HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 28. elokuuta 2014

AAAA-kerho

Mä voisin perustaa kerhon. Sellaisen ikioman AAAA-kerhon. Ei, tällä ei ole mitään tekemistä ryyppäämisen kanssa (tai ei ainakaan suoranaisesti), vaan tää mun kerho olis vähän isommalle porukalle tarkoitettu. Tervetuloa Arkisista Asioista Angstaavien ja Ahdistuvien omaan klubiin!

Mä myönnän heti, että mä olen valittaja. Kahvi on liian kuumaa, ulkona tuulee liian viistoon, varpaita palelee, peitto on mytyssä ja puurossa on liian vähän suolaa. Vapaapäivinä on tylsää, siivoaminen turhauttaa, suihkussa on märkää ja niskat on jumissa. Nyyh nyyh. Mutta kamoon, miten hauska voi tuntua hauskalta, jos ei koskaan valita?

Pikkukitinä piristää kummasti ja parhaimmillaan on mahtava sosiaalinen tapahtuma, jos löytää muita samanhenkisiä. Siis mikä on oikeasti mukavampaa, kuin kerääntyä viiden arjesta angstaavan ja ahdistuvan kanssa samaan paikkaan ja kunnolla valittaa säästä, tv-ohjelmista, imuroimisesta ja naapurin keittiöremontista? Omat ystävyyssuhteeni lähinnä perustuvat arjesta angstaamiseen yhdessä - vertaistukea parhaimmillaan. Toisaalta taas asioilla on se toinenkin kääntöpuoli.

Koska sehän on niin, että kun valittaa pikkujutuista, niin myös tulee onnelliseksi pikkujutuista. Sehän on täysin loogista - jos pariton sukka vituttaa, on ihan ymmärrettävää että sen parin löytyminen aiheuttaa massiivisen hyvän mielen aallon. Mikäs sen hienompaa kuin ilmoittaa ystävälleen onnellisena "MÄ SAIN VERHOT IKKUNAAN TIPPUMATTA JAKKARALTA, JES!!"  ja saada vastaukseksi "HEI HYVÄ! Tosi jees! Mäkin onnistuin tänään tekemään syötävää makaronilaatikkoa!".

Ihan rohkeasti vain surkuttelemaan huonoja löylyjä ja väljähtynyttä vissyä - ja iloitsemaan siitä löytyneestä sukasta ja alennusmyynnistä löytyneestä tiskiharjasta!

Ehkä tämän aivan varmasti valtavan suosion saavan jengin nimi tulisi vaihtaa AANN-kerhoksi - Arkisista Asioista Nurisevien ja Nauttivien -kerhoksi.

Ihanaa arkea ja lähestyvää viikonloppua kuomat!

Ketä tää näky EI ahdista!?

maanantai 25. elokuuta 2014

isoveli valvoo - TAAS!

Taas on se aika vuodesta, kun heikompi aines lyödään kasaan ja kansa saa nauttia julkisuustyrkkyjen ja muiden erikoisten arjen sankareiden ristiinpanemisesta ja känniörveltämisestä. Sehän on BB:n aika!

Joka syksy mä ihmettelen raskaasti huokaillen mikä ihmisiä vaivaa. Mikä tarve on päästä kekkuloimaan koko Suomen nähtäville ja näyttämään oma saapasmaisuutensa? "No siis mä haluun kokeilla kestääks mun kantti eristettynä!" Niin, vai halusitko sä sittenkin vaan tuoda itsesi esille, saada kenties roskalehden kustantamat silikonit, päästä chat-juontajaksi ja sikailla televisiossa ihan vaan siksi, kun muutakaan tähdellistä tekemistä ei ole?

Anteeksi nyt vaan, mutta mun mielestä toi ala-arvoinen ohjelma on pelkkää pönttöjen kustannuksella naureskelua. Toki mukaan mahtuu varmaan ihan fiksuakin sakkia, mutta kyllä se kokoonpano joka vuosi lähes poikkeuksetta koostuu täydellisistä apinoista. Vai kertooko iltapäivälehtien otsikot porukan älykkyydestä ja mahtavista selviytymistaidoista? Mun omaan silmääni on osunut useammin "BB-KEIJO EI TIEDÄ MISSÄ ON LAPPI!"- ja "BB-MIRANDASERAFINA KERTOI RINTOJENSA OLEVAN AIDOT - KATSO KUVAKOOSTE!"-tyylisiä otsakkeita, kuin "Katso pätkä Jorman ja Marjukan yhteiskunnallisesti merkittävästä keskustelusta - aiheina mm. työttömyys, mielenterveyspalveluiden lakkauttaminen ja Ukrainan tilanne!"-kastiin menevät pätkät.

