HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

ripille ripille

Kesä lähestyy, samoin rippileirit leikkeineen ja yhteislauluineen. Omasta riparista on kahdeksan vuotta, isostelusta seitsemän ja täytyy sanoa, että vielä ei ole aika kullannut muistoja.

Viihdyin ihan kivasti riparilla; kukapa ei viihtyisi täyshoidossa parhaiden ystävien kanssa? Oli kaunis kesäinen viikko, ranta vieressä ja hyvä porukka. Mutta silti rippileiri ei ehkä ole se ykköspaikka kaiken kyseenalaistavalle ihmiselle - varsinkin kun näitä uskoontulijoita oli enemmän tai vähemmän (hei kamoon, ei se rippileirin uskonnollinen tarjonta niin vakuuttavaa ole, että siellä nyt voi yhtäkkiä pamahtaa uskonsisareksi tai -veljeksi?!). Rukoukset ja hartaudet aiheutti mussa lähinnä ärsytystä, puhumattakaan "oppitunneista". Että hauskaa riparia vaan, Jenni....

Toisaalta taas olin tiedostanut ja sisäistänyt ennen leiriä mitä tuleman pitää, ja osasin suhtautua osittain huumorilla uskonnolliseen tarjontaan. Mutta leikkeihin ja yhteislauluihin, niihin mä en osannut suhtautua huumorilla sitten vähän vertaa. Mä en edes pelkää esiintymistä tai heittäytmistä, voin vaa kuvitella millainen paniikkishokki on joku jäätävä ponileikki aremmalle ihmiselle. Ja ai että sitä ylipirteyttä! Se oli lähes käsin kosketeltavaa!

Mua vaan ällöttää tollanen touhu, että ollaan täällä Jumalan kämmenellä ja leikitään esikouluikäisille suunnattuja leikkejä aamusta iltaan, välillä vähän lauletaan Jeesuksesta ja katsellaan sitten illat isosten esittämää säälittävää läppää (johon sitten isosena itse sain osallistua ja heittäytyä oikein urakalla!). Varsinkin sellaiset kaksimieliset, mutta silti ah-niin-siveelliset huumorisketsit aiheutti mulle suunnatonta myötähäpeää. Vieläkin muistan "mitä vittua!?"-fiilikseni, kun illan sketsiputki pamahti päälle.

Ja yksinäisyydestä nauttivalle ihmiselle on myös aika järkyttävää ahtautua viiden-seitsemän muijan kanssa samaan postimerkinkokoiseen koppiin. Yritäppä siinä sitten viettää hetkiä ihan oman itsensä kanssa keskenään, kun toiset lääsää paskaa ja kikattaa puolen metrin päässä. Päällimmäinen ajatus taisi olla "nyt turpa kiinni apinat".

Silti rippikoulun viimeinen päivä oli äärettömän haikea. Että nyt tää oli ohi eikä koskaan toistu. MITÄ?! Mä lähes kärsin siitä reissusta ja silti mä koin todella harmilliseksi sen loppumisen!? Pikkuisen ristiriitaista. Ehkä siis joku osuus aivopesusta oli uponut muhunkin... Ja no, tulihan toiselta leiriltä pokattua mies,että siinä mielessä ei voi sanoa, että olipas paska reissu...

Jaappas kanssani mukava rippikoulumuisto! Tai sitten se kauhein kokemus leiriltä - kuvottiko leikit ja laulut, oliko uskonnollinen lataus ahdistavaa vai jouduitko samaan kämppään jonkun ääliön kanssa?

PS. tässä on mun rippikoulumuistoni. Petja. <3

34 kommenttia:

  1. Hmm, ikävää jos sun kohdalla ripari on ollut jotenkin huono kokemus. Itselleni se oli nimittäin ehdottomasti yksi elämän parhaista kokemuksista, ja ilmeisesti se "aivopesu" sitten tehosikin kun tulin uskoon leirillä, vaikka aiemmin omakin asenteeni oli todella kielteinen, :D Jopa tavallaan etukäteen olin pelännyt juuri sitä uskoon tulemista. Mutta tällä tiellä vielä ollaan, vaikka riparista on nyt se viisi vuotta :) Itse olen myös kerran ollut isosena.


