HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Musta päivä liikenteessä

Eilen illalla kotipaikkakunnallani sattui vakava kuolonkolari, jossa menehtyi yksi ihminen rattijuopon takia. Näitä samansisältöisiä uutisia joutuu lukemaan aivan liian usein. Ajetaan kännissä, kamapäissä, sekä että ja vielä lujaa. Näprätään puhelinta, laitetaan kynsilakkaa, kaivetaan penkin alta kolikkoa. Ei välitetä. Ei ymmärretä. Ei uskota, että jotain voi tapahtua. Ei sisäistetä, että oman huolimattomuuden ja silkan kusipäisyyden takia ihmisiä voi kuolla, vammautua, loukkaantua. Toki kaikkia onnettomuuksia ei voi estää; sääolot, metsäneläimet yms. voivat tehdä rumaa jälkeä huolimatta asiallisesta ajosta. Mutta liian moni onnettomuus johtuu pelkästä huolimattomuudesta. Ratissa täytyy olla skarppi ja piste.

Tässä postauksessa puhun yleisesti liikenneonnettomuuksista, en vain edellämainitusta. Tämä kyseinen onnettomuus vain saa ajatukseni pyörimään, kun sattui niin lähelle, oman lähikaupan risteykseen. Pelko ja järkytys oli läsnä koko illan. Olen koko aamun päivittänyt netistä ensiaputaitojani, lukenut toimintaohjeita onnettomuuspaikalle saavuttaessa ja imenyt tietoa. Mä haluan kyetä auttamaan, jos tilanne joskus tulee eteen. Ja mä toivon että muut ajattelevat samoin, ovat valmiita pysähtymään onnettomuuspaikalle ja käärimään hihansa. Joskus uhrina saattaa olla vanhempasi, puolisosi, lapsesi, ystäväsi, tai sinä itse. Kai toivot, että myös sinua tai lähimmäistäsi autetaan?

Mä myös pyydän teitä kaikkia ehkäisemään parhaanne mukaan humalaisen istumisen rattiin. Puhu, kiellä, tee jotain. Vaikka sirkustemppuja. Jos ei uskalla lähteä avaimia nappaamaan känni-idiootin kädestä, soita hätäkeskukseen. Älä katso sivusta ja toivo parasta. Älä ajattele ettei "kuulu mulle". Koska se todellakin voi kuulua sulle. Ja jos itse koet olevasi humalassa huippukuski ja täysin valmis kuljettajan penkille, sä kuvotat mua. Jos koet oman menosi, paikasta toiseen siirtymisesi, tai hupiajelusi olevan ihmishenkeä arvokkaampaa, mene itseesi ja syvälle. Taksi kulkee, samoin jalat. 

Ja te onnettomuuspaikalle osuvat. Mä ymmärrän, että ihmiset on uteliaita. Mäkin olen, ja helvetin utelias olenkin. Mä ymmärrän, että onnettomuudet aiheuttaa ihmisissä halun nähdä kaiken likaisiakin yksityiskohtia myöten. Kai ihminen järkyttyy niin paljon, että tarvitsee rajua faktaa ymmärtääkseen tapahtuneen. Mutta silti kuvaamisen ja töllistelyn sijaan auttakaa tai poistukaa, älkääkä häiritkö tai peräti estäkö pelastushenkilökunnan työtä tai paikalle pääsyä. He tekevät arvokasta työtä, jossa minuuttikin on arvokas. Älä ole se, jonka uteliaisuuden takia elvytyksen aloittamiseen kuluu liikaa aikaa tai se, joka pysähtyy paikalle vain ottaakseen kuvia aiheuttaen lisäonnettomuuksia. 

