HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 13. toukokuuta 2016

kauneutta hoitaen

Vaikka mä oon vähän tämmönen "kel' onni on, se onnen kätkeköön!"-tyyppi, ajattelin silti ihanan kevään (ihana kevät = yli 10 lämpöastetta, ei vaakasuorassa satavaa vettä, aurinko näyttäytyy viikossa yli kaksi kertaa...) kunniaksi jakaa mun suosikkituotteet kauneudenhoidossa.

Myönnettäköön, että ihan pikkuriikkisen naurahdin itsekseni ääneen kirjoittaessani sanan "kauneudenhoito", koska se ei todellakaan ole mun vahvinta alaani. Hyvä kun osaan tukkani kammata ja vaihtaa puhtaan paidan. Huulipunat menee pitkin hampaita ja ripsarit valuu jopa tissejäkin alempana. Hiusten peseminen on tuskaa ja ajatus "helppojen ja aloittelijoille tarkoitettujen" lettikampauksien opettelemisesta aiheuttaa äärimmäisen negatiivisia ajatuksia. Sanoisinko siis ennemminkin "normaaliltanäyttämisenhoito" kauneudenhoidon sijaan.

Ja joo, lupaan etten sano kertaakaan tässä postauksessa "siis niinku mun ehdoton luottotuote", "tää on niiiiin mun rakkausrasva, niin huippu" tai "apua, tää tuote on vaan niin parhautta". En myöskään käytä termejä "must have-juttu" tai "pakkosaada-tuote". Sanon vaan, että nää toimii mulla paremmin ku sialla sinappihuntu.



Suoristusharja vai mikä piru sen suomalainen nimi onkaan, on mun uusi tuttavuus. Wishiltä sen kuulkaas tilasin puoli-ilmaiseksi jännäpissan tykyttäessä rakossa, mutta jumankauta meinaan on loistovehje. Pieni epäilys tuotteen toimivuuden suhteen oli luonnollinen, mutta onneksi turha.

Ensimmäisellä kokeilukerralla (kun olin ensin repinyt paketin hampaillani auki silkasta kiihkosta päästä kokeilemaan) paskainen tukkani oli ollut tuntitolkulla jollain sotkunutturalla, joten se oli loistava kohde kokeilla tätä. Ei muuta ku piuha seinään ja minuutin päästä harjaamaan tukkaa aivan normaalisti. Ja jumankekka ne suoristui, oikeasti, Ei tokikaan samanlailla kuin suoristusraudalla, mutta alle viidessä minuutissa mun look oli muuttunut haikaranpesän ja metsänpeikon risteytyksestä normaalin ihmisen ulkomuotoon. Hiukset kaartui luonnollisen kauniisti ja jopa jollain sairaalla tavalla näyttivät laitetuilta. Jatkoon!




Tämä Pirkan tuote on yllättäjistä yllättäjin. Ystäväni muistutti mua Q10:n tärkeydestä ikävuosien kohotessa kahteenviiteen, joten ajattelin varovaisesti siirtyä nuoruuden huumasta pimeämmälle polulle ja aloittaa ryppyvoidekokeilun - mahdollisimman edullisella tuotteella. Pihi ämmä kun olen.

Nyt vajaan kuukauden käytön jälkeen mun otsaryppyjen juovat (voisi oikeastaan sanoa kyntövaot tai vallihaudat, mikään kaunisteltu "juova" ei ihan kerro koko totuutta) alkoi hälvetä. Siis vaikka koko päivän kulkisin otsa rullalla, mun rentouttaessa naamani otsa on sileä kuin mummon posliiniastiasto. Yleensä mun naama on rentonakin kuin Ähtärin eläintarha - polkuja siellä ja polkuja täällä. Voi toki myös olla että mä olen vähän hullu ja tuote on toiminut lumelääkkeenä ruttuturpaani, mutta aivan sama!


Lumenen SOS-rasva on kyllä niin päällikkö meikäläisen rasvarykmentissä. Ei tätä nyt mihinkään avohaavaan kannata kaataa ja odottaa ihmettä, mutta esimerkiksi kulmakarvojen nyppimisen jälkeinen hehkuva puna puolessa naamassa hälvenee hetkessä tällä. Kuivat, karheat ja ärtyneet ihoalueet tämä hoitaa myös ensiluokkaisesti, kuten kynsinauhat, kantapäät, ihottuma-alueet... Suosittelen lämpimästi. Saatavana jytkympää ja vähän kevyempää versiota,



Okei, tämä on tällainen musthavepakkosaadaparhautta-tuote. Mä ostin tämän purtilon joskus maanisena hetkenä apteekista sen kummemmin mitään ajattelematta, mutta voin kertoa sen olleen äärimmäisen loistava heräteostos. Tää on katsokaas ihan ykkönen meille koheleille, joilla on koko ajan joku vekki siellä ja haava täällä - tämä mestariteos meinaan parantaa ihoa ihan hillittömän nopeasti.

