HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannustyypit

Mikä juhannustyyppi sä olet?


Kännissä kokkoon vaurioitta -tyyppi.
Se kaveri, joka kaatuu kokkoon, kiukaaseen ja grilliin (johtuen siitä, että on vetänyt Koffia aamukymmenestä lähtien) , mutta ei loukkaannu mitenkään. Naarmuitta selviää palavasta saunasta, nokkospuskassa kusella käymisestä ja taistelusta kyykäärmeen kanssa. Ei telo itseään saunapuita kirveellä mätkiessään, muurinpohjalättyjä paistaessaan tai soutuveneellä haaksirikkoutuessaan. "Hupsistakeikkaa, oho, olipa lähellä, heh heh"-sölkötys vienolla sammalluksella höystettynä kuuluu kyseisen jampan tai bimbon pääsanavarastoon. Koska juopon tuuri.

Selvinpäin ensiapuun -tyyppi.
Tää on sit se kaveri, joka astuu ensimmäisen lasinsirun päälle, roiskuttaa silmäänsä sytytysnestettä ennen kuin on edes ajatellut puteliin koskea ja tippuu laiturilta lyöden päänsä haukeen huolimatta pelastusliiveistä - selvänä toki. Näitä tyyppejä seuraa epäonni lauteilta kokkoon ja kokosta päivystykeen. Muut on vetänyt kaljaa tuntitolkulla heitellen tikkaa puolisammuneina ilman suurempia vaurioita, mutta tää raukka kärsii sitten muidenkin puolesta. Yleensä kuskin tehtävissä. Kunnes kuskin paikka kylläkin vaihtuu matkustajaksi ambulanssiin. 

Rutiinit ennen kaikkea -tyyppi.
Tällä menee sitten pasmat täydellisen sekaisin, jos kesäkeiton perunat on leikattu väärässä kulmassa tai saunaan ei mennä tasan silloin kun se on kuuma. Kantaa mukanaan muistilistaa ja vetää rauhoittavia selättääkseen paniikin joka iskeytyy vasten kasvoja, kun kakarat kaataa mehut pellavaliinalle, vettä sataa väärään kellonaikaan ja äijät ei saa grilliä kuumaksi. Kaikki juhannustaiat on tehtävä kukkaseppele päässä kireästi hymyillen, koska niin on aina tehty ja lässynlää. Yleensä nää on naisia joiden miehet kuuluu kännissä kokkoon -kategoriaan. Ja sehän vasta aiheuttaakin tarvetta nitroille.

Rennosti pyhien läpi -tyyppi.
Verkkarit, kumisaappaat, paketti makkaraa ja hälläväliä-asenne kuuluu tämän jussi-ihmisen perusvarustukseen. Vaikka sataisi lunta ja grillikota räjähtäisi pallosalaman ja kaasupullon ylivuodon yhdistelmän seurauksena, hän se vaan makaa rennosti lepolassessa siemaillen lasinpesunestettä. Koska mikäs tässä valmiissa maailmassa. Yleensä kyseessä on mies, joka on saanut jotenkin keploteltua itsensä yksin mökille ämmän jäädessä kaupunkiin vinkumaan.

Teema-asu ja lava sidukkaa -tyyppi
Nää on näitä nuoria aikuisia, jotka pukeutuu hauskasti koko frendijengin voimin ja suuntaa Nissan Micran kohti Himosta tai jotain muuta ihmishelvettiä. Inkkaripäähineet, neonväriset viitat tai elmukelmusta tehdyt asusteet viuhuen tämä porukka saapuu paikalle jänskän väristen pillien ja fantsujen partyhattujensa kanssa kuuntelemaan jotain mikseriräppäriä ja kiljumaan. Kaikilla on seuraavana päivänä kuppa, nokkosihottumaa perseessä ja nilkat poikki, kun ne korkkarit ei ollutkaan se paras idea pellolle järjestettävään musiikkitapahtumaan.

