka ja puuhella) ja kaiken hullutuksen lisäksi vielä harrastaakin jotain, pahimmassa tapauksessa matkustelua tai muuta hintavaa. Ai kauheeta, shame on you. Ei ennenkään...!

Mä en ymmärrä miksi a) pitää vertailla entisaikoja nykyaikaan ja b) tahallisesti laittaa kapuloita kehityksen rattaisiin? Ennen oli entisajan ongelmat, nykyään on nykyajan ongelmat. Piste. Ja miksi muiden täytyy kärsiä, jos toisetkin ovat kärsineet? Helpottaako se? Pieneneekö oma tuska, jos joku muukin menee saman kivisen reitin, vaikka sitten ihan vaan kokeilumielessä?

Helvetillisin on se kylmä fakta, että munkin ikäluokka tulee lässyttämään samaa settiä parin-kolmenkymmenen vuoden päästä. Ihan samanlailla varmasti vaahtoan nuoremmille polville 1900-luvun lopun karmeudesta ja 2000-luvun lamasta. Ja että mepäs jouduttiinkin menemään bussilla kouluun ja tekemään läksyjä paperille! Että te lössykät ette tiedä mistään mitään! Kokeilkaa tekin, se oli kovaa aikaa!



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

toivo toivo

Mitä haluaisit LFI:sta lukea? Onko joku toivepostaus joka on mennyt multa ihan ohi, vai onko mielessäsi asia johon haluaisit mun ottavan humoristisella otteella kantaa? Onko jotain muita toivomuksia blogiini liittyen? Kysymyspostauksia tai jotain muuta ns. henkilökohtaisempaa?
Älä ujostele, vaan ehdota.


Mukavaa pikkulauantaita kaikille <3

puutarhassa kukkii ketutus


Mä olen vastoin kaikkia lupauksiani hurahtanut kaikenmaailman taimien kasvattamiseen, siemenpussien hipelöimiseen (kuulostipa erikoiselta?) ja mullan kuokkimiseen. Ihminen, joka vannoi, ettei tule kasvattamaan ikinä elämässään muuta kuin jormaa otsassaan, juhlii nyt kasvilaatikon vierellä villisti tuulettaen. Voi veljet. Toki tämäkin harrastus omaa ne synkät varjopuolensa.

Ehkä eniten vituttaa (tai ihmetyttää) miten on mahdollista, että rikkaruoho kasvaa niin jumalatonta vauhtia ettei mukana pysy, mutta se itse porkkana/mansikka/krookus/juhannusruusu on hädintuskin elossa? Tokihan se on kiva että edes joku kasvaa, mutta jos tarkoituksena on syödä omia punajuuria tai katsella kaunista liljapenkkiä, niin joku saatanan suolaheinä ei siinä vaiheessa ihan hirveästi lämmitä. Nytkin kun vilkaisen pihalle, saan todeta havukasviemme olevan ns. terminaalivaiheesa, mutta toi nokkonen kyllä menestyy ihan helvetin hyvin!

Ja se aika jonka kyseinen "harrastus" vie, varsinkin kun verrataan tuhlattua aikaa siihen hyötyyn. Näin rivitalomiljöössä mitään kauhean kannattavaa perunapeltoa kun ei oikein kykene pyörittämään, saatikka rakentamaan kovinkaan hulppeaa kukka-asetelmaa. Ensiksi rakennetaan kasvumahdollisuudet joillekin säälittäville taimille, sitten kannetaan selkä kierossa multaa ja vettä, ja toivotaan, että jos nyt edes jokunen korsi nostaisi päätään. Jee. Hauskaa.

Kun vielä sattuu olemaan munkaltainen apina joka ei erota ohraa voikukasta, niin onnea vaan yritykselle. Mulla ei ole mitään käsitystä mikä kukkii milloinkin, minkälaisissa olosuhteissa, kuinka kauan ja miltä se ylipäätään näyttää. Että meneppä siinä sitten nyppimään rikkaruohoja, kun ei edes tiedä mikä niistä risuista on se rikkaruoho ja mikä se The Kasvi, jonka kasvua perse hiessä odotellaan.  JA APUA EI VOI KYSYÄ JA GOOGLETUSKIN ON KIELLETTY! Että kappas kappas, orvokit lähti helvettiin niin että heilahti, mutta sammal se leviää kauniisti.

Ehkä joku kaunis päivä meidänkin terassilla kukkii muukin kuin rikkaruoho ja vitutus maximus.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

katkipoikki!

Kuinka pistää ihmissuhde poikki  satavarmasti ja äärimmäisen tehokkaasti?

Yllättävänkin moni ihminen tuntuu tuntevan säännöt ihmissuhteen katkaisemiseen ilman sanoja tai eropuheita, vaikka joka puolella toitotetaan lähinnä oppeja hyviin ja pysyviin ihmissuhteisiin. Aika jännä! Seuraavia lukiessa voi miettiä, onko mysteerisesti katkennut ihmissuhde karahtanut joihinkn seuraavista - ja kumman osapuolen toimesta...


1. Puhu vain itsestäsi. Mikäli mahdollista, sivuuta keskustelukumppanin yritykset sanoa jotain omasta elämästään ja ala vain törkeästi jauhaa päälle. Mitä enemmän kehut itseäsi ja vähättelet tätä toista, niin sitä varmemmin suhteenne katkeaa. Suosittelen lämpimästi käyttämään "ei toi vielä mitään, arvaappas mitä MINULLE tapahtui"-tyylisiä sananparsia.

2. Arvostele toisen valintoja. Käy läpi opiskelut, työpaikat, harrastukset, hiustenmalli ja ystäväpiiri. Ei meinaan varmasti soittele sun perääsi sen jälkeen, kun otat puheeksi läskimakkaran vatsanseudulla tai ruman auton, josta toinen on kovin ylpeä.

3. Pummi rahaa ja tupakkaa, lainaa vaatteita ja jätä ne palauttamatta, syö ruuat ja juo toisen ölppöset jääkaapista. Jossain välissä suhteenne tulee varmasti viilenemään. Jos ei, vastapuoli on todennäköisesti vähän tyhmä.

4. Petä lupauksia. Jätä menemättä sovittuihin menoihin, feidaa, peru viime hetkellä, "unohda", vetoa toistuvasti keuhkokuumeeseen tai vyöruusuun ja jätä tekemättä luvatut hommat. Voin vannoa, että kuukaudessa ihmissuhteesi on matkalla kohti krematoriota.

5. Juorua. Paras tapa on levitellä intiimejä asioita lisäten päälle vähän extraa. Flunssa muuttuu hetkessä tippuriksi ja treffeillä käyminen huoraamiseki, jos on tarpeeksi vakuuttava.

6. Pilkkaa. Pilkkaamalla päättyy parhainkin ihmissuhde hyvin äkkiä. "Vittu tota sun nenää"- ja "Kiva roikkoperse"-kommentit tuottaa tulosta nopeammin kuin kehtaat edes haaveilla.

7. Käytä asiatonta kietä. Ämmittele, hauku runkkariksi, neuvo vetämään käteen ja hoe kuuluisaa v-sanaa sopivan paikan  tullen - eli lähes koko ajan. Harva aikuinen ihminen jaksaa tätä kovinkaan kauaa.

