HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ysärin skidi

Mä olen tällä hetkellä jossain nostalgiahuuruissa ja ajattelinkin yhdessä teidän kanssa muistella kultaista 90-lukua.

Muistan esimerkiksi sen, kun sain ekan puhelimen ja se oli tietenkin Nokian 3210. Tekstareita mahtui hurjat seitsemän kipaletta muistiin, koska tallennetuissa viesteissä oli pari tosi ihanaa kuvaviestiä. Ai että, miten sellainen ylihinnoiteltu pikselimössö jollain mauttomalla "99% angel"-tekstillä pystyikin olemaan jotain niin siistiä! Ja se iänikuinen matopeli... Olo oli ku olis jonkun huipputietotekniikan korkeimmalla askelmalla, vähintäänkin verrattavissa johonkin astronauttiin. Nykyään puhelimella voi melkein paistaa kananmunia ja suoristaa tukan, eikä se oikeastaan hetkauta ketään.

Ja ysärivaatteet! Mä en henkisesti kestä yhtäkään trumpettihousukuvaa tai mitään muutakaan otosta niistä helvetin Spice Girls -vaatteista, joita tää läski kakara päällensä änkesi kuvitellen olevansa vähintäänkin Mel C nappiverkkareissaan ja kimaltelevissa napapaidoissaan. Oli paksupohjaisia kenkiä, pörröneuleita ja kaikista vaatteista roikkui kaikenmaailman vetoketjuja ja rihmoja. Kietaisuhameet tais olla myös niihin aikoihin joku juttu, jos en ihan väärin muista. Eikä unohdeta niitä jumalattoman pitkiä talvimyssyjä ja niitä perkeleen virkattuj antennipipoja, joita joka kakara joutui vuodenajasta riippuen päähänsä pistämään! Varsinkin huvipuistot, jäätelökioskit ja eläintarhat olivat otollisia paikkoja antennipipoporukan kokoontumiselle.

Telkkarissa pyöri silloin myös huippusarjat kuten Blondi tuli taloon, Hynttyyt yhteen, Puhtaat valkeat lakanat ja Metsolat. Ja tietenkin Kummeli, Kyllä isä osaa ja Fakta homma. Näin esimerkiksi. Sitten alkoi se pahamainen Salatut elämät, joka koukutti puolimaata hetkessä, ja Ismon mukuloiden hakkaaminen ja Siljan tuittuilut tulivat tutuksi melkein jokaisessa olohuoneessa. (Onneksi kylläkin vain television välityksellä, mä en välttämättä haluaisi Salineja tai Laiteloita kotiini sekoilemaan, vaikka Saku ihan herkkupala olikin alakouluikäisen minäni mielestä... ) Se oli kattokaas sitä villiä aikaa, kun ohjelmissa oli vielä käsikirjoitus, näyttelijät ja juoni, eikä pelkästään mukaan kusetettuja isotissisiä tosi-tv-urpoja!

Kaikki kodinkoneet, autot ja oikeastaan kaikki vähääkään jotenkin muuten kuin manuaalisesti käsin toimivat tavarat olivat silloin omissa silmissä niin hienoja, että morjes! Nyt kun niitä arkkupakastimenkokoisia leivänpaahtimia ja karhunmentäviä vhs-nauhureita katsoo, miettii vain mielessään, että mihin helvettiin nuo kaikki on joskus mahtunut ja miten ikinä ne on saatu mätsäämään sisustukseen?! 

