HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Somesirkus

Multa varmaan pitäis kieltää netti tai ainakin rajoittaa sitä, sen verran mielensäpahoittaja mustakin on tullut.

Koko ajan on jotain ihmeellisiä kampanjoita ja villityksiä, jotka pursuaa Facebookin seinältä syliin ja täyttää muutkin somen palvelut. Näissä kampanjoissa on yleensä tarkoitus kertoa mun makuuni liian intiimejä tai muuten vaan turhan yksityiskohtaisia asioita koko helvetin nettikansalle sympatiaa tai tykkäyksiä kerätäkseen. Sitten vielä kun iltapäivälehdetkin tarttuvat näihin somelätinöihin ja jakavat niitä uutisina, alkaa mun mitta täyttyä. 

Mä olen varmaan jotenkin kylmä ja kieroutunut, kun esimerkiksi #mäolentässä-kampanja rakkauden puolesta nostattaa tilkan oksennusta mun suuhun. Mä oon nyt pari päivää yrittänyt kaikin tavoin estää kyseiset ilmoitukset, mutta silti mä saan lukea kuinka Miskareijo ja Tuijataina tapasivat vuosi ja kolme kuukautta sitten bileissä ja miten heti niinku sit klikkas ja he on varmana sit niinku koko elämän yhes niinku kato ku se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Perään joku tukehdutaminutkielelläsijakuolallasi-kuva. Voi kun samanlaisen yksityiskohtaisen stoorin sais sitten myös teidän erosta! 

Tai ne "me alettiin seurustelemaan 12-vuotiaina, herkkinä ja haavoittuvaisina... Yhdessä olemme kasvaneet, kaiken kokeneet... Kukaan ei olisi uskonut, mutta tässä sitä ollaan, täysi-ikäisinä.... Sielumme kuroutuivat yhteen jo alakoulun luokkaretkellä... Näytimme epäilijöille, että tämä on jotain kestävää...."-todistelulässytystä mä en jaksais yhtään. Siis vieraiden ihmisten sössötys "ikuisesta" rakkaudestaan kaikkine "hurjine" käänteineen ei vaan iske muhun muuta kuin oksennusrefleksin muodossa. Mua ei vaan yhtään kiinnosta jonkun uppo-oudon parikymppisen jampan jäätävän tylsä lovestory, jota se on yrittänyt saada kiinnostavaksi korostamalla kaikkia tunteita ja jankkaamalla kuinka he nyt on sitten ikuisesti yhdessä. Niin jumalattoman imelää ja siirappista, hyi. Kel onni on, se onnen kätkeköön! 

Toinen joka on tuntunut lähtevän ihmisiltä käsistä, on tää somehomma jossa sytytetään kynttilä rakkaan muistolle. Tämän ryhmän mä ymmärrän, mutta en kaikkia niitä tarinoita siellä. Kun jotkut asiat vaan ovat sellaisia, joita ei välttämättä tarvitsisi ihan kaikelle maailmalle kertoa, ainakaan tykkäyksien toivossa. Liian yksityiskohtaiset selostukset kuolemasta JA kuolleesta eivät vaan sovi mun mielestä sosiaaliseen mediaan. Monessa tarinassa ei oltu ihan ajateltu vainajan näkökulmasta asiaa, ja välillä meni vähän revittelyksi. Ei kuolema mikään tabu ole, mutta jotenkin ihmiset saisivat tovin pohtia kuinka asiasta alkavat tykittämään tuhansille ihmisille.