Ja kas kummaa, kun joku iltapäivälehti löytää noin joka kolmannen taloon astelleen muikkelin iltatähtipäivänsädemissbikini-kuvat arkistoistaan! Ja oho, onkos Wilma-Mandi-Cynthia tuttu myös ohjelmista Poikamiehelle pano, Sinkkusaari, Kokille morsian ja Roskalavan prinsessat? Kappas! Mutta hei, yhtään ei olla julkisuudenhakuisia.

Ja sitten itketään, kun koko kansa muistaa sut ala-arvoisista letkautuksista, anusaukon läheisyydestä olevasta tatuoinnista ja känni-itkustasi (jonka aiheena on "miks BB-Jortsu ja -Lolita liittoutu mua vastaan vaik me nukuttii samas sängys eile!?").  Ai sua ei enää oteta vakavasti? Töiden hakeminen hankaloitui radikaalisti? Sua pidetään täytenä tampiona? No voi että, eipä olisi arvannut.

perjantai 15. elokuuta 2014

auttava käsi

Eräs sateinen päivä ajelimme pahemman puoliskoni kanssa kaupasta kotia kohti ja näimme jotain käsittämätöntä: nuori mopoilija kaatui menopelillään. Käsittämätöntä ei ollut kaatuminen - ajo-olosuhteet olivat lievästi sanottuna perseestä sateen takia - vaan ihmisten reagoiminen tapahtumaan. Useat autot tyynesti sivuuttivat asfaltille kopsahtaneen nuoren kaula pitkällä tuijottaen auton ikkunasta. Ei jumalauta ihmiset!

Me toki pysähdyimme paikalle - sen pitäisi olla itsestäänselvyys niin moraalin kuin Suomen lainkin kannalta - jonka jälkeen avuksi tuli muutama muu ihminen. Onneksi kaatujalle ei käynyt pahemmin ja matkamme jatkui. Kotimatkalla pohdimme, että toivottavasti ne useat tilanteen ohittaneet järkijarkot olivat nyt helvetin hyvillä mielin ja kaksi minuuttia aiemmin perillä. Omatunto puhdas ja sillee.

Ihan oikeasti. Ei voi olla niin helvetillinen kiire, ettei ehdi vetämään autoa sivuun ja kysymään ihmisen vointia! Joo, ehkä synnytykseen voi olla hoppu, mutta en usko että kaikki tilanteen ohittaneet olivat matkalla Taysiin poikimaan. Se, että loukkaantunut nousee ylös, kävelee tai näyttää päällisin puolin ihan terveeltä ei takaa sitä, että kaikki on okei. Sen nyt pitäisi jumalauta sanoa ihmisen terve järkikin! Ei voi olla niin suuri vaiva olla ihminen ihmiselle ja tarjota auttavaa kättä.

Entäpäs kun nämä helvetin kiireiset ihmiset joutuvatkin itse joskus onnettomuuteen tai johonkin muuhun epämieluisaan tilanteeseen, jossa toista ihmistä tarvittaisiin? Olettavatko nämä persepäät kuitenkin muilta avunantoa ja huolenpitoa, vaikka itse ei voi sitä kenellekään tarjota? Laitellaanko sitten paikallislehteen tekstaripalstalle itkuviestejä "miksi kukaan ei auttanut minua kun kaaduin pyörällä/liukastuin lihatiskillä/vedin koiran talutushihnan kaulan ympärille, vaikka itse en kyllä suo ajatustakaan muille koska olen niin tajuttoman itsekeskeinen apina"-tyyliin ja unohdetaan se, kuinka mulkvisti onkaan oltu?

Eikö se ole itsestäänselvää auttaa toisia, jos siihen on mahdollisuus? Niin niissä isommissakin onnettomuuksissa kuin arjen pikkujutuissakin. Hoitaa loukkaantunutta, nostaa pudonnut lapanen, pitää ovea auki, soittaa ambulanssi, auttaa lastenrattaat linjurin kyytiin... mun mielestä nuo kaikki tulisi tulla selkärangasta. Mutta ei, ei todellakaan! Kytätään kuin vajaajärkiset simpanssit kurkku pitkänä, että mitäs tuolla tapahtuu, mutta ei persettä nosteta.

