HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 31. lokakuuta 2014

kuinka selvitä miehen kanssa?

Mä ole huomannut, että naisilla on joskus suuria ongelmia ymmärtää sen kaksilahkeisen logiikkaa ja ajatuksenkulkua. Parisuhdeihmisenä ja muutenkin miesten kanssa aikaa viettäneenä ajattelin antaa teille likat pari tipsiä.

1. Mies ei todellakaan huomaa, jos sä olet leikkauttanut hiusten latvoista sentin kaksi tai pudottanut saman verran kiloja. Vaikka olisi lähtenyt viisi, se kotikeijo tuskin ymmärtää. Ja ei, mies ei huomaa sun uutta paitaa, joka on samanlainen kuin kaikki muutkin sun paidat. ("EI TÄÄ OO SAMANLAINEN, TÄÄ ON SAMMALEENVIHREÄ JA NE TOISET KHAKINVIHREITÄ!"). Mies ei myöskään hoksaa, mikäli sä olet vaihtanut huulipunan sävyä aurinkopersikasta nudeluumuun tai laittanut sohvatyyynyt eri järjestykseen. Mies ymmärtää isompia kokonaisuuksia, esim. jos sohva on tulessa tai pleikkari on mystisesti kadonnut. Ymmärrä nainen tämä, niin loppuelämäsi tulee olemaan paljon helpompi.

2. Monilla naisilla on epärealistisia odotuksia kumppaninsa tai deittinsä tyylitajusta. "Kyllä se siitä vielä miehistyy ja ostaa kauluspaidan". Joo, maksimissaan isoäitinsä hautajaisiin. Jos mies on pukeutunut koko elämänsä kollareihin ja öljyisiin huppareihin, mies ei yhdessä yössä muutu tyyliniekaksi. Tuskin ikinä. Eikä ainakaan sun motkotuksesi avulla, Saattaapi olla, että kun tukit turpasi, mies saapastelee joku kaunis päivä kotiin yllään siisti neule tai bleiseri.

3. Suurin osa miehistä kuvittelee naisen ymmärtävän tai haluavan ymmärtää "miesten hommien" päälle - mutta heidän ei toki tarvitse ymmärtää saatikka osata näitä "naisten hommia". Kyllähän nyt jokaisen naisen kuuluu osata vaihtaa autoon renkaat silmät kiinni ja työkaluina ainoastaan kolme tulitikkua, mutta miehen ei tarvitse osata taitella lakanoita tai vispata kermaa oikeaoppisesti - edes teoriatasolla. Tästä ongelmasta pääsee eroon joko tekemällä täydellisen työnjaon miesten ja naisten töiden suhteen TAI sekoittamalla pakan totaalisesti.

4. Älä tyrmää heti miehen kuolleena syntynyttä ideaa tonnin kauko-ohjattavasta helikopterista tai mönkijän ostamisesta kerrostalokaksioon. Loukkaantunut mies on kaksikymmentä kertaa pahempi kuin loukkaantunut nainen, joten hymyile vain kohteliaasti ja vaihda puheenaihetta. Mikäli puhe pitäytyy edelleen olohuoneen mönkijäsafarissa tai elefantin ostamisessa, jatka hymyilyä ja sano että puhutaan tästä sitten joskus toiste, Mutta älä vain sano, että idea on täydellisen vajaa, koska sitten saat kuulla pikakelauksella kaikki typerät ideasi: "NIIN, KUKAS TÄNNE OLI OSTAMASSA SEITSEMÄN TONNIN MARMORIPATSASTA JA KOLMEN TONNIN SANDAALEJA JA KUKAS KEKSI MAALATA VAALEANPUNAISELLA AUTOTALLIN SEINÄT, KUKA!?".

