HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 15. elokuuta 2014

auttava käsi

Eräs sateinen päivä ajelimme pahemman puoliskoni kanssa kaupasta kotia kohti ja näimme jotain käsittämätöntä: nuori mopoilija kaatui menopelillään. Käsittämätöntä ei ollut kaatuminen - ajo-olosuhteet olivat lievästi sanottuna perseestä sateen takia - vaan ihmisten reagoiminen tapahtumaan. Useat autot tyynesti sivuuttivat asfaltille kopsahtaneen nuoren kaula pitkällä tuijottaen auton ikkunasta. Ei jumalauta ihmiset!

Me toki pysähdyimme paikalle - sen pitäisi olla itsestäänselvyys niin moraalin kuin Suomen lainkin kannalta - jonka jälkeen avuksi tuli muutama muu ihminen. Onneksi kaatujalle ei käynyt pahemmin ja matkamme jatkui. Kotimatkalla pohdimme, että toivottavasti ne useat tilanteen ohittaneet järkijarkot olivat nyt helvetin hyvillä mielin ja kaksi minuuttia aiemmin perillä. Omatunto puhdas ja sillee.

Ihan oikeasti. Ei voi olla niin helvetillinen kiire, ettei ehdi vetämään autoa sivuun ja kysymään ihmisen vointia! Joo, ehkä synnytykseen voi olla hoppu, mutta en usko että kaikki tilanteen ohittaneet olivat matkalla Taysiin poikimaan. Se, että loukkaantunut nousee ylös, kävelee tai näyttää päällisin puolin ihan terveeltä ei takaa sitä, että kaikki on okei. Sen nyt pitäisi jumalauta sanoa ihmisen terve järkikin! Ei voi olla niin suuri vaiva olla ihminen ihmiselle ja tarjota auttavaa kättä.

Entäpäs kun nämä helvetin kiireiset ihmiset joutuvatkin itse joskus onnettomuuteen tai johonkin muuhun epämieluisaan tilanteeseen, jossa toista ihmistä tarvittaisiin? Olettavatko nämä persepäät kuitenkin muilta avunantoa ja huolenpitoa, vaikka itse ei voi sitä kenellekään tarjota? Laitellaanko sitten paikallislehteen tekstaripalstalle itkuviestejä "miksi kukaan ei auttanut minua kun kaaduin pyörällä/liukastuin lihatiskillä/vedin koiran talutushihnan kaulan ympärille, vaikka itse en kyllä suo ajatustakaan muille koska olen niin tajuttoman itsekeskeinen apina"-tyyliin ja unohdetaan se, kuinka mulkvisti onkaan oltu?

Eikö se ole itsestäänselvää auttaa toisia, jos siihen on mahdollisuus? Niin niissä isommissakin onnettomuuksissa kuin arjen pikkujutuissakin. Hoitaa loukkaantunutta, nostaa pudonnut lapanen, pitää ovea auki, soittaa ambulanssi, auttaa lastenrattaat linjurin kyytiin... mun mielestä nuo kaikki tulisi tulla selkärangasta. Mutta ei, ei todellakaan! Kytätään kuin vajaajärkiset simpanssit kurkku pitkänä, että mitäs tuolla tapahtuu, mutta ei persettä nosteta.

Oletko sä nähnyt esimerkiksi auto-onnettomuuden, johon kukaan kanssakulkija ei reagoi? Tai ollut paikalla, kun mummoparan kauppakassin pohja ratkeaa, eikä kukaan auta? Tai jonkun muun tilanteen, jossa auttavalla kädellä olisi ollut työtä, mutta kukaan ei ole sitä tarjonnut? Jaa kokemuksesi kanssani!



