HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Elämäni eläimet ja eläimien elämät

Mä oon viime aikoina lukenut aika hämmentäviä uutisia ja otsikoita, joista paistaa ihmisten vieraantuneisuus luonnosta ja luonnon kiertokulusta. Tiivistettynä meininki on nykyään tämä:  Ihmishenki on täydellisen arvoton, mutta punatulkuillekin pitäisi lähes tulkoon pitää hautajaiset seurakuntatalolla kahvittelun kera. Taasen pelottavat tai kookkaat metsäneläimet eivät ansaitse muuta kuin otsikoissa kauhistelua ja ehkä napin ottaan. Tylsät ja epäsöpöt eläimet sitten ovat vähän niinku ihan sama, ketä kiinnostaa joku supikoira tai rusakko?

Ensinnäkin haluaisin kysyä, miksi jokaisesta eläinhavainnosta täytyy soitella lehtiin? Metsäkoneenkuljettaja oli nähnyt PEDON, eli yksinäisen suden metsässä - ei muuta ku piuhaa Iltalehdelle ja paniikki päälle. Ei jumalauta, sun työmaas on metsä, jonne kuuluu YLLÄRIPYLLÄRI metsäneläimet - myös ne sudet! Joo, ei se varsinaisesti mieltä hivelevä hetki ole hengata petoeläimen kanssa kahdestaan pusikossa, mutta jotain rajaa... Se asuu siellä, ei se metsäkoneenkuljettaja.

Kohta me ollaan siinä pisteessä, että otsikot koostuu eläinaiheisista shokkiuutisista, tyyliin "järvessä nähty kuha!" ja "rusakko juoksi tien yli!". Unohtamatta näitä perinteisiä hysteriaotsakkeita: "Keravalainen äiti järkyttyi: Lokki katsoi eskari-ikäistä tytärtä silmiin!" tai vaikka "Pikku-Monaliisan karu kohtaaminen koulutiellä - sisilisko käyttäytyi uhkaavasti!". Ai kauhee, pysytään sitten vaikka siellä asfalttiviidakossa, jos ainoa psyykeen kasassa pitävä eläin on oksennusta torin laidalla nokkiva pulu.

Myös eläinten kuolema ja kuoleman jälkeiset hetket ovat viimevuosina puhuttaneet: lapset voi järkyttyä kun poroporukat loikkii junan alle ja kaatopaikalta löytyy hevosenraato. Auton alle jäänyttä hirveä lopetetaan tien reunassa ja teurasauto ajaa Puuhamaan ohitse. "Mitä jos lapsi olisi nähnyt?" on toistuva kysymys näiden tilanteiden yhteydessä. Ajatella, jos lapsi näkisi kuolleen eläimen! Lastahan täytyy suojella rippikouluikään asti siltä näyltä, ettei vaan missään nimessä luonnonkiertokulku  tule tutuksi ja helposti ymmärrettäväksi asiaksi. Tokikaan eläimen raadon kappaleet eivät kuulu lenkkipolulle tai julkiselle paikalle, että tässä en viittaa otsikoissa olleeseen hevosen pää pururadalla -keissiin! Se on sitten asia aivan erikseen.

Ehkä mä olen jotenkin moukka ja tunteeton juntti, mutta kun on lapsena nähnyt  auton alle jääneitä raatoja, eläinten lopetuksia, teurastamolla roikkuvia lihamöykkyjä ja luonnollisesti itsekseen kuolleita eläimiä, en osaa nähdä mitään kauhen sydäntäpysäyttävää veriläikissä junan kyljessä tai moottoritien varressa makaavassa supikoirassakaan. Kaikki elollinen mikä maailmaan syntyy, myös kuolee. Eihän sillä kuolemalla tarvitse revitellä, mutta ymmärtää ja hyväksyä se täytyy. Omin silmin näkeminen konkretisoi asian ja tekee siitä helpomman käsitellä. 

Myös eläinten överiksi mennyt inhimillistäminen ja ihmisen alaspolkeminen suorastaan huvittaa mua. Varsinkin, kun puhutaan muista kuin lemmikkieläimistä. "Miksei ihmiset arvosta eläimii ja ne vaa haudataa koruttomasti johki mettää, ei ihmisetkä tarvi hienoi hautajaisii!!!"-argumentti on yksi parhaista mitä olen kuullut. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että yksikään kuollut ei varsinaisesti tarvitse niitä hautajaisia. Ei ihminen, ei eläin. Mutta ne omaiset ja läheiset, he sen tilaisuuden ymmärrettävästi tarvitsevat. 