Näillä vinkeillä pääsee aika pitkälle misten kanssa.



torstai 30. lokakuuta 2014

poistuisitko mun elämästäni

Koko ajan touhotetaan siitä, kuinka ihmisten tulisi hankkia lisää ystäviä, kontakteja, seuraa ja monia muita erilaisia ihmissuhteita. Pitäisi olla jos jonkinlaisia frendejä, rakastajia, kumppaneita, kaveripoikia, ystävättäriä, sieluntovereita, kännikavereita, puolituttuja ja kaikenlaista sakkia ympärillä. Ihmisen tulisi olla koko ajan valmiina tutustumaan ja kartuttamaan ystäväpiiriään. Facebookin kaverilistat pullistelee liitoksistaan ja WhatsApp vinkuu taukoamatta. Kivaa?

Mutta entäpäs jos ei vaan jaksa? Jos ei huvita olla supersosiaalinen ja aina tavoitettavissa? Itse ainakaan en tarvitse elämääni epämääräisiä puolituttuja tai jotain helvetin viestittelykavereita. Mä en käsitä, miten jotkut jaksaa jakaa asioitaan kymmenien ihmisten kanssa tulematta hulluksi - tai tekemättä niitä kavereita mielipuoliksi. Mulla ainakin sekoisi kuuppa ihan kummassakin roolissa. Siksi mun mielestä välillä voitaisiin puhua kaveripiirin kutistamisesta ja turhien ihmissuhteiden katkaisemisesta  sen sijaan, että koko ajan hankitaan lisää ja lisää ääliöitä nilkkaan roikkumaan.

Ihmiset osaavat vaivatta kertoa millaisia tuttavuuksia he elämäänsä haluavat - hauskoja, rehellisiä, rempseitä, empaattisia, spontaaneja... Nettikin on tehnyt äärettömän helpoksi löytää haluamiansa piirteitä omaavia ihmisiä ystäviksi ja kavereiksi - parilla klikkauksella olet löytänyt joukon ihmisiä, jotka jakavat kanssasi saman aatteen, harrastuksen, ammatin tai elämäntilanteen. Halusit sitten toveriksi postimerkkejä keräilevän vegetaristin tai tankotanssia harrastavan rekkakuskin, se mitä todennäköisemmin onnistuu. Mutta osaavatko ihmiset kertoa minkälaisia ihmisiä he EIVÄT elämiinsä halua?

Itse osaan vaivatta luetella ihmisiä, joita en ystäväpiiriini halua tai joista mielelläni hankkiutuisin eroon:
  • Ihmiset, jotka ottavat yhteyttä vain kun itsellä on ongelmia tai muuten vain tarvetta vinkua jostain (jotka sitten katoavat kuin kusi lumeen parempien aikojen koittaessa) saavat lähteä ihan ensimmäisten joukossa. Jos joku on niin vajaa että kuvittelee ystävyyden olevan sitä, että maristaan vain sitä omaa elämäntuskaa ja käännetään selkä sitten kun kaikki onkin taas ihan jees, niin ei muuta ku morjes ja mukavaa loppuelämää.
  • Ihmiset, jotka haluavat olla vain kännikavereita. Tätä porukkaa mä en ole koskaan tajunnut. Miksi helvetissä sä hankit elämääsi ihmisiä, joita sä et kestä selvinpäin!? Ihan pikkuisen hämärää touhua. Vai onko jotkut ihmiset yksinkertaisesti parhaimmillaan nakit silmillä? Vähän vaikea uskoa, mutta se toisaalta olisi ainoa looginen ratkaisu. 
  • Ihmiset, joiden pääpuheenaihe on muiden arvostelu ja haukkuminen. Onhan se ihan ilmiselvää, että jos joku ihminen taukoamatta lätisee paskaa muista sinulle, niin sinusta se lätisee muille. Yleensä tällaiset ihmiset ovat myös niitä, jotka eivät sitten kestä minkäänlaista kuittia itsestään. Mun henkilökohtainen mielipide on, että sellainen muita kyrpä otsassa mulkoileva juorulortto ei oikein kuulosta parhaalta ystäväainekselta.
  • Ihmiset, jotka eivät osaa vakavoitua. Vauhtia riittää ja läppä lentää, mutta tosipaikan tullen ollaan ihan pissat housussa ja kadotaan paikalta. TAI heitetään jotain mautonta kommenttia, kun ei aivokapasiteetti riitä olemaan asiallinen. Ai jumalauta tällaiset ihmiset aiheuttaa pieniä verenkiertohäiriöitä mun päässäni.
Ja ennen kuin joku kokee mielipahaa ruudun toisella puolella ("SIIS TOSI TÖRKEÄÄ KIRJOITTAA RAKKAIDEN YSTÄVIEN JULMASTA HYLKÄÄMISESTÄ!!!!!") niin huomauttaisin, että erilaisista ihmissuhteista eroon pääseminen ei tarkoita toisen loukkaamista, vaan asiat toki voi hoitaa asiallisesti ja jopa huomaamattomasti. Pelkästään etäisyyden ottaminen voi viilentää useammankin turhan ystävyyssuhteen.

