HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

nettirakkauksia

Mä olen jäänyt pahasti koukkuun MTV:llä pyörivään Catfish-sarjaan (taitaa se pyöriä myös jollain peruskanavalla tällä hetkellä?). Niille jotka eivät ole kyseistä sarjaa katsoneet, tiivistän pointin: joka jaksossa käsitellään henkilöä X joka on netissä rakastunut henkilöön Y. Henkilö X ei ole satavarma Y:n henkilöllisyydestä ja hän haluaa selvittää kuka oikeasti ruudun toisella puolella istuu. Sarjan pääheput Nev ja Max kuvaustiiminsä kera selvittävät sitten googlettelemalla Y:n henkilöllisyyden ja järkkäävät tapaamisen X:lle ja Y:lle ja lähes poikkeuksetta paljastuu jokin hurja salaisuus.

Esimerkiksi Pertsapaavo rakastuu Ullamaijaan, mutta Ullamaija keksii hyviä syitä ("minulla on syöpä", "tietokoneeni ei toimi", "olen kiireinen alusvaatemalli") mikseivät he voi tavata tai videochattailla. Ullamaija on tietenkin menestyvä ja seksikäs kansikuvatyttö, sekä saatanan rikas. Pertsapaavo laittaa meilin Neville ja Maxille, he saapuvat ja ratkaisevat, että Ullamaija ei ole Ullamaija, vaan kolmesataakiloinen mies nimeltään Tauno.

Kyseinen ohjelma on saanut mut miettimään ihmisen älykkyyttä ja toisaalta taas sitä, miten helposti ihmiset latelevat rakkaudentunnustuksia uppo-oudoille ihmisille. Hei kamoon, jos sä olet ihan tavallinen tyllerö ja teinityttöjen keskustelupalstalla tapaat tähtiartisti-kehonrakentaja-malli-miljardöörin, joka lähettelee ilmiselvästi Googlen kuvahausta repäistyjä kuvia "itsestään" samalla, kun pummii sulta rahaa, niin luulisi jossain hälytyskellojen soivan!

Mä ymmärrän että netti on nykypäivää ja että se on merkittävä osa parinmuodostuksessa ja ihmissuhteiden ylläpidossa. Ei siinä ole mitään kummallista, jos löytää rakkauden Facebookista tai treffipalstalta. Mutta jos sä "rakastat" vuosia (!) jotain nimimerkki SexyTigerMania ja hänen päin persettä rakenneltua feikkiprofiiliaan, niin olisiko aika joskus käydä ulkona? Tai edes vaihtaa sivustoa? Jos sille elämän suurelle rakkaudelle siellä ruudun toisella puolella tulee aina työkeikka Hollywoodiin tai vaarallinen kasvain siinä vaiheessa kun otetaan tapaaminen tai skypettäminen puheeksi, luulisi typerämmänkin ihmisen käyttävän puhdasta järkeään.

Mä en oikeasti osaa sanoa kumpi on urpompi: se joka uskoo kaiken lätinän hienoista autoista ja kasvaimista, vai se, joka feikkiprofiilinsa varjolla kusee silmään hyväuskoisia pönttöjä. Jos joku nettituttavuus hehkuttaisi rakkauttaan muhun, mutta ei olisi valmis ottamaan yhtä normaalia valokuvaa tai iskemään webkameraansa päälle, niin mä en ihan hirveän kauaa langoilla roikkuisi.

Onhan netti mahtava asia sosiaalisen kanssakäymisen suhteen. Netissä voi tutustua ja netissä voi ylläpitää ihmissuhdetta. Nettimaailma mahdollistaa asioita, jotka ennen ovat olleet mahdottomia tai ainakin valtavan vaikeita. Mutta yleensä jossain välissä kuitenkin tavataan ihan kasvokkain. Miten helvetissä kukaan voi palavasti rakastua pelkkiin tekstiviesteihin ja sähköposteihin? Miten kukaan jaksaa vuositolkulla saada ja lähetellä imeliä "oot mun kaikkeni<3"-viestejä normaalin kanssakäymisen sijaan?

Ja kamoon, kuka tahansa pystyy luomaan kirjoitustyyliä vaihtamalla useita erilaisia persoonia, eivätkä ne välttämättä ole millään tavalla kytköksissä siihen ihmiseen sen kummemmin. Esimerkiksi tapa miten mä kirjoitan nytkin tätä paskanlätinää, ei ole todellakaan samanlainen kirjoitustyyli, kuin ystävilleni, äidilleni tai vaikkapa työkavereilleni. Toisille kirjoitan äärimmäisen asiallisesti, toisille taas huolettoman rempseästi. Järjenkäyttö on sallittua, vaikka tekisikin mieli rakastua tulisesti johonkin nettigigoloon!

11 kommenttia:

  1. Piti sitten heittäytyä anonyymiksi, ettei tule potentiaalista kakkaa niskaan, vaikka en mä tällaista häpeäkään. Mulla oli tylsää jokunen vuosi sitten ja vähän sukupuolen kanssa miettimistä, niin esitin sitten sujuvasti vuoden internetissä miestä. Meni läpi niin että hujahti. Varsinkin kun hengasi naisvaltaisissa paikoissa, juttuseuraa riitti jatkuvasti ja olin pelkästään sukupuolensa takia kiinnostavampi ihminen, vaikka muuten kaikki attribuuttini ja tekemiseni ja elämäntilanteeni olivat samat. Puheenvuoroni ei nyt silleen liity aiheeseen, koska en harrastanut kenenkään pokailuja, mutta sen sijaan mua kyllä kierrettiin ihan häpeämättä. :D Olkapäänä tuli kans toimittua enemmän kuin oli suotavaa.

