HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 8. syyskuuta 2014

tv-ohjelmien tiivistys

Mä olen vähän sellainen kaveri, että en jaksa tuijottaa televisiota tunnista toiseen. Itseasiassa puoli tuntiakin tuottaa tuskaa, joten mä kelailen ohjelmia, hypin tylsien kohtien yli ja jätän alku- ja loppulätinät katsomatta. Katson siis ohjelmista pääpointit, eli keskeltä viisi minuuttia. Tää eteenpäin kelailu ja kohtausten yli hyppiminen on opettanut mulle monen tv-sarjan lähes identtisen kulun ja aionkin jakaa teille huomioni eräistä valikoiduista tv-ohjelmista!

Kuppilat kuntoon.
Gordon saapuu kaksikymmentä vuotta sitten trendijunasta jääneeseen ravintolaan, jonka omistajat ovat joko tyhmiä tai aggressiivisia, yleensä molempia. Gordon tilaa paria ruokalajia, jotka ovat ehdottomasti kamalimman makuisia mitä hän on ikinä maistanut. Ruoka on joko raakaa, ylikypsää, vetistä tai mautonta. Gordon haluaa tavata keittiöhenkilökunnan ja pitää heille pienen palautetuokion: "Mitä vittua teillä liikkuu päässä?! En ole koskaan maistanut mitään yhtä saatanan pahaa risottoa, eikö täällä jumalauta osaa kukaan kokata!? WHAT THE FUCK!?" jonka jälkeen keittiömestari poistuu paikalta ja käskee sammuttaa kamerat. Kylmiöstä löytyy hometta - kukaan ei ole käynyt siellä vuoteen! Gordonin naama punoittaa, kun hän huutaa paikan olevan terveysriski ja omistajan pelkkä pelle. Henkilökunta alkaa nöyränä pestä paikkoja. Sitten - tadaa - yhdessä yössä kyseinen rafla rempataan, kokit koulutetaan tekemään gourmeeta, omistaja joutuu anelemaan asiakkaita avajaisiin ja kaikkia jännittää. Keimit meinaa mennä päin helvettiä, kun avajaisvieraat joutuvat odottamaan ruokia pienen ikuisuuden, mutta lopulta kaikki kääntyy parhainpäin ja kassaan virtaa rahaa.


Hurja remontti.
Perhe pitää pyhäkoulua tai päiväkotia homekämpässään, heillä on itselläänkin viisitoista lasta, puolet jotenkin raajarikkoja ja talo on totta kai pilannut kaikkien terveyden. Mutta ei hätää, Hurja remontti auttaa! Ty Pennington ensin tirauttaa tiiminsä kanssa pari kyyneltä, pyyhältää paikalle kysellen perheen mieltymyksiä (jos satut sanomaan pitäväsi jalkapallosta, saat todennäköisesti makuuhuoneeksesi futisstadionin pienoismallin) ja pamauttaa kämpän paskaksi Kermit-sammakon avustuksella. Aina välillä mässäillään perheen sisäisillä tragedioilla. Perhe lähtee Disney Worldiin ja viikon päästä kun he palaavat kotiin ylienerginen Ty esittelee heille helvetillisen huvilan, jossa kynttilät syttyy silmänmuljautuksella ja king size -tiskikoneessa voi pestä vaikka auton. Kaikki itkevät onnesta (paisti juontaja, joka todennäköisesti vetää jotain piristeitä) ja rakastavat mauttomia teemahuoneitaan.

Olet mitä syöt.
Läski britti mättää ranskalaisia ja olutta, voi huonosti, on vähän ummetusta, sydäririski, korkea kolesteroli ja b-vitamiininpuutos. Kertoja ivailee tämän vatsamakkaroista ja sikamaisista ruokamieltymyksistä ja kameran inhorealistinen kuvakulma paljastaa selluliittipyllyn jokaisen poimun. Luiseva Gillian pamahtaa paikalle tykittäen faktoja pullerolle ja ratsaa jääkaapin - jokainen lokero suorastaan tulvii ranskalaisia, bisseä, pitsaa ja jäätelöä. Pullukalle näytetään viikon sapuskat kerättynä yhdelle pöydälle, pullukka järkyttyy ja tajuaa kuolevansa näillä näppäimillä, jos jatkaa samaa rataa. Vastapainoksi esitellään vihanneksia pursuava kasvispöytä, pullukka esittää pitävänsä niistä, mutta nurisee kotona kuinka vihaa selleriä. Sitten hypitään trampoliinilla, kippistellään smoothiella ja suututetaan Gillian ainakin kerran. Kymmenen-viisitoista kiloa tipahtaa siinä sivussa ja ihminen on energisempi, onnellisempi ja virkeämpi kuin koskaan.