MOIMOI!

Onko sulla ystävä tai tuttava, josta haluaisit kuumeisesti eroon? Tai oletko onnistunut katkaisemaan epämieluisan ihmissuhteen? Tai millaista ihmistä et missään nimessä elämääsi haluaisi? Kerro kokemuksesi, odotan mielenkiinnolla!


maanantai 27. lokakuuta 2014

(esi)merkillistä nuorisoa

Joskus kirjoittelin postauksen vanhuksista, seniorikansalaisista ja siitä, kuinka vanhat ihmiset koetaan nyky-yhteiskunnassa lähinnä taakkana. Mikä on mun mielestä aivan käsittämätöntä, koska he ovat oman osansa tehneet tämänkin yhteiskunnan eteen ja edelleenkin rikastuttavat maailmaa omilla persoonillaan. Mä en siedä tätä vallitsevaa ajatusmaailmaa hektisessä tehokkuusyhteiskunnassamme, että vanha ja raihnainen eläkeläinen ei ole enää ihminen, vaan taakka yhteiskunnalle ja omaisilleen. Kun työt on tehty niin ei muuta ku mummoparka unholaan, eihän sillä enää mitään tehdä. Yhh, ajatuskin kuvottaa.

Mutta kyllähän nuorisokin saa niskaansa aika paljon kuraa. Jokainen alle kaksvitonen on narkkari tai ainakin juoppo, työtön, laiska pleikkariurpo, jolla ei ole käytöstapoja, koulutusta tai edes kiinnostusta tehdä asioiden eteen mitään. Nuoret ne vaan roskaa, kiroilee, löhöilee, kasvattaa persettään muttei aivojaan ja hengailevat sossunluukulla kaljarahan toivossa. No, ikävä kyllä sellaisiakin sankareita keskuudestamme löytyy, mutta kyllä, pääasiassa nykynuoret ovat hyvinkin fiksuja ja oma-aloitteisia ihmisiä.

On surkuhupaisaa, kuinka aina paskaa niskaansa saavat joko laiskat nuoret tai tökeröt vanhukset. Eli ihmiset, jotka eivät ole vielä yhteiskunnan täysipainoisia jäseniä ja ne, jotka ovat jo pikkuhiljaa jättämässä aktiivisen elämän vaikuttajana ja maksajana taakseen. Unohdetaan, nuorissa se tulevaisuus kytee ja HE ovat niitä, jotka tätä maatakin vievät eteenpäin. Jos asenne on se, että kaikki ovat joka tapauksessa laiskoja älykääpiöitä, on turha odottaa edes mitään muuta.

Miten kukaan voi kehittyä ja saada järkeä päähän, jos kukaan ei anna  niitä lähtökohtia. Ei auta, että on kiva koti ja hauska opettaja, vaan se vaatii muiltakin ihmisiltä oman panoksensa. Omalla käytöksellä näytetään sitä kuuluisaa esimerkkiä, jonka mukaan lapset ja nuoret lähtevät toimimaan. Jos heti sanotaan, että onpas saatanan laiskaa sakkia, niin mitäpä muuta voit edes olettaa? Jumalauta sitä saa mitä tilaa!