Ja entäpäs ne omasta sekavasta päästä keksityt höpöhöpötarinat, jossa ratsastetaan jollain ajankohtaisella aiheella ja ollaan sitten niin hyviä ihmisiä, että! Maahanmuutosta heijastimiin ja kiusaamisesta vanhusten hoitoon saa lukea näitä aivan selkeästi rankalla kädellä väritettyjä tarinoita, joissa kertoja on se mahtava arjen sankari, joka esimerkillään pelastaa maailman. Nää kaverit lopettaa koulukiusaamisen puolessa minuutissa, ruokkii sata koditonta pelkästään vartin bussimatkalla ja yleisesti pelastaa maailman täyttämällä kaiken positiivisella energialla. Muiden lapset tulee kasvatettua siinä sivussa ja viistoista kaatunutta mummoa saadaan nostettua tolpilleen pelkästään junaa odotellessa. Tykkäyksiä satelee ja sädekehä kiiltää. 

Siis totta kai ihmisten kuuluu auttaa muita ihmisiä ja tehdä hyvää. Mutta jos se hyväntekeminen on aamukahvilla Facebookiin keksittyä höpölöpöä, jonka pointti on vain nostaa itsensä jollekin satumaiselle jalustalle ja olla muita pikkuisen parempi ihminen, niin ei todellakaan saa mun sympatioita. Eiköhän ihmisten kuulu tarjota auttavaa kättä ilman, että siitä täytyy tehdä joku somesirkus? Ja vielä kun aletaan keksiä omasta päästä sen sortin settiä että edes Pinokkion nenä ei kestäisi, niin huh huh. 

Miksi kaikesta pitää kertoa netissä ja vielä täysin julkisesti?! 

10 kommenttia:

  1. Joo voi tsiisus toi #mäolentässä! Siis... nehän tarinat on ihan toistensa kopioita teininä rakastumisesta, pärstä vaan vaihtuu :D En oo lukenu vielä yhtäkään sykähdyttävää ja erikoista tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan. "Ollaan tavattu vuosi sitte ympäripäissään baarissa, 2kk seurustelun jälkeen naimisiin ja pulla uuniin! Me ollaan ikuisesti yhdessä!"

      Muutenki on ihan liikaa näitä ihmisiä, jotka jotenkin "kilpailee" parisuhteella (siinä Jenni sulle postausehotus ellet oo jo kerenny kirjottaa aiheesta :D). Hemmetti, äkkiä ukko kainaloon, ja äkkiä naimisiin ennen Mirkkua ja Markkua!!!1 Itse oon kohdannu näitä ihmisiä ja jotenki nää ihmiset... säälittää? Sitte kateellisena puhistaan kun Mirkku ja Markku sai muksun ja "eihän ne ollu vielä edes valmiita semmoseen. Mutta kyllä me mieheni kanssa ollaan niin true love ja 5 kuukauden seurustelun jälkeen pistettiin mukula alulle." ARGH. Itteeni ei kärpäsen vertaa kiinnosta muiden parisuhdekuviot, eikä jaksais kuunnella sellasta marmatusta kun toinen pariskunta teki sitä ja tätä ennen heitä.

      Hupss, off topic. :D

      Poista
  2. Mä kyllä jotenkin tykkään tosta #mäolentässä -kampanjasta ja niitä on mukava lukea kun tulee hyvä mieli :) Ehkä oon vaan niin toivoton romantikko :D

    Sytytän kynttilän -juttu taas ei miellytä, kun siitä tulee vain paha mieli. En mä haluaisi kenenkään menehtyneiden vauvojen kuvia mun feediin ku mä jotenki niistä järkytyn niin paljon.

    Eli summattuna, iloisia asioita on kiva lukea mut surullisia ei. Yllättävää :D

    VastaaPoista
  3. Sillon, kun näin ensimmäisiä olintänäänhyväihminenjatalutintuntemattomanekaluokkalaisentienyli-päivityksiä (kyllä musta tämäkin ilmiö selvästi alkoi jossain välissä), mietin vaan että vähänkö kiva lukea, että maailmassa on vielä hyviä ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttaa muita.. Sit tajusin, että onhan sitä ite kerta jos toinenkin tullu tehtyä pieniä ja isoja hyviä tekoja ilman mitään tarvetta hakea niistä jotain gloriaa somesta. Eli nykyään lähinnä vaan ärsyttää, kun joka toisen työkaverin tutun pitää todistella facebookissa sitä, miten hyvä ihminen sitä TAAS tänään tuli oltua ja etusivu on täynnä toinen toistaan uskomattomampia sankaritarinoita, joissa täysin "pyyteettömästi" (ainoastaan tuhansien tykkäysten toivossa) on autettu jotain tuntematonta.

