HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Maassa maan tavalla?

Otsikkoon viitaten, toivottavasti ei. Oikeesti mikä meitä suomalaisia vaivaa? Viiraakoo täällä porukalla päässä vai mitähäh?

Mä ymmärrän ihan hirveän hyvin, että ihmisiä kyrpii kun Suomen taloustilanne on mikä on ja pakolaistilanne on myös mitä on. Onhan se ihan kylmä fakta, että tuollainen suuri ihmismassa tullessaan eri kulttuurista tuo satavarmasti yhteentörmäyksiä ja tuo mukanaan myös negatiivisia asioita. Totta kai se ottaa useita ihmisiä pannuun ja totta kai näitäkin asioita täytyy pohtia eri kanteilta, myös antaa kritiikkiä. Mutta sitten on meillä tää mahtava Suomileijonaperkele-porukka, jolla on totaalisesti mennyt kuppi nurin Mv-lehden laatujournalismin kanssa ja lurahtanut soraa intiimialueille. Voi tätä myötähäpeää. 

Mullakin on oma mielipiteeni maahanmuutosta ja pakolaisuudesta, mutta en koe sen olevan mitenkään merkittävä asia tuoda ilmi tässä postauksessa tai kenekään siitä kostuvan. Sanotaanko vaikka näin, että en vastustaja, mutten myöskään syli avoinna - asia on niin moniulotteinen, että järkähtämätöntä mielipidettä en ole kyennyt itselleni rakentamaan. Mutta tälle töttöröhattuporukalle ja kivittäjäsakille mä kyllä sanon että morjes ja järki käteen, heistä mulla on kyllä mielipide. "Maassa maan tavalla!!!" - bussien kivittäminen ja ylitsepursuavan vihamielinen ilmapiiri on ilmeisesti sitten sitä mihin muualta tulleidenkin pitää pyrkiä? Aivan turha itkeä ilkeistä pakolaisista, jos ite on ensimmäisenä viitta päällä heittelemässä kiviä linjurin ikkunaan tai sytyttämässä vastaanottokeskusta tuleen. 

Siis jumalauta, tässä maassa on aika lailla useita laillisia ja eettisesti sopivia keinoja oman mielipiteen ilmaisuun ja asioiden esittämiseen, mutta ei sitten millään onnistu! Vedetään Suomiviina-pullo kainalossa maastohousut lepattaen pitämään jotain lystikkäitä seuroja, että se oma elämän-väli-koulun tuoma elämän-väli-kokemus pääsee loistamaan. Pari kirjoistuvirheillä rikastettua rasistivitsiä Facebookiin useiden perkeleiden ja huutomerkkien kera ja ei muutaku keräämään samanmielistä maastohoususakkia kokoon! Kaikki huipentuu KKK-pukuun verhoutuneeseen sankariin. Jes. Tätä se suomalaisuus on, humalaista vihaa ja katkeruutta. 

Normaali ihminen kykenee antamaan rakentavaa ja kriittistäkin palautetta ilman, että se on hyökkäys tai rikos. Tavallisella aivotoiminnalla siunattu kaveri pystyy varsin hyvin toimimaan asiallisesti samalla, kun tuo mielipiteensä esille. Maahanmuutosta tai pakolaisryntäyksestä ei ole pakko tykätä. Mistään tai kenestäkään ei ole pakko tykätä. Voi vaikka vihata kaikkea ja kaikkia, se on ihan oma asia. Mutta asiat pitää osata perustella, asioista pitää osata keskustella rakentavasti ja muita ihmisiä kohtaan pitää osata käyttäytyä. Suomen tilaa ei kukaan edistä sekoilemalla jossain helvetin kivityssessiossa leijonapaita kaljamahaa kiristäen. 

