HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulun latteudet

Joulukuu on muutakin kuin lahjapaperin rapinaa ja piparkakkujen tuoksua. Meinaan ärsyttäviä fraaseja ja tyhjänpäiväisiä lauseparsia. 

Mun iki-inhokki on "kuka niitä kaappeja kattelee" kun puheeksi tulee joulusiivous ja siinä samalla kaappien läpikäyminen ja järjestely. No, minä ainakin katselen omia kaappejani päivästä toiseen, että olisi ne ihan kiva edes joskus siivota. Vai pitääkö ne siivota vain silloin, kun on tiedossa jotkut helvetin kaappien kurkkajaiset? Että ennen asuntonäyttöä tai uteliaita tuppervaarakutsuvieraita  varten saattaa olla aihetta kaapit siistiä, mutta ei toki oman viihtyvyyden ja siisteyden vuoksi? Tuolla periaatteella pitäisi jättää vallan kaikki lakanoiden vaihtamiset, perseen pyyhkimiset, uunien pesemiset ja auton huoltamiset, koska eihän kukaan nyt niihin paikkoihin kurki. 

Toisella sijalla on "ei kainny aikuiset ihmiset lahoja ostele, mukuloille vaan!". No anteeksi vaan niin maanperskeleellisesti siitä, että tykkään lahjojen antamisen lisäksi myös niiden saamisesta. Ja ei, me emme poikaystäväni kanssa tee "ei sitten lahjoja tänä vuonna"-sääntöjä (joka kuitenkin rikotaan, aiheuttaen mahdollisesti toiselle osapuolelle mielipahaa), vaan alan jo marraskuussa kuumottelemaan lahjojen suhteen. Mun joulun kohokohta (lanttulaatikon jälkeen, tietenkin) on ostaa poikaystävälle ja perheelle lahjat, ja yhtälailla ihanaa on heiltä jotain saada. Kai mä olen lapsellinen, vaativa ja pinnallinen christmaszilla, kun rakastan suklaaherkkuja, villasukkia ja tuoksukynttilöitä. Pyjamia, vilttejä, tossuja, karamellia. Paketin avaamista ja pissat housussa jännittämistä. Ehkä tuon kaiken olisi pitänyt menettää hohtonsa alakoulussa, mutta henkinen kehitykseni on oletettavasti jämähtänyt.

Mä en myöskään tykkää jos sanellaan, mitä annan lahjaksi kenellekin. Ymmärrän tarpeet, esimerkiksi pikkulapsille ulkokintaat tai mummolle uudet sukkapuikot. Ymmärrän häiden lahjalistat. Ymmärrän vaippapaketit, kurahousut, kattilat ja kauhat. Ymmärrän oikein hyvin, jos vihjataan Hämähäkkimiehen kaikissa muodoissaan olevan Nakki-Jaaretin tämänhetkinen suosikki. Mutta jos joku naakka tulee silmää iskien sanomaan kakara helmoissa ahneesti hymyillen, että meidän Miele-Ulina sitten odottaa pukilta tänä vuonna kahden sadan Jäissä-leffan Ennan ja Alsan jäälinnasettiä figuureineen ja ilotulituksineen, löytyy Leluhelvettilehden sivulta viis tuotenumerolla 715517, niin mä neuvon ottamaan yhteyttä lähimpään hermoparantolaan seuraavan kerran kun haluaa mua tavata, koska mulla flippaa. Mä en ole mikään kauppa-auto. Mä ostan sitten vaikka värikynät ja villakaulurin jos mä parhaaksi koen, mutta multa ei tulla pyytämään mitään ylihinnoiteltua hittituotetta, jonka aiheuttama ilo kestää kolme päivää. Mä päätän budjetin, mä päätän lahjan. Jos ei kelpaa, niin antakoot eteenpäin tai laittakoot vaikka suolenmutkaansa. 

Muita mun hermoja juuresraastimella hiveleviä lausahduksia ovat seuraavat: 

"Ai teetsä ite laatikot, miten sä osaat?". En tiä, kai mä oon vaan niin kehittynyt yksilö, että osaan esimerkiksi keittää juureksia ja muussata niitä. 

