HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Moraalittomien saari ja muita mainioita tv-sarjoja

Mä en ihmettele yhtään, että avioliittoja kariutuu ja monet ihmissuhteet ovat enemmänkin sairaita kuin sairaan ihania, kun katselee mitä paskaa televisio tyrkyttää jokasen tuuman täydeltä. Huh huh.

Kaikki nää Viettelysten saaret ja muut moraalittomat "pettäiskös vaikos eikös"-lorttoiluohjelmat kiehuttaa mun aivokapasiteettia kaikkein eniten. Millanen dorka tollaseen lähtee pilaamaan parisuhdettaan TAI vielä pahempaa - toisten ihmisten parisuhteita! Että katotaas, herääköhän himot etelän auringon alla vai jaksaisko sitä omaa kumppania kattella viä. Tai voiskos ollakin niin, että joku Erotiikka-Erkki iskeekin silmänsä muhun? Voi jumalauta mitä apinantouhua.

On toisaalta huvittavaa, että porukka lähtee pokkana testaamaan joko suhteensa lujuutta tai omaa viehätysvoimaansa asettaen itsensä täydelliseen julkiseen nöyryytykseen. Ja oikeesti, mikä logiikka tollasissa ihmeellisissä lutkailuohjelmissa edes on? Kyllä mäkin näen joka kauppareissulla ja ylipäätään joka paikassa sinkkuja ihmisiä, enkä silti hypi kenenkään seksyn pöksyihin kassajonossa tai terveyskeskuksen aulassa vaan siksi, että ai apua, mun hanipöö ei oo tässä, mutta toi Random-Reippa mun edellä on vapailla markkinoilla. Miten yksi helvetin saari täynnä kameroita voi aiheuttaa niin valtavan seksuaalisen latauksen, että avioliitot ja seurustelusuhteet ratkeaa liitoksistaan?

Ja tietenkin Ensitreffit alttarilla on kanssa jotain jäätävää. Onhan se kiva, jos löytää sen elämän suuren rakkauden tuollaisella keinolla - ookoo, ei siinä sit mitään, kivat teille. Mutta on se kyllä vähän kumma jos ei kumppania löydä muuta kuin pakkoparituksen muodossa! Mä olisin ennemmin loppuelämäni yksin kolmenkytä neliön kopissa seittemän kissan kanssa juomassa Lasolia, kuin tyrkytettävänä jollekin vieraalle äijälle papin edessä. Joo, järkiavioliitto voi olla toimivampi kuin rakkausliitto, mutta että siitä tehdään tuollainen sairas mediasirkus. Tuosta voi mennä vain askeleen alemmas ja se on kännihäät Vegasissa oman veljensä kanssa.

Ja miksi kaikissa ohjelmissa täytyy olla ensinnäkin alasti?! Ja sitten suoritella jotain eroottisia tehtäviä kymmenen muun kilpailijan, kameraryhmän, ohjelman tuotantotiimin ja tuhansien katsojien edessä? Jos ei muuten sänkyyn pääse tai kumppania löydä kuin hinkkaamalla itseään uppo-outoa ihmistä vasten televisiossa, niin kannattaa melkein olla jo ilman. Kaikenmaailman paritusohjelmat, esim. poikamiestytöt ja sinkkusaaret on hirveän hyviä esimerkkejä tästä pelleilystä. Sata kiimaista älykääpiötä harrastaa kuivapanoa aurinkotuolissa ja tappelee kuka nyt sitten kilpasiskoista tai -veljistä pääsee maaliin asti. Vautsi mitä viihdettä.

Ehkä mä olen vain liian vanha tai kukkahattutäti ymmärtämään mitä hienoa on tarjota itseään koko kansan katsellessa jollekin tuntemattomalle uikkariurpolle tai muulle aivan valtavan vastustamattomalle herkkupepulle jossain moraaliköyhässä höpöhöpösarjassa, jossa vähä-älyisiä viilataan linssiin. 

torstai 19. helmikuuta 2015

Mää oon somessa, missä sää oot?