    Toinen on nää "sinä sinisen mersun kuski aamulla risteyksen x valoissa, tuliko hyvä mieli kun säikäytit meidän jannepetterin äkkijarruttamalla vain senttejä ennen suojatietä" -vuodatukset. Ihan oikeesti se sinisen mersun kuski ei aika varmasti a) näe tätä b) tunnista itseään c) välitä tästä, vaikka postaisit kaikkiin mahdollisiin facebook-ryhmiin kirppiksistä äityleihin. Ja ihan oikeesti vahinkoja sattuu kaikille eli se mersu-kuski ei välttämättä yrittänyt tappaa tai edes säikyttää sitä sun taaperoa. Tietysti eri asia, jos oikeesti yrittää varoittaa jostain alueella liikkuvasta vaarasta (autovarkaista tms.), mutta tollanen säälin hakeminen pistää lähinnän vihaks niitä "uhreja" kohtaan.

    VastaaPoista
  4. Itseäkin ärsyttää, että KAIKKI pitää olla somessa. Some some some, inhoan juutuuppihypetystä ja kaikenmaailman blogawardsit yms niin voi jeesus sentään. Eikö enää riitä että blogataan ja luetaan toisten blogeja, vaan niitä pitää alkaa palkitsemaan ja vaan parhaimmat saa kunniaa ja palkintoja. Ymmärrän, että toiset työkseen kirjoittaa, mutta ei niitäkään tarttis palkita mitenkään missään tapahtumassa, jota mainostetaan jne.

    Sit just jos joku on tehnyt juuri hyvän työn, niin heti kirjoitetaan koko tarina someen "saa ja pitää jakaa", näitä samanlaisia tarinoita kun tulee vähän väliä. Ja muistuttakaahan nuorianne, vanhempianne, mummujanne ym ym.

    Harrastan bloggaamista, se on oma päiväkirja, jossa jaan muille jotain asioita elämästäni ja sellaisena sen haluan pysyvän. Kiva jos ihmiset tykkää ja lukee kommentteja, siinä on tarpeeksi palkintoa minulle. Ja myös muiden blogien seuraaminen on kivaa. En haluaisi tehdä välttämättä mitään yhteistyöjuttuja tms.

    VastaaPoista
  5. Itseäkin ärsyttää, että KAIKKI pitää olla somessa. Some some some, inhoan juutuuppihypetystä ja kaikenmaailman blogawardsit yms niin voi jeesus sentään. Eikö enää riitä että blogataan ja luetaan toisten blogeja, vaan niitä pitää alkaa palkitsemaan ja vaan parhaimmat saa kunniaa ja palkintoja. Ymmärrän, että toiset työkseen kirjoittaa, mutta ei niitäkään tarttis palkita mitenkään missään tapahtumassa, jota mainostetaan jne.

    Sit just jos joku on tehnyt juuri hyvän työn, niin heti kirjoitetaan koko tarina someen "saa ja pitää jakaa", näitä samanlaisia tarinoita kun tulee vähän väliä. Ja muistuttakaahan nuorianne, vanhempianne, mummujanne ym ym.

    Harrastan bloggaamista, se on oma päiväkirja, jossa jaan muille jotain asioita elämästäni ja sellaisena sen haluan pysyvän. Kiva jos ihmiset tykkää ja lukee kommentteja, siinä on tarpeeksi palkintoa minulle. Ja myös muiden blogien seuraaminen on kivaa. En haluaisi tehdä välttämättä mitään yhteistyöjuttuja tms.