Ja keski-ikäiset, jotka ovat aktiivisempia maksajia, äänestäjiä, vaikuttajia ja toimijoita, heistä ei sanota mitään, vaikka heissä ne suurimman luokan v-päät elää. Mä voin sanoa, että tunnen aivan varmasti enemmän mulkvisteja keski-ikäisiä, kuin nuoria tai vanhuksia. Silti nämä edeltämainitut ikäryhmät saavat sen suurimman paskavyöryn niskaansa. Pääasiassa kiireiset pukumiehet, töykeät perheenäidit, naama norsunvaginalla tuhahtelevat tädit ja omahyväiset sedät ovat niitä urpoja, jotka ohittelevat jonoissa, eivät päästä suojatien yli, eivät vastaa tervehdykseen, istuvat kauppojen kassoilla ja motkottavat miten kaikki ovat niin laiskoja ja epäystävällisiä. Eivät lapset, nuoret tai vanhukset. Toki poikkeuksia löytyy jokaiseen suuntaan, mutta kyllä se pääasiassa rullailee näin.

Mä en muista yhtäkään kertaa elämässäni, että asiakaspalvelutehtävissä ollut nuori henkilö olisi käyttäytynyt mua kohtaan epäasiallisesti; päinvastoin mua on teititelty, toivotettu hyvää päivänjatkoa ja hymyilty aurinkoisesti. Suojatien yli päästävät aina iloiset mopopojat ja -tytöt, eivät ne kiireiset Mesemiehet ja -naiset. Työelämässäkin mä olen törmännyt pääasiassa iloisiin ja aktiivisiin nuoriin opiskelijoihin. Mistä tämä kaikki paska nuorten niskaan sataa? Sen ajan jonka käyttää nuorten haukkumiseen voisi käyttää lasten ja nuorten opastamiseen ja hyvän esimerkin näyttämiseen; veikkaan että tulokset olisivat jokusen asteen parempia.

Kannustankin kaikkia teitä lukijoita osallistumaan näihin "talkoisiin" antamalla oman panoksenne näyttämällä fiksua esimerkkiä ja käyttäytymällä niin kuin toivoisitte itseänne kohtaan käyttäydyttävän - niin leikkikentän laidalla kuin kassajonossa ja kotonakin. Mukavaa maanantaita ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

kun fitnessvillitys lähti lapasesta

Facebookissa on parisen päivää kiertänyt fitnessurheilija Ulla-Riitta Koskisen postaus fitnessurheilun luomasta prinsessailluusiosta ja kisakunnon fanaattisesta ihailusta,  ja mä olen suoraan sanottuna vähän tyrmistynyt. Ei, mä en ole tyrmistynyt siitä, että kirjoittaja hyvinkin suorapuheisesti tuo ilmi lajin nurjan puolen (päinvastoin - Ulla-Riitalle lämpimät terkut ja kymmenen pistettä rohkeasta kirjoituksesta, hienoa että joku ravistelee tätä fitnessmanian pauloissa olevaa kansaa!), vaan mä olen hämmästynyt postaukseen kirjoitetuista kommenteista: "Hyvä kirjoitus!!! Ihanaa että joku sanoo suoraan!!!". Siis tarvitseeko jonkun tosiaan erikseen sanoa, että oranssinruskean 40-kiloisten silikonitissisten harjanvarsien ihailu on pikkuriikkisen sekopäistä touhua?

Ei unohdeta sitä faktaa, että jos tavallinen pulliainen kyseenalaistaa tämän kauneusihanteen kyse on silkasta kateudesta, mutta kun sen taas tuokin ilmi alan harrastaja, niin tilanne onkin aivan eri. Jotenkin huvittavaa ja toisaalta taas vähän surullista, että kyseinen postaus sai niin mahtipontisen vastaanoton. Veikkaan, että puhtaalla maalaisjärjellä ja suhteellisuudentajulla varustetut ihmiset tuskin saivat mitään suurta ahaa-elämystä postausta lukiessaan. Toisaalta veikkaan myös, että maalaisjärki ei taida olla tällä hetkellä in.

