HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Puhelinaddiktit

Koko ajan joku vehje piippaa ja vinkuu jossain nurkassa. "Hei oliks toi sun vai mun??" Sormet tanssii riivattua Joutsenlampea sulavasti niin tabletin kuin kännykänkin viileällä ruudulla. Suu vähän raollaan, hengitys unohtuu hetkeksi (oletettavasti kyseessä on joku somen aiheuttama hetkellinen aivokooma), kuolaa saattaa lurahtaa tilkan verran syliin. Katse tapittaa käden kokoista vehjettä, jonka viestisovellukseen Rampo ja SumoKeijo lähettelee hauskoja mopovideoitaan, jossa uutiset päivittyy kolmen sekunnin välein ja johon on koko ajan kiinni, ainakin henkisellä tasolla. Olit Eino Eskarilainen tai Seppo Seniori, todennäköisesti puhelin on sun elämän kiintopiste. 

Joo, mäkin käytän mun pädiä ja kännykkää paljon - sähköposti, laskut, hintavertailu ja shoppailu sujuu vaivattomasti vaikka kahvitauolla tai aamupalapöydässä. Näin esimerkiksi. Joo. Mutta milloin puhelimet ynnä muut välineet korvasivat sosiaaliset suhteet ja pilasivat ihmisten käytöstavat? Missä vaiheessa tultiin siihen tilanteeseen, että ihminen ennemmin naisi puhelimensa (tai puhelintaan...) kuin kumppaninsa? Tai siihen pisteeseen, jossa muistaa ystävästään ainoastaan profiilikuvan ja pari häästägiä? 

Mä tiedän mistä puhun, koska meillä asuu puhelinriippuvainen. Pyöri telkkarissa leffa tai oli naaman edessä ateria, niin sormet vikkelästi jo näpyttelee Iltalehden sivuille tai selaa Facebookia. Liian monet  keskustelunaiheet koostuu siitä, mitä minkäkin lehden otsikoissa oli (joo, uutisista on okei jutella, ei jonkun radiojuontajan uusista kalsareista tai missin kompastumisesta koiranpaskaan), mitä kukakin oli Faceen kirjoittanut tai kuinka hoopo jonkun Instakuva olikaan. Kun kysyy kuulumisia, katse lasittuu ja hetken ajan tuntee istuvansa vastapäätä kumisaapasta. 

Eräänä iltana ennen unillemenoa myönnän toimineeni vajaamielisen psykobitchlehmän kaltaisesti ja sivusilmällä vilkaisin, mikä siellä puhelimessa oli vienyt karvaisemman puoliskon huomion viimeisen kahden tunnin ajan. Okei, en kyttäämällä kytännyt, satuin osittain vahingossa katsahtamaan sinne suuntaan. Ajattelin, että se etsii netin ihmeellisestä maailmasta vetävämpää ja viehättävämpää seuraa. Käänsin päätä noin puolitoista senttiä oikealle ja kumppanini käsissä olevaan puhelimeen vilkaistessa totesin pelkoni olevan totta. Tosin kyseessä ei ollut naaras vaan mopo. KYLLÄ, VITTU MOPO! Tai sanotaan näin, että useita mopoja. Kymmeniä mopoja. Niin. Että elämä on mennyt siihen pisteeseen, että sängyssä haaveillaan mopedeista.

Ehkä mä nyt olen vähän liioitellut, kyllähän mäkin näpellän puhelinta ja toisaalta sen sallin varsin mielelläni miehelle, joka on ensin ollut yhdeksän tuntia töissä ja sen jälkeen korjannut iltaan asti mun autoa tai siivonnut ulkovarastoa. Mutta joskus se saatanan kapistus vaan hiertää mun sielua erittäin suurella kitkalla. Enkä mä ole ainoa - aika usein sitä saa kuulla ystäviltä, työkavereilta ja tutuilta siitä, kuinka puhelin vinkuu kesken intiimin kanssakäymisen (ja vaikka kuusysissä luetaan Tsygen viesti uusista autonrenkaista), tai että romanttisen illallisen keskeyttää toisen osapuolen valtava tarve lukea uutisia häränniskan levätessä lautasella (härkä on jo kuollut, uutiset ei koskaan!!).

Entäpä ne hauskat tyttöjen illat, kun viisi ämmää istuu viinipullojen keskellä ja YLLÄRII naputtelevat puhelimia. Yksi muokkaa belfietä instaan, toinen tekstailee poikaystävän kanssa, kolmas selaa Facebookia ja kaksi muuta harrastavat päämäärätöntä nettisurffailua. Tunnin välein joku kaipaa laturia, koska enää prossa akkua ja Angry birds on pahasti kesken! Kuuden tunnin päästä joku tajuaa katsoa kelloa ja todeta parhaaksi siirtyä baariin. Baarissa naputtelu jatkuu pilkkuun asti ja ai että kun kaikilla oli mukavaa! 


Mä odotan sitä iltaa, kun saan hyvänyöntoivotuksen WhatsAppilla kymmenen sentin päästä tai korvaani kuiskataan "hyvää yötä Samsu... Eiku Face... Eiku toi toi, mikäs sun instanikki olika? No hyvää yötä... Je... Jen....? Sano meniks ees lähelle?" 


4 kommenttia:

  1. Voitko kirjottaa jossain vaiheessa työnhaun tuskallisuudesta, tää on nimittäin välillä koomisen turhauttavaa kun tulee pakit paikoista johon ei ees muista hakeneensa kun niitä on niin paljon ja aina haastatteluissa liippaa jo tosi läheltä mut sit tulee joku viime hetken peruutus :D ps. Oot huippu!

    VastaaPoista
  2. Miten musta tuntuu, että onki oikeinki hyvä, ettei mulla oo vielä älypuhelinta? :D Tosin, nykyään älypuhelittomuus aiheuttaa välillä kirvelevää ulkopuolisuuden tunnetta.

    VastaaPoista
  3. Tästä syystä puhelimessa ei olekaan mitään someen viittaavaa, lukuunottamatta Instagramia, josta käyn välillä kurkkimassa söpöjä elukoita ja Gordon Ramsayta. Jostain syystä tätä somettomuutta joutuu selittelemään ihmisille. :D Kui en voi olla koko ajan saavutettavissa? no tuota, toi puhelin...

    VastaaPoista
  4. Tässä juttu liittyen aiheeseen:D http://m.iltalehti.fi/pinnalla/2015100220454278_iq.shtml

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!