Kaikki on paskaa -tyyppi.
Hän lähtee mököttäen mökille, festareille tai terassille ja vikisee puolipöhnässä kuinka on hyttysiä, kylmä, märkä, jano, nälkä, panettaa, pissattaa ja miksimälähdinkotonaolishyvä. Yleensä hänet feidataan hyvinkin ripeästi, ja sitten seuraavana aamuna tilitetään Demiin paskoista kavereista, jotka hylkäsi kesken illanvieton. Syynä ei tietenkään ole oma mankuminen, teltassa yksin tekstailu ja kaikesta valitus.

Tikissä jussina -tyyppi
Makkaraa, kuoharia, mansikkakakkua tai salaatinkastiketta välttelevä himokyykkääjä, jolle juhannus on vain selkärangattomien läskiperseiden kokoontumisjuhla. Linkittelee Facebookiin terveelliset grilliherkut -ohjeita ja tsemppaa muita Instagrammissa lähtemään juhannuslenkille. Halveksii tavallisia kuolevaisia, jotka alentuvat sikailemaan moisena turhana juhlapyhänä. Koska ei kipuu ei hyötyy ja eat clean bitch!!!

Hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti! 
Ps. Kuuluuko juhannusporukkaasi joku ylläolevista?






maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kotini kaatopaikka

Tiettekö niitä koteja, joista ajattelette että hyijeesuskristusmitenoksettavaa? Sellaisia asuntoja, joissa sisustuselementteinä toimii noutoruokapakkaukset, pölypallerot ja hiekkaan sekoitettu kura ja ominaistuoksu on vieno roskakorin mätäneeseen vivahtava parfyymi? Kämppiä, joissa miettii, että voiko täällä edes koskea mihinkään? Mä tiedän ihan helvetin hyvin, mulla kun sattuu olemaan juuri sellainen tällä hetkellä. 

Remontti vie niin mehut, ajan kuin motivaationkin puunata tätä läävää ja sen kyllä huomaa! Hyi pyhä taivas ja apua, mikä tunkio! Joka paikassa on erilaisia pinoja ja kasoja, jotka koostuu lipuista ja lapuista joissa on mittoja ja epämääräistä tekstiä, esitteistä, värikartoista ja rakennusalan kirjallisuudesta. Eteisestä löytyy jatkuvalla syötöllä sahanpurua ja ruuveja, roskia kasaantuu sinne sun tänne ja peti on pedattu viimeksi varmaan silloin kun oli lunta. Nythän on tosiaan kesäkuu. Paikka on muutenkin joku astmaatikon pahin painajainen, pölytöntä pintaa ei meinaa löytää täältä vaikka etsisi alansa parhaan vainukoiran kanssa. Vaikka mä olen sottapytty, mä en ole koskaan pitänyt likaisuudesta - kuinka tässä nyt näin kävi?

Äsken ryhdyin helpottamaan tätä tuskaa pakkailemalla koriste-esineitä ynnä muita pölynkerääjiä muuttolaatikkoon, vaikka osoitteen vaihtumiseen menee kyllä tovi jos toinenkin. Mä oon niin jo asennoitunut seuraavaan kämppään, että tälle mä en halua tehdä kuin loppusiivouksen ja vetää oven kiinni perässäni. Oikein oksettaa! Sälekaihtimet on kiinni ettei lintujen kurapaskat ja siitepöly loista koko komeudessaan, että mikäs tässä on aurinkoisina kesäpäivinä pimeässä sikolättiluolassa elellä....

Jos mä näkisin jollain muulla ihmisellä tällaisen asunnon, mä varmaan kirjoittaisin järkytyksestä vapisevalla kädellä kolmesivuisen merkinnän päiväkirjaan, ihan vaan jo pelkästä kauhusta. Mulla ei edes ole päiväkirjaa, mutta sillä hetkellä tulisi kyllä tarve purkaa se shokki. Nyt asun itse tällaisessa kaaoksessa, joka näyttää siltä että olisi risteytetty kaatopaikka ja kotibileiden jälkitunnelmat. Täältä puuttuu enää ripuloiva kissa, rapajuoppo ja tuholaiseläimet, niin täydellisen katastrofikämpän ainekset olisivat koossa.