Kuvittelevatko nuoret naiset oikeasti, että itsensä näännyttäminen dieetillä afrikkalaisen lapsen kokoiseksi (jos silikonia ja pyöreäksi kyykättyä persettä ei lasketa) on ihan normaalia ja terveyden kannalta tavoiteltavaa? Että se on jotain urheilua? Joo, todellista urheilua näyttää solariumiin nukahtaneelta ja nälkäkuoleman partaalla olevalta Barbielta, jonka sydänkäyrä vetää samanlaista siksakkia, kuin juopunut ankka.

Muistan kun itse vuosi pari takaperin kyseenalaistin fitnessurheilun myötä tullutta kauneusihannetta ja mulle sanottiin kauhistellen "siis toihan on just hyvä ku ihmiset haluu olla vahvoja ja lihaksikkaita, siis toihan on just tosi terve ihanne". Hei kamoon, onko ihminen voimakas, vahva ja kaikin puolin huippukunnossa, jos rasvaprosentti liitelee nollan lähellä ja luut törröttää oranssin nahkan läpi? Onko se normaalia?

Musta tuntuu, että tää villitys on riistäytymässä käsistä - eikä mistään isoista ja lihaksikkaista käsistä. Toi nyt vaan on sellainen laji, että siinä pärjää vaan harvat ja uskon, että suurimmalle osalle se ei sovi ollenkaan. Pitää olla kunnossa niin nuppi kuin pumppukin, että kykenee käymään läpi koko shown. Mä itse varmaan kuolisin dieetin toisena päivänä joko sydänkohtaukseen tai hyppäisin nälissäni sillalta. Ja silti niin moni trikooprinsessa kuvittelee, että hei, toi vois olla NIIN mun juttu! Vähä ihanaa näyttää kimaltavalta ruumiilta.

Oikeastaan kehonrakennuksesta ja fitnessurheilusta alalajeineen ja -luokkineen on tullut huono vitsi tämän teinityttöjen hysterian takia. Tytöiltä tuntuu unohtuvan, että isoilla lavoilla ei menesty, jos näyttää aurinkopuuteroidulta luurangolta.  Mutta silti jostain kumman syystä tää riutunut pissis glitterbikineissä -staili on nyt se kova sana nuorten naisten ja teinityttöjen keskuudessa.

Silti kukaan ei ole vielä saanut perusteltua mulle miksi se näyttää hyvältä niin monien mielestä.

perjantai 10. lokakuuta 2014

nettirakkauksia

Mä olen jäänyt pahasti koukkuun MTV:llä pyörivään Catfish-sarjaan (taitaa se pyöriä myös jollain peruskanavalla tällä hetkellä?). Niille jotka eivät ole kyseistä sarjaa katsoneet, tiivistän pointin: joka jaksossa käsitellään henkilöä X joka on netissä rakastunut henkilöön Y. Henkilö X ei ole satavarma Y:n henkilöllisyydestä ja hän haluaa selvittää kuka oikeasti ruudun toisella puolella istuu. Sarjan pääheput Nev ja Max kuvaustiiminsä kera selvittävät sitten googlettelemalla Y:n henkilöllisyyden ja järkkäävät tapaamisen X:lle ja Y:lle ja lähes poikkeuksetta paljastuu jokin hurja salaisuus.

Esimerkiksi Pertsapaavo rakastuu Ullamaijaan, mutta Ullamaija keksii hyviä syitä ("minulla on syöpä", "tietokoneeni ei toimi", "olen kiireinen alusvaatemalli") mikseivät he voi tavata tai videochattailla. Ullamaija on tietenkin menestyvä ja seksikäs kansikuvatyttö, sekä saatanan rikas. Pertsapaavo laittaa meilin Neville ja Maxille, he saapuvat ja ratkaisevat, että Ullamaija ei ole Ullamaija, vaan kolmesataakiloinen mies nimeltään Tauno.