27 kommenttia:

  1. Pari talvea sitten olin tulossa kaupasta ja huomioni kiinnittyi kaupan pihassa lumipenkassa makaavaan mummoon. EI näyttänyt mummeli ihan siltä, että se siellä huvikseen makoili, joten menin kysymään, mikä tilanne. Mummo oli kaatunut eikä päässyt omin avuin ylös ja päivitteli, että olin ensimmäinen, joka tuli kysymään, tarvitsiko hän apua. Keskellä kirkasta talvipäivää. En ihan omin avuin saanut mummoa ylös, mutta onneksi seuraan liittyi toinen nainen ja yhteistuumin saimme ikäihmisen pystyyn.
    En pysty ymmärtämään, miksi niin monen on täysin mahdotonta nähdä omaa napaa pidemmälle. Millaisia ihmiset oikein on, jos auttamisentarve ei tule selkärangasta ja siitä saa hyvää mieltä?? Sen sijaan katellaan muualle ja ajatellaan että kyllähän joku toinen osaa hoitaa homman paremmin. Kenties osaisikin, mutta se ei ole mikään tekosyy.

    Kiitos tästä postauksesta, vaikka se olikin kovin vihainen ja railakkaalla äänellä kirjoitettu, tuli tarpeeseen. Kyllä sitä itsekin kävelee toisinaan pää omassa perseessä eikä tajua kiinnittää huomiota kanssaihmisiin. Vieraan ihmisen auttamisessa tai neuvomisessa (ylipäätään kanssakäyminen) ei ole mitään väärää eikä pelottavaa, tiedä sitten miksi niin moni tuntuu ajattelevan niin.

    Hyvä sie!

    VastaaPoista
  2. Siskoni joutui eräs vuosi vakavaan auto-onnettomuuteen. Hänen autoonsa kolaroi yhteensä 3 autoa (yksi perään ja kaksi kuskin puolen kylkeen) alueella jossa vauhtia on n. 80km/h. Onneksi suurin haaveri oli peräänajaneen kuskin tärähtänyt niska vaikka puitteet oli ties mihin...
    Ihmiset hidastivat kyllä, osa jopa pysähtyi, mutta eivät auttaakseen vaan KUVATAKSEEN ja HUUDELLAKSEEN. "Vitun landespedet menkää takasi maalle ku ette osaa ajaa!", "ton siitä saa kun on kehari rarissa" (auto oli inva-auto), "huora" ja "opettele ajaan kusipää! Tukit linjan!". Vielä poliisin tullessa paikalle pari neropattia huuteli loukkauksia.

    Okei tuollaisella alueella on vaikeaa pysähtyä ja auttaa. Mutta jos se pysähtyminen onnistuu kännykameran kanssa, niin miksei myös auttamisen? Siitä vasta sitä brassailtavaa ja kuvamatskua saisikin.
    Onneksi joku mies sitten tuli auttamaan siskon ja sen kaverin pois takapenkiltä :) auto rutussa ja tytöt pää polvissa shokkitilassa tienposkessa, eipä ne itse mitään osanneet tehdä.

    Mutta toisaalta :D kerran autoin erästä mummelia kaupassa, kysyin tarvitseeko apua ison lastin pakkaamisessa. "Helvetin nuoret hupakot luulette olevanne niin paljon parempia", ja kiittämättömyys oli maailman palkka.
    9/10 tapauksista kuitenki tykkää saada apua ja on siitä kiitollinen.

    VastaaPoista
  3. Mä kaaduin kerran skootterilla, ajoin mopoille sallittua kevyen liikenteen väylää ja yhtäkkiä joku pappa joka lykki pyörätuolissa mummoa käänsi sen lähteäkseen ylittämään tietä ja iskin jarrut pohjaan ja sivuliitoon siitä. Siihen tuli joku vanha juoppo, 2 teinityttöä skootterilla ja joku nainen auttamaan. Ei mulle silleen mitään käynyt, jalat vaan vispas ihan hulluna. Tuo pyörätuolia työntänyt mies vaan huusi "ei ollu mun syy!" ja lähti aivan vitullista kiitoa pois. Kaikki randomit paikalla olijat auttoivat ja varmistivat että olen kunnossa, tytöt koitti käynnistää mun skootteria polkemalla kun en itse osannut ja lähdin siitä sit lykkimään skodua kotiin. Hiukka vitutti kun himaan joku 3,5km ja sit kun menin miehelle et "kaaduin ja toi ei käynnisty" niin se meni pihalle ja samantien lähti käyntiin!