Mä joskus mietin, että olisiko mun pitänyt syntyä jokunen vuosikymmen aiemmin, olisikohan silloin esimerkiksi keskustelujen aiheet olleet astetta järkevämpiä kuin nykypäivänä? Kaikki pyörii somen ja kaiken muun mediapaskan ympärillä ja se oikea elämä (tiettekste, että ihminen voi myös konkreettisesti tehdä jotain, eikä vaan tykkäillä ja tökkäillä tietsikalla?) jää hiljalleen muistojen joukkoon. No, mitäs sitä mennä esimerkiksi ulos, kun voi vaikka tsekkailla jotain säätutkaa ja kattella juutuubista eläinvideoita? Tai vaikka ajaa kuvitteellista autoa ja ryöstää ilotyttöjä pleikkariohjaimen avustuksella. Kuinsiistii, ei tartte ees pukee kalsareita jalkaan!

Enää ei puhuta siitä mitä ollaan tehty reippaassa ulkoilmassa, vaan siitä kuka tykkäs Instakeijon throwback-kuvasta ja kuinka kätsy se Minskuliinan belfiekepakko onkaan. Ja kuinka Pena paino ihan väärälle tsirbulalle sydäntä Tinderissä ja melkein joutu sen kanssa seksitouhuihin - niinku viestien muodossa. Ja sit vielä oli se kahakka siellä Facen sisustuskirpparilla! Ai kauhee, vähänkö villiä. 

Ihmiset kuvittelee olevansa niin pirskatin villejä ja sosiaalisia, kun riidellään nettikirppiksillä kukkahattutätien kanssa ja taistellaan Demissä kaikenmaailman pätijöiden kanssa siitä, että pettääkse poikkis vaikös eikös (netin tai viestien välityksellä toki...). Kuvilla ja statuksilla Facessa tai muissa vastaavassa sosiaalisen median palveluissa voidaan todistella, että kyllä, uskokaa tai älkää, mulla on elämä! Että tänään oli kaveri kylässä ja ostin uudet sukat! Ja tässä vielä belfiekuvakollaasi päälle! Että kyllä, mulla myös on toistaiseksi kaikki ruumiinosat paikoillaan.

Onhan se kiva tätäkin tekstiä nyt näpytellä netin ihmeelliseen maailmaan ennemmin kuin pöytälaatikkoon, ja on se myös jees googletella keskustelupalstoilta vinkkejä hyvään pullataikinaan - en mä kuitenkaan toivo paluuta mihinkään kivikaudelle. Mutta siinä vaiheessa kun kaikki keskustelunaiheet koostuu jonkun tilapäivityksistä, blogiavautumisista, keskustelupalstan helmistä tai jonkun persetissikuvasta, niin voi morjes! Olisko aika avata vaikka se ulko-ovi ja etsiä niitä kokemuksia vaikka sieltä? 

Toisaalta jos se oven avaaminen tuntuu liian raskaalta, niin ei muuta kuin Youtuben kisumirrivideoiden kautta pelaamaan jotain farmaripeliä Faceen, sitten parin kaverin tilapäivitysten ylianalysointia, rankkaa kuvien tykkäilyä, villiä nettishoppailua ja Ilmatieteenlaitoksen sivuston kautta peiton alle katselemaan ilmaista jyystöä. Jossain välissä voi sitten vilkuilla mitä loistavaa matskua Fiidi onkaan tuottanut ja mitä iltapäivälehtien mukaan "olet aina tehnyt väärin". Aamuyön pikkutunneilla pari mätsiä Tinderissä ja taistelu ostamyyvaihda-sivustolla. Meneehän se päivä niinkin.






sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Bileillan pelastajat

Koska on sunnuntai ja usealla lukijalla todennäköisesti seitinohut darra, on hyvä vähän kerrata eilisen tapahtumia ja tämän päivän mielipahaa. Mitkä ovatkaan ne viisi juttua, jotka olisivat mahdollisesti voineet pelastaa sun kostean bileillan? Mitä tarvitset kemuissa, jotta seuraava päivä (viikko?) ei mene morkkisteluun ja suunnattomaan häpeään? No mäpäs kerron.

1. Ykkönen on tietenkin alkolukko puhelimeen. "Mä rasastann sua oonlo jkoskaan ketonu sullee<333?? Miksettt vastaa+?? Oot niin ihjana .... OKei vedäö kädeeb ja kuole toivottavatsi ei enään nnähä!!! ..huHuu vatsaakko jotai??"-viestit puolitutulle ihastukselle tai exälle voivat olla ehkä vähän liikaa krapulaiselle psyykeelle aamulla. Toki jos haluaa hankkiutua ihmisistä eroon vähemmän tyylikkäästi, niin sitten kannattaa pitää tuoppi ja puhelin lähellä koko kemujen ajan.