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Puhelinaddiktit

Koko ajan joku vehje piippaa ja vinkuu jossain nurkassa. "Hei oliks toi sun vai mun??" Sormet tanssii riivattua Joutsenlampea sulavasti niin tabletin kuin kännykänkin viileällä ruudulla. Suu vähän raollaan, hengitys unohtuu hetkeksi (oletettavasti kyseessä on joku somen aiheuttama hetkellinen aivokooma), kuolaa saattaa lurahtaa tilkan verran syliin. Katse tapittaa käden kokoista vehjettä, jonka viestisovellukseen Rampo ja SumoKeijo lähettelee hauskoja mopovideoitaan, jossa uutiset päivittyy kolmen sekunnin välein ja johon on koko ajan kiinni, ainakin henkisellä tasolla. Olit Eino Eskarilainen tai Seppo Seniori, todennäköisesti puhelin on sun elämän kiintopiste. 

Joo, mäkin käytän mun pädiä ja kännykkää paljon - sähköposti, laskut, hintavertailu ja shoppailu sujuu vaivattomasti vaikka kahvitauolla tai aamupalapöydässä. Näin esimerkiksi. Joo. Mutta milloin puhelimet ynnä muut välineet korvasivat sosiaaliset suhteet ja pilasivat ihmisten käytöstavat? Missä vaiheessa tultiin siihen tilanteeseen, että ihminen ennemmin naisi puhelimensa (tai puhelintaan...) kuin kumppaninsa? Tai siihen pisteeseen, jossa muistaa ystävästään ainoastaan profiilikuvan ja pari häästägiä? 

Mä tiedän mistä puhun, koska meillä asuu puhelinriippuvainen. Pyöri telkkarissa leffa tai oli naaman edessä ateria, niin sormet vikkelästi jo näpyttelee Iltalehden sivuille tai selaa Facebookia. Liian monet  keskustelunaiheet koostuu siitä, mitä minkäkin lehden otsikoissa oli (joo, uutisista on okei jutella, ei jonkun radiojuontajan uusista kalsareista tai missin kompastumisesta koiranpaskaan), mitä kukakin oli Faceen kirjoittanut tai kuinka hoopo jonkun Instakuva olikaan. Kun kysyy kuulumisia, katse lasittuu ja hetken ajan tuntee istuvansa vastapäätä kumisaapasta. 

Eräänä iltana ennen unillemenoa myönnän toimineeni vajaamielisen psykobitchlehmän kaltaisesti ja sivusilmällä vilkaisin, mikä siellä puhelimessa oli vienyt karvaisemman puoliskon huomion viimeisen kahden tunnin ajan. Okei, en kyttäämällä kytännyt, satuin osittain vahingossa katsahtamaan sinne suuntaan. Ajattelin, että se etsii netin ihmeellisestä maailmasta vetävämpää ja viehättävämpää seuraa. Käänsin päätä noin puolitoista senttiä oikealle ja kumppanini käsissä olevaan puhelimeen vilkaistessa totesin pelkoni olevan totta. Tosin kyseessä ei ollut naaras vaan mopo. KYLLÄ, VITTU MOPO! Tai sanotaan näin, että useita mopoja. Kymmeniä mopoja. Niin. Että elämä on mennyt siihen pisteeseen, että sängyssä haaveillaan mopedeista.

Ehkä mä nyt olen vähän liioitellut, kyllähän mäkin näpellän puhelinta ja toisaalta sen sallin varsin mielelläni miehelle, joka on ensin ollut yhdeksän tuntia töissä ja sen jälkeen korjannut iltaan asti mun autoa tai siivonnut ulkovarastoa. Mutta joskus se saatanan kapistus vaan hiertää mun sielua erittäin suurella kitkalla. Enkä mä ole ainoa - aika usein sitä saa kuulla ystäviltä, työkavereilta ja tutuilta siitä, kuinka puhelin vinkuu kesken intiimin kanssakäymisen (ja vaikka kuusysissä luetaan Tsygen viesti uusista autonrenkaista), tai että romanttisen illallisen keskeyttää toisen osapuolen valtava tarve lukea uutisia häränniskan levätessä lautasella (härkä on jo kuollut, uutiset ei koskaan!!).