    Mutta aika useinhan se valitettavasti on niin, että kukaan ei auta. Musta sekin on jännää miten vähän esim. poliisia kiinnostaa. Kerran kävin sanomassa baari-illan jälkeen että tuol on yks mies nukkumassa kebulan edessä eikä se ollu nousukunnossa kun kävin sitä jututtamassa niin poliisit oli vaan ihan vitun kyrpiintyneen ja kyllästyneen näköisiä "joo joo kai se on käytävä kattoon..." Ja sillon oli kuitenkin talvi ja pakkasta!

    VastaaPoista
  4. Joku aika sitten kävin tuossa lähikaupassa, joka on alueen mopojonnejen perus ajanviettopaikka. Kauppaan mennessä kuulin kun pojat mietti, että missähän kaveri viipyy. Pois tullessa, kuului mopon ääni, joka lakkasi vieressä olevaan liikenneympyrään. Yksi pojista tajusi tilanteen ja sanoi, että nyt se kaatu sinne, mennään auttamaan. Loput pojista oli, että no ei me kun siellä sataa! Katsoin hetken aikaa, että mitä helvettiä. Kipitin kovaa vauhtia autolle, sillä kun tiesin pääseväni nopeammin sinne ympyrään. Onneksi tämä yksi (ainoa) fiksumpi poika ehti jo karauttaa mopolla sinne ja olivat saaneet mopon nostettua ylös ja käyntiin, sekä joku aikuinen lenkkeilijä oli heitä auttamassa, ei käynyt pahasti.

    Pisti vaan miettimään, että voi hyvä jumala kun kaverit katsoo vierestä et joo, sinne se kellahti, mut ei me sinne mennä, kun sataa.. ?!?!

    Itsellä osunut auttavaisia ihmisiä monesti kohdalle, kerran olin odottamassa kyytiä linkkipysäkillä kun autosta räjähti syyläri, joka toki heitti vesihöyryä niin maan pirusti. Kaksi miestä pysähtyi ja kävi tarkistamassa, että olen saanut kyydin ja ettei auto esim. pala, koska kieltämättä se vesihöyry näytti savulta :D Myös joskus huoltoaseman pihassa erinäisissä ongelmatilanteissa autojen kanssa on tultu monesti tarjoamaan apuja, työkaluja ja korjaustarvikkeita, ihan ilman mitään hengenhätää tai suuronnettomuutta :D On niitä hyviäkin ihmisiä vielä, onneksi!

    VastaaPoista
  5. Pari vuotta sitten mä ja mun sisko kaaduttiin mopolla aika ison tien varrella ja ei kyllä siinäkään tilanteessa kukaan tullu kysymään onko kaikki hyvin vaikka molemmilla oli polvet auki ja skootteri kyljellään ojassa. Yks koiranulkoiluttajakin vain paineli läheistä suojatietä menemään, kun huomas meijät. Ei saatu skootteria enään käyntiin niin ei auttanu, ku soittaa isä paikalle. Onneks ei käyny pahemmin, mut pisti vain mietityttään ihmisten käytös. Ite ainakin pyrin oleen sen verran olla kanssaihmisistä hereillä, jos joku tarviikin äkillisesti apua tai vaikka on eksynyt, mutta ei kai ole sitten normaalia käyttäytymistä tämä enää nykyään.

    VastaaPoista
  6. Ite joskus noin 8-vuotiaana kaaduin pyörällä sillee ihan kunnolla. Pyörän ohjaustanko käänty väärinpäin ja mulla oli kädet naarmuilla ja toinen polvi kunnolla auki et myöhemmin lääkäriltä kuulin että iha luut sun muut näkyy (itkin ihan täysillä ku pelkäsin kuolevani verenhukkaan oivoi) mutta niin mä vaan lähdin kävelemään kotiin. Itse en siinä vaiheessa mitenkään asiaa ihmetelly, mut äiti tosiaan kauhisteli et miten voi olla mahdollista et sen noin 1,5 kilsan kävelymatkani aikana ei ykskään autoilija tai ohikulkija pysähtynyt kysymään mitään vaikka talutin sitä pyörääni itkien ja toinen jalka polvesta alaspäin ihan veressä. Nykyään kyllä itseänikin mietityttää että mitä tää joidenkin ihmisten käytös onkaan.