2. Pikaliima kenkiin ja jalkapohjiin. Mikä siinä on, että ihmiset hukkaa humalassa ensimmäisenä kenkänsä? Miksi ne täytyy ylipäätään ottaa jalasta pois? Itse joskus harrastan tätä samaa, enkä ole vielä koskaan ymmärtänyt miksi helvetissä koen tarpeelliseksi olla ilman ja pahimmassa tapauksessa kävellä vielä kotiinkin paljain jaloin? Ymmärrän tämän ehkä joten kuten kotiin kävellessä kauniina kesäyönä, mutta esimerkiksi baarissa, grillijonossa tai taksitolpalla kengät kädessä (mikäli ne vielä ovat tallella) notkuvat ihmiset lähinnä hämmentää. Ymmärrän tämän myös jos korkkarit totisesti tuhoaa varpaita, mutta joskus tulee nähtyä miestenkin kenkiä siellä sun täällä... Mitä?

3. Taikalasit, joilla näkee maailman selvänä. Hirveen kiva olis tsekata näillä yöseuralaisen ulkonäkö, kun jännästi toi alkomahooli muokkaa kellonsoittajastakin miesstripparin ja haahkasta prinsessan. Toki jos tykkää järkyttää itseään aamulla heräämällä 60-vuotiaan Quasimodon vierestä, niin ok. Mutta jos taas et... nää lasit olis niin must. Myös grillin ruoka-annos ja oma ulkomuoto välillä ansaitsisivat selvän vilkaisun baari-illan päätteeksi.

4. Lukko lompakkoon. Kun tietty määrä oravannahkoja on hukutettu kuppilan kassaan, menee lompsa lukkoon seuraavaksi 12 tunniksi. Monet sydämenpysähdykset ja kauhukokemukset jäisivät väliin aamulla nettipankkia (ja omaa krapulaa) tutkaillessa, jos tällainen lukko löytyisi jokaisen bilettäjän rahapussista.

5. Minikokoinen sähköiskuvempain farkkujen takataskuun olisi vallan mainio kähmijöiden varalle. Ei tulisi moni heppu enää tanssilattialla hinkkaamaan puoliseisokissa nököttävää piliään takalistoasi vasten, kun taskusta napsahtaisi mukava sähköisku sukukalleuksiin. Toimii toki myös baaritiskillä kähmiviin urpoihin!




Mitä SÄ tarvitsisit baariin/festareille/bileisiin aivan ensisijaisesti?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Lätinää laihoista

Mua oikeasti ottaa jumalattomasti päähän, kuinka hoikkia ja laihoja ihmisiä pidetään joinain yleisinä vitseinä ja koetaan, että on hyväksyttävää arvostella suureen ääneen heidän vartaloitaan. Usein saman kohtalon jakavat myös hyväkuntoiset ja normaalipainoiset ihmiset, jotka pitävät huolta itsestään ja linjoistaan. Mutta sanoppas jotakuta lihavaksi, niin voit kuulla, kuinka ympärillä haukotaan henkeä silkasta raivosta.

Mä en ole itse edes erityisen pienikokoinen ihminen, mutta saan silti usein kuulla "söisit sääkin jotain" (kakkuako tässä saatana pitäis alkaa vetään lapiolla naamaansa?), "sut varmaan punnitaan neuvolassa" (ja sut varmaan autovaa'alla...) tai "vähän ku saisit lihaa lisää ympärilles" (harmi vaan, kun just oon saanu sen pois). Mä en halua edes ajatella sitä paskaa, jota syystä tai toisesta todella laihat ihmiset saavat kuunnella. Ymmärrän huolen laihasta ihmisestä, mutta mun mielestä katkera vittuilu on vähän eri asia kuin vilpitön huolenpito.

Huvittavinta on "sä saat syödä niin ja niin paljon"-lätinät, joita pullaa nurkassa natustaville hoikille suunnataan. Että isompien ihmisten tulee seurata suupalojaan ja hoikat voi vaan pistää donitsia toisensa perään vailla huolen häivää? Samanlailla se läski tarttuu jokaiseen ihmiseen, ei hoikat ja pienikokoiset ihmiset ole mitenkään suojassa ihralta ja kiloilta!? Itse onnistuisin helposti saamaan viisi kiloa kuukaudessa tohon vatsanseudulle jos vaan haluaisin. Mutta anteeksi vaan, kun kaikki eivät vaan halua kasvattaa vararengasta ja roikkoperää.