8. Änkeä mukaan, ole tungetteleva ja pyri kyselemään mahdollisimman intiimejä kysymyksiä. Heittäydy kolmanneksi (tai neljänneksi tai viidenneksi tai...) pyöräksi, ole hirveän kiinnostunut toverisi arkaluontoisista ongelmista, änkeä ihan liian lähelle ja röhki innoissasi, kun erotuprosessin kohteesi vilkuilee kiusaantuneena ympärilleen sun kysellessä virtsatietulehduksesta ja seksikokemuksista. Ei meinaan kuulu tästä kaverista enää.

9. Tai sitten jätät toteuttamatta kaikki yllämainitut ja keksit astetta asiallisemman keinon katkaista ihmisuhde, jota et syystä tai toisesta enää elämääsi halua. 


nips naps and you are out of my life.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Älä käytä sitä sanaa

Suomessa on rutkasti sanoja ja ilmaisuja, jotka ovat auttamattomasti jääneet menneisyyteen ja/tai jotka kuullessani mun ensimmäinen ajatus on "älä sano tuota sanaa enää koskaan".

Kuuminta hottia.
Jep, ehkä 10-15 vuotta sitten kyseisellä sanaparilla oli jonkinlainen paikka nuorison (ja nuorisoa apinoivien keski-ikäisten) keskuudessa. Oli. Siltikin tätä bongailee vieläkin välillä mm. iltapäivälehdistä. Ai että kun nostattaa uskottavuutta, kun joku kertoo asian X olevan nyt sitä kuuminta hottia. Hyi helvetti. 

Ihku/ihQ. 
Tää on hei ihan oikeesti jo muinaismuisto ja mun mielestä tätä sanaa varten pitäis kehittää joku laki. Esim. sakkorangaistus toistuvasta käytöstä. "Vähäks ihku koira. Aika ihQ takki. Jamppa oli eilen niiiiiin ihku". NYT SITTEN SEIS SE IHKUTUS. 

Poikkis. 
On tää nyt ehkä parempi kuin pojuyde, mutta aika järkyttävä sana joka tapauksessa. Vielä kun liitetään sana "ihku" tähän eteen, niin valmista tuli (toki sanaa "ihkupoikkis" käytetään lähinnä sarkastisessa mielessä, osoittamaan jonkun apinan ääliökumppanin kuviteltua ihanuutta, mutta silti). Mikseipä samantien lyhennetä muitakin sanoja samaan tyyliin? Koira - koiris, vessaharja - vessis, apina - appis, puurokattila - puuris.......

No daa.
Ei lisättävää.

Peffa.
Mä en tiedä miksi, mutta jotenkin tää 'peffa' on päässyt mun superinhokiksi jo reilu vuosikymmen sitten. Kaikkein eniten sisimpää raapaisee, kun tätä sanaa käyttää joku hyvin hillitty ja asiallinen ihminen ja naamasta näkee että häntäkin nolottaa sanoa se ääneen. "Nämä housut taitaa olla liian kireät...peffasta...." NOUUUUUUUU! Ja pehva menee ihan samaan kategoriaan.

XD yhdistettynä sanaan, johon on tungettu x-kirjain.
Viesti tai Facebook-päivitys, jossa lukee jotain tyyliin "XD vähäx hauskaa taas ollu tnää" aiheuttaa mussa halun puhkoa itseltäni silmät. Ensinnäkin x-kirjaimella kooässän korvaaminen on niiiiiiin sou lääst siison, että se on ollu siistiä lähes silloin kun mulla on ollu vaipat. Okei, 10-15 vuotta sitten (ja ei, mulla ei ole ollut vaippoja 10-15 vuotta sitten!). Ja toiseksi: XD-hymiö (tai sen kirjoittaminen "äksdee!!") on aivan karmeeta kirjainten väärinkäyttöä. Mulle tulee mieleen siitä sellanen South Park-ilme, jonka mun mielikuvitukseni vääntää kyseistä hymiötä käyttäneen kasvoille.

Hottis.
Mahtavaa, että samaan sanaan on saatu kaksi mun henkilökohtaista iljetystä: hot-sanan käyttö Suomessa ja is-päätteen lisääminen. Jes!! 

Sexy ja seksy. 
Nämä sanat käy mun mielestä ainoastaan sarkastisessa mielessä. Esim. Seksyt kalsarit. Sexy kaljamaha. Mutta jos joku tätä tosissaan viljelee ja kertoo olevansa seksy hottisbeibe, niin kyllä mun sieluni itkee. Ps. Tälle on suomenkielinen vastike olemassa: seksikäs. Sitä voi kokeilla käyttää.

Posse. 
Mulle tulee mieleen possesta 12-vuotiaiden isohousuisten Eminem-fanien kokoontuminen Siwan kulmalla. Siihen kuuluu oletetusti Tsyge, Rage, Jotrzu, Doku ja Pertza. Se on heidän ikioma posse. JOU!

Frendi.
Me ollaan Suomessa, piste.

Meikä, meitsi, meikkis...
Joo, ihan jees läpällä heittää jotain meikäpoikaläppää tai muuta vastaavaa settiä, mutta jos aivan tosissaan puhuttelee itseään meitsinä, niin apua. Mulle tulee vaan automaattisesti mieleen jonkinlaiset itsetunto-ongelmat. "Tässä meikä asuu, meikä syö makkaraa ja nyt meitsi lähtee kiitää meikän feivöritepleissiin, meitsilandiaan!"

Händyt ja händut ja handut ja kaikki väännökset käsiin liittyen.
Apua!! Meillä on olemassa sana "käsi" sitä varten, jos haluat keskustella yläraajoista, ei ola pakko vääntää sitä lontoota!!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Löydä kesätyyppisi

Kuoriutuuko sustakin kesällä aivan uusi ihminen? Mihin porukkaan kuulut?

Hehkuttajat.
Kesähehkuttajat pukevat shortsit maaliskuussa ensimmäisten auringonsäteiden osuessa hangelle ja päivittävät siitä lähtien marraskuun puoliväliin asti "kesä<3"-statuksiaan jokaiselle some-tililleen. Tää on tätä sakkia, joka omistaa enemmän kesä- kuin talvivaatteita, joka on kieltämättä aika idioottia - Suomessa kun asutaan. Hehkuttajat myös odottavat näkevänsä elinaikanaan ilmastonmuutoksen rajut vaikutukset palmuina ja hiekkarantoina Kittilää myöten. 

Ruskettujat.
Tälle porukalle on aivan yksi lysti koko helvetin kesä - kunhan UV-säteily on korkea ja saa väriä pintaan. Ruskettujat istuvat vaikka vesisateessa biksut päällä ja odottavat aurinkoa, mikäli säätiedoitus on siihen suuntaan vähääkään viitannut. Heille on aivan sama kesän kauneus ja luonnon herääminen - nyt jumalavita sitä väriä pintaan ja kohti syksyä!