Entäpä ne hauskat tyttöjen illat, kun viisi ämmää istuu viinipullojen keskellä ja YLLÄRII naputtelevat puhelimia. Yksi muokkaa belfietä instaan, toinen tekstailee poikaystävän kanssa, kolmas selaa Facebookia ja kaksi muuta harrastavat päämäärätöntä nettisurffailua. Tunnin välein joku kaipaa laturia, koska enää prossa akkua ja Angry birds on pahasti kesken! Kuuden tunnin päästä joku tajuaa katsoa kelloa ja todeta parhaaksi siirtyä baariin. Baarissa naputtelu jatkuu pilkkuun asti ja ai että kun kaikilla oli mukavaa! 


Mä odotan sitä iltaa, kun saan hyvänyöntoivotuksen WhatsAppilla kymmenen sentin päästä tai korvaani kuiskataan "hyvää yötä Samsu... Eiku Face... Eiku toi toi, mikäs sun instanikki olika? No hyvää yötä... Je... Jen....? Sano meniks ees lähelle?" 


maanantai 21. syyskuuta 2015

Kuinka käyttäytyä Minfossa

Mä oon kova salapoliisi ja sairaalloisen kiinnostunut kaikista mysteereistä ja murhista, eikä ole siis yllättävää, että vierailen asiaan liittyvillä sivustoilla säännöllisesti. Ja että Frii on uusi suosikkikanavani kaikkien murhatappokatoamisrikos-dokkariensa takia, joita tulee melkein 24/7. Tai että luen Alibia, Seppo Jokista ja aivan liikaa uutisia. Mua nyt vaan sattuu kiinnostamaan kaikki sarjamurhaajista mystisesti kadonneisiin henkilöihin, vaikka olen helvetillinen vellihousu. Enkä ole ainoa kiinnostunut, sen olen huomannut Murha.infossa.

Minfon keskustelufoorumilla on tarkat kirjoittamattoman käyttäytymissäännöt, joita tulee noudattaa tai sun kykysi keittiösherlokkina otetaan ivailun kohteeksi. Näitä sääntöjä vahtii omasta mielestään Euroopan parhaat kotisalapoliisit, jotka ovat mielessään ratkaisseet noin 95 prosenttia kaikista Suomen rikoksista. Heidän silmilleen - tai no, suurennuslasilleen - ei kannata hyppiä.

Säännöt menevät jokseenkin näin:

1. Älä toista
Kaksisataasivuisessa ja vilkkaassa keskustelussa voi normaali ihminen seota ja mainita asian, jota joku on jo sivuuttanut puolessa lauseessa sivulla kaksikymmentäkuusi. MUTTA TÄMÄ EI KÄY! Etkö osaa lukea koko keskustelua?! Tästä on sanottu jo?!! Sinulla ei ole oikeutta tuoda ilmi jo mainittua asiaa myös omana mielipiteenäsi, koska se on jo kirjoitettu sivulla seitsemän ja netistä  loppuu tila kesken!! Itse osaan hypätä jonkun toistetun asian ylitse, mutta monille se on hankalaa. Joo mä ymmärrän että olisi tuskallista lukea "öö en jaxanu lukee kaikkee mut voix joku kertoo mitä on tapahtunu"-lätinää, mutta kun pääsääntöisesti kyse ei ole tästä, vaan joku asia on vain yksinkertaisesti mennyt ohi. 