Isoimman tatin mun otsaani kuitenkin kasvattaa "jos pari kiloo saisit"-puheet. Minkä takia ihminen ei saa olla sen kokoinen kun on? Onko se väärin, jos ihminen on tyytyväinen itseensä ja vartaloaan rakastaa? Minkä takia ihmisen itsetuntoa täytyisi murentaa tuollaisilla kommenteilla? Tuohan tarkoittaa "et ole ihan vielä tarpeeksi hyvä". Ja toisaalta mietitään sitä haloota, joka nousisi kun sattuisi jollekin sanomaan, että ihan olisit nätti jos viis kiloa saisit pois. Huh, se paskamyrskyn, mielipahan ja loukkaantuneen hengenhaukkomisen määrä...

Eihän kenenkään painoa tai vartaloa saa arvostella negatiiviseen sävyyn, ei myöskään kampauksia, vaatevalintoja tai muutenkaan ihmisen ulkonäköä. Toki jos joku kysyy ja rehellistä mielipidettä toivoo, niin siinä tapauksessa saa mielipiteensä sanoa, mutta jokainen apinasta vähänkin välkympi osaa valita sanansa asiallisesti. Mutta kesken kahvihetken, shoppailun tai koulutunnin lauotut ilkeämieliset kommentit niin yli- kuin alipainostakin ovat jotain niin raivostuttavaa, että mä näen punaista jo pelkästä ajatuksesta.

Ja mikä siinä on, että hoikkien voimia aina vähätellään? Voin vannoa olevani huomattavasti voimakkaampi ja hyväkuntoisempi kuin 15 kiloa sitten - jolloin kukaan ei sanallakaan epäillyt jaksanko kantaa raskaan esineen tai pystynkö siirtämään painavan huonekalun. Vaikka olin rapakunnossa ja täysin voimaton lössykkä. Mutta ilmeisesti siinä löysässä läskissä kasvoi joku mystinen voima.

Eikä unohdeta mautonta "jos mies haluaa naida luurankoa, se menee hautausmaalle, heh heh"-läppää ja "oikeassa naisessa on muotoja!"-julistusta. Ainakaan itse en ole niin laihassa mallissa, että Petjan olisi täytynyt poiketa hautausmaan kautta, mutta täytyykin kysellä laihemmilta tuttavilta tästä asiasta. Enkä myöskään ole näillä näkymin joutumassa vaihtamaan väestörekisteriin sukupuoltani, vaikka tissit ei roikukaan polvissa ja toistaiseksi näen vielä varpaani. Tästäkin täytynee kysäistä laihemmilta.

Että mieti kahdesti, kun alat jonkun lonkkaluita, lounassoppaa tai housukokoa arvostelemaan, se voi olla kyseiselle ihmiselle se viimeinen niitti -oli ihminen minkä kokoinen tahansa. Kyseessä voi olla sairaus, syömishäiriö tai ihan puhtaasti vain oma halu olla sen kokoinen kuin on. Jokaisella on oikeus olla ihan minkäkokoinen tahansa, eikä se millään tavalla vaikuta ihmisen persoonaan tai älyyn. Kauniita, älykkäitä ja ihania ihmisiä on jokaisessa kokoluokassa  - ja huomauttaisin vielä, että moni ihminen elämänsä aikana läpi käy useammankin painon ja vaatekoon, luonnollisestikin. Mielessään saa ajatella vaikka mitä, mutta kaikkea paskaa ei tarvitse tuoda ilmi. Ihminen on vaan niin paljon enemmän kuin numerot vaa'assa.

Jennin verkkarit....

... on taas julkinen kaikille lukijoille!

http://jenninverkkarit.blogspot.fi

Yhdessä asumisen ilo ja autuus

Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin koota teille listan yhdessäasumisen positiivisista puolista. Että jos se oma hanipöö ei ole toistaiseksi vielä suostunut muuttamaan saman katon alle, näytä ihmeessä tämä postaus hänelle, voi olla että mieli muuttuu nanosekunnissa!

1. Yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä ja käsite "oma rauha" saa aivan uuden merkityksen. Jossain tapauksissa kumppani voi olla kuin huomionkipeä lapsi, jonka täytyy tulla selostamaan asiansa vaikka vessanoven läpi tai avata suunsa juuri kun olet nukahtamassa. "HEI MÄ TÄSSÄ MIETIN KUULE!" - kiitos, sullahan ei ole ollut aikaa tuota asiaa sanoa kuin vaivaiset 12 tuntia. Se ihana hetki kun ovi sulkeutuu ja raksupoksusta näkyy vain loittoneva selkä... Tämä tunne korostuu mm. lomamatkoilla.