Vihaajat. 
"Oon varmaan ainoo joka vihaa kesää, meinaan siis mä vihaan itikoita ja kun on kuuma ja aurinko paistaa ja sit mä palan ja sit on ampiaisia ja on hiki. Oikeesti muutan kohta johonki igluun, mä rakastan talvee ja syksyä, enkä tätä kamalaa kesää!! Hyi vihaan jätskiä ja grillaamista ja koivunlehtiä, mua oikein niinku ahdistaa koko kesä!!" Huolimatta siitä, että kesä kestää Suomessa maksimissaan viikon, tämä jengi kykenee keräämään valtavat aggression aiheesta. He aloittavat negatiivisen latautumisensa samaan aikaan, kun hehkuttajat pukeutuvat shortseihin.

Grillaajat.
Näiltä kavereilta - jotka ovat useimmiten miehiä - löytyy kotoa helvetinmoiset ulkokeittiöt, joilla voisi kärventää pekonia suuremmallekin poppoolle - useimmiten he kuitenkin harrastavat tätä yksin. Vaimot kun eivät kestä rasvantirinää ja palaneesta makkarasta leijaileva haju kuvottaa naisväkeä, mutta se ei onneksi grillaajaa lannista. Koko talven hän on pakoillut systemaattisesti ruuanlaittoa, mutta herää eloon toukokuussa, kun pataljoonakeittiö paljastetaan pressun alta. Pian ulkona käristyy pekonirullat, vuohenjuustomakkarat, grillivartaat, valkosipuliribsit ja kotitekoisella olutmarinadilla läträtyt fileet ja perustapsasta kuoriutuu kulinaristi.

Kevääseen jääneet.
Tämä sakki ei hoksaa, että kesä on tullut, ennen kuin vasta elokuun lopussa. Sinnikkäästi he kulkevat helteessäkin talvipomppa päällä ja pelkäävät paljastaa paljasta säärtä ennen kuin vasta juhannussaunassa - ja sekin pienessä hiprakassa. Pokkana pakkaspuku päällä he kulkevat läpi helvetillisten helteiden ja heltyvät vasta kun pumppu ei enää kestä. Sitten voi meinaan siirtyä kevyttoppaan.

Panikoijat.
Nämä ihmiset eivät niinkään inhoa kesää, mutta vetävät siitä jäätävän ressin - mitä lapsille pitää pukea, onhan kaikilla aurinkorasvaa suojakertoimella sataviiskytä, eihän kukaan syönyt sitä palanutta makkaraa, varokaa käärmeitä, onko täällä punkkeja, älä sitten hyppää pää edellä ja ota tästä torakkamyrkkyä ja tappajamehiläissuojaverkko. Koska kesällä voi vaikka kuolla, jos ei ole varuillaan!!

Pihapuurtajat.
Näillä on piha sitten viimotteen päälle kunnossa - on miljoonaa kukkapekkiä ja -amppelia, käsin maalattua saviruukkua, rottinkikalustoa, design-aurinkotuoleja, mansikkamaata, puutarhapatsaita ja suihkulähteitä. Monesti tämän porukan jäsenet löytävät toisensa ja pitävät illanistujaisia, joissa esitetään vaatimatonta. "Tällainen pieni sadan hehtaarin kukkapenkkihän tää vaan on pihalammella ja marmoripatsailla, pikkujuttuja...."

Kännijurpot.
Kesä, mikä mahtava syy vetää kaljakuuria kolme kuukautta ja kasvattaa kesäsikamaha! Koska eihän VOI olla selvinpäin, jos aurinko paistaa!?


Valehtelija, valehtelija

Maailman surkeimpana valehtelijana mä en ymmärrä valehtelun hohdokkuutta tai ylipäätään sitä, kuinka joku siihen pystyy. Pienet valkoiset valheet mä ymmärrän, mutta sitten kun valehdellaan omat asiat työpaikasta poikaystävään, mulla loppuu ymmärrys.

Sanoin, että ymmärrän valkoiset valheet, sellaiset pienet. Musta on ihan okei esimerkiksi kusettaa kahville kinuavaa kaveria väsymyksellä tai kiireellä, jos tosi asiassa menossa on vuosisadan perheriita tai lähipiirissä on tapahtunut kurja sairaustapaus. Kaikki pääsee helpommalla, eikä mua ainakaan henkilökohtaisesti kiinnosta alkaa selittämään sairaalaan joutuneesta sukulaisesta tai megariidan syystä keskellä helvetillistä härdelliä. Asian voi halutessaan "myöntää" jälkikäteen - tuskin kukaan voi vetää asiasta kauheita kilareita, jos ei olekaan saanut samalla sekunnilla raporttia toisen yksityiselämästä.

On myös muita tilanteita, joiss ei ole pakko olla rehellinen. Omista tunteistaan on mun mielestä ihan hyväksyttävää vaieta, jos joku puolituttu niitä kyselee. Rakkauselämä, ihastumiset, parisuhteen tila tai seksuaalisuuteen liittyvät ja liian henkilökohtaiset kysymykst voi mun mielestä aivan hyvällä omallatunnolla sivuuttaa epämääräisellä vastauksella tai antaa ymmärtää toisin kuin asia on. "Seurustelettekste?!?!"-uteluihin voi suhteen alkuvaiheessa vastata "eeeeeeeei me sillai ööö emmäätiiä tota noin niin", jos ei halua koko maailmalle tuoretta suhdetta julki tuoda - varsinkin jos kyseessä on juorukelloista juorukelloin leukojen louskuttaja.

Mutta valehtelemista -siis mustista mustinta valehtelemista- mä en hyväksy, en ihmissuhteissa sen enempää kuin muuallakaan. Jos kumppanin täytyyy kusettaa olinpaikkansa, ystävätär keksii itselleen mielikuvituspoikaystävän, perheenjäsen viettää kaksoielämää naapurimaassa tai muuta vastaavaa yhtä tervettä, mulla alkaa napsua. Mikä helvetti siinä on, että ei voi puhua totta!? Musta tuntuu, että silloin ihminen itsekään ei ole sinut valintansa kanssa, kun ei kehtaa sanoa faktaa ääneen. Valheella kun on lyhyet jäljet, ainakin useimmiten.

Toisaalta selkeä valehteleminen on joskus jopa viihdyttävää. On kieltämättä aika hauskaa hymyillä, kun sinkkutyttö on vienyt ihastuksensa asteen pidemmälle ja kertoo mahtavista retkistään poikaystävänsä kanssa, joka ei ole edes tietoinen seurustelevansa kyseisen ihmisen kanssa (nähty ja kuultu on!). Ja kyllähän se pistää myös naurattamaan, kun joku kertoo sulle sattunutta asiaa omana kokemuksenaan (koettu on!). Tai nää neropatit, jotka valehtelee mielettömästä menestyksestään tajuamatta kuinka helppoa on jäädä kiinni - loistavat yo-tulokset ja SM-ennätykset urheilulajeissa kun eivät ole mitään salaista tietoa. 

Surulliseksi laittaa nämä itsetunto-ongelmista kärsivät ihmiset, jotka keksivät itselleen ja perheenjäsenilleen sairauksia ja tapaturmia, saadakseen muilta sääliä ja myötätuntoa. Ihan oikeesti hei, ihan saatanan oksettavaa! Mä en tiedä alhaisempaa, kuin kertoa keksitystä syövästä, jotta joku nyt vähän huomaisi mutkin. SHAME ON YOU!