    VastaaPoista
  2. Ihmisestä yritetään nykypäivänä tehdä tyhmää ja laiskaa nettihillujaa. Kun jokapaikkaan tungetaan robotteja korvaamaan ihmistä, niin kohta meillä ei varmaan oo muuta tekemistä, kuin rakastua sähköpostiviesteihin ja feikkeihin kuviin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta varmaan lapsetkin tehdään netissä :D lähetetään spermaa pikalähetyksellä tuhannen kilsan päähän muijalle. Toisaalta taas pääsee vähemmällä jos vaan keksii mielikuvituslapsen ja hankkii kuvahausta mieluisen vauvakuvan :Dd

      Poista
  3. ne on jenkkejä. siitä se typeryys johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti vaan noi suomitoopetkin lähettelee rahaa kaikenmaailman angolaan ja mosambikiin " helou ollakko sinä minu uusi aviomies saat miljoona euro jos lähetät lentolippu kaksitonni " - meilien perusteella :D

      Poista
    2. Tuli mieleen se yks blogi jossa joku kertoi kuvitteellista tarinaa itsestänsä jonkun perheellisen miehen salarakkaana vaikka kuinka kauan ja se meni suureen osaan ihan täydestä. Lopuks se paljasti et kaikki on vaan keksittyä tarinaa eikä mitään kolmiodraamaa ollutkaan. Joku candy vai karkki vai mikä se olikaan 😄

      Poista
  4. http://salatturakkaus.blogspot.fi/?m=1 täähän se olikin! Vähä kiersi ehkä aihetta :D

    VastaaPoista
  5. Ite oon aika ahkerasti käyttäny nettideittipalveluita ja aika alussa pystyy jo huomaamaan jos toinen on feikki. Esim jos deittisivun kuvassa ja mesekuvassa oli 2 eri jäbää :D mietin vaan sarjaa kattoessani et kuinka sinisilmäsiä ne on.

    VastaaPoista
  6. Luin tämän postauksen vasta nyt ja pakkohan tätä on kommentoida kun on ns. "omakohtaista kokemusta", joskin positiivista. Tuleva aviomieheni on amerikkalainen, jonka olen tavannut netin ihmeellisessä maailmassa. Netissä liikkuu jos jonkinlaista urpoa ja hullua, joten Catfish on ihan vain murto-osa siitä määrästä miten paljon huijareita netissä liikkuu. Ja Catfish käsittelee vain muutamien jenkkien kokemuksia aiheesta, ei koko maailmaa.

    Omassa tapauksessani tutustuminen ei alkanut deittisivustolta. En edes etsinyt ketään eikä etsinyt miehenikään. Tarina alkoi siitä, että etsin ihan rehellisesti sanottuna itselleni apua kun elämässä ei mennyt hyvin useasta syystä. Halusin puhua jollekin anonyymille ihmiselle, jollekin, joka ei jo tuntenut mua ennestään ja mun elämästä mitään. Halusin vain jutella. Päädyin sivustolle, joka oli nimenomaan tätä varten. Sieltä sai ihan vain tukea vaikeuksiinsa ja jonkun jolle jutella. Loppujen lopuksi mies oli se ainoa, joka pysyi matkassa ja jaksoi aina vaan tsempata ja jutella. Pitkän aikaa keskustelua riitti vain nimimerkeillä. En tiennyt kuka hän on tai miltä näyttää eikä ollut väliäkään. Myöhemmin juteltiin enemmän ja ihan nimillä ja kerrottiin omista asioistamme enemmän ja meidän tapauksessa onneksi kumpikin oli se, joka sanoikin olevansa. Tästä me edettiin kavereiksi, myöhemmin meistä tuli enemmän. Tästä on jo aikaa, mutta nykyään ollaan kihloissa ja muutan päälle kuukauden päästä Yhdysvaltoihin aloittelemaan yhteistä elämää ja mennään naimisiin.

    Helppoa tämä ei kuitenkaan ole ollut. Kaiken muun lisäksi siksi, että huijareiden todellinen määrä on niin valtava ja monia on siellä(kin) huijattu ties millä ja kun on päästy maahan, on otettu ero ja lähdetty jonkun muun matkaan, eivät hänenkään vanhempansa ja muut olleet lainkaan mielissään musta. Silloin kun eivät mua tunteneet. Muistan yhä miten he, ennen miehen ensimmäistä matkaa tänne Suomeen, sanoivat etteivät tue tätä suhdetta jne. ja miten hänen ei pitäisi lähteä yhtään mihinkään ja olen vain joku maahan pyrkivä huijari. Nykyään samat ihmiset rakastavat mua kuin perheenjäsentään ja mies on yhtälailla osa omaa suomalaista perhettäni.

    Pointti oli se, että huijareita on paljon ja varovainen pitää olla, mutta että eivät ne kaikki sitä ole. Ei siis sillä, ettäkö tämä postaus olisi näin väittänytkään :)

    Ps. En tiedä mitä kommentin kokemuksia kommentin kirjoittajalla on, mutta yleensä ne, jotka toteavat vain suureen ääneen jonkun asian johtuvan siitä, että "jenkit ovat tyhmiä" ei tunne yhtäkään amerikkalaista. Olen kuullut tätä niin paljon ja valitettavasti se "tyhmyys" johtuu siitä, että he ovat vain kovaäänisiä tyhmyydestään kun sitä sattuu. Se ei silti tarkoita sitä, että koko kansa ei omista aivoja.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!