2. Saat oman hoitajan - ja olla hoitaja. Kaikkihan tietää, että kun mies on sairas niin mies sitten on sairas. Pieni aivastelu tai paperihaava voi kaataa sänkyyn ronskimmatkin kaverit. Ja jopa urheimmatkin naiset saattavat olla ällistyttävän huonovointisia pikkunuhassa, kun oma kumppani on läsnä. Mikähän siinä on? Itsekin pesen vaikka kontillani lattian 39-asteen kuumeessa, mutta miehen ollessa paikalla voin olla vuoteen oma hyvinkin pienestä. Saako se oma rakas jotkut taudinaiheuttajat villiintymään kehossamme vai onko seurustelevilla ihmisillä vain vikaa päässä?

3. Vikoja voi puolihuomaamatta vierittää pikkuisen toisenkin harteille. Kun asuu yksin, on aivan selvä homma kuka kaatoi maitopurkin tai unohti maksaa sähkölaskun. Jokainen vajakkihan sen tietää, että itseppä jätin suoristusraudan seinään aamulla, tai että ihan omin pikkukätösin kaadoin tomaattikeiton valkoiselle nukkamatolle. Kun taas samassa pirtissä kökkii kaksi, voi aivan hyvin muistuttaa myös toisen osapuolen mahdollisesta osallistumisesta tapahtuneeseen katastrofiin: "Se kyllä taisit olla sinä, jonka kengistä tuo kura eteiseen tuli..." - Vai olisitko se kuitenkin ollut sinä?

4. Ei tarvitse lähteä treffeille tai tavata kumppania jossain epämääräisessä kahvilassa tai vaikkapa anoppilassa, vaan voi kohdata omassa keittiössä pitkissä kalsareissa aamupuuron parissa tai sopia tapaaminen siivouskomerolla, jossa tapahtuu työvälinearvonta. Ei kalliita elokuvalippuja, seitsemän ruokalajin kynttiläillallisia ja etiopialaisista uhanalaisista kasveista kyhäiltyjä messeviä kukkapuskia, vaan pikaisia aamukahveja, tiskaustuokioita ja tappeluja Aamulehden sarjakuvaosiosta.

5. Olemassaolosi merkitys korostuu: "SIIS ETKÖ SÄ PESSYT MUN TYÖHOUSUJA/BALETTITUTUA/SADEVIITTAA!?", "ETKÖ SÄ OLE KOTONA, MISSÄ OLET, EN OSAA VAIHTAA LAMPPUA/KEITTÄÄ PERUNOITA/LAITTAA SUKKIA JALKAAN!"... Tunnet olevasi tärkeä, samoin kumppanisi.

6. Jossain vaiheessa - jopa teidän kanssa samanaikaisesti - yhteiseen kotiinne muuttaa kolmas osapuoli, jota ette ikävä kyllä näe. Tämä kaveri on sen verran vikkelä ja toisaalta taas helvetin laiska. Parhaimmassa tapauksessa liittoudutte yhdessä tätä kolmatta pyörää vastaan ja saatte suhteenne kukoistamaan aivan uudella tavalla. Tämän kolmannen kaverin nimi on "joku" tai kuka": "Kukahan unohti ton maidon pöydälle?" "En kans tiä... eiks hei kukaan oo käyny kaupassa?".


Kuka tämän listan jälkeen EI haluaisi muuttaa yhteen?

Oma koti kullan kallis.


Rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille ja ennen kaikkea mukavaa viikonloppua!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Mistä et tunne sä ystävää ?

Tutkailin bloggailuhistoriaani ja totesin kirjoittaneeni tasan vuosi sitten postauksen nimeltään "Mistä tunnet sä ystävän" ja ei tarvitse olla varsinainen nero, että hoksaa postauksen sisältävän ystävän tunnuspiirteitä. Koska ystävänpäivä on jo oven takana, toinen jalka miltei eteisen puolella, täytynee listaa jatkaa. Kylläkin nurinpäin!