Oletko sä itse valehtelija vai tunnetko megakusettajan? Oletko joskus yrittänyt valehdella ja jäänyt nolosti kiinni? Vai oletko sä bustannut jonkun mielettömästä valheesta? Kerro! 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

aurinko armas

Hellerajat paukkuu, sopiva löhöilyasento haltuun ja ei muuta ku odottamaan, että bruna hiipii hipiälle. Ai että on mukava loikoilla auringossa. Jep. Ehkä ensimmäiset viisi minuuttia.

Mä kuulun siihen sakkiin, joka odottaa perse hiessä hellekelejä ja aurinkopäiviä, jotta pääisisi kärventämään nahkaa sävystä 'maitovalas' sävyyn 'latinokissa'. Lähes neuroottisesti selaan sääappseja, vilkuilen lehdistä mitä meteorologit lupaa ja tuijotan taivaanrantaa odotten merkkejä kuumasta päivästä. Ja sitten kun se saatanallinen kuumuus iskee, mä yllättäen tuskastun. Aurinko paistaa, mitäs nyt pitäisi sitten tehdä?

"No maata siinä auringossa" on todennäköisesti lähes jokaisen vastaus tähän kimuranttiin kysymykseeni. Mutta kuka helvetti ihan oikeasti jaksaa makoilla äksänä ilman virikkeitä tuntitolkulla jossain nihkeässä aurinkotuolissa - tai vielä pahempaa: kovalla terassilla pyyhkeen päällä? Kymmenen minuuttia ja mä olen aivan ylikierroksilla. Onko mulla diagnosoimaton ADHD vai mikä siinä on, että ei vaan yksinkertaisesti pysty makaamaan toimettomana?

Lukeminen multa onnistuu joten kuten, mikäli löydän sopivan kulman jossa aurinko ei paista suoraan silmiin, mutta osuu koko ruholle. Toisaalta taas ihmisenä, jolla on varmaan porttikielto ja hillittömät velat kirjaston suuntaan, on aika heikko tsäänssi löytää yhtäkkiä jotain luettavaa. Lehtien selaaminenkin on yhtä tyhjän kanssa: "ei kiinnosta, ei kiinnosta, mainos, plaaplaaplaa, typerä uutinen, naurettava artikkeli, ei kiinnosta, oho tää loppu jo". Ei ole varmaan vaikea arvata, että mulle ei ihan hirveästi lehtiä tule.

Ipad tai puhelin ovat aivan turhia kavereita auringossa: EIHÄN NOIDEN NYKYPASKOJEN MEGASIISTEILTÄ NÄYTÖILTÄ NÄE MITÄÄN, ELLEI OLE KELLARISSA TAI VAATEKOMEROSSA! On se niin hianoo kun on niin ja näin mahtavat resuluutiot ja sitä sun tätä hoodeetä, mutta näköyhteyden kyseiseen paskaan saa vain hämärän ja pilkkopimeän rajamailla.

Syödäkään ei voi jatkuvalla yötöllä. Tai toki voi, mutta se on pidemmän päälle aika hintavaa hommaa, jos alkaa niinku harrastusmielessä lapikoimaan ruokaa suuhun. Eikä se välttämättä ole kauhean kaunista katseltavaa, jos loppukesästä muistuttaa vartaassa pari kierrosta pyörähtänyttä sikaa, kun on tullut mutusteltua vähän "auringonottoevästä" (mun evääni kun ei ole kategoriasta "pari porkkanaa ja tomaatti").

Joten monesti käy niin, että puolen tunnin jälkeen pakenen sisälle tekemään omiani auringon helottaesa ulkona ja koko illan sitten itken, kun luovutin helpolla ja hipiä on edelleen maitovalaan kanssa mätsäävä. Ei oikein viitsisi itseään känniinkään juottaa ja sammua pihalle, ei oikein kuulu mun stailiin.

Mitä te teette ulkona auringonottopäivinä!? Pyöräillä tai juostakaan ei jaksa kauhean kauaa - varsinkaan helteellä - ja pihahommiakaan mä en loputtomiin keksi. Vinkit ovat tervetulleita!



torstai 15. toukokuuta 2014

yhteiselon parhaat puolet

Kumppanuus, toveruus, rehellisyys, arjen ilojen ja surujen jakaminen, yhteenkuuluvuus, sielujen sympatia... Mutta mitä muuta?

1. On joku, jonka kanssa keskustella kaikista iljettävistä asioista. Eihän elämä ole mistään kotoisin, jos vierellä ei ole ketään, jonka kanssa jakaa kaikki oksettavuudet! Parhautta on pohtia näitä kuvottavia asioita sängyssä ennen nukahtamista. "Söisitkö ennemmin mädäntynyttä koiraa vai oman kätesi? Miten sen valmistaisit?"-setti hakkaa perinteiset iltasadut mennen tullen.

2. Mukavaa on myös leikkimielinen uhkailu/pelottelu, jonka joku ulkopuolinen voisi tulkita rikolliseksi toiminnaksi ja laittomiksi uhkauksiksi, joka tosiasiassa tässä osoitteessa on vain kahden aivokääpiön sairasta huumoria. Esimerkiksi me ollaan saatu hirveästi hupia siitä, kun Petja teki mulle sattumalta (?) mun pituisen kukkalaatikon, joka kieltämättä etäisesti näyttää hauta-arkulta. Petja uhkailee mua arkulla ja minä vastaan haasteeseen "se on kohta kuutio multaa nokan päällä...."-setillä. Tervettä? Ei ehkä, mutta on se hauskuus jostain revittävä! On melkein lottovoitto, kun kaksi kieroutunutta huumorintajua kohtaa toisensa.

3. Sairaana ollessa on hoitohenkilökuntaa omasta takaa. Mikäs sen eroottisempaa, kuin hoivata räkätautista, punanenäistä ja verta yskivää hikipersettä? Ei mikään!

4. Kun asuu samassa osoitteessa, on paljon puhuttavaa ja juoruiltavaa lähimaastosta ja naapurustosta. "Taas oli naapuri niin kännissä/paksuna/sairaana/vihaisena, että apua!" "Katoppas katoppas, tollakin uus nainen, aijjai...." "Tiestikö muuten, että a-rapun/yläkerran naapurin/viereisen talon mummo oli tippunut tuuletusparvekkeelta, mutta selviytynyt, koska jäi kutimistaan kiinni kaiteeseen!!" Eihä kukaan muu voi ymmärtää!

5. On joku, joka ymmärtää puolesta huokauksesta tai silmäyksestä, että missä mättää. "Huoh..." "Noni mä arvasin, että sää sittenki olisit halunnu sitä jäätelöö!" "NO NII-I!"

6. Elämä on helvetin pitkästyttävää, jos ei ole kunnon kinakaveria tai väittelypartneria. "Itseasiassa...." on varmaan käytetyin sana tässä asunnossa "no ei se nyt ihan noin mene!"-fraasin jälkeen. Suosikkiaiheita ovat uutisotsikot, politiikka (josta kumpikaan ei tajua mitään, minä vähemmän), uskon asiat  - ja toki kaikki arkipäiväinen lätinä kaupan aukioloajoista leivontaresepteihin.