    VastaaPoista
  6. Mulla kans nousi yrjö kurkkuun noista #mäolentässä juttuja lukiessa :D
    "Meidän tarinasta pitäs tehdä leffa, niin upea tämä on ollut!!" Ja sitten jotai perus "porukat ei tykänny, nolasin itteni ja nykyää porukat tykkääki ja me lenkkeillää samanlaisissa tuulipuvuissa omien karvalapsiemme kanssa, ollaan elämää suurempi rakkauspari"
    Ymmärrän että se oma rakkaus ja parisuhde tottakai tuntuu niin utopistisen hyvältä ja tuntuu ettei muilla voi olla tämmööistä mitä minulla ja Pertsalla, mutta camooon :D

    Ja sitte just nää "tavattiin tinderis ja viikon päästä yhteenmuutto, kuukauden päästä naimisiin ja kakara pantiin alulle jo ensitreffeillä. Ollaan niin 4ever loves"

    Hnngh

    VastaaPoista
  7. Some ylipäätään on ärsyttävää, nykyään ratsastetaan jaatykkää-päivityksillä, ja mua on oikeesti alkanu ottaa aivoon kun facebookin etusivu on täynnä jouninkauppa pipoarvontoja. Ja tosiaan, hyvän tekemisestä on tullut tykkäyskilpailu ja kaikkien annoinparkkiruutunimummolle-päivityksiä jaetaan yhtä mittaa. Siks mä olen päättänyt, että mä en jaa yhtään tuollasia päivityksiä. Tosin saatan tykätä jostain mutta se vaatii jo tarkemman seulan. Yritysten välinen kilpailu perustuu tänä päivänä siihen, että asiakkaita kalastellaan mahtavilla arpajaisvoitoilla, mutta vaan sillä ehdolla, että kommenttikentässä lukee T&J. Missä on vanha kunnon mainonta?? Ei ihmisten lahjominen kalliilla IPadeilla sun muilla asiakkaita tuo. En tiedä ketään, joka on päättänyt että "voitin hienon puhelimen, ostanpa ruokani tästä lähtien sieltä kaupasta". Millasta asiakkaiden houkuttelu oli ennen facebookkia ja instagramia?

    Mutta noista rakkauskampanjoista ja suremisryhmistä, kynttilät ja tarinat vielä siedän, mutta ennen kaikkea mauttomuuden huippu on kuvat hautakivistä! Tai toisen ihmisen haudasta! Kamoon tyypit! Mä en ainakaan haluais että mun hautakivestä liikkuu kuva mun "ystävien" jakamana pitkin internetin ihmeellistä maailmaa, siinä ollaan niin yksityisyyden kynnyksellä, että ikävempää temppua ei minusta ole. Olen nähnyt myös kuvia ja videoita toisten hautajaisista, minusta sekin on ajatuksena aika sietämätön, miksi pitää laittaa niistä tallennuksia facebookiin? Noh, ehkä se on keino käsitellä surua.

    Kiitos, olen puhunut \,,/

    VastaaPoista
  8. Siis mä en edes tiedä mikä on #mäolentässä- kampanja. Ensin mietin, että johtuuko siitä, että asun ulkomailla mutta sitten mietin uusiksi, että ihan samalla tapaa mä oon täälläkin somessa kun Suomessakin. Samoilla sivuilla, samoissa blogiyhteisöissä ja Facebookissa on samat kaverit. Silti tää kampanja tuli vastaan ekan kerran vasta kun joku Facebookissaan tms. kirosi sitä ettei jaksa enää yhtäkään #mäolentässä- juttua. Yhä edelleen multa on kyllä hukassa mistä on kyse...:D

    VastaaPoista
  9. Ai mielensäpahoittaja susta _on_tullut_? Eihän tää blogi muuta olekaan kuin 1. maailman ongelmien valitusvirta. Ja hei, en sano tätä pahalla, täällä on välillä hauska käydä lukemassa näitä turhanpäiväsestä raivoomisia!

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!