Kyseinen ohjelma on saanut mut miettimään ihmisen älykkyyttä ja toisaalta taas sitä, miten helposti ihmiset latelevat rakkaudentunnustuksia uppo-oudoille ihmisille. Hei kamoon, jos sä olet ihan tavallinen tyllerö ja teinityttöjen keskustelupalstalla tapaat tähtiartisti-kehonrakentaja-malli-miljardöörin, joka lähettelee ilmiselvästi Googlen kuvahausta repäistyjä kuvia "itsestään" samalla, kun pummii sulta rahaa, niin luulisi jossain hälytyskellojen soivan!

Mä ymmärrän että netti on nykypäivää ja että se on merkittävä osa parinmuodostuksessa ja ihmissuhteiden ylläpidossa. Ei siinä ole mitään kummallista, jos löytää rakkauden Facebookista tai treffipalstalta. Mutta jos sä "rakastat" vuosia (!) jotain nimimerkki SexyTigerMania ja hänen päin persettä rakenneltua feikkiprofiiliaan, niin olisiko aika joskus käydä ulkona? Tai edes vaihtaa sivustoa? Jos sille elämän suurelle rakkaudelle siellä ruudun toisella puolella tulee aina työkeikka Hollywoodiin tai vaarallinen kasvain siinä vaiheessa kun otetaan tapaaminen tai skypettäminen puheeksi, luulisi typerämmänkin ihmisen käyttävän puhdasta järkeään.

Mä en oikeasti osaa sanoa kumpi on urpompi: se joka uskoo kaiken lätinän hienoista autoista ja kasvaimista, vai se, joka feikkiprofiilinsa varjolla kusee silmään hyväuskoisia pönttöjä. Jos joku nettituttavuus hehkuttaisi rakkauttaan muhun, mutta ei olisi valmis ottamaan yhtä normaalia valokuvaa tai iskemään webkameraansa päälle, niin mä en ihan hirveän kauaa langoilla roikkuisi.

Onhan netti mahtava asia sosiaalisen kanssakäymisen suhteen. Netissä voi tutustua ja netissä voi ylläpitää ihmissuhdetta. Nettimaailma mahdollistaa asioita, jotka ennen ovat olleet mahdottomia tai ainakin valtavan vaikeita. Mutta yleensä jossain välissä kuitenkin tavataan ihan kasvokkain. Miten helvetissä kukaan voi palavasti rakastua pelkkiin tekstiviesteihin ja sähköposteihin? Miten kukaan jaksaa vuositolkulla saada ja lähetellä imeliä "oot mun kaikkeni<3"-viestejä normaalin kanssakäymisen sijaan?

Ja kamoon, kuka tahansa pystyy luomaan kirjoitustyyliä vaihtamalla useita erilaisia persoonia, eivätkä ne välttämättä ole millään tavalla kytköksissä siihen ihmiseen sen kummemmin. Esimerkiksi tapa miten mä kirjoitan nytkin tätä paskanlätinää, ei ole todellakaan samanlainen kirjoitustyyli, kuin ystävilleni, äidilleni tai vaikkapa työkavereilleni. Toisille kirjoitan äärimmäisen asiallisesti, toisille taas huolettoman rempseästi. Järjenkäyttö on sallittua, vaikka tekisikin mieli rakastua tulisesti johonkin nettigigoloon!

torstai 9. lokakuuta 2014

pieniä paheita

Kaikilla meistä on varmasti pahoja tapoja, sellaisia pieniä paheita, joista on hankalaa päästä eroon. Niistä on erityisen hankala päästä eroon varsinkin silloin, kun ei edes yritä. Oma paheskaalani on laajaa mallia, eikä näillä näkymin ole kutistumassa.