Oletko sä nähnyt esimerkiksi auto-onnettomuuden, johon kukaan kanssakulkija ei reagoi? Tai ollut paikalla, kun mummoparan kauppakassin pohja ratkeaa, eikä kukaan auta? Tai jonkun muun tilanteen, jossa auttavalla kädellä olisi ollut työtä, mutta kukaan ei ole sitä tarjonnut? Jaa kokemuksesi kanssani!



tiistai 5. elokuuta 2014

treenin (pitkä) matematiikka

"Montako toistoo millä painoilla?", "Kuinka monta kertaa viikossa?", "Onko parempi kakstoista vai kolmetoista toistoo?! Vai ehkä kakstoista ja puoli!!?" ja läpätilää. Urheilulehtien "kysy urheiluhierojakehonrakentajaravitsemusterapeutilta"-palstat repeää saumoistaan, kun ihmiset fanaattisesti haluavat tietää sen maagisen numeron siihen, että kuinka paljon ja mitä. Ja milloin! Ja kuinka kauan! APUA!

Ennen vanhaan ihmisillä oli pääsääntöisesti kauniit, sopusuhtaiset ja urheilulliset vartalot - mikäli aikaa tuli vietettyä navetassa, heinäpellolla ja puusavotassa (tsekkaa vaikka vanhoja valokuvia, Suomifilmejä tai taidetta!). Kehot muokkaantuivat solakoiksi, vahvoiksi ja elinvoimaisiksi lapion varressa, ei hittisalilla neontrikoot jalassa. Eikä silloin mietitty, että kuinkas helvetin monta toistoa tällä paskatalikolla talikoin, että tulee kiva haba.

Mä en vaan tajua tätä hysteriaa. Jos teet yhdenkin toiston väärään suuntaan tai pidät kolme sekuntia liian pitkän tauon liikkeiden välillä, sä olet epäonnistunut treenissäsi, kaikki on turhaa ja samantien voisit vaikka viillellä ranteita kahvakuulalla tämän massiivisen mokan vuoksi. Tokihan nyt on selvää, että on eri asia heilua sata kiloa selässä lyhyimmillä sarjoilla kuin että vetää viissataa toistoa puolen litran vesipullo kädessä, mutta come on! Mutta joku saatanan järki tähänkin!

Siis miten sunnuntaiurheilusta ja hauskasta harrastuksesta on tullut tollasta helvetin kellon kyttäämistä ja pitkän matematiikan vaativaa puurtamista? Vai onko kaikki nykyään kehonrakentajia, joille se reenaaminen on juurinkin sitä matematiikkaa ja pilkuntarkkaa hommaa? Vai eikö ihmiset jumalauta enää tiedä miltä itsestä tuntuu? "En kyllä yhtään tiijjä onx tässä liikaa painoo, kysynpä jostain palstalta helppii!!" AIVAN! Kysy samalla miten voit kadota jälkiä jättämättä, niin tälläkin yhteiskunnalla on toivoa.

Lenkit mitataan, kellotetaan ja niistä lasketaan kaikenmaailman analyysit hikilitroista vitutuskäyriin. Puntilla temmelletään orjallisesti sekuntikello kädessä ja vatupassi toisessa, että menikös tää askelkyykky nyt vähän vajaasti vaikos eikös. Mitään ei voi tehdä enää fiiliksen mukaan. Aina on joku kyselemässä numeroiden perään ja sönköttämässä siitä, kuinka nyt tutkimusten mukaan on kannattavampaa jättää se yksi toisto väliin ja lisätä puoltoista nanosekuntia treenin ja suihkun väliin. Mulla on pieni kutina, että kroppaa tuskin kiinnostaa paskaakaan yksi sekunti, toisto tai jopa päivä sinne tai tänne pitkässä juoksussa, mutta ilmeisesti kaikella on niin saatanan valtava merkitys kaikkeen.

Onhan se ihan kiva, että apua saliohjelmiin ja yleisestikin liikuntaan saa nykyään joka palstalta ja foorumilta, mutta jos kuitenkin jätän nyt väliin. Minä ainakin osaan toistaiseksi arvioida mitä oma keho jaksaa ja mitä ei.