    VastaaPoista
  7. Kummitätini kaatui polkupyörällään ja oli ojassa pitkän aikaa avuttomana, kun kukaan ei pysähtynyt. Lopulta yksi nainen pysähtyi ja auttamisen sijaan vain tiuskaisi: Minä en nyt jouda sinua viemään mihinkään, lapsien pitää viedä päiväkotiin ja minun pitää mennä töihin! Kummitätini ihmetteli että miksi sitten pysähdyit. Onneksi hänen naapurinsa oli myös matkalla töihin polkupyörällä ja auttoi kummini ojasta. Se päivänsäde sitten jatkoi matkaansa, kun naapuri soitti ambulanssia. Pahemmin ei käynyt, mutta miksi pysähtyä, jos ei kerta ehdi auttaa?

    VastaaPoista
  8. Mulla kävi muutama kuukausi sitten sellanen juttu että oltiin siskon kans menossa mopolla kotiin ja mää olin kuskina. Siinä kodin lähistöllä tullee sellane aika tiukka mutka ja jos siitä kaks autoa meinaa mennä nii pittää mennä iha niitä mutkan reunoja pitkin että mahtuu. Ku oltii noi 20m päässä siitä mutkasta huomattii että sieltä suoraan ajaa aika kovaa vauhtia auto ja sittehän siinä mutkan kohalla se tuskin hidasti (vaikka siinä on vielä tasa-arvoinen risteys eikä siitä tieltä oo kovin hyvät näkymät sinne oikealle) ja meni keskeltä sitä ahdasta tietä ja mää joutuin väistämään sivusoralle. Siinä sitte lähti mopo käsistä ja ajettiin ojaan. Mää jäin mopon alle mutta sisko sai jotenki hypättyä pois siitä kyydistä ja se oli kattonu taakse nii siellähän se auto oli mennä viilettäny, eikä ees hidastanu vaikka varmasti näki että mentiin sinne ojaan. Yksin en ois luultavasti päässy mopon alta pois, ei oo nimittäi mikää kevyt mutta sisko onneks oli siinä ja autto.
    Sitte mentii kotiin, siihe oli matkaa alle kilometri ja kerrottii porukoille mitä kävi. Myöhemmin ku selvitettiin tätä tilannetta tän naisen kanssa (ilmeni että asu ihan meiän lähellä) nii se sanoi että mopo oli jo heittelehtinyt soralla ennenkuin hän oli siinä kohdalla ja että _näki kyllä ku me kaaduttiin_ mutta ei tullu kysymään onko kaikki hyvin koska OLI JO NIIN KAUKANA. Muutenki naisen olemus oli ihmeellisen välinpitämätön ja naureskeli siinä tapahtuneelle.
    Mulle ja mun siskolle ei kuitenkaa käyny mittää mutta mopoon tuli joitai pieniä vaurioita.

    VastaaPoista
  9. Tässä nyt ei ollut kyse sentään onnettomuudesta, mutta viimeksi juuri perjantaina tuli vastaan tilanne kun ihmisiä ei kiinnostanut kanssakulkijaa auttaa. Olin tulossa töistä, kaupan kautta monen kassin kanssa kun toisella puolen sivukatua kävelleeltä nuorelta naiselta putosi kädestä kasa papereita. Tuuli oli kova, joten papereita lähti tuulen mukana sinne sun tänne. Näin monen ohikulkijan vain väistelevän vastaan lentäviä papereita, tekemättä mitään kun itse kasseineni otin kiinni niin monta paperia kun vain sain kiinni. Nainen kiitti kovasti, toivoen ettei hukannut mitään tärkeää paperia kun emme kahdestaan välttämättä saaneet kaikkia kiinni. Ärsytti kovasti katsella miten kiinniottamisen sijaan moni vain väisteli papereita kuin olisivat olleet jotain ällöttävää.