2. Käytä mielikuvitusta
Toistaa ei saa, mutta kaikki spekulaatiot psykoottisista avaruusolioista maanalaisen tunneliverkoston kaivamiseen hammastikuilla kyllä ovat ihan okei. Selvänäkijät "mä näin unen jossa koira ja joulupukki kulki metsän kautta järvelle, järveltä Intiaan ja sieltä kellariin, et oon siis niin varma että Hukka-Heikki on hukkunut järveen tai on metsässä, Intiassa tai kellarissa!"-juttuineen ovat tervetulleita yleensä, joskin jokunen ottaa heidän mielenterveytensä kyseenalaistamisen tehtäväkseen. Vaikka juttu olisi käytännössä mahdotonta, niin sehän ei menoa haittaa - siitä voidaan rupatella seuraavat viisi sivua!

3. Syytä lähipiiriä
Joku katoaa tai kuolee, niin sen takana on aina perheenjäsen tai ystävä, koska "sen Facebookissa sillä on syyllinen ilme" tai "se siinä haastattelussa näytti ihan psykopaatilta!". Joo, se on totta, että usein tällaisissa jutuissa on ikävä kyllä lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä osuutta, mutta jotenkin mautonta haukkua joku suruun hukkuva vaimo tai veli ensikättelyssä tappajaksi jonkun Instagram-kuvan perusteella. Tai no, ei Minfossa.

4. Hauku poliisia
Minfolaisethan ovat Suomen poliisivoimia pätevämpää sakkia läppäriensä takana - heidän kuulustelutaktiikat, etsintätavat ja rikospaikkatutkinta olisivat ratkaisseet vartissa mysteerin kuin mysteerin. Mitäny ite sotkevat, kun uteliaisuuden vimmassa painavat "koiraa ulkoiluttamaan" keskelle suuretsintää tms... Pari jenkkileffaa ja rikosdekkari, niin kirjekurssi FBI:n joukkoihin on suoritettu! Ja miksi natsisikapoliisi ei anna lisää tietoa?! Se, että miten kukakin on lahdattu ja pilkottu, kuuluu verenhimoiselle kansalle! Kaikki likaiset yksityiskohdat tiskiin, kiitos!



Lukijoissa muita, jotka lukevat Minfoa kuin Raamattua? Mitä muita "sääntöjä" kyseisellä sivulla on? Entä mitä muita asiaan liittyviä sivustoja seuraat?

torstai 17. syyskuuta 2015

Kotona

Tässä pari kuvaa meidän "uudesta" kodista! Esittelyssä ruokailuhuone, makkari ja olkkari. Linkitä myös omia postauksia kodistasi, sisustusideat on tervetulleita! 



Mun sisustustyyli on kauniisti sanottuna rento, eli mä voin heitellä eri aikakausia ja tyylilajeja sekaisin ja olla ihan tyytyväinen. Ihan hyvin voi yhdistää vaikka antiikkia ja ledivaloja, koska mä vaan voin. Saatana omapa on kotini, jos jollekin sisustusintoilijalle se on liikaa, ei tartte tulla meille. Mä olen tällainen huoleton kaveri ja kunhan värimaailma on jokseenkin kasassa, se riittää. 

Mä olen muutenkin aika letkee kodinhengetär! Kun mää laitan taulun seinään, kiskasen naulan silmämääräisesti hyvään paikkaan ja hakkaan sen jollain levypainolla paikalleen - Petja taas kulkee millimetrimittojensa kanssa ja käyttää asianmukaisesti vasaraa. Yleensä myös teen peruuttamattomia ratkaisuja hetken mielijohteesta, kun taas toi yks tekee suunnitelmia ja piirrustuksia ja googlettelee jotain etikettejä asiaan liittyen. Kuitenkin ihan sulassa sovussa ollaan saatu asiat paikoilleen tässäkin mörskässä (koska se kulkee mun perässä ja korjaa mun "mokia").

Sama letkeys pätee siivoamiseen. Olisittepa äsken nähny, kun allekirjoittanut pesi äskettäin ikkunat.... Onneks Petja oli töissä ja sain kiskottua sälekaihtimet piilottamaan pahimmat skraidut ennen hänen kotiutumistaan. Toisaalta veikkaan sen tekevän jonkun tarkistuskierroksen, vaikka kuinka yrittäisin piilotella tuhojeni jälkiä.

