HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Suomalainen sosiaalisuus

Me suomalaiset ollaan vähän tällaisia, että sosiaaliset tilanteet voivat olla hyvin ylikuormittavia ja lähes traumatisoivia, varsinkin jos ollaan tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa.

Kaikkihan tietää nää perinteiset bussissa joku istuu viereen -paniikit, tai ne todella vaivaannuttavat hetket pysäkeillä ja asemilla, kun viisitoista ihmistä seisoo kolmen neliön alueella hiljaa ja tuijottaa tavivaalle. Tai se kamala hetki, kun hidas hissi matelee kerroksesta toiseen ja luot vahingossa katsekontaktin ihmiseen, jonka persettä hipaisit vahingossa ostoskassillasi. Kiusallista ja vaivaannuttavaa. Päässä pyörii kysymyksiä "miksi tuo katsoo, mitä tuo haluaa, miksi olen tällä, miksi edes synnyin".

Yksi todella jäätävä sosiaalinen tilanne on jäänyt mieleeni erityisen hyvin. Olimme Petjan kanssa risteilyllä ja varanneet toki paikat seisovaan pöytään - kappas vain, koko paska oli tupaten täynnä ja kahden hengen pöytiä ei ollut olemassakaan. Arvatkaa piruuttanne, oliko kiusallista istua me kaksi ja vieras nainen samassa postimerkin kokoisessa pöydässä ja mättää paahtopaistia kitusiin täydellisen virheettömässä hiljaisuudessa. Yritäppä siinä rennosti jutella omalle miehelle hassunhauskoja sekopääjuttuja, kun kymmenen sentin päässä joku närppii etuhampaillaan mätiä ja tuijottaa syliinsä. Se oli meille kaikille todella nautinnollista.

Myös opintiellä joutui usein ikäviin sosiaalisiin tilanteiseiin, varsinkin ensimmäisten päivien aikana. Piti aina ottaa joku uppo-outo pari tai muodostaa pienryhmä ja sille länkyttää jotain muka niin merkittävää informaatiota itsestään. Tai leikkiä jotain helvetin hauskaa "mää oon Jenni ja tykkään Jäätelöstä, Jääkiekosta ja Jeesuksesta"-tutustumispelleilyä kahdenkymmenen ihmisen hymyillessä kireästi samalla kun kaikkien mielessä pyörii vain mahdollisimman kivuton joukkoitsemurha. Tämän aina kruunasi joku ylipirteä opettaja, joka tsemppasi niin täysillä, että huovutetut helmet vain heiluivat kaulassa ja permanentti väpätti villisti.

Tosin aina epämiellyttävät sosiaaliset tilanteet eivät synny vain vieraiden ihmisten keskellä. Kyllähän kaikki tietää ne kuivat sukulaiskuuskymppiset, joissa on tarjolla kermakakkua hedelmäkoristeilla ja kahvit juodaan Myrnista. Juhlat, joissa kaikki istuvat hiljaa olohuoneessa odottaen, että emäntä laittaisi kastettavaa pöytään. Hiljaa istutaan vielä siinäkin vaiheessa, kun kutsutaan pöytään, koska kukaan ei kehtaa nousta ensimmäisenä. Jäykästi hymyillen kysellään että oletkos sinä vielä siellä tyttölyseossa ja kätellään hikisenvetelällä kädellä. Järsitään kuivaa kaneliässää ja mietitään kuinka monta servettiä täytyisi tunkea kurkkuun, että tukehtuisi. Ihanaa!

Sosiaalisuus on kuin maraton: aina vaan ei pysty. Tai sanotaan näin, että harvemmin - tuskin koskaan. Ehkä tiukan harjoittelun jälkeen. 



4 kommenttia:

  1. Kiusallista on myös istua jossain puolvillasesti pystyyn pieraistussa ulkoilmamuseossa valvojana koko kesä hymyillen aina yhtä armollisesti kun saksalainen turistiryhmä toisensa jälkeen tulee kokemaan menneiden aikojen tunnelmaa kuppaseen mökkiin jossa on nähtävillä suunnilleen leipäorsi ja kahvipannu ja jossa haisee paskalta. Siinä sitten yrittää kaikki osapuolet esittää kiinnostunutta ja katsella ympärilleen ja keksiä jotain sanottavaa vaikka kaikki, minä mukaanlukien haluaa oikeesti vaan pois.

    Ketään ei kiinnosta, lapset vinkuu saksaksi että milloin lähdetään, tää paikka on shaissea, äidit hyssyttelee. "Kohta kohta, katoppa Ilse kun tossa on tommonen kiva puulusikka." Lopulta joku kysyy velvollisuudentunnosta että saako ottaa kuvia. Herra on hyvä vaan vaikka me kumpikin tiedetään ettei sellasessa pimeessä kolossa mitään kuvia ilman salamaa saa.

    Kun porukka vielä viipyy mä kerron mukahauskana nippelitietona miten ko. mökin seiniä on tilkitty joskus miesten alusvaatteita, jos katsotte oikeelle siellä näkyy edelleen hiukan ruskeaa kangasta, kyllä, juuri siellä, sitä voi kokeillakin. Siinä vaiheessa kaikki lähteekin jo. Ai että, toista kuvio kakskyt kertaa päivässä kolmen kuukauden ajan niin kiusallisuuskerroin kasvaa yhtäkkiä potenssiin kymmenen. Ihan hirveetä. Onneks palkka oli hyvä.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!