Vuosien varrella lemmikin omistajalle kertyy paljon muistoja eläinkaverinsa kanssa, jotka varmasti kuoleman kohdatessa muistuvat mieleen. Tämänhän vuoksi muistotilaisuuksia pidetään niin sukulaisille kuin lemmikeillekin, kiitetään niistä hyvistä yhteisistä vuosista ja ilonhetkistä. Poismeno tuntuu todellisemmalta, saa sanoa hyvästit. Ja onhan se fakta, että monelle oma koira rakkaampi kuin kaukainen sukulaistäti, ja täten on musta ihan luonnollista pitää pieni muostotilaisuus lemmikille. Mutta sitten kun jokaiselle pihviksi menevälle naudalle ja metsään veivinsä heittäneelle kaniinille täytyisi järjestää joku surujuhla tai massatapahtuma, mennään jo vähän raiteiltaan. Lemmikki on lemmikki, kotieläin on kotieläin, metsäneläin on metsäneläin ja teuraseläin on teuraseläin. Ja ihminen on ihminen. Pitäkööt mäyrät ja joulukinkut omat menonsa, ei meidän ihmisten tarvitse sekaantua siihen.

Mä en usko yhdenkään vammautuneen ratsun toivovan kallista polttohautausta tai että yksikään lammas olettaisi saavansa kirkonmäeltä kylän parasta hautapaikkaa. Harva ihminenkään toivoo kovin prameita hautajaisia. Mun mielestä siinä vaiheessa kun eläimen hankkii, siitä täytyy pitää huolta ja sen eläimen hyvinvointiin ja hyvään elämään tulee panostaa. Samoin kivuttomaan lopetukseen, mikäli se asia tulee eteen. Mutta se että ulkopuoliset ihmiset pidättelevät vuoroin oksennusta ja vuoroin itkua nähdessään omaa mieltä järkyttävän lopetuksen, teurasjätettä tai eläimenruhon ja vaativat jotain hautausmenoja makkaran ylijäämälle, ollaan menty  niin yli mun ymmärryksen. Samalla sorretaan kanssaihmisiä, eikä arvosteta mitään eikä ketään - paitsi niitä söpöjä eläimiä.


3 kommenttia:

  1. Mua itseäni häiritsee toki kanssa tämä eläinten arvottaminen söpöyden perusteella. Toki aina jonkun kuolleen näkeminen (ihmisen tai eläimen) on sillä tavoin pysäyttävää, että se muistuttaa kuolemasta. Oon samaa mieltä myös tosta hautaamisesta, eihän se sitä kuollutta varten oo vaan omaisia. Tosin mä en oo ajatellu, että lemmikeille joku oikeesti järjestäis mitään "hautajaisia", meillä ainakin on vaan kaivettu koira maahan ja on siinä joku kivi päällä ollu (tosin se on jo varmaan liikkunu ihan väärään paikkaan).

    Tässä teurasautoasiassa on hyvä pointti! Mua niin ärsyttää, että ihmiset on niin vieraantuneita siitä, mistä ruoka tulee. Ihmiset pitäis enemmän laittaa ajattelemaan sitä, ihan hyvä, että on nähny teurasauton jos multa kysytään. Tai siis vähän tekopyhää, jos niin voi sanoa, että kauhistellaan supikoiraa, mutta hyvällä mielellä vedetään sitä pihviä joka päivä. Tai näin mä ajattelisin. On ne lehmätkin söpöjä, jos multa kysytään.

    (Tästä tuli vähän sekava läjä erinäisiä lauseita ja argumentteja, mutta olkoon.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sun kanssa ihan samoilla linjoilla! Tuntui että ihmiset vaan menee kauemmas ja kauemmas faktoista ja normaalista elämästä, ja unohtuu se kaikkein perimmäinen. :/ ite oon ollu teurastamolla ja suvussa on ollut niin metsästäjiä, navettatoimintaa kuin sikatilaakin ja on tullu todella selväksi miten maailma pyörii näiden asioiden tiimoilla :D

      Poista
  2. Minä olen selittänyt tyttärelleni asiallisesti, että eläimiä todellakin laitetaan teuraaksi, jotta me saataisiin lihaa. Ja että ihminen on iän kaiken tappanut eläimiä saadakseen ravintoa. Minusta siinä ei ole mitään tekopyhää, joskin kannatan mahdollisimman hyvää elämää kullekin luontokappaleelle. Ei ole elämää elää köytettynä johonkin.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!