    Mitä leikkeihin ja lauluihin ja sketseihin tulee, se oli juuri mun mielestä parasta :D Itse en (ainakaan muistaakseni) kokenut mitään myötähäpeää tai muuta, mutta kaipa tämäkin riippuu esim. isosista, että miten ohjelmat on suunniteltu. Meidän paikkakunnalla ainakin koulutetaan isoset todella hyvin, että sketsit ovat sopivia ja leikeissäosataan ottaa erilaiset ihmiset huomioon. Rippileirejä on tietenkin erilaisia, paikkakunnasta toiseen varmasti taso vaihtelee todella paljon, myös esimerkiksi opetusta ajatellen.

    Hyvää toukokuun alkua :)

    Terv. Uskonsisar ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla täysin päinvastaisesta kokemuksesta (myönnettäköön, että kuulun tod näk vähemmistöön, joka riparista ei niinkään pitänyt, suurin osa taitaa mieltää sen elämän parhaimmiksi kokemuksiksi). Hauska myös kuulla, että löysit pitävän vakaumuksen sieltä - kaikki tuntemani uskoon tulleet unohtivat uskonsa parissa kuulaudessa. :D

      Ja jokainen leirihän on erilainen jo pelkästään porukankin puolesta ja kuten sanoit, paikkakuntakin varmasti vaikuttaa, sekä riparin "henkilökunta".

      Kiitos mukavasta kommentistasi ja ihanaa kesän odotusta!:)

      Poista
  2. Minulla oli riparilla kaikki parhaat kaverini, ja viereisessä huoneessa toinen tyttöporukka, josta tiesin kaikki, ja joista yhdestä sittemmin tuli paras ystäväni. Ripari oli ihan hauska kokemus, (tosin meidän isossa huoneessa oli kyllä kaksi idioottia) ja tykkäsin niistä leikeistä ja sketseistä varmaan juuri siksi, että ne ovat niin lapsellisia: kukapa ei joskus haluaisi olla lapsi ihan luvan kanssa? Juuri eilen kirjoitin omaan blogiini, että se on yksi syy, miksi tykkään tehdä lapsenvahtihommia:D

    Mutta se uskonnollinen puoli! En ole ikinä ollut uskonnollinen, ja vaikka nykyään minulla onkin sellainen seesteinen "kaikki saa uskoa mihin haluaa"-asenne, olin 15-vuotiaana tosi kriittinen kaikkea uskonnollista kohtaan, ja se kyllä näkyi ja kuului. Joka ilta väittelin pappimme kanssa jostain raamatun nippelitiedosta, eikä hän minua kyllä saanut vakuutettua...

    Kokonaisuutena oli kyllä ihan kiva viikko, ja sitten kahtena seuraavana kesänä olinkin sitten seurakunnan lastenleireillä isosena (ne kestää vain 3pv :D)

    Ooooho, tulipa pitkä kommentti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeassa Heli noista leikeistä; monille se on varmasti ihanaa kun ei tarvitse esittää isompaa kuin on ja saa vähän heittäytyä lapseksi (joita kyllä 14-15-vuotiaat pitkälti onkin). :)

      Poista
  3. Mulla oli aika kaamea rippileiri. Ystäväni päätti alkaa kaveeraamaan jonkun toisen tytön kanssa, ja samalla leirillä oli yks poika mikä aina auko mulle päätään enkä sietänyt koko tyyppiä joten olin lähinnä huoneessani nukkumassa tai kuuntelemassa musaa.
    Ja ne leikit OLI kamalia! Just tommosta ihan hirveyttä et päästään vähän kosketteleen vastakkaista sukupuolta. Just näitä "laitetaan tyttöön teippiä ja miehen pitää ettii ne teipit ja vetää suulla pois". Siinä sit oot seksuaalisesti ahdisteltavana ja kaikki muut tuijottaa ja naureskelee nii ai vittu että on kivaa varsinkin jos sattuu olemaan vähän semmonen arkaparka huonon itsetunnon omaava 14-vuotias!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi paska mitä kokemuksia. :( ja just noi hivelyleikit oli kaikkein ällöttävimpiä, sait hyvin tiivistettyä mun ajatukseni niistä :D jee tosi ihanaa että joku uppo-outo hieroo persettään sun perseeseen, jee jee mut hei peppu peppuu vasten!