Ehkä mä himpun verran liiottelen; pesukoneet pyörii päivittäin, imuriakin tulee näytettyä silloin tällöin. Keittiön pinnat vetelen päivittäin rätillä ja roskatkin saattaa ajoittain löytää tiensä roskikseen. Mutta silti, ei tää mikään silmiä hivelevä näky ole. Tänne kun pamahtaisi yllätysvieraita vartin varoajalla, mä en ehtisi muuta kuin lyyhistyä lattialle itkemään. Siinä vaiheessa täytyisi varmaan ehdottaa vieraille, että meillä alkaa eteisestä sokkoleikki, joka jatkuu koko vierailun ajan ja päättyy vasta oven ulkopuolella. Ei tätä kauhukämppää yksinkertaisesti voisi näyttää kenellekään.

Helpota mun tuskaa ja kerro kauheimmasta kämpästä jonka olet nähnyt, siis siivottomuusmielessä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tulee, mikäli se on sun oma kämppä (mun mieli helpottuu kummasti, jos joku muukin uskaltaa paljastaa elämänsä sotkuisimman ajanjakson).... Tokihan tän voi myös linkittää vinkkinä jollekin sottapersekaverille, mutta mä en ota vastuuta teidän ystävyyden jatkumisesta!

Sotkuista viikon alkua kaikille, myös teille siivousfanaatikoille! 


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Mies, sua on kusetettu

Aina sanotaan, että miehet on kusipääsikoja ja valehtelevia lusmuja ja parantumattomia huijareita, mutta kyllä sen kusetuspystin kotiin vie naiset.

Itse en haluaisi olla mies; veit millaisen emännän tahansa baarista kotiin, aamulla vieressä makaa joku jäätävä katiska. Herkkuperseinen, terhakkatissinen räpsyripsi onkin aamulla tasapaksu kakkosnelonen, jonka puolet karvoista odottaa tyynyllä uudelleenpaikalleasettelua  ripsistä tukkaan ja kaikki muodot on riisuttu vaatteiden mukana eteiseen. Vaikka eihän ulkonäkö saisi kaikkea määritellä, niin itse ainakin säälin omaa miesparkaa, kun joka aamu saa herätä suohirviön vierestä, ennen kuin meikkipeili ja hiusharja kutsuu. Mutta no, ei se kyllä ole vielä näiden seitsemän-kahdeksan vuoden aikana valittanut.

Vaikka eiväthän naiset ainakaan kuulemani mukaan miehiä varten laittaudu, miehet on se kohderyhmä joka tulee huijatuksi. Kyllä manikyyreissä ja pidennyksissä ja ohennuksissa ja töpötyksissä ja söpötyksissä käynyt nainen aina toisen naiset feikit kohdat tunnistaa! Joskus on kieltämättä aika surullista, kun joku jamppa kuvittelee muijalle jonka rasvaprosentti lähentelee viittä, kasvaneen oikeasti ihka aidot tissit yhden Viron-reissun aikana. Tai että on ihan mahdollista että jonkun ripset ovat niin tiheää ja pitkää materiaalia, että niiden alle voi mennä sateen suojaan.

Itse joku aika takaperin kun sain silmiini pirun voimakkaan allergisen reaktion ja sain sitten ilokseni nyppiä ripset - niin omat kuin pidennyksetkin - silmistäni ja edessä oli pitkät viikot ilman ripsen ripseä, opin kyllä taas siihen naturelliin lookiin. Tässä taas päästään siihen miesten välkkyyteen; eihän joku Petja tai muut lähipiirin miehet edes ymmärtäneet mitä tuskaa on olla kaljusilmä ja näyttää seuraava kuukausi tai kaksi kymmenenvuotiaalta lapsisotilaalta. Tässä herää kysymys: eikö miehet ymmärrä, vai eikö ne välitä? Tekevätkö ne naiset jotka käyttävät paljon aikaa näyttääkseen miehensä silmissä kauniilta, yksinkertaisesti vain aivan turhaa työtä? Että kuka tässä nyt huijaa ja ketä?! Ollaanko me sittenkin tässä niitä urpoja?