Kasettien katselu ja kuuntelu oli myös parasta, vaikkakin nykytekniikkaa ajattelen suorastaan vaivalloista. Esimerkiksi kerran mukulana en saanut selvää lukiko kasettikotelossa isin käsialalla Kaukametsän pakolaiset, Babar vai joku muu minulle tarkoitettu ohjelma ja pahaa-aavistamattomana iskin sen sitten kasettipesään. Aika pian mulle selvisi, että kasetissa taisikin lukea "Talvisota". Ei tarvittu kuin yksi pommituskohtaus ja lentäviä ruumiinosia ja ohjelman nimi oli hyvinkin kirkkaana mielessäni. Nykyään vastaanvanlaisia erheitä on lähes mahdotonta sattua ja ylipäätään koko katselu- tai kuunteluprosessi on äärimmäisen helppoa: voi hypätä seuraavaan kappaleeseen tai mieleiseen jaksoon nappia painamalla, kun ennen kelattiin eestaas kasettia, että oikea kohta läytyi. Eikä silloin edes vituttanut, päinvastoin. Nykyjampalle kun iskis Parhaat Suomi-iskelmät -kasetin käteen ja käskis ettiä biisin numero kahdeksan, olis varmaan tarvetta terapeutille. 

Ja miten ihanaa oli olla tavoittamattomissa! Jos kaverille soitti ja kukaan ei vastannut, oli eka ajatus että okei, se on varmaan pihalla, soitan illalla tai huomenna uudestaan. Nythän lähtee tukka päästä, jos oma kakara ei vastaa kännyklään kolmessa sekunnissa tai jos oma haniperse ei lue sitä Whatsappia tarpeaksi ripeään tahtiin. Ennen vaan oltiin, että ok, Keijo tai Marjukka tai Sirpaleena ei nyt vaan jouda puhelimeen ja piste. 

Mitä sä kaipaat eniten ysäriltä tai vaikka 2000-luvun alusta? Skeittikenkiä, värinäytöttömiä puhelimia oikeilla näppäimillä, faksia, tv-mainoksia, Nylon Beatia vai kenties konsolipelejä? Sana on vapaa ja ehkä hivenen pakollinen!





tiistai 24. maaliskuuta 2015

Voihan maahanmuutto

Mua pyydettiin kirjoittamaan mielipidettäni maahanmuutosta, mutta mä en tiedä olenko ollenkaan oikea ihminen kirjoittamaan siitä mitään - mä kun en ole asian puolesta, enkä vastaankaan. Mun puolesta tänne saa tulla ja täällä saa olla, kunhan käyttäytyy hyvin ja kantaa kortensa kekoon tämän maan ja yhteiskunnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Ja mun mielestä sama pätee muihinkin, ei me suomalaiset olla etuoikeutettuja tekemään rikoksia tai laiskottelemaan sen enempää, kuin ketkään muutkaan.

Ihmisillä on tästä asiasta niin mustavalkoiset ajatukset, eikä osata yhtään laajentaa sitä omaa näkökulmaansa. On ainakin mun mielestä aika naiivi ajatus luokitella ihmiset tiettyihin kategorioihin erilaisten oletusten perusteella. Tällä tyylillä ajatellen kaikki suomalaiset polttavat jouluaattona saunansa ja ajavat vaimonsa kirveen kanssa hankeen, kun on ensin tuhottu litra Koskenkorvaa ja syöty pari pakettia hookoonsinistä. Kukaan ei myöskään puhu ja jos puhuu, niin se on katkeraa tilitystä ja sekin tapahtuu puuvajassa kännissä. Tällaisiahan me kaikki ollaan, eikö? Sauna, viina, terva ja perkele?

Mä itse henkilökohtaisesti entisessä työssäni tutustuin pariin maahanmuuttajaan ja voi veljet, sen työmoraalin ja ilon ja halun kuulua tähän yhteiskuntaan kun sais monelle suomalaisellekin taottua päähän. Siltikään mä en voi sanoa kaikkien kyseisestä maasta tulleiden ihmisten olevan samanlaisia, koska ikävä kyllä heitä tunnen vain sen kolme kipaletta, joka on varmaan jokaisen mielestä aika helvetin vähän. En myöskään voi arvioida jokaista vastaantulevaa suomalaista, että onkos tuo raiskari, ryöstäjä, kiltti perheenisä tai vaikka huikea uraohjus - enkä voi myöskään olettaa yhtään mitään taustoja tietämättä. Uskokaa tai älkää, mutta ihmiset ovat kaikki yksilöitä!