      Poista
  4. Ripari oli ihana! En mäkään siitä uskonnollisuudesta niin mutta oli kivaa kun oli tosiaan oli viikko urheilua, piha "leikkejä", hengailua, saunomista, uintia ja ehkä tärkeimpänä juttuna 15v pimulle, ne kaverit. :) Meillä oli ihan älyttömän hauska pappi joka oli selkeästi tietonen siitä että ollaan nuoria joten raamatun sanasta sanaan pänttäys monta tuntia päivässä ei tullu kysymykseen, meillä oli esimerkiks sellanen raamattu suunnistus metässä että aina rasteilla piti tietää joku rukous tms ja se oli ihan hauskaa. :D Siellä oli myös ihan tautisen hyvää ruokaa! :D Muistelen vieläkin lämmöllä sitä reissua vaikka mullakin siitä on jo se 7 vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kans, että määkin maailman nirsoin ihminen sain kyllä vattani täyteen :D aijumankekka ne leivät ja KOTIKALJA!!

      Poista
  5. ripari oli yllättävän hyvä, vaikka pelkäsinkin sitä ennen koska siellä oli ihmisiä jotka puhu musta pahaa vaikka oli ennen ollu kavereita. kuitenkin siellä leirillä ne oli ystävällisiä ja otti mukaan peleihin, olin ihan hämmästynyt :D

    ja isosena oleminen oli paljo parempaa kuin riparilla oleminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkäsin enemmän pikkuisena olosta ku isosena. Se oli jotenkin kaameeta yrittää esittää pirteetä isostätiä vaikka teki mieli lähinnä syödä virsikirja :D toisaalta aivan oma moka, kun sinne läksin, kukaan ei todellakaan pakottanut :D tyhmä mikä tyhmä!

      Poista
  6. Ihana kuulla monenlaisia kokemuksia rippileireistä :) onko joku ollut vaellus/pyöräilyriparilla? Olis mielenkiintoista kuulla kokemuksia niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaellusriparin kävin läpi. Minulla pääasiallisesti oli hauskaa riparilla ja minusta oli kiva vihdoinkin esittää teologisia kysymyksiä ja keskustella uskonnosta siten, että minut otettiin vakavasti. Sen lisäksi sai nauraa ja pelleillä ja olla hölmö ja silti oli mukavaa. Vaellus kesti riparista pari päivää ja oli kiva kokemus.

      Minullakin oli pitkä koulukiusatun tausta ennen riparia ja ripari oli ensimmäinen paikka vuosiin, jossa pääsin koulukiusatun leimasta eroon, sain kavereita ja opin nauramaan itsellenikin vielä enemmän. Ja vaikka olin muiden mielestä ärsyttävä, käänsin sen jotenkin hauskaksi asiaksi ja sitä kautta sain hyväksyntää. Koulumaailmassa tilanne oli aina mennyt siihen, että minua vain hiljaa inhottiin ja välteltiin. Lopulta sain seurakunnan puolelta isostouhuissa ja muissa kavereita, joiden kanssa liikun vielä näin yli kymmenen vuoden jälkeenkin.

      Poista
    2. Ai niin. Meillä ei ollut hiplausleikkejä vaan aina sai itse päättää omasta fyysisestä koskemattomuudestaan.