Toisaalta mä en usko miesten "emmää ees huomannu et sullei oo meikkii muru oot nätti!!!"-lätinään. Kun mä tulen saunasta, niin sen läikikkään hirmuliskon perseen näköisen naaman ihan satavarmasti tunnistaa ihan "luonnon kauneudeksi", että on aivan turha kenenkään vetää mitään sössönsöötä. Meikitön nainen on monesti aika valju näky, toisilla tosin on onni potkaissut geenilotossa. Vilpittömät yläfemmat heille, itsellänihän ei sitten mennyt ihan seittemän oikein. Ja hei. Emmäkä vedä miehille, että voi vitsi, en YHTÄÄN hoksannu, ettet oo käyny vuoteen parturissa etkä pessy viikkoon hampaitas, ku oot niin himputin sulonen ilmestys noinkin!


Mitä luulette, tajuaako miehet oikeasti miten paljon nykyämmät vetää itteensä muovia, kumia, silikonia, erilaisia kemiallisia yhdisteitä ja irtokarvaa? Vai eikö ne vaan välitä? Entäpä löytyykö täältä muita munkaltaisia, jotka ei yksi kertaisesti enää edes välitä miltä se oma naama jäyttää, riittää kun on puhdas? Ja onko täällä yhtään miestä langoilla, joka osaisi vastat visaiseen kysymykseen: nainen naturellina vai viimesenpäälle laitettuna? 


Ihanaa viikonloppua kaikille niin meikatuille kuin naturelleillekin naisille - ja miehille!
Toivottaa ilman meikkiä hikisenä trikoissa sipsejä mässäävä Jenni.......



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Remontin huumaa

En muista olenko maininnut vielä  tekemistämme talokaupoista, mutta näin tosiaan pääsi käymään ja nyt käsissämme on melkein 80 vuotta vanha talonkäppyrä. Siitä syystä tää blogitouhu on jäänyt ihan täysin sivuun, yksinkertaisesti aika ei meinaa riittää. Ja sanomattakin taitaa olla selvää, että remppa ei ihan kuulu kategoriaan "maalia pintaan ja sohvaa sisälle", vaan lähinnä "puretaan, raivataan, raivotaan, rakennetaan"-sarjaan.  Varsinkin kun kaksi tulisielua (okei toi oli vähän romantisoitu termi, suoraan sanottuna toinen on millien kanssa rakasteleva ja mistään tinkimätön luupää ja toinen suurpiirteinen ja laiska raivohullu) raksalla minimaalisella budjetilla ja epäselvällä aikataululla ei ole varsinaisesti mikään rakkaudentäyteinen ja lempeä tihkuva combo.

Tähän mennessä jännittävintä tässä on, että remontin aikana kumpikaan meistä ei ole joutunut käymään ensiavussa hupsistakeikkaa-vammojen takia, joita ylipäätään on tullut yllättävän vähän (ainoastaan isäpappa sai mustan silmäkulman vatupassista ja kaikilla on vain kevyitä ruhjeita ympäri vartaloa). Otetaan vielä huomioon, että allekirjoittanut, todella tapaturma-altis aivokääpiö käyttää sirkkeliä ja muita työkaluja ja Petja taiteilee yksinään rakennustikkailla puukkosahojen ja naulapyssyjen kanssa pilkkopimeässä. Myöskään emme ole muuranneet toisiamme seinän sisään tai myrkyttäneet  tärpätillä toisetemme raksaeväitä, mikä olisi hyvin mahdollista kuumenevien tunteiden ohessa. Täytynee koputtaa puuta, tai jompikumpi istuu tänään Acutassa vatupassi otsalohkosta törröttäen...