    VastaaPoista
  10. No joo... Itse oon ollut vastaavassa tilanteessa, eli kaatunut mopolla eikä kukaan ohiajajista pysähtynyt. Onneks nyt ei mitää kummempia käyny kuitenkaa, vaikka ihmettelen ihmisten käytöstä!

    VastaaPoista
  11. Itse kaaduin 8 vuotiaana pyörällä ja makasin siellä ojassa tajuttomanakin vähän aikaa ja toinen puoli naamasta aivan turvoksissa ja vuoti verta eli siis kävi suht pahasti. Onneksi sitten joku tyttö tuli auttaan ja talutti mut ja pyörän meille kotiin asti. Oon tosi kiitollinen että se tuli auttamaan koska en ois varmaan ite päässy sieltä.

    VastaaPoista
  12. Tästä ei tosiaan oo pitkä aika, kun jouduin todistamaan onnettomuutta ruuhkaisessa risteyksessä, jossa nopeusrajoituksista huolimatta autoilijat usein ajavat kovaa. Itse olen ammatiltani kuorma-auton kuljettaja ja oman häseltämisen takia olin vähän myöhässä aikautaulusta. Noh, aivan edessäni paukautti sitten kaksi autoa kunnon kolarin ja itse pistin heti hätävilkut päälle ja aioin mennä toisen auton luokse. Kuitenkin kävi niin, että risteyksessä jatkui liikenne "normaaliin" tapaan ja itse tukin yhdestä suunnasta tulevat ajokaistat lähes kokonaan. Oli mukava huomata, että auttajia oli onneksi paikalla. En päässyt toisen autoilijan luokse, kun takaani alkoi kaikesta huolimatta autoilijat pujottelemaan ohi, joten soitin vain hätäkeskukseen ja tarkkailin tilannetta kauempaa. Loppujen lopuksi myös rekkakuski yritti ison autonsa kanssa tulla henkilöautojen perästä samaa reittiä, mutta ei mahtunutkaan ohi ja kuski näytti todella kärsimättömältä ratissa. Väitän, että mulla oli todennäköisesti kovempi kiire kuin kyseisellä rekkakuskilla. Kysyin sitten hätäkeskuksesta, että voinko poistua paikalta kun tukin liikennettä ja sain luvan. Eniten tosiaan mietityttää se, että miten hemmetissä ihmisillä on kova kiire, vaikka nokan edessä tapahtuisikin ties kuinka vakavia onnettomuuksia. Ymmärrän sen, että tietenkään ei pidä tukkia pelastushenkilökunnan reittiä ja voi poistua onnettomuuspaikalta, mikäli siihen on vaaraton mahdollisuus, mutta se, että pitää aiheuttaa uusia vaaratilanteita änkeämällä sekaan, niin en vaan tajua. Mun mielestä on ihan oikeutettu syy myöhästyä esim töistä tai tapaamisesta onnettomuuden takia, varsinkin kun kaikilla on nykyään kännykät, joilla ilmoittaa asiasta... Pläh.

    VastaaPoista
  13. Eräs kaunis talvipäivä kun pyöräilin koulusta kotiin, satuin osumaan hiekoituksista huolimatta kohtaan jossa jäätä oli liikaa ja hitaasta vauhdista huolimatta tein varsin komean ilmalennon ja pyörä putosi lujaa jalkojen päälle. Makasin siinä itkeskellen kun paikalle täräytti keski-ikäinen mies, joka vilkaisi minua auton ikkunasta ja totesi että "jaa et sää ollu mikään vanha mummo" ja lähti sen kummempia sanomatta pois : D olisi voinut silti kysyä että sattuiko kun kerran viitsi hiljentääkin, vai ovatko nuoret immuuneja kolhuille, tiedä nyt.

    VastaaPoista
  14. Näitä tulee vastaan liian usein. Ei voi ku miettiä, mikä ihmisiä vaivaa...sairasta.

