HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Maassa maan tavalla?

Otsikkoon viitaten, toivottavasti ei. Oikeesti mikä meitä suomalaisia vaivaa? Viiraakoo täällä porukalla päässä vai mitähäh?

Mä ymmärrän ihan hirveän hyvin, että ihmisiä kyrpii kun Suomen taloustilanne on mikä on ja pakolaistilanne on myös mitä on. Onhan se ihan kylmä fakta, että tuollainen suuri ihmismassa tullessaan eri kulttuurista tuo satavarmasti yhteentörmäyksiä ja tuo mukanaan myös negatiivisia asioita. Totta kai se ottaa useita ihmisiä pannuun ja totta kai näitäkin asioita täytyy pohtia eri kanteilta, myös antaa kritiikkiä. Mutta sitten on meillä tää mahtava Suomileijonaperkele-porukka, jolla on totaalisesti mennyt kuppi nurin Mv-lehden laatujournalismin kanssa ja lurahtanut soraa intiimialueille. Voi tätä myötähäpeää. 

Mullakin on oma mielipiteeni maahanmuutosta ja pakolaisuudesta, mutta en koe sen olevan mitenkään merkittävä asia tuoda ilmi tässä postauksessa tai kenekään siitä kostuvan. Sanotaanko vaikka näin, että en vastustaja, mutten myöskään syli avoinna - asia on niin moniulotteinen, että järkähtämätöntä mielipidettä en ole kyennyt itselleni rakentamaan. Mutta tälle töttöröhattuporukalle ja kivittäjäsakille mä kyllä sanon että morjes ja järki käteen, heistä mulla on kyllä mielipide. "Maassa maan tavalla!!!" - bussien kivittäminen ja ylitsepursuavan vihamielinen ilmapiiri on ilmeisesti sitten sitä mihin muualta tulleidenkin pitää pyrkiä? Aivan turha itkeä ilkeistä pakolaisista, jos ite on ensimmäisenä viitta päällä heittelemässä kiviä linjurin ikkunaan tai sytyttämässä vastaanottokeskusta tuleen. 

Siis jumalauta, tässä maassa on aika lailla useita laillisia ja eettisesti sopivia keinoja oman mielipiteen ilmaisuun ja asioiden esittämiseen, mutta ei sitten millään onnistu! Vedetään Suomiviina-pullo kainalossa maastohousut lepattaen pitämään jotain lystikkäitä seuroja, että se oma elämän-väli-koulun tuoma elämän-väli-kokemus pääsee loistamaan. Pari kirjoistuvirheillä rikastettua rasistivitsiä Facebookiin useiden perkeleiden ja huutomerkkien kera ja ei muutaku keräämään samanmielistä maastohoususakkia kokoon! Kaikki huipentuu KKK-pukuun verhoutuneeseen sankariin. Jes. Tätä se suomalaisuus on, humalaista vihaa ja katkeruutta. 

Normaali ihminen kykenee antamaan rakentavaa ja kriittistäkin palautetta ilman, että se on hyökkäys tai rikos. Tavallisella aivotoiminnalla siunattu kaveri pystyy varsin hyvin toimimaan asiallisesti samalla, kun tuo mielipiteensä esille. Maahanmuutosta tai pakolaisryntäyksestä ei ole pakko tykätä. Mistään tai kenestäkään ei ole pakko tykätä. Voi vaikka vihata kaikkea ja kaikkia, se on ihan oma asia. Mutta asiat pitää osata perustella, asioista pitää osata keskustella rakentavasti ja muita ihmisiä kohtaan pitää osata käyttäytyä. Suomen tilaa ei kukaan edistä sekoilemalla jossain helvetin kivityssessiossa leijonapaita kaljamahaa kiristäen. 

9 kommenttia:

  1. Niin totta. Mä olen ite sitä mieltä että jos apua tarvitaan niin tulkoot tänne. Jos siis oikeesti pakenee sotaa. Mut jos tulee vaan rahan perässä ja tekee rikoksen, niin mun puolesta voi samantien häätää maasta. Oon ite reissuilla nähny niitä ympäristöjä, mistä ne oikeesti sotaa ja uhkaa pakenevat lähtee, eikä tulis mieleenkään sanoa "sori ei käy mene muualle". Ja ne ihmiset ei sano "pahaa ruokaa" tai "huono patja". En tiiä, oon vaa ite tosi kyllästyny tähä et unohdetaan se että joukossa on myös niitä jotka oikeesti sitä apua tarvitsee. En mäkää elintasosurffareista tykkää mutta vielä ei oo kukaa keksinyt mitää tapaa erotella tyypit luotttavasti toisistaan. Joten samalla viivalla kaikki silloin on, valitettavasti. Kyrsii vaa ku joka tuutista näitä juttuja tulee,tv lehdet ja hitto vieköön taukotilassakaan ei saa olla rauhassa. :D angst. Mummot valittaa ku nuoret ei auta pakolaisia ja hoitsut valittaa ku be ei oo muutaku raiskaajia. Pää hajoo. Vois melkee jo ottaa saikkuu kun siitä kerran vielä raha maksetaan :D ja huom sarkasmia tässä ettei kukaan käsitä väärin kyrpiintyneen akan vuodatus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoilla linjoilla ollaan täällä!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olen itsekkin näihin pakolaisiin erittäin kriittisesti suhtautuva, mutta ei, ei tulisi mieleenikään mennä sytyttämään pakolaiskeskuksia tuleen tai marssia kaupungilla "mamut vittuun" teksti kylttiäni koristaen. Ihmiset, oman mielipiteen ilmaisemiseen löytyy muitakin keinoja. Ja voin myös kertoa että perusteltu ja monelta kantilta punnittu mielipide on hiukan uskottavampi kuin leijonapaita päällä Maamme-laulua hoilottava lauma jonka sanoma on "Suomi suomalaisille perkele!!!!"