No, kaiken kaikkiaan kaikki on siis mennyt niin mallikkaasti kuin on vain mahdollista näissä olosuhteissa. Petja on ollut äärimmäisen joustava ja ahkera, mä olen saanut lähinnä pelleillä ja opetella. Enhän mää urpo osaa mitään materiaalimääriä ja -kustannuksia laskea, saatikka iskee niitä paikoilleen! Jos vetovastuu olis mulla, me oltais todennäköisesti henkilökohtaisessa konkurssissa ja talo olis palanut noin viistoista kertaa tän kuukauden aikana. Onneks on mies, kenen kanssa saa rauhassa olla tyhmä ja avuton. Loppuun mä liitän vielä pari kuvaa, jotka puhelimen sisuksista löytyi, jotta tekin pääsette fiilikseen (niitä kauheimpia purku- ja  kaaoskuvia en jaa, niistä kun ei kukaan kostu):

Tämän projektin jälkeen mä en maalaa kymmeneen vuoteen edes vesiväreillä.

Olohuone lattiaa vaille valmis!

Paneelihelvettimakuuhuoneen viimeistelyä.

Keittiö ennen....

... ja keittiö purkamisen jälkeen, koolaustouhut meneillään.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Elämäni eläimet ja eläimien elämät

Mä oon viime aikoina lukenut aika hämmentäviä uutisia ja otsikoita, joista paistaa ihmisten vieraantuneisuus luonnosta ja luonnon kiertokulusta. Tiivistettynä meininki on nykyään tämä:  Ihmishenki on täydellisen arvoton, mutta punatulkuillekin pitäisi lähes tulkoon pitää hautajaiset seurakuntatalolla kahvittelun kera. Taasen pelottavat tai kookkaat metsäneläimet eivät ansaitse muuta kuin otsikoissa kauhistelua ja ehkä napin ottaan. Tylsät ja epäsöpöt eläimet sitten ovat vähän niinku ihan sama, ketä kiinnostaa joku supikoira tai rusakko?

Ensinnäkin haluaisin kysyä, miksi jokaisesta eläinhavainnosta täytyy soitella lehtiin? Metsäkoneenkuljettaja oli nähnyt PEDON, eli yksinäisen suden metsässä - ei muuta ku piuhaa Iltalehdelle ja paniikki päälle. Ei jumalauta, sun työmaas on metsä, jonne kuuluu YLLÄRIPYLLÄRI metsäneläimet - myös ne sudet! Joo, ei se varsinaisesti mieltä hivelevä hetki ole hengata petoeläimen kanssa kahdestaan pusikossa, mutta jotain rajaa... Se asuu siellä, ei se metsäkoneenkuljettaja.

Kohta me ollaan siinä pisteessä, että otsikot koostuu eläinaiheisista shokkiuutisista, tyyliin "järvessä nähty kuha!" ja "rusakko juoksi tien yli!". Unohtamatta näitä perinteisiä hysteriaotsakkeita: "Keravalainen äiti järkyttyi: Lokki katsoi eskari-ikäistä tytärtä silmiin!" tai vaikka "Pikku-Monaliisan karu kohtaaminen koulutiellä - sisilisko käyttäytyi uhkaavasti!". Ai kauhee, pysytään sitten vaikka siellä asfalttiviidakossa, jos ainoa psyykeen kasassa pitävä eläin on oksennusta torin laidalla nokkiva pulu.

Myös eläinten kuolema ja kuoleman jälkeiset hetket ovat viimevuosina puhuttaneet: lapset voi järkyttyä kun poroporukat loikkii junan alle ja kaatopaikalta löytyy hevosenraato. Auton alle jäänyttä hirveä lopetetaan tien reunassa ja teurasauto ajaa Puuhamaan ohitse. "Mitä jos lapsi olisi nähnyt?" on toistuva kysymys näiden tilanteiden yhteydessä. Ajatella, jos lapsi näkisi kuolleen eläimen! Lastahan täytyy suojella rippikouluikään asti siltä näyltä, ettei vaan missään nimessä luonnonkiertokulku  tule tutuksi ja helposti ymmärrettäväksi asiaksi. Tokikaan eläimen raadon kappaleet eivät kuulu lenkkipolulle tai julkiselle paikalle, että tässä en viittaa otsikoissa olleeseen hevosen pää pururadalla -keissiin! Se on sitten asia aivan erikseen.