      Poista
    3. Kuulostaa ihan unelmariparilta! Ja ihana juttu, että kokemus oli noin hyvä ja sait oikeita ystäviä ja löysit porukan, johon kuulut ja jossa olla oma itsesi, ilman pelkoa kiusaamisesta ja syrjimisestä. Voisi sanoa, että tuo rippileiri muutti elämääsi? :) Oletan, että tuon jälkeen kiusaaminenkin loppui? :)

      Poista
    4. No ei oikeastaan. Kyllä se kiusaaminen jatkui.

      Poista
  7. Meillä oli ihan perinteisen tylsähkö ripari. Vapaa-aikaa oli niin paljon että meinas tylsäks välillä heittäytyä :-D sen lisäksi oma isoseni oli suorastaan ärsyttävä poika.. Ei osannut puhua meidän ryhmän kanssa ollenkaa joten ne oman isosen kanssa vietetyt ajat oli kärsimystä, hiljaisuutta ja odotusta milloin kärsimys loppuu. Nyt kuitenkin kuusi vuotta riparin jälkeen olen tyytyväinen että menin, löysinpä sieltä 14 vuotiaana ukkoseni ja olemme seurustelleet sieltä asti ja, jonka kanssa juuri muutimme yhteen :D ei hullumpi leiri ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Toinen joka on löytäny riparirakkauden :D kaikkea hyvää teille!:)

      Poista
  8. Oli kyl paskaa alusta loppuun! En viihtyny, en oo koskaan uskonu uskonto hömpötyksiin, sit kun siihen lisätään raasu joka ei osaa oikein tutustua muihin ihmisiin + ei ollu omii kavereita niin soppahan on jo aika valmis. Oli siellä ihan mukaviaki hetkiä, mut joo.. Ainaki tosta oppinu et mun ei kannata osallistuu tommosiin tapahtumiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ainaki tosta oppinu et mun ei kannata osallistuu tommosiin tapahtumiin."


      allekirjoitan saman. :DDD

      Poista
  9. Mä inhosin omaa ripariani :D kaverit ei joko käyny tai sitte ne meni lasketteluriparille, ja mun kanssa siellä omi ehkä muutama mulle ystävällinen ihminen. Suurin osa oli kiusaajia, isosia myöten. Koko viikon odotin kotiin pääsyä eikä mikään leikkimine pahemmin innostanut :D rippijuhlat kyllä oli ihanat, ka sen takia koko paskan kävinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( voi paska. Mutta onni onnettomuudessa!

      Poista
  10. Siiiis oon niin onnellinnen ettei tarvinnut mennä rippileirille leikkimään sitä vitun ponileikkiä. Ehkä kaamein leikki ikinä, samaa mieltä oli myös yhden kesäleirin ranskalainen vaihtari. Järkyttymisen määrä. Itehän kävin protun juurikin siitä syystä, että ei mua ei kiinnostanut alkaa maksamaan siitä, että kärsin viikon ja sitä ennenkin vielä jossain uskonnollisuusjutuissa.

    Protu kuitenkin oli yksi elämäni parhaista kokemuksista, vaikka sielläkin oli niitä leikkejä... Mutta ne ei sentään mennyt siihen hipelykastiin, vaan lähinnä niissä oli taustalla joku juju.

    VastaaPoista
  11. Aah, mistäs aloittaisin...

    Paniikkihäiriöiselle paskahousuttarelle ripari oli kamalin kokemus ikinä. Kaikki kivaset leikit, joissa valitaan joku vapaaehtoinen ja minä olin jo siinä vaiheessa hyperventiloimassa vessassa ihan vaan siksi, että oli mahdollisuus tulla valituksi. Jopa istuminen vastapäätä ihmisiä ruokalassa teki tiuccaa. Kaiken huipuksi jouduin koko ajan palaveeraamaan pelottavien timorautiais-nuoriso-ohjaajien kanssa ja lopulta he soittivat vanhempani kriisipalaveriin, että täällä on sekava lapsi. Hyissssssss. Vieläkin alan pillittää, kun kuulen ripariveisuja.