7. Salaiset lapsetuskohtaukset saa päästää valloileen häpeilemättä! Kukaan ei koskaan ikinä milloinkaan voisi kuvitella miten tässä asunnossa lässytetään aivan käsittämätöntä paskaa ja mussutetaan vauvakielellä sitä sun tätä liibalaabaa. "Tuve tänne tinä tenkin pikkuvaaviliini"-sönkönsöö kohoaa ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun sille tuulelle sattuu! Ja joo, lähinnä mun toimesta.

8. Järjen ääni on lähes aina läsnä. Mun "loistoideat" saa usein täystyrmäyksen, ja se on pääasiassa vain pelkkää plussaa.
"Hei mää voisin kokeilla sellasta dieettiä missä syödään vaan käpyjä ja mahlaa!!!!" 
"Juu et." "
tai
"Mää ajattelin rakentaa terdelle paljun!!"
"Ei oo tulossa."

9. Koska rakkaus.

Ylin riemuni oot mitä toivoisin
Sä kun istut mun rinnallain
Olet kaikkeni aarteeni kallehin
Olet onneni unelmain


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

herkästi syttyvää

Tuliko sanottua rumasti? Kilahtiko? Veditkö sen kuuluisan herneen nenään? Menikö yksinkertaisesti vaan hermot? Siis oletko sä se kaveri, joka kiihtyy nollasta sataan alle sekunnissa?

No, mä voin ainakin tässä ihan suoraan ja nöyränä myöntää kotioloissa olevani aika herkästi syttyvää materiaalia, sellainen pikkiriikkisen räjähdyaltis täti. Se on punainen sekunti ja sokka on irti, mutta ei ihan niin kuin Cheek on sen ajatellut. "MITÄ JUMALAUTA TÄÄLLÄ TAPAHTUU!?" on ihan ok reaktio arkipäiväisille asioille, kuten linnun ripuloidessa terassikalusteille tai liian suolan lorahtaessa porkkanakeittoon. Siitä lähtee liikkeelle helvetillinen messuaminen ja huutoporu, jota seuraa itsesäälissä piehtarointi.

Tästä saa nyt sellaisen käsityksen, että esimerkiksi virastojen jonoissa, duunissa, ihmisten ilmoilla tai muuten vaan paineen alla mä muutun hermoheikoksi apinaksi, jonka ainoa ilo kurjassa elämässä on haastaa riitaa verenmaku suussa. Mutta ei. Mä en koe tarvetta poksahtaa kiukusta muualla kuin tuttujen seinien sisäpuolella. Sehän olisi helvetin nöyryyttävää raivota jossain kaupassa tai taksitolpalla! Ai että mää häpeäisin itteeni, jos melttoisin jossain kylillä virastotädille tai ensiavun hoitajalle suu vaahdossa - sellaistakin porukkaa kun tuppaa olemaan. Kai ny ihmisellä sen verran pitää itsehillintää olla, että purkaa patoutumansa ja vuodattaa kiukkuitkunsa vasta kotona.

Toki monien mielestä sitä ei saisi tehdä edes kotona. Fiksu ja sivistynyt ihminen ohjelmoi kiukkunsa mukaviin asioihin, purkaa ne harrastamalla kaikkea mieluisaa tai muuten vaan tukahduttaa ne. Ja pimpelipom ja tilulilulaa, kaikki hyvin! Mutta mä voin kertoa, että kun todellinen huippu tulee Jennin käyrässä vastaan, ei paljoa pullataikinoiden vaivaamiset ja taideterapiat auta. Silloin täytyy saada säksättää suu vaahdossa ja kiroilla kuin merirosvo. Ei ehkä asiallista parikymppisen ihmisen käytöstä, mutta ainakin saa mielenrauhan.

Nyt siellä joku huokaa, että voi Petja-parkaa, kun on tollanen kamala pirttihirmu-nalkuttaja-naakka kotona kitisemässä ja raivoamassa. Eihän kukaan mies sellaista kestä. Varmaan kaatelee kirjahyllyjä ja roikkuu kattolampusta suutuspäissään. Mutta ei. Mä naputan itsekseni. Tokihan sen kuulee jokainen kymmenen metrin säteellä oleva puolikuurokin, mutta mä en kohdista sitä kilarointinaputusta kehenkään. Kunhan saatana räävin päätäni keskenäni. Hoen kaikkia rumia sanoja jotka vaan mieleen tulee, haukun kaiken mitä eteen sattuu ja pienen hetken vihaan koko maailmaa. Ja Petjaa naurattaa.

Ja lopuksi tulee se häpeä. Että tässä mä nyt kymmenen minuuttia olen itsekseni jupissut, hokenut v-sanaa kuin sen juuri oppinut ekaluokkalainen ja haukkunut jokaisen esineen, joka vastaan on tullut. "Ei helvetinperkele taas menee kaikki aivan reisille, ei jumalauta, miks tääkin tuoli on tässä, kuka tänkin on tähän laittanu (minä) ja voi perse mää vihaan tota vesisadetta ja tätä rumaa taulua, kuka tänkin on tänne halunnu (minä).... Ja tää ruoka on ihan karmeeta paskaa, tätä voi syödä kukaa, ei jumalauta!"-lätinä voi tosiaan hetken funtsimisen jälkeen kuulostaa aika nololta setiltä jopa omaankin korvaan ja varsinkin kun asuinkumppani pidättelee vieressä naurua ja tirskuu olkapäät hytkyen.

Mutta silti mun mielestä on ihan ok välillä vetää kilarit tyhjästä, kunhan ei siinä kilaroidessaan ketään muuta morkkaa tai loukkaa. Kai sitä ny yksinään saa märistä ja huutaa helvettiperkelettä, jos siltä tuntuu? Ja vaikka vähän polkea jalkaa. Se helpottaa. Oli sitten kakaramaista tai ei.


POKS.


maanantai 12. toukokuuta 2014

häähullut

Mä ajattelen häitä ja naimisiinmenoa lähes päivittäin, onhan tässä tullut killuttua saman kaverin kanssa jo useampi vuosi. Ja toisin kuin useammilla, mun mittakaavani pienenee ja seremoniatoiveeni yksinkertaistuu. Samaa ei voi sanoa kaikista.

Mitä isommat sen paremmat, taitaa olla nykytyyli. Näyttävästi jenkkimalliin, totta kai! Koska eihän häät ole mitään jos ei ole suklaaputousta, frakkeihin puettuja kyyhkysiä, viittäsataa vierasta, kuuttatoista ruokalajia, seitsenkerroksista kakkua ja kymppitonnin pukua! Ja sitten erotaan hiljaisuudessa seuraavana vuonna, kun ei se timanttisormus ja tonnin kukkalaitteet tuoneetkaan onnea.

Totta kai jokainen saa - ja niin jokaisen pitääkin - järjestää sellaiset häät kuin haluaa. Mutta monesti se vaan tuppaa menemään niin, että häät ovat morsiamen säälittävien Disney-fantasioiden multihuipentuma ja hänen suuri päivänsä, kun taas sulhasparka, perus-Petteri, joutuu kaivamaan kuvetta kun emäntä heittää bridezillavaihteen päälle. "SE ON MINUN PÄIVÄNI JA MINÄ HALUAN, ETTÄ MINULLA ON KRUUNU JA ORJIA JA YKSISARVINEN JA...."