1. Paskapääystävä ilkeilee ja yrittää nostaa itseään sua ylemmäs vinoilemalla ja aukomalla naamaansa tyhjänpäiväisistä asioista suhun verraten "vitsin" varjolla. "Siis niinköh meijjä porukoil on ny se uus Mersu sellane farmari, ei samanlaine iha ku teidän se vuoden kasikasi ruostekasa, hehe, ei vaan, läppä!". No ota kuule isin Mese ja vedä sillä vaikka suorinta reittiä Norjan vuonoille, jossa voit vetää sen erään tunnetun tavaran päähäsi! Nää ihmiset on ystävyyskastin alinta pohjasakkaa ja ansaitsevat seuraansa vain kaltaisiaan apinoita, jotta voivat sitten vuorotellen yrittää toisiaan alentaa oman henkilökohtaisen haavekorokkeensa alapuolelle.

2. Mulkvistikaveri ottaa, muttei anna. Mä nyt en tarkoita jokaista juomahörppyä ja purukuminpalaa, vaan ylipäätään kaikkea ajasta materiaan ja kannustavista sanoista olkapäähän. Eihän ystävyys ole mitään laskentaa ja kirjanpitoa, mutta jos porukassasi roikkuu se yksi ääliö, joka pummii niin muiden aikaa kuin huomiotakin antamatta takaisin mitään muuta kuin kyllästyneen olankohautuksen, niin suosittelen heivaamaan sen lähimpään molokkiin (huomautan, että fyysisesti jonkun heittäminen on rikos, enkä kannusta välttämättä siihen). Koska pian huomaat olevasi terapeutti, seuraneiti ja pankkiautomaatti, jolle jää käteen katkeruus ja poikki pamahtanut pinna päästä. 

3. Ääliöystävä olettaa, että hän on ystävyyssuhteen kantava voima ja henkilö numero yksi, jonka ympärillä koko Suomi pyörii - sinä mukaan lukien. Tekstariin tulee vastata heti, koska HÄNELLÄ on tärkeää asiaa. HÄNEN treffejään varten koko ystäväpiiri kokoontuu maskeeraamaan tätä persepäätä prinssi Uljasta varten. HÄNELLÄ on oikeus syödä sun ruokasi ja lainata meikkejäsi. Koska HÄN nyt vaan sattuu olemaan niin helvetin tärkeä ihminen ja te muut... No, palvelijoita, narreja? Ja odotappas vaan kun tälle primadonnalle tai ritarille sattuu jotain mahtavaa - sun samankaltainen kokemus ei ole yhtään mitään tämän superihmisen ansioluettelon rinnalla. Hän on vaan paras ja ennen kaikkea etuoikeutettu toimimaan miten sattuu. Ja vastaanhan hänelle ei sanota! "Mulla on sit huomenna Tupperware-kutsut ja te kaikkihan tuutte paikalle! Ai sun siskollas on häät, tosi kurja, kai oot jo sanonu siskolles ettet pääse?"

4. Ystäväporukkanne persepää on juoruileva ja valehteleva kiero kyy. Tällä kaverilla on tapana aiheuttaa draamaa ja väärinymmärryksiä puhumalla silkkaa potaskaa toisista ja muuntelemalla asioiden kulkua mielensä mukaan. Nää on näitä, jotka salakavalasti erottaa ystäväporukoista ihmisiä, kasatakseen itsensä ympärille omasta mielestään ne parhaat tyypit. Pahinta on, että voi mennä vuosia, ennen kuin ystävykset tajuavat tulleensa silmään kustuiksi, koska tämä ihminen osaa olla niin vallan kiva ja herttainen halinallukka. "Siis tiesiks, että Bertsa sano Gaisaa Zirpan bileissä pikkutissiseks vajakiks? Ja Dooris sano susta että sun koira näyttää lonkkavikaselta sammakolta.... Älä sit kerro kellekkää et mä kerroin....."

5. Idioottikaveri pilaa ilon. Hän on se, joka marmattaa piknikillä kärpäsistä, huvipuistossa auringonpaisteesta ja baarissa metelistä. Hän inhoaa kaikkien ystävien kumppaneita, kaikki ruoka on pahaa, kaikkialla on liikaa ärsyttäviä asioita ja ylipäätään koko maailma suoraan sanottuna vituttaa häntä. Silti hänen on aina pakko päästä mukaan. Jätäppä kutsumatta, niin alkaa marina potenssiin kolme.

Ruusuja kaikille hyville ystäville - ja niille toisenlaisille... tiedätte kyllä mitä.