    *avaut*

    Mutta automaatista sai hyvää kaakaota. :3

    Ihanaa kuitenkin, että joillain on hyviä muistoja ja riparirakkauksia ja muuta.

    VastaaPoista
  12. Koska olen pohjimmiltani vaan inisevä paskiainen, inisen tännekin.

    Olin se onneton "ruma tyttö" joka sai olla yksin koko riparin. Ei mua huolittu coolien tyttöjen ja poikien kanssa hengaamaan vapaa-ajalla mihinkään nurkalle. Kuuntelin musiikkia yksin kun mun "kaverit" kikatti pihakeinussa poikien syleissä.
    Eikä kukaan osannut vastata kysymyksiin, joita esitin. "Jumala tietää mitä tekee" oli ainoa vastaus jonka koko leirin aikana sain. :D

    VastaaPoista
  13. Täällä yksi vaellusriparin käynyt! Enontekiölle asti hinauduttiin ja vaellettiin ripariviikon lopuksi Pallas-tunturilla. Rippiryhmässä poikia oli joku viisitoista ja tyttöjä neljä. Olin hirveä outsideri, koska peruutin paikkani ekasta ripariryhmästä ja ko. vaellusripari oli sinä kesänä ainoa mihin mahtuivat mattimyöhäiset mukaan. Ryhmäläiset (paria lukuunottamatta) olivat mulle tuntemattomia ja kaikilla joku yyberi partio-tausta :D Olin vieläpä pulska datistyttö joka vihasi liikuntaa. Aini ja mulla oli se 15-vuotiaan uskontoangsti! Helvetin hienot lähtökohdat :D Poikiin en saanut kontaktia, tytöt olivat ihan eri maailmasta (olivat koira/heppatarra-asteella....), mutta onneksi sain aikani kulumaan jupajamalla niitänäitä papin kanssa. Isoset eivät järjestäneet leikkejä, jes.

    Ekstriimiäkin oli: vaelluksella ruokaa tehdessä yksi isonen onnistui sytyttämään pienen metsäpalon. Keskellä tunturia toinen isonen onnistui muljauttamaan polvilumpionsa sijoiltaan, apuun riensivät varmaan kaikki Pohjois-Suomen medihelit ja ambulanssit, koska pappi ei ilmaissut itseään tarpeeksi selkeästi hätäkeskukselle. Luulivat siellä että oli joku joukkomassacre käynyt :D Hyvähän näille nauraa jälestä päin. Tietenkin olin sitten viikon päätteksi ihan marttyyrina et paska reissu ja ripari oli helvettiä. Nyt oon vasta kelaillut et hei, hienot maisemat ja oli se kaikki oikeesti aika mukavaa!

    VastaaPoista
  14. Onneks jätin koko rippikoulun aikoinaan väliin. Tosin eipä siitä mitään iloa ja hyötyä ois ollutkaan kun kirkostakin jo tullut erottua useempi vuosi sitten. :)

    VastaaPoista
  15. Mulla oli tosi tylsä ripari. En tutnenut siellä ketäänja kakilla oli jo kaverinsa joiden kanssa nehengasi ja yritti vältellä mua. Isosille myös valehdeletiin että mä vaarastin ihmisiltä karkkia, oikeasti olin ottanut pari kertaa jotain suklaata tarjottaessa. Leikit oli kusta ihan kivoja, mutta ne kaikki jumalanpalvelukset ja hartaudet oli vaan tylsiä. Olin olettanut että siellä puhuttaisiin syvällisiä, mutta oikeasti keskustelut oli kaikki tasoa: "Kuulkaas nyt te pikku lapsukaiset, jos te olisitte vaikka halvantuneita, niin olisiko teistä kivaa, jos kukaan ei auttaisi?" Kaikki vaan tuijotti niitä ohjaajia sellaisella: "Et oo vittu tosissas," ilmeellä, kun se piti meitä niin tyhminä.