Joten rakkaat ihmiset, hiljentäkää vauhtia, katsokaa ympärille, älkää touhutko ratissa muuta ja keskittykää ajoon. Tsekatkaa Spr:n sivuilta vuoden 2016 elvytysohjeet, käykää Liikenneturvan sivuilla vilkaisemassa miten toimia onnettomuuspaikalla ja seuratkaa kotipaikkakuntanne poliisia yms. Facebookissa, koska heiltä saa aina uusimpia toimintaohjeita ja infoa. Älkää antako välinpitämättömyytenne viedä joltain isää, äitiä, isovanhempaa, lasta, puolisoa, sisarusta, ystävää. Olkaa valmiina auttamaan. 


torstai 13. lokakuuta 2016

Yllätysinho

Onko täällä muita kaltaisiani reppanoita, joille yllärit ja hauskat pikku supraissit aiheuttaa lähinnä paniikkioireita ja hikipisaroiden valumista otsalta? Koska elämän pitää olla tasaisen tappavaa ja mahdollisimman ennalta-arvattavaa, eikä mitään yllättävää räiskintää ja ylimääräistä sydämentykytystä!

Kaikki yllättävät käänteet ja arvaamattomat tilanteet pienessäkin mittakaavassa inhottaa ja ahdistaa, esimerkiksi piilokameraohjelmat, jekkuvideot, lahjojen avaamiset ihmismassan tuijottaessa... Saatikka sitten isommat megayllärit. Mä en tiedä mitään niin ahdistavaa kuin ajatus siitä, että joku olisi vaikka siivonnut kotini yllätyksenä tai vielä pahempaa - remontoinut. Tai että mut kaapattaisiin side silmillä vaikka polttareihin myymään suukkoja jossain sisäkköasussa Hämeenkadulle. Kiitos ei. Mieluummin nielen sukkapuikkoja tai kierin nastoissa.

Myönnettäköön, että ystäväni järjesti mulle vuosia sitten yllärisynttärit, mutta koska toteutus oli niin erinomainen (vähäinen väkimäärä, lähipiirin kanssa hengailua turvallisesti ystävän perheen yläkerrassa ja silloisen ihastuksen -nykyisen avomiehen- hankkiminen paikalle), ei jäänyt traumoja. Tosin nykypäivänä vetäisin varmaan kunnon narttukilarit, jos joku menisi ja järjestäisi mulle juhlat salaa. Jotkut mielipuolet hyppäisi sohvan takaa huutamaan "yllätyyyyys!!!!" mun seistessä verkkarit jalassa kauppakassit käsissä eteisessä, Pumpattava Barbara -ilmeellä monttu auki. Ahdistus potenssiin sata.

Mainitsin jo tuosta lahjojen avaamisesta ylempänä. Sehän ei sinänsä ole yllätys saada vaikkapa joululahjaa, mutta sisältöhän sitten on. Ja jos joku katsoo vierestä sitä kärsimysnäytelmää, mun tekee mieli hypätä ikkunasta. Mä en pysty nauttimaan avaustilanteesta, kun mietin miten mun pitää reagoida - mitä jos antaja luulee etten pidä lahjasta mahdollisesti vaisun ilmeeni vuoksi? Ja varsinkin jos lahjan antaja aloittaa "no onko se hyvä, tykkäätsä, hei onko"-juputuksen, kun itse yrittää paniikki perseessä toistella lahjan olevan mitä mainioin, vaikkei ole vielä edes kyennyt sisäistämään paketin sisältöä.

Mutta pahinta yllätystsenvihaajille ovat yllätystenrakastajat. Yllätysvihaajat ymmärtävät jos joku kuitenkin tykkää yllätyksistä ja voi niitä tykätä järjestääkin, mutta toisinpäin homma ei toimi. Kaikki tuntemani yllättäjät pitävät mua tiukkapipoisena ilonpilaajana, koska en halua olla se jota viilataan linssiin. Koska sitähän se on, linssiin viilaamista ja kusettamista. Kusettamista jossa on rusetti päällä. Se tunne kun olet ainoa, joka ei tiedä mitä tapahtuu, kun ympärillä on kymmenen jotka vino hymy huulillaan tietävät seuraavat käänteet. Äärimmäisen ahdistava tilanne, josta en yksinkertaisesti löydä mitään hauskaa. Mä yllätän maksimissaan itseni vaihtamalla pesuainemerkkiä tai lakkaamalla varpaankynnet ja se riittää mulle.


Muita "ilonpilaajia", jotka mieluummin suunnittelevat juhliaan kuukauden kuin menevät niihin tietämättään?