Toki tilastot puhuu puolestaan ja meillä täällä Suomessa on liian paljon ulkomailta tulleiden toimesta toteutettua rikollisuutta - mutta niinpä on myös suomalaistenkin. Yksikin raiskaus, ryöstö, pahoinpitely tai mikä vaan rikos on liikaa, teki sen kuka tahansa. On yksinkertaisesti täydellistä tyhmyyttä kokea, että joku saa tehdä enemmän pahaa kuin toinen, koska on vaikkapa oman maan mies. Ei Jormalla tai Joukolla ole mitään vip-passia pahoille teille, "vaan koska hehän asuvat täällä!!11".

Mun mielestä kaikki huonosti käyttäytyvät ja pahojaan tekevät saisi lähettää vaikka jonnekin kasvatuslaitokseen opettelemaan sääntöjä ja lakeja, oli sitten alkuperä mikä tahansa. Sitten kun käytös on mallikelpoista, niin pääsee vapaalle jalalle. Piste.



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ennen vs. Nyt

Ennen vanhaan kaikki oli paremmin, eikö? Jopa me 90-luvun lapset voidaan sanoa niin!

Ennen poljettiin pyörällä kakskytä kilsaa moikkaamaan kaveria, eikä tuntunut edes pahalta. Vietettiin päivät ja yöt kikatellen ja pippeleistä puhuen, oltiin ulkoilmassa ja keksittiin jotain aktiviteetteja. Nykyään jätetään moikkaamiset ja ylipäätään kaikki ylimääräiset sosiaaliset kanssakäymiset vähemmälle ja laitetaan kaverille mukahauska whatsapp-viesti tai linkitetään Facebookin seinälle joku helvetin meemi. Jipii, miten antoisa ystävyys.

Ennen pelattiin keinumattia, pistettä, tervapataa, hypättiin narua ja twistiä, vaihdeltiin lätkäkortteja ja tarroja. Nykyään istutaan yksin pimeässä huoneessa ja pelataan Candy crush sagaa ja Angry birdsiä tabletilla ja odotetaan sitä hetkeä, kun perse kasvaa kiinni sohvaan. Pelaamisen keskeyttää ainoastaan kaverin lähettämät kuvaviestit ja Facebook-ilmoitukset. 

Ennen valokuvassa sai olla ruma. Kuva otettiin jonkun tärkeän tai kivan hetken takia välittämättä siitä, onko jollain silmät kiinni, kuolaa rinnuksilla tai läskit sisäreidet. Varsinkin kun filmikamerassa ei ollut mahdollisuutta ottaa sataa uusintaotosta, vaan sillä mentiin mikä sillä yhdellä painalluksella tuli ja piste. Kun kuvat haettiin liikkeestä, todettiin rumista otoksista "tolta sää näytät, ei voi mitään" ja elämä jatkui. Tärkeintä oli, että kuvassa on hyvä porukka ja se Eiffel-torni tai Puuhamaa, ei se, onko Lenitaunelman silmät vinossa ja tissivako kenossa. Onhan se kiva, että nykyään saa valita parhaat otokset, mutta on se vähän surullista kun kaikki aitous katoaa ja tilalle saadaan luonnottomia catwalk-asentoja ja peilin edessä hiottuja teennäisiä hymyjä.

Ennen romanttiset yllätykset olivat kukkia, vaivalla järjestettyjä tapaamisia ja uhrauksia, nykyään saadaan sitten tyytyä niihin whatsappeihin, Facebook-tökkäyksiin ja Instagram-tägäyksiin. Miten nykymaailmassa voi edes syntyä parisuhteita?! Tavataan Instassa, jatkot Facessa ja ensimmäinen lapsi tehdään Snapchatin välityksellä? Lähetellään jotain helvetin virtuaalipusuja ja selfieitä? Sanotaan "tahdon" Skypessä? Mitä paskaa...