    VastaaPoista
  16. vihasin riparia, oli niin raivostuttavaa ku ei ollu päivässä ehkä ku se tunti vapaa-aikaa ja muuten oliki pävä tungettu täyteen niitä opetustunteja, leikkihetkiä ja yhteisiä virsituokioita eikä asiaa auttanu yhtään se, että joka päivä paisto aurinko ja oli lämmin + vieressä oli järvi, johon ei kuitenkaan saanu mennä uimaan koska a) sinne tarvittiin valvoja ja b) alkoi kolmen tunnin pituinen opetuspaska :)) onneks se on jo historiaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ne leikit... mielessäni rukoilin että se olis jo ohi ku ohjaajat ja isoset ja muutama ylipirtee riparilainen hyppeli ja tuijotti nenänvartta pitkin niitä jotka ei niinkää innostunu näistä ponileikeistä

      Poista
  17. En tykännyt riparista. Kymmenen päivää siellä homehtumassa, jee... mulla oli onneksi muutama kaveri siellä, joten en aivan yksin jäänyt, ja hengissä selvisin niistä inhottavammistakin leikeistä (meillä ei ONNEKSI ollut mitään hiplaamista). Tykkäsin kyl isosten sketseistä, olivat ihan hauskoja (:

    Ja luonnollosesti uskonnollinen puoli vitutti. Lähinnä, koska mua kiinnostaa uskonnot vaan kulttuuritietämysmielessä ja semmoisessa, eikä siinä uskonnollisessa itsessään. Ja se opetushan oli nimenomaan paasausta...

    VastaaPoista
  18. Täällä yks ateisti joka kävi riparin vapaaehtosesti ! :D Tai edellesenä päivänä ennen konfirmaatiota mut kyllä kastettiin, nykyään siis kuulun kirkkoon mutten usko mihinkään :D
    Ja meidän ripari oli saaressa, ei lämmintä vettä, suihkua tai sisävessaa..

    VastaaPoista
  19. Tulin käymään blogissasi (joka on muuten ihan huippu) pitkästä aikaa ja löysin vasta nyt tämän postauksen. Siksi kommenttini tulee vähän myöhässä. :)

    Joo, eli rippikoulusta. Minulle se oli päiväripari (kaksi viikkoa joka arkipäivä jeesustelua kesän viimeisillä lomaviikoilla, voiko parempaa toivoa!), koska leiri ei ollut vaihtoehto. Kaikki kaverini luonnollisesti menivät leirille, mutta tiesin, että en kestäisi uskonnollista ympäristöä viikon ajan, uusien ihmisten ympäröimänä, ilman omaa rauhaa. Päivärippikoulu siis kutsui.

    Suhtauduin jo alunperin rippikouluun kielteisesti ja sellaisella "let's just get this over with" -asenteella. Uskonto on minusta ahdistavaa. Kuitenkin ilmoittaudun mukaan ihan tavasta, tai oikeastaan, koska en "uskaltanut" kertoa kotona, että tälle tytölle ei muuten rippijuhlia järkätä. Noo, loppukesästä tosiaan ripari alkoi, ja voi pojat, jo ekan tunnin kuluessa tajusin että minähän en tätä kahta viikkoa kestä. En tuntenut ketään, ja minusta tuntui, että päiväriparille olivat kasaantuneet kaikki ongelmaisimmat yksilöt (itseni mukaan lukien, tietysti :D).

    Oppitunnilla piirrettiin muistaakseni jotain Raamatun tarinoita ja pihalla leikittiin niitä huisin hauskoja tutustumisleikkejä. Tiesin kyllä, mitä odottaa oppitunneilta. Kuitenkin se uskonnollisuuden määrä iski vasten kasvoja, ja ihmettelen edelleen, miten neutraalisti kaverini silloin ja nuoret yleensäkin suhtautuvat riparin opetukseen. Eikö se uskonnollisuus ahdista tai tunnu hassulta? Miten kaikki sulattavat viikon kestävän hengellisen intensiivikurssin niin helposti? Olen kasvanut kuitenkin ihan samassa kulttuuriympäristössä kuin kaikki muutkin, mutta miksi en itse sietänyt rippikoulua...