"Ei lapselle saa valehdella Joulupukista, mieti miten sen luottamussuhde suhun niinku katkee eikä se niinku koskaan enää pysty luomaan niinku aitoja ihmissuhteita et niinku ihan petetty olo tulee ja post-traumaattinen stressireaktio....." Joo, ite voisin kanssa laittaa kaikki reisille menneet ihmiskohtaamiset nyt sen piikkiin, että äitin kanssa kakarana kirjoitettiin Joulupukille. Ja vaikka pyörähtää terapiassa, kun hammaskeijukin on valetta, puhumattakaan pääsiäispupusta, herkullisista koulun keitetyistä perunoista ja useista eri kansansaduista ja urbaanilegendoista. 

"Miten sä voit joulua viettää, kun et kirkkoonkaan kuulu ja et oo uskovainen, etsä tiiä et joulu on Jeesuksen syntymäjuhla??!!". Tähän en viitsi edes kommentoida mitään. Mun aivot vaan ei jaksa tätä aihetta, joten jätän tämän vain tähän. 

"Kai sitten aattona meillekin tuutte?" Joo, kato ku mulla on vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla, joten aaton kahdeksan tunnin työvuoron jälkeen mun on täysin mahdollista vierailla kymmenessä paikassa viidenkymmenen kilsan säteellä saman iltapäivän aikana. 


Ole ystävällinen ja jatka listaa. Meinaan näitähän riittää!

5 kommenttia:

  1. Kysyykö joku oikeesti, et miten osaa tehdä laatikot? Mä aattelin noin ehkä yläadteella, että niihin tarvitaan erityisskillssejä ja mummun magiaa mutta en enää aikuisena. :D Kuori, keitä, muussaa, mausta uuniin... KVG. :D

    VastaaPoista
  2. Aijai, ihan liian monesti, kun esille nousee uskonnottomuuteni tai esimerkiksi se, ettei mielestäni kouluissa tarvitsisi olla uskonnon opetusta nykymuodossa, vaan yleisesti erilaisista uskonnoista yleissivistävää tietoa, kajahtaa keskustelukumppanin suusta "toivottavasti et sitten jouluakaan juhli, se on Jessen syntymäpäivä nimittäin!"

    Ja juhlapyhiä ei minulla olisi yleisesti ottaen kuulemma mitään asiaa juhlistaa! Pääsiäinen, joulu, juhannus, mitä näitä nyt on! Siis mitä! :D Pääsiäinen on pääsiäispupun juhla ja virpomisaikaa, juhannus on keskikesän juhla, jouluna tule joulupukki ja pyhäinpäivänä on naamiaiset! Mulle ei ole ikinä merkinnyt yksikään näistä niinsanotuista kristityistä juhlista mitään Jeesukseen liittyvää, mutta arvon uskovaisten mielestähän asia ei voi näin olla.

    En halua loukata uskovaisia tällä purkauksellani, toki heissä on fiksuakin porukkaa ja toisaalta näitä älykääpiöitä löytyy ihan joka uskontokunnasta ja uskonnottomuudesta. Peace and love!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän vielä hauskana faktana että jouluhan oli alunperin pakanoiden valon juhla jonka kristityt sitten vaan törkeästi tulla ottivat itselleen. Että se siitä ateistien solvaamisesta jouluisin.

      Poista
  3. "Miksi jouluna pitäisi muka herkutella? Meillä syödään ihan tavallista ruokaa, makaroonilaatikkoa ja porkkanaraastetta" ja "Näin paljon piparissa on kaloreita, senkin porsas!!!" -tyylliset kalorivauhkoojat.

    Onhan se nyt toki maailmanloppu, jos parina päivänä vuodessa herkutellaan hyvällä omatunnolla. Varsinkin kun niitä torttuja, pipareita ja konvehteja saakin niin kovin usein.

    VastaaPoista
  4. Mä huutonauran täällä itekseni!!! :D :D :D Voin allekirjoittaa tässäkin postauksessa jokaisen kohdan! Ja toi "miten sä osaat tehdä laatikot" aiheutti ehkä pahimman repeilykohtauksen; ollaan me varmaan sitten todella poikkeuksellisia yksilöitä kun osaamme tosiaan keittää, muussata ja maustaa juureksia. :D :D No, nykyäänhän kaupassa myydään valmiiksi keitettyjä kananmunia ja pussiin pilkottuja "käyttövalmiita" kasviksia (what eva that even means, käsittääkseni kasvis sellaisenaan ON käyttövalmis). Kertoo jotain uusavuttomien lisääntyvästä määrästä *huokaus*.

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!