Mites teillä jakautuu "sisustusvastuu"? Onko se niin että vaimo sisustaa ja äijä pitää turpansa kiinni? Vai kumpikin osallistuu koriste-enkeleiden asetteluun? Vai onko jossain kodissa jopa niin, että päävastuu sisustuksesta ja kodin kauneudesta on miehellä ja mamma ei välitä vähääkään? 

Hauskaa torstaita toverit!



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Koheltajat

Mä en mielestäni ole kirjoittanut tästä aiheesta ennen, mikä on sinänsä outoa, koska tämä on mulle sen verran läheinen aihe. Kyseessä on meinaan tapaturma-alttius ja ylimääräisen koheltamisen aiheuttamat vauriot. Tää menee meillä ainakin ihan geeneissä, että saan sukuani syyttää - meidän perheessä meinaan on koko ajan joku pää auki tai perseellään pusikossa.

Nytkin mulla on jalassa liukuestesukat, vai mitkä ne helvetin kakaroille tarkoitetut kohellussukat ny onkaan - tsäänssi vetää ottalohkolleni laminaatilla on liian suuri. Rappuset, liukas lattia, kaapinovet, veitset, kiehuvat nesteet ja jäiset tiet on mulle ne kaikkein vaarallisimmat. En viitti edes ajatella monenako osana palaisin kotiin, jos alkaisin harrastaa jotain kunnon extremelajia. Toisaalta mun elämä on sellaista invaliidiparkouria kaksneljäseitsemän, että ei tähän enää jännitystä tarvita enempää.

Parasta aikaa olen liukuestesukkieni kanssa saikulla aivotärähdyksestä, kun vedin eilen pää edellä kaapinoveen. Viikko sitten taitoin nenäni laittaessani roskia roskikseen. Mä olen pompannut puhelimen laturiin verisin seurauksin, ottanut vahingossa kopin putoavasta puukosta, kaatuillut, liukastellut ja kompastellut. Huvittavinta oli ehkä kun sheivasin itseni ensiapuun. Mua on tikattu ja liimattu. Porukat vetää samalla tyylillä - isipappa hankkiutuu varpaistaan eroon, ottaa osumaa silmämuniinsa kiitettävän usein ja koheltaa nivelsiteitään solmuun. Äiti taas kaatuilee ja kompuroi, kuorii puukolla vahingossa nahkaa sormistaan ja aiheuttaa itselleen turhia vaaratilanteita. Ja sit multa kysytään, että miten sää Jenni voit taas olla mustelmilla/laastareiden peitossa/pää veressä! Kattokaa ny mun sukua herrajee! En voi edes lohduttautua, että iän kanssa tää helpottuu...

Mun suurimmat riskitekijät on kova vauhti ja jäätävä hahmotushäiriö oman kehoni rajoista. Mä aina nauran niille rekoille, jotka jää jumiin siltojen alle "heh heh, etkö sä tajua ettei mahdu niin ei mahdu, heh!"-tyylillä, vaikka itse toteutan samaa elämäntyyliä omalla viattomalla kropallani. Joskus kannattais pysähtyä ja pohtia, että mahdunko mä tosiaan tosta raosta, yletänkö tosiaan tuohon ja kykenenkö tosiaan kiipeämään tuonne. Tai että kannattaako sisällä juosta, onko järkevää käyttää väärää työkalua tai pitäisikö rauhoittua. Silti yhä uudelleen mun toimintamalli on se, että hyppään silmät ummessa kohti tuntematonta tuskaa ja ensiapua...