    VastaaPoista
  15. Muistan äitini kertoneen tapauksesta, jossa hän oli mennyt auttamaan naista jonka auto oli sanonut irti sopimuksensa juuri pahoilla talvikeleillä. Siinä kun he olivat työntäneet autoa, viereen oli pysähtynyt hieno auto jonka kyydissä oleva mies oli huutanut ikkunasta "tarvitteko apua? Tulisin auttamaan, mutta mulla on just tää mun hienompi takki päällä" onneksi äitini on sanavalmis ihminen ja osasi sanoa takaisin... mietin samaa mitä jotkut toiset kommentoijat tuossa aiemminkin: miksi pysähtyä, jos et ole valmis auttamaan?

    VastaaPoista
  16. Tää nyt ei oo mikää onnettomuus tai vaaratilanne tai muu, mutta mua ärsyttää kanssa ku ihmiset ei auta yhtään. Joka kerta kun vaikka kaupasta kantaa kauppakasseja ja vauvanturvakaukaloa ja 2v tyttö mukana vielä, niin KUKAAN ei koskaan kysy, että voisiko esimerkisksi auttaa kauppakassien kantamisessa tai muuta! Kaikki vaan viuhtoo ohi ja kattelee sen näkösesti että kyllä huomaavat ettei ole muuten mikään maailman helpoin homma. Kerrankin joku setä vaan päivitteli, että pitääkö sitä noin paljon ostaa tavaraa ja ottaa vielä lapsetkin mukaan, kun näyttää vaikealta ja olen kuulemma tiellä kun kävelen liian hitaasti. Mihinhän se mieski kuvitteli et noi lapset lykkään kauppareissun ajaks, kotii vissii oottamaa että äiti käy kaupassa :D ja pitää sitä syödäki jotain ja esim. vaippapaketitki on nii isoja että jätänkö sitte puolet ostoksista ostamatta ja ravaan jokapäivä sielä kaupassa ostamassa vaa yhen maidon kerralla etten vaa oo kenenkää tiellä sielä! Sama ku vaunuilla yrittää päästä johokki missä on vaikka kaks ovea ja siis minikokoinen tuulikaappi välissä, nii kyllä siinä aina on kiukkusen näkösiä ihmisiä takana oottamassa ja huokailemassa ku ei pääse tarpeeks nopeesti sisälle. Ja ihan turha kuvitella että kukaa auttas sua pitämällä ovea auki ja kaikki pääsis nopeemmin sinne sisälle vaan kaikki keskittyy vaa näyttämää äkäsiltä ja raivostuttavasti huokailemaa että pitääkö sitä tännekkin vaunujen kanssa änkeä! Ja jos erehtyykin joskus apua pyytämäänkin niin alkaa taas se huokailu ja mulkoilu ja tuntuu kun olisi ollut pyytämässä maailman suurinta palvelusta josta jää vielä velkaa tuolle "auttajalle", kun sattuu kysymään voisiko hetken pitää ovea auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai saatana mua alko ärsyttään sun puolesta....

      Poista
  17. Pari kertaa ollut kyllä tilanteessa, jossa olen ala-asteikäisenä polvi auki ojassa ja pyörä paskana, eikä kukaan pysähdy. Vilkkaalla pyörätiellä.