Ennen myös riitely oli riitelyä, ja yleensä rajoittui vain kahteen henkilöön. Huudettiin pää punaisena haistavittua ja lyötiin nyrkillä pöytään, tehtiin oma kanta selväksi paiskomalla ovia ja lopulta sovittiin, kun ei enää jaksettu huutaa. No nykyään sitten ensinnäkin riidan aiheet saadaan jo somesta, esim. Keijo otti selfien Lolamatilfan kanssa eikä kertonu siitä Tsygelle ja Köpälle. Sitten alkaa tekstarihelvetti, Facebook-seinän terrorisointi, vihjailevien biisien linkittely ja ryhmäkeskusteluista eristäminen. Ja tämä show sitten voi kestää vaikka puoli vuotta, jos kaikista sadastaviidestäkymmenestä osapuolesta siltä tuntuu.

Ennen myös baareissa, bileissä ja juhlissa näki ihmisiä tanssimassa, keskustelemassa ja viettämässä aikaa keskenään, nykyään kaikki seisovat nurkissa sinertävän valon hohtaessa älypuhelimen näytöstä. Itse kuulun tähän samaan porukkaan, että ei sillä. No mä olen aina ollut epäsosiaalinen ja oikeastaan vanhemmaksi tullessa erakoitunut entisestä. Mutta on se jännä miten se Iltalehden mobiilisovellus ja muiden urpojen twiittaukset kiinnostaa enemmän, kuin ystävät ja perhe. Mikä meitä vaivaa!?

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Rehellisyys maan perii?

Nykyisessä maailmassa on enemmän kusetusta ja keplottelua, kuin rehtiä puhetta ja reilua toimintaa. Mainokset, uutisotsikot, ostosten tekeminen, ihmisten kanssa asioiminen ja erilaisten palveluiden hankkiminen ovat pääsääntöisesti höpöhöpöä ja koko ajan saa olla varpaillaan valmiina kyseenalaistamaan.

Kato ny vaikka mainoksia! Kolme kappaletta megatarjouksessa kympin - erikseen ostettuna 3,30. Tai kun tilaat asian X saat mukana ilmaiseksi esineen Y - lasku tulee yllärinä perässä. Jotain voittaessa tulee todennäköisesti takkiin ja huipputarjoukseen tarttuessa kustaan suoraan silmään ja loppupeleissä olet miinuksella. Mitä ihmeellisimpiä asioita käytetään syöttinä ja urpothan retkahtaa. Kai sitä ny kaupungissa asuva nuori nainen tilaa seittemän vuoden kestotilauksella eräopaskirjasarjan kun kaupan päälle saa melkein edullisesti mahdollisuuden voittaa matkan Tallinnaan!

Itse ostin eilen puhelimen ja tokaisin myyjälle, että oletettavasti kaksi samankaltaista mutta täysin eri hintaryhmässä painivaa kännykkää ovat lähes identtisiä - olin tehnyt pientä tutkimustyötä. "No, eihän niissä juuri mitään isoja eroja ole..." totesi tyttö vaivaantuneena. Myös sain hänet osittain myöntämään, että puhelimista puhuttaessa sanaa "iskunkestävä" ei oikeastaan edes ole. Että ei muutaku mennään porukalla päivittämään telefoonimme seuraavaan, satasia enemmän maksavaan malliin vain todetaksemme erojen olevan mitättömät. Vaikka sellaisiin iskunkestäviin...

Lehdet ja liittymät ovat kanssa sellaista settiä, että saa olla aika helvetin tarkkana mitä tekee. Pian sulla on kolmen vuoden sopparit ja kestotilaukset, kun vähänkin tulee huumaannuttua liian mahtavalta kuulostavasta  tarjouksesta ja myyjän "Vain sinulle, Jenni, tämä on nimenomaan räätälöity sinun tarpeillesi, Jenni!"-höpöhöpöstä. Ja kaikkien tilausten lopettaminenhan on tehty niin helvetin hankalaksi, että ei muutaku Eräjorma-lehti tulemaan vaan kuolemaan asti.