Petjakin on niin tottunut siihen, että kierin lattialla itku silmässä, kun olen vetänyt polven pöydänkulmaan tai murtanut varpaani kirjahyllynreunaan. Se vaan vilkaisee viileästi kun allekirjoittanut sätkii selällään raaja veressä tai pitelee ulvoen jotain kehonosaa. Jos soitan sille jostain tapaturmasta, ääni on suhteellisen kyllästynyt ja himpun verran sääliä tihkuva. Joko hän on täydellisesti sopeutunut näiden vuosien aikana tai hän on helvetin hyvä peittelemään paniikkiaan. "No mitäs nyt taas on sattunut....huoh....." Myönnettäköön, että hän on ajoittain myös itse aika sankari loukkaamaan itseään. Ehkä tää on tarttuvaa?

Mä saan yleensä haaverini vielä jotenkin niin huvittalla tavalla, ettei mua edes uskota. Jokusen kerran lääkärissä on vihjattu mun olevan väkivallan uhri, tivattu "mitä oikeesti tapahtui"-tyylillä ja virnuiltu selityksille. Ja on kieltämättä välillä ollut noloja hetkiä terveyskeskuksen luukulla, kun mä raukka yritän hiljaisella äänellä kertoa tapahtumarikkaista vaiheista, jotka ovat ruhjeeni aiheuttaneet. "JAA SULLE KÄVI MITÄ?" Joo, kyllä, mä vähän laitoin ruokaa/sisustin/korjasin/urheilin ja sit kävi näin...


Onko täällä muita tapaturma-alttiita urpoja, jotka vetää päänsä joka ovenkarmiin ja varpaansa huonekaluihin? Rappusista putoilevia, pyörällä kaatuvia sormiensa silppuajia? Ja mikä on sun noloin tai huvittavin tapaturmasi? 





Suhdesoppa

Mä en ilmiselvästikään ole mikään ihmissuhdeguru, kun jotkut suhdesäännöt ja käyttäytymismallit eivät vain aukea mulle...

Kavereiden eksiin ei saa kuulemma koskaan ikinä milloinkaan koskea. Nojaa. Ei se nyt kauhean korrektia ole jyystää bestiksen eksää kolme tuntia erosta, jätetyn ja satutetun bestiksen vielä toipuessa ensijärkytyksestä. Mutta kai sekin sääntö vanhenee jossain välissä, vai onko sen surullisenkuuluisan exän lämmittely kielletty vielä vanhainkodissakin? Siksi, ettei vaan kenellekään menneissä roikkuvalle märehtijälle tulis paha mieli? Joo, kyllä mä varmaan skitsoisin jos Petja jättäis mut ja muuttais seuraavana päivänä jollekin mun ystävälle leikkimään kotia, mutta ei sitä oikein voi toisten haaveiden ja mielitekojen edessä seistä hautaan asti. Varsinkin jos kyse on kuukauden deittailusta lukiossa tai viikon fwb-suhteesta, eikä mistään kahdenkymmenen vuoden avioliitosta.

Sama juttu on "ihastusten" ja hoitojen suhteen. "Mää olin salaa ihan sikamega ihastunu yhtee Tsygee, mut mun bestis Lillu meni ja puhu sille ensin! Huora!!!! Itsehän olen ollut tekemättä mitään asian eteen viisi vuotta, mutta se oli kaikesta huolimatta MUN ihastus!" Voi harminpaikka, kun nykymaailmassa ketään ei voi omistaa, ei vaikka kuinka joulupukilta pyytäisi ja kädet ristissä istuisi. Jos nyt kuitenkin pääsee käymään näin ikävästi ja alkaa harmittaa, suosittelen keräämään itsensä ja olemaan ensi kerralla ripeämpi ja rohkeampi. Eikä kantaa kaunaa viatonta ystävää kohtaan, estää häntä Facebookissa ja mököttää kuukaisukaupalla. 