Huutokaupan metsästäjät.
Koko sakki sattumalta saapuu samaan varastohuutokauppaan ja jo kolmessa minuutissa alkaa vittuilu ja kukkoilu - yleensä taisteluasetelma on Dave vastaan henkilö X. Kaupanteko alkaa, Barry maksaa liikaa kopista josta ei hyvällä tahdollakaan löydy mitään arvokasta,  Brandi pyöräyttelee silmiään ja huokailee, Jarrod kehuu itseään, Darrel odottaa jymypottia ja Dave keskittyy olemaan nolo oma itsensä. Joka nyssykästä ja pussukasta löytyy käsittämättömän harvinaisia esineitä, jotka toinen toisensa perään paljastuvat huonoiksi kopioiksi. Lopulta joku porukasta  tienaa  pari tonnia jollain vanhalla julisteella tai kivikokoelmalla. Lopputekstien valuessa Barry rikkoo jotain tai satuttaa itsensä.




16 kommenttia:

  1. Ihan mahtava, tee lisää näitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jatko-osa olis tarkoitus tehdä, eli ei muuta kuin ehdottelemaan mieleisiä sarjoja! Miten olis Putous, BB, Sinkkuelämää, Supernanny...?

      Poista
  2. Hyvä, nyt ei tarvitse taas vähään aikaan katsoa telkkaria... :D

    VastaaPoista
  3. Kätevää, nythän mun ei tarvitse katsoa telkkaria seuraavaan(kaan) 10 vuoteen kun sä niin kivasti tiivistit mulle että mitä siellä tapahtuu :D

    VastaaPoista
  4. Haha toi gillian.. Just noin se menee! Ei mitään vaihtelua jaksojen välillä, sama kaava toistuu aina. Naurettavan paska ohjelma, ei oo tullu katsottua aikoihin... Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....ja silti se on mun melkein lempiohjelma :'D

      Poista
  5. myös tossa huutokauppojen metsästäjissä, aina ne ostajat sattuu olemaan asiantuntijoita niissä asioissa mitä sieltä löytyykään! "joo kyllä tästä ruosteisesta kiposta saa 500 dollaria" tottakai! me uskotaan kaikki ;) muutenkin tuntuu että kaikki ohjelmat on niin kamalaa feikkausta, että hermo menee jo ekan minuutin kohdalla :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. plus että aina ne löytää jonkun keräilyharvinaisuuden joita on maailmassa muutama hassu kipale JA SILTI sun ystäväpiiriin kuuluu kyseisiin esineisiin perehtynyt asiantuntija! "oh my god löysin vuoden 1897 pistoolikotelon pidikkeen, mun frendi sattumalta tutkii näitä ja sillä on liike kilsan päässä!"

      Poista
  6. Voisin kosia sua tän postauksen takia, mahtavaa settiä! :D

    VastaaPoista
  7. LISÄÄ NÄITÄ! :D samaistuin joka sanaan!

    VastaaPoista
  8. Ainakin sen teinipomon (vai mikä sen nimi on.. no anyway se ohjelma, missä teini saa kuukaudeksi perheensä rahat käyttöönsä) voisi lisätä listaan, lisäksi keitaasta, vain elämäästä ja suomen kauneimmasta kodista saattaisi löytyä jotain sanottavaa :D

    VastaaPoista
  9. BB, neljät häät, kaksi julkkista ja häät, teiniäidit, toisenlaiset äidit

    Siinä ois sarjoja, joista haluis jatkoa tälle. Tää oli niin paras :D

    VastaaPoista
  10. Nii ja tietysti rekkakuskit jäällä ! :D

    VastaaPoista
  11. Hahaa :D Kuppiloihin se lisäys että aina jossain vaiheessa Gordon "luovuttaa täysin" eikä "jaksa tätä touhua" mutta antaa kuitenkin vielä mahdollisuuden. No, jokatapauksessa kuuma on tuo Gordoni.

    VastaaPoista
  12. Hurja remontti: Perheen poika mainitsee, että on kerran nähnyt kuvan merestä ja piti siitä. Niinpä pojan huone maalataan meriaiheiseksi, matto on valmistettu merilevästä, sänky on vanha laivan hylky, lelulaatikkona on aarrearkku, yhdellä seinällä on seinän kokoinen akvaario ja keskellä lattiaa on reikä, joka on täytetty vedellä, jotta poika voi vaikka käydä uimassa siinä!

    VastaaPoista
  13. Täyttä kultaa! :D

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!