Kerro sä millainen on hirviöystävä - onko sulla kenties ollut sellainen vai oletko itse ollut varsinainen v-pää? Avaudu!

tiistai 10. helmikuuta 2015

mitäs me hylkiöt

Koska ystävänpäivä on jo ovella, pyörimmekin niissä tunnelmissa tämän viikon.

Itse en ole järin sosiaalinen ihminen, joka kaipaa valtavaa pissisystäväjoukkoa ympärilleen pohtimaan horoskooppejaan ja vaatekriisejään - joskus teininä sekin on koettu ja eletty, eikä se varsinaisesti ollut mitenkään niin hillittömän upeaa, että nykypäivänäkin tarvitsisi kasata sellaista valtavaa sakkia ympärilleen. Mä henkilökohtaisesti en koe ihmisen jolla on kaksikymmentä ystävää, olevan millään tavalla parempi - sellainen empaattinen ja sympaattinen superihminen - verrattuna meihin yhden, kahden, kolmen ystävän ihmisiin. Ei ihmisarvo ainakaan mun saamieni tietojen mukaan ole kiinni ystäväjengin koosta.

Mä itse läkähdyn, jos mulla on yli kolme läheistä ystävää, joille pitäisi kertoa kaikki - ja jotka itse kertoisivat kaiken mulle. Jos koko ajan joku WhatsApp laulaisi kaikenmaailman panojuttuja ja ihmissuhdekoukeroita kymmeneltä ihmiseltä, mä todennäköisesti ostaisin lipun Inariin eikä allekirjoittanutta sen koommin enää nähtäisi. Ystävyyshän on joltain kantilta katsottuna huolehtimista, enkä mä ainakaan ole niin huikee tyyppi, että jaksaisin huolehtia puolen kylän ämmien tunneskaaloista. Mä haluan itse henkilökohtaisesti olla ystävyydessä mukana kunnolla ja vaalia niitä paria hyvää ihmissuhdetta sen sijaan, että olisin mukana puoliteholla kymmenessä eri ihmissuhdesopassa.

Jotkut toisethan taas kykenevät pitämään yllä valtavia ystäväporukoita ja nauttivat siitä, eikä siinä tietenkään mitään vikaa. Mutta tuntuu nykyajan ihanteen olevan se, että sulla on sata bilekaveria, kahdeksan läheistä bestistä, viisitoista hyvää ystävää ja kolmetuhatta Facebook-kaveria, joiden kanssa pidetään yhteyttä tykkäilemällä kaikenmaailman paskasta, mitä seinille jaetaan. Meitä omasta tahdostaan pieniä piirejä ylläpitäviä ihmisiä pidetään lähinnä hylkiöinä tai epäkelpoina ihmisinä, jotka eivät edes osaa tai kykene olemaan hyviä ystäviä. Katsotaan, että me ressukat ollaan nyt jääty ihan jalkoihin, istutaan perjantai-illat tuijottaen olohuoneen seinää ja kuollaan yksinäisinä kolmestoista kissan kanssa.

Mä en vaan ymmärrä mistä perseestä ihmiset edes repivät sen ajan, jolla pyöritetään niitä kymmentä-viittätoista ystävyyssuhdetta. Olisi sekin aikamoinen helvetin esikartano, jos joutuisi olemaan viiden ystävän kaaso, osallistumaan kolmen ystävän synnytykseen, lähettämään vuorokaudessa kaksisataa mitäkuuluu-tekstaria, istumaan viikossa 17 tuntia kahvilla ja puhumaan 30 tuntia puhelimessa laiskoista poikaystävistä, rankoista työpäivistä ja sen kahdeksannen ystävättären jalkasilsasta. Ja siihen päälle vielä selostamaan näille kaikille mitäs omaan päivään tai viikkoon kuuluu. Tossahan tarvitsee ihminen vuorotellen rauhoittavia ja piristäviä aineita, että tuollaista kestää hengissä.

Kerropas nyt sinä, millainen on sun ystäväporukka tai paras kaveri - vai oletko tietoisesti tehnyt päätöksen pitää etäisyyttä kaikkiin? Tuntuuko joskus, että kaipaisit enemmän yksityisyyttä ja omaa aikaa, vai haluaisitko vielä enemmän viettää aikaa ystävien kanssa?


Mukavaa tiistaita kaikille! Huomenna jatketaan taas ystäväaiheisella postauksella...