    VastaaPoista
  4. Joo siis onhan sen totta, että jos tänne ryntää aivan hillitön määrä porukkaa, Suomen talous ei sitä kestä. Mutta suurin osa porukasta (en tiedä, jotenkin jäänyt mielikuva, että olisi joku 51 %, en jaksa nyt tarkistaa, älkää tappakko jos oon väärässä) käännytetään takaisin.

    Mun sukulainen (töissä Punaisella Ristillä) sanoi aika hyvin: "En minäkään innosta hypi kun niitä tänne tulee, mutta ei meillä ole vaihtoehtoa. Ne tulee ja silloin pitää auttaa."

    Joten vaikka en itsekään ole tyytyväinen esim. opiskelijoiden tukiin tai koulutusleikkauksiin, en lähde tuonne heilumaan kirveen kanssa "koska suomalaiste ongelmat pitää hoitaa ensin". Nää ihmiset tarvis vähän enemmän perspektiiviä asioihin, sillä edelleen Suomi on verrattain varakas (joidenkin kirjoitusten mukaan ei edes niin velkasuossa kuin maamme hallitus väittää) ja tällöin ei ole perusteltua kieltäytyä ottamasta pakolaisia vastaan. Sillä saa itselleen vain huonoa mainetta ja kohta meidät rinnastetaan Venäjään (taas, juurinhan me päästiiin irti siitä leimasta ja osaksi Pohjoismaita, mutta ulkopolitiikka tällä hetkellä kuvastaa jotain ihan muuta mielenmaailmaa kuin Pohjoismaiden pitäisi).

    En tiiä. Oon vaan niin ärsyyntynyt ja tunnen itteni ihan riittämättömäksi ja stressaa.

    VastaaPoista
  5. Musta olisi aivan upeeta, että Suomi voisi tarjota turvan ja uuden kodin niille ihmisille, jotka sitä tarvitsee. Se olis todella siistiä ja oon sitä onnellisempi mitä paremmin asia tulee toteutumaan. Haluan edistää sitä jotenkin itsekin. Maksan mielelläni veroja ja omaa rahaa tällaisten pakolaisten auttamiseksi.

    Mistä en ole onnellinen, on se, että tänne tulee pakolaisen nimellä niitä Euroopassa vuosikaudet tai muuten turvassa asustelleita jotka on lähtenyt seikkailemaan varmaan jossain tekemisen puutteessa. Niitä, jotka kyselee Facebookissa kavereiltaan, että kannattaisko nyt jäädä Suomeen vai palata Iraniin, ku Suomi on niinQu ihan tavallinen, ei kannata tulla, ei ees päästy vastaanottokeskukseen vaan pitää asua vanhassa kyläkoulussa. Nämä luuserit kun rohkeasti potkittaisiin olisi niin paljon paremmat resurssit auttaa niitä joita oikeasti kiinnostaa päästä turvaan, kyläkoulu tai ei. Ymmärrän, ettei näitä kaikkia sankareita voida erotella joukosta, mutta josko päästäisiin siihen pisteeseen että pääministerin ei tarvitse majoittaa hyvää hyvyyttä käyttöön annettuun kämppään jotain Fahad Firasin tapaisia kusipäitä jotka voi valehdella suorassa lähetyksessä ikänsä päin p****ttä ym. Mitä se koskettaa mua? Ei mitenkään. MUTTA se koskettaa aina jotain toista ihmistä, jolta surffareiden syömä ruoka, majapaikka, heidän saamansa raha ja pahimmassa tapauksessa turvapaikka on pois. Se on vaan niin monella tasolla väärin.

    VastaaPoista
  6. Ei mitään pakolaisia vastaan, kunhan noudattavat lakia jA EIVÄT PERKELE VALITA SIITÄ _ILMAISESTA_ RUUASTA JA MAJOITUKSESTA, luulis, että jos on oikeasti hätä niin kelpaa kyllä... hohhoijaa.

    VastaaPoista
  7. Pakolaisten lähtötilanne on melkoisen erilainen kuin meillä Suomessa syntyneillä ja kasvaneilla, mutta todistettavasti kuka tahansa voi integroitua toimivaksi osaksi yhteiskuntaa, kunhan vain asennoituu niin. Jos Suomeen nyt paukahtaisi sota ja joutuisin pakenemaan vaikka Ranskaan, niin ei tulisi mieleenkään jäädä kököttämään toimettomana johonkin tuilla maksettuun asuntoon. Opettelisin kielen ja hakisin töitä. Tälläistä asennetta toivoisin tännekin saapuvilta pakolaisilta ja vastaavasti suomalaisilta avointa suhtautumista ja valmiutta auttamaan ja ehkä palkkaamaan näitä tänne saapuvia. Elintasopakolaisille jyrkkä ei, mutta loiseläjiä on ihan kantasuomalaisissakin. Kuinka moni Taneli loikoo kotona päivät pitkät ja vetelee tonniviissataa tukia kuussa, kun opiskelija, joka yrittää luoda itselleen tulevaisuutta, saa alle 500 €. Jos tuomitaan elintasopakolaiset, tuomittakoon myös oman maan loiset.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!