Takuusta ja valmistajan tai myyjän vastuusta en viitti edes aloittaa. Yllättäen ikinä mikään ei kuulu takuun piiriin ja hupsista keikkaa, saat itse maksaa tehdasvirheet ja susta riippumattomat viat. Ensin tietenkin tappelet viikkotolkulla jonkun vastaajan kanssa ja kuuntelet pianokonserttoa luuristasi edulliseen hintaan 4,90 e/minuutti. Eikä tunne oloonsa ku vaan vähän idiootiksi.

Ja nettikaupathan ovat myös mahtavia kusetuskenttiä, kun kellään ei tunnu olevan mitään vastuuta. Eräs ystäväni on maksanut saapikkaansa moneen otteeseen eräälle tunnetulle nettikaupalle, mutta silti perintätoimisto jatkaa uhkailuaan. Itsekin olen joskus saanut maksumuistutuksia tuotteista, joista ei ole ensinmäistäkään normilaskua tullut. Ja koska porukka ei jaksa isoja puljuja vastaan tapella, tulee maksettua omasta pussista muiden mokia ja firmat ne vaan porskuttaa.

Kerroppas kuoma, kuinka sua tai tuttua on jallitettu oikein olan takaa! Tuliko menetettyä rahaa, aikaa vai hermot? Vai kenties kaikki?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vastarannalta kuuluu

Tiettekste ne tyypit, joiden on IHAN pakko väittää vastaan joka asiassa? Vaikka tää pelle olis aivan samaa mieltä sun kanssasi, mutta koska hän nyt haluaa vängätä, niin hänhän vänkää. Vänkää vaikka henki menisi ja vänkää todennäköisesti vielä arkussakin naapurikuopan kaverin kanssa. Vänkääjän puheissa muuttuu musta valkoiseksi ja koira kirahviksi, koska hänellä on vaan "niin vahvat mielipiteet" ja "suuri halu tuoda asian oikea laita esille". Ja koska hän nyt vaan on niin perseestä.

Kaikkein hedelmällisintä on, kun keskustelet tällaisen pinnaa syövyttävän väittäjän kanssa ja toteat yllättäen hänen olevankin asiassa x täysin oikeassa. Kappas perkele, kun vastarannan urpolla muuttuukin ajatusmaailma sillä samalla sekunnilla, kun olet hänen kanssaan samalla aaltopituudella: "Toi mekko on niin kivan turkoosi" "Joo, vähän niinku meri" "NO OIKEASTAAN se on kyllä enempi sininen ku turkoosi". Ja kas näin susta on tehty sekunninpuolikkaassa täysi urpo ja saat paistatella säälivän katseen valokeilassa.

Vänkääjät ja vastaanväittäjät harrastavat usein myös yksityiskohtien -virheellistä- korjailua. Kerroppa jollekin nähneesi kolme sinitullkua ja pilitiasen, niin vänkääjällä on aivan varmasti tarkempi havainto kyseisistä linnuista - niitä oli NELJÄ ja PUOLITOISTA! Ja asiahan täytyy korjata teennäisesti hymyillen tilanteessa, jossa on mahdollisimman monta kuulijaa. Yritäppä tällaiselle ameeballe todistaa olevasi oikeassa, varsinkin kun väittäjien karisma yleensä lumoaa kuulijat ja hetkessä sun tirppabongailun tuloksesi on muiden korvissa pelkkää höpönlöpöä. 

Koulussa, töissä tai satunnaisissa kohtaamisissa tällainen v-pää vielä menee, mutta kun perheestä, ystäväpiiristä tai lähisuvusta löytyy tällainen, välkkyy mielessä houkuttelevasti hirttosilmukka aina asioista keskustel... Tai no, vängätessä. Mikäs sen mahtavampaa, kuin väitellä siskonsa kanssa vanhempien avioeron aiheuttamista tunteista (vänkääjähän tietää sua paremmin tunneskaalasi) tai inttää ystävän kanssa eilisistä läksyistä (sun luotettavista lähteistä hankittu informaatio on mitätöntä höpöhöpöä verrattuna vänkääjän muistille)? Tai mikä tuntuu upeammalta, kuin yrittää selittää vänkääjäkumppanille viime kuussa ostamiesi kenkien kappalemäärä (vänkääjä tietää yleensäkin kaiken sun elämästäsi halutessaan) tai todistaa väittäjäisoäidille  saaneesi kolmannella luokalla vitosen sijaan kasin matikasta (vänkääjälle turhakin tieto on siinä vaiheessa merkittävä, kun aiheesta pääsee sönköttämään vastaan)? 