Ja sitten on tää legendaarinen paskassa suhteessa roikkuminen. Joo, mä ymmärrän, että jos joku narsistimulkku on tuhonnut sun itsetunnon ja oman tahdon useiden vuosien mittaisessa suhteessa, niin ei vaan kykene lähtemään henkisen väkivallan aiheuttamien ongelmien vuoksi. Mutta kun on näitä raukkoja, jotka lykkää itsensä täysin tietoisesti epämieluisaan suhteeseen ja ruikuttaa. Uuno-Pontus on paska sängyssä, ei osaa imuroida, valehtelee, nai naapuria, käyttää kamaa, varastelee stereoita, MUTTA SEN KANSSA ON PAKKO OLLA! Se on niin kuuma/sillä on makee Bemari/se on ainoo kuka huolii munkaltaisen harakan/se on ainoo jäbä tässä kylässä!!

Entä kun ei roikuta vain paskoissa parisuhteissa, vaan myös ystävyys- ja sukulaissuhteissa? Että istutaan Millamaaritin kanssa väkisin kahvilla, annetaan raukan olettaa liikoja ja laitetaan samalla kolmannelle frendille viestiä "ei vittuuuh, mä en jaksa tota Miltsumartsuaaah -.-!!!". Lääsätään paskaa selän takana, juoruillaan ja tavatessa vedetään viiden miljoonan dollarin hymy ja perseennuolenta-mood päälle. Mitä helvetin järkeä? Kuka tosta hyötyy? Ainiin, ei kukaan! 

Henkilökohtainen inhokkini on vauvan hankkiminen epävarmaan suhteeseen. Että mun äijä ei kestä mun motkotusta, mustasukkaisuutta ja erilaisia asennevammoja, ja mä en kestä sen kaljottelua, valehtelua ja laiskottelua - hankitaan lapsi!! Se varmasti pelastaa tilanteen! Kyllä paras kasvuympäristö lapselle on läpimätä white trash-parisuhde! Kyllä se rakkaus puhkeaa kukaan, kun kaiken muiden ongelmien ja epäkohtien kylkeen isketään hormonimyrskyt, kakkavaipat, yöheräämiset ja jumalaton vastuu! MIKÄ LOGIIKKA? 


Mikä on ollut käsittämättömin ihmissuhdesoppa, jossa olet ollut mukana tai jota olet seurannut sivusta? Onko joillain mennyt välit poikki ihastuksen takia, onko sulla epämieluisa ystävä jossa roikut vai onko kaverisi ikivinkuja, joka pysyy huonossa suhteessa vuodesta toiseen? 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Nettiin nöyryyttämään

Mitä kaikkea netissä voi tehdä? Hankkia uusia ihmissuhteita, jopa rakastua, ostaa ja myydä tavaraa, hankkia informaatiota, etsiä samanhenkistä keskusteluseuraa.... Ja sit voi myös nöyryyttää ihmisiä.

Niin kauan kun on ollut netti, on ollut anonyymia netti-ilkeilyä ja kasvotonta veemäistä perseilyä. Mutta tattadadaa, nyt niin fiksut ja edistyneet ihmiset ovat löytäneet uuden tavan viihdyttää tylsiä iltojaan: uusi hohdokas harrastus kaikille persenaamoille - omalla naamalla ja omalla nimellä vieraiden ihmisten nöyryyttäminen! No, jos kengän koko on älykkyysosamäärää suurempi, niin tuskinpa sellaisilta Facebook-ameeboilta voi vaatiakaan mitään monimutkaisempaa harrastusta.

Tätä tapahtuu koko ajan kaikenmaailman FB-ryhmissä, varsinkin kesän villitys oli harrastaa tätä nolaamista eri festari-sivujen yhteydessä. Milloin oli vääränpituiset shortsit ja milloin joku oli kännissä ja voi voi lässynlää. Huvittavinta tässä touhussa kuitenkin on, että melkein joka kerta nolausketjun aloittaja nolaakin itsensä, kun yrittää väkisin vääntää jotain mukahauskaa vittuilutekstiä nappaamansa kuvan kaveriksi. Oikeesti, jonkun pissiksen "hei muru, ota ens kerral vähä vähemmä selluliittii mukaa ku lähet Ruissii ;)))))"-sönkötys valokuvan kera  luo mulle tarpeen kaivautua maan alle pelkästä myötähäpeästä. Ei ihan tuu sellasta fiilistä, että hurraa, oletpas sä sanavalmis kaveri! 