    Vähän korventaa omatuntoa kertomukset näistä, jotka eivät auta. Mun on häpeäkseni kerrottava yksi tapaus: pyöräilin kesätöistä kotiin teininä ja näin kaukaa, miten joku kilpapyöräilijä väisti vastaantulevaa pyöräilijää sillä seurauksella, että lensi komeasti ojaan. Kilpapyöräilijällä oli pyörä palasina, polvet auki, kädet haavoilla, joku asfalttinaarmu otsassa, mutta oli tajuissaan ja lähinnä helvetin vittuuntunut. Koska se vastaantullut pyöräilijä jatkoi matkaansa, niin mä sitten jäin siihen katsomaan sen kilpapyöräilijän tilannetta. Se mies oli jotenkin niin vihainen ja tyyliin haistatteli, kun kysyin paniikissa "kävikö pahasti...?". Se mies lähinnä kiroili itsekseen ja manasi sitä, että vittuku pyörä meni eikä reagoinut mun muihin kysymyksiin mitenkään. Lopulta mä sain paniikissa töksäytettyä vahingossa "mä en kyl osaa sua auttaa mitenkään muuten et......" niin helvetti pääsi irti, mies oli ihan "ANTEEKS MUT MITÄ VITTUA MIKS SIT OOT SIINÄ". Menin ihan sanattomaksi ja tässä vaiheessa se pyöräilijä, jota tää loukkaantunut väisti, pyöräilikin paikalle juurikin katsomaan tilannetta. Miehet jäivät siinä selvittelemään asioita ja jatkoin kotimatkaani hämmentyneenä mutta nopeasti. Mua korpesi tuossa tilanteessa kaikki jälkeenpäin. Oma avuttomuus, tyhmyys ja se, et viikon sisällä paikallislehdessä tekstaripalstalla ko. mies antoi vihaista palautetta, miten kukaan ei HALUNNUT auttaa häntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      usein ihminen kaatuessaan tai loukkaantuessaan menee mielentilaan, jossa kipua ja säikähdystä puretaan kiroilulla ja huudolla. Tämä on luonnollista. Erityisesti säikähdyksestä kertoo se, että henkilö ei kykene vastaamaan järkevästi kysymyksiin.

      Tällaisessa tilanteessa myös hätänumero on vaihtoehto.

      Poista
    2. Komppaan ylempää anonyymiä. Tollanen käytös voi tuntua loukkaavalta ja tulla itselle "vittu pärjää keskenäs"-fiilis, mutta kuten anonyymi sanoi, täysin luonnollista. Pelästys siitä kävikö itselle tai välineelle jotain, kipu, järkytys ja muut tunteet voivat aiheuttaa juuri kuvailemasi reaktion. Itsekin joskus itsensä satuttaneena menee "ei saatana mulla on kaikki hyvin ei jumalauta!!!"-tilaan, kun ei osaa siinä shokissa käsitellä sitä tilannetta. Jokin puolustusmekanismi se on.

      Poista
  18. Kiitos kaikille kommenteista, aika hurjia juttuja on teille sattunut tai olette nähneet. Pistää niin vihaksi kanssaihmisten välinpitämättömyys!!

    VastaaPoista
  19. Itse sain kokea tuota ihmisten välinpitämättömyyttä muutama vuosi takaperin kun jouduin auto-onnettomuuteen poikaystäväni kanssa. Oli pimeää ja liukasta ja auto suistui tieltä 60 km/h puuhun. Minä ja poikaystäväni selvisimme kuin ihmeen kaupalla pelkillä mustelmilla ja shokilla, mutta auto meni aivan ruttuun. Olimme autossa jumissa, emmekä päässeet pois. Huusimme apua ohi ajavilta autoilta, mutta yksikään ei pysähtynyt auttamaan, vaikka he näkivät ja varmasti osa myös kuulivat meidät. Eräskin amisauto hidasti meidän kohdalle, tiiraili ikkunasta ja lopuksi autosta kuului naurua ja sanoja: "vitun dillet". Lopulta saimme soitettua apua puhelimella, mutta meni monta tuntia ennen kuin pääsimme autosta pois, eikä kukaan ohi ajavista autoista tehnyt mitään. Siinä vaiheessa meni usko ihmisiin totaalisesti..

    VastaaPoista
  20. Hulluja kommentteja täällä. Suomalaiset on niin naama umessa joka paikassa.
    Joskus tosin on vaikea tietää, tarviiko ko henkilö apua. Eilen oli poika pysähtynyt mopon kanssa tien sivuun syrjempään. Hidastin, katsoin poikaa silmiin, yritin katsella että tartviiko apua eli annoin tilaisuuden huitoa mua pysähtymään mutta poika vaan katsoi mua , ei huitonut apua ja sytytti tupakan.