Tunnetko sä vänkääjän, tyypin, jonka on AIVAN PAKKO olla sun kanssa täysin eri mieltä aivan kaikesta? Sellaisen jampan, joka tietää kaikesta kaiken aina paljon paremmin ja vaihtaa tarvittaessa vaikka puolta, jotta voi harrastaa vastaan väittämistä isommilla leveleillä? KERRO!



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

kevät ja hulluus

Mä en tiedä olenko jotenkin ripauksen verran maaninen, rehellisesti latvasta laho vai aiheuttaako horoskooppimerkkini Kalat tän mun jokakeväisen päävikani. Päästään niukinnaukin maaliskuun puolelle, niin mulla sekoo kuuppa: tulee valtava himo maalata, kirjoittaa, valokuvata, sisustaa, leipoa... Sellainen sairas pesänrakennusvietti taiteellisella lisäbonuksella. Sitten kun siihen plussataan päälle univaikeudet (yöllä ne parhaat ideat tulee!) ja hätiköidyt päätökset, niin on aika mielenkiintoinen kevät edessä.

Pahinta tässä on, että mun täytyy saada ja ennen kaikkea osata kaikki mahdollisimman heti pian nyt. Mulle on aivan turha sanoa, että kattellaan Jenni parin kuukauden päästä, tai että ehkä joskus sitten vuoden kuluttua. KUUKAUDEN? VUODEN? Ja mikä helvetin EHKÄ? Mä voin aivan hyvin yöllä saada ajatuksen, että tää asunto on myytävä äkkiä pois, haluan toisen. Tai että minäpäs tomerana plikkana opettelen huomenna saatana rakentamaan valtamerilaivan. Ja leivon viissataa pullaa, perustan tehtaan ja adoptoin kaikki aasialaiset orpolapset. HETI. Ei siinä paljoa venailla, kun taiteellinen koura musertaa mun sielua nyrkkiinsä. Ja toisaalta taas kuukauden kuluttua mulla on jo aivan uudet kujeet ja suunnitelmat, enkä edes muista niitä kaikkia viikkojen takaisia yöllisiä päähänpistojani.

Ainoa henkilökohtaiselta konkurssilta pelastava tekijä on se, että toimeen tarttuminen on mulle suhteellisen vaisua sellaisissa isommissa jutuissa. Mä en lähde yhtäkkiä ostamaan Helsingistä sohvaa tai polta terassia, koska yksinkertaisesti olen niin laiska, että Kodin Ykkösestä uuden maljakonkin hakeminen väsyttää tarpeeksi. Näin se menee aina: pyörin yön tai pari tuskanhiessä ajatellen massiivista remonttia tai taidenäyttelyä, mutta kun tarpeeksi kärsin, alkaa vimma laimeta ja tämä yllättävä kevätsekoilu häviää perustylsään luonteeseeni. (Plus, että mä olen todennäköisesti pihein ihminen omassa ikäryhmässäni tällä vuosikymmenellä, eipä tuu hirveesti osteltua ruokailyryhmiä ja merkkilaukkuja....) Sitten onkin toisen idean vuoro ja sama kaava toistuu, kunnes ollaan kesässä, eikä mua enää huvita mikään (ehkä kesä on sitten se depressiovaihe........).

Onko täällä muita kevätsekoilijoita, joilla päässä alkaa napsua samalla hetkellä, kun ensimmäinen pilkkijä hukkuu? Alkaako kylvövimma, massiivinen kevätsiivous, vaihtuuko kampaus, lentääkö ukko pihalle vai lähteekö auto vaihtoon?