Mikäs siinä, jos ottaa vähän vaikutteita näistä jenkki-tosi-tv:stä, jossa rikkaat bimbot järkkäävät satojentuhansien bileitä coctail-partyineen ja yltiö-övereine budjetteineen. Ja onhan se tosi realistista ajatella että saa häistään tyylikkäät ja laadukkaat, kun oma hanipöö intin päivärahoista kustantaa jotain latoa hääpaikaksi ja kun vieraslistalla on kaksisataaviisikymmentä suomalaista perushääjuoppoa.

Mitä helvettiä sellaisilla megahäillä tekee? Näyttää kaikille, että kattokaas meitä! Me ollaan vuosisadan ihanin pari! Meidän liitto tulee niin onnistumaan, kun on sanottu "tahdon" tuhottujen tuhansien keskellä! Vitsi kuinka ikimuistoista! Että paskat sitoutumisesta ja itse naimisiinmenosta, kattokaa meidän juhlia!

Tietenkin isoilla suvuilla on isot häät ja jos sitä kahisevaa on syöttää ja juottaa kaikki pikkupikkuserkuista naapurien tuttaviin, niin antaa palaa. Jokainen taaplatkoon tyylillään, eipä se mun elämääni hetkauta sen kummemmin. Nämä ovat aivan täysin makuasioita, ei sen kummempaa. Mutta kyllä se silti pistää ihmettelemään, miksi juuri nyt kun hääohjelmat ovat kuumaa kamaa, yrittää Suomen white trash perässä ja niiiiiiin moni pamauttaa alle vuoden seukkailun jälkeen naimisiin parikymppisenä mielettömin juhlamenoin, vaan siks ku "mää haluun olla prinsessa!!!".

Missä realiteetit, missä maalaisjärki? Ja missä vaiheessa häillä pröystäily syrjäytti sitoutumisen?



torstai 8. toukokuuta 2014

gimmojen kivat kannut ja muita iljetyksiä

Naiseen ja naisen vartaloon liitetään äärettömän paljon äärettömän oksettavia sanoja ja sanontoja. Ajattelinkin laatia näistä niskakarvat nostattavista sanoista listan, jota voidaan sitten yhdessä... inhota? Yökkiä?

Mun ykkösinhokki on - rumpujen pärinää - kannut. Hyi hitto! Mulle tulee tästä sanasta mieleen Siili menee lypsylle -laulu, sekä sellaiset valtavat läskitissit. Siis sellaiset polvissa roikkuvat ja maitotonkanmuotoiset. Miksi oi miksi tuollainen sana on edes keksitty? Hämmentävää, että joku näkee mehukannun ja tissien välillä yhteyden. Ja heräähän tässä myös kysymys, että mitkäs itse omistan, teelautaset? Kermanekkatissit?

Myös kaikki muut rintoihin liitettävät sanat, joista bensalenkkariurpot puhuvat rehvastellen (vaikka äidin tissit ovat ainoat tissit, jotka oletettavasti on tullu nähtyä), esim. daisarit, ryntäät, utareet... Miten ja kuinka tollasia sanoja voi oikeasti käyttää normaalissa puheessa? Kivat utareet kamu. Makeet ryntäät. Mielettömät melonit. Hillittömät hinkit. Ai saatana kuinka sensuellia! Tällä tulee naista niin pirusti!

Myös synonyymit naisen alapäästä nostavat kylmää hikeä otsallle ja pahimmassa tapauksessa tulee jopa tilkka oksennusta suuhun, kun niitä joku latelee rehvakkaaseen tyyliin. Mä suorastaan värisen inhosta ja iljetyksestä, kun joku astetta rikkaamman sanavaraston omaava apina kertoo eroottisesta seikkailustaan ja mukana on käsitteitä piparista lihalompsaan ja tuherosta etuperseeseen. Hyi jumaliste!

Ja eihän naisista puhuminen olisi mitään, jos ei saataisi sitä persettäkin vielä mukaan keskusteluun. Kivat perät ja seksy berberi ei oo ihan niitä sanapareja, jotka mut sytyttää ja täytyy sanoa että en taida sellaista naista tuntea, joka tuollaisille junttiapinailmaisuille lämpiää. Ja olen myös aika vahvasti sitä mieltä, että pelkkä "hyvä perse"-tyylinen huutelukin varsinkin kännisiltä miehiltä on niin ellottavaa jo pelkän kännin takia, että ei siinä auta vaikka kuinka asillisia ilmauksia käyttäisivätkin. Mutta saa se aina lisäkuvotusarvoa, jos sanapari on hyvän perseen tai pyllyn sijaan "kiimane ahteri" tai vaikka "pornot pakarat".

Eikä unohdeta niitä monia, kurvikkuuteen tai sitten "ylimääräiseen" viittaavia sanoja, kuten jenkkakahvat, "jotain josta tarttua", ihra... Ei ehkä ne sanat itsessään, mutta ne tyylit ja yhteydet, joissa kyseisiä sanoja käytetään. "Kyllä muijalla pitää olla jotai josta pitää kiinni heh heh, vähä kahvaa tossa noi, pikkuse ihraa persuukissa, ja siipale silavaa tisseissä, heh heh". Suu kiinni sinä vulgääri apina, suu kiinni...

Miksei noi sanat voi vaan yksinkertaisesti kuolla sukupuuttoon? Miksi joku viljelee niitä?!

TÄMÄ on kannu ja piste!


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Bloggauskliseet osa. 2

Bloggaus on kovassa huudossa jo ties monettako vuotta, eikä loppua hurmiolle näy. Joka päivä putkahtelee esille uusia ja uniikkeja blogeja, joiden konsepti ja sisältö ovat jotain aivan uutta - JA sitten sata kertaa enemmän niitä perinteisiä kliseisistä kliseisempiä blogeja, jotka vain toistavat toisista blogeista kopioituja kliseitä.

Ensinnäkin, miksi helvetissä kaikki tuotteet ovat aina ihan must-hankintoja sun vaatekaappiin/kenkähyllyyn/meikkipussiin/roskalavalle/postilaatikkoon/perseeseen? Joka toinen tavara on ihan, siis IHAN PAKKO saada. "Tää on tällanen must-hankinta, niinku pakkosaada-tuote". Ja kun ne ovat aina jotain helvetin supertoimivia selluliittirasvoja, anjovisuutetta sisältäviä ihon salaisen hehkun etsiviä pillereitä tai hevoselle suunnattuja villaloimia. E MINÄ SELLAISIA HALUA?

Ja ne "rakkausvaatteet". Ja "rakkauskengät". Ja "rakkauspuutarhasakset". "Rakkauskumisaappaat". "Rakkausraskauskoltut". "Rakkauskinkkukiusaus rakkauskermalla". Miten kaikki voi olla niin jumalattoman rakasta ja tärkeää? Joku saatanan paita esimerkiksi?! Miten suikale viskoosipolyesteriä voi aiheuttaa rakkaudentunteita!? Joojoo, tiedän että se on vaan sana, jonka tarkoitus on korostaa omaa kiintymystään kyseiseen tavaraan tai esineeseen, mutta siinä vaiheessa kun joka toinen kodin esine saa rakkaus-etuliitteen, mua alkaa oksettaa. Mullakin toi rakkaustiskikone pyörii tossa ja pesee Petjan rakkaussukkia kauheella voimalla, samalla kun istun tässä rakkauskeittiössäni ja syön rakkausrahkaa.