Esimerkkinä kerron lyhyttarinan päivästä, jolloin allekirjoittanut taas nappas naamataulunsa johonkin (en edes muista mihin) ja taas oli nahkat rullalla ja verta tirskahteli. Ihorikon paikka oli vielä jossain näkyvällä paikalla ja kaikkihan tietää miltä tuntuu yrittää meikata jotain avohaavaa piiloon... No joo, vedin tätä tököttiä sitten kokeeksi tähän vekkiin ja menin ottamaan pikkupäikkärit. Parin tunnin päästä se ruhje oli kiinni ja helppo meikata piiloon. Parin päivän päästä sitä ei enää edes ollut! Mulla vielä kaikki paranee yleensä todella hitaasti ja arvet aukeilee uudelleen ja uudelleen, mutta kun tämä tuote tuli taloon, on tänkin ämmän naama pysynyt kasassa - samoinen ne veriset kynsinauhat ja verille raavitut hyttysenpuremat. Avéne Cicalfate Repain Cream, yksinkertaisesti paras tökötti ikinä.



Toinen Wish-ostos, joka on ollut yllättävän hyvä. Mä olen niitä naisia, joille meikkivoiteen tai peitevoiteen levittäminen on niitä juttuja, joista kiinnostus katoaa kolmen sekunnin jälkeen. ja hirveän yllättäen jälkikin on sen mukaista. Jollain hikisellä sienellä lääpit eestaas naamallas jotain maalia, kauheat rannut nenänpielissä ja leuassa. Lopulta ei enää jaksa ja ajattelee vain, että on mitä on ja morjes. Sudilla taas naama näyttää kaltaiseni taidottoman jäljiltä joltain abstraktilta taideteokselta, joka ei sinänsä ole kauhean kiva jos olisi tarkoitus käydä vaikkapa kaupassa. Mutta tämä hammasharjan ja hiusharjan risteytys on aivan huippu! Jälki on ällistyttävän tasaista ja se voide myös jää ihoon, eikä kulje meikkiharjan mukana pitkin naamaa. Oletin myös tuon käyttämisen olevan jotain rakettitiedettä, mutta jopa minä, tällainen sohlo, onnistuin saamaan normaalia jälkeä.




Toivottavasti tämä postaus jeesasi jotakuta. Hyvää alkavaa viikonloppua!

ps. omia suosikkeja saa myös jakaa!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Suomileffa and chill

Mä en ole mikään himoleffadiggaaja ja kinoramppaaja, mutta silti mä tunnistan huonon leffan sen nähdessäni. Ja yleensä jännästi ne huonot ovat suomalaisia.

Suomalaisia leffoja on pääasiassa neljää tyyppiä: riipaisevia kasvukipuja aikuisuuden kynnyksellä, äijäörinää nyrkkitappeluiden keskellä, mukahauskaa  sekoilua ja melankolisia draama"komedioita" aikuisten makuun. Välillä herää kysymyksiä, että onko tässä maassa puute alan ammattilaisista vai mitä ihmettä?

Nämä nuoren tuskaa tihkuvat elokuvat, joissa Suomen suvessa romanssit syttyvät kaljanhuuruisten suudelmien myötä laiturin nokassa, eivät tunnu loppuvan koskaan. Aina on uusi roadtrip, mökkireissu tai kesätyö, jossa tunteet kuohuavat ja heinäladossa pöllyää. Puistossa juodaan viiniä ja tutustutaan siihen sielukkaat silmät omaavaan skeittipoikaan. Yhdellä on toinen, kolmannella auktoriteettiongelmia ja neljäs on niin ujo että ei uskalla repäistä tänä Elämänsä Kesänä. Tiktak soi taustalla ja Kukko-olut maistuu.

Äijäörinäleffoissa sitten on joku kova jengi, joku ukkotrio tai pari arpinaamaista könsikästä. Hampailla avataan kossupullo ja nyrkit laulaa. Vasikka saa turpaansa soramontulla, farkkuliivit lepattaa tuulessa ja tutut suomalaiset miesnäyttelijät ovat olleet vuoden lihotuskuurilla. Taustalla soi joku Kirveshaukka-niminen pehmohevibändi ja lopussa se symppis nahkahousujäbä kuolee puolivahingossa. Nämä leffat poikivat legendaarisia heittoja, jotka voivat olla laadultaan sarjaa "nyt äijä saa maistaa Tsygen nyrkkirautaa!!!" tai "älä vittuile Metkusen mutkalle!!!!".

Nää mukahauskat höpöhöpöleffat taasen sisältävät aina pari koomikkoa, iänikäisiä Putoustähtiä, paljaita perseitä, amisauton, epämääräiseen paikkaan kusemista ja valtavan ennakkosuosion. Kaikkien on pakko päästä katsomaan "Lehtoset lomalla 2", "Teppona Teneriffalla" ja "Kouvolan kovat 3", koska niissä on Naku Hirviliemi ja kumppanit. Lintu ulostaa olkapäälle, kaadutaan synttärikakkuun ja lyödään vahingossa kaverin otsalla kiveksiin. Heh heh.