Ykköspaheeni on varmaan tämä järkyttävä sokeririippuvuus ja sen myötä muodostunut makean napostelu. On aivan virhe ostaa kaappiin jotain "vierasvarakeksejä", koska seuraavana päivänä allekirjoittanut on vetänyt ne naamaansa sillai puolihuomaamattomasti. Petja teki pari päivää sitten maksimaalisen virheen ostamalla suklaalevyn keittiön kaappiin. Hmm, onkos sitä enää? Ja saikos Petja itse palaakaan? Täytyis ehkä vieroittaa itsensä, mutta....

Toinen paha tapani on se, kun mulla ei pysy millään korkki kiinni. Siis ihan konkreettisesti, tää ei ollut mikään viittaus viinalla läträämiseen. Yhdessäkään meikkivoidetuubissa, hammastahnassa, rasvapurkissa tai missään muussakaan vastaavassa esineessä ei ole korkkia tai kantta sen jälkeen, kun olen sen käteeni saanut. Mä en tajua mihin mä ne taion! Ne meinaan katoaa jäljettömiin heti sen jälkeen, kun mä olen ollut niihin kosketuksissa.

Kolmas on mun närppiminen. Jos lautasella on pulla tai vaikka piirakkaa valmiina slaisseina, en kykene ottamaan sitä niin kuin normaalit ihmiset, vaan murennan siitä itselleni palan. Keksit, leivät ja kaikki muut mä halkaisen jättäen jälkeeni valtavan sotkun ja äärimmäisen epämääräisen palan ja kilon murusia. Juhlissa mä skarppaan enkä ryhdy raatelemaan ja närppimään kahvipöydän leivonnaisia, mutta kotona sitten kaikki onkin puolikkaita palasia ja epämääräisiä känttyjä. Ja ei, en edes käytä veistä, vaan käsin repäisen mieleiseni palan maksimoiden sotkun.

Neljäntenä on kaappien epäjärjestyksen ylläpito. Mä en edes yritä pitää kaappeja siistissä ja asiallisessa kunnossa, vaan heittelen tavaroita komeroihin ja kaappeihin ja työnnän pikapikaa oven kiinni ennen kuin valtava tavaramassa romahtaa niskaan. Mun vaatekaappi näyttää sotatantereelta, samoin keittiön kaapit. Morjes miten helvetillinen sotku voi pienessä kaapissa olla! Samalla hyllyllä voi olla peitevärit, joulukoristeita, pöytäliinoja, pussi sipuleita, sukka, silitysrauta, kynttilöitä ja pari kirjaa. Mutta plussaa on, että epäjärjestyksestä huolimatta mä pääsääntöisesti aina tiedän missä mikäkin on!

Viides paheeni on hukkaaminen. Kaikki häviää. Huvittavinta on, että mä en ole ikinä hukannut lompakkoa tai puhelinta, jotka on varmaan ne yleisimmät tavarat, mitä ihmiset hukkaa. Ja huomionarvoinen asia on myös se, että mitään en hukkaa kodin ulkopuolelle. Kaikki katoaa akselille makkari-eteinen-olohuone-keittiö. Avaimet, työvuorolistat, pankkitunnukset, kalenteri, salikortti, puuteri, sauvasekoitin (...kyllä...) ja hiuspinnit katoavat noin sata kertaa viikossa - osa lopullisesti, osa löytyy etsintäoperaation jälkeen. Kihlasormus teki myös vuosi sitten katoamistempun tässä osoitteessa, mutta erona edeltämainittaviin on se, että sitä ei ole sen koomin näkynyt...

Surullista on, että mulla olisi vielä noin sata muutakin kivaa pientä pahetta, josta voisin jaaritella loputtomiin. Kun samassa ihmisessä yhdistyy huolimattomuus ja laiskuus, pahelista on jokseenkin pitkä.... Mutta jotta mä en olisi yksin pahojen tapojeni kanssa, annan suunvuoron teille: mikä on sun ykköspaheesi?

Sijaitsee tällä hetkellä jemma-nimisessä kätköpaikassa....