Ehkä mä olen jotenkin moukka ja tunteeton juntti, mutta kun on lapsena nähnyt  auton alle jääneitä raatoja, eläinten lopetuksia, teurastamolla roikkuvia lihamöykkyjä ja luonnollisesti itsekseen kuolleita eläimiä, en osaa nähdä mitään kauhen sydäntäpysäyttävää veriläikissä junan kyljessä tai moottoritien varressa makaavassa supikoirassakaan. Kaikki elollinen mikä maailmaan syntyy, myös kuolee. Eihän sillä kuolemalla tarvitse revitellä, mutta ymmärtää ja hyväksyä se täytyy. Omin silmin näkeminen konkretisoi asian ja tekee siitä helpomman käsitellä. 

Myös eläinten överiksi mennyt inhimillistäminen ja ihmisen alaspolkeminen suorastaan huvittaa mua. Varsinkin, kun puhutaan muista kuin lemmikkieläimistä. "Miksei ihmiset arvosta eläimii ja ne vaa haudataa koruttomasti johki mettää, ei ihmisetkä tarvi hienoi hautajaisii!!!"-argumentti on yksi parhaista mitä olen kuullut. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että yksikään kuollut ei varsinaisesti tarvitse niitä hautajaisia. Ei ihminen, ei eläin. Mutta ne omaiset ja läheiset, he sen tilaisuuden ymmärrettävästi tarvitsevat. 

Vuosien varrella lemmikin omistajalle kertyy paljon muistoja eläinkaverinsa kanssa, jotka varmasti kuoleman kohdatessa muistuvat mieleen. Tämänhän vuoksi muistotilaisuuksia pidetään niin sukulaisille kuin lemmikeillekin, kiitetään niistä hyvistä yhteisistä vuosista ja ilonhetkistä. Poismeno tuntuu todellisemmalta, saa sanoa hyvästit. Ja onhan se fakta, että monelle oma koira rakkaampi kuin kaukainen sukulaistäti, ja täten on musta ihan luonnollista pitää pieni muostotilaisuus lemmikille. Mutta sitten kun jokaiselle pihviksi menevälle naudalle ja metsään veivinsä heittäneelle kaniinille täytyisi järjestää joku surujuhla tai massatapahtuma, mennään jo vähän raiteiltaan. Lemmikki on lemmikki, kotieläin on kotieläin, metsäneläin on metsäneläin ja teuraseläin on teuraseläin. Ja ihminen on ihminen. Pitäkööt mäyrät ja joulukinkut omat menonsa, ei meidän ihmisten tarvitse sekaantua siihen.

Mä en usko yhdenkään vammautuneen ratsun toivovan kallista polttohautausta tai että yksikään lammas olettaisi saavansa kirkonmäeltä kylän parasta hautapaikkaa. Harva ihminenkään toivoo kovin prameita hautajaisia. Mun mielestä siinä vaiheessa kun eläimen hankkii, siitä täytyy pitää huolta ja sen eläimen hyvinvointiin ja hyvään elämään tulee panostaa. Samoin kivuttomaan lopetukseen, mikäli se asia tulee eteen. Mutta se että ulkopuoliset ihmiset pidättelevät vuoroin oksennusta ja vuoroin itkua nähdessään omaa mieltä järkyttävän lopetuksen, teurasjätettä tai eläimenruhon ja vaativat jotain hautausmenoja makkaran ylijäämälle, ollaan menty  niin yli mun ymmärryksen. Samalla sorretaan kanssaihmisiä, eikä arvosteta mitään eikä ketään - paitsi niitä söpöjä eläimiä.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hei älä välitä mitä susta ajatellaan

"Älä välitä muiden mielipiteistä" on kyllä ihan kärkipäässä sarjassamme "paskanlätinää". Tää nykyinen itsekeiskeinen minäminä-maailma on aivan täysin tuollaisen määteenmitähaluuneikuulumuille-ajattelun synnyttämä ilmiö. Älä nyt uniikkeihin sukkiisi sekoa, mutta joskus olisi ihan tervettä ajatella mitä muut susta kelaa ja millaisia asenteita sua kohtaan rakennetaan.