Sitten on vielä nämä "aikuisten" draamakomediat, jotka ovat pääasiassa kieroutuneita ja huumori niissä asteen verran liian synkkää. On avioeroja, mustasukkaisuusdraamaa ja iäkkäiden ihmisten sänkysekoilua sloggit kainaloihin asti vedettynä. Ehkä jopa tökerö kuolemantuottamus, perintöriita ja parhaimmillaan sotkussa on mukana joku mafia. Tummanpuhuvia ja melankolisia säveliä, satiiniyöpaidassa televisioiden heittelyä parvekkeelta ja kaljuuntuvia miehiä. Taattua Suomilaatua siis, ja näyttelijäkaarti sisältää takavuosien komistuksia ja Kotikatutähtiä.



Mikä on sun mielestä ehdottomasti huonoin suomalainen elokuva ja miksi?



tiistai 3. toukokuuta 2016

Mukaluovat ja tekotaiteelliset

Mä kuulun tällaiseen kasvavaan ihmisryhmään, joka koostuu muka niin helvetin luovista ja tekotaiteellisista urpoista, jotka kuvittelevat järkkärin omistamisen olevan joku symboli taiteellisesta silmästä. Tai suht iisisti lähtevien riimiparien ja synttärikorttien askartelun kertovan jostain suuremmasta luovuudesta. Että nyt kun mä istun tässä sutien ja Ikean sormivärien ympäröimänä, mä olen taiteilijasielu isolla T:llä, jota kukaan muu ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä.

No siinä mielessä mä olen tässä asiassa aika taitava, että olen saanut vahingossa uskoteltua muillekin ihmisille olevani jotenkin taiteelliseslta kantilta katsottuna etevä kaveri. Silti kylmä fakta on se, että vaikka mua kiinnostaa piirtäminen, maalaaminen, valokuvaaminen ja niin eespäinpois, ei se kyllä musta taitavaa sutiniekkaa tee. Jopa oma rakas mieheni elää tällaisessa harhakuvitelmassa oman muijansa taiteellisesta silmästä, vaikka yksinkertaisesti olen värimaailmoista ja kontrasteista päsmäröivä vittupää.

Ymmärtänette varmaan, että taiteesta tai ylipäätään jonkun järkevän teoksen luomisesta puhuminen jonkun alan ihmisen kanssa ei sovi tekotaiteilijoille. Onhan se ihan jumalattoman nöyryyttävää, kun baskeri täristen puhuu puutaheinää ja joku asiasta oikeasti jotain tietävä yllättäen valottaakin tosiasioita. Yritäppä siinä sitten korjailla suustasi päässeitä höpöhöpöjuttuja valotusajoista, varjostamisista, akryylimaalin plussista ja ylistyspuheita Instagrammin filttereistä. Se on se hetki kun tajuat kolmessa sekunnissa, että ainoa jota voit onnistuneesti luoda on lumi.

Vaikka jotkut ovat sitä mieltä ettei ole olemassa termiä "tekotaiteellisuus", niin mä olen taas aivan eri mieltä. Kun jumankekka muistelee niitä Irc-Galleriaan ladattuja seepianvärisiä kuvia, joissa katse on luotuna kauas kaukaisuuteen ja sivussa on Comic sansilla kirjoitetut Jonna Tervomaan biisin sanat, niin siinä on sitä itteensä ja paljon. Tai kun eksyi johonkin runosivustolle lukemaan "sydän verinen eteisessä odottaa ja mut sun katsees sieluus kadottaa"-lätinää, niin ei sitäkään kyllä voi taiteeksi sanoa. Luomisen tuskaa ehkä ja jotain luovuuden rippeitä, mutta siinä se.

Tähän mukaluovien tekotaiteellisten ryhmään kuuluu myös "sisustajat". Huom. ennen kuin joku vetää italianpadan nenäänsä, huomautan itse kuuluvani tähän alajaostoon  myös. "Sisustajat" on sitä sakkia, joka voi iskeä minkä vaan pihavarastosta löydetyn rälläkän laikan kuormalavoista tehdyn sohvapöydän päälle ja sanoa sen olevan maalaisriomanttinen lasinalunen. Sisustajat myös yleensä jakavat näistä asunnoistaan huomattavia määriä kuvia, joissa Kelohongat roikkuvat ikkunoissa ja Lack-hyllyillä lepää ihan itse kynsilakasta ja pyykkipojista tehdyt valokuvakehykset. Että #DIY vaan sullekin.


Joten liity sinäkin meidän tekotaiteellisten baskeripäiden seuraan ja jaa (joko sanallisesti tai kuvan kera) luovuuden huippusi. Plussaa tuo mauttomuus, mutta kyllähän sitä olisi mukava nähdä/kuulla myös onnistumisia...