    Tästä päästään siihen, että riparin seuraavana päivänä jäin kotiin ja itkin (joo, todella :D) äidilleni että en halua mennä takaisin. Olin ollut itse alusta asti tunteistani hyvin selvillä, mutta en ollut puhunut niistä vanhemmilleni ja kaikki stressi sitten purkautui kerralla kohtauksena, joka sai äitini tajuamaan, kuinka raskaasti otin asian.

    Kolmantena päivänä menin seurakuntatalolle takaisin pitämään palaverin papin ja rippikoulun ohjaajan kanssa siitä, että aion lopettaa. Ihan mukavia he olivat, tietysti yrittivät vähän taivutella jäämään. Lopulta he kuitenkin ymmärsivät päätökseni kun pysyin kannassani tiukasti kiinni. Tapaamisen jälkeen olo oli kevyt ja elämä osoitti taas kerran, että sellaista ei tarvitse tehdä, mikä tuntuu pahalta. Loppu hyvin kaikki hyvin siis, kyllä oli hyvä fiilis tuon tapaamiseen jälkeen. :)

    Useimmille ripari on myönteinen juttu, mikä on toki hienoa, sillä positiivisia elämyksiä ei koskaan voi olla liikaa. Mutta minulle kuvaukset elämän parhaasta kokemuksesta eivät ihan aukea.

    VastaaPoista
  20. Ite kävin riparin vuos sitte ja tykkäsin kyllä paljon. Siellä oli mukavat iltaohjelmat ja isoset eikä mitää inhottavii leikkejä onneks :D Tunsin kaikki tyypit sieltä jo ennestään (koska pieni kunta) mutta siellä opin tuntemaan niitä paljon paremmin. Olin ollu vähä kireissä väleissä yhen pojan kanssa tietyistä syistä aikasemmin, mutta riparilla juteltii ja saatii asiat sovittua :) Hän itse asias kanto mua reppuselässää puolet viikosta koska olin onnistunu telomaan itteni :D

    Olihan sit siellä tietty näitä ei-niin-mukavia juttuja, kuten just ne oppitunnit ja tosi vähäiset vapaa-ajat. Ja se et puhelimet kerättii pois yöks. Eikä siel ollu sisävessaa vaan huussit. Eikä myöskää kunnon suihkuja vaa rantasauna missä piti lämmittää isossa padassa vettä ja sitte sekotella siihe kylmää vettä että on sopivaa.
    Oliha se ekoina päivinä aika kauheeta, mut siihe tottu nopeesti eikä se lopulta ees ollu niin kamalaa :)

    Mutta siitä jäi kaiken kaikkiaa tosi hyvä mieli ja lämmöllä muistelen ^^ Siellä ihan oikeasti tajusin sen ettei ihmistä sais koskaan tuomita sen perusteella mitä on siitä aikasemmin kuullu tai aatellu ilman että tutustuu paremmin :)

    VastaaPoista
  21. Minä kävin päivärippikoulun, eli lähinnä oltiin vain oppitunneilla. Aivan hemmetin tyksäähän se oli, ja nukuin kaikki tunnit, mutta kun ei se leirikään kiinnostanut. En todellakaan tykännyt riparista. Nyt olen isonen ja kaikki ihmettelevät, että miten hain isoseksi kun se riparikin oli niin vaikeaa. Tavallaan minä ajattelen, että haluan edes jonkinlaisia hyviä riparimuistoja vaikka sitten isospuolelta, ja tykkään siitä hommasta oikeasti. Ne kaikki eskarilaisille suunnatut lässynlässynlää pelit ovatkin ihan kivoja, kun on vetäjän roolissa. Ehkä jotenkin toivon, että voisin isosena yrittää tehdä muiden riparista hienon, kun omani oli mitä oli. Tuskin minun tekemisilläni paljon väliä on muiden riparikokrmusten kannalta, mutta ainahan saa ajatella.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!