Mun mielestä on aivan normaali ja ihmiseen sisäänrakennettu asia olla kiinnostunut siitä mitä muut itsestä ajattelevat. Ja joskus senkin edessä on ihan tervettä nöyrtyä, eikä leikkiä prinsessaa ja toimia pelkän omahyväisen ajatusmaailman mukaan. Siististi tilanteen vaatiman tyylin mukaan pukeutuminen on pirun hyvä esimerkki; itse en ainakaan laittaisi paljastavaa baarikolttua mummon hautajaisiin, vaikka kuinka nykypäivänä ei sais välittää siitä mitä muut ajattelee ja pitäis toimia "oman persoonan" mukaisesti. Kyllä mä olen aivan valmis hyväksymään epäonnistumisen työnhaussa, jos painelen paikalle vetelänä naama norsunvaginana ja joku kotidarra-asu päällä paskalta haisevana. Tai en ihmettelisi, jos saisin paheksuvia katseita täyttäessäni perseelläni useamman penkin ruuhkabussissa ihan vaan omaa vittumaisuuttani.

Jos ei välitä muiden mielipiteistä ja toimii pelkkää omaa etua ajaen, on aika perkeleen selvää, että edessä on aika yksinäiset ja synkät ajat - ellei osaa manipuloida jotain selkärangattomia raukkoja omaksi ihailijajoukokseen. Olisi itseasiassa semisti tärkeää olla kiinnostunut muiden ajatuksista, jotta voisi joskus itsekin kasvaa ja kehittyä ihmisenä, sikä jämähtää omaksi uniikiksi kusipäiseksi itsekseen. Jos sulle ei ole mitään väliä mitä muiden päissä liikkuu kun sä astut paikalle, on ihminen mun mielestä hylännyt samalla kiinnostuksen itseensä ja mitätöinyt henkisen kehityksensä merkityksen. Että mä oon hyvä näin ja en aio muuttua, saatana muuttakoot muut itse ajattelutapaansa, mikäli aikovat pärjätä mun kanssa!

Muiden mielipiteistä välittäminen fiksuissa rajoissa olisi vaan niin tärkeää. Monet loukkaavat sanat, mieltä kaivamaan jääneet ikävät eleet ja asiattomat kommentit olisi varmaan jääneet tekemättä ja sanomatta, jos ihmisillä olisi enemmän kiinnostusta muiden ajatuksista. Ei se tarkoita, että ihminen on lapamadon ja aamutossun sekoitus, jos käyttää pienen hetken niin omien kuin muidenkin ajatuksille pukeutuessa, elehtiessä, puhuessa, ryhmää johtaessa ja vaikka liikenteessä. "Keijo varmaan kokee mun olleen epäkohtelias kun toimin tavalla X, olinkohan mä tosiaan?" on paljon fiksumpi ajatus kuin "no mullehan on ihan saatanan sama mitä se Keijorassukka ajattelee, tää on niinkö mun elämä!!!!!". 

Se että koko elämä pyörii siinä, mitä muut susta ajattelee on ihan eri asia. Jos ei aamulla saa sukkaa jalkaan ja leipää suuhun ilman että pelottaa muiden mielipiteet, ollaan ihan ääripäässä. 


Kerroppa tilanne, jossa joku ilmiselvästi EI ollut kiinnostunut muiden mielipiteistä, vaan surutta "toteutti itseään" mahdollisesti muiden kustannuksella!