Luuleeko ne ihan oikeasti olevansa jotenkin nokkelia ja erityisen hauskoja? Oikeesti? Ne tykkäyskalastelua varten rakennetut epätoivoiset "vitsit" on jotain niin häpeänpunan poskille nostavaa, että apua. Sitten kun joku järkevä ihminen huomauttaa kyseisen toiminnan olevan törkeää ja muistuttaa empatian olemassaolosta, alkaa "HEI EI KUKAA EES TUNNISTA!!!"-raivo ja "mitäs läksi ton näkösenä/noin humalassa/noilla kengillä,oma vika"-itsensä puolustelu. No, ilmeisesti tuo logiikka antaa luvan kiskaista kyseisiä mukahauskoja virtsa-aivoja  nekkuun jos kävelee vastaan, koska hei, mitäs läksitte kotoanne! (Suosittelen silti lämpimästi ettei kukaan vedä ketään nekkuun! Ikävästi siinä voi vajota sen mulkeron tasolle.)

Ja ihmettelen myös sitä, kenellä on jossain festareilla tai muussa tapahtumassa aikaa tai kiinnostusta kytätä jonkun persettä, kävelytyyliä, puhetapaa tai ihan mitä vaan? Ja kaiken tämän päälle KUVATA SITÄ. Ja vielä JAKAA SE NETTIIN! Ai jumalauta, itte ainakin keskityn omiin ystäviini, omaan humalaiseen käytökseeni, omaan perseeseeni ja esiintyjiin (siis kyllä, festareilla esiintyy ihmisiä joille maksetaan siitä, ei tarvitse kuvata vieraita tavallisia ihmisiä vessajonoissa tai ruokakojuissa) tuonkaltaisssa tapahtumissa. Toki jos kiinnostaa tehdä tuttavuutta siihen lyhytshortsiseen tai huterasti askeltavaan tyyppii , sen voi tehdä face to face -tyyliin, ei pilkkaan Facebookissa -tyyliin. 


Että joskos opeteltais sellaiset perinteiset hyvät tavat ennen kuin lähdetään bailaamaan, niin päästään kaikki paljon helpommalla! Toki voi myös jatkaa tällä samalla nolaamisen tiellä ja tehdä itsestään vieläkin suuremman pellen, se on ihan susta kiinni. Itse kylläkin arvostan enemmän sellaista rehtiä ja reipasta menoa, mutta meitähän on moneen junaan ja asemalle tuntuu jäävän päivä päivältä enemmän sakkia!




tiistai 1. syyskuuta 2015

Palauteboksi

Koska te lukijat olette mulle tärkeitä blogin kirjoittamisen suhteen, niin pyydänkin teitä nyt avautumaan ja kertomaan mitä te haluatte tältä blogilta, mitä te odotatte, toivotte ja tahdotte. Mitä lisää? Onko hyviä ideoita blogin lisämausteeksi? Höpölöpöä, asiallisempaa matskua, henkilökohtaisempaa kerrontaa...? Kysymyspostauksia (esim. jokunen kerta on tullut toive, että lukijat saisivat kysyä esimerkiksi kumppaniltani tai ystävältäni kysymyksiä mm. minuun liittyen, joihin he vastaisivat raivorehellisesti), välillä rennompaa settiä (kotiesittelyä, lempikirjoja, parhaita ruokaohjeita, suosikkikosmetiikkaa....? Kaikki ideat otan vastaan lämmöllä!


 Ihanaa syysiltaa kaikille, terkuin Jenni