    VastaaPoista
  21. Oon ite joutunut joskus mopolla ojaan, autoilijan kiilatessa mut sinne. Löysin itteni ojasta, yli 100kg mopo päällä ja helkutti yksikään auto ei pysähtynyt! Itse autoilija, kuka kiilasi ei myöskään pysähtynyt tms. jatkoi vaan saatanan lujaa matkaa. Tajunnan takasi tullessa sain jotenkin ujutettua itteni pois mopon alta ja todettua, että mikään paikka ei pahemmin sattunut (vielä..) Autoja edelleen meni vaan ohi.
    Yritin sitte siinä saada työnnettyä sitä mopoa pois ojasta, shokkissa ja paniikkikohtauksen partaalla. Loppujen lopuks en saanu mopoa millään työnnettyä ite ojasta. Mun onnekseni tuli kaks mua vuoden/pari vanhempaa poikaa fillareilla ohi ja niiden nähdessä mut niiden ilmeet oli kyl näkemisen arvoset..
    Ensin ne kysy oliko mulla kaikki hyvin ja autto mut pois sieltä ojasta ja istutti mut tienreunaa ja katteli mua huolissaan ja siinä sitte purskahdin itkunauruun ja kerroin mitä oli tapahtunu ja etten saanu millään mopoa pois ojasta ja ettei ketään ollu pysähtyny auttamaan ennen kun ne tuli. He sit työnsi mun mopon ojasta, katteli ettei mopoon ollu tapahtunu enempii vaurioita ja varmisti ettei mulla ollu mitään hätää. Kiitin vuolaasti ja lähdin mopolla kotiin.
    Kotona tajusin et mun ranne on tulessa ja vasen nilkka ei ota painoa yhtään, sekä vasen käsi ruhjeilla.
    Sattumalta pari päivää tapahtuman jälkeen näin nää pojat kaupassa ja ne tuli vielä varmistamaan, että mulla on kaikki hyvin, en kuulemma ollu ihan näyttäny siltä.. hehe.

    VastaaPoista
  22. Ite jäin ala-asteella pyörällä auton alle ja jäin makaamaan ojaan tajuttomana kun autoilija kiihdytti pois paikalta. Onneks oli kaveri mukana joka nappas rekisterinumeron ja kävi kertomassa samassa risteyksessä olevaan lastentarhaan tilanteen ja pyyti soittamaan ambulanssin, koska itse lähti hakemaan miun äidin parin kilometrin päästä. Sinä päivänä oli tutustuminen yläasteelle ja tää kaveri kerto opelle mitä oli tapahtunu eikä ois halunnu lähtee mukaan kun oli vielä semmoset vapinat päällä. Mikä oli opettajan kommentti? No näitä sattuu kyllä sinä nyt mukaan lähdet... Jepjep..

    VastaaPoista
  23. Vuosia sitten käytiin pikkuveljen kanssa isoäidillä kylässä. Ensitöikseen mummo kertoi innoissaan, että alimman kerroksen pariskunnan "jupppoämmä" kieriskelee pihallaan pelkässä auki olevassa takissa, kuulemma ollut pihalla jo monta tuntia. Talven kylmin aika oli just menossa. Kurkattiin parvekkeelta. Siellä se nainen tosiaankin kieri käyännössä alasti lumessa ja parkui. Hetki kateltiin ja koitettiin kuunnella mitä nainen mahtoi itekseen itkeä. Muutaman minuutin jälkeen soitettiin pikkuveljen kanssa hätänumeroon ja nainen vietiin ambulanssilla pois. Myöhemmin saatiin kuulla, että pariskunnan toinen osapuoli oli ilmeisesti lukinnut naisen pihalle muun fyysisen väkivallan harjoittamisen jälkeen.

    Typerintä oli, että meidän isoäiti oli silminnähden pettynyt, kun häneltä vietiin mielenkiintoinen tosielämän realityshow pois. Taisi meille tuhahtaakin asiasta, että mitä te nyt noin menitte tekemään. Huhhuh.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!