Onneksi se "mä ja Maiggu oltii hese ja vitsi ää oli kiwaaa mut ei mul muuta moi täsä sata kuvaa mun vanhoista sukka housuista xDDD<33 kis kis natinati!11"-blogitekstien aikakausi alkaa olla ohitse, sitä ei saatana kestäny paljaalla silmällä ja selvinpäin lukea sitten Erkkikään. Mutta onneksi tekotaiteellisuuden aikakausi on aluillaan, ja itsetutkiskelua, henkeviä ajatelmia ja "pätkiä bloggaajan todellisesta minuudesta" on luettavissa blogista kuin blogista. "Mä päätän avautua teille nyt mun riittämättömyydentunteesta tässä samalla kun kehun uutta kynsilakkaani. Mutta siis, kaikki alkoi siitä, kun eräänä utuisena loppukesän yönä minä ja salainen henkilö, kutsuttakoon häntä vaikka kirjainyhdistelmällä BBGR, olimme jännittävissä sfääreissä...."

Ja mikä se halu paljastella kaikki asiansa uppo-oudoille ihmisille on!? Aivan viimeinen asia mitä mä tekisin, olisi se, että avautuisin jostain parisuhdeongelmistani (ainiin, eihän niitä ole bloggaajilla, pelkkiä pusuja ja ruusupuskia vaan, tirskis) tai syvimmistä tunnoistani sadoille, jopa tuhansille ihmisille! Varsinkin teiniäitiblogeissa paljastellaan pikkuriikkisen liikaa, ja sitten ihmetellään miksi on sosiaalitädit oven takana. "Emmää muutaku kertonu kuinka mää narkkaan iiveesti ja sekstailen kaikkien kaa ja kyllähän toi keppanakin maistuu siinä lastenhoidon ohella. Sitten Piupali-Paupali-Pinjastiina vietiin multa, vitun paska valtio!!!!". Aika jänskä loppuratkaisu! HUHUU, KETÄÄN KOTONA?!

Loppuun vielä joku asiayhteyteen kuulumaton ja saatanan taiteellinen kuva. Kas näin:



ripille ripille

Kesä lähestyy, samoin rippileirit leikkeineen ja yhteislauluineen. Omasta riparista on kahdeksan vuotta, isostelusta seitsemän ja täytyy sanoa, että vielä ei ole aika kullannut muistoja.

Viihdyin ihan kivasti riparilla; kukapa ei viihtyisi täyshoidossa parhaiden ystävien kanssa? Oli kaunis kesäinen viikko, ranta vieressä ja hyvä porukka. Mutta silti rippileiri ei ehkä ole se ykköspaikka kaiken kyseenalaistavalle ihmiselle - varsinkin kun näitä uskoontulijoita oli enemmän tai vähemmän (hei kamoon, ei se rippileirin uskonnollinen tarjonta niin vakuuttavaa ole, että siellä nyt voi yhtäkkiä pamahtaa uskonsisareksi tai -veljeksi?!). Rukoukset ja hartaudet aiheutti mussa lähinnä ärsytystä, puhumattakaan "oppitunneista". Että hauskaa riparia vaan, Jenni....

Toisaalta taas olin tiedostanut ja sisäistänyt ennen leiriä mitä tuleman pitää, ja osasin suhtautua osittain huumorilla uskonnolliseen tarjontaan. Mutta leikkeihin ja yhteislauluihin, niihin mä en osannut suhtautua huumorilla sitten vähän vertaa. Mä en edes pelkää esiintymistä tai heittäytmistä, voin vaa kuvitella millainen paniikkishokki on joku jäätävä ponileikki aremmalle ihmiselle. Ja ai että sitä ylipirteyttä! Se oli lähes käsin kosketeltavaa!

Mua vaan ällöttää tollanen touhu, että ollaan täällä Jumalan kämmenellä ja leikitään esikouluikäisille suunnattuja leikkejä aamusta iltaan, välillä vähän lauletaan Jeesuksesta ja katsellaan sitten illat isosten esittämää säälittävää läppää (johon sitten isosena itse sain osallistua ja heittäytyä oikein urakalla!). Varsinkin sellaiset kaksimieliset, mutta silti ah-niin-siveelliset huumorisketsit aiheutti mulle suunnatonta myötähäpeää. Vieläkin muistan "mitä vittua!?"-fiilikseni, kun illan sketsiputki pamahti päälle.

Ja yksinäisyydestä nauttivalle ihmiselle on myös aika järkyttävää ahtautua viiden-seitsemän muijan kanssa samaan postimerkinkokoiseen koppiin. Yritäppä siinä sitten viettää hetkiä ihan oman itsensä kanssa keskenään, kun toiset lääsää paskaa ja kikattaa puolen metrin päässä. Päällimmäinen ajatus taisi olla "nyt turpa kiinni apinat".

Silti rippikoulun viimeinen päivä oli äärettömän haikea. Että nyt tää oli ohi eikä koskaan toistu. MITÄ?! Mä lähes kärsin siitä reissusta ja silti mä koin todella harmilliseksi sen loppumisen!? Pikkuisen ristiriitaista. Ehkä siis joku osuus aivopesusta oli uponut muhunkin... Ja no, tulihan toiselta leiriltä pokattua mies,että siinä mielessä ei voi sanoa, että olipas paska reissu...

Jaappas kanssani mukava rippikoulumuisto! Tai sitten se kauhein kokemus leiriltä - kuvottiko leikit ja laulut, oliko uskonnollinen lataus ahdistavaa vai jouduitko samaan kämppään jonkun ääliön kanssa?

PS. tässä on mun rippikoulumuistoni. Petja. <3

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

"ei mulla ole aikaa" ja muita hauskoja tekosyitä

Aina köytyy porukasta se, joka niin kovasti haluaisi harrastaa liikuntaa tai kurkotella kohti terveellisempiä elämäntapoja, mutta omaa todella hyvän syyn olla harrastamatta ja kurkottelematta. Voivotellaan, että voisinpa minäkin, mutta kun en vaan voi ja lässynlää. Pieni ravistelu voisi tehdä hyvää.

Nyt loppu ne "emmää voi tehdä koskaan mitään terveyteni eteen, koska...."-lätinät!

1. Ei ole aikaa. 
Siis miten ei ole aikaa? Ihan sitä on tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa. Mä ymmärrän sellaiset hulinapäivät, jolloin on menossa aamusta yömyöhään asti, mutta ei sellaisia kai voi joka ikinen päivä olla? Luulisi, että jossain raossa olisi jokaisella aikaa käydä vaikka puolentunnin kävelylenkillä? Ei mua ainakaan ole estänyt opiskelut ja parhaimmillaan 14 tunnin työpäivät. Toi ajasta nuriseminen on joku maailman suurin vale! Aina ehtii ottamaan pienen happihyppelyn, herää sitten puolituntia aiemmin tai nipistää aikaa keskeltä päivää. En kuitenkaan usko kaikkien tätä syytä käyttävien olevan seitsemän lapsen yksinhuoltajia, jotka tekee kolmea työtä ja opiskelee viittä alaa siinä sivussa luppoajallaan. Ja peeäs: sitä liikuntaa ei tarvitse harrastaa kolmea tuntia päivässä.

2. En kuitenkaan osais. 
Et osaa kävellä reippaasti? Et osaa ottaa juoksuaskelia? Et osaa liikkua? Mitä!?

3. Mun mielestä naiselle ei sovi lihaksikas vartalo.
Tää on ehkä paras jonka oon koskaan kuullut. Siis lihaksikas vartalohan ei vaadi työtä ja sehän vaan humpsahtaa sulle, kun käy pari kertaa viikossa sauvakävelemässä. Varokaa myös jokaista arkiliikuntahetkeä lumen kolaamisesta kauppakassien kantamiseen, susta voi ihan vahingossa tulla jäätävä kimppu!

4. Mulla on parempaakin tekemistä.
Istua joka ilta sohvalla kullan kanssa käsi samassa karkkipussissa? No toki.

5. Tulee niin kalliiks, ei oo varaa.
Ulkoilmahan maksaa, samoin liikkuminen siellä. Niin ja kaikkienhan täytyy ostaa ihan perusarkiliikuntaakin varten zumbakengät ja laskettelumonot ja hittitrikoot ja maastopyörät. Koska eihän liikkuminen on oikeaa liikkumista, jos on päällä vanhat verkkarit ja tuulitakki. 

6. En mää jaksa.
No et varmaan jaksa, jos vaan makaat sohvalla tai tössötät sisällä pölyssä. Kummasti sitä vaan alkaa nimenomaan jaksamaan, kun työntää nokkansa sinne raittiiseen ulkoilmaan. Unikin alkaa maittamaan jännästi, kun tekee iltapuuhaksi pikku lenkin korttelin ympäri. 

7. Mulla on tää lapsi/koira/selkävika/kaniini/huono näkö/joku muu liikkumisen lamaannuttava syy.
Ihan ensiksi: Miten oikeasti lapsi voi estää liikunnan? Mistä lähtien itse lapsen kanssa liikkuminen on kielletty? Ja toiseksi, miten kaikilla on aina joku vamma, joka estää kaiken? Kaikkea voi tehdä bailaamisesta avaruuslentoon, mutta edes uimahalliin ei voi mennä rasittamatta liiaksi itseään ja heikkoja luitaan. Ja mistä helvetistä ihmiset haalii ympärilleen asioita, jotka oletettavasti pysäyttää elämän?

8. Mä liikun jo niin paljon töissä. 
Sä olet muija töissä kassalla/virastossa/konttorissa/perse koko ajan penkissä, miten helvetissä sä voit saada tarvittanan määrän liikettä niveliin!?  Turha itkeä jumittunutta selkää ja perseelleen mennyttä lääkärintarkastusta, jos onnistuu kusettamaan itseään noinkin lahjakkaasti jollain "työpaikkaliikunnalla" jota on kävely kahvihuoneeseen ja takaisin työpisteelle. On eri asia olla joku muuttomies tai lehdenjakaja, jonka työ on koko ajan enemmän tai vähemmän fyysistä, ku seistä jonkun putiikin tiskin takana ja silloin tällöin ravistella puutuvia jalkoja.

9. Oon niin vanha.
Mä tiedän kahdeksan-yhdeksänkymppisiä, jotka osallistuu erilaisiin jumppiin, tokikin oman fyysisen tilan asettamin ehdoin. Ihan intoo piukassa. Ja sitten jotkut keski-ikäiset ilmoittaa, että on aivan turhaa enää tehdä mitään ja vähäks noloo olla näin "vanha", antaa nuorten liikkua. HALOO!

10. Mulle nauretaan.
Kyllä, kaikkia kiinnostaa aivan saatanasti sun hölkkälenkit tai uimaharjoittelut! Kaikki tuijottaa juuri sinua ja sitä sun verkkatakkiasi ja pohtii vielä kotonakin, kuinka nolo olit. EIKU? Vai olisko sittenkin niin, että tosiasiassa kaikille on varmaan aiva yksi lysti miten ja millaisena sä mitäkin teet? Mua ainakaan vois vähempää kiinnostaa, kui ka joku random täti kävelee.


Jos ei kiinnosta tai ei oikeasti pysty, niin ok, kenenkään ei ole pakko. Mutta älä helvetissä kitise ja keksi epämääräisiä syitä, jos mieli kuitenkin tekisi!


perjantai 2. toukokuuta 2014

pidä huoli itsestäsi

"Pidä hei huoli itsestäs kans!" sanoo eräs tuntemani vanhempi rouva usein. Harvinaista herkkua, sanoisinko.

"Muista myös itseäs välillä". Taitaa olla kyseinen muistutus kuolemassa sukupuuttoon. Sen elintilaa vievät "minäminäminä" ja "ei kuulu mulle". Enää ei vilpittömästi toivota toisen pitävän itsestään ja jaksamisetaan huolta. Koska sehän on jokaisen oma asia pitääkö vaiko eikö. Pidetään huolta vaan siitä ihan omasta perseestä. On tässä muutakin ajateltavaa, kuin toisten hyvinvointi.

Ongelman varsinainen ydin ei ole itse toivotuksen tai kehotuksen (miten sen nyt ottaa) vähäisempi käyttö, vaan lähinnä sen vilpittömyyden katoaminen. Ihan oikeasti ja täysin rehellisesti: kuka nykypäivänä enää suo ajatustakaan vähänkään etäisemmän ihmisen olemassaololle tai hyvinvoinnille? Naapurin setä sai slaagin ja kuoli, jaajaa. Tuttava paloi loppuun ja vetää nyt kourakaupalla rauhoittavia, voi voi, elämä on sellaista välillä. Ai sun tutulla on kasvain, no, semmoista nyt sattuu, harmillista kerrassaan. Ja ketään ei oikeasti kiinnosta paskaakaan.

Ehkäpä nyky-yhteiskunnan luoma minä- ja yksilökeskeisyys on tehnyt ihmisistä tällaisia mulkvisteja, jotka kamppailevat vain omista oikeuksistaan ja omasta elintilastaan. Ei ole enää väliä, vaikka ei muista huolehtisikaan - kyllä jokainen saa luvan huolehtia itse itsestään, aivan yksi lysti. On ihan okei olla itsekäs ja teennäinen. On ihan okei olla oikeasti välittämättä. Tokihan sitä voi aina toivotella jaxuhaleja ja tsemiä tuleviin koitoksiin, vähän niinku ku kohteliaisuuden nimissä.

Vilpitön huolenpitokin - se vähäisinkin määrä, mitä jäljellä enää edes on - aiheuttaa hiekan kirvelyä tiedätte-kyllä-missä - mitä toikin puuttuu mun asioihin, mitä taka-ajatuksia sillä on, miksi mun ei anneta olla rauhassa? ... Yritäppä siinä sitten olla ihan hirveän empaattinen ihminen, kun vastaanotto on yhtä lämmin kuin Siperia tammikuussa. 

Onko nykyaikana enää muuta